Hyppää sisältöön

Kesäpäivä Vaasassa – koe ainakin nämä!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 23.05.2016
Kaunis rannikkokaupunki Vaasa kutsuu matkailijaa luonnollaan, monipuolisilla tapahtumillaan sekä hienoilla kohteillaan. Lue vinkit ja lähde kesälomalle Vaasaan!

Vaasa on koko perheen lomakaupunki

Noin 67 000 asukkaan rannikkokaupunki Vaasa on voimakas kasvukeskus sekä yksi Suomen suurimmista opiskelijakaupungeista. Pohjanmaan suurin kaupunki on kaksikielinen, sillä kaupungissa puhutaan sekä suomea että ruotsia.

Vaasassa on kaunis luonto ja meri tarjoaa upeita elämyksiä ympäri vuoden. Vaasan edustalla sijaitsee myös Merenkurkun saaristo, joka on Suomen ainoa luontokohde Unescon maailmanperintöluettelossa. Saaristoon voi tutustua esimerkiksi opastetulla risteilyllä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaasan tunnetuimmat nähtävyydet ovat huvipuisto Wasalandia sekä vesipuisto Tropiclandia. Vaasassa on myös paljon historiallisia kohteita sekä kulttuuriaarteita. Alueella järjestetään myös kesäisiä tapahtumia.

Lue, mitä kaikkea Vaasasta löytyy ja lähde viettämään kesäpäivää rannikkokaupunkiin!

vaasa
Vaasa on merenrantakaupunki.

1. Huvipuisto Wasalandia

Wasalandia on koko perheelle sopiva hauskanpitopaikka. Se sijaitsee Vaskiluodon saarella, jossa ovat kävelymatkan päässä myös leirintäalue sekä Tropiclandia.

Huvipuiston Tivolimaasta löytyy erilaisia laitteita, Villin lännen maassa on suosittu vesivuoristorata, Touhulassa ja Lännen kujalla on tarjolla ilmaisia ja maksullisia taitopelejä, merirosvomaassa kokeillaan rajoja seikkailuradalla ja liikennepuistossa ajetaan polku- ja sähköautoilla. Perheen pienemmille on tarjolla kiipeily- ja pomppulinna.

Huvipuiston alueella on myös erilaista ohjelmaa kuten tanssi- ja taikaesityksiä. Puisto on avoinna kesäisin ja kaikki laitteet sisältyvät rannekkeen hintaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Vesipuisto Tropiclandia

Wasalandian vieressä sijaitseva vesipuisto Tropiclandia sopii koko perheen lomailuun. Kylpyläosastolla voi uiskennella erilaisissa altaissa, nauttia hierovista niskasuihkuista ja rentoutua porealtaassa. Kylpylän yhteydessä on myös suuri vesipuistoalue, jossa voi laskea hurjia vesiliukumäkiä ja ottaa aurinkoa terassialueella.

Majoittuminen hoituu kätevästi viereisellä TopCamping-alueella. Alueella voi yöpyä oman asuntoauton tai -vaunun kanssa, teltassa tai vuokramökissä. Leirintäalue on avoinna toukokuusta elokuun loppuun.

3. Lähde risteilylle Merenkurkkuun

Vaasan edustalla sijaitsee Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Merenkurkun saaristoalue. Se on Suomen ainoa listalle hyväksytty luontokohde.

Kauniisiin merellisiin maisemiin pääsee tutustumaan päiväristeilyllä. Suunnan voi ottaa vaikka Valassaarille, jossa pääsee myös vaeltamaan luontopolulla oppaan johdolla. Toinen vaihtoehto on suunnata Mikkelinsaarilla sijaitsevalle Kummelskärin luontoasemalle ja tehdä siellä pieni luontokierros. Saaristossa järjestetään myös erityisiä majakkaristeilyjä, joilla vieraillaan majakkasaarilla ja opitaan niiden historiasta.

merenkurkku
Merenkurkun luontoalue kuuluu Unescon maailmanperintölistalle.

4. Risteile Ruotsiin

Vaasasta voi myös matkustaa Ruotsiin laivalla. Wasaline kuljettaa Vaasasta Uumajaan Pohjanlahden yli m/s Wasa Express -laivalla. Matka taittuu neljässä tunnissa ja yli pääsee joka päivä. Laivalla on ravintola ja baari sekä ostosmahdollisuuksia. Reittimatkojen lisäksi tarjolla on erilaisia hotellipaketteja, joissa on valittavana useita erilaisia vaihtoehtoja.

5. Tutustu vanhaan Vaasaan

Vanha Vaasa sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Vaasan keskustasta. Vaasan keskusta sijaitsi alueella aina vuoteen 1852 saakka, jolloin kaupunki tuhoutui palossa. Nykyisin vanhan Vaasan alue on monipuolinen maisemanähtävyys, jossa voi tututustua kulttuuri- ja asutushistoriaan.

Alueella on edelleen nähtävillä palossa tuhoutuneen Pyhän Marian kirkon rauniot. Lisäksi alueella on pystyssä ainoa palosta selvinnyt kivitalo, jossa toimii nykyisin museo. Muita nähtävyyskohteita ovat vuodelta 1786 peräisin oleva Mustasaaren kirkko sekä vanhan Vaasan sairaala. Vanhan Vaasan alueeseen on helpoin tutustua kävellen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Maisema
Vaasan seudulla voi ihastella perinnemaisemia.

6. Tutustu historiaan ja nykytaiteeseen

Vaasassa on lukuisia museoita, joissa pääsee tutustumaan alueen historiaan.

