Viimeiset vaelluspäivät Nepalissa

Jalat alkoivat tuntua melko tukkoisilta kolmannen vaelluspäivän alkaessa Nepalissa. Edellisenä päivänä olimme kiivenneet Poon Hillille katsomaan auringonnousua ja sen jälkeen oli reitti jatkunut nousuvoittoisena, joten eipä ihme, että kokemattoman vaeltajan reidet valittivat. Vielä oli kaksi vaelluspäivää jäljellä ja kyllähän ne jalatkin siitä vertyivät pikku hiljaa.

Alkumatka meni satumetsän siimeksessä. Puut olivat isoja ja sammaleen sekä naavan peitossa. Ylhäällä puiden latvoissa hyppeli apinoita, joita en olisi huomannut ilman opasta. Sitä keskittyi tuijottamaan eteensä, koska kivikkoisilla poluilla ei halunnut kompastua ja taittaa nilkkaansa. Jos halusi katsoa maisemia tai ottaa valokuvia, piti pysähtyä. Tämä oli niitä ensimmäisiä vuorella liikkumiseen liittyviä sääntöjä, joita opas meille opetti.

Nepal

Satumetsän siimeksessä

Satumetsän siimeksessä

Nepal

Metsäosuuden jälkeen upeat vuoret tulivat taas esiin.

Metsäosuuden jälkeen upeat vuoret tulivat taas esiin.

Jos edellisinä päivinä reitti oli ollut nousujohteista, tänään menimme alaspäin. Voisi kuvitella, että se on helpompaa, mutta voin kertoa, ettei ole. Minulla ainakin laskeutuminen kävi enemmän jalkoihin kuin nouseminen. Maasto oli myös haastavaa ja kieli keskellä suuta piti asetella jalkoja erikokoisille ja -muotoisille kiville. Tuskan hikeä pyyhittiin otsalta monta kertaa. Lopulta olimme solan pohjalla. Sieltä matka jatkui – yllätys, yllätys – ylöspäin. Sitähän se vuoristossa vaeltaminen on, ensin mennään ylös, sitten alas, kunnes taas noustaan ylös.

Nousuosuuden jälkeen saavuimme harjanteella sijaitsevaan Ghandrungin kylään (1951 m). Kylää asuttaa gurung-kansa, joiden viljelemiä riisipeltoja voi nähdä kylän ylä- ja alapuolella. Ghandrung tuntui myös isommalta kylältä kuin aikaisemmat. Terassiviljelmien lisäksi se tunnetaan liuskekivikattoisista taloista. Majoituimme alppitaloa muistuttavaan majataloon, jonka jokaisesta huoneesta löytyi oma kylpyhuone. Jes, voi tätä ilon päivää! Oma kylppäri tuntui tässä vaiheessa vaellusta todella hyvältä. Ei tarvinnut käytävällä jonotella yhteisiin vessoihin ja suihkuihin, joiden siisteystaso oli sitä sun tätä.

Nepal

Nepal

Alppitalo keskellä Nepalia

Alppitalo keskellä Nepalia

Nepal

Nepal

Päivän vaellusosuus oli lyhyt ja söimme lounaan majatalossa, kunhan olimme ensin vieneet tavarat huoneisiin. Ruoan jälkeen teimme pienen kävelykierroksen kylällä. Kävimme tutustumassa tiibettiläiseen rukoushuoneeseen sekä gurung-museoon. Aurinko paistoi lämpimästi ja kyläretken jälkeen hengailimme ulkona. Iltapuuhat toistivat jo tuttua kaavaa; suihku, illallinen ja nukkumaan.

