paris

Vinkkejä Pariisiin

Viime viikonlopun vietin keväisessä Pariisissa. Kaupunki on yksi lemppareistani, mutta silti edellisestä reissusta oli ennättänyt vierähtää jo viisi vuotta. Silloin juhlimme tässä romantiikan kehdossa miehen kanssa hääpäivää. Nyt olimme liikenteessä siskoni ja tyttäriemme kanssa. Vaikka netti on pullollaan Pariisi-vinkkejä, ajattelin kuitenkin laittaa myös oman lusikkani tähän soppaan ja tehdä teille oman vinkkipostauksen. Jokainen kirjoittaa kuitenkin aina omasta näkökulmasta ja suurkaupunkiin – kuten Pariisiin – ei voi antaa liikaa vinkkejä.

pariisi

Miten mennä?

Suoria lentoja Pariisiin löytyy sekä Finnairilta että Norwegianilta. Finnair lentää Pariisiin Charles de Gaullen kentälle joka päivä ja Norwegian liikennöi Orlyn kentälle kolme kertaa viikossa. Lentoaika on kolme tuntia.

finnair_pariisi

Miten Charles de Gaullen lentokentältä Pariisin keskustaan?

Charles de Gaullen kentältä pääsee keskustaan joko RoissyBussilla, RER-junalla tai taksilla. RER on kaikista nopein ja hieman edullisempi kuin bussi.  Juna-asemilta on jatkoyhteydet metroon. Me käytimme viikonloppuna bussia, koska hotellimme oli kävelyetäisyydellä Opérasta, joka on RoissyBussin päätepysäkki. Bussipysäkit löytyvät kentältä seuraamalla ”Bus” ja ”RoissyBus” merkkejä. Täytyy myöntää, että me kadotimme merkit jossain vaiheessa. Piti turvautua infopisteen ohjeisiin ja niiden avulla löysimme 2D-terminaalista ”Exit 11” -oven, jonka luona olevasta lippuautomaatista saimme myös ostettua liput. RoissyBussin pysäkki löytyy heti ”Exit 11” ulko-ovien vierestä. Bussilippu keskustaan maksaa 12 €/hlö. Muistathan myös leimata lipun bussissa.

Helpoin, mutta ei välttämättä edullisin, tapa kulkea lentokentän ja keskustan väli on taksi. Selvittelin ennen matkaa myös taksien hintoja. Se olisi maksanut noin 50 €. Lopulliseen hintaan vaikuttaa myös matkatavaroiden määrä. Yksi tapa on myös tilata kuljetus joko hotellin tai Airport Shuttle Servicen kautta. Hinnat vaihtelevat henkilömäärän mukaan. Tarkempia hintatietoja löytyy täältä

Missä asua?

Pariisin kaltaisesta suurkaupungista löytyy majoitusvaihtoehtoja jokaiseen makuun. Pariisi on kallis kaupunki ja varsinkin keväällä tai kesällä joudut pulittamaan majoituksesta enemmän kuin matalan sesongin aikaan. Edullisiakin majoitusvaihtoehtoja löytyy, jos valitsee sijainnin kauempaa turistikeskittymistä. Oma suositukseni on majoittua keskustaan, jolloin ei tarvitse käyttää aikaa siirtymisiin. Varsinkin lyhyellä matkalla tässä säästää aikaa. Edellisellä Pariisin matkalla majoituimme Eiffel-tornin lähelle Eiffel Saint Charles -hotelliin. Se oli kiva ja siisti hotelli eikä edes sieltä kalleimmasta päästä. Tällä kertaa hotelliksi valikoitui Newhotel Roblin Hotelli sijaitsee lähellä Madeleinen aukiota ja Champs Elyséelle kävelee noin 15 minuutissa. Tämäkin hotelli on suosittelun arvoinen. Hyvän sijainnin lisäksi hotellista löytyy ystävällistä henkilökuntaa. Huoneet ovat pariisilaiseen tapaan pieniä, mutta plussaa kylpytakeista, tohveleista sekä kylpyhuoneen Nuxe-merkin tuotteista.

new_hotel_roblin_paris

Mitä Pariisissa kannattaa nähdä?

