Suomen suurin matkablogiyhteisö
ametistikaivos-kansikuva

Lapin jalokiven syntysijoilla – Lampivaaran ametistikaivos Luostolla

Lähdetäänkö etsimään jalokiviä ametistikaivokselle vai patikoimaan kansallispuistoon? Tätä pohdimme Luostolla samalla kuin odotimme ravintola Punaketussa ruokiamme. Molempiin aktiviteetteihin meillä ei valitettavasti aika riittänyt, ja vaaka kallistui tällä kertaa Lampivaaran ametistikaivokseen.

Seuraavana aamuna kävelimme reipasta vauhtia 2,5 kilometrin matkan kohti kaivosta. Reitti lähtee Ukko-Luoston parkkipaikalta ja ylös kaivokselle pääsee vain jalkapatikalla tai polkupyörällä. Alkumatkasta nelihenkinen perhe pyöräili ohitsemme. Heti ohituksen jälkeen heidän vauhtinsa hyytyi ylämäkeen ja mietin onko pyöristä enemmän haittaa kuin hyötyä, varsinkin kun perheen pienimmäisellä pyöräily muuttui talutushommiksi. Kun reitti muuttui tasaisemmaksi, ei heistä pian näkynyt kuin loittonevat selät. Pyörän vuokraaminen olisi sittenkin saattanut olla ihan hyvä vaihtoehto.

ametistikaivos-luosto

Ametistikaivoksen opastettu kierros

Kesäaikaan opastettuja kierroksia on tunnin välein ja ensimmäinen kierros alkoi klo 11. Siihen halusimme ehtiä, koska muuten päivän aikataulu olisi venynyt pahasti. Ripeä kävelytahti tuotti tulosta ja olimme hyvissä ajoin kahvilan pihassa.

Ostimme kahviosta liput (aikuiset 21 €)  ja odottelimme kierroksen alkamista. Rankka sadekuuro rummutti kattoa ja toivoin sen loppuvan yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Se loppuikin sopivasti ennen kuin opas avasi meille pääsyn portaisiin, joita pitkin kiipesimme kaivokselle. Ylhäällä avautui pilviset mutta hienot maisemat Pyhä-Luoston tunturimaisemiin.

ametistikaivos-kyltti

pyha-luosto-tunturimaisema

ametistikaivos-matkalla-kaivokseen

Lampivaaran ametistikivi

Ametisti on kvartsimuunnos, jota kehittyy yhden senttimetrin verran miljoonassa vuodessa. Lampivaaran ametistikivi sai alkunsa noin kaksi miljardia vuotta sitten syvällä maan uumenissa. Lampivaara oli aikoinaan 5000 metriä korkea, mutta aikojen saatossa jääkausi ja eroosio ovat syöneet alppimuodostelman ja nykyisin Lampivaara on 380 metriä merenpinnan yläpuolella.

lampivaaran-ametistikaivos-kyltti

ametistikaivos-lampivaara-luosto

ametistit

Lampivaarassa kaivostoimintaa on ympäri vuoden. Ametistia kaivetaan pienillä hakuilla, koneellista kaivamista alueella ei tehdä. Kaikki ametisti menee yhtiön omaan käyttöön, ulkopuolelle sitä ei myydä. Kaivoksen ulkopuolelle ametisti kulkeutuu vain turistien mukana. Jokainen kaivoksessa käynyt saa pienen palan ametistia mukaansa. Ainoa ehto on, että sen pitää mahtua nyrkkiin. Jos haluaa muistoksi isomman kiven, siitä tulee maksaa lisämaksu.

Infon kautta kaivuuhommiin

Aluksi kokoonnuimme sisätiloihin kuulemaan alueen geologiasta, historista sekä tietysti ametisteista. Pöydällä oli hieno kokoelma isoja ametisteja, joita sai infon jälkeen katsella tarkemmin. Opas antoi myös vinkkejä miten ametistin tunnistaa; kun katsot kiveä valoa vasten, se näyttää hieman läpikuultavalta. Monesti tavallisia kiviä erehdytään luulemaan ametisteiksi, mutta läpikuultavuus paljastaa onko kivi oikea ametisti vai ei.

Lampivaaran ametistikaivos on avokaivanto. Osa siitä on kuitenkin katettu, mikä mahdollistaa kaivuun ympärivuotisesti. Näimme myös katetun kaivuualueen, koska kuljimme sen läpi avokaivannolle. Seuraavaksi saimme pienet hakut ja astiat, joiden kanssa siirryimme kaivuualueelle. Opas näytti missä olisi hyviä paikkoja sekä kertoi miten kaivamista oikeaoppisesti tehdään. Kaivaminen oli hauskaa ja opas kiersi katsomassa löytämiämme saaliita. Suurin osa niistä oli tavallisia kiviä, mutta joukosta löytyi myös pieniä ametistin palasia.

ametistikaivos-hakut

Tästä hakku matkaan ja kaivamaan

ametistikaivos-kivet

ametistikaivos-kaivamassa

Opastettu kierros kesti tunnin. Kun palasimme kaivokselta, piipahdimme kahvilan vieressä olevassa kivimyymälässä. Sieltä tarttui vielä ametistikorvakorut mukaan.

ametistikaivos-kivimyymala

Kivimyymälän tarjontaa

ametisti-keskittymiskyky

ametistikaivos-kivimyymalan-kivet

Ametistikaivos on hieno paikka ja oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Oli myös kiva kokeilla jotain erilaista – ei sitä joka päivä jalokiviä kaivoksella etsitä.

Oletko sinä käynyt ametistikaivoksella?

Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Roadtrip pohjoiseen
Ölökyn ylitys Hossan kansallispuistossa
Suomen kauneimmalla maantiellä Tenojoen varressa
Kilpisjärven mahtava Saana

Merjan matkassa -blogia voit seurata myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

merja_kilimanjarolla

Merjan matkassa jo viisi vuotta!

Heinä-elokuun vaihteessa tuli viisi vuotta täyteen siitä, kun julkaisin blogissani ensimmäisen postauksen. Se jännitti kovasti, koska sen jälkeen kaikki tietäisivät, että minullakin on blogi. Toisaalta mietin, lukeeko kukaan juttujani. Julkaise-napin painaminen ei lopulta ollutkaan niin pelottavaa ja kun sain ensimmäiset kommetit, se tuntui kivalta. Nykyisin postausten julkaiseminen ei nostata sykettä samalla eikä tuo hikikarpaloita otsalle. Kokemus on astunut peliin!

Kulunut vuosi ei ole ollut matkabloggaajalle helppo, koska pandemia jyllää edelleen maailmalla. Rokotukset ovat tuoneet toivoa siihen, että pian pääsisi Suomen rajojen ulkopuolelle. Osa on matkustanut rohkeasti jo ennen täyttä rokotesarjaa, mutta minä olen halunnut vielä odottaa.

Mistä kirjoittaa pandemia-aikana?

Monen muun matkabloggaajan tavoin minäkin olen kiertänyt kansallispuistoja ja muita luontopolkuja. Niiden lisäksi lähiseudun helmiä on etsitty ja koluttu Suomen kaupunkeja. Onhan sitä nähtävää siis Suomessakin, mutta palo maailmalle on silti kova.

koirien-kanssa-linnaistensuolla

Blogin sisältö on yli vuoden ajan painottunut vahvasti kotimaan matkailun ympärille. Lisäksi olen muun muassa antanut kirjavinkkejä. Vaikka pandemian alussa tuntui siltä pitäisikö blogi laittaa hyllylle odottamaan parempia aikoja, on aiheita kuitenkin löytynyt ihan kivasti. Kun pohdin aiheita, mietin ensin miten kiinnostava se on ja lukisinko itse siitä kirjoitetun postauksen.  Joskus aiheita on löytynyt myös siten, etten ole löytänyt netistä ajankohtaista tai riittävän kattavaa tietopakettia aiheesta x. Se on pitänyt kirjoittaa sitten itse.

linnaistensuo-koivut

Vuosi sitten tekemässäni synttäripostauksessa mainitsin arvostavani blogeissa enemmän sujuvaa tekstiä kuin kauniita kuvia. Ja toivottavasti kukaan ei käsitä väärin; kuvat ovat myös tärkeitä. Mukava lukukokemus syntyy, kun molemmat osiot ovat kunnossa.

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, mutta halusin panostaa siihen vielä enemmän ja sen vuoksi aloitin toissa vuonna avoimessa yliopistossa kirjoittamisen perusopinnot. Sain ne valmiiksi vuosi sitten ja siitä hyppäsin suoraan aineopintojen pariin. Niitä on nyt ensimmäinen vuosi takana ja toinen mokoma vielä edessä. Vuosi sitten mainitessa näistä opinnoista, sain monia kysymyksiä opintoihin liittyen. Mietin jo silloin pitäisikö niistä kirjoittaa ihan oma postaus. Jos sellainen kiinnostaa, laittakaa kommenttia, niin otan sen jossain vaiheessa työn alle.

