ReplyPiyyakeskiviikko, 16 tammikuun, 2019 at 18:47
Olen tosi pitkään sanonut, etten millään muotoa tunne vetoa Thaimaahan.
Huomaan mieleni hiukan muuttuneen. Kokeilen nyt Aasiaan matkailua Singapore, Bali, Malesia akselilla ja katsotaan kuinka akan käy.
Eihän tällaiset postaukset ainakaan muuta mieltäni takaisin sinne ei koskaan osastolle vaan ihan toisin päin käy 😉
ReplyMerja / Merjan matkassakeskiviikko, 16 tammikuun, 2019 at 21:39
Kiitos Piyya! Thaimaa jakaa mielipiteitä. Tunnen ihmisiä, jotka ovat kerran käyneet ja se riitti heille sekä toisaalta niitä, jotka hieman ennakkoluuloisesti lähtivät reissuun ja tykkäsivät. Singapore on muuten tosi kiva. Hieno reissu sinulle tulossa 🙂
Vuoden 2017 joulukuussa tuli ensimmäistä kertaa käytyä Thaimaassa ja suunnattiin reissulla juuri Krabille. Hong Islandilla vietettiin yksi päivä (jutun voi lukaista https://www.rantapallo.fi/cfctravel/2018/01/24/paivaretki-hong-saarelle/) ja mukavan rento paikka oli ehdottomasti. Tästä postauksesta tuli paljon muistoja mieleen ja piti käydä katsomassa myös omia matkakuvia. Itseäni ehkä hieman häiritsi se, että vesialue uimiseen oli tosi pieni. Päivä saarella oli kuitenkin todella ihana ja erityisesti nautin venematkasta.
ReplyMerja / Merjan matkassasunnuntai, 20 tammikuun, 2019 at 18:05
Kiitos Anmarien!:) Kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit Hong Islandista. Käyn lukemassa juttusi, koska mukava kuulla miten toinen on kokenut saman kohteen.
Sössivät lähdön ja tulon. En osta näiltä enään mitään matkoja. Paskat turisteista kun rahat on saatu. Thaimaan menttaaliteetti sitten vuoden -14 jälkeen. Suosittelen vahvasti muita maita.
Los=Land of stealing, sheating, scams…
Nm. Yli vuosikymmen paikanpäällä.
ReplyMerja / Merjan matkassasunnuntai, 20 tammikuun, 2019 at 18:07
Harmi, että sinulla on huonoja kokemuksia Thaimaasta. Retkelle lähteminen on tosiaan muuttunut siitä kun viimeksi siellä käytiin eikä mitenkään positiiviseen suuntaan. Paluukyyti olisi varmasti sieltä aikanaan tullut, mutta me hieman hätäisinä emme halunneet sitä jäädä odottamaan. Muuten retki oli joka bathin arvoinen.
Replymamatravelsunnuntai, 20 tammikuun, 2019 at 12:52
En ole koskaan käynyt Thaimaassa, mutta pikkuhiljaa se on alkanut kiinnostamaan. Olin jo päättänyt, että ensi talvena lähdetään Floridaan, mutta nyt Thaimaa on kirinyt pikkuhiljaa lähes rinnalle 🙂
ReplyMerja / Merjan matkassalauantai, 26 tammikuun, 2019 at 16:43
Kiitos Mamatravel! Thaimaasta löytyy kivoja kohteita ja jos tykkää rauhallisimmista paikoista, niin kannattaa suunnata pienemmille saarille. Meitä ei turremestat häiritse, kun itsekin turisteja ollaan 🙂 mutta toki lieveilmiöt (ruuhkat, kalliit hinnat ym) ärsyttää. Thaimaa on talvella lämpimämpi vaihtoehto kuin Florida. Sielläkin voi olla hyvät ilmat, mutta puolenyön aikaan ei voi topissa kuljeskella kuten Thaimaassa.
ReplyJenni / Unelmatrippisunnuntai, 20 tammikuun, 2019 at 13:40
Meidän ensimmäinen reissumma Thaimaassa oli juuri tuonne Ao Nangiin, taisi olla 2011. En näin äkkiseltään enää muista, millä kaikilla saarilla silloin kävimme, mutta joka tapauksessa reissun parasta antia olivat juuri nuo saariretket. Aivan upeita maisemia ja ihania snorklausvesiä! Ihastuin Thaimaan luontoon ja ruokiin tuolla ekalla reissulla, ja sittemmin on käyty muuallakin Thaimaassa ja toki Aasiassa muutenkin.
