Suomen suurin matkablogiyhteisö

Myllysaari – viihtyisä virkistyskohde Lahdessa

Vaikka olen asunut Lahdessa yli 10 vuotta, Myllysaari on onnistunut pysymään minulta piilossa. Nimen olen kuullut vilahtelevan ihmisten puheissa, mutta se ei ole herättänyt sen kummempaa mielenkiintoa, että olisin selvittänyt minkälaisesta paikasta on kyse. Muistan myös sekoittaneeni sen joskus Kahvisaareen, joka on samantyyppinen pieni saari Vesijärvellä, Lahden edustalla.

Nyt tiemme kohtasivat Myllysaaren kanssa, kun se tuli eteeni Instagramin kuvavirrassa. Puinen silta lumisten puiden kuorruttamalle saarelle näytti houkuttelevalle ja innostuin selvittämään missä moinen saari on ja miten sinne pääsee. Asioiden selvittelyyn riitti lopulta pelkkä suun avaaminen, koska miehelleni Myllysaari oli entuudestaan tuttu vuosien takaa purjehduskilpailuista. Ei hänkään ollut siellä vuosiin käynyt, joten ehdotin että aurinkoisen sunnuntain kunniaksi menisimme päiväkävelylle. Lähikatuja ja -polkuja oli tallattu ihan riittävästi talven aikana, joten oli kiva saada vaihtelua ja nähdä maisemia uudesta kulmasta.

Ajoimme Tapanilan kaupunginosaan ja jätimme auton tilavalle parkkipaikalle. Kaunis kevätsää oli saanut muitakin koiranulkoiluttajia, lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä liikkeelle. Myllysaareen kävellään siltoja pitkin. Vaikka muuten oli lämmintä, järveltä puhalsi kylmä tuuli ja piti vetää huppu pään suojaksi. Olin kuvitellut sään lämpimämmäksi ja jättänyt rohkeasti pipon kotiin. Mies meni koiran kanssa edeltä ja minä kävelin hitaammin perässä pysähdellen valokuvaamaan kauniita maisemia.

lahti-myllysaarelta-kuvattuna

silta-myllysaareen

soutuveneet-myllysaari

vesijarvi-lahti

Myllysaaren historiaa

Myllysaari on saanut nimensä tuulimyllystä, joka sijaitsi saarella vielä 1900-luvun alussa. Mallasjuoman panimomestari Mattson osti saaren Köllin suvulta ja rakennutti myllyn paikalle paviljongin, joka edusti tyyliltään puujugendia. Paviljonki oli Lahden ensimmäinen kesäravintola ja siitä tuli suosittu kokoontumispaikka. 1930-luvulla saareen istutettiin runsaasti jalopuita, joista useat kasvavat siellä edelleen.  Mattson myi saaren myöhemmin Lahden purjehdusseuralle. Saari toimii nykyisin seuran kotisatamana ja virkistysalueena, joten siellä voi vierailla vaikka ei seuran jäsen olisikaan. Kesäaikaan saarella toimii kesäravintola Kommodori.

myllysaaren-kyltti

myllysaari-poijut

lahden-myllysaari-kyltti-paviljongin-edessa

myllysaari-paviljonki

Purjehdusseuran jäsenet voivat vuokrata Myllysaaresta oman venepaikan, mutta saarelta löytyy myös satunnaisille vierailijoille vierasvenepaikkoja. Punaiset poijut keinuivat jäiden seassa ja odottivat jo kesää varmasti yhtä innokkaasti kuin minä.

Paviljongin takana olevan rakennuksen rappusilla istui perhe syömässä eväitä. Hieman etäämmällä nuoripari heitteli koiralle keppiä. Meidän tipsutyttö katseli touhua häntä heiluen. Myllysaari näyttää olevan suosittu tänäkin päivänä ja mielestäni oikein kiva kohde päiväkävelylle. Suunnittelin jo, että sinne täytyy mennä uudestaan lämpimänä kesäpäivänä. Samalla voisi testata kesäravintola Kommodorin herkkuja.

Myllysaari, Myllysaarenkatu 12, Lahti

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Linnaistensuon luontopolulla
Sammalsillansuon luontopolku Nastolassa
Luhdanjoen korkea lintutorni

Ota blogi seurantaan myös FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, huhtikuu 17, 2021 at 11:52

    Myllysaari on tosiaan kiva paikka viettää kesäpäivää. Olen käynyt tuolla kesäravintolassa ja mölkkyä pelailemassa. Kerran taidettiin onkienkin kanssa olla liikkeellä. Talviaikaan tuolla ei olekaan vielä tullut käytyä, mutta varmaan sekin voisi olla mukava päiväretki.

    • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, huhtikuu 25, 2021 at 11:13

      Kiitos Mikko! Myllysaari on varmasti parhaimmillaan kesällä, kuten moni muukin kohde. Kunhan säät tästä paranevat ja kesäravintola avautuu, on suunnitelmissa käydä siellä uudestaan.