Suosituimmat postaukset viiden vuoden ajalta

Aiempien synttäripostausten tapaan tässä tulee lista mitkä ovat olleet ne luetuimmat jutut näiden viiden vuoden ajalta Google Analyticsin mukaan:

1. Minkälainen lomakohde on Gambia?
2.  Jos haluat pizzaa, sano Mani-baari
3. Minkälainen matkakohde on Singapore?
4. Kouvola – minne mennä, mitä tehdä?
5. Odessa – Ukrainan viehättävin kaupunki 

Lista on pysynyt aika samannäköisenä ja Gambia se vaan pitää pintansa. Se keräsi ennen koronaa niin paljon lukijoita, ettei sen ohi ole menty, vaikkei pieni Afrikan maa ole kuluneen vuoden aikana enää samalla tavalla kiinnostanut. Kotimaan matkailun suosio on näkynyt myös blogissa ja viiden parhaan joukkoon kiilasi Kouvola pudottaen Madridin tähtiviisikosta.

Tämän kesän ehdoton suosikki oli Mani-baari. Se nousee kärkikahinoihin aina kesällä ja syksyn lipuessa kohti talvea, sen suosio hiipuu. Sama kohtalo on monella muulla kesäkohteella. Yleensä olemme joka kesä tehneet retken Mani-baaren maukkaiden pizzojen ääreen, mutta tältä vuodelta se on vielä tekemättä. Mutta vielähän tässä on kesää jäljellä!

Odessan postauksen pysymistä viiden kärjessä ihmettelin jo vuosi sitten ja samaa hämmästelen edelleen. Ei sillä, Odessa oli todella kiva kohde, mutta kun Ukraina tuskin on kovin monen ensimmäinen matkakohde koronan jälkeen.

Kiitos, että olet ollut matkassa mukana! 

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Blogilla on 1-vuotissynttärit!
Pohdiskelua kaksivuotiaan blogin näkökulmasta
Blogi täytti kolme vuotta
Blogi täytti neljä vuotta

Merjan matkassa -blogia voit seurata myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

Hossan kansallispuisto: Jylhiä maisemia Ölökyn ylityksellä

Hiekka pöllysi takanamme, kun ajoimme mutkaista hiekkatietä kohti Julma-Ölkkyä. Olin laittanut navigaattoriin osoitteeksi Julma-Ölkyntie 86 ja toivoin päätyvämme parkkipaikalle piakoin. Tie oli huonossa kunnossa enkä olisi halunnut ajaa sitä enää metriäkään. Tien alussa oli lukenut ”ajaminen omalla vastuulla” ja se oli saanut epäilykseni heräämään. Muita kulkijoita ei näkynyt, ellei lasketa paria poroa ja yksinäistä autoa, joka kuului jollekin hillan poimijalle. Mietimme ollaanko edes oikealla tiellä.

Kai nyt Julma-Ölkky kiinnostaa kuumimpaan kesäsesonkiin muitakin kuin meitä.

Mielessä pyöri myös uhkakuvat rengasrikosta. Sepelitie kun ei ollut kovin armollinen auton renkaille. Kun pääsimme navigaattorin mukaan perille, näkyi ympärillä vain metsää eikä mitään opasteita kansallispuiston reiteistä. Tien alussa oleva kyltti oli näyttänyt Julma-Ölkyn olevan pidemmällä, joten meidän ei auttanut muu kuin uskoa sitä ja jatkaa matkaa. Joko netistä löytämäni osoite oli väärä tai navigaattori-parka oli mennyt korpimetsässä sekaisin.

Huokaisin helpotuksesta, kun Julma-Ölkyn parkkipaikka vihdoin tuli vastaan. Vastakkaisesta suunnasta tuli asuntoautojen letka ja myöhemmin selvisi, että se olisi ollut lyhyempi reitti. Tämä selitti sen, miksi tiellä ei muita kulkijoita näkynyt.  Vaihdoimme vaelluskengät jalkaan ja jätimme pölyisen auton parkkipaikalle.

olokyn-reitit

olokyn-kyltit

Ennen patikointia ostimme jätskit ja kahvit lähtöpaikalla olevasta kioskista. Kyselin samalla venekuljetuksista, joilla pääsisi rotkojärvelle. Kyydit lähtivät kuulemma sen mukaan miten veneajelulle oli tulijoita. Sen tarkempaa aikataulua niille ei ollut. Veneretki kiinnosti, mutta päätimme miettiä sitä uudestaan patikoinnin jälkeen. Ensin  kuitenkin suuntaisimme viiden kilometrin pituiselle Ölökyn ylitykselle. 

Julma-Ölkky ja sen reitit

Julma-Ölkky sijaitsee Hossan kansallispuistossa Kainuussa, lähellä Suomussalmea. Kanjonia ympäröi jylhät kalliot ja mäntymetsät. Julma-Ölkyn rotkojärvi on noin kolmen kilometrin pituinen ja kapein kohta on vain 10 metriä.  Järven ympäri kiertää 10 kilometrin pituinen Ölökyn Ähkäsy. Vuonna 2017 rotkojärven yli rakennettiin riippusilta, jonka kautta matkan voi puolittaa. Tätä reittiä kutsutaan Ölökyn ylitykseksi. Molemmat reitit ovat vaativia eikä niitä suositella pienille lapsille. Jalkaan kannattaa laittaa hyvät kengät, koska reitit ovat kivikkoisia ja epätasaisia.

olokyn-ylitys-alkumatka

olokyn-ylitys-mantymetsa

olokyn-ylitys-maki

Aluksi polku oli helppokulkuista, mutta pian se muuttui haastavammaksi juurakoiden, kivien ja jyrkkien nousujen sekä laskujen vuoksi. Kun muutama hyttynen istahti kädelle ja niiden kaverit alkoivat hyöriä ympärillä, oli aika kaivaa repusta pullo hyttyskarkotetta. Suihkutin sitä iholle ja se toimi hyvin. Inisijät pysyivät pienen matkan päässä.

Pian kauempaa alkoi kuulua ukkosen jyrinää. Sitä emme onneksi päällemme saaneet, mutta kunnon sadekuuro alkoi ropista niskaan. Yritimme pitää sadetta ison puun alla, mutta koska siitä ei lopulta ollut merkittävää hyötyä, jatkoimme matkaa. Kuuro loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, mutta siinä ajassa se ehti kastella meidät läpimäriksi. Kameran ja puhelimet saimme onneksi pelastettua reppuun pienen muovipussin sisään.

Riippusilta Ölökyn ylityksen puolivälissä

Harjun päällä vesi pilkotti puiden takaa, mutta näkymät eivät vielä päässeet oikeuksiinsa. Arvelimme, että maisemat paranevat myöhemmin ja niinhän siinä kävikin. Riippusilta oli reitin puolessa välissä ja sinne laskeuduttiin jyrkkää ja kivistä polkua pitkin. Laskeutumisessa auttoi köysikaide, josta sai tukea tiukimmissa kohdissa.

olokyn-ylitys-maisema

olokyn-ylitys-riippusilta-ylhaalta

olokyn-ylitys-koydetKun pääsimme riippusillalle takaamme kuului huutoja ja kirkaisuja, kun takana tuleva porukka yritti selviytyä jyrkästä laskeutumisesta. Vaikka siihen mennessä olimme saaneet kulkea omassa rauhassa, alkoi sillan kohdalle muodostua pieni jono. En nähnyt missään ohjetta kuinka monta henkilöä sinne sai mennä yhtäaikaa, mutta annoimme edellä kulkevan seurueen mennä ensin. Kun he pääsivät toiselle puolelle ja olimme astumassa sillalle, toiselta puolelta pariskunta huuteli saisivatko he tulla ensin. Annoimme tilaa, mikä aiheutti meidän takana olevissa pientä mutinaa.

olokyn-ylitys-hossa

julma-olkky

julma-olkky-rotkojarvi

Puolessa välissä riippusiltaa jäimme hetkeksi katselemaan ja kuvaamaan maisemia. Oli todella kaunista ja sitä näkymää olisi voinut ihailla pidempäänkin, ellei takana oleva porukka olisi alkanut kopistella kannoille. Sillan toisella puolella meitä odotti yksi reitin haastavimmista kohdista; kivikkoinen nousu ja metallikierreportaat kanjonin päälle. Kivikossa oli taas köysi apuna. Kun pääsimme kallion päälle, istahdimme hetkeksi vetämään henkeä ja ottamaan vesihörpyt.