ReplyMerja / Merjan matkassalauantai, 26 tammikuun, 2019 at 16:45
Kiitos Jenni! Krabilla parasta on mielestäni nuo saariretket. Maisemat ovat niin silmiä hiveleviä. Nykyisin saaret ja rannat ovat vain kovin ruuhkaisia, joten jos sellaista kammoksuu, niin sitten täytyy miettiä pienempiä saarikohteita, joissa taitaa vielä olla rauhallisempaa. Aasia on <3
ReplyAnni | Rajatapauksetmaanantai, 21 tammikuun, 2019 at 14:32
Krabi on toistaiseksi suosikkipaikkani Thaimaassa, en tosin ole sitä hirveän tehokkaasti ehtinyt tutkia. Ihanasti muistui mieleen ne karstikalliomaisemat tämän postauksen myötä! En muista missä itse kävin snorklailemassa, mutta ihanaa siellä oli!
ReplyMerja / Merjan matkassalauantai, 2 helmikuun, 2019 at 19:17
Kiitos Anni! Krabi säilytti suosikkipaikka -statuksen minunkin listallani. Toki Thaimaasta on moni kolkka vielä näkemättä, mutta niiden käytyjen kohteiden joukosta Krabi nousee ylivoimaisesti eikä vähiten upeiden saarien vuoksi.
ReplySandra / Terveiset päiväntasaajaltatiistai, 22 tammikuun, 2019 at 00:13
On kyllä oikeastaan tosi mukavaa kun seuraavat noin tarkkaan osallistujat. 🙂 kait se luo jotain turvallisuuden tunnetta / ammattimaista fiilistä. 😀
Snorklaus reissut on kyllä aina parhaita 🙂
ReplyMerja / Merjan matkassalauantai, 2 helmikuun, 2019 at 19:19
Hyvä vaan, että pitävät kirjaa retkelle osallistujista. Heidän systeemi vaan tuntuu niin tuskaisen hitaalta. Jos olisi edes tietokone käytössä, niin se nopeuttaisi paljon, mutta ymmärrettävistä syistä niitä ei siellä ole, vaan ruutupaperi ja kynä saavat toimittaa kirjanpidon virkaa. Kiitos kun kommentoit!
ReplyAnna | TÄMÄ MATKAperjantai, 25 tammikuun, 2019 at 07:56
Itse tuli nyt nähtyä laguuneita ja ”salaisia” rantoja viime reisulla niin monta, että hetkeksi riittää. 🙂
Meduusoita näkyi ja onneksi suurin osa oli kohtuu vaarattomia, mutta erittäin kivuliaasti polttavia portugalin sotalaivoja. Käsitin, että meressä oli nähty myös hengenvaarallinen kuutiomeduusa. Siinä oli kansallispuiston vartija veneellä pitämässä vahtia, ettei kukaan mene lähelle. Mutta tuskin niitä on vain yhtä …
ReplyMerja / Merjan matkassalauantai, 2 helmikuun, 2019 at 19:24
Kiitos Anna! Kanadan reissulla näimme niin monta vesiputousta, ettei lopulta niistä jaksanut enää innostua. Liika on aina liikaa. Meduusat ovat kammottavia. En todellakaan halua törmätä niihin enää koskaan.
ReplyJenni / H niin kuin Hausfrauperjantai, 25 tammikuun, 2019 at 21:28
Olen käynyt tasan kerran Thaimaassa ja siloin juurikin Ao Nangissa. Tehtiin kanssa päiväretki, mutta meillä on silloin 10kk vauva mukana joten en muista oikein muuta kuin että stressasin päiväunia, ruokailuja ja ihan kaikkea – no en onneksi koko aikaa, mutta selvästi keskittyminen on ollut muualla kuin maisemissa ja kohteissa silloin 😛 Nyt kun pääsisi uudestaan, niin voisi hyvin sahata samat kohteet ”ihan uusina” uudestaan 😀
ReplyMerja / Merjan matkassalauantai, 2 helmikuun, 2019 at 19:26
Kiitos Jenni! Pienen vauvan kanssa matkustaessa huomio varmasti kiinnittyy ihan muihin asioihin kuin maisemiin. Me ei juurikaan matkusteltu silloin kun lapset olivat vaippaikäisiä. Kotimaan matkoja lähinnä ja korkeintaan Tukholman risteilyjä oli ohjelmassa. Muistan olleeni niin väsynyt, ettei reissulle edes tehnyt mieli. Me kävimme Ao Nangissa 12 vuotta sitten edellisen kerran ja nyt halusimme tietyt kohteet nähdä uudestaan, vaikka osa niistä oli vielä jotenkin muistissa.
ReplyTanja / Tädin ja tytön matkablogilauantai, 26 tammikuun, 2019 at 08:30
Kivan oloista, muttei minuakaan Thaimaa houkuta. Mutta nämä ihanat vesi- ja ranta- ja ylipäänsä kesäkuvat ovat kyllä mukavaa katsottavaa 😊
ReplyMerja / Merjan matkassalauantai, 2 helmikuun, 2019 at 19:32
Kiitos Tanja kommentista! Näillä pakkasilla (ja kohta alkavalla uudella lumi-infernolla) on kiva katsella rantakuvia ja muistella reissua sekä odottaa tulevaa kesää.
20 Comments