Kuolleen naisen solan ylitys

Ensimmäinen yö teltassa 2800 metrin korkeudessa Inkapolun varressa meni hyvin. Edellinen päivä oli ollut sen verran pitkä aikaisine herätyksineen, ettei unta tarvinnut illalla juuri odotella. Havahduimme Virvan kanssa, kun kantajat toivat meille höyryävät kupit kokateetä teltan ovensuuhun sekä lämmintä vettä ja saippuaa kasvojen pesuun. Kokateen uskotaan lieventävän vuoristotaudin oireita ja sen vuoksi sitä tarjoiltiin koko reissun ajan joka paikassa. Myös kokalehtien pureskelu oli suosittua. Minusta ne maistuivat lähinnä saunavihdalta enkä tiedä oliko niistä juurikaan mitään apua. Aamutoimista piti selviytyä ripeästi, koska teltan piti olla tyhjä ennen aamiaiselle menoa. Kantajat pääsivät näin heti purkamaan ja pakkaamaan ne.

Kokateetä, lämmintä vettä ja saippuaa

Kokateetä, lämmintä vettä ja Lux-saippuaa

Edellisenä päivänä oli ollut pilvistä ja sateista. Tänään oli onneksi vain pilvistä, kun aamupalan jälkeen reput selässä lähdimme kohti Warmiwañusqaa eli ”Kuolleen naisen solaa”, joka on Inkapolun korkein kohta 4200 m. Päivästä oli tulossa myös koko vaelluksen rankin, koska solan huipulle nousu oli jyrkkä. Maisemat oli niin upeat, että pysähtelimme vähän väliä ottamaan valokuvia. Reitti pujotteli kauniin metsän – jota kutsuimme satumetsäksi –  ja solisevien purojen läpi. Porukkamme hajaantui reitin edetessä, ja meitä oli kolme, jotka kulkivat edellä muiden tullessa hieman jäljempänä. Tärkeää oli, että jokainen meni sellaista vauhtia, joka tuntui hyvältä. Kuolleen naisen solan nousu oli todella rankka ja kiviportailla nojaisi vaellussauvoihin monia uupuneita vaeltajia. Mekin pidimme lepotauon aina muutaman askeleen jälkeen. Kivirappusten nousu muutenkin ohuessa ilmanalassa hengästytti. Kun pääsimme vihdoin ja viimein ylös, otimme nopeasti valokuvat ja lisäsimme vaatetta päälle. Opas oli meitä varoitellut, että solan päällä käy sellainen puhuri, että pitää olla riittävästi vaatetta. Eikä varoitellut suotta, tuuli oli jäätävän kylmä ja sen lisäksi alkoi ripotella vettä. Solan jälkeen alkoi laskeutuminen kohti laaksoa. Ylöspäin meno oli minulle kohtuullisen helppoa, vaikka hengästytti, mutta alaspäin meno oli hitaampaa. Sanoin muille, että menisivät omaa tahtia ja minä tulisin perässä. Muu porukka oli kuitenkin vielä meidän takana. Jyrkät, märät kiviraput olivat liukkaat ja kerran pyllähdin siellä nurin. Polulla ei tietenkään ollut kaiteita, joten kieli keskellä suuta sai laskeutua. Matkan varrella oli yksi kantajista (ei meidän ryhmästä) istumassa kivellä ja hänellä oli jalka veressä. Hän oli kaatunut märillä kiviportailla. Yritin heikolla espanjalla kysyä häneltä, voinko olla avuksi, mutta en ymmärtänyt hänen vastauksestaan, mitä hän olisi halunnut minun tekevän. Myöhemmin näin hänet leiripaikalla, joten urheasti hän oli sieltä pois taivaltanut. Eipä tosin tainnut olla vaihtoehtoja.

Inkapolku vaellus

Kantajia Inkapolulla

Kantajia Inkapolulla

Inkapolku

Inkapolku_1

Satumetsän naavaiset puut

Satumetsän naavaiset puut

Merja satumetsässä

Inkapolku_2

Taukopaikalla oli myynnissä juotavaa sekä pientä purtavaa

Taukopaikalta sai ostaa juotavaa

Inkapolku

 

Kuolleen naisen sola

Kuolleen naisen sola

 

Kuolleen naisen solan huippu häämöttää

Kuolleen naisen solan huippu häämöttää

 

Polun jyrkkyyden näkee hyvin tästä alaspäin otetusta kuvasta

Polun jyrkkyyden näkee hyvin tästä alaspäin otetusta kuvasta

 