olokyn-ylitys-riippusilta

olokyn-ylitys-kivikkoinen-nousu

olokyn-ylitys-nakyma-sillalle

olokyn-ylitys-metalliporaat

Kanjonin päällä on hyvä pysähtyä tauolle. Eväiden valinnassa tulee kuitenkin huomioida, ettei Ölökyn ylityksellä ole tulentekopaikkaa eikä laavua. Jos kiertää pidemmän 10 kilometrin reitin, sen päästä löytyy laavu. Meillä ei ollut eväitä mukana, koska arvelimme pärjäävämme viiden kilometrin lenkin ilman niitäkin. Vettä sen sijaan kului, koska päivä oli helteinen.

olokyn-ylitys-pitkospuut

julma-olkky-nakyma-rotkojarvelle

olokyn-ylitys-veneLoppureitti oli helppo kivikossa kulkemisen jälkeen, vaikka pieniä nousuja sielläkin tuli vastaan. Polku kulki osittain kanjonin reunalla ja siinä pääsi vielä ihailemaan kauniita maisemia. Meillä meni reitin kiertämiseen reilut pari tuntia. Loppumatkasta mietimme mitä tehdään veneajelun kanssa. Tytär halusi käydä Hossan poropuistossa, joten jätimme veneretken väliin.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Roadtrip pohjoiseen
Lampivaaran ametistikaivoksella Luostolla
Suomen kauneimmalla maantiellä Tenojoen varressa
Kilpisjärven mahtava Saana

Merjan matkassa -blogia voit seurata myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

artikkelikuva-tenojoki

Roadtrip pohjoiseen – ikimuistoinen kesälomareissu tien päällä

Kun kesäloma alkoi, pakkasin seuraavana aamuna auton ja suuntasimme tyttäreni kanssa kohti pohjoista. Työasiat unohtuivat heti mielestä, kun auto nieli kilometrejä ja maisemat vaihtuivat lasin takana.

Matkaan lähdettäessä emme tarkkaan tienneet missä kaikkialla tulisimme käymään. Suomen karttaa oli kevään aikana tutkittu ahkerasti ja lyijykynällä piirretty ohut viiva alustavasta ajoreitistä. Mielessä oli pari kohdetta, joissa ainakin haluaisimme käydä ja loput valikoituivat matkan edetessä. Tarkoitus ei ollut orjallisesti noudattaa tarkkaa suunnitelmaa, vaan mennä rennosti fiiliksen mukaan.

Yöpymiset olin varannut etukäteen vain kahdelle ensimmäiselle yölle. Muut majoitukset varasimme reissun edetessä siten, että kaksi seuraavaa yöpaikkaa oli aina tiedossa. Etukäteisvaroituksista huolimatta tilaa tuntui löytyivän pohjoisen kaupungeista ihan mukavasti eivätkä majoitukset edes olleet kovin kalliita.

Automatkamme kesti viikon ja kilometrejä kertyi yhteensä reilut 3300. Jotta peppu ei olisi pahasti puutunut, pyrimme pitämään ajotunnit kohtuullisina. Päivittäin ajelimme noin 3-4 tuntia, parina päivänä teimme pidempiä ajomatkoja.

Postauksen lopusta löytyy kartta ajoreitistämme.

Lounas Kuopion satamassa ja kanavaristeily

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kuopiossa, missä olimme sopivasti lounasaikaan.  Pyysin tytärtä katsomaan netistä löytyisikö satamasta kivaa ruokapaikkaa. Huoltoasemilla tulisi varmasti ruokailtua kyllästymiseen asti, joten voisimme näin  matkan aluksi syödä jossain muualla.

Kuopion Vanha Satama kuulosti kivalle ja ajoimme sinne. Ravintola vaikutti suositulta ja suurin osa pöydistä oli varattuja. Vapaata onneksi löytyi ja hetken kuluttua nenän edessä höyrysi risottoannokset. Ruoan jälkeen halusimme jaloitella ja kävelimme satamassa maisemia katsellen. Huomioni kiinnittyi Saaristokaupungin kanavaristeilyn mainokseen. Seuraava lähtisi yhdeltä eli vajaan 10 minuutin päästä. Mietin hetken olisiko meillä aikaa mennä 1,5 tuntia kestävälle risteilylle. Lopputulos oli, että kipaisimme nopeasti kysymään vieläkö lippuja olisi saatavilla. Kyytiin mahtui vielä ja ostimme kioskista liput m/s Kosken kyytiin (aikuiset 20 € ja opiskelijat 15 €).

kuopio-kallavesi

kuopio-puijontorni-kallavedelta

kuopio-kanavaristeily

ms-koski-kuopio

Vaikka yleensä tykkään erilaisista maisemaristeilyistä, tämä jätti hieman valjun olon. Saattoi tietysti johtua siitä, että maisemia katseltiin pilvisessä säässä ja suomalaisen järvimaiseman lisäksi nähtävää oli vain Lehtoniemen asuntomessualue sekä muut Saaristokaupungin asuintalot reitin varrella.

Suomussalmella olimme aivan ”kuutamolla”

Risteily toi kuitenkin pienen lepotauon ajamisesta ja sen jälkeen oli kiva hypätä taas auton rattin. Pidimme Iisalmessa kahvitauon ja sieltä hurautimme Suomussalmelle. Majoituimme kodikkaassa matkustajakoti Kuutamossa. Myönnän, ettei minulla ollut kovin suuria odotuksia Kuutamoa kohtaan, mutta yllätyin positiivisesti. Wc-tilat olivat yhteisessä käytössä ja saunavuoron olisi saanut halutessaan varata maksutta. Iso keittiö oli myös yhteiskäytössä ja jääkaapista löytyi aamiaistarpeet.

matkustajakoti-kuutamo-suomussalmi

Matkustajakoti Kuutamo

matkustajakoti-kuutamo-keittio

Asukkaiden käytössä oleva keittiö. Jääkaapista löytyi monipuolisesti aamiaistarpeita.

Illallispaikkoja oli niukasti tarjolla, joten menimme Kiannon kuohut -kylpylähotellin ravintolaan. Meidän lisäksi siellä oli vain muutamassa pöydässä asiakkaita. Pizza ja viini maistuivat ja ikkunapöydästä oli kiva katsella rantamaisemia.

Vaikka matkustajakodissa ei ollut ilmastointia, nukuimme yön suht hyvin. Huone ei ollut tukahduttavan kuuma. Enemmän häiritsi läheisestä karaokebaarista kuuluva mekkalointi. Siellä taidettiin riemuita aukioloaikojen pidennyksistä.

Aamupalan nautimme kahden 75-vuotiaan motoristin kanssa. Heitä oli matkustajakodissa isompikin porukka, mutta muut olivat istuneet edellisen illan lähibaarissa ja kömpivät vasta pyyhe lanteilla suihkuun, kun me jo lopettelimme aamiaista.

Vaikuttava Hiljainen kansa ja patikointia Hossan kansallispuistossa

Kovin pitkälle emme vitostietä ehtineet ajaa, kun tuhansien turvepäisten hahmojen ”Hiljainen kansa” tuli vastaan. Pysähdyimme katsomaan tätä vaikuttavaa Reijo Kelan luomaa teosta. Hahmojen vaatteita oli hauska katsella ja olipa osalla maski kasvoilla ajan hengen mukaan. Niittykahvilan nokipannukahvit ja letut tuoksuivat herkuilta nenään, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaa kohti Hossan kansallispuistoa.

hiljainen-kansa

hiljainen-kansa-joukko

hiljainen-kansa-maskinaama

Hossassa kiersimme viiden kilometrin mittaisen Ölökyn ylityksen. Tarkoitus oli tehdä sen jälkeen vielä puolen tunnin veneretki, mutta aikataulut painoivat päälle ja jätimme sen väliin.

Lue lisää: Olökyn ylitys

olokyn-ylitys-hossa

hossan-poropuisto

poro-hossan-poropuistossaTytär halusi käydä myös Hossan Poropuistossa. Pysähdyimme siellä kahvilla ja pääsimme syöttämään pihalla vapaana käyskenteleviä poroja kädestä. Koska maailma on pieni, olivat puiston toiset asiakkaat myös Lahdesta. Vaihdoimme heidän kanssaan muutaman sanan reissusuunnitelmista ja sen jälkeen oli aika hypätä taas autoon ja nokka kohti Luostoa.

Helteinen yö Luostolla ja kaivuuhommia ametistikaivoksella

Luostolla olimme vasta seitsemän jälkeen illalla. Olin varannut majoituksen Santa´s Hotel Aurorasta. Hotellin vastaanotto oli mennyt jo kiinni, mutta sain heiltä ohjeet mistä löydämme huoneen avaimen.

