Päivä Titicaca-järvellä

Siinä se nyt on! Etelä-Amerikan suurin ja samalla maailman korkeimmalla (3821 m) sijaitsevin järvi, jossa on merenkulkua – Titicaca-järvi.

Olimme aamulla lähteneet taas tuttuun tapaan varhain liikkeelle ja tulimme bussilla hotellista satamaan, jossa hyppäsimme laivaan. Päivästä oli tulossa jännittävä. Vierailisimme ensin Uros-intiaanien kelluvalla kaislasaarella ja sen jälkeen siirtyisimme Amantani-saarelle, jossa yöpyisimme paikallisen perheen luona.

Titicaca järvi - Lake Titicaca

Lake Titicaca

Uros saaret

Urossaaret

Los Uros eli Uros-saaret on Titicaca-järven ja koko Perun suosituimpia nähtävyyksiä. Saaret on tehty kelluvista totoro-kaisloista ja ne syntyivät, kun paikalliset pakenivat aikoinaan inkojen hyökkäyksiä. Nykyisinkin saarilla asuu noin 300 henkeä. Kaislasaaret hajoavat pohjasta, mutta niiden pintaan lisätään uutta kaislaa noin kahden viikon välein, jotteivat ne uppoa. Yhdellä saarella asuu yksi perhe tai perheyhdyskunta. Saaria on monen kokoisia. Pienillä saarilla on vain muutama asuinrakennus ja isoilla, jalkapallokentän kokoisilla on kaisloista rakennettuja asumuksia enemmän.

Bienvenidos a Titicaca

Tässä keitetään vettä ja tehdään ruokaa

Tässä keitetään vettä ja tehdään ruokaa

Urossaarien ruoanlaitto

Meillä oli saarireissulla mukana paikallinen opas, joka kertoi saarien synnystä sekä ihmisten elämästä siellä. Vessoja tai suihkuja ei ole ja sähköä saadaan rajallinen määrä aurinkopaneleiden kautta. Saaren asukkaat elävät hyvin alkeellisissa oloissa. Lähin koulu löytyy viereiseltä saarelta. Siellä lapset voivat opiskella alakoulun verran, mutta sen jälkeen koulun käynti siirtyy mantereen puolelle, Punoon. Elannon asukkaat saavat nykyisin turismista sekä käsitöiden myynnistä. Aikaisemmin se tuli kalastuksesta. Kaislasaaria on Titicaca-järvellä useita kymmeniä, mutta kaikille saarille ei turisteja päästetä. Osa perheistä haluaa elää omassa rauhassa, ilman turistivirtoja. Opastuksen jälkeen meille esiteltiin käsitöitä ja niitä sai ostaa kotiin tuliaisiksi. Halukkailla oli myös mahdollisuus pukeutua kauniin värikkäisiin vaatteisiin, joita Uros-saarten naiset käyttivät. Ennen saarilta lähtöä naiset lauloivat meille. Opas kertoi, että laulut osataan monilla kielillä, muun muassa espanjaksi, englanniksi ja saksaksi. Suomen kieli ei kuitenkaan kuulunut valikoimaan, joten saimme kuulla laulut muilla kielillä.

Naiset laulavat lähtölaulua

Naiset laulavat lähtölaulua

Kaislavene Titicaca järvellä

Kaislaveneen kyydissä pääsimme saareen, josta laiva haki meidät ja lähdimme kohti Amantani-saarta. Venematka sinne kesti kolme tuntia. Perillä söimme lounaan ja sen jälkeen meidät jaettiin kolmeen ryhmään. Pienemmissä ryhmissä majoituimme paikallisen perheen luokse. Amantani-saarella asuu noin 5000 ihmistä, joista suurin osa majoittaa vieraita kotiinsa. Meidän viisihenkinen ryhmä majoittui Floran kotiin. Hänellä oli pieni viehättävä talo, jossa sisäkatto oli tehty kaisloista ja huoneista oli hieno näköala järvelle.  Floran puolisoa emme nähneet, mutta sen sijaan hänen 5-vuotias tyttärensä Madeleine oli kovasti kiinnostunut seurastamme.

Amantani saari

Amantani saari

Flora-rouva, jonka luona yövyimme Amantani-saarella

Flora-rouva, jonka luona yövyimme Amantani-saarella

 

Floran talo

Floran talo

Amantani-saari oli kovin hiljainen, koska siellä ei ollut autoja tai muitakaan moottorilla käypiä ajoneuvoja. Kotieläimiä löytyi, paitsi ei koiria. Sähköä oli myös rajallisesti. Iltapäivällä meillä oli mahdollisuus tehdä harjoitusvaellus saaren toiseksi korkeimmalle huipulle 4100 metriin. Aloimme lähestymään matkaohjelmassa Inkapolku-vaellusta, joten pieni treeni oli paikallaan monen bussissa istutun päivän jälkeen. Meidän ”perhekunnasta” Markus ja minä lähdimme vaellukselle, kun muut jäivät viettämään aikaa Floran talolle. Nousu meni melko mukavasti, hengästytti tottakai, mutta perille pääsimme kuvaamaan auringonlaskua. Yritimme pitää kiirettä paluumatkalla, jottei olisi tarvinnut tehdä matkaa pimeässä, mutta emme siinä ihan onnistuneet. Otsalamput piti kaivaa repusta esiin, jotta näki kulkea loppumatkan.

Kohta perillä!

Kohta perillä!

 

Auringonlasku

Auringonlasku

Auringonlasku Amantani-saarella

Illallisen söimme Floran kanssa hänen keittiössään. Flora puhui vain espanjaa ja minä olin meidän porukasta ainoa, joka osasi sitä edes vähän. Kovin syvällisiä keskusteluja emme siis saaneet aikaiseksi. Sen verran sain selville, että pihassa meteliä pitävän aasin nimi oli Betsy. Illalla meille järjestettiin Inca Party. Pukeuduimme paikallisiin kansallisasuihin Madeleinen avustuksella. Paikallinen kyläbändi vastasi musiikista  ja meitä tanssitettiin nuotion ympärillä pimeässä illassa. Olihan se melkoinen kokemus. Puoli kymmenen aikaan luovutimme, kun väsymys otti vallan ja hipsimme takaisin Floran talolle omiin huoneisiin vällyjen alle.

Madeleine valmiina juhlaan

Ihana Madeleine juhla-asussa

 

Paikallinen bändi valmiina illan musisointiin

Paikallinen bändi valmiina illan musisointiin

 

Tanssin pyörteissä

Tanssin pyörteissä

Blogiani voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Stacy Siivonen maanantai, marraskuu 14, 2016 at 15:16

    Ajattelin, kuinka myskisorsa ääntelee, koskapa noilla hoodeilla myskisorsat ovat ankkoja kun taas meikäläisen ankan villi versio on sinisorsa, joka taas ei Perussa esiinny. Minä tykkään tehdä ankkakvaakkua pikkuisille kaikkialla ja useimmista se on hassua ja minä taas nautin siitä, kun pikkuisilla on hauskaa. Lasten ilo tarttuu helposti tällaiseen kyynikkoon kuin minä. Amazonilla opin sen, että Punossa on metri lunta. No, ei näyttäisi olevan, ainakaan tuohon vuodenaikaan. Tykkään kovasti punan karuista maisemista ja ihmisten värikkäistä vaatteista.

  • Reply mertsik maanantai, marraskuu 14, 2016 at 20:51

    Kiitos kommentista Stacy! Perussa lapset ottivat nopeasti kontaktia ja jos olisi silloin osannut enemmän espanjaa, olisi heidän kanssaan voinut jutella mukavia. Olimme Punossa lokakuussa ja yhtenä aamuna maassa oli lunta, mutta ei kovin paljon. Värikkäät asut olivat upeita. Niitä oli ilo katsella.

  • Reply sari tiistai, marraskuu 15, 2016 at 23:39

    Voi niin ihanaa päästä matkaan kanssasi Peruun. Niin haaveilen sinne pääsystä. Siellä näemmä naisilla on ihan oma muotinsa….kansallispukuja lienevät?

    • Reply mertsik sunnuntai, marraskuu 20, 2016 at 15:43

      Kiitos kommentista Sari ja mukava kuulla, että tykkäät Perun kirjoituksista. Naiset käyttävät värikkäitä asuja niin arjessa kuin juhlassa. Titicaca-järven saarilla näitä varsinkin näkyi. Isoissa kaupungeissa naisilla ns ”normaalit” vaatteet.

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta torstai, marraskuu 17, 2016 at 17:31

    Vau mitä saaria! Mielenkiintoinen kokemus aivan varmasti ja ainutlaatuista olla perheen luona