Suomen suurin matkablogiyhteisö
teijo-matildanjarven-kierros

Aamulenkki Matildanjärven ympäri Teijon kansallispuistossa

Heräilin Matildan Marinan mukavien lakanoiden välistä hyvin nukutun yön jälkeen. Aamutoimien jälkeen hiippailin ravintolaan ja toivoin, että he olivat muistaneet minun tulevan aamiaiselle tuntia muita aikaisemmin. Emäntä huikkasi huomenet ja oli kattanut minulle paikan ikkunapöytään, jossa oli puuro marjojen ja hillon kanssa jo odottamassa. Puuroa kauhoessa katselin edessä avautuvaa merimaisemaa. Emäntä kantoi vielä höyryävän lämpöiset sämpylät leikkeleiden ja muiden suolaisten herkkujen kanssa pöytään.

Syy miksi nautin privaattiaamiaista oli omat mahdottomat aikatauluni. Halusin käydä aamulla kiertämässä Teijon kansallispuistossa reilun viiden kilometrin mittaisen Matildanjärven kierroksen ennen kuin tapaisin ystäviäni. Olimme sopineet tärskyt Salossa asuvan ystävämme kotiin eikä aikatauluni olisi pitäneet, jos olisin jäänyt odottamaan aamiaista yhdeksään asti.

Teijon kansallispuisto

Teijon kansallispuisto sijaitsee lähellä Saloa, noin 140 kilometrin päässä Helsingistä. Merkittyjä polkuja löytyy yhteensä 50 kilometriä. Osa reiteistä on esteettömiä.

Reittien varrella pääset näkemään niin meri-, järvi- sekä suomaisemia. Patikoinnin lisäksi aluetta voi kiertää maastopyörillä, myös melominen ja kalastaminen onnistuu. Välineitä voi vuokrata paikan päältä.

Retkeilyn lisäksi kannattaa vierailla myös Mathildedalin viehättävässä ruukkikylässä, joka löytyy kansallispuiston vierestä. Sieltä löytyy muutama ravintola ja halutessaan voi tehdä myös ostoksia Kyläpanimossa tai PetriS Chocolaten suklaamyymälässä.

Luontokeskukselta Matildanjärven kierrokselle

Teijon kansallispuiston monista reiteistä päädyin Matildanjärven kierrokseen. Sitä oli moni kehunut ja se oli sopivan mittainen.

matildanjarven-kierros

matildanjarven-kierros-jarvimaisema

matildanjarven-kierros-puumerkit

Ajoin hotellilta parin kilometrin matkan luontokeskukselle. Matildanjärven kierros on rengasreitti, joten olisin voinut kiertää sen myös toiseen suuntaan, jolloin lähtöpiste olisi ollut pienen kävelymatkan päässä ruukkikylän vierestä.

Luontokeskuksella näkyi vain muutama ihminen opaskarttoja tutkimassa. Parkkipaikalla oli muutamia autoja, mutta mikään ei enteillyt ruuhkaa. Etsin hetken aikaa katseellani kohtaa mistä Matildanjärven kierros alkaa, kunnes huomasin puussa oranssinväriset neliönmuotoiset merkit ja lähdin seuraamaan niitä.

matildanjarven-kierros-kalliolla

linnut-luodolla-matildanjarvi

Alkumatkasta leveä polku kiemurteli mäntymetsän siimeksessä. Lintujen laulua lukuunottamatta oli hiljaista eikä muita ihmisiä näkynyt missään. Reitti kulki järven vierustaa pitkin ja aurinkoisen kesäaamun maisemat olivat todella kauniit. Vaikka polkua oli hyvä kävellä, piti koko ajan katsoa jalkoihin, ettei kompastunut kiviin tai puunjuuriin.

Mäntymetsästä pitkospuille

Vaikka tiukka aikataulu nakutti takaraivoa, maltoin silti välillä pysähtyä ihailemaan upeita järvimaisemia. Kauempana pienellä luodolla näkyi vesilintuja hautomispuuhissa. Mäntymetsän jälkeen tulin suolle ja taiteilin kapeilla pitkospuilla.