Pariisi on niitä kaupunkeja, joissa nähtävyyksiin tutustumiseen voisi kuluttaa vaikka useita viikkoja. Viikonloppureissulle kannattaa valita pari täsmäkohdetta tarkempaa tutustumista varten. Näin välttää nähtävyysähkyn ja aikaa jää myös muun muassa kahviloissa istumiseen, Seinen rannalla kävelyyn tai ostoksien tekoon.

Eiffel-torni on Pariisin nähtävyyksista tunnetuin eikä juuri esittelyjä kaipaa.  Tällä kertaa emme nousseet 300 metrin korkeuteen näköaloja ihailemaan, vaan kävimme alueella kävelemässä sekä ihailimme tornia Trocaderon suunnasta. Eiffel-tornin alue on aidattu ja sinne on turvatarkastus. Jonotukseen kannattaa varautua. Aidat ovat tulleet viime vuosien aikana, koska viisi vuotta sitten niitä ei vielä ollut. Harmillista, että maailma on mennyt tähän suuntaan. Jos haluat käydä Eiffel-tornissa, suosittelen ostamaan lipun etukäteen. Paikan päällä lippuja joutuu jonottamaan pahimmassa tapauksessa tuntikausia.

eiffel_pariisi

paris

Riemukaari sijaitsee Place Charles de Gaullen aukiolla keskellä liikenneympyrää, josta lähtee 12 katua eri suuntiin. Tunnetuin niistä on Champs-Elysée. Se on Pariisin tunnetuin ostoskatu, jonka varrelta löytyy kalliiden huippumerkkien kuten Louis Vuittonin liikkeet mutta väliin on ripoteltu myös edullisempia ketjuliikkeitä. Riemukaaren katolle on mahdollisuus nousta katselemaan maisemia.

riemukaari

Louvren taidemuseo  on yksi maailman suurimmista ja voin kertoa, että sen tutustumiseen ei muutama tunti riitä. Olin aikaisemmilla Pariisin reissuilla käynyt vain Louvren ulkopuolella kuvaamassa lasista pyramidia, mutta nyt päätimme käydä tutustumassa museoon paremmin. Liput ostimme etukäteen netistä Louvren omilta sivuilta. Ne maksoivat 17 eur/hlö. Alle 18-vuotiaat sekä alle 26-vuotiaat EU-maiden kansalaiset pääsevät ilmaiseksi. Jos olet oikeutettu ilmaiseen sisäänpääsyyn, muista ottaa passi tai muu kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan. Etukäteen ostetulla lipulla pääsee jonon ohi ja mekin kävelimme lähes suoraan sisään. Turvatarkastuksessa jouduimme hetken jonottamaan.

Louvren tunnetuimpia teoksia ovat Leonardo da Vincin Mona Lisa, Paolo Véronèsen Kaanaan häät ja Milon Venus -veistos. Päätimme etsiä ensimmäiseksi museon syövereistä Mona Lisan. Sen edessä todennäköisesti olisi jo jonoa, mutta ehkä vähemmän kun myöhemmin päivällä. Museossa on hyvät opasteet tunnetuimpien teosten äärelle. Siitäkin huolimatta porhalsimme Mona Lisan ohi. Teos löytyy museon toisesta kerroksesta Denon-siivestä. Pienen jonottamisen jälkeen pääsimme ottamaan kuvat luodinkestävän lasin takana olevasta Mona Lisasta. Milon Venus puolestaan löytyi saman kerroksen Sully-siivestä. Siellä oli runsaasti myös muita hienoja veistoksia, joita jäimme toviksi ihailemaan.