Huoneen nurkassa nökötti takka. Sille ei näillä helteillä ollut käyttöä. Sen sijaan ilmaistoinnin säädintä etsin pitkään sitä kuitenkaan löytämättä. Soitin vastaanoton päivystysnumeroon ja kysyin onko mitään tehtävissä, kun huoneessa on +31 astetta lämmintä. Puhelu meni Rovaniemen toimipisteeseen, jossa ei osattu neuvoa muuta kuin avaamaan tuuletusikkuna (joka oli jo auki). 

Koska hotellissa ei myöskään ravintola ollut auki, kävimme läheisessä Punaketussa syömässä. Poroja oli paljon liikkeellä – niin maantiellä kuin Luoston keskustassa – näyttivät olevan iltakävelyllä koko porukka.

Yön nukuimme ikkuna auki, mutta eipä se huoneen lämpötilaa laskenut kuin yhdellä asteella. Kun aamulla valitin vastaanotossa ilmastoinnin puutteesta, vaikka sellainen oli nettisivuilla luvattu, sain vastaukseksi ettei missään pohjoisen hotelleissa toimi ilmastointi näillä helteillä. Eikä tarkemmin ajateltuna koko Suomessa. Olin eri mieltä vastaanottovirkailijan kanssa, mutta hän ei ollut halukas antamaan alennusta huoneen hinnasta. Onneksi se ei ollut kallis muutenkaan (91 € sis. aamiaisen).

luosto

Aamupalan jälkeen kävelimme 2,5 kilometrin matkan ametistikaivokselle.  Osallistuimme siellä tunnin kestävälle kierrokselle, jossa pääsi myös itse kaivamaan ametistia. Kierroksen jälkeen oli aika jättää Luoston maisemat taakse ja suunnata kohti Inaria.

Lue lisää: Lampivaaran ametistikaivoksella

Sodankylässä pysähdyimme pikaisella lounaalla. Saariselän kohdalla rankka sadekuuro pysäytti matkamme hetkeksi. Harmaa vesimuuri esti näkyvyyden ja tiellä oli niin paljon vettä, että eteneminen oli suorastaan mahdotonta. Onneksi sadekuuro kesti vain hetken ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Karhunpesäkivellä ja ilta Inarissa

Inariin johtavalla mutkaisella tiellä sai ihailla järvenrantamaisemia. Ennen Inaria pysähdyimme vielä Karhunpesäkivellä, jossa olen käynyt edellisen kerran 12-vuotiaana. Siitä matkasta ei ole kovin paljon muistikuvia, mutta vanhassa valokuva-albumissa on muistona kortti sekä hieman heilahtanut kuva minusta kiven edessä.

Nautimme ensin Karhunpesäkiven vieressä olevan kahvilan antimista. Lettukahvit lakkahillolla maistuivat pitkän ajomatkan jälkeen. Pyörähdimme myös matkamuistomyymälän puolella ennen portaiden kiipeämistä Karhunpesäkivelle.

portaat-karhunpesakivelle-inari

Portaat Karhunpesäkivelle

karhunpesakivi-inari

maisema-inaristaMajoituimme keskustassa hotelli Inarissa. Huone omalla saunalla ja järvinäköalalla ilahdutti ja ilmastointikin toimi. Illalla söimme hotellin ravintolassa ja ateria oli yksi reissumme parhaista. Myöhemmin nautimme oman saunan löylyistä ja ihastelimme näkymiä Inarinjärvelle.

hotelli-inari

Hotellin Inarin viihtyisä huone

hotelli-inari-maisema-ikkunasta

Maisema huoneen ikkunasta

Tenojoen maisemareitillä

Inarista matka jatkui Utsjoelle. Ennen Norjan rajaa käännyimme kohti Karigasniemeä ja sinne ajoimme Tenojoen vartta pitkin. Tämä hieno maisemareitti oli ollut ämpärilistallani jo jonkun aikaa. Olin todella innoissani, että vihdoin pääsisin itse ajamaan sen.

Reittiä ei suotta kehuta yhdeksi Suomen kauneimmista. Pysähdyimme vähän väliä ottamaan valokuvia upeista maisemista. Tiellä ei ollut kovin paljon muuta liikennettä;  joitakin motoristeja sekä asuntovaunuja. Ennen Tenojoelle kääntymistä kannattaa varmistaa, että tankissa on polttoainetta, koska reitin varrella ei ole huoltoasemia. Ainoa auki oleva paikka oli Tenon tunturituvat, jonne mekin pysähdyimme kahville. Sieltä saa ostaa myös kalastuslupia, jos mieli tekee joen varteen kalastamaan.

Lue lisää: Suomen kauneimmalla tiellä Tenojoen varressa

merja-inarissa

tenojoki

tenojoen-varsi

tenojoki-norjan-puoli

Karigasniemellä söimme lounasta ja matka jatkui takaisin Inariin. Olin aika väsynyt, koska Tenojoen lenkkiin oli yhteensä mennyt jo viisi tuntia. Vielä olisi edessä muutama tunti ennen kuin olisimme Enontekiöllä. Päätimme vaihtaa kuskia ja tyttäreni hyppäsi rattiin. Hänen epäonnekseen jouduimme ajamaan suurimman osan matkasta kuoppaista hiekkatietä. Norjan kautta reitti olisi ollut lyhyempi, mutta sinne emme nyt päässeet.

kohti-enontekiota

poroja-tiella

Seitsemän maissa illalla olimme vihdoin Hetassa hotellin pihassa. Siistiydyimme nopeasti ja menimme saman tien illalliselle. Tarjoilijan ei tarvinnut kauaa ympäri puhua meitä ottamaan alkumaljaksi lakkakuohuviinit. Pitkän päivän jälkeen kuohuva maistui ja pääruoaksi tilatut kuhafileet olivat myös todella herkullisia.

Kilpisjärven mahtava Saana

Pitkästä aikaa tuli nukuttua todella hyvin. Kun sen kruunasi vielä reissun paras aamupala, olimme jälleen valmiita tien päälle.

kohti-kilpisjarvea

muotkatakka

maisema-muotkatakalla

Suunta oli taas kohti pohjoista. Pysähdyimme Ropin pirtissä kahvilla ennen Kilpisjärveä. Perillä olimme ennen puolta päivää. Tarkoituksena oli patikoida Saanan huipulle. Olimme jännänneet minkälaisessa säässä saamme tuon reissun tehdä. Vaikka säätiedotukset olivat luvanneet pilvistä, Saanan juurella paistoi aurinko ja sillä mentiin koko matka.

saanan-huipulle

maisema-saanalta

Parin tunnin jälkeen olimme huipulla. Ihmisiä oli liikkeellä mutta ihan jonossa ei tarvinnut kuitenkaan kävellä. Paljon näkyi lapsiperheitä sekä koiria oli myös usealla mukana.

Lue lisää: Kilpisjärven mahtava Saana – sinne mekin kiipesimme!

Kun pääsimme takaisin alas, söimme retkikeskuksessa panniinit ja palasimme samaa tietä takaisin kohti Muoniota. Yön vietimme Harrinivan hotellin ”sviitissä”. Tämä tarkoitti käytännössä huoneistoa kahdessa kerroksessa. Parvella oli makuuhuone ja alhaalla oleskelutila pienellä keittiönurkkauksella. Pientä ihmetystä herätti, ettei huoneessa ollut telkkaria. Lisäksi huoneen ilmastointi oli liiankin tehokas. Kylppärissä oli niin kylmä, että se muistutti jääkaappia.

Olisimme mielellämme syöneet hotellissa, mutta heillä oli listalla vain uuniperunoita ja nekin olivat loppuneet. Jouduimme ajamaan illaksi syömään läheisen Olostunturin vierestä löytyvään ravintola Kammariin. Ei olisi millään jaksanut hypätä taas auton rattiin, mutta olimme sen verran nälkäisiä, ettei ollut vaihtoehtoja. Kammari oli onneksi kiva paikka ja ruoka oli hyvää. Harmitukset unohtuivat nopeasti ja ilta-auringon paisteessa ajelimme takaisin Harrinivaan.

Kempeleen ja Vaasan kautta kotiin

Muonion jälkeen sanoimme heipat Lapin tunturimaisemille ja ajoimme ”Lappi-kuplasta” kohti Kempelettä. Oulun hotellit tuntuivat kalliilta pohjoisten edullisten hintojen jälkeen, joten ajoimme Kempeleeseen yöksi. Hotelli Pohjanhovi oli jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta kyllähän siellä yhden yön vietti.

kalajoen-hiekkasarkat

Kalajoen hiekkasärkät

raippaluodon-silta

Raippaluodon silta

anne-mattilan-taidekahvilassa

Viimeisen yön vietimme Vaasassa. Matkan varrella pysähdyimme Kalajoen hiekkasärkillä. Kävelimme tuulisella rannalla ja kahvitkin tuli juotua. Vaasassa suuntasimme ensimmäisenä Suomen pisimmälle sillalle eli Raippaluodolle. Sieltä tie vei vielä Vanhaan Vaasaan ennen hotelliin menoa.  Lauantaina pistäydyimme vielä Karvialla Anne Mattilan taidekahvilassa ennen paluuta kotiin.

