Toinen vaelluspäivämme Nepalissa alkoi kello kuuden herätyksellä ja seitsemän jälkeen olimme jo reput selässä matkalla eteenpäin. Aurinko paistoi ja eilisestä sateesta ei ollut tietoakaan. Aamupäivän nousimme kuuluisia Ullerin portaita jyrkästi ylös. Pidimme paljon huilaustaukoja ja vettä kului. Näimme myös pilkahduksen Annapurna Southista, joka ylväänä seisoi sinistä taivasta vasten. En voinut uskoa, että olin oikeasti Himalajalla maailman korkeimpien vuorien ympäröimänä. Piti välillä nipistellä itseään, olenko todella tässä vai näänkö unta. Onneksi se ei ollut unta.
Aamuvalmistelut menossa
Annapurna South kurkistaa toisen vuoren takaa
Kapeilla poluilla annettiin tietä kantajille ja muille vaeltajille
Ghorepanin alppiruusupuut
Lounasta söimme Banthatin kylässä (2250 m) ja sieltä matka jatkui kohti seuraavaa etappia; Ghorepania (2775 m). Maisemat olivat todella kauniit, kun vaelsimme halki alppiruusumetsiköiden. Näimme myös vesiputouksia sekä tammimetsää. Iltapäivällä saavuimme Ghorepanin kylään, jossa yöpyisimme seuraavan yön. Kylä on tunnettu sinikattoisista majataloista ja yhteen sellaiseen mekin majoitumme. Huoneen ikkunasta oli upea näköala vuorille sekä alppiruusupuihin. Muuten huone oli pieni ja siellä oli kylmä eikä ollut sähköä.
Pyykin kuivatusta nepalilaisittain
Ghorepanin kylä
Meidän huone. Toisella seinällä samanlainen sänky. Kyllä täällä yksi yö menee..
Majataloissa yöpyessä on mahdollisuus päästä suihkuun, joka puuttuu useilta telttavaelluksilta. Edellisessä majoituspaikassa oli tarjolla vain kylmää vettä, mutta Ghorepanissa vesi oli sentäs jo haaleaa. Peseytyminen kävi nopeasti, koska vettä piti riittää muillekin ja suihkuja oli rajoitetusti. Enpä kyllä kotonakaan jää asumaan suihkun alle, mutta tuolla pesut piti tehdä normaalia vauhdikkaammin. Hihkuimme innosta, kun huomasimme, että majatalossa oli länsimaiset vessat eikä reikää lattiassa, joka oli hyvin yleistä Nepalissa. Pienistä asioista sitä innostuu näillä reissuilla:)
Kun hiet olivat pois pinnasta, menimme kylään kävelemään. Aurinko oli mennyt pilveen ja sää tuntui tosi kylmältä. Piipahdimme paikalliseen leipomoon ja ostimme sieltä pullat. Toiset pullat otimme mukaan aamua varten. Meillä olisi seuraavana aamuna aikainen herätys Poon Hillille ja aamiaista saisimme vasta Poon Hillin huiputuksen jälkeen. Leipomosta kävelimme takaisin majatalon liepeille ja menimme ”Dining Roomiin” lämmittelemään. Siellä oli takka ja huone toimi ruokalana kylässä asuville ryhmille.
Nousu Poon Hillille
Yö tuli nukuttua todella huonosti. Seinät olivat ohuet ja viereisestä huoneesta kuului kuorsaus läpi yön. Korvatulpatkaan eivät suurta apua tuoneet. Heräsimme ennen viittä ja taskulampun valossa pukeuduimme ja otimme reppuun evästä ja vettä mukaan. Tarkoituksena oli kiivetä Poon Hillille (3193 m) katsomaan auringonnousua. Tiesin, että olisi pitänyt syödä jotain ennen lähtöä, mutta mikään ei maistunut – ei edes eilen leipomosta ostettu pulla.
Kylästä oli 400 metrin nousu Poon Hillille, joka kuulostaa lyhyeltä matkalta, mutta tuntui pitkältä ja rankalta. Liekö johtunut aikaisesta aamusta vai energian puutteesta. Otsalampun valossa lähdimme matkaan, mutta aika pian saimme ne sammuttaa, kun aamu alkoi sarastaa. Ehdimme huipulle parahiksi näkemään auringon säteiden kipuamisen ylös taivaalle. Paikalla oli noin 200-300 muutakin turrea ja varsinkin aasialaiset pitivät aikamoista mekkalaa auringon noustessa. Näköalat olivat upeat. Pohjoisessa näkyi Dhaulagir (8167 m), Annapurna I (8091 m) ja idässä Annapurna South (7219 m). Valokuvia tuli räpsittyä kymmenittäin.
Aamu alkaa sarastaa. Vasemmalla Machhapuchhare (6997 m)
Annapurna South
Dhaulagiri auringon ensisäteissä
Näkemiin Poon Hill
Huiputuksen jälkeen kävelimme takaisin kylään aamiaiselle. Minulle ei ruoka maistunut vieläkään, oli tainnut vuoristotaudin oireet iskeä. Päätäkin särki. Väkisin yritin jotain saada alas. Aamupalan jälkeen pakkasimme loput tavarat kasaan ja lähdimme eteenpäin kohti Tadapania. Reitti nousi aluksi jyrkästi takaisin 3000 m. Kävely tuntui nyt helpommalta kuin aikaisin aamulla. Maisemia ei voi kehua kylliksi; lumihuippuiset vuoret ja alppiruusumetsiköt loivat hienon kontrastin sinistä taivasta vasten.
Tadapan häämöttää jo
Ennen lounasta kävelimme kuivuneen joen uomaa pitkin. Lounas nautittiin korkean seinämän vieressä olevalla majapaikalla. Lounaaksi tarjottiin valkosipulikeittoa, joka ei minulle maistunut, mutta keiton lisukkeena oleva leipä sen sijaan kyllä. Keiton lisäksi oli tarjolla spagettia ja ranskalaisia – mielenkiintoinen yhdistelmä. Koska oli aprillipäivä eli 1.4. opas huijasi meitä lounaan jälkeen kertomalla, että Tadapaniin olisi vielä kolmen tunnin matka. Todellisuudessa sinne kesti noin tunnin. Lounaan jälkeen lähdimme kapeaa polkua pitkin, joka myötäili jyrkkää rinnettä. Sitä seurasi jyrkkä nousu ja siellä Tadapanin kylä (2540 m) jo häämötti.
Vielä vähän ja kohta ollaan perillä
Tadapanin kylä
Olimme kylässä hyvissä ajoin. Kello oli vasta kolme ja ehdimme käydä suihkussa ennenkuin muut ryhmät ryntäsivät paikalle. Ajoissa kannatti olla senkin vuoksi, ettei jäänyt ilman huonetta. Meidän ryhmästä yleensä joku kantajista lähti jo aamulla varaamaan meille huoneita seuraavasta kylästä, koska olisi ikävää todeta väsyksissä, että pitäisikin jatkaa vielä pari tuntia seuraavaan kohteeseen. Eikä se pari tuntia aina edes riittäisi. Kylän torilla myytiin erilaisia käsitöitä ja mekin hullaannuimme ostamaan huiveja ja shaaleja. Illalliseksi tarjottiin pizzaa ja se maistui, nam!
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
Hammassärkyä ja myöhässä olevia lentoja Nepalissa
Viimeiset vaelluspäivät Nepalissa
Vuoristolento Mount Everestille
Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.
37 Comments
Huh, mitkä maisemat! Noiden voimalla jaksaa varmasti tarpoa muutaman päivän epämukavuusalueilla. Saattaisi ainakin omat hermot olla koetuksella jo pelkästä väsymyksestä ja palelusta. Ihan mieletön tuo auringonnousu!
Maisemat olivat kyllä kohdallaan 🙂 ja auringonnousu oli todella näkemisen arvoinen.
Hieno auringonnousu! Harmittaa etten nauti tuosta patikoinnista, tuntuu siltä, että jään paljosta paitsi. Nepalikin on vielä käymättä ja sekin harmittaa -paljon! Teillä oli onneksi hieno retki, vaikka naapurissa kuorsattiinkin 🙂
Nepal ei taida kovin monella olla ykköskohde listalla, mutta jos tykkää vaeltamisesta, niin suosittelen. Voihan siellä toki tehdä paljon muutakin. Minä haaveilen uudesta reissusta tuonne:)
Mä en olekaan koskaan tajunnut, että alppiruusuista voi tulla noin isoja… On kyllä hienon näköisiä näin kuvissakin ja livenä varmaan vielä hienompia.
Minäkään en ollut aikaisemmin nähnyt ”alppiruusupuita”. Ne olivat todella upeita!
Nepal on ollut pitkään jo toivelistalla 🙂 Onpa siellä paljon porukkaa kuvissa 😀 Ei tarvinnut yksin katsella ;D
Vaellusreitit voivat olla hyvin ruuhkaisia. Ei siellä todellakaan tarvinnut yksin patikoida tai auringonnousuja ihailla 🙂
Todella mielenkiintoista lukea näitä sinun patikointitarinoita! Olisi kiva itsekin joskus tehdä vastaavanlainen reissu, mutta saatan olla liian mukavuudenhaluinen nukkumaan kylmässä majatalossa ja käymään kylmässä suihkussa…
Kiva kuulla, että nämä jutut kiinnostavat. Epämukavuutta joutuu sietämään, mutta sen jälkeen kun pääsee hotelliin lämpimään suihkuun ja kunnon sänkyyn nukkumaan, niin sitä tunnetta ei voita mikään 🙂
Juuri pähkäilen, että mitenkähän pärjään korkeuksien kanssa Bhutanissa. Nepalissa käymme vaan Kathmandussa, joka ei ole korkealla, mutta Bhutanissa nousemme korkeimmillaan 3100 metriin ja Cuscossa sain lieviä vuoristotautioireita 3400 metrissä. Kiva siis, että olit laittanut noita korkeuksia. Kärsitkö missään vaiheessa vuoristotautioireista?
Minulla oli Poon Hillille nousun aamuna ruokahaluttomuutta ja päänsärkyä. Ne ovat vuoristotaudin oireita, mutta me viivyimme 3000 metrissä niin vähän aikaa, ettei muuta ehtinyt tulla. Jos nousette nopeasti yli 3000 metriin, niin oireita tulee silloin helpommin kuin että nousu tapahtuisi pikkuhiljaa. Toivottavasti selviätte reissusta ilman oireita.
Huh, nostan kyllä hattua teille ketkä jaksatte vaeltaa! Niin upealta reissulta kuulostaa mutta minusta ei, ainakaan toistaiseksi, tuollaiseen olisi. Varmasti loppuisi kunto kesken ja mukavuuden halu iskisi varsinkin reikävessojen edessä :’D Mutta haaveilen että ehkä joku päivä vielä uskallan tarttua ainakin vastaavanlaiseen haasteeseen. Osaan vain kuvitella kuinka upea tuo auringon nousu on ollut paikan päällä kun kuvissakin jo näyttää maagista!
Kiitos Monna! Kaikkeen tottuu, vaikkei ne reikävessat minuakaan viehätä. Mutta noiden maisemien takia sitä on valmis melkein mihin olosuhteisiin tahansa 🙂
Oijoi, onpa komeat maisemat! Nepal on ollut pitkään haaveissa… Ehkä vielä joku kaunis päivä.
Toivottavasti pääset 🙂 Nepal on kyllä ihana.