Nepal

Nepal
Nepal

Gurung museo

Viimeisen vaelluspäivän aamuna oli taas aikainen herätys, kun nousimme katolle katsomaan auringonnousua. Kunnolla se ei ehtinyt nousta, kun meidän piti mennä aamiaiselle ja seitsemän jälkeen oli oltava jo reput selässä menossa. Ensimmäiset kaksi tuntia laskeuduimme alaspäin noin 4000 kiviporrasta. Älkää huolestuko, en laskenut niitä itse, vaan näin meille kerrottiin. Polvi tuntui aluksi kipeältä, mutta kun portaita oli jonkun aikaa tultu alaspäin, kivutkin hävisivät kropan lämmetessä.

Sunrise in Nepal

Sunrise in Nepal

Nepal

Osa niistä 4000 portaasta..

Osa niistä 4000 portaasta..

Nepal

Nepal

Paikallinen "tiskikone"

Paikallinen ”tiskikone”

Maisemia piti välillä pysähtyä katselemaan, sitä vartenhan sinne oli tultu. Kauniit terassiviljelmät jatkuivat pitkälle kylän alapuolelle. Ghandrungin jäädessä taakse, muita pieniä kyliä tuli eteen ja vuoret seurasivat kulkuamme. Pian lumihuiput hävisivät näkyvistä ja tuli hieman haikea olo. Seuraavat kaksi tuntia olivatkin sitten jo helpompaa maastoprofiilin suhteen, koska vihdoin alkoi tasainen osuus. Sen sijaan aurinko porotti siihen malliin, että alkoi olla tukahduttavan kuuma. Lämpötila kipusi n. 38 asteeseen eikä olisi jaksanut kävellä enää askeltakaan. Sitkeys palkittiin ja lopulta saavuimme Naya Puliin, josta olimme muutama päivä sitten lähteneet.

Nepal

Naya Pulissa meitä odotti pikkubussi, joka vei meidät 1,5 tunnin päässä sijaitsevaan Pokharaan. Yöpyisimme siellä Trek-o-tel -hotellissa ja seuraavalle päivälle oli ohjelmassa muun muassa veneretki Phewajärvelle. Puhelimessa oli vihdoin kenttää ja katsoin kotiväeltä tulleet kuulumiset. Olimme laittaneet juuri ennen matkaani omakotitalon myyntiin, koska meitä odotti muutto toiselle paikkakunnalle. Mies oli sopinut kiinteistövälittäjän kanssa talon ensimmäisestä näytöstä, joka olisi parin päivän päästä. Jännitti miten siellä käy. Meidänkään seikkailu ei ollut vielä lopussa, vaan kaikenlaista oli vielä edessä…

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

53 Comments

  • Reply Teija / Lähdetään Taas sunnuntai, helmikuu 12, 2017 at 16:30

    Voi miten ihania maisemia, ja mikä suloinen lapsiparivaljakko 🙂

    Nouseminen ei tosiaankaan ole laskua rankempaa. Laskeutuminen on polville ihan tosi paljon rankempaa. Itse muistan popsineeni särkylääkkeitä vaelluksella sellaisena päivänä, missä nimenomaan tultiin alaspäin. Mutta niinhän se menee, että kun kipuaa ylös, niin jotenkin sieltä on alas tultava 🙂

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:12

      Lapset olivat todella suloisia ja joillakin porukastamme oli heille vihkoja, värikyniä ja purkkaa mukana. Rahaa tai karkkia ei saanut antaa. Mulla oli laskeutumisen jälkeen polvet ja reidet tosi kipeät. Mutta totta joo, että kun menee ylös, pitää myös tulla alas ?

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net sunnuntai, helmikuu 12, 2017 at 21:57

    Onpas tuttuja maisemia! Mekin nähtiin tuo uskomattoman hieno auringonnousu Poon Hillillä vaelluksellamme.

    Ja voin kertoa että noiden portaiden nousemnen, ei ollut erityistä herkkua sekään. Meni ihan tovi jos toinenkin, muistaakseni 6 tuntia. Toinen meistä kantoi reppua, toinen 4-vuotiasta jonka käsi kipsattu silloin kun ei muksu ei itse jaksanut kävellä.

    Mutta tulipahan tehtyä. Ja olihan se kyllä sen arvoista.

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:15

      No huh, teillä on ollut varsinainen reissu. Melko rankkaa kantaa lasta noissa olosuhteissa. Hatun nosto teille!

  • Reply Pirkko / Meriharakka maanantai, helmikuu 13, 2017 at 09:42

    Huoli nostaa taas päätään, kun kerrot miten kokemattoman (?) vaeltajan reidet ovat kovilla. Meillä on parin viikon päästä edessä Bhutanin puolella Tiikerinpesään nousu ja luen lähes päivittäin jonkun siellä käyneen jutun netistä ja mietin, että mitenkähän tuosta selviän, vai selviänkö …

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:18

      Kyllä te selviätte! Menette rauhallista tahtia ja nautitte maisemista.

  • Reply Martina maanantai, helmikuu 13, 2017 at 10:46

    Kiitos upeista kuvista ja pikamatkasta Nepaliin! Ihan huikeita maisemia!

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:19

      Kiitos Martina! ?

  • Reply Maria maanantai, helmikuu 13, 2017 at 13:17

    No huh mitä maisemia! Itsellä ei taitaisi rahkeet riitää 38 asteessa vaeltelemaan vuoristoilmassa joten todellakin propsit siitä!

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:21

      Kiitos Maria! Lämpötila nousi helteen tasolle onneksi vasta kun oltiin jo tasaisella maalla. Vuoristossa ilma on aina viileämpää. Muuten ei olis kyllä jaksanut ?

  • Reply Veera maanantai, helmikuu 13, 2017 at 13:31

    Varsinkin noi vuoristomaisemat on aika hienon näköisiä!

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:22

      Kiitos Veera! ?

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta tiistai, helmikuu 14, 2017 at 12:58

    Näyttää niin upealta <3

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:22

      Kiitos Sandra! ?

  • Reply Ansku BCN tiistai, helmikuu 14, 2017 at 18:06

    Voi että alkoi poltella vuorille pääsy! Ja satumetsään 🙂

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:23

      No kuule, sama täällä ?

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas tiistai, helmikuu 14, 2017 at 18:35

    Ihana juttu. Tuonne olisi hienoa päästä mutta tosiaankin ihan varmasti ottaa lujille tuo kiipeäminen ja alastulo. Hienot on kyllä maisemat!

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:24

      Oli ihana reissu ja halu olisi päästä uudestaan tuonne.

  • Reply Reissaaja1 tiistai, helmikuu 14, 2017 at 21:14

    Ihania pikku-palleroita sinulle poseerasi! <3
    Nyt kun olen useamman näitä sinun Nepal-postauksistasi lukenut, tuntuu siltä kuin olisin ollut mukana matkassa. Kiitos! En olisi ikinä itse vaeltamaan lähtenyt.

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:25

      Kiitos Reissaaja1 ?

  • Reply Terhi / Muru Mou tiistai, helmikuu 14, 2017 at 23:44

    Se tosiaankin saattaa tulla yllätyksenä, että laskeutuminen on nousua rankempaa. Etenkin, jos on lihakset väsyneet jo ylös kipuamisesta, on alas päin meneminen hyvinkin haastavaa! Itse opin tämän kivuliaasti könytessäni alas Kota Kinabalun huipulta…

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:27

      Se on juurikin näin. Wau, sinä olet käynyt Kota Kinabalulla. Sinne olisi hienoa päästä joskus.

  • Reply Mia / Elämää ja Matkoja matkablogi - travel blog keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 17:57

    Nepalin vuorimaisemat ovat kyllä niin upeat, että huikea vaellusurakka nousuineen ja laskuineen on takuulla sen arvoinen! Ja tosiaan, laskeutuminen on todellakin rankempaa kuin nousu – se on niitä hetkiä jolloin toivoo, että olisi tullut otettua pulkka mukaan 😉

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:31

      Se oli kaiken sen arvoista. Jalkasäryt ym. unohtuu pian mutta nuo maisemat ei koskaan. Pulkka olisikin hyvä idea ?

  • Reply Merituuli keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 19:54

    Tällaisesta matkustamisesta on mielenkiintoista lukea, sillä se on todella kaukana siitä mitä itse teen lomilla. Tuli hiki jo neljäntuhannen portaan ajattelemisestakin. Hienoja ja hauskojakinkuvia olet ottanut.

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:33

      Kiitos Merituuli! ?

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:22

    Nepal on kohde, jonne mä haluan päästä todella paljon! Sinne ei viitsi vain muutamaksi päiväksi lähteä, niin aina se on sopivan ajan puutteessa lykkääntynyt. Mä olen myös huomannut tuon, että alamäkeen on usein paljon haastavampi kävellä, varsinkin maastossa. Jalkoja pitää melkein pönkätä maahan, etteivät ne lähde luisumaan alta.

    • Reply mertsik keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 21:36

      Nepal on sen verran kaukana, ettei sinne tosiaan muutaman päivän ajaksi kannata lähteä. 2-3 viikkoa olis aika hyvä aika. 3 viikkoa tosin hankala järjestää.

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana keskiviikko, helmikuu 15, 2017 at 23:44

    Huikeat vuoristot! Voin uskoa, että on lihakset huutaneet hoosiannaa.

    Mun työpaikalle avattiin juuri nepalilainen ravintola ja työkaverini on asunut Nepalissa, joten ollaan siitä paljon juteltu – myös kyseisen ruoan äärellä! Olen tässä viime aikoina ollut siis Nepalin lumoissa itsekin. 🙂

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 18:55

      Nepalilaisia ravintoloita löytyy ainakin Helsingistä, mutta en ole käynyt niitä itse testaamassa. Pitäisi kyllä mennä. Mulla on myös nepalilainen työkaveri – tosin eri osastolla – mutta hänen kanssaan joskus jutellaan Nepalista. Viime keväänä Dubaissa meidän hotellin allaspoika oli Nepalista ja hän ei meinannut millään uskoa, että olen käynyt siellä. 🙂

  • Reply Katja/jumalainenseikkailu torstai, helmikuu 16, 2017 at 16:32

    Ooh ja vau! Tämä on tosi kiinnostavaa ja itselläkin odottaa vuoroaan matkalistalla 🙂 Terveisiä sinne kauas!

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 18:56

      Kiitos Katja! Reissu on tehty seitsemän vuotta sitten, mutta mieli tekisi palata uudestaan. 🙂

  • Reply Anne | Metallia Matkassa torstai, helmikuu 16, 2017 at 20:22

    Ihana Nepal! Oltiin Nepalissa kuukausi keväällä 2012. Pokharassakin käytiin, tehtiin lyhyitä kävelyretkiä lähinyppylöille. Varsinaisesti trekkaamaan ei kuitenkaan jaksettu lähteä, oltiin oltu jo 5 kk kiertämässä Aasiaa ja haluttiin vain rentoutua. Vuoria päästiin hyvin kuitenkin ihastelemaan Pokharastakin käsin ja kavuttiin Nagarkotille ennen auringonnousua yhtenä aamuna. Oli kerrassaan upeat maisemat. Lumihuippuisiin vuoriin ei kyllästy ikinä.

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 18:57

      Teidän reissu kuulostaa aivan ihanalta. Lumihuippuihin ei kyllästy koskaan, se on niin totta 🙂

  • Reply Stacy Siivonen perjantai, helmikuu 17, 2017 at 06:49

    Mä tiedän mitä on olla reissussa niin väsynyt, että meinaa itkeä ja se haittaa suunnattomasti reissun tarkoitusta, eli maisemien katselua ja ulkomaisiin tippeihin ja muihin elukoihin tutustumista. Olen myös huomannut, ettei pyöräilykunto muutu kävelykunnoksi.

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 19:00

      Väsymys iskee myös matkoilla ja varsinkin vaelluspoluilla. Silloin ei auta itkut eikä muut, kun on vaan laitettava tossua toisen eteen, että pääsee majapaikkaan ennen pimeää. Nepalissa ei onneksi noin rajua väsymystä ollut, mutta viime kesänä Elbrusin reissulla huiputuspäivän jälkeen ei olisi jaksanut ottaa askeltakaan. Se on muuten totta, ettei pyöräilykunto muutu kävely- tai juoksukunnoksi. Se vaatii kyseistä lajia itseään.

  • Reply Johanna Hulda perjantai, helmikuu 17, 2017 at 21:20

    Niin kauniita maisemia jälleen riisiterasseineen ja vuorineen – tuskinpa noihin voisi ikinä kyllästyäkään. Tuo alppimajatalo näyttää kuitenkin melkein photoshopatulta, se kun ei jotenkaan istu maisemiin sitten yhtään. 😀 Tätä trekkausreissua on ollut erityisen kiva seurata!

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 19:02

      Kiva kuulla Johanna, että olet viihtynyt matkassa mukana 🙂 Alppimajatalo näytti kieltämättä hassulta, mutta joku Alpeilla käynyt oli ilmeisesti saanut vaikutteita ja halusi samanlaisen tuonne.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com lauantai, helmikuu 18, 2017 at 01:20

    Upeita kuvia, kuulostaa mielettömän hienolta reissulta. Hirveästi kiipeily- tai vaelluskokemusta en omaa, mutta muistelen kyllä että ne laskut on tosiaan ollut nousuja rankempia. Siinä alkaa jalat pian täristä 🙂 Ehdottomasti jonain päivänä haluan toteuttaa tällaisenkin reissun!

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 19:03

      Laskeutuminen käy jalkoihin tosi paljon ja reidet sekä polvet on kovilla. Toivottavasti pääset jonain päivänä vaeltamaan, se on hieno kokemus.

  • Reply Emma lauantai, helmikuu 18, 2017 at 08:53

    Upealta reissulta näyttää! Mutta miten tuolla malttoi ollenkaan edetä eikä vaan koko ajan pysähtyä ihailemaan niitä maisemia ja kuvaamaan? 😀

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 19:05

      Meillä oli opas sekä ensimmäisen joukossa että viimeisenä, niin saimme rauhassa kuvailla ja ihailla maisemia. Niitä ei saanut tehdä yhtäaikaa kävelyn kanssa, koska muuten olisi saattanut pudota polulta tms.

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi lauantai, helmikuu 18, 2017 at 10:13

    Oi – joi mitä maisemia.

    Tämä – ”Sitä keskittyi tuijottamaan eteensä, koska kivikkoisilla poluilla ei halunnut kompastua ja taittaa nilkkaansa. Jos halusi katsoa maisemia tai ottaa valokuvia, piti pysähtyä. Tämä oli niitä ensimmäisiä vuorella liikkumiseen liittyviä sääntöjä, joita opas meille opetti.”

    Juuri eilen todistin, että näin voi käydä ihan kaupungissakin. Istuimme kahvilla ja katsoimme kun jenkkituristit kuvasivat Valencian katedraalia. Aukio on erotettu pienellä pykälällä muusta ympäristöstä. Yksi herra pakitti yrittäen saada kirkkoa mahtumaan kuvaan ja kompastui siihn pykälään. Nilkka vääntyi ja kamera meni särki.

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 19:06

      Voi ei! Tuo sääntö on hyvä muistaa ihan tasaisella maallakin. On sitä itsekin joskus törmännyt muihin ihmisiin, kun pakittaa samalla kun ottaa valokuvaa.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, helmikuu 18, 2017 at 13:48

    Täällä ilmoittautuu myös yksi, jonka mielestä usein alas päin meneminen on vaikeampaa. Voin kyllä kuvitella, miten hapoilla olitte noista nousuista ja laskuista. Ja heh, varmasti oma kylpyhuone on kova sana tollaisella reissulla. 😀 Tuliko teille mitään vuoristotaudin oireita missään vaiheessa?

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 19:09

      Oma kylppäri oli ihana. Ei tarvinnut jonotella käytävällä vessaan tai suihkuun ja kun sinne vessaan pääsi, ei ollut kukaan koputtelemassa oven takana. Näitä asioita ei aina muista arjessa arvostaa, mutta sitten kun ne puuttuvat, niin huomaa miten hyvin meillä asiat on 🙂 Mulla oli lieviä vuoristotaudin oireita Poon Hill aamuna. Ei maistunut mikään ja oli päänsärkyä. Onneksi oireet menivät nopeasti ohi. Päänsärkyä valitteli moni muukin, mutta sen vakavampaa ei kenellekään tullut.

  • Reply Lotta | Watia.fi lauantai, helmikuu 18, 2017 at 15:33

    Kyllä on sulla hienoja vaelluskokemuksia ollut. Nepali on todella kiinnostava kohde. Niin paljon on taas vaelluskohteitakin listalla, että mistähän sitä alottaa?

    • Reply mertsik lauantai, helmikuu 18, 2017 at 19:11

      Haha, sanos muuta! Kun menee vaellusmatkoja myyvien toimistojen sivuille, niin ei tiedä mikä niistä olisi kiinnostavin, kun kaikki kiinnostaa. Matkojen pituus ja hinta ovat tietysti rajoittavia tekijöitä. Moni Nepalin vaellus mitä olen katsonut kestää 3 viikkoa ja nyt ei ole mahdollisuutta niin pitkään reissuun.

  • Reply Anna K. lauantai, helmikuu 18, 2017 at 20:28

    Hienoja maisemia ja paikalliselämää näissä kuvissa. Nepal on välillä käynyt mielessä, ja olisihan se hienoa käydä joku pikkuinen (max päivä) vaellus tekemässä. Tiedätkö, onko tosi helppoja reittejä olemassa, mutta joilla kuitenkin näkisi hienoja maisemia. Mun polvi ja 4000 porrasta ei vaan sovi toisilleen. Eikä mulla ole mitään vaelluskenkiäkään. Onko ”pakolliset”?

  • Reply Kohteena maailma / Rami lauantai, helmikuu 18, 2017 at 22:06

    4000 porrasta alaspäin kuulostaa pahalta. Itse jouduin viime kesänä usein porrasosuuksia kävelemään takaperin, kun alaspäin meneminen otti polviin Norjan vaelluksilla. Tuli Ice Powerin käyttö tarpeeseen ja ilman sitä, olisi saattanut jäädä joku päivävaelluksista kesken.

    Nepal vaikuttaa kyllä erinomaiselta kohteelta tällaiseen vaelluslomaan. Upeat ovat nuo vuoret, ei pääse siitä mihinkään.

  • Reply Liza in London sunnuntai, helmikuu 19, 2017 at 13:43

    Huh huh, on varmasti tuntunut jaloissa. Multa olisi voinut jäädä vaellus tekemättä, kun olisin jumittunut katselemaan noita maisemia, haha!

  • Reply Eija tiistai, heinäkuu 25, 2017 at 01:21

    Kyllä oli ihanaa lukea tätä eksoottista matkakertomustasi! <3 Nepal kuulostaa ja näyttää tosi houkuttelevalta. Patikointi on kyllä rankka laji, mutta lumihuippuvuoret on kyllä niin ihania, niitä voisi katsella loputtomiin.

    • Reply Merja / Merjan matkassa perjantai, heinäkuu 28, 2017 at 12:19

      Kiitos Eija 🙂 Nepal oli ihana ja toivottavasti sinne pääsisi joskus uudestaan. Lumihuippuja voisi tuijotella loputtomiin..

    Leave a Reply