Matka alas laaksoon alkaa vesisateessa

Matka alas laaksoon alkaa vesisateessa

Matka solan huipulta alas leiripaikalle Pacaymayuun (3636 m) kesti 1,5 tuntia. Voitte uskoa, että reidet ja pohkeet huusivat hoosiannaa, kuin vihdoin olin perillä. Leiripaikka sijaitsi joen varrella kauniiden maisemien ympäröimänä. Sadekin loppui sopivasti ja aurinko pilkahteli pilvien lomasta. Kantajat olivat laittaneet teltat sekä messiteltan pystyyn ja siellä odottelimme, että muukin porukka pääsisi perille. Viideltä oli ”Tea time happy hour”, jolloin teen lisäksi oli tarjolla keksejä ja popcorneja. Kokki loihti meille myös kuumat kaakaot ja joku kaivoi rommipullon kassista ja lirautti kaakaon sekaan pienen tilkan. Meillä oli illalla myös syntymäpäiväjuhlat, kun Etta – yksi ryhmämme naisista – täytti 60 vuotta. Kokilla oli ollut kakkutarpeet mukana ja niinpä messitelttaan kannettiin täytekakku. Olimme suut auki hämmästyksestä, että miten hän niissä olosuhteissa on voinut kakun tehdä, mutta mikään ei näköjään ollut mahdotonta näille kavereille.

Pacaymayo

Inkapolku

Inkapolku

Miten voikin popcorn maistua hyvältä, njam!

Miten voikin popcorn maistua hyvältä, njam!

 

Illallinen maistui pitkän päivän jälkeen

Illallinen maistui myös pitkän päivän jälkeen

 

Kakkukin maistui :)

Kakkukin maistui 🙂

Happy birthday

Illalla oli myös kantajien esittely. He kertoivat nimensä, ikänsä sekä mitä tekevät kantajan työn lisäksi. Suurin osa heistä oli maanviljelijöitä. Me esittelimme sen jälkeen itsemme. Pääopas toimi tulkkina puolin ja toisin. Yöstä oli tulossa kylmä ja meitä kehotettiin laittamaan enemmän vaatetta päälle kuin edellisenä yönä. Lisäksi opas varoitteli, ettei yöllä saa mennä teltan ulkopuolelle, vaikka mikä olisi. Kuulosti pelottavalta, mutta hänen kertomiensa kummitusjuttujen jälkeen jätimme tämän varoituksen omaan arvoonsa ja lähinnä naureskelimme koko asialle. Jostain syystä pysyimme yöllä tiiviisti teltassa eikä edes yöllistä wc-reissua tullut tehtyä 🙂

Blogiani voi seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Teija / Lähdetään Taas sunnuntai, joulukuu 11, 2016 at 19:41

    Tuli ihan meidän oma Inca Trail mieleen. Siitä alkaa olla jo pian kymmenen vuotta aikaa. Huh. Tuo korkeimmalle kohdalle kipuaminen jäi kyllä hyvin muistiin. Muistan ottaneeni kymmenen askelta, hengähtäneen, taas toiset kymmenen askelta, hengitys jne. Meillä sää oli sen verran lämmin, että saatiin riisua t-paitasilleen kun päästiin ylös. Ja onneksi ei ollut sateista ja märkää. Voin kuvitella, miten alas päin kapuaminen on ollut hankalaa liukkaalla.

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:46

      Kiva kuulla kokemuksia muiltakin. Kuolleen naisen solan ylitys oli todella vaelluksen rankin osuus. Meillä ei sään puolesta oikein tuuri käynyt. Vettä satoi joka päivä, mutta onneksi ei ihan taukoamatta. Välillä nähtiin aurinkoakin 🙂

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana keskiviikko, joulukuu 14, 2016 at 23:41

    On teillä ollut kyllä melkoinen vaellus monenlaisissa oloissa. Aika hurja kokemus, varmasti mieletön fiilis jälkikäteen. Harmi, että säät oli vähän epävakaiset, mutta niillehän ei mitään voi.

    Ihana, että kantajatkin pääsevät esittäytymään ja kertomaan itsestään! Hieno ele oli tehdä kakku!

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:47

      Inkapolku -vaellus oli kyllä huippu juttu ja onneksi tuli lähdettyä. Säälle ei tosiaan voi mitään, se on vaan pukeutumiskysymys 🙂 Tosin täytyy myöntää, että jossain kohtaa alkoi ainainen sade jo ärsyttää.

  • Reply miraorvokki torstai, joulukuu 15, 2016 at 09:50

    Herttinen! 😀 Kuolleen naisen sola kuulostaa kuumottavalta eikä tuo kummitusjuttuhöystökään kuulosta yhtään mun jutulta. Olisin varmaan ihan paniikissa koko ajan 😀 Vaikuttaa noin muuten aivan mielenkiintoiselta kohteelta! Enpä ollut tietoinen edes tällaisesta kun vaellus ei ole kuulunut koskaan omiin kiinnostuksiin – mutta ehkä joskus pitää testata 🙂

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:48

      Opas laittoi parastaan kummitusjuttujen suhteen 🙂 Vaeltaminen on kivaa puuhaa, suosittelen!

