Lahden ravintolamaailma sai viime elokuussa uuden tulokkaan, Bistro Popotin, keskelle kaupungin sydäntä. Vapaudenkadun ja Rautatienkadun kulmassa olevan ravintolan slogan kuuluu ”Ruokanautintoja rennolla otteella hyvien viinien kera”. Se kuvastaa mielestäni aika hyvin Bistro Popotin ydintä; hyvää ruokaa sekä loistava lista viinejä. Bistro Popot onkin ensimmäinen viinibaari Lahdessa. Siellä voi nauttia viinilasillisen töiden jälkeen ja jäädä sen jälkeen syömään tai tavata ystäviä lasillisella vaikkapa ennen teatteriin tai elokuviin menoa.

Bistro Popot – muista pöytävaraus
Olin viime viikolla espanjan kielen ryhmän kanssa Bistro Popotissa syömässä syyskauden päätteeksi. Oli arki-ilta ja meidän lisäksemme ravintolassa oli pieniä seurueita sekä muutama pariskunta syömässä.
Kahdestaan pääsee arkisin syömään ilman pöytävarausta, mutta isompien ryhmien on parempi varmistaa pöydän saanti etukäteen. Meitä oli seitsemän ja varaus oli tehty pari viikkoa aikaisemmin. Viikonloppuillat ovat kuulemma todella varattuja, joten kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä. Bistro Popotissa on tarjolla myös lounasta arkipäivisin klo 10.30-14.30.
Päivän kalaa ja valkoviiniä
Talviseen iltaan maistui alkujuomaksi lämmin glögi. Samalla silmäilimme ruokalistaa, joka oli melko suppea. Liha- ja kalavaihtoehtojen lisäksi listalla oli muun muassa lämminta kasvissalaattia ja sinisimpukoita valkoviinissä.
Päivän kala oli kuhaa jokirapu-tillivoikastikkeessa, joten päädyin siihen. Pippuripihvi kuulosti myös herkulliselta ja melkein annoskateus iski, kun osa seurueestamme sitä tilasi. Kuhan kanssa maistui lasillinen saksalaista Rieslingiä. Kuha oli herkullista ja sopivan suolaista, mutta ei kuitenkaan niin täyttävää, etteikö jälkiruokaa olisi jaksanut. Valitsin suklaakakkua vadelmasorbetin kera. Se vei lähes kielen mennessään.

Kuhaa jokirapu-tillivoikastikkeessa

Suklaakakkua ja vadelmasorbettia
Bistro Popotin sisustuksessa vanhan kenkäkaupan henki
Bistro Popotin omistajat, Kati ja Sami Häkkinen, omistavat Lahdessa myös Ravintola Rouxin, joka palkittiin Suomen Gastronomian Seuran Vuoden ravintola -tittelillä 2016. Bistro Popotin nimi juontaa juurensa vanhaan, lahtelaisia vuosikymmeniä palvelleeseen kenkäkauppaan, jonka entisiin tiloihin Bistro Popot on perustettu.
Ravintolan sisustuksessa näkyy myös vanhan kenkäkaupan henki. Seinälle on nostettu kehyksiin kauniita kenkiä ja alakerran vc-tilat kannattaa käydä katsomassa, koska siellä on hauskasti naisten ja miesten kengät näyttämässä kummasta ovesta käy.