Museoista kiinnostuneille voi suositella Louvren lisäksi myös Musée d’Orsay´ta, Musée de l’Orangerieta (tämä varsinkin Monet´n teoksista kiinnostuneille)  ja Pompidou-keskusta. Näiden lisäksi löytyy vielä monta muutakin käymisen arvoista museota. Pariisi on museofanien paratiisi.

louvre

monalisa_louvre

milon_venus

Kreikan saarelta löydetty veistos Milon Venus, jonka uskotaan esittävän Afroditea

Notre Dame liittyy kiinteästi Pariisin historiaan. Siellä on pidetty kuninkaiden häitä, Napoleon kruunasi siellä itsensä Ranskan keisariksi vuonna 1804 ja kenraali de Gaulle saatettiin haudan lepoon 1970. Kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1163 ja työt kestivät 170 vuotta. Notre Damen sisätiloissa olen käynyt teinityttönä, mutta enpä sieltä juuri mitään muista. Tällä reissulla emme Notre Dameen ehtineet, mutta haluaisin käydä sen sisätiloissa joskus uudestaan.

notre_dame_pariisi

Notre Damen katedraali Seinelta päin kuvattuna

Sacre Cour on Kristuksen pyhälle sydämelle omistettu kirkko, joka hallitsee Pariisin korkeinta kukkulaa Montmartressa. Kirkko on upea valkoisine kupolitorneineen. Jos ei ole aikaa tutustua kirkon sisätiloihin, kannattaa käydä katsomassa sitä edes ulkoapäin. Montmartre on muutenkin viehättävää seutua ja sieltä löytyy ihania putiikkeja, suklaakauppoja sekä matkamuistomyymälöitä.

sacre_coeur

Helpoin tapa ottaa Pariisin nähtävyydet haltuun on osallistua Hop on Hop off -bussikierrokselle. Halutessaan lipun hintaan voi ostaa lisäksi esimerkiksi pääsylipun Eiffel-torniin tai Seinen jokiristeilylle. Reitit ja hintatiedot löytyvät täältä

republique_paris

Minne ostoksille?

Pariisin tunnetuin ostoskatu on Champs-Élysées, jolla on pituutta kaksi kilometriä. Sen varrelta löytyy niin kalliita luksusmerkkiliikkeitä kuin edullisia ketjuliikkeitäkin. Jos olet Pariisissa tammi- tai heinäkuussa, silloin on monissa liikkeissä alennusmyynnit ja voit tehdä edullisia löytöjä. Kaupat ovat yleensä auki klo 20 asti. Osa liikkeistä on suljettu sunnuntaisin. Kannattaa tarkistaa aukioloajat etukäteen, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

Galeries Lafaytte on Pariisin suurin tavaratalo ja siellä kannattaa käydä, vaikkei olisi mitään ostamassa. Varsinkin ruokaosasto on mainitsemisen arvoinen. Vieressä sijaitseva Printemps ei naapurille paljon kalpene. Kauneudenhoito-osaston hajuvesivalikoima on maailman suurimpia. Nämä tavaratalot löytyvät Boulevard Haussmannilta. Le Bon Marché on Pariisin vanhin tavaratalo. Sieltä löytyy myös näkemisen arvoinen elintarvikeosasto. Nimestään huolimatta tavaratalo ei ole halvimmasta päästä, vaan päinvastoin.  Le Bon Marché löytyy osoitteesta 24 Rue de Sévres.

Montmartren alueella löytyy edullisia liikkeitä ja niissä voi piipahtaa samalla reissulla kun käy ihailemassa Sacre Coeuria.

pariisi_keksejä

Tämä viehättävä keksikauppa sijaitsee lähellä Sacre Coeuria ja kauppias tarjosi herkullisia keksimaistiaisia

maxim_s

miumiu_paris

Tämä kirjanen löytyi MiuMiun liikkeestä

Minne syömään?

Jos olet hyvän ruoan ystävä (kukapa ei olisi), on Pariisi sinulle oikea paikka. Hyvä ruoka on ranskalaisille intohimo. Pariisin lukuisista ravintoloista ja kahviloista jokainen löytää mieleisensä. Ranskalaisen ruoan lisäksi tarjolla on paljon etnisiä vaihtoehtoja. Pariisin lähes kaikista kaupunginosista löytyy hyvää ruokaa. Jos asiakkaat ovat etupäässä ranskalaisia, niin voit turvallisin mielin liittyä joukkoon. Siinä ravintolassa ei taatusti ole huonoa ruokaa.