Miten reissu meni ja mitä tekisin toisin?

Kokonaisuudessaan reissu meni todella hyvin ja viikossa ehti nähdä paljon. Päivämatkat pysyivät paria päivää lukuunottamatta kohtuullisina ja onneksi oli apukuski mukana. Matka vahvisti ajatusta automatkojen hienoudesta. Ne ovat mahtava tapa tutustua omalla aikataululla mieleisiin kohteisiin.

ajoreitti-pohjoiseen

Matkareitti: Lahti-Kuopio-Suomussalmi-Hossan kansallispuisto-Luosto-Inari-Utsjoki-Karigasniemi-Inari-Enontekiö-Kilpisjärvi-Muonio-Kempele-Vaasa-Karvia-Lahti

Olin yllättynyt miten edullisia pohjoisen majoitukset ovat kesällä. Pelkäsin, että joudumme, varsinkin Tunturi-Lapissa, maksamaan itsemme kipeiksi. Mutta itseasiassa hinnat alkoivat nousta vasta rannikkoa alaspäin ajettaessa.

Tenojoen maisemareittiä mietin vielä lähtöaamuna. Se teki ison mutkan ja pohdin onko se varmasti sen arvoinen. Kyllä se oli ja nyt on sekin toive toteutunut. Muutenkaan en tekisi mitään toisin. Halusimme kunnon läpileikkauksen pohjoisen kohteista ja sen saimme. Tulevilla reissuilla voi ottaa pienemmän alueen haltuun ja tutustua paremmin sen luontokohteisiin sekä muihin nähtävyyksiin.

Pidätkö sinä automatkoista? 

Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Hossan kansallispuisto: Jylhiä maisemia Ölökyn ylityksellä
Lampivaaran ametistikaivoksella Luostolla
Suomen kauneimmalla maantiellä Tenojoen varressa
Kilpisjärven mahtava Saana

Merjan matkassa -blogia voit seurata myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

cafe-kailas-heinola-joeltapain

Café Kailas – viihtyisä kahvila Heinolan Siltasaaressa

Ensimmäinen kesälomaviikko on takana ja toinen pyörähti juuri käyntiin. Viime viikolla tuli ajettua yli 3000 kilometriä pääasiassa Pohjois-Suomessa. Ennen kuin avaan missä kaikkialla tuli käytyä, haluan vinkata teille viehättävästä kahvilasta Heinolassa. Jos ajelette kesälomareissulla sielläpäin, pitäkää kahvipaussi ja poiketkaa Café Kailaksessa.

Viehättävä Café Kailas

Cafe Kailas sijaitsee Siltasaaressa, jonne pääsee kätevästi kävellen niin Heinolan keskustasta kuin Jyrängön kaupunginosan suunnasta. Jos on liikkeellä autolla ja ajaa seututietä 140 etelän suunnasta Heinolan keskustaan, isot mainokset ohjaavat kääntymään oikealle juuri ennen siltaa.

heinola-cafe-kailas-siltakadun-silta
cafe-kailas-heinolaKailakseen pääsee myös veneellä, kuten me teimme. Kahvila avaa ovensa päivittäin klo 11. Me olimme eilen paikan ensimmäiset asiakkaat. Mukana meillä oli myös kaksi pientä karvakorvaa, joille löytyi terassin vierestä oma koirille suunnattu alue.

Heinolan Siltasaaren pitkä historia

Heinolalla on ollut pitkät perinteet oluen ja viinan valmistuksessa. Siltasaaressa sijaitsi kaupungin ensimmäinen olutpanimo 1850-luvulla, jonka perusti sysmäläinen kauppias P. H. Bökman. Panimolla ehti olla useampi omistaja, kunnes sen toiminta lopetettiin tappiollisena vuonna 1880-luvulla.

1900-luvun alussa Siltasaari päätyi huutokaupassa heinolalaisen kauppiaan ja kunnallisneuvos  Helanderin omistukseen. Hän oli menestynyt liikemies ja laajensi saarella olleen päärakennuksen komeaksi asuintaloksi. Huvila tuhoutui Suomen ja Neuvostoliiton välisessä jatkosodassa 1941, jolloin pommikoneet tekivät tuhojaan Heinolassa. Ainoastaan Helanderin vaimolleen rakennuttama sauna selvisi pommituksesta. Siinä toimii tänä päivänä Cafe Kailas.

Suolaista ja makeaa

Kahvila on saanut nimensä heinolalaisen runoilijan Uuno Kailaan mukaan. Hänellä on kahvilassa myös oma nimikkoleivos. Sen maistaminen jäi seuraavaan kertaan, koska mieli teki jotain suolaista ja valitsimme vitriinin takana olevista herkuista piirakkapalat. Niitä oli tarjolla eri täytteillä ja omassani oli muun muassa fetaa, punasipulia ja oliiveja.

cafe-kailas-kahvi-piirakka

cafe-kailas-jaatelobaari

Kauaa emme ehtineet olla kahvilan ainoat asiakkaat, vaan pian paikalle tuli muitakin. Ulkona oli useita pöytäryhmiä ja terasseja, joten myös näin korona-aikaan pystyi hyvin pitämään turvavälejä muihin asiakkaisiin. Iltaseitsemään auki olevassa paikassa riittää väkeä varsinkin aurinkoisina kesäpäivinä ja niitähän on tänä vuonna riittänyt.

Cafe Kailaksessa voi järjestää myös juhlia. Kailas-kabinettia ja Lasipaviljonkia voi vuokrata tuntihintaan ja ruokailu järjestyy myös kahvilan kautta. A-oikeudet löytyy myös, joten juhlan kunniaksi voi nautiskella myös vettä väkevämpää.

cafe-kailas-lasiterassi

cafe-kailas-lasipaviljonki-sisalta

cafe-kailas-heinola-terassi

cafe-kailas-puro

Pihasta löytyy pieni esiintymislava. Siellä järjestetään kesän aikana erilaisia tapahtumia. Yritin etsiä netistä olisiko lähiaikoina tulossa jotain ohjelmaa, mutta en sellaista onnistunut löytämään. Näin itseni jo istumassa lämpimässä kesäillassa hyvän musiikin pauloissa, kädessä lasillinen kylmää juomaa ja ympärillä viehättävät Kymijoen ja kahvilan pihapiirin maisemat.

Minkälaisista kesäkahviloista sinä pidät? Kerro oma suosikkisi kommenttikentässä!

Ota blogi seurantaan myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

oro-kansikuva

Örön linnakesaaren luontopolut

Örön saari on jokaisen luonnon ystävän paratiisi. Saaristoluontoa pääsee parhaiten ihailemaan saaren kahdella luontopolulla; Punainen 12 mm kierros suuntautuu saaren pohjoisosiin ja Sininen 6″ -reitti saaren eteläkärkeen. Me kiersimme matkabloggaajaporukalla molemmat reitit kesäkuisella saarivierailulla.

Luontopolkujen erikoiset nimet tulevat tykkien ja kanuunojen kaliibereista, onhan saarella vahva sotahistorian tausta. Vaikka Örön saari on ollut avattuna yleisölle jo usean vuoden ajan, ei joka paikkaan ole vieläkään pääsyä. Osa alueista on suljettu ja nämä paikat on merkitty kieltomerkein.

Sininen 6″ -kierros

Päätimme kävellä ensimmäisenä päivän sinisen kierroksen ja lähdimme kohti saaren eteläkärkeä heti lounaan jälkeen. Kävelimme kasarmialueelta Lyhyttä Ikävää pitkin, josta pääsi sinisen kierroksen alkuun. Kuuden tuuman kierros on 4,7 kilometriä pitkä ja tuumailimme, että ehditään kiertää reitti ennen olutmaistajaisia, jonne osa porukastamme oli menossa. Heti alkumatkasta pääsimme ihmettelemään juoksuhautoja ja juutuimme tutkimaan niitä pitkäksi aikaa.

oro-juoksuhaudat

oro-kukat

oro-metsapolku

Matka jatkui kohti laidunaluetta. Tähyilimme heinikon suuntaan ja pian siellä näkyikin lempeän näköisiä sarvipäitä. Ylämaankarja pitää  huolta saaren rantaniityistä ja -metsistä. Luontopolut kulkevat karja-aitausten läpi, eivätkä nämä otsatukat olleet moksiskaan siitä, että heidän laidunmaillaan tallaili muutama retkeilijä.

oro-noora-portilla

Joka tästä portista käy.. mitähän sitten tapahtuu, aprikoi Kerran poistuin kotoa -blogin Noora

oro-ylamaankarjaa-niitylla

Laidunalueelta reitti kiemurteli metsäpolkua pitkin Solkuron rannalle. Hiekkaranta näytti houkuttelevalle, mutta uintireissulle meillä ei valitettavasti ollut aikaa. Muutamia auringonpalvojia näkyi rantakallioilla ja merenlahdella uiskenteli joutsenia. Maisema oli todella idyllinen. Ihmettelimme miten kirkasta merivesi oli ja useimmille meistä kaunis merimaisema toi mieleen Kroatian. Merenlahdelle katsellessa tuli tosiaan tunne kuin olisimme olleet ulkomailla.

oro-maisema

oro-solkuron-ranta

oro-kalliot

Örön luonto on hyvin ainutlaatuista ja siellä on useita uhanalaisia kasvi- ja perhostyyppejä. Myös lintuharrastajille saari tarjoaa hyvät puitteet lintujen tarkkailuun. Hyvällä tuurilla voi nähdä vaikka merikotkan, joita on nähty usein liitelemässä Örössä.