En ole noin hurjia vaelluksia tehnyt mutta jo pienempienkin vaellusten perusteella voin kuvitella miten upea fiilis on päästä huipulle ja katsella sieltä avautuvaa auringonnousua ja maisemaa. Jotenkin arvostaa sitä vielä enemmän kuin jos olisi vain autolla päässyt paikalle. Ja arvostaa myös luksusta niinkuin vessaa ja lämmintä vettä 🙂
Maisemat ja auringonnousu kyllä palkitsivat sinä aamuna, kun piti kukonlaulun aikaan herätä ja maha kurnien lähteä matkaan. Mikään ei maistunut ja mielessä kävi kaikenlaista, mutta kun matkaan pääsi, niin helpotti. Vaellusten jälkeen arvostaa meille arkisia asioita – kuten sisävessaa ja lämmintä suihkua – ihan eri tavalla.
Nepal on kyllä mielenkiintoinen maa, josta olen kuullut tarinoita ja toki ne huikeat vuoret ovat se juttu. Köyhyys lyö sinne leimansa, mutta onneksi rikas luonto tasapainottaa.
Nepal on köyhä maa, mutta vuorien ansiosta he ovat rikkaampia kuin monet muut 🙂 Ihmiset tuntuivat olevan kuitenkin onnellisia, koska eivät muusta tiedä kuin mitä heillä nyt on.
Äh, kyllä näistä tulee niin elävästi mieleen oma trekki Nepalissa. Nuo maisemat ja pienet vuoristokylät! Näitä kuvia katsoessani tuli kyllä sellainen fiilis, että onneksi valittiin ei niin suosittu Langtang Valley trekkikohteeksemme lähellä Kathmanduta. Turistimassat eivät vaivanneet ja maisemia pääsi fiilistelemään ihan rauhassa 🙂
Langtang Valley kuulostaa mielenkiintoiselta. Täytyypä käydä lukemassa sun blogista lisää. Siellä varmaan on reissusta juttua?
Upea vaellus, varmasti rankka mutta vaikuttaa joka ponnistuksen arvoiselta. Vaeltaminen Himalajalla on oma unelmani auringonnousuineen ja -laskuineen, ehkä niitä voisi tosin seurata vähän tuota hiljaisemmilla paikoilla. 🙂 Valkosipulikeitto vaikuttaa globaalilta vuoristoruualta, itse olen nimittäin syönyt sitä Tatralla. En muuten edes tiennyt, että alppiruusut voivat kasvaa noin isoiksi, vau mitkä metsiköt!
Nepalista löytyy rauhallisempiakin vaellusreittejä. Poon Hill on kovin suosittu, koska on aika helposti saavutettavissa eikä reitti vaadi kokemusta entuudestaan. Hyvä peruskunto auttaa toki ja hyvät kengät.
Aina voi mennä myös off-seasonin aikaan. Silloin ei tarvitse katsella muita trekkaajia ja varsinkin ylempänä saa olla ihan itsekseen. Pienimmistä ylhäällä olevissa kylissä ei ole silloin edes asukkaat paikalla.
Itse on tällaiset vaellukset&vuoristoretket kiinnostamaan tosissaan ja jos ei tänä vuonna, niin ensi vuonna olisi kiva jonnekin päin lähteä vastaavanlaiselle tutkimusretkelle!
Jään kuulolle 🙂
Kaveri on parasta aikaa kiertämässä Nepalia jamaisemat ovat kyllätehneet lähtemättömän vaikutukset. Tuonne haluaisin ehdottomasti vielä joku päivä päästä!
Onko ystävälläsi mahdollisesti blogia, josta voisi hänen reissuaan seurata?