  • Reply Stacy Siivonen torstai, joulukuu 15, 2016 at 16:50

    Tuollaista satumetsää olen nähnyt paljonkin siellä suunnalla. Se on sikäli inhottavaa, että se kätkee tipit tehokkaasti sisäänsä, kun taas avoimella punalla näkee tipuja paljon helpommin. Minä sain kokateestä krapulan ja päätin jättää sen juomisen.
    Hieno suoritus kuitenkin kuusikymppiseltä taivaltaa tuolla, kantajista nyt puhumattakaan.
    En tiedä kummituksista, mutta tuolla näin kerran toistaiseksi ainoan UFOn.

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:50

      Totta muuten, ettei lintuja siellä kovinkaan paljoa näkynyt. Kokatee ei ollut minunkaan lempparijuomaa, enkä pidä teestä muutenkaan, mutta kyllähän se meni 🙂

  • Reply Katja torstai, joulukuu 15, 2016 at 23:25

    Mahtava suoritus, ja ehkä ihan hyvä että pysyitte yön teltassa 🙂

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:51

      Kiitos Katja 🙂

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita perjantai, joulukuu 16, 2016 at 08:58

    Kuulostaa melkoisen rankalta vaellukselta. Mutta tosi kiva tunnelma teillä reissulla on ollut. Kummitusjuttuja, heh, ehkä minäkin sellaisten jälkeen olisin pysytellyt visusti teltassa. 🙂

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:52

      Hyvää peruskuntoa tuo reitti vaatii ja kun malttaa mennä hissukseen omaan tahtiin, niin kyllä siitä selviää. Meillä oli tosi hauskaa tuolla ja kun oltiin päivän poluilta selvitty pelattiin korttia tai yatzia ja syötiin popcornia.

  • Reply Heidi/ Thaimaanrannan maalarit perjantai, joulukuu 16, 2016 at 11:39

    Tekisi kyllä kovasti mieli tehdä joku vaellus jonain päivänä, ja tämäkin teidän reissu vaikutti todella mielenkiintoiselta. Itselläni on hirveä korkeanpaikankammo, selviäisiköhän tällaisen kammon omaava tollaisesta ollenkaan?

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:56

      Hmm, hyvä kysymys. Luulen, että korkeanpaikan kammoinen tuolla selviää, koska korkeuserot eivät näy samanlaisilta kuin jos katsot esimerkiksi parveekkelta alas. Tuolla ei myöskään roikuta missään kallionkielekkeillä vaan mennään polkuja pitkin. Tosin maasto on melko vaihtelevaa ja kiviportaat raskaita mennä, mutta en usko että korkeanpaikan kammo estää Inkapolkua.

  • Reply Pirkko / Schildt perjantai, joulukuu 16, 2016 at 12:49

    Huh, varmaan kivaa sitten kun tuon polun on vaeltanut ja ehkä kohdekin jää paremmin mieleen, kun sitä on monta päivää tavoitellut … mutta en silti kadu matkaamme maisemajunalla perille 🙂

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:57

      Maisemajunalla pääsee myös kohteeseen ihan mukavasti 🙂 Minulle oli tärkeää päästä vaeltamaan ja mennä samoja polkuja (osittain) kuin inkat ennen muinoin.

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta lauantai, joulukuu 17, 2016 at 10:39

    Kuullostaa kyllä niin tutulle tuo kantajien loihtimat herkut kohta, koska kävin itse Rinjanilla trekkailemassa ja meidän portterit olivat jotain supermiehiä! 😀 Eli aika samat fiilikset kuin sulla. Ite en ois selvinny yötä ilman vessaa vaikka kuinka olisi peloteltu 😀 Taisin nimittäin 2600 m korkeudessa juosta 5kertaa yön aikana 😀

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 15:59

      Kantajille kyllä iso peukku heidän mahtavista ruoista ym. Huippu kavereita! Minä en tainnut juoda riittävästi kun juuri tuona yönä ei tarvinnut vessassa juosta. Muuten se oli aika yleistä eikä mitenkään kivaa mennä pimeässä otsalampun valossa.

  • Reply Lotta | Watia.fi lauantai, joulukuu 17, 2016 at 12:05

    Melkoinen reissu tuo kyllä on. Jylhää maisemaa. Varmasti kuntoa on vaatinut. Onneksi on nuo kantajat, olisi varmaan vähän hitaampaa tuo eteneminen ilman…

    • Reply mertsik sunnuntai, joulukuu 18, 2016 at 16:00

      Ilman kantajia tuo reissu ei taida edes onnistua. Jos pitäisi itse kantaa ruoat, teltat sun muut niin olisi jäänyt multa varmaan tekemättä. Huippu reissu se kyllä oli 🙂

    Leave a Reply