Edellispäivien rankkojen vesisateiden jäljiltä näkyi isoja vesilammikoita ja pitkospuiden vierustat olivat mudan kuorruttamia. Vesilammikot saattoivat olla peruja myös runsaslumisen talven jäljiltä. Pitkospuut olivat suurimmaksi osaksi hyvässä kunnossa mutta alkumatkasta olivat niin kapeita, että sai taas tarkkaan katsoa mihin astui. Kapeilla pitkospuilla tuli vastaan reipas lenkkeilijä. Tukipuilla tasapainotellen saimme ohitettua toisemme.

matildanjarven-kierros-pitkospuut

tupasvillat-pitkospuilla-matildanjarven-kierros

puusilta-matildanjarven-kierros

Reitin varrella voi pysähdellä taukopaikoilla ja laavuilla. Niiden yhteydestä löytyy myös vessat. Pohdin, etten ole vielä yhdelläkään retkellä syönyt eväitä. Joko reitit ovat olleet niin lyhyitä tai sitten olen lähtenyt matkaan suoraan ruokapöydästä, kuten nytkin. Mietin siinä kävellessä, että joskus pitäisi kiertää joku pitkä reitti ja pysähtyä evästauolle. Mikäs sen mukavampaa kuin mutustaa eväitä ja hörppiä kahvia. Raikkaassa ulkoilmassa kun kaikki maistuu vielä paljon paremmalle.

Teijon kansallispuistossa voi myös yöpyä ja matkan varrella näin muutaman teltan. Yöpymistä suositellaan laavujen yhteyteen, jolloin tulipaikka ja kuivakäymälä ovat lähellä. Joko niiden asukit vielä nukkuivat tai olivat reippailemassa. Eräältä lähisaarelta kuului puhetta ja äänistä päätellen siellä oli lapsiperhe viettänyt yönsä.

teijon-kansallispuisto-matildajarven-kierros

pitkospuut-kaislojen-keskella

teijon-kansallispuisto-kivinen-maki

teijon-kansallispuisto-jarvimaisema

Reitti oli hyvin merkitty ja oranssinvärisiä puumerkkejä oli riittävän tiuhaan puissa. Muutaman kerran epäröin polkujen risteyskohdassa minne pitäisi mennä, mutta kauempana näkyi iloisenvärinen merkki näyttämässä oikeaa suuntaa. Reitillä pärjäsi muuten vallan mainiosti lenkkareilla, mutta parissa kohdassa oli paljon vettä ja mutaa. Yritin kiertää niitä pusikkojen kautta, mutta reitin loppupäässä oli kohta, jossa ei näkynyt polun vieressä minkäänlaista kuivaa paikkaa. Yritin loikkia nopeasti, mutta vähän kengät ehtivät hörpätä vettä.

Yhtäkkiä polku loppui hieman yllättäen ja huomasin olevani ruukkikylän laitamilla. Olin edellisenä iltana kävellyt samoilla kulmilla ja tunnistin paikat. Siitä oli vielä pari kilometriä luontokeskukselle. Kävelin tietä pitkin, vaikka jossain kohtaa olisi päässyt pujahtamaan takaisin metsän siimekseen. Loppumatkan menin pientä hölkkää, koska aikaa oli kulunut jo yli kaksi tuntia. Halusin hotellilla käydä vielä suihkussa ennen Salon reissua. Olin pahasti myöhässä, mutta onneksi kaverit olivat päätyneet Saloon ostoksille ja loppujen lopuksi olimme ystävämme kotipihassa lähes samaan aikaan.

Matildanjärven kierros oli oikein mukava reippailulenkki. Maasto oli vaihtelevaa ja kauniita maisemia oli runsaasti reitin varrella. Sain kulkea koko reitin rauhassa ilman ruuhkia. Muutama retkeilijä sekä maastopyöräilijä tuli vastaan, mutta muuten poluilla ei näkynyt ristin sielua. Siihen saattoi olla syynä varhainen aamu.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Lähiretkellä Linnaistensuon luontopolulla
Monipuolinen Järvien kierros Hollolassa
Tiirismaan kierros Hollolassa

Ota blogi seurantaan myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, kesäkuu 12, 2021 at 12:50

    Käytiin itse kiertämässä viime viikonloppuna Sahajärven kierros. Mukava reitti losseoneen ja hienoa kallioista maastoa oli runsaasti. Vastaan koko reitillä taisi tulla vain yksi pariskunta, joten rauhallista oli. Valitettavasti hyttysiä oli aivan valtavasti, mutta niin niitä tänä vuonna on näyttänyt olevan.

  • Leave a Reply