Taquile-saaren neulovat miehet

Viides päivä Perun matkalla oli alkamassa. Olimme yöpyneet Amantani-saarella kotimajoituksessa. Yöllä oli ollut ukkosmyrsky ja aamukin tuntui viileältä, kun nousimme paksujen peittojen alta aamiaiselle. Flora paistoi meille keittiössä pannukakkuja. Tarjolla oli myös kahvia/teetä ja leipää. Kun olin kirjoittanut ryhmämme puolesta vieraskirjaan kiitokset Floralle ja hänen perheelleen vieraanvaraisuudesta, menimme alas rantaan odottamaan venekyytiä. Saaren miehet olivat jo käyneet hakemassa kalasaaliin ja se ”kuivui” nyt aamuauringossa.

Aamun kalasaalis; nelamuikkuja

Aamun kalasaalis; neulamuikkuja

Neulamuikut

Kun vene saapui, huristimme seuraavaksi tutustumaan Taquile-saareen (Isla Taquile). Saarella asuu noin 2000 ihmistä ja se on tunnettu perinnetekstiileistään. Käsityöt eivät kuitenkaan ole naisten heiniä, kuten voisi luulla, vaan saarella tämä taito on miesten hyppysissä. Erikoista saarella on myös se, ettei siellä ole poliisia. Saarella noudatetaan inkojen muinaisia lakeja: ei saa varastaa, ei saa valehdella eikä saa olla laiska. Jos erimielisyyksiä syntyy, ne ratkaistaan kerran viikossa torikokouksessa, jossa pulmia ratkovat tehtävään valitut viisaat miehet. Jos saarelle päätetään rakentaa jotain, oli se sitten rakennus tai tie, se tehdään yhdessä. Paikalliset eivät myöskään toisiaan tavatessaan kättele tai halaa, vaan miehillä on vyötäröllä pussukka, jossa on kokalehtiä ja niitä vaihdetaan tuttuja tavatessa.

Tiedättekö muuten mistä tietää, onko Taquile-saarella vastaantuleva mies tai nainen naimaton vai naimisissa? Miehillä tämä selviää päähineen väristä. Naisilla puolestaan hameen väristä. Sinkkunaisilla oli värikkäät hameet ja naimissa olevilla hillitympiä sävyjä. Miesten päähineen muodosta pystyi myös päättelemään oliko miehellä haku päällä vai halusiko jatkaa sinkkuelämää. Melko näppärä systeemi! Avioliitto on muuten pyhä asia saarella asuville ja kun se solmitaan, liitossa ollaan elämän loppuun saakka.

Tervetuloa Taquilesaarelle

Kun saavuimme saarelle, nousimme aluksi jyrkkää polkua, joka muuttui onneksi melko pian tasaiseksi ”inca-flatiksi” kuten oppaamme sitä kuvaili. Matka rannasta saaren pääaukiolle kesti tunnin verran. Söimme lounaan ja sen jälkeen oli mahdollisuus ostaa käsitöitä isosta kaksikerroksisesta talosta, jonne kaikki myytävät oli kerätty saman katon alle. Jokaisessa käsityössä ja vyötteessä oli hinta ja numero, jonka avulla tiesi kuka käsineet oli kutonut. Ostin parit käsineet sieltä muistoksi. Hinta oli huomattavasti kalliimpi kuin mantereen puolella.

Taquile saari

Myssyjä myynnissä

Myssyjä myynnissä

Näkymä Taquile saarelta Titicaca järvelle

Taquile saari

Taquile saaren talot

Kun matkamuistot oli ostettu, laskeuduimme yli 500 jyrkkää askelmaa alas rantaan. Siellä oli mahdollista uida ja muutamat rohkeat meidän ryhmästä kävivät pulikoimassa Titicaca-järvessä. Venematka takaisin Punoon kesti 2,5 tuntia. Satamasta menimme takaisin tuttuun Casa Andina -hotelliin.

Tästä se alkaa; 500 askelmaa alaspäin

Tästä se alkaa; 500 askelmaa alaspäin

Jyrkät portaat alas rantaan_Taquilesaari

Illalla kävimme syömässä ja ehdimme takaisin hotelliin juuri ennenkuin alkoi sataa. Ensin tuli vettä ja sen jälkeen satoi rakeita. Samassa hotellissa asui turisteja, jotka eivät olleet kai koskaan nähneet raekuuroa, koska he juoksivat innoissaan ulos räpsimään valokuvia. Me suomalaiset tyydyimme katselemaan säätä ikkunasta.

Huomasimme siinä sään vaihtelujen lomassa, että kylpyhuoneen lavuaarin putken saumasta vuoti lattialle vettä. Soitin vastaanottoon ja he lupasivat lähettää huoltomiehen paikalle. Hän saapuikin hetken kuluttua työkalupakkinsa kanssa, meni kylpyhuoneeseen ja laittoi oven perässään kiinni. Mietimme, mitä hän siellä mahtaa tehdä, kun ei kuulunut mitään ääntä. Hetken kuluttua hän tuli takaisin ja yritti kertoa meille jotain. Hän ei puhunut sanaakaan englantia eikä minun espanjan sanavarastooni kuuluneet tilanteeseen sopivat sanat, joten meille jäi epäselväksi, mitä hän yritti sanoa. Huomasimme, että hän oli kuivannut lattialla olevan veden ja viritellyt rättejä kylpyhuoneen kynnykselle, ettei vesi tule huoneen puolelle. Yritimme kysyä häneltä, mitä hän tekee vuotavalle vedelle, mutta emme saaneet siihen vastausta. Mies lähti rättien levittelyn jälkeen ja odotimme, että hän tulisi takaisin. Jospa oli mennyt hakemaan lisää työkaluja. Kun häntä ei näkynyt, soitin uudestaan vastaanottoon. Vuotavalle vedelle pitäisi tehdä jotain tai huoneessa olisi kohta vesivahinko. Paikalle tuli sitten toinen kaveri, joka puhui englantia. Hän ehdotti meille ensin huoneen vaihtoa, mutta emme innostuneet siitä. Kaikki tavaramme olivat ympäri huonetta ja kello oli jo paljon.  Lopulta hän katkaisi veden tulon kylpyhuoneeseen. Hän näytti meille mistä saamme veden takaisin päälle, jos yöllä on tarvetta käydä wc:ssä tms. Tämä oli ilmeisesti hätäratkaisu, koska vuotavalle putkelle ei kukaan osannut tehdä mitään. Episodin jälkeen kello oli jo sen verran, että oli aika siirtyä yöpuulle.

Blogiani voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

39 Comments

  • Reply Kohteena maailma / Rami sunnuntai, marraskuu 20, 2016 at 23:07

    Veikkaisin, että suurimmalla osalla alkaa tuntumaan nuo 250 parrasta alaspäin marssiessa. Ylöspäin meneminen on aina helpompaa ainakin itselle, kunhan muistaa mennä tarpeeksi hitaasti. Peru on itsellä vielä haaveissa ja varmasti sinne aion jossain vaiheessa mennä. Maa on kiehtonut minua jo pitkään ja sen aikoinaan listalle laitoin, missä aion käydä tulevaisuudessa.

    • Reply Stacy Siivonen maanantai, marraskuu 21, 2016 at 22:42

      No, suosittelen!

    • Reply mertsik torstai, marraskuu 24, 2016 at 21:52

      Alaspäin meno on muuten vaikeampaa kuin ylöspäin, vaikka voisi toisin luulla. Tuossa sai keskittyä mihin astui. Stacyn tavoin suosittelen 🙂

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta maanantai, marraskuu 21, 2016 at 07:53

    Mielenkiintoinen yhteiskunta kummallisine tapoineen! Vaikka tokihan nuo ovat ihan toimiviakin parinmuodostuksessa, ei tarvitse lähteä arvuuttelemaan kenenkään statusta. 😀 Kauheaa myöntää, mutta en ole koskaan ollut mikään perinteisen käsityön ystävä siinä määrin, että sitä tulisi ostettua jostain. 🙁 Mitä hintaluokkaa mahtoivat käsineet tuolla olla?

    • Reply mertsik torstai, marraskuu 24, 2016 at 21:54

      Taquilen saari on hyvin vanhoillinen ja muusta maailmasta eristäytynyt. Tiukkoja lakeja, mutta niiden avulla kuri ja järjestys säilyy. Matkasta on jo sen verran aikaa, etten valitettavasti muista mitä käsineet maksoivat. Olin kirjoittanut matkapäiväkirjaan, että huikean paljon kalliimmat kuin mantereella, mutta hintatietoja en löytänyt enää mistään 🙁

  • Reply Ansku BCN maanantai, marraskuu 21, 2016 at 10:14

    Mielenkiintoista! 2000 hengen yhteisössä nuo säännöt varmasti vielä toimivatkin, mutta mitenhän lie, jos väkimäärä kasvaa isommaksi. Taitaisi torikokous olla vähän erilainen 🙂

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:20

      Väkiluku pysyy aisoissa, kun ulkopuoliset eivät saa muuttaa saarelle eikä ostaa tonttia. Saarelaiset siis ovat naimisissa toistensa kanssa ja jossain vaiheessa ristiinnaimisesta ilmeni jotain sairauksia, mutta asia on kuulemma nyt hoidossa. Näin opas meille kertoi. Tästä on nyt aikaa viisi vuotta, joten en osaa sanoa onko tilanne muuttunut näiden vuosien aikana.

  • Reply Emma maanantai, marraskuu 21, 2016 at 11:37

    Onpas hauska ja jännä yhteisö! Mulle ei tosin sopis jos ei saa olla laiska 😀

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:21

      Haha, joo siellä on väki kovin ahkerana. Mutta hyvä, että miehet hoitavat neulomispuolen. Minulta se ei onnistuisi 🙂

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani maanantai, marraskuu 21, 2016 at 11:58

    Mielenkiintoista lukea tästä pienestä yhteisöstä omine tapoineen. Erityisesti hauskuutti tuo statuksen näkyminen pukeutumisesta. Ei tartte arvuutella onko haku päällä vai ei 😀 Tosin niinhän se on aiemmin ollut monessa paikassa hyvin tavallista. Tyyliin naimisissa olevilla naisilla piti Suomessakin ennen olla hiukset kiinni.

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:23

      Tänä päivänä olisi myös tosi kätevää, jos lakin asennosta ja hameen väristä tietäisi mikä status kenelläkin on. Ei tarvitsisi arvuutella enää sen jälkeen. Ei vaan taida toimia nyky-yhteiskunnassa tällaiset asiat enää 🙂

  • Reply Stacy Siivonen maanantai, marraskuu 21, 2016 at 22:46

    Minä en pärjäisi tuolla, koska minä olen kyllä laiska. Neuloa en osaa, enkä muutenkaan tehdä yhtään mitään käsilläni. Arvostan ihmisiä, jotka osaavat.
    Minä en myöskään menisi ulos katselemaan raekuuroa, mutta huvinsa kullakin.

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:25

      Sama täällä Stacy! Minulta ei myöskään löydy käsityögeeniä, mutta arvostan isosti kaikkia, jotka osaavat kutoa sukkia ja lapasia. Äitini tykkää kovasti tehdä käsitöitä ja sen takia en ole jaksanut itse opetella, kun hän on niitä aina tehnyt ja tekee vieläkin, vaikka ikää on jo.

  • Reply Johanna Hulda tiistai, marraskuu 22, 2016 at 03:28

    Ihana pikku saariutopia, ja kiva että tuollaisia systeemejä on vielä olemassa – mutta onko siellä naisilla mitään virkaa, jos eivät torikokouksissa saa tehdä ratkaisuja eivätkä edes neuloa? 😀 Olisi ollut kiinnostavaa nähdä millaiset käsineet hankit! Virkkasin pari vuotta sitten miehelle tuollaisen vähän samantyylisen korvaläppäpipon, ja se päässä häntä on monesti luultu milloin mistäkin Etelä-Amerikan maasta kotoisin olevaksi, heh.

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:33

      Naiset hoitavat kodin ja lapset. Miehillä on sitten isompi valta päättää asioista sekä hoitaa neulomishommat. Luulenpa, ettei siellä tasa-arvosta tiedetä mitään. Käsineistä en valitettavasti ollut ottanut valokuvaa ja nyt niitä ei enää ole, koska annoin ne lapsille käyttöön. Mutta olivat siis sellaiset kauniin värikkäät, joissa oli inkakuvioita.

  • Reply Outi keskiviikko, marraskuu 23, 2016 at 19:56

    Onpavarsin viehättävän oloinen takapajula. Hyvä jos homma toimii torikokousten ja viisaiden miesten ympärillä. Nuo perulaiset käsityöt ovat kyllä aina viehättäneet vaikken Perussa ole koskaan käynytkään. Kiinnostaisi myös noiden käsitöiden hintataso.

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:35

      Käsityöt olivat kauniita ja tykkäsin varsinkin niiden väreistä. Valitettavasti en enää muista hintoja, koska en kirjoittanut niitä ylös. Löysin matkapäiväkirjasta ainoastaan merkinnän, että olivat Taquile-saarella kalliimmat kuin mantereella.

  • Reply sari keskiviikko, marraskuu 23, 2016 at 20:40

    Ei siis sormuksia vaan pipo ja hame kertoo siviilisäädyn. Mielenkiintoinen maa tuo Peru, voi kumpa haaveeni matkalistalla toteutuisi ja pääsisin sinne joskus. Paitsi polvivammaisena nuo rappuset olisivat melko haaste. Kesällä ollessamme Italiassa, koin jo hieman huonoja enteitä polvien suhteen.

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:39

      Peru on mielenkiintoinen ja monipuolinen maa. Titicaca-järven saarilla (Amantani ja Taquile) oli paljon korkeuseroja, samoin Cuscossa, joten polvivaivaiselle ne saattavat olla haasteellisia. Perusta löytyy toki paljon paikkoja, joissa ei tätä ongelmaa ole. Toivottavasti pääset jonain päivänä Peruun 🙂

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana torstai, marraskuu 24, 2016 at 13:11

    Huh, mikä laskeutuminen portaita! Upeat näköalat, mutta saattaa useampaa huipattaa tai ainakin mennä lihakset hapoille. 🙂

    Harmillinen juttu tuo vessan vuotava putki! Minun hermoja olis vähän jo rassannut tuo säätäminen. 😀

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:41

      Reidet huusivat hoosiannaa tuon laskeutumisen jälkeen. Alaspäin on minusta vaikeampaa mennä kuin ylöspäin, vaikka luulisi sen olevan toistepäin. Vessan vuotava putki ärsytti tosi paljon, varsinkin kun olimme väsyneitä ja halusimme päästä vaan nukkumaan. Onneksi siihen löytyi keino, ettei tarvinnut vaihtaa huonetta.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com perjantai, marraskuu 25, 2016 at 02:49

    Mielenkiintoinen ja kiehtova paikka! Aika kivaa, ettei ole poliiseja ja tykkäsin myös tuosta systeemistä, kuinka naimattomat ja naimisissa olevat tunnistetaan. Itse haluaisin kyllä myös pulahtaa Titicacaan, ihan jo siksi että voisin sanoa niin tehneeni 🙂

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:44

      Naimattomien ja naimisissa olevien sekä naimisiin haluavien tunnistus oli helppoa, jos tiesi mitä katsoa. Olisi ollut kiva lisätä tähän kuvia vaatetuksesta sekä lakeista, mutta en ollut ottanut yhtään julkaisukelpoista kuvaa asuista. Se oli sitä aikaa kun ei bloggaamisesta vielä tiennyt 🙂 Titicacaan olisi ollut kiva pulahtaa, mutta oli sen verran viileä ilma, ettei tehnyt mieli. Iso peukku niille, jotka sen tekivät.

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta perjantai, marraskuu 25, 2016 at 20:12

    Hauska tuo naimisissa / sinkku fakta 😀 Toimisikohan täällä meilläkin 😉 Hullua tuo ettei heti korjata asioita vaan annetaan mennä pahemmaksi :/

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:45

      Haha, joo tuonne jo kommentoinkin, ettei taitaisi nyky-yhteiskunnassa toimia statuksen tunnistus vaatteiden värin tai lakin asennon perusteella. 🙂

  • Reply Teija / Lähdetään taas lauantai, marraskuu 26, 2016 at 06:24

    Me oltiin Perussa vain sen verran, että käytiin vaeltamassa Inca Trail. Cuzcossa oltiin pari yötä ja Limassa pari yötä. Niin, ja käytiinhän me kolme yötä Amazonillakin jossain viidakon keskellä. Siellä olisi kyllä niin paljon näkemistä, ja mitä enemmän Perusta lukee, sitä enemmän sinne tekee mieli takaisin.

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:48

      Meiltä jäi Amazon näkemättä. Onko sinulla blogissa juttua sieltä? Olisi kiva käydä lukemassa. Meidän opas, joka siis oli suomalainen mutta oli asunut Perussa jo vuosikaudet, teki opastuksia myös viidakkoon. Hän kertoi paljon myös niistä matkoista ja jäi fiilis, että sinnekin olisi joskus kiva päästä.

  • Reply Teppo/Tämä matka lauantai, marraskuu 26, 2016 at 08:59

    Hyvä tyyli säilöä kalasaalis. Perussa on tuo seafood hallinnassa. Ceviche-innostuksen sain sieltä ja vieläkin teen siika-cevicheä. Kauppahallin kalamestari perkaa pohjoisen siiat hyväksi ja viipaloi vielä ceviche-viipaleiksi, chili, valkosipuli ja limetti sekaan ja helppo herkku on valmis.

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:50

      Nam, kuulostaa hyvältä! Perussa oli paljon kalaruokia ja se taitaa osassa maata olla vielä tärkeä elinkeino. Titicaca-järvestä ainakin tuli paljon pientä muikkua tai en tiedä millä nimellä he sitä kalaa kutsuivat, mutta näytti ihan meidän muikulta 🙂

  • Reply Liza in London lauantai, marraskuu 26, 2016 at 09:03

    Hauskoja tapoja – yksi matkustelun rikkauksita on kyllä uusiin kulttuureihin tutustuminen! Mulle tuli avioliittostatuksen paljastavasta pukeutumisesta mieleen liikenneväribileet, joihin sain joskus kutsun – sinkkujen piti pukeutua vihreään, varattujen punaiseen ja it’s complicated -dresscode oli keltainen. Muuten hyvä, mutta värit ova vähän haastavia ainakaan kokonaisen asun rakentamiseen.. en enää muista, sainko jostain loihdittua kokopunaisen asun vai rikoinko pukukoodia :).

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:52

      Totta, kulttuureihin tutustuminen on mielenkiintoista. Hauskan kuuloiset liikenneväribileet. Sielläkään ei ole jäänyt epäselväksi, millä agendalla kukakin on liikenteessä 😉

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää lauantai, marraskuu 26, 2016 at 11:28

    Olipas siinä muutama kala poikineen. Ja mielenkiintoisia asioita paikan elintavoista. Tätä oli kiva lukea, jäin heti miettimään miten tämä tarina jatkuu. 🙂

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:54

      Kiitos Paula 🙂 Juttu jatkuu vielä muutaman postauksen verran. Kohta päästään jutuissa Inkapolulle 🙂 Kalaa tuntui Titicaca-järvestä tulevan ihan mukavia saaliita.

  • Reply Lotta | Watia.fi lauantai, marraskuu 26, 2016 at 15:28

    Perussa haluan vielä tulevaisuudessa käydä. En kyllä puhu espanjaa, joten vesivahinkotilanteet sun muut voisi mennä vähän ohitse, tosin ei se näköjään englanniksikaan niin helposti selviä.

    Aika siisti tuo hattu- ja hamesysteemi. Eipä tarvitse arpoa että ketä lähtee yrittämään! 😉

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 18:57

      Espanjan osaamisesta on iso etu, ja jos osaa sitä edes vähän, niin sekin auttaa. Minulla on nykyisin parempi kielitaito kuin silloin, mutta jos nyt tulisi vesivahinkotilanne eteen, niin en osaisi sitä espanjaksi hoitaa, kun ei juuri ne sanat ole hallussa. Onneksi seuraava kaveri oli englanninkielen taitoinen, niin saatiin asia selvitettyä. Statuksen selvittäminen oli Taquile-saarella helppoa. Jopa pienillä pojilla oli lakki naimaton asennossa 🙂

  • Reply Tiina / Matkan varrelta lauantai, marraskuu 26, 2016 at 16:55

    Hakkaa kyllä kaiken maailman Tinderit tuo vaatekoodi. Mutta ei sillä saarella taida hirvittävän montaa asukastakaan olla, vai? Kaikki tietää kuitenkin toistensa asiat. Olisi mielenkiintoista asua tuollaisessa kulttuurissa hetki. Tosin, että itse kyllä istuisin siellä ukkojen kanssa neulomassa, se on ainoa harrastus mistä en koskaan suostuisi luopumaan.

    • Reply mertsik lauantai, marraskuu 26, 2016 at 19:00

      Saarella on noin 2000 asukasta. Pieni yhteiskunta se on ja eristäytynyt muusta maailmasta. Hienoa kuulla, että harrastat kutomista. Iso peukku, koska itse en osaa neuloa mitään.

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi sunnuntai, marraskuu 27, 2016 at 12:39

    ihanan informatiivinen väläys paikalliseen elämään <3

    • Reply mertsik maanantai, marraskuu 28, 2016 at 19:32

      Kiitos Erja 🙂

    Leave a Reply