Mielenkiintoinen käyntikohde on esimerkiksi kävelymatkan päässä keskustasta sijaitseva Bragen ulkomuseo. Museo koostuu useista talonpoikaisrakennuksista, joissa on esillä sisustuksia 1800-luvun ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Museon pysyviin näyttelyihin kuuluu morsiustupa, tyttöjen luhti värikkäine tekstiileineen sekä hylkeenpyyntimuseo. Museolla on kesäaikaan opastus tasatunnein.

Pohjanmaan museo kertoo Vaasan historiasta sekä Pohjanmaan maakuntahistoriasta. Museon yhteydessä toimii Terranova-luontokeskus, jossa on Merenkurkun maailmanperintöalueen infopiste. Terranovassa esitellään laajasti alueen luontoa. Siellä on esimerkiksi hyönteishuone. Lisäksi vitriineissä ovat esillä alueen linnut ja nisäkkäät. Auditoriossa Merenkurkkuun voi tutustua katsomalla luontoelokuvia.

Nykytaidetta pääsee ihailemaan Kuntsin modernin taiteen museossa. Esillä on muun muassa yksi maamme keskeisimmistä modernin taiteen klassikkokoekoelmista, vaasalaisen Simo Kuntsin taidekokoelma. Museolla on myös kauppa, josta voi ostaa tuliaisia kotiin. Tuotevalikoimassa on esimerkiksi museon omia julkaisuja, kirjoja, julisteita, postikortteja, muistivihkoja, lasten leluja, tekstiilejä ja lahjatavaraa.

7. Retkeile luonnossa

Vaasan seudun kaunis luonto houkuttelee retkeilemään. Valittavana on lukuisia polkuja, joilla voi käydä tekemässä virkistävän päiväretken luonnon helmaan.

Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Pilvilammen ulkoilualue, jossa voi kesäisin vaeltaa ja pyöräillä. Mukava päiväretki on myös 4,5 kilometrin mittainen Öjenin luontopolku, jonka varrella infotaulut esittelevät vanhan metsän lajeja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähialueilla on myös esimerkiksi vaihtelevassa maastossa kulkeva Bergön luontopolku. Noin seitsemän kilometrin varrella on kaksi taukopaikkaa, joilla on tulentekomahdollisuus. Pidempää reittiä kaipaavan kannattaa suunnata kohti Laihiaa, josta lähtee Jurvan ja Ilmajoen kuntien alueella ulottuva 45 kilometrin reitistö, jonka varrella on hienoa suomaisemaa, lehtoja, kalliomaastoja ja talousmetsää.

8. Tee ostoksia ostoskeskuksissa ja pikkuputiikeissa

Vaasan ydinkeskustassa on kaksi ostoskeskusta: Rewell Center ja HS Center. Molemmissa on kattava valikoima kauppoja, jotka myyvät vaatteita, koruja ja sisustustarvikkeita. HS Centerissä palvelee lisäksi elokuvateatteri.

Ostoksia voi tehdä myös kivijalkaliikkeissä. Pienissä puodeissa myydään käsityöaarteita, antiikkia sekä designia. Lisäksi puodeissa on tarjolla herkkuja, kuten vaikkapa käsin tehtyä kotimaista suklaata.

Vierailemisen arvoinen on myös Vaasan kauppahalli. Kauppahallissa kannataa piipahtaa lahjapuodeissa sekä ostaa erikoisherkkuja. Ostosten lomassa voi piipahtaa lounaalla tai nauttia kupin kahvia leivonnaisten kera.

Tori
Kesäisin kaduilla voi kuulla nuoria katumuusikoita.

9. Osallistu kesätapahtumaan

Vaasan seudulla järjestetään vuosittain runsaasti tapahtumia. Perinteisiin kuuluvat toukokuussa järjestettävä Vaasan kuorofestivaali, heinäkuussa järjestettävä Närpiön tomaattifestivaali, elokuussa järjestettävä taiteiden yö sekä Isokyrön 1700-luvun markkinat.

Yksi erikoisimmista tapahtumista on kesäkuussa järjestettävä postisoutu Merenkurkun yli. Postia soudettiin alueella vuodesta 1617 aina vuoteen 1809 saakka. Myöhemmin tapahtuma elvytettiin ja se on muodostunut jokavuotiseksi perinnetapahtumaksi. Björköbyn Svedjehamniin Raippaluotoon kerääntyy suuri joukko kiinnostuneita, jotka soutavat ja purjehtivat vanhan ajan tyylin mukaisilla veneillä Holmön saarelle. Vuorovuosin lähdetään Ruotsin puolelta.

10. Tutustu Strömsöön

Televisiosta tuttu Strömsön huvila sijaitsee Vaasan Västervikissä. Idyllisellä ulkoilualueella voi vapaasti kuljeskella ja ihailla alueen rakennuksia.

Alueelle on mahdollisuus saada myös ryhmäopastus. Kierros kertoo vanhan huvilan ja alueen yli satavuotisesta historiasta. Samalla pääsee kurkistamaan ruotsinkielisen lifestyle-ohjelman kulisseihin. Opastukset järjestetään suomeksi ja ruotsiksi. Ryhmävierailulle mielivän tulee varata kierros etukäteen.

Teksti: Anu Vaheristo
Kuvat: Visit Finland

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Klobben

Suomen ihanat saaret – viisi tapaa tutustua lomalla saaristoon

Tällainen on Wasaline – katso kuvat Vaasan ja Uumajan välillä risteilevästä aluksesta

Vaasa

Norwegianilta lentoreitti Helsingistä Vaasaan – lennot alkavat syksyllä

Raippaluodon silta on Suomen pisin

Tiesitkö mistä löytyy Suomen pisin silta? Tältä se näyttää

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja