leirielamaa_kilimanjaro

Kohtaamisia ja oivalluksia matkoillani

Yksi matkustamisen hienoista puolista on kohtaamiset maailmalla. Ne voivat olla hyvät huomenet samaan hissiin tulevan tuntemattoman kanssa, kuulumisten vaihtamiset aamupalalla tarjoilijan kanssa tai rupatteluhetket ravintolassa naapuripöydän seurueen kanssa. Aina ei tarvita edes sanoja, vaan teot puhuvat puolestaan.

Olen tehnyt useamman vuorivaellusmatkan ja näillä matkoilla ei selviydytä ilman paikallisia apuvoimia. Kilimanjarolla, Afrikassa isona apuna oli kantaja nimeltä Alfred. Hän tuli esittäytymään minulle ensimmäisenä iltana, kun saavuimme leiriin. Hän näytti mistä löydän telttani ja kertoi huolehtivansa siitä sekä tavaroistani, jotta itse pääsen keskittymään vaeltamiseen. Hänen ystävällinen ilmeensä kertoi, että tämä kaveri tekee mitä lupaa. Alfredin tehtävänä ei ollut pelkästään huolehtia minun tavaroistani, vaan hän auttoi myös ruokatarjoiluissa. Joka aamu hän tuli telttani ovelle huhuilemaan hyvät huomenet ja tarjoilemaan teetä. Vaikka en kotioloissa ole teen ystävä, unihiekat silmissä ja hieman viluissani, tee maistui todella hyvälle.

Kantajien työ on raskasta, mutta se on myös haluttua hommaa hyvän palkan vuoksi. Kiipeilysesongin aikana kantajat puurtavat asiakkaiden ja leirin tavaroita kantaen ja keräävät rahaa säästöön perheelleen. Kun sesonki on ohi, he palaavat kotiin maanviljelyksien tai muiden askareiden pariin. Meidän unelmamme vuoren huiputuksesta ei onnistuisi ilman näitä kavereita ja meidän haaveidemme vuoksi heillä riittää töitä.

kilimanjaro

Ensimmäinen aamu leirissä

leirielamaa_kilimanjaro

happy_guides_kilimanjaro

Iloiset oppaamme ja Alfred oikeassa reunassa. Juhlimme seurueemme jäsenen 30-vuotissynttäreitä.

Kilimanjaron vaelluksella koin pahimmat hetkeni viimeisenä vaelluspäivänä ennen huiputusyritystä. Ylitimme satula-alueen ja reitti tuntui todella pitkältä. Päänsärky oli vaivannut jo edellisinä päivinä, mutta ylävuoristossa särky paheni niin, että aloin jo henkisesti valmistautua siihen, etten pääse huipulle. Kun vihdoin ja viimein pääsimme School Hutiin (4750 m), oli Alfred siellä jo vastassa. Kantajat lähtevät matkaan ennen meitä tai viimeistään heti meidän jälkeemme. Heidän vauhtinsa on kuitenkin paljon nopeampi, koska he ovat tottuneet kulkemaan vuoristossa. He laittavat leirin pystyyn ja odottelevat milloin me kömmimme paikalle. Olin School Hutin leirissä niin poikki, että jaksanut ottaa edes reppua pois selästä. Alfred huolehti minusta kuin pienestä lapsesta. Hän harjasi vaatteeni pölystä, otti repun pois, avasi teltan vetoketjut että pääsin köllähtämään teltan lattialle. Hän kysyi haluaisinko teetä vai jaksanko hetken kuluttua tulla messitelttaan ottamaan välipalaa. Halusin vain levätä hetken.

Kun vihdoin pääsin messitelttaan ja Alfred kiikutti teetä nenän eteen, tapahtui ihme. Päänsärky katosi. Koska myös happisaturaatiolukemat olivat hyvät, sain luvan jatkaa yöllä huipulle. Päänsärky pysyi ihmeeksi poissa myös yöllä ja niin pääsin yhdessä kolmen muun ryhmämme jäsenen kanssa huipulle aamulla klo 7.15. Yö ei ollut helppo ja olimme kaikki todella väsyneitä. Meillä oli huiputuksen jälkeen vielä pitkä matka edessä seuraavaan leiriin. Ensin vuoren rinnettä alas ja sen jälkeen matka jatkui Horombo Hutille (3719 m). Alfred ja kumppanit olivat siellä vastassa ja onnitteluja sateli niin oman ryhmän jäseniltä kuin kantajiltakin. Vielä yksi yö teltassa ja sitten pääsisimme hotelliin ennen safarille lähtöä. Viimeisenä aamuna meillä oli läksiäisseremoniat kantajien ja oppaiden kanssa. Osa oppaista tulisi kanssamme Marangun portille asti, mutta kantajia emme tämän jälkeen enää näkisi. Kilimanjaro-laulut raikuivat ja ilmassa oli niin iloa kuin haikeuttakin. Kantajat palaisivat kotiin ennen seuraavan ryhmän tuloa ja me jatkaisimme reissua eteenpäin.

auringonnousu_kilimanjaro

Auringonnousu Kilin rinteellä

kilimanjaro

Alfred ja minä viimeisenä aamuna. Kasvoni ovat turvoksissa huiputusyön jäljiltä.

Päämäärä ei ole tärkeintä vaan itse matka

Mitä opin tältä reissulta? Päämäärä ei ole tärkeintä vaan itse matka. Pidin vielä matkan aikana tärkeimpänä sitä, että pääsen huipulle. Millään muulla ei ollut väliä. Jos en olisi päässyt, olisin ollut todella pettynyt. Matkan jälkeen ymmärsin, ettei Kilimanjaron valloitus ollutkaan reissun tärkeintä antia, vaan matka kokonaisuudessaan. Tutustuin siellä uusiin Alfredin kaltaisiin ihmisiin, jotka jaksoivat auttaa ja kannustaa niin hyvinä kuin heikkoinakin hetkinä.

Jos sinä haaveilet Kilimanjaron valloituksesta, niin mene ja valloita se. Yksin sinun ei tarvitse sitä tehdä, koska Alfred ja kumppanit pitävät huolen, että saat onnistuneen matkakokemuksen joka tapauksessa.

Lue lisää Kilimanjaron matkasta:

Tietokatkoksia Tansaniassa
Päänsärkyä ja tähtiä Kilimanjarolla
Pole pole – hitaasti kohti Kilimanjaroa
Afrikan katolla

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, maaliskuu 19, 2018 at 12:03

    Vuorivaelluksia en ole tehnyt, mutta Ruandassa vuoristogorillojen maille jouduimme kyllä nousemaan jonkin verran välillä jyrkkää rinnettä ja välillä tiheämmässäkin metsässä ja kantajista oli todellakin apua, jo siksikin, että tunsivat polut kuin omat taskunsa.
    Vuorille nousuihin liittyvistä saavutuksista lukiessani olenkin usein miettinyt, että miksei niistä sherpoista ja heidän ”saavutuksistaan” puhuta enemmän – hehän nousevat sille vuorelle monen monta kertaa!

    • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, maaliskuu 22, 2018 at 21:04

      Olen samaa mieltä, että oppaista ja kantajista pitäisi puhua enemmänkin. Ilman heitä monelta jäisi huiputukset saavuttamatta. Nepalissa työskentelevät sherpat ovat oma lukunsa. Monet heistä ovat huiputtaneet Everestin monia kertoja, mutta harvoin heitä mainitaan missään.

  • Reply Satu maanantai, maaliskuu 19, 2018 at 12:26

    Oi mitä rohkeutta nämä matkat myös vaativat.

  • Reply Annukka // Ikkunalla maanantai, maaliskuu 19, 2018 at 12:38

    Monesti juuri matkat ovat loppujen lopuksi tärkeimpiä, vaikkakin määränpäänkin saavuttamisella on merkityksensä. Itselläni on haaveena kiivetä Annapurna I:lle, joten ihana lukea tälläisia postauksia.

    • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, maaliskuu 22, 2018 at 21:24

      Wau, sinulla on todella rohkea haave ja olet ensimmäinen ”tuntemani” henkilö, joka sanoo haluavansa kiivetä Annapurna I:lle. Se on jo oikeasti vaarallinen paikka. Kilimanjaro on leikin laskua sen rinnalla. Mutta jos sinne joskus lähdet, niin seuraan matkaasi mielenkiinnolla ja toivon viisaita ihmisiä rinnalle pitämään huolta turvallisuudestasi.

  • Reply Joanna Sormunen tiistai, maaliskuu 27, 2018 at 06:40

    Todella mielenkiintoinen matkakertomus. Kaikenlaista on reissussa tapahtunut, mutta olen aivan samaa mieltä, matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, maaliskuu 31, 2018 at 20:10

      Kiitos Joanna 🙂 Joskus oivallusten ymmärtäminen vie aikansa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

  • Reply Kaisa keskiviikko, maaliskuu 28, 2018 at 21:32

    Kohtaamiset ihmisten kanssa on mun mielestä hienoin juttu matkustamisessa. Niissä on jotain säväyttävää, kun kokee yhteyden uusien ihmisten kanssa.

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, maaliskuu 31, 2018 at 20:13

      Se on totta! Ilman matkoja olisi monet mielenkiintoiset ihmiset jääneet tapaamatta ja keskustelut käymättä.

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi lauantai, maaliskuu 31, 2018 at 11:55

    Jestas, en tiedä olisiko minusta ihan näin rankkaan vaellukseen, taidan olla liian mukavuudenhaluinen. Mutta aivan mahtava kokemus ihan varmasti ja ihailtavaa rohkeutta!

    • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, maaliskuu 31, 2018 at 20:17

      Kiitos Virpi 🙂 Kieltämättä huiputusyönä koettiin rankkoja hetkiä ja mielessä häivähti epäluulo omasta jaksamisesta. Hyvinhän kaikki lopulta meni. Huippu kokemus, jota ei koskaan unohda.

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures lauantai, maaliskuu 31, 2018 at 22:52

    Huima kokemus ja itsensä voittaminen! Tästä vaelluksesta haluan kyllä jutella kanssasi enemmänkin kun seuraavan kerran nähdään! Itselläni nimittäin haaveissa Kilimanjaro sekä legendaarinen Annapurna.

    • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, huhtikuu 4, 2018 at 20:37

      Kiva kuulla, että sinäkin olet kiinnostunut vuorivaelluksista 🙂 Ne ovat huikeita ja ikimuistoisia kokemuksia. Mielelläni kerron lisää. Nepalissa olen tehnyt Poon Hill -vaelluksen, joka osittain menee samaa reittiä Annapurna Circuitin kanssa.

    Leave a Reply