Minkälainen oli matkavuosi 2018?

Tein joulukuun alussa koosteen viime vuoden matkoista Instagram Travel Thursday -hengessä. Koska silloin ei vielä vuoden viimeistä matkaa oltu taputeltu eikä kaikki matkat päässeet esille, halusin tehdä laajemman koosteen edellisten vuosien tyyliin.

Vuosi 2018 oli The Matkavuosi. Sen aikana tuli toteutettua pitkäaikainen haave Kalifornian road tripistä ja mukaan mahtui myös yllätyksiä, joista ei vuoteen lähdettäessä ollut vielä mitään tietoa. Viime vuosi oli yksi parhaimmista matkavuosista tähän asti ja näin uuden vuoden kynnyksellä on tunne, ettei tästä tule samanlaista. Eikä varmasti tulekaan, mutta toivottavasti vuodella 2019 on myös jotain uutta ja yllättävää tarjottavana. Sen voimme tarkistaa vuoden päästä.

Mutta missäs sitä tuli käytyä vuonna 2018?

Tammikuu: Bryssel, Brygge ja Gent

Vuosi alkoi tyttöjen matkalla Belgiaan. Menin ystäväni kanssa Brysseliin tapaamaan siellä harjoittelussa ollutta ystäväämme. Bryssel ei ollut minulle entuudestaan tuttu kuin lentokentän osalta. En siitä aluksi oikein mitään odottanutkaan, mutta viikonlopun aikana sain huomata, että tämä EU:n pääkaupunkina tuttu paikka oli omalla tavallaan ihan viehättävä. Kauniit rakennukset varsinkin ihastuttivat.

Koko viikonloppua emme Brysselissä viettäneet, vaan tutustuimme myös kahteen lähikaupunkiin Bryggeen ja Gentiin. Molemmat sijaitsevat lyhyen junamatkan päässä ja näin ollen viikonlopun aikana ehti nähdä molemmat. Bryggestä olin kuullut paljon hyvää jo ennen matkaa, joten sen näkemistä odotin innolla. Kaunishan se olikin, vaikka tammikuun harmaudessa ei päässyt ihan parastaan näyttämään. Pienempi Gent oli myös todella viehättävä ja saimme nauttia siitä aurinkoisena päivänä. Mikäs sen parempaa. Molemmat kaupungit olisi hienoa nähdä kesällä, jolloin ne pääsisivät vielä paremmin oikeuksiinsa.

Viisi vinkkiä Brysseliin
Brygge – Belgian keskiaikainen helmi
Päiväretki Gentiin

brygge

brygge_belgia

Helmikuu: Gambia ja Senegal

Helmikuun lopussa lähdimme miehen kanssa viikoksi Gambiaan. Halusimme pakkasten keskeltä jonnekin lämpimään ja missä paistaisi takuuvarmasti aurinko. Jotain retkiä viikon aikana olisi kiva tehdä, mutta tarkoitus oli lähinnä chillailla rennosti. Gambia tarjosi meille sitä mitä lähdimme hakemaan ja paljon muuta. Maasta jäi lähinnä mieleen ihmiset. Gambialaiset ovat ystävällisiä, mutta myös hyvin uteliaita. Jo heti ensi tapaamisella he kyselivät mitä teet työksesi tai onko sinulla lapsia, mikä suomalaisten kanssa ei tulisi kysymykseenkään. Gambiassa se oli arkipäivää. Retkistä mieleenpainuvin oli päiväretki Senegalin puolelle. Varsinkin lauttamatka oli kokemus sinänsä.

gambia_ranta

Huhtikuu: Levi

Levin keväthanget kutsuivat huhtikuun alussa tyttöporukkaamme. Olimme jo usean vuoden ajan haaveilleet yhteisestä Lapin matkasta ja nyt se vihdoin toteutui. Sää vaihteli harmaasta lumisateesta hienoon auringonpaisteeseen. Edellisestä Lapin matkasta oli kulunut jo tovi, joten senkin puolesta oli hauska päästä katsomaan pohjoisen taikaa ja nauttimaan luontomaisemista.