Eteläisimpään kärkeen kuljimme riippusiltaa pitkin. Hieman se nitisi ja natisi, mutta kellään porukastamme ei tainnut kovin pahaa korkeanpaikan kammoa olla. Eteläkärjestä voi kirkkaalla säällä nähdä Bengtskärin majakan. En kuitenkaan onnistunut  erottamaan sitä taivaanrannasta, vaikka keli oli kirkkain mahdollinen.

oro-rantamaisema

oro-riippusilta

oro-etelakarki

Polku jatkui rannan vierustaa pitkin. Aurinko paahtoi täydeltä terältä ja hiki valui selkää pitkin. Rannalla kasvoi merikaaleja, jollaisia en ollut ennen nähnyt. Merikaali on muualla Suomessa harvinainen mutta Örössä niitä esiintyy runsaasti. Ennen reitin sukeltamista takaisin metsäpolulle vastaan tuli Krapulakalliot, joilla monet varusmiehet olivat aikoinaan parannelleet oloaan ja viettäneet aikaansa. Tällä kertaa Krapulakallioilla ei näkynyt huonovointista väkeä.

oro-etelainen-kierros

oro-merikaali-kyltti

merikaali

oro-krapulakalliot

Krapulakalliot

Punainen 12 mm kierros

Sunnuntaina oli vuorossa punainen 12 mm kierros, joka on 5,1 kilometrin pituinen ja kiertää saaren pohjoisosissa. Luontopolulle lähdimme tuttuun tapaan Lyhyttä Ikävää pitkin. Alkumatka kului metsän siimeksessä ja sieltä löytyi muun muassa 120mm patterin rauniot.

matkabloggaajat_orossa

rosa-kuvaa-lyhyt-ikava-pitka-ikava

matkabloggaajat-punaisella-reitilla

120-patterialue-oro

120 mm patterialueen rauniot

Metsäpolkujen jälkeen vuorossa oli taas rantamaisemia ja kasvillisuus vaihtui kallioihin ja kivikkoihin. Kun huomasimme kallion päällä kansallispuistosta kertovan ison kyltin, päätimme ottaa yhteiskuvan. Se osoittautui aluksi aika haasteelliseksi, koska kalliolle puhaltava tuuli meinasi viedä hiuksetkin päästä. Pelkäsin ajastukselle laitetun kännykän puolesta, että se sinkoaa tuulen mukana mereen, mutta Rosa asetteli puhelimen tottunein valokuvaajan ottein paikoilleen ja saimme kuvan otettua.

oro-punainen-reitti

Matkabloggaajat

Matkassa mukana vasemmalta: Merja, Sonja / Fiftyfifty, Hanneli / Toisiin maisemiin, Noora / Kerran poistuin kotoa, Katja / Lähtöselvitetty, Jenni / Unelmatrippi ja Rosa / Joko mennään

olet-todella-kaunis

Sileiltä kallioilta siirryimme kohti pohjoiskärjen linnoituksia. Katselimme samalla ympärillemme sillä silmällä minne voisimme pystyttää kesäkeittiön. Sopiva kallio löytyikin helposti ja Hanneli alkoi purkaa repustaan ruokatarvikkeita sekä trangian. Pilkoimme ensin porukalla tortilloihin tulevia vihanneksia ja sen jälkeen meidän oma master chef laittoi trangialle paistinpannun pöhisemään. Ruoka oli herkullista ja meidän kokkailut herättivät myös muiden ohikävelevien mielenkiinnon.

hanneli-ja-sonja-sileilla-kallioilla

trangia-lounas

Paluumatkalla näimme varusmiehiä palvelleen vanhan puhelinkioskin. Sitä oli edellisenä kesänä kunnostettu ja siellä se nyt nökötti. Vaikka sen kehuttiin olevan saaren kuumin instakuvauspaikka, ei se meistä siltä vaikuttanut, koska viereen oli kipattu iso hiekkakasa.

oro-puhelinkoppi

oro-pitka-ikava

oro-metsareitti

Metsäpolkujen jälkeen tulimme paahteiselle kedolle ja kiipesimme katsomaan kallion päällä olevaan tykkiä. Maisemat ylhäältä olivat hienot. Kalliolta laskeuduimme taas metsän siimekseen, joka tarjosi odotettuja varjopaikkoja. Tömistelimme jalkoja mahdollisten kyykäärmeiden varalta. Osa porukastamme oli huomannut sellaisen luikertelevan polun poikki.

oro-kalliolle-kiipeily

oro-tykkiNiin ihanaa kuin auringonpaiste ja lämmin keli olikin, huomasin olon nuupahtavan paluumatkalla. Olimme lounaan aikana olleet aika pitkään paahtavassa auringonpaisteessa ja minut se hyydytti täysin. Loppumatkasta jalka ei noussut enää samaan tahtiin vaan meno oli kuin hidastetussa elokuvassa.

Mitä mieltä olin Örön luontopoluista?

Molemmat kierrokset oli näkemisen arvoisia ja aika erilaisia. Minua miellytti kuitenkin enemmän saaren eteläosan maisemat ja sen kalliot ja rannat. Vesi oli uskomattoman kirkasta ja olisi ollut hienoa pulahtaa sen viilentävään syleilyyn. Virkistävää merivesi oli, sen saimme kokea illalla kun kävimme rantasaunan jälkeen uimassa.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Vinkkejä Örön linnakesaarelle
Koli – Suomen kansallismaisema
Aamulenkki Matildanjärven ympäri Teijon kansallispuistossa

Onhan blogi seurannassa jo FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

welcome-to-oro

Vinkkejä Örön linnakesaarelle Saaristomeren kansallispuistoon

Örön linnakesaari on Saaristomeren kansallispuiston suosituimpia kohteita. Kuulin saaresta ensimmäisen kerran vuosi sitten Toisiin maisemiin -blogin Hannelilta. Kohde vaikutti kiinnostavalta ja syyssateiden piiskatessa ikkunaa selvittelin sohvan nurkassa miten sinne pääsisi ja mitä siellä voisi tehdä. Örö painui talven ajaksi unholaan ja seuraavan kerran se muistui mieleen, kun suunnittelimme matkabloggaajaporukalla kesäretkeä. Örö nousi esiin yhtenä vaihtoehtona ja sinnehän me lopulta lähdimme.

Ripaus Örön linnakesaaren historiaa

Örön saaren historia ulottuu kauas. Vielä 1900-luvun alkupuolelle saakka se palveli saaristolaisten laidunmaana eikä siellä ollut ympärivuotista asutusta. Kyläläiset kävivät siellä päiväsaikaan tekemässä askareitaan ja illan tullen lähtivät veneillään pois. Vuonna 1912 Venäjä päätti rakentaa linnoitusketjun Suomenlahden molemmille puolille. Örö valikoitui yhdeksi rakennuspaikaksi, koska se oli tarpeeksi suuri saari ja sieltä pääsi ampumaan tykillä avomerelle. Linnoitusketjun rakentamisen myötä Venäjän sotavoimat ottivat saaren haltuunsa.

oro-linnakesaari

Saarella alkoi ennätysnopea rakennusprojekti, jonka myötä sinne nousi muun muassa tykkipattereita, ammusvarastoja, kasarmeja, eläinsuojia, kaivoja ja teitä. Saarella oli jopa rautatie, jolla kuljetettiin raskasta kuormaa pohjoispään laitureilta tykkipattereille. Suomen itsenäistymisen jälkeen saari siirtyi Suomen puolustusvoimien hallintaan.

Linnakesaarella koulutettiin varusmiehiä ja siellä järjestettiin vuonna 1939 sodan uhatessa ylimääräisiä sotaharjoituksia. Bengtskärin taistelussa vuonna 1941 Örön saarella oli iso rooli taistelun ensituntien aikana. Venäläiset suunnittelivat Bengtskärin majakan räjäyttämistä ja ennen kuin suomalaisten tykkiveneet ja Fokker-koneet ehtivät paikalle, puolustus sai tulitukea ainoastaan Örön ja Granholmenin patteristoilta. Sotien jälkeen saaren infrastruktuuriin panostettiin ja se helpotti linnakesaarella asuvien elämää. Siellä asui puolustusvoimien työntekijöitä perheineen ja raitilla näkyi myös varusmiehiä.

tulenjohtaja_oro

Linnakkeen toiminta päättyi 2004. Sen jälkeen saari toimi lähinnä merivoimien ja rannikkojääkäreiden harjoitusalueena. Vuonna 2015 saaren hallinta siirtyi puolustusvoimilta Metsähallitukselle ja se liitettiin osaksi Saaristomeren kansallispuistoa. Samana vuonna saari avattiin yleisölle.

Miten Örön saarelle pääsee?

Lyhyin merimatka Örön saarelle on Kemiönsaaren eteläkärjestä Kasnäsistä. Merimatkan voi taittaa joko omalla veneellä tai lautalla. Örön vierasvenesatamasta löytyy paikat jopa  70:lle veneelle. Heinäkuussa lauttapaikan voi varata joko M/S Bon Marinelta tai Wilson Charterilta.

mirandra-yhteysalus

oro-matkabloggaajat

mirandra-orossa

Kesäkuussa lauttamatka onnistui vain Wilson Charterilla ja sillä me kuljimme matkan mantereelta saarelle. Matka kesti noin 45 minuuttia ja lippujen hinta oli 32 €/meno-paluu. Lauttapaikat kannattaa varata etukäteen, varsinkin kuumimpaan sesonkiaikaan. Saarelle on mahdollista kulkea myös taksiveneen kyydissä. Tarkempia tietoja löytyy täältä.

Kannattaa myös huomioida, ettei Örön saarelle pääse omalla autolla. Kasnäsin satamasta löytyy maksuttomia parkkipaikkoja, jonne auton voi jättää saarella vierailun ajaksi.

Voiko Örön saarella majoittua?

Saarelta löytyy erilaisia majoitusvaihtoehtoja kaiken kaikkiaan 150:lle henkilölle. Tarjolla on hostelli-, paritalohuoneisto-, hotelli- ja mökkimajoitusta. Myös telttailu onnistuu eikä telttapaikkaa tarvitse varata etukäteen.

Me yövyimme Upseerin toimisto -nimisessä hostellissa. Entisestä upseerin toimistosta löytyy neljä huonetta, joihin jokaiseen mahtuu 4-5 henkilöä. Huoneissa oli erillisvuoteita sekä kerrossänky. Meidän käytössä oli kaksi huonetta ja lisäksemme toimistolla majoittui kaksi muuta pariskuntaa. Wc ja suihku olivat yhteiskäytössä. Huoneet olivat siistejä ja huoneen hintaan kuului pyyhkeet ja lakanat. Toimiston oleskelutilassa oli pieni jääkaappi sekä televisio. Aamiainen kuului myös huoneen hintaan.

Örön saarella on paljon kyykäärmeitä ja majoituspaikkamme lähellä näimme niitä pari kertaa. Aamulla käärme oli luikerrellut auringon lämmittämille portaille. Kuullessaan ääniä se poistui nopeasti talon alle. Käärmehavaintoja tehtiin myös luontopolulla. Kannattaa siis katsoa tarkkaan minne astuu.

upseerin-toimisto

upseerin-toimisto-makuuhuone

Kuva: Visit Örö

upseerin toimisto-oleskelutila

Hostellin oleskelutila

Majoituksien vastaanotto sijaitsee sataman lähellä olevassa satamakonttorirakennuksessa, jossa on myös pieni kauppa. Isommat laukut sai jättää mönkijän kyytiin. Ne merkittiin huonenumerolla ja kuljetettiin perille. Satamasta on pieni kävelymatka kasarmialueelle, jossa suurin osa majoituksista sijaitsee.

Onko Örössä ravintoloita?

Vierasvenesataman kupeesta löytyy rantabistro. Rakennus on yksi Örön vanhimpia ja muistuttaa lähinnä asuintaloa ja poikkeaa siten saaren muista taloista. Rantabistrossa voi ruokailla ja sieltä saa myös pientä välipalaa kahvin ja virvokkeiden lisäksi. Me kävimme siellä vain juomassa kylmät juomat, joten ruokailusta ei ole kokemusta. Viereisessä pöydässä nautittiin hampurilaisia, jotka näyttivät tosi hyviltä. Ulkoterassi oli viihtyisä, mutta aurinkovarjoja olisi voinut olla enemmän.

harmaata-viilennysta-rantabistrossa

Harmaata viilennystä Rantabistrossa

Entinen varuskunnan ruokala palvelee nykyisin 12″ravintolana. Söimme siellä sekä lounasta että illallista. Lounasbuffan hinta oli 18 €. Vatsa tuli täyteen, mutta hinta oli mielestäni aika korkea laatuun nähden.

Illaksi olimme tehneet pöytävarauksen 12″ravintolaan, mutta varaus oli kadonnut taivaan tuuliin. Onneksi ravintolassa ei ollut täyttä, joten meidän 7-henkiselle seurueelle löytyi vielä hyvin tilaa.

Alkupalaksi kaikki ottivat parsaa hollandaisekastikkeella. Sen päälle oli ripoteltu pekonia, jota ei mainittu menussa lainkaan. Koska osa seurueestamme ei syönyt lihaa, annokset lähtivät takaisin keittiöön. Minulle parsa maistui myös pekonin kera. Muut saivat pitkän odottelun jälkeen tilalle paistettua mozzarellajuustoa. Parsa oli päässyt loppumaan ja tilalle tuotiin mitä sattui löytymään.

parsaa-hollandaisekastikkeella

ahvenfileet-ravintola-12

Pääruokia odotimme myös todella kauan, koska hotellin tiloissa oli isompi seurue ruokailemassa ja se aiheutti ruuhkaa keittiössä. Kun ruoat vihdoin tulivat, paistetut ahvenfileet hävisivät nopeasti lautasilta. Ruoka oli herkullista, mutta sen odottaminen oli tylsää. Onneksi suurin osa meistä ei kaivannut jälkiruokaa, koska nekin olivat ehtineet loppua. Kaikki tämä sekoilu huomioitiin kuitenkin kivasti laskussa ja toivon, että ravintolalle sattui vain monta onnetonta yhteensattumaa sille illalle eikä tämä ole normaalia toimintaa. Ruoka nimittäin oli todella hyvää, mikä ei ole itsestäänselvyys kesäravintoloissa.

Sunnuntaina nautimme lounasta luontopolun varrella.  Hanneli kokkaili meille tortillat, joihin hän näppärästi teki täytteet trangialla. Saaren pohjoisosasta löytyi kiva kallioinen paikka, jonne retkikeittiö laitettiin pystyy ja vietimme siellä hauskan lounashetken.

trangia-lounas

Mitä Örössä voi tehdä?

Örön saarella on kaksi luontopolkua; pohjoisosan 120 mm kierros, jolla on pituutta 5,1 km ja eteläosan 6″kierros, joka on 4,7 km pitkä. Me kiersimme ne molemmat ja olivat todella kauniita ja mukavia reittejä.

oro-luontopolku

Maisemat vaihtelivat luontopolulla aina kalliorannoista..

oro-luontopolku-metsassa

..metsapolkuihin

Omatoimisten retkien lisäksi saarella järjestetään opastettuja kierroksia. Sesonkiaikaan niitä järjestetään päivittäin ja valittavana on kaksi erilaista; Historia + Tykki sekä Luonto. Jos haluat ilmoittautua opastetuille kierroksille tee se etukäteen Satamakonttorissa.

Öröstä voi vuokrata polkupyöriä. Hinta on 8 €/tunti tai koko päivä 25 € (kesä 2021). Vuokraus onnistuu myös kolmeksi tai kuudeksi tunniksi.

Geokätköilyn ystävät pääsevät etsimään saarelta kätköjä, joita on yhteensä kolme. En ole koskaan kokeillut geokätköilyä, mutta se kuulostaa hauskalle.

Saunan ystävien ei tarvitse myöskään pettyä, koska saarella on vuokrattavissa kolme saunaa; Rantasauna 1 ja 2 sekä Paritalosauna. Me varasimme toisen rantasaunoista ja ilta kului leppoisasti löylyistä sekä virkistävästä uinnista nauttien. Rantasauna vaikutti aika uudelle ja oli siisti sekä viihtyisä.

oro-rantasaunan-laituri

rantasaunan-terassi

Saarella järjestetään myös muuta ohjelmaa. Kannattaa seurailla Visit Örön somekanavia sekä verkkosivua. Meidän vierailumme aikana järjestettiin oluiden maistelua, johon meidänkin ryhmästämme suurin osa osallistui. Minä jätin sen väliin, koska en ole niin suuri oluen ystävä.

