Suomen suurin matkablogiyhteisö
soderskar

Tunnelmallinen Söderskärin majakka

Suomenlahdella, Porvoon ulkosaaristossa seisoo ylhäisessä yksinäisyydessään Söderskärin majakka. Vuonna 1862 harmaagraniitista rakennettu majakka on hieno päiväretkikohde ja se sijatsee Helsingistä vain reilun tunnin venematkan päässä.

Miten Söderskärin majakalle pääsee?

Söderskärin majakalle järjestetään yleisöristeilyjä päivittäin. Laivan kyytiin pääsee joka Helsingin Kauppatorilta, Vuosaaresta Aurinkorannan venesatamasta tai Sipoosta Kalkkirannan satamasta. Tarkemmat lähtöajat ja hinnat löydät varaussivulta.

Söderskärin ympäristö on ulkosaariston lintujen suosimaa pesimäaluetta ja sen vuoksi vierailut saarella ovat rajattuja. Majakkasaarella voi vierailla omalla veneellä vain elokuun alusta lähtien, kun lintujen pesimisaika on ohi. Muina aikoina maihinnousu muulla kuin yleisöristeilyllä on kiellettyä. Söderskär on luonnonsuojelualuetta ja se kuuluu myös Natura 2000 alueeseen.

Me lähdimme tyttäreni kanssa yleisöristeilylle Vuosaaresta. Aurinkoinen elokuun lauantai enteili helteistä säätä. Aluksen kansipaikat olivat jo täynnä, joten etsimme paikat sisältä. Laivan lähdettyä liikkeelle huokaisin helpotuksesta ettemme menneet kannelle, koska kesämekoissa siellä olisi tullut kylmä. Merituuli tuntui kylmälle auringon paahteesta huolimatta ja kannella olijat vetivät nuttua niskaan matkan edetessä.

Matkan aikana tuli selailtua Söderskärin majakasta kertovaa kirjaa. Majakanvartijoiden ja luotsien elämästä oli kirjoitettu mielenkiintoisia juttuja ja niitä lukiessa reilun tunnin mittainen matka taittui mukavasti. Samalla tuli vilkuiltua myös merimaisemia.

porto-line

purjevene-matkalla-soderskariin

soderskarin-majakka-merelta

Siellä se Söderskärin majakka jo häämöttää

Söderskärin majakan historiaa

Söderskärillä sijaitsi aikoinaan puupooki, mutta se ei tyydyttänyt alueen vilkastunutta meriliikennettä karikkoisella laivaväylällä. Venäjän laivasto halusi kunnollisen valomajakan Söderskäriin mutta uuden majakan sijainnista oli vaikea päästä yhteisymmärrykseen. Lopulta keisari Nikolai I päätti majakan uudeksi sijoituspaikaksi Pellingin Glosholmin. Majakka valmistui ripeästi ja se otettiin käyttöön vuonna 1835.

Pian selvisi, että uusi majakka oli rakennettu väärään paikkaan. Se oli liian syvällä sisäsaaristossa ja kaukana laivaväylistä. Glosholmin majakan valo sammutettiin vuonna 1863 ja torni muutettiin tunnusmajakaksi. Talvisodan aikana torni päätettiin räjäyttää, koska sen pelättiin auttavan viholliskoneita suunnistuksessa. Torni lensi taivaan tuuliin mutta vasta talvisodan päätyttyä vuonna 1940. Uusi majakka rakennettiin Söderskäriin, jonne se olisi pitänyt alun alkaenkin rakentaa.

Söderskärin majakka automatisoitiin vuonna 1957 ja majakan valo sammui viimeisen kerran vuonna 1989

soderskar-ja-kukat

soderskarin-majakan-torni

Miten Muumit ja Söderskärin majakka liittyvät yhteen?

Muumi-hahmojen luojalle Tove Janssonille meri oli suuri intohimon kohde. Lapsena Tove vietti vanhempiensa kanssa kesiä Ruotsin saaristossa, myöhemmin kesät kuluivat Itä-Uudenmaan saaristossa Pellingissä. Matkat saaristoon taittuivat Helsingistä veneellä ja majakat tulivat tutuiksi.

Saaristo oli Tovelle rakas ja hän haaveili jo nuorena asumisesta yksin kaukaisella majakkasaarella. Hän rakensi myöhemmin pienen mökin Klovharun saarelle, lähelle Söderskäriä. Siellä hän nautti yhdessä elämänkumppaninsa kanssa meren läheisyydestä.

”Muumipappa ja meri” -kirjassa majakalla oli suuri rooli. Muumipappa haaveili seikkailusta jossain kaukana Muumilaaksosta. Hän lähti perheensä kanssa hylätylle majakkasaarelle, joka oli kaikille Muumi-perheen jäsenille ikimuistoinen kokemus. Kirjassa kuvailtua majakkasaarta on luultu Söderskäriksi, koska kirjassa ilmoitetut majakan koordinaatit sijoittuvat keskelle merta, lähelle Toven omaa saarta.

Söderskärin majakkasaari

Meillä oli saarella aikaa tarkalleen tunti ja 15 minuuttia. Se kuulostaa lyhyeltä ajalta, joten toiminnan naisina laitoimme heti töpinäksi ja suuntasimme kohti majakkaa. Risteilyn noin 25 ihmisestä osa otti saman suunnan meidän kanssa ja osa meni ensin riippusillan kautta toiselle saarelle. Majakka kohosi uljaana kallioiden ja kukkien keskellä enkä voinut olla miettimättä mitä kaikkea se oli olemassaolonsa aikana nähnyt.

Majakkatorniin noustiin kuusi kerrosta kapeita ja jyrkkiä portaita. Porrastasanteilla pysähdyimme katsomaan seinillä olevia valokuvia ja lukemaan kylttejä, joissa kerrottiin majakanvartijoiden ja luotsien elämästä. Parilla tasanteella oli myös pienet huoneet, joihin pääsi kurkistamaan.

purjevene-soderskarin-majakan-ikkunasta

soderskarin-majakka-nayttely

soderskarin-majakka-huone

purjevene-soderskarin-majakassa

Ylhäälle kannatti kiivetä, koska maisemat olivat upeat. Kirkkaalla säällä majakalta näkee kauas aavalle merelle. Kun olimme ihailleet maisemia menimme portaisiin jonottamaan alaspäin pääsyä. Ylöspäin menijöille annoimme tietä porrastasanteilla. Kapeisiin portaisiin ei mahtunut kuin yksi ihminen kerrallaan.

nakoalat-soderskarin-majakasta

soderskarin-majakan-valotorni

merinakoala-soderskar

soderskarin-majakka

Sillan toisella puolen

Majakkaan tutustumisen jälkeen siirryimme huojuvaa riippusiltaa pitkin toiseen saareen. Siellä oli pari vanhaa rakennusta; luotsitupa sekä purjevaja. Kumpaankaan ei päässyt sisälle, joten tyydyimme katselemaan rakennuksia ulkoapäin ja kurkimme ikkunoista.

Kävelimme kallioilla vähän aikaa ja  siirryimme hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä jonottamaan pääsyä sillalle. Toisella puolella oli jonoa ja saimme tovin odotella ennenkuin tuli meidän vuoro. Sillalle saa mennä vain kolme henkeä kerrallaan ja se aiheuttaa ruuhkaa, jos saarella on monia ryhmiä yhtäaikaa.

soderskarin-majakka-silta

soderskarin-majakka-silta-saareen

porvoon-ulkosaaristo

soderskar-sillan-toisella-puolella

soderskar-puusilta

soderskarin-majakkasaaret

soderskar-mokki

soderskar-kukkasaari

soderskar-kalliot-ja-mokki

Majakkasaarella vierailun päätteeksi ostimme laivan pienestä kahvilasta reissumiehet ja kupit kahvia.  Muutama lounasvaihtoehtokin näytti olevan tarjolla. Omat eväät ovat myös hyvä vaihtoehto. Toki kovin pitkään picniciin ei aikaa jää, kun saarella ollaan vain reilu tunti.

Menimme laiturilla olevalle penkille syömään ja odottamaan laivan lähtöä. Seurasimme samalla sillalle menijöitä. Siellä alkoi jo ääni hieman kohota, kun toiselta puolelta tulijat eivät antaneet vuoroa majakkasaarelta menijöille. Pian selvisi, että toiselle puolelle oli jäänyt jumiin laivaan tulijoita. Äänet vaimenivat ja laivaan kiiruhtaville annettiin kiltisti tietä. Ei siis kannata jättää sillan toisella puolella käyntiä viime tippaan ettei jää laivasta.

soderskar-majakka

Mitä risteily maksoi?

Hinta vaihtelee sen mukaan mistä satamasta hyppäät laivan kyytiin. Vuosaaresta hinta on 67 €/aikuinen. Hintaan on aikoinaan kuulunut majakkakierros, mutta nykyään siihen ei kuulu muuta kuin laivamatka saarelle ja takaisin. Siihen nähden hinta on mielestäni todella kallis. Mutta jos Söderskärin majakalle tekee mieli, ei muuta vaihtoehtoa ole, koska meillä ei ole merellä omaa venettä.

Jos mielenkiinto Söderskärin majakkaan heräsi, tänä kesänä ehtii vielä vierailulle. Vuosaaresta ja Kauppatorilta risteilyjä tehdään elokuun loppuun saakka ja Sipoosta kuukausi pidempään.

Onhan blogi seurannassa jo FacebookissaInstagramissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

28 Comments

  • Reply Marika / Matkalla Missä Milloinkin perjantai, elokuu 14, 2020 at 20:40

    Yhteys muumeihin tuo itselleni lisämielenkiintoa Söderskärin majakkaan. Voisin ottaa laivamatkalle lukemiseksi Muumipappa ja meri – kirjan. Voin jo kuvitella itseni saarella katselemassa ympärilleni ja pohtien muumipapan mietteitä.

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, elokuu 25, 2020 at 16:27

      Kiitos Marika! Hyvä idea ottaa Muumi-kirja mukaan ja lukea sitä aiheeseen sopivassa ympäristössä.

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta maanantai, elokuu 17, 2020 at 09:25

    Oonkin nähnyt instagramista majakan useampaan kertaan, mutten ikinä ole sitä sen ihmeemmin googlannut. Kivasti kerroit kaiken tarvittavan!

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, elokuu 25, 2020 at 16:30

      Kiitos Sandra! Instagramista löytyy runsaasti kuvia majakasta sekä sen ympäristöstä. Sieltä näki kivasti kuvia eri vuodenaikoina.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas maanantai, elokuu 17, 2020 at 21:54

    Olen koko kesän katsellut tuota risteilyä mutta koronan vuoksi en ole Helsinkiin viitsinyt matkustaa. Upean näköinen paikka.

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, elokuu 25, 2020 at 16:31

      Kiitos Sari! Minun oli tarkoitus mennä tuonne jo viime kesänä, mutta se jäi kaiken muun alle. Nyt sain vihdoin aikaiseksi. Kannattaa mennä hyvällä säällä ja valita mahdollisimman tuuleton päivä, jos mahdollista. Risteilylaiva ei ole kovin iso, joten kovalla tuulella se voi keikuttaa aikalailla.

  • Reply reetaeevi tiistai, elokuu 18, 2020 at 09:25

    Oi miten inspiroiva juttu, jotenkin en ole aiemmin edes ajatellut että esimerkiksi Kauppatorilta tuonne pääsee. Voisi olla mukava kohde suunnata vaikka ensi kesänä!

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, elokuu 25, 2020 at 16:34

      Kiitos Reetaeevi! Söderskärin majakka on kiva päiväretkikohde. Sen voi ”säästää” ensi kesään tai sitten on vielä muutama päivä aikaa mennä Kauppatorilta. Yleisöristeilyt loppuvat elokuun lopussa. Sipoosta pääsee vielä syyskuun loppuun saakka saarelle.

  • Reply Stacy Siivonen tiistai, elokuu 18, 2020 at 14:54

    Selkeästi haittapuoli tuossa on lyhyt aika saarella. Kauniilla säällä kolme tuntia menisi ihan hyvin, mutta jos on ikävä ilma, niin silloin tuntikin on pitkä aika. Toisaalta, ei ihmiset varmaan haluakaan mennä risteilylle ikävällä ilmalla. Olen nähnyt majakan ja riippusilla Kaunissaaresta. Klovaharunissa en ole ollut, mutta sen lähellä Pellingin saaristossa., 5½ kilometrin päässä.

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, elokuu 25, 2020 at 16:36

      Kiitos Stacy! Lyhyt aika saarella on valmiin risteilyn haittapuoli. Meille tuo aika riitti, mutta toki toi hieman kiireen tuntua. Loppuajan olisi voinut istuskella kalliolla ja katsella merelle.

  • Reply Terhi tiistai, elokuu 18, 2020 at 17:23

    Jännä tuo riippusilta. Vähän hätäinen risteily minun mielestäni jos maissa ollaan vain runsas tunti ja kuitenkin siellä on kaksi eri saarta nähtävänä.
    Mielenkiintoista, että tuo majakka on ollut Muumilaakson majakan mallina, se onkin vähän erikoinen Suomenlahden muihin majakoihin verrattuna. Kukahan mahtaa olla suunnittelija?
    Tekisi kyllä mieli käydä siellä, mutta Helsinkiin on pitkä matka ja sitten ei siitä säästäkään tiedä etukäteen. Laitetaan listalle, tulevaisuudessa, mutta ehdottomasti joskus.

    • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, elokuu 25, 2020 at 16:42

      Kiitos Terhi! Kuten Stacylle tuossa yllä mainitsin lyhyt aika saarella on risteilyn haittapuolia. Majakan ehtii siinä ajassa katsoa ja käydä riippusillan toisella puolella. Mutta jos haluaa nauttia vielä eväskorin antimista rauhassa, niin siinä tulee jo kiire.
      Majakan suunnittelija piti googlettaa. Ensimmäiset luonnokset teki arkkitehti Carl Albert Edelfelt, mutta muiden kiireiden vuoksi majakka jäi ja sen loppuun saatteli arkkitehti Ernst Lohrmann.

  • Reply Ne Tammelat keskiviikko, elokuu 19, 2020 at 11:45

    Kävimme tällä saarella työporukalla muutama vuosi sitten ja se oli kyllä hieno kokemus! Erityisesti tuonne torniin kiipeäminen ja majakkavalon näkeminen oli lähietäisyydeltä oli hienoa. Tuolla yöpyminen voisi olla mahtava kokemus, mutta sellaista ei taida ainakaan juuri tällä hetkellä olla tarjolla..

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, elokuu 26, 2020 at 16:04

      Kiitos Tammelat! Majakkaan kiipeäminen oli suorastaan jännittävää kapeissa ja jyrkissä portaissa. Yöpyminen ei enää ole mahdollista. Aikaisemmin oli ja silloin saarella toimi myös kahvila, jota ei myöskään enää ole.

  • Reply Mari/ Kodinvaihtaja keskiviikko, elokuu 19, 2020 at 19:24

    Ihana saari. Onpa lyhyt aika, ehkä veneenkuljettaja ei jaksa odotella pidempään :-). Toivotaan suosiota saarelle, niin ehkä tulisi toinen vuoro päivään ja siten voisi olla pidempään

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, elokuu 26, 2020 at 16:08

      Kiitos Mari! Aika ei taida olla riippuvainen veneenkuljettajan jaksamisesta 🙂 Epäilen, ettei toista vuoroa ole tulossa, koska ei taida olla kannattavaa. Ainakaan näin ”koronakesänä” ei tungosta ole ollut ja veneelliset jättävät käynnin elokuulle, jolloin sinne pääsee omalla veneellä. Saaren luontoa halutaan myös säästää liialliselta kuormittumiselta.

  • Reply Anna K. perjantai, elokuu 21, 2020 at 23:30

    Tuonne mä oon pitkään halunnu, mutta toi suolanen hinta ollu jarruna. Pitäis kyllä käydä, teille osunu vielä upea, aurinkoinen päivä! Todella kauniita maisemia. Kreikan saarille päädyn aina, jos joskus sit tällekin! 😄

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, elokuu 26, 2020 at 16:13

      Kiitos Anna! Hinta oli minustakin todella suolainen, varsinkin kun siihen ei kuulunut muuta kuin venekyyti. Aikaisemmin hintaan sisältyi majakkakierros, mutta silloin taisi olla toiset toimijat puikoissa. Jollainhan ne kulut täytyy tietysti maksaa, mutta hinta jarruttaa varmasti monen muunkin majakkaan menoa. Kuulin, kun yksi omalla veneellä tulijoista mainitsi, että hänellä olisi mennyt monta sataa euroa jos olisi koko perheen tuonut saarelle yleisöristeilyllä.