  • Reply Ne Tammelat keskiviikko, huhtikuu 21, 2021 at 20:11

    Tällaiset lähialueen helmet ovat tosi kivoja nyt kun matkailu keskittyy kotimaahan. Täytyy laittaa korvan taakse tämä, jos osutaan Lahden suunnalle.

    • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, huhtikuu 25, 2021 at 11:15

      Kiitos Tammelat! Myllysaari on näkemisen arvoinen paikka, jos Lahdessa päin vierailee. Tervetuloa! 🙂

  • Reply Terhi torstai, huhtikuu 22, 2021 at 10:20

    Näinhän se usein on, lähdemme niin sanotusti merta edemmäs kalaan vaikka lähistöllä on upeita paikkoja joissa emme ole vierailleet. Niitä veneiden vesillelaskuja odotellessa.

    • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, huhtikuu 25, 2021 at 11:17

      Kiitos Terhi! Lähiseudun kohteet ovat vuosien saatossa jääneet vähemmälle huomiolle. Nyt on ollut kiva tutkailla mitä kaikkea täältä löytyykään. Siitä huolimatta odottelen, että pääsisi pian jo muuallekin 🙂

  • Reply Tanja sunnuntai, huhtikuu 25, 2021 at 00:12

    Monesti ne omat asuinkulmat on just niitä paikkoja, joista löytää itselle uusia kohteita. Mullakin on suurin osa Helsingin ja Espoon saaristosta näkemättä. Joskohan sitä ensi kesänä tulisi Lahteenkin turistiksi.

    • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, huhtikuu 25, 2021 at 11:18

      Kiitos Tanja! Olen tehnyt saman huomion. Mullakin on Lahden seudulta vielä monta paikkaa näkemättä, vaikka ollaan tässä useampi vuosi asuttu. Nyt niitä on hyvä koluta 🙂

  • Reply EVELIINA / REISSUKUUME tiistai, toukokuu 4, 2021 at 07:08

    Hauskaa, miten lähialueelta voi löytää tällaisia helmiä 🙂 Ja kiva, että avasit alueen historiaa postauksessasi. Mikäli Lahti kutsuu kesällä, aion pitää paikan mielessä!

    Olen juuri kirjoittamassa postausta Liesjärven kanssallispuistosta, joka on aina sijainnut ”liian lähellä”, enkä ole oikeastaan koskaan kokenut sitä kovin kiinnostavaksi. Vasta nyt, vuosien jälkeen, kävin siellä ensimmäisen kerran.

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, toukokuu 11, 2021 at 17:12

      Kiitos Eveliina! Sanopa muuta 🙂 Lahden seudulta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Olen kuluneen vuoden aikana löytänyt muitakin helmiä. Myllysaaressa on nyt kesäravintola auki ja suunniteltiin jo, että voisi joku päivä mennä sinne syömään.

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, toukokuu 4, 2021 at 17:46

    Kivoja luontokohteita taitaa Suomi olla pullollaan. Pääkaupunkiseudulta katsottua Lahti on liian kaukana pieniä päiväretkiä ajatellen ja sitten taas matkakohteena tavallaan liian lähellä, että vielä Lahdessa kannattaisi pysähtyä ja siksi se onkin meiltä jäänyt vähän paitsioon 🙂

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, toukokuu 11, 2021 at 17:15

      Kiitos Pirkko! Lahteen ajaa 1-1,5 h riippuen missä päin pääkaupunkiseutua asuu. Ennen koronaa ajoin tuota väliä lähes päivittäin. Vaikka Myllysaari mukava onkin, niin en kuitenkaan ihan sen takia tulisi Lahteen, vaan yhdistäisin siihen jotain muutakin. Jos olette kesällä ohikulkumatkalla, niin pistäytykää siellä vaikkapa lounaalla.

  • Reply Arja / Elämänmakuisia matkoja tiistai, toukokuu 4, 2021 at 18:37

    Kivoja lähikohteita löytyy nyt monesta paikasta ja tämä kuulostaa ja näyttää kyllä houkuttelevalta Lahden suunnalla! Laitetaan korvan taakse, jos satutaan sille suunnalle 😊

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, toukokuu 11, 2021 at 17:16

      Kiitos Arja! Tervetuloa Lahteen! Mutta kuten Pirkolle tuossa yllä kirjoitin, pelkästään Myllysaaren takia en tänne ajaisi, mutta samalle reissulle voi ympätä muitakin Lahden tai lähiseudun kohteita.

  • Reply Teija / Lähdetään taas tiistai, toukokuu 4, 2021 at 21:33

    Minunkin on nyt tullut koluttua tosi paljon lähiseuun luontokohteita. Voi, kun kesällä pääsisi taas jo ravintoloihinkin!

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, toukokuu 11, 2021 at 17:17

      Kiitos Teija! Nyt näyttää hyvälle ravintoloiden suhteen. Myllysaaressa on kesäravintola jo auki ja tässä suunnitellaan milloin mentäisi syömään. Rokotteen saan ensi viikolla ja tuntuu että siitä alkaa taas uusi elämä 🙂

    Leave a Reply