Miten olisi Saaristomeren saarihyppely?
Siihen saat hyvät vinkit Toisiin maisemiin -blogista.

Tutustu myös muiden Örössa mukana olleiden juttuihin:
Unelmatrippi: Yö saaristossa – linnakesaari Örö
Fiftyfifty: Saaristomeren kansallispuiston upea Örö

Onhan blogi seurannassa jo FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

Lähteet:
Johanna Pakola ”Örön linnake”
www.visitoro.fi 

auringonlasku-tallinna

Yön yli risteily Silja Serenadella – kesäistä tunnelmaa aalloilla!

Pressimatka: Tallink Silja

Kun hyppäsin kolmosen ratikasta ja näin Silja Serenaden odottamassa Olympiaterminaalissa, alkoi kupliva ilon tunne poreilla päässäni. Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa risteilemään. Edessä oli pressimatka yön yli risteilyllä Tallinnaan. Maihin emme päässeet, mutta Tallinnan silhuettia tuli ihailtua useampaan kertaan laivan kannelta.  Edellisestä risteilystä olikin vierähtänyt jo vuosi. Normaalisti – silloin ennen koronaa – tuli laivalla käytyä parhaimmillaan useita kertoja vuodessa.

Karanteenivapaille yön yli risteilyille pääsee Helsingistä vielä 22.6. saakka. Silja Serenade lähtee klo 18 Olympiaterminaalista ja paluu on seuraavana päivänä klo 14.15. Muista ottaa mukaan passi tai poliisin myöntämä henkilökortti satunnaistarkastuksia varten. Minulla oli upouusi passi kassissa, mutta en päässyt sitä vielä kenellekään näyttämään.

Silja Serenade siirtyy liikennöimään Maarianhaminaan 24.6. Katselin alustavasti jo senkin reitin aikatauluja eikä kuulostaisi lainkaan hullummalta tehdä pientä merimatkaa Ahvenanmaalle kesälomalla.

Jos mietit miten turvallista korona-aikaan on risteillä, laivalla noudatetaan viranomaisten ohjeistuksia tarkasti. Käsidesipisteitä löytyy useita ja buffetissa on myös kertakäyttökäsineitä tarjolla. Laivoihin otetaan tällä hetkellä vain 75 % matkustajakapasiteetista, joten turvavälien pitäminen onnistuu myös.

Upea Commodore Balcony -hytti

Terminaalissa oli tuttuja matkabloggaajia vastassa. Vaihdettuamme pikaiset kuulumiset, vilkaisin hyttikorttiani tarkemmin ja huomasin majoituksen olevan Commodore Balcony -hytissä. Jee! Omilla reissuilla valinta osuu yleensä Promenade-luokan hytteihin, joten oli hauska päästä testaamaan Commodorea.

Commodore Balcony oli tilava ja siihen kuului pieni ”lasitettu” parveke, jossa oli pöytä sekä kaksi tuolia. Myös hytin kylpyhuone oli hulppean kokoinen ja kaapista löytyi kylpytakit ja -tossut.  Hytin hintaan sisältyi myös jääkaapin juomat sekä Bon Vivant -erikoisaamiainen.

silja-serenade-commodore-balcony

silja-serenade-commodore

Hyttiluokka oikeuttaa myös pääsyyn Commodore Loungen baariin, jossa on maksutta tarjolla pientä purtavaa sekä alkoholittomia juomia. Loungen yhteydessä on sauna, jonka ikkunoista avautuu merimaisema. Tällä reissulla ei saunaa ehtinyt testaamaan, mutta saunomisesta pitävänä sen lauteilla olisi joskus hauska istua maisemia ihaillen.

Hytti oli niin mukava, ettei sieltä olisi malttanut poistua ollenkaan. Sovimme kuitenkin kavereiden kanssa, että mennään juomaan lasilliset Commodore Loungeen ennen muun ohjelman alkamista. Kuohuviinilasillisen jälkeen siirryimme ravintola Tavolataan minisamppanjatastingiin. Maistelimme kahta erilaista samppanjaa, joita olisi voinut ostaa laivan myymälästä tuliaisiksi. Hinnat olivat noin 50-60 €/pullo.

Menu Nordic hieroi makunystyröitä

Illallista nautimme pitkän kaavan mukaan Bon Vivant -ravintolassa. Tarjolla oli virolaisen keittiömestarin Artur Kazaritskin suunnittelema Menu Nordic. Kazaritski on kotoisin Itä-Virosta ja on työskennellyt maailman huippukeittiöissä. Viimeisimmäksi Kööpenhaminan kolmen tähden Geranium-ravintolassa. Kazaritski on Viron tämän vuoden Bocuse d´Or kandidaatti, joka on maailman arvostetuin kokkikilpailu.

Menu Nordic

  • Norjalaista kuningasrapua, katajanmarjoja, juuriselleripyreetä ja samppanja-Beurre Blanc -kastiketta
  • Turskaa voissa, savustettua lardoa, tuoretta kurkkua ja kermaista yrttikastiketta
  • Paahdettua ja sienillä täytettyä viiriäistä Järveotsan tilalta, tryffeli-perunapyreetä
  • Paistettu omenamousse, sitruuna-jugurttikermaa ja karamelli-kama -crumble
menu-nordic-alkupalat

Vasemmalla alkupalalautasella norjalaista kuningasrapua ja oikealla turskaa.

menu-nordic-viiriainen-jalkkari

Vasemmalla annos viiriäistä ja oikealla herkullinen jälkiruoka

Myönnän olevani ruoan suhteen aika ronkeli ja mietin miten sienet ja viiriäinen mahtavat maistua. Yleensä en varsinkaan sieniä syö ollenkaan. Rohkeasti päätin maistella kaikkea ja hyvää oli. Pöytäseurueen kanssa pohdimme miten viiriäistä pitäisi syödä, koska haarukalla ja veitsellä se oli todella hankalaa. Aterian päätteeksi tarjoilija vinkkasi, että se olisi kannattanut syödä sormin. Kovin vähän siinä oli syötävää eikä siitä omaa suosikkia tullut, mutta onpa sitäkin nyt maistettu.

Kazaritskin suunnittelema Menu Nordic on tarjolla Silja Serenadella kesän ajan. Menun  hinta on 70 € ja Club One -asiakkaille 65 €.

Illallisen jälkeen siirryimme laivan kannelle ihailemaan upeaa auringonlaskua ja Tallinnan silhuettia. Olisipa ollut hienoa päästä maihin, mutta täytynee vielä odottaa, kunnes se on mahdollista.

silja-serenade-auringonlasku-tallinna

silja-serenade-auringonlasku

Myöhemmin siirryimme yökerhon puolelle. Olin hieman yllättynyt, että siellä oli ohjelmaa korona-aikaan. Laivalla eletään Silja Serenaden kotisataman eli Ahvenanmaan säädösten mukaan, joten sillä yökerhossa sai esittää ohjelmaa. Seurasimme aluksi Dance Factoryn taidokasta tanssishow´ta ja sen jälkeen jammailimme ylätasanteella livemusiikin tahtiin. Tanssilattia oli suljettu, joten sinne emme päässeet, mutta sehän ei meitä hidastanut.

dance-factory

raise-your-ass

Herkullinen aamiainen Bon Vivant -ravintolassa

Hyttiluokkaamme kuului erikoisaamiainen Bon Vivant -ravintolassa. Listalta sai tilata lämpimiä ruokia ja buffetista sai täydennystä lautaselle. Tilasin listalta munakasta ja keräsin lautasen täyteen buffetin herkuista. Siitä päivä lähti hyvin käyntiin.

Aamiaisen jälkeen tutustuimme myymälöiden uutuustuotteisiin ja aikaa jäi myös ostoksille ennen paluumatkan lounasta. Ostoskoriin tarttui lähinnä makeisia kotiin viemisiksi.

Lounaan nautimme Grande Buffetissa, jossa tulee käytyä myös omilla risteilyillä. Omat suosikit löytyivät alkupalapöydästä sekä jälkkäriosastolta. Jälkiruokapöydästä täytyy vielä mainita suklaalähde sekä jokaisen herkkuhampaan karkkibuffa, josta sai valita mieleiset karkit jätskin ja kakkujen kaveriksi.

Kun laiva lipui Kustaanmiekan ahtaasta väliköistä kohti Helsinkiä, katselin maisemia hytin parvekkeelta. Tuuli hulmutteli hiuksia ja tuntui siltä, että nyt on kesä!

Seuraathan blogia jo FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä