Suomen suurin matkablogiyhteisö
myllykulmankoski

Sunnuntaiajelu luonnonkauniille Myllykulmankoskelle

Törmäsin kesällä Instagramissa useampaan otteeseen kuviin Vanhankaupunginkosken padosta, joka sijaitsee Helsingissä. Ellen olisi lukenut kuvatekstiä, olisin voinut luulla sen olevan ulkomailta. Harmittelin silloin, ettei Lahden lähellä ole koskia. Voi miten väärässä olinkaan!

Muutama viikko sitten päädyin nettisurffailulla Suomenvesiputoukset.fi -verkkosivulle. Sitä tutkiessa huomasin, että koskia löytyy sittenkin myös Lahden läheltä. Orimattilan Myllykulmankoski oli lähimpänä ja niinpä lähdimme sinne isänpäiväajelulle.

Myllykulmankoski

Myllykulmankoski sijaitsee Porvoonjoessa Orimattilan pohjoispuolella, Virenojan kylässä. Paikka tunnetaan myös nimellä Virenojan koski. Se on yhteensä 190 metriä pitkä ja pudotuskorkeutta löytyy kuusi metriä. Paikan arvellaan olleen myös Suomen ensimmäisiä asuinalueita. Myllytörmällä tehtiin arkeologisia kaivauksia 2000-luvun alkupuolella ja sieltä löytyi todisteita muinaisesta asutuksesta.

Nimestä voi jo päätellä, että Myllykulmankoskella on jotain tekemistä myllytoiminnan kanssa. Ensimmäinen merkintä putouksen vesimyllystä löytyy vuodelta 1586. Myllytoiminta jatkui eri muodoissa 1970-luvulle saakka. Myllystä ja muista alueen rakennuksista on enää vain rauniot jäljellä. Vanhoja patolaitteita ja betonijäänteitä löytyy myös koskesta. Joidenkin mielestä ne ovat rumia, mutta osa pitää niitä hyvänä muistutuksena Myllykulmankosken historiasta.

myllykulmankoski-sillalta

myllykulmankosken_rauniot

Myllykulmankoskelle oli helppo mennä. Kun laittoi navigaattoriin osoitteen Myllyntie, paikka löytyi ongelmitta. Ihanaa, että kohteet löytyvät välillä näin helposti. Joskus joutuu ajelemaan ristiin rastiin luontokohteita etsiessä,  eikä sittenkään perille löydä kuten kävi Hiisilammen polun kanssa. Kosken vieressä on parkkipaikka sekä grillikatos. Luulin, ettei paikalla olisi muita, mutta yllätyksekseni parkkipaikalla oli useampi auto ja grillikatoksesta leijui herkullinen grillimakkaran tuoksu. Taisipa siellä joku paistaa myös lettuja.

Kosken pauhu kuului parkkipaikalle asti ja malttamattomina kävelimme ensin sillalle katsomaan sen kuohuja. Näkymät eivät olleet sieltä kaikista parhaimmat, joten siirryimme lähemmäksi vanhan myllyn raunioita. Ne olivat jo sammaloituneet ja muutama lapsi juoksenteli niiden keskellä. Paras paikka ihailla kosken kuohuntaa oli rannalla raunioiden vieressä. Kosken viertä myötäilevä polku olisi jatkunut vielä vähän eteenpäin, mutta maa oli sateen jäljiltä märkää ja kuraista, joten emme kävelleet raunioita pidemmälle.

myllykulmankoski-rauniot

myllykulmankoski

myllykulmankoski-alkupaa

myllykulmankoski-grillikatos

Myllykulmankoski on kiva retkikohde. Eväitä voi mutustella kosken pauhua kuunnellen ja kauniita maisemia ihaillen. Melontaa harrastaville Myllykulmankoski toimii mukavana taukopaikkana. Lahdesta pääsee meloen Porvoon vanhaan kaupunkiin ja koski on reitin varrella. Koski on suosittu myös kalastajien keskuudessa. Sinne on istutettu muun muassa taimenia, harjuksia ja kirjolohia.

Myllykulmankoski, Myllyntie 279, Orimattila 

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Luhdanjoen korkea lintutorni
Monipuolinen Järvien kierros Hollolassa
Lähiretkellä Linnaistensuon luontopolulla

Onhan blogi seurannassa jo FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin torstai, marraskuu 19, 2020 at 16:03

    En minäkään ollut tietoinen, että Lahden lähellä olisi koskia. Nyt kun päivänvalo alkaa olemaan varsin vähäinen, niin tuonne tuskin tulee lähdettyä. Mutta keväällä tuonne voisi mielellään tehdä jonain lauantai-päivänä retken. Keväällä vettäkin voi olla erityisen runsaasti!

    • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, marraskuu 26, 2020 at 18:16

      Kiitos Mikko! Päiväretket jää nyt viikonlopuille, koska arkena työpäivän jälkeen on jo niin pimeää, ettei järkeä enää minnekään lähteä. Keväällä ja kesällä varmasti vielä kivempi kohde kuin nyt syyshämärillä.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi torstai, marraskuu 19, 2020 at 21:55

    Enpä tiennyt minäkään tästä paikasta, kivalta näyttää! Voisi joskus noilla suunnilla ajellessa piipahtaa. Myös kalastus ja melonta kuulostavat houkuttelevilta.

    • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, marraskuu 26, 2020 at 18:18

      Kiitos Jenni! Kannattaa käydä, jos näillä suunnilla ajelette. Melontaretki Lahdesta Porvooseen olisi myös hauska kokemus. Tosin omilla melontataidoilla en tiedä pääsisinkö koskaan Lahtea pidemmälle 🙂

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi keskiviikko, marraskuu 25, 2020 at 07:16

    Kiitos vinkistä, tämä olikin ihan uusi paikka itselle. Pitää laittaa muistiin tämä, voisi tulla joku kerta koiran kanssa lenkkeilemään (lue: syömään eväitä) tänne.

    • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, marraskuu 26, 2020 at 18:20

      Kiitos Veera! Koiran kanssa saa kivan retkipäivän, kun reippailee ensin kosken ympäristössä ja palaa sitten grillikatokseen syömään eväitä 🙂

  • Reply Riitta Reissaa tiistai, joulukuu 1, 2020 at 13:19

    Onpa kaunis koski! Minä en poistaisi myllyn jäänteitä, sillä ne muistuttavat paikallishistoriasta.

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, joulukuu 1, 2020 at 17:04

      Kiitos Riitta! Olen samaa mieltä myllyn jäänteistä. Vaikka ne eivät silmää miellytä, ne kertovat paikan historiasta ja ovat sen vuoksi tärkeitä.

  • Reply Laura Linnea keskiviikko, joulukuu 2, 2020 at 14:38

    Todella kaunis paikka! Itse en ole Lahdessakaan käynyt eikä siellä suunnilla muutenkaan tule paljoa liikuttua. Tuo sivusto Suomen vesiputouksista taas on varmasti hyödyllinen myöhemmässä elämässä, kiitos siis vinkistä. 🙂

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, joulukuu 2, 2020 at 17:32

      Kiitos Laura! Jos joskus käyt täällä päin, niin pyörähdä Orimattilan kautta 🙂 Tuo verkkosivusto oli kiva löytö itsellekin. Aloin heti etsimään seuraavaa ”vesiputouskohdetta”. Toki ne eivät näin talvella pääse oikeuksiinsa samalla tavalla kuin kesällä.

  • Reply Martta / Martan matkassa lauantai, joulukuu 5, 2020 at 21:59

    Kivan näköinen paikka, itse kävin muutama hetki sitten ihailemassa Nurmijärvellä Vantaajoen Myllykoskea, sekin on käymisen arvoinen paikka ja ihan moottoritien tuntumassa.. Pistän tämän paikan korvan taakse ja seuraavalla kerralla kun käyn sukuloimassa Orimattilassa, niin katsastan samalla tämän paikan. Mahtaako joenvarressa olla patikointipolkua?

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, joulukuu 19, 2020 at 09:48

      Kiitos Martta! Joenvarressa ei ole luontopolkua, mutta jos käyt Orimattilassa, sieltä löytyy esimerkiksi Kairessuo-Mieliäissuon luontopolku. Olen siitä juuri kirjoittamassa postausta 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, joulukuu 11, 2020 at 11:51

    Hätä keinot keksii 🙂 – eli kun ”on pakko” löytää kivoja kohteita lähiseudulta, niin näyttäähän se onnistuvan, luultavasti paikkakunnasta riippumatta.

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, joulukuu 19, 2020 at 09:50

      Kiitos Pirkko! Näinhän se on, kun nyt ei kauemmas pääse, täytyy lähiseudusta ottaa kaikki irti 🙂 Onneksi kivoja kohteita löytyy läheltäkin.

    Leave a Reply