Pariisin hintataso on korkea, mutta edullisia ruokapaikkoja on myös tarjolla. Tunnetusti suosittujen nähtävyyksien lähellä olevat ravintolat ja kahvilat ovat ylihinnoiteltuja eikä tarjonta parasta mahdollista. Edullisen ruoan perässä kannattaa mennä pieniin bistroihin tai brasserie-paikkoihin sekä kauemmaksi nähtävyyksistä.

visconte

Hotellimme lähellä oleva italialainen Visconte tarjosi maukasta pastaa väsyneille matkustajille

paris_lasagne

cafe_kleber_paris

Cafe Kleberin crepit ja maitokahvi maistuivat

Lisää vinkkejä: Neljä päivää Pariisissa

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

 

Previous Post Next Post

20 Comments

  • Reply Sandra maanantai, toukokuu 14, 2018 at 06:57

    Kiva postaus, ja ihan samoissa nähtävyyksissä kävin itsekin nyt ensimmäisellä Pariisin reissullani. Yllätyin, miten nopeasti pääsin sisälle kaikkialle nähtävyyksiin, sillä olin varautunut jopa tunnin pari jonottamiseen. Silti hirveästi jäi näkemättä, joten seuraavalla kerralla sitten uusiin paikkoihin.

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, toukokuu 26, 2018 at 13:43

      Kiitos Sandra! Luin postauksiasi ja huomasin, että samoja jälkiä oltiin kuljettu 🙂 Hyvä, ettei aikaa mennyt jonottamiseen. Vaikkei Louvreen olisi ollut lippuja valmiina, niin ei sinne silti olisi kauaa tarvinnut jonotella. Eiffeliin sen sijaan näytti olevan aikamoiset jonot. Oltiin kuitenkin päätetty jo ennen reissua ettei sinne mennä.

  • Reply auringonpaistetta maanantai, toukokuu 14, 2018 at 12:14

    Vaikka vinkkejä löytyy roppakaupalla, on silti erilaisia ja eri henkilöiden vinkkejä mukava lueskella:) Tällaisilla postauksilla saa hyvin matkakuumeen nousemaan 🙂

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, toukokuu 26, 2018 at 13:45

      Kiitos! 🙂 Tykkään myös lueskella vinkkipostauksia, koska sieltä aina löytyy jotain uutta itselle. Tai sitten jotain ihan yllättävää, mitä ei olisi tullut ajatelleeksi. Kiva, että tykkäsit!

  • Reply Martta / Martan Matkassa lauantai, toukokuu 19, 2018 at 16:16

    Edellisestä Pariisin reissusta on aikaa! Louvre ja Notre Dame jäänyt käymättä, joten ne on ehdottomasti ensi kerralla listallani. Louvre jäi juurikin pitkän jonon vuoksi käymättä, joten hyvä tietää että sinne voi ostaa etukäteen lippuja!

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, toukokuu 26, 2018 at 13:52

      Liput kannattaa ostaa etukäteen, vaikka tällä kertaa oltais selvitty lyhyellä jonottamisella. Edellisellä reissulla (silloin oli heinäkuu) joka paikkaan oli pitkät jonot. Nyt pitkiä jonoja ei ollut ainakaan Louvreen. Eiffeliin sen sijaan oli, mutta sinne taitaa olla aina. Ajankohta saattoi myös vaikuttaa. Toukokuussa vähemmän turisteja, voisiko pitää paikkaansa ?

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures sunnuntai, toukokuu 20, 2018 at 10:21

    Pariisi on kyllä yksi suosikkikaupunkini Euroopassa ja siitä on aina kiva lukea, että mitä muut kaupungista suosittelevat. 🙂 Omalla kohdallani kesä Pariisissa antoi minulle mahdollisuuden tutustua kaupunkiin vähän pintaa syvemmältä ja edelleenkin haaveilen, että pääsisin joskus taas viettämään siellä pidemmän pätkän. 🙂

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, toukokuu 26, 2018 at 13:54

      Kesä Pariisissa kuulostaa niin ihanalta. Siinä ehtii jo kunnolla tutustumaan kaupungin antiin. Minä haaveilen, että pääsisin Pariisiin joskus viikoksi. Siinäkin ennättäisi jo tutustua paremmin eri kaupunginosiin ym.