Ladies´Room
Ruoka oli hyvää ja viinivalikoima erinomainen. Hinnat ovat ketjuravintoloita korkeammat, mutta bistron miljöö on moninverroin viihtyisämpi kuin monessa muussa lahtelaisessa ravintolassa. Jos haluaa nauttia hyvästä ruoasta ja viinistä aikuisten seurassa, on Bistro Popot varma valinta.
Bistro Popot, Rautatienkatu 26, Lahti
www.bistropopot.fi
Lähteet: www.ess.fi, www.uusilahti.fi
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
20 Comments
Onpa hyvän näköisiä annoksia! Tulisipa asiaa Lahteen niin voisi samalla käydä tuolla syömässä, olen kuullut muualtakin kehuja paikasta. Mutta ei ehkä varta vasten kannata lähteä…
Kiitos Arna kommentista! Ruoka oli todella hyvää, paikkaa ei suotta kehuta. Ihan varta vasten en ainakaan itse lähtisi, varsinkin jos Lahteen on matkaa. Mutta jos poikkeat täällä, niin käy ihmeessä nauttimassa maittavista annoksista 🙂
Mä oonkin kuullut kavereilta tästä paikasta, kiva että Lahteen tulee uusia kivoja ravintoloita (tai viinibaari)! 🙂
Kiitos kommentista Laura! Tällainen paikka Lahdesta puuttui ja varsinkin se viinibaari 🙂
Maksan milloin vaan vähän extraa siitä, ettei tarvitse syödä ketjuravintolassa. 😀 Tämä vaikuttaa kivan rennolta bistrolta, ja yleensä suppea menu on minusta vain hyvä asia. Hyvä, että Lahden ravintolatarjonta monipuolistuu!
Kiitos kommentista Meri! Bistro Popot oli todella tervetullut vaihtoehto Lahden ravintolatarjontaan. Vaikka menu on suppea, sen valikoimaa vaihdellaan sesonkien mukaan, joka on myös hyvä asia 🙂
Meri ehtikin viedä sanat suustani, että mielelläänhän sitä maksaa ekstraa, että ei tarvitse syödä ketjuravintolassa 😀 Ketjuravintoloissa käydään täyttämässä vatsa, ja Popotin kaltaisissa ravintoloissa käydään nauttimassa ja hakemassa elämyksiä. Suppea lista on minustakin vain hyvä asia: parempi tehdä muutama annos erinomaisesti kuin kymmeniä keskinkertaisesti 🙂 Hyvä ravintolavinkki!
Juuri näin, suppeassa listassa on puolensa. Annokset olivat todella hyviä ja tietysti pieni annoskateus iski, kun katseli muiden ruokia. Ensi kerraksi jäi vielä hyviä vaihtoehtoja maisteltavaksi. Kiva kun kommentoit Terhi 🙂
Kiva nimi ravintolalla! Lahdessa olen tainnut vaihtaa vain bussia, mutta pitäisi kyllä ehdottomasti joskus pysähtyä pidemmäksikin aikaa. ^_^
Kiitos kommentista Sateenmuru! Hauska idea, että vanha kenkäkauppa otettiin huomioon nimeä suunnitellessa. Pysähdy ihmeessä ensi kerralla pidemmäksi aikaa. Lahdesta löytyy muitakin hyviä ravintoloita Bistro Popotin lisäksi.
No nyt oli sen verran raflaava nimi, että oli pakko kurkata tämä postaus 🙂 Mukavaa, että Suomeen tulee lisää viinibaareja, niitä kun ei hirveästi ollut vielä silloin kun itse muutin Suomesta pois. Kivan näköinen annos tuo kala-annoskin mielestäni on.
Kiva, että kurkkasit Paula 🙂 Lahteen oli vihdoin jo aika saada viinibaari. Toivottavasti porukat käyvät siellä myös alkuinnostuksen jälkeen.
Roux olikin jo hetkeksi unohtunut – kiitos muistutuksesta!
Ole hyvä 🙂
Tämän on pakko olla ravintola, josta Lahdessa asuva ystäväni on kertonut 😀 Hänen kauttaan tuli tutuksi myös Roux, josta kirjoitin hiljattain: https://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/2016/11/05/juhlat-suomen-parhaassa-ravintolassa/
Todennäköisesti on. Rouxilla ja Popotilla on samat omistajat. Käynkin lukemassa nyt sinun juttusi. Kiitos kun kommentoit Kaisa 🙂
Olen yhä varmempi siitä, että popojen on pakko pogoilla tuonne varta vasten. Pitänee mennä sekä lounaalle että illalliselle…
Hyvä idea 🙂
Kas niin, nyt on pää auki ruokamatkailuun Lahdessa:
https://www.rantapallo.fi/ananas2go/2017/03/21/popot-on-pehmoinen-sana/
Kiva, kun linkkasit tänne. Teillä on ollut hauska ja makoisa Lahden reissu. Hienoa, että Popotin ruoka maistui 🙂