  • Reply elamanmakuisiamatkoja lauantai, elokuu 22, 2020 at 11:05

    Maisemat on ihania! Itsellekin meri on tosi tärkeä elementti 🙂 Tuolla olisi ihana käydä, on kaunista kyllä. Jäin miettimään vaihtoehtoja ylesiöristeilylle, mutta ei niitä taida paljon olla..

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, elokuu 26, 2020 at 16:15

      Vaihtoehtoja on vain oma vene (tai kaverin vene), eipä sinne muulla pääse. Kiva, kun kommentoit! 🙂

  • Reply Sini matkakuumeessa lauantai, elokuu 22, 2020 at 13:37

    Heh, mun Söderskär -juttu tulee seuraavaan sunnuntaistriimiin. Sulla sattui kaunis päivä. Ei onassanikaan vikaa ollut, kun ei satanut. Pysyttelin kyllä visusti aluksen sisätiloissa matkan ajan.

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, elokuu 26, 2020 at 16:16

      Kiitos Sini! Hauska yhteensattuma 🙂 Oikeastaan ihmettelin, ettei Söderskäriltä ole tullut vastaan muita juttuja tänä kesänä. Kolilta ja Pohjois-Norjasta kun postauksia tulee joka tuutista.

  • Reply Periaatteen Nainen lauantai, elokuu 22, 2020 at 16:42

    Apua, kävin Söderskarissa joskus 7 vuotta sitten (myös Vuosaaresta) ja hinta majakkakierroksineen taisi olla 42 euroa per henkilö. Hieman on noussut hintataso – ehkä kotimaanmatkailun suosion vuoksi?

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, elokuu 26, 2020 at 16:23

      Kiitos Periaatteen nainen! Huh, hinnat ovat tosiaan nousseet paljon. Tässä välissä on tainnut myös yleisöristeilyjen toimija muuttua, joka voi myös selittää hinnannousua. Viime vuonna hinta oli muistaakseni sama kuin tänä vuonna, kun silloin jo näitä katselin ”sillä silmällä”.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista lauantai, elokuu 22, 2020 at 17:48

    Kiva kohde erityisesti noin kauniilla ja kirkkaalla ilmalla. Majakat ovat ninulle aika vieraita ja siksi niin eksoottisia. Olen aina haaveillut, että voisin joskus yöpyä majakassa. Olipa kyllä aika rasvainen tuo hinta.

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, elokuu 26, 2020 at 16:27

      Kiitos Annemaria! Minäkin haaveilen majakassa yöpymisestä. Söderskärin majakassa se ei enää onnistu, mutta Bengtskär olisi haaveissa. Jos risteily oli kallis, niin eipä Bengtskärissä yöpyminenkään ilmaista ole 🙂 Vuosi sitten katsoin hintoja ja meinasin pyörtyä.

  • Reply Martta / Martan matkassa perjantai, elokuu 28, 2020 at 22:29

    Ihana fiilistellä, just varasin liput huomiselle! Tämä ollut haaveena jo muutaman vuoden, ja nytkin jäi näin viime tinkaan, mutta ehdittiin vielä tänä kesänä… Hinta on kyllä aika hurja! Kokkolassa Tankarin 2h majakka reissulle tuli hintaa 20:- / aikuinen ja opastettu kierros sisältyi lipun hintaan…

    • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, elokuu 30, 2020 at 12:54

      Kiitos Martta, toivottavasti teillä oli mukava reissu 🙂 Hinta oli kyllä suolainen, mutta ajattelin et kerrankos sitä. Kokkolan majakkareissun hinta kuulostaa kohtuulliselta. Opastetulta kierrokselta saa enemmän irti ja voi kysellä, jos jokin jäi askarruttamaan.

    Leave a Reply