levi_laskettelu

Toukokuu: Pariisi

Levin hankien jälkeen kutsui Pariisin kevät. Se on yksi lempikaupungeistani, jonne on aina mukava palata. Edellisestä Pariisin matkasta olikin jo vierähtänyt aikaa enkä ollut koskaan nähnyt sitä vielä keväällä. Moni kaupunki on silloin kauneimmillaan eikä Pariisi tehnyt siinä poikkeusta. Matkan toteutimme ”äidit & tyttäret” hengessä. Kävimme Louvressa, shoppailimme ja istuskelimme kahviloissa.

eiffel_pariisi

louvre

Kesä-heinäkuu: Kalifornia ja Havaiji

Kesäkuun lopussa lähdimme sitten vuoden parhaimmalle matkalle rapakon taakse Kaliforniaan. Tästä matkasta oli haaveiltu jo vuosia ja nyt se vihdoin toteutui. Vietimme ensin pari päivää San Franciscossa. Sen jälkeen otimme vuokra-auton alle ja huristimme kohti Las Vegasia. Se yllätti minut täysin. Vegas oli kohteista se, jota vähiten odotin. Kun sitten pääsimme perille SF:n hieman kolean sään jälkeen ja Vegasin 30 asteen helle tervehti meitä, olin ihan myyty. Helteinen sää saa näköjään minut ihan pauloihinsa. Mutta tykkäsin Vegasista muutenkin enkä pelkästään sään vuoksi. Se oli kaikessa kreisiydessään jotenkin tosi mahtava paikka. Piipahdimme samalla reissulla myös Grand Canyonilla ja matkan taitoimme helikopterilla. Se oli meille molemmille ensimmäinen kerta kopterissa ja se oli jo jännää sinänsä. Kokemus ei ollut halvimmasta päästä, mutta ehdottomasti joka dollarin arvoinen.

papillon_grand_canyon

Kun olimme humputelleet viikonlopun Las Vegasissa, oli aika kääntää auton keula kohti Los Angelesia. Majoituimme boheemissa Venice Beachissa. Vietimme sielläkin pari yötä ja kiertelimme katsomassa nähtävyyksiä Hollywoodissa. Piipahdimme toisena iltana myös viereisessä Santa Monicassa. LA jätti meidät hieman kylmäksi. Emme saaneet näin lyhyessä ajassa siitä samanlaista otetta kuin esimerkiksi San Franciscosta. LA kaipaisi selkeästi pidempää aikaa ja toivottavasti sinne pääsen joskus uudestaan. Finnairin suorat lennot kyllä houkuttelevat kovasti.

Los Angelesista ajelimme Pacific Coast Highway´ta pitkin takaisin San Franciscoon. Matkalla vietimme pari yötä. Maisemareitti oli todella kaunis. Lomamme ei kuitenkaan loppunut SF:iin vaan kun olimme palauttaneet vuokra-auton, siirryimme kotimaan lentojen terminaaliin ja lensimme muutamaksi päiväksi Havaijille. Se ei kuulunut alkuperäiseen matkasuunnitelmaan, mutta jossain vaiheessa talvea tuli ajatus, että miksi emme kävisi myös siellä kun ollaan niin ”lähellä”. Käytännössä olimme Havaijista yhtä kaukana kuin Suomi on Kanarian saarista, mutta täältä katsottuna olimme nurkilla. Vietimme Oahun saarella ihanat neljä yötä. Sieltä lensimme San Franciscon kautta takaisin kotiin.

Kaikki USA:n matkamme postaukset löydät täältä.

rocky_creek_bridge

waikiki_beach_surffikuja

hawaii_sunsetsailing

Elokuu: Kouvola ja Odessa

Elokuussa oli vuorossa kotimaan matkailua naapurikaupunki Kouvolan merkeissä. Olin muutaman matkabloggaaja kollegan kanssa VisitKouvolan vieraana yhden yön ajan ja saimme nauttia Kouvolan parhaista paloista.

Kesän päätteeksi kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa Ukrainassa. Matkustin sinne yhteistyössä Ukraine International Airlinesin kanssa. Otin siskon matkaseuraksi ja vietimme mukavan viikonlopun kauniissa Odessan merenrantakaupungissa. Odessa oli vuoden yllättäjä. En osannut etukäteen oikein odottaa mitään. Lopputulos oli kuitenkin se, että ihastuimme siskoni kanssa kaupunkiin täysin. Siellä oli kauniita vanhoja rakennuksia, ihania ihmisiä eikä haitannut vaikkei yhteistä kieltä aina löytynytkään, edullista ruokaa ja ostoksia sekä näkemistä vaikka kuinka. Puistossa kuultu My way sulatti myös sydämet.