  • Reply Kohteena maailma keskiviikko, toukokuu 23, 2018 at 21:00

    Itselle Pariisin ykköspaikka on Pompidou-keskus -> pakollinen joka reissulla. Pariisi on kyllä upea kaupunki ja edellisestä reissusta on turhan pitkä aika. Disneyland on vielä lapsiperheille iso plussa.

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, toukokuu 26, 2018 at 13:59

      Tiedätkö, en ole koskaan käynyt Pompidou-keskuksessa. Ohi olen muistaakseni mennyt auton/bussin kyydissä, mutta se(kin) on vielä näkemättä sisältä. Ylimmän kerroksen parveketasanteelta on kuulemma hienot näköalat kaupungin ylle.

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, toukokuu 31, 2018 at 17:01

    Isossa kaupungissa, kuten Pariisissa, kannattaa mielestäni aina miettiä asumista sen mukaan, että missä haluaa käydä. Viimeksi Pariisissa käydessämme ”pääkohteemme” oli retki Normandian rannikolle, joten päädyimme asumaan lähelle Gare Saint-Lazarea, josta lähtivät junat siihen suuntaan.

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, kesäkuu 2, 2018 at 16:37

      Totta, se helpottaa huomattavasti kun siirtymisen ei mene niin paljon aikaa. Meillä oli lauantaina pääkohteena Louvre ja se oli kätevästi kävelymatkan päässä hotellilta.

  • Reply Karoliina perjantai, kesäkuu 1, 2018 at 23:21

    Pariisi on ihana ja siellä riittää näkemistä – samoissa paikoissa on tullut itsekin pyörittyä 🙂 Onneksi meiltä täältä Lontoosta pääsee sinne näppärästi myös junalla kahdessa tunnissa.

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, kesäkuu 2, 2018 at 16:38

      Oon kyl kade, kun Pariisi on vain kahden tunnin junamatkan päässä 🙂 Käyttekö usein?

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi lauantai, kesäkuu 2, 2018 at 09:33

    Pariisissa olen käynyt kerran. Kovasti tuttuja maisemia, näitä paikkoja sitä tuli kierrettyä paitsi Louvre jäi kokonaan väliin tuolla vierailulla. Aika varma olen, että tämä kaupunki kutsuu puoleensa vielä toistamiseen, ehkäpä useamminkin. Tykkäsin kovasti!

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, kesäkuu 2, 2018 at 16:40

      Täällä toinen Pariisi-fani 🙂 Se on niin iso kaupunki, ettei millään ehdi yhdellä käynnillä kaikkea nähdä. Mulle tämä oli kolmas kerta ja silti on vielä niiiin paljon näkemättä. Haaveena olisi viettää tuolla viikko, niin voisi rauhassa tutustua eri kaupunginosiin.

  • Reply Teija / Lähdetään taas lauantai, kesäkuu 2, 2018 at 20:48

    Vinkkejä ei tosiaan voi olla liikaa netin syövereissä. Itse en ole koskaan oikein pitänyt Pariisista, mutta en ole vielä ihan luopunut toivosta. Ehkä seuraavalla kerralla jo pidänkin 🙂

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, kesäkuu 9, 2018 at 12:29

      Mulla oli Rooman kanssa sama juttu. Se oli ihan kiva, mutta en ymmärtänyt sitä hypetystä miksi sitä kehutaan niin paljon. Neljännellä kerralla se sitten kolahti. Aina se ei ole rakkautta ensi silmäyksellä, vaan vasta myöhemmin ja joidenkin kohteiden kanssa ei nappaa koskaan 🙂

  • Reply jossu keskiviikko, kesäkuu 6, 2018 at 22:33

    Pitäisi palata Pariisiin kuin jäi niin paljon näkemättä, mm. Louvren.
    Minua kiinosti enemmän Musee de l`Orangerie ja Monetin teoksia.

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, kesäkuu 9, 2018 at 12:34

      Kiitos kommentista Jossu! 🙂 Pariisissa pitäisi viettää monta viikkoa (tai kuukautta) että ehtisi näkemään kaiken haluamansa. Minua kiinnostaisi Monetin teokset, ne ovat niin kauniita. Houkuttelee myös viikko Pariisissa, jolloin ehtisi tutustua kaupunkiin paremmin kuin viikonlopussa.

    Leave a Reply