Erittäin mielenkiintoinen vaellus, Nepali kohteena haaveissa joskus. Näillä tämäntyyppisillä vaelluksilla itseäni kyllä mietityttää nuo majoitukset, peseytymismahdollisuudet ym. eli voi olla että vielä jonkin aikaa keräilen itseäni mukavuudenhaluisena, ennenkuin löydän itseni täältä. 😀
Upeita alppiruusupuita, enpä ole tajunnutkaan että niistä mummolan puutarhassa kasvavista pensaista voisi toisissa olosuhteissa kasvaa tuollaisia. (ehkä eri lajiketta kuitenkin ovat)
Nepal kyllä vei oman sydämeni ja haluaisin sinne uudestaan. Mieli tekisi pidemmälle vaellukselle, mutta niihin pitäisi varata noin kolme viikkoa aikaa ja se aiheuttaa tällä hetkellä ongelmia. Mutta ehkäpä jonain päivänä. Majoitukset ovat alkeellisia ja peseytymismahdollisuuksia ei aina ole. Meillä oli tällä vaelluksella 2-3 paikassa mahdollisuus käydä suihkussa, mutta lämmintä vettä riitti vain ensimmäisille. Hiuksia ei ollut kiva pestä kylmällä vedellä, mutta parempi sekin, kun ei pesua ollenkaan. Alppiruusupuut olivat tosi kauniita. Minäkään en ennen tuota reissua tiennyt, että niistä voi kasvaa noin isoja.
Heh. Meillä oli erääseen hoteliin Thaimassa 150 porrasta ja vedin jo siitä hirvittävät raivarit. Ei olisi minusta lähtijäksi tuollaiselle reissulle.
Tuo on muuten ärsyttävää, että ensin pitää herätä ennen kukonlaulua ja raahustaa pimeässä johonkin paikkaan x ja sitten siellä on 300 muutakin hihkumassa ja odottamassa kun aurinko nousee. Muutaman kerran tehty tuollainen retki (Angor Wat, Guatemalan temppeleille jne. ) ja on rasittavaa. Miksi ihmiset ei osaa olla hiljaa?
Huh, onpas teillä ollut portaita hotelliin. Aasialaiset varsinkaan eivät osaa olla hiljaa. Viime syksynä Singaporessa meinasin vetää kilarit kun jouduimme ison intialaisjoukon kanssa samaan koppiin Flyerissa (maailmanpyörä). Meteli oli korvia huumaava. Poon Hillillä ei onneksi tarvinnut olla suljetussa tilassa ja pystyi tarvittaessa vaihtamaan paikkaa.
Upeita maisemia ja upea kokemus varmasti. Itselläni on Nepal vielä kokematta. Ylipäätään en ole koskaan käynyt tuollaisilla vaelluksilla. Ne saavat kyllä odottaa sitä aikaa kun lapset ovat vähän isompia.
Olihan se upea kokemus ja kuten Virpille tuolla ylempänä kirjoitin, niin uudestaan olisi ihana päästä. Perheellisen on helpompi lähteä sitten, kun lapset isompia. Näin minäkin tein 🙂
En ole juuri vaeltamista harrastanut, mutta jutustasi tuli mieleen ”kevytretkemme” Santiago de Compostelan maisemiin. Me liikuimme pääosin autolla, mutta vaelsimme lyhyitä pätkiä päivittäin. Sen verran, että ymmärsimme muista, oikeista vaeltajista, että syystä tai toisesta tuo vaeltaminen ”pitää” aina aloittaa aamun pimeinä tunteina. Jos ei muuten niin siksi, että olisi riittävän ajoissa perillä kohteessa saadakseen yöpaikan. Teillä oli tuo auringonlasku, mutta silti, näin ”ulkopuoliselle” vähän hassu ajatus, että vaikeakulkuiselle reitille pitää lähteä pimeässä 🙂
Santiago de Compostelasta olisi myös mielenkiintoista joku pätkä patikoida. Siellä varmaankin syynä aikaisiin lähtöihin, että ehtii ajoissa seuraavaan majapaikkaan. Meillä oli tosiaan syynä auringonnousu, mutta sitten kun huiputetaan isompia vuoria, niin sieltä pitäisi ehtiä päivänvalossa vielä alas tai ainakin alempaan leiriin. Sen takia huiputukseen täytyy lähteä aamuyöllä pimeässä. Alaspäin tullessa on jo aika väsynyt muutenkin, joten pimeässä se olisi jo aika vaarallista.