repovesi

Kuva: Henna / VisitKouvola

flat_house_odessa

Flat house / Odessa

odessa_argeologinen_museo

Argeologinen museo

Syyskuu: Kerava

Syystuulien puhaltaessa köröttelin junalla keravalaisten matkabloggaajien järjestämään Kerava-päivään. Päivä alkoi Kulmakonditorion tarjoamalla lounaalla ja siitä meidän oli tarkoitus jatkaa Talma Active Parkiin seikkailupuistoradalle. Mauri-myrsky kuitenkin muutti meidän suunnitelmat. Tuuli yltyi niin kovaksi, ettei puistoon päästy, mutta eipä hätää. Kiertelimme päivän aikana ympäri Keravaa erilaisia nähtävyyksiä katselemassa. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi rankasti. Kerava vaikutti monipuoliselta, ainakin sään suhteen.

kerava_jengi

Kerava-päivän jengi

ollilanlampi_pitkospuut

Marraskuu: Tallinna

Syksy oli hiljaisempi matkojen suhteen. Marraskuussa hiljaisuuden rikkoi päiväretki Tallinnaan tyttäreni kanssa. Eckerö Linen lahjakortti oli poltellut taskussa kesästä saakka, mutta aikaisemmin ei ollut löytynyt sopivaa viikonloppua reissulle. Meillä oli kiva päivä; kiertelimme Telliskivessä, kävimme ostoksilla, söimme hyvin ja kävelimme paljon.

muraalit_telliskivi

Joulukuu: Tallinna ja Thaimaa

Joulukuun alussa oli toisen Tallinnan reissun vuoro. Päivä oli osa Itämeren joulu -lehdistömatkaa. Oli hienoa päästä tutustumaan lähemmin Tallinnan historiaan, joulutoriin sekä nauttia päivän päätteeksi Eckerö Linen notkuvista joulupöydän herkuista.

Vuoden viimeinen matka suuntautui Krabille, Thaimaahan. Vietimme miehen kanssa siellä joulun sekä uuden vuoden pyhät. Reissu oli rentouttava ja entuudestaan tutussa paikassa oli kiva viettää aikaa. Thaimaan reissusta kuulette vielä. Paljon on juttuideoita mielessä.

kiek_in_de_kok

krabi_thaimaa

Vuoden aikana kävin kahdeksassa eri maassa, joista uusia maita olivat Gambia, Senegal ja Ukraina. Tavoitteeni käydä joka vuosi ainakin yhdessä uudessa maassa toteutui siis helposti. Tuleva matkavuosi näyttää vielä melko tyhjältä. Vuoden ensimmäinen reissu suuntautuu tuttuun naapuriin eli Tukholmaan muutaman viikon päästä. Keväälle on myös jotain suunnitelmia, mutta muuten odotan minkälaisia matkailoja vuosi tuo tulleessaan.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Katsaus matkavuoteen 2017
Katsaus matkavuoteen 2016

PS. Jos liput Matkamessuille kiinnostaa, osallistu arvontaan blogin Facebook-sivulla

 

Previous Post Next Post

18 Comments

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas sunnuntai, tammikuu 13, 2019 at 20:23

    Kiva vuosi matkojen suhteen on ollut sinulla! Mukavaa matka vuotta 2019!

  • Reply Periaatteen Nainen maanantai, tammikuu 14, 2019 at 23:57

    Hauska kooste, hyvin olet ehtinyt useammallekin mantereelle!
    Ja Keravalle! 😀

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, tammikuu 18, 2019 at 07:04

    Me olemmekin osuneet jos emme ihan samaan aikaan samoihin kohteisiin, niin kuitenkin sanotaan nyt vaikka vuoden sisällä, joten monet matkajuttusi onkin tullut luettua tänä vuonna! Hieno matkavuosi teilläkin – ihan erityisesti tietysti Havaiji 🙂

    • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, tammikuu 20, 2019 at 17:48

      Kiitos Pirkko! Meille tosiaan osui vuoden sisään samoja kohteita. Havaiji ja koko Kalifornian kierros oli kyllä vuoden parasta antia 🙂

  • Reply Terhi lauantai, tammikuu 19, 2019 at 00:56

    Hienostihan olette matkailleet sekä idässä että lännessä. Eniten minua kiinnostaisi tuo Los Angeles – Hawaiji-yhdistelmä , se olisi kyllä toivematka. Ikävä, ettet saanut siitä otetta. Toinen paikka joka on jäänyt vieraaksi on yllättäen Kerava.

    • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, tammikuu 20, 2019 at 17:59

      Kiitos Terhi! Los Angeles jätti hieman kylmäksi, mutta arvelen sen johtuvan siitä, että kaupunki on levinnyt niin laajalle alueelle ettei lyhyessä ajassa ehtinyt saada siitä otetta. Mielelläni menisin sinne joskus uudestaan ja viettäisin siellä enemmän aikaa. Varsinkin nyt kun Finnair aloittaa suorat lennot Losiin, niin matkustaminen sinne olisi helppoa. Kerava yllätti minutkin 🙂 Vaikka se on tuossa työmatkan varrella niin aika huonosti sitä tunsin ennen kesän matkaa.

  • Reply Marttiina | Onioni.fi lauantai, tammikuu 19, 2019 at 12:39

    Paljon mielenkiintoisia paikkoja! Pariisi on myös oma ikisuosikki.☺️ Pacific Coast Highway olisi hieno kokea!

    • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, tammikuu 20, 2019 at 18:01

      Kiitos Marttiina! Pariisi on aina hyvä idea 🙂 Pacific Coast Highway oli hienoin maisemareitti, jonka olen ajanut. Suosittelen!

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää lauantai, tammikuu 19, 2019 at 17:31

    No siinähän niitä reissuja kerrakseen yhdelle vuodelle! Ja kaiken tietenkin kruunasi yhden unelmamatkan toteutuminen! Minäkin jään jännityksellä odottamaan minne maailma sinua tänä vuonna vie.

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa lauantai, tammikuu 19, 2019 at 20:02

    Hieno reissuvuosi ollut! Noista ehdottomasti itse haluaisin eniten Leville – Lappi kiinnostaa täällä tällä hetkellä erittäin paljon.

  • Reply Rosita - Matkaopas Vapauteen lauantai, tammikuu 19, 2019 at 20:35

    No todella rivakka ja monipuolinen matkavuosi ollut sulla tuo 2018! Varmasti huippuja hetkiä ja kokemuksia takana. Tuo Ameriikan länsi-rannikon road trippi on sellainen, joka tarvii kyllä joskus itekin toteuttaa, milloin, sitä ei voi tietää. Mutta oishan nuo mestat kyllä nähtävä ja koettava! Mahtavia reissuja tähänkin vuoteen! 🙂

  • Reply Rosa lauantai, tammikuu 19, 2019 at 22:56

    Kouvola, Kerava ja Los Angeles jne. aikamoinen setti kohteita on vuoteesi mahtunut. Näistä minulle tutuin on Brysseli, jossa olemme käyneet useasti. Minusta kaupunki on samaan aikaan kaunis ja ruma. Jotenkin ne vastakohdat tekevät kaupungista mielenkiintoisen.

  • Reply Travelloverin Annika lauantai, tammikuu 19, 2019 at 22:56

    Todella monipuolinen reissuvuosi sinulla on ollut. Neljä mannerta vuoden aikana on kova, varsinkin kute maailmanympärimatkalla ollut. Hienoja kokemuksia varmasti.

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures sunnuntai, tammikuu 20, 2019 at 10:22

    Näitä koosteita samoin kuin reissuhaaveita on kyllä aina mielenkiintoista lukea. Monia erilaisia ja jopa yllättäviä kohteita, kuten tuo Kerava. 🙂

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, tammikuu 20, 2019 at 11:22

    Todella mahtava reissuvuosi sulla kyllä takana! 🙂 Ymmärrän kyllä että tuo Kalifornia-reissu on jäänyt eniten mieleen, mäkin edelleen ajattelen meidän reissua sinne varmaan joka viikko. Mainio myös toi sun kommentti Keravasta, että se on monipuolinen ainakin sään suhteen…. 😀

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, tammikuu 20, 2019 at 11:32

    Tosi kiva matkavuosi, monenlaisia matkoja. On totta ettei vuodet aina ole veljiä keskenään matkojen suhteen, joinakin vuosina niitä vain tulee ja jotkut vuodet ovat hiljaisempia. Toivotan mukavia matkoja myös tälle vuodelle! 🙂

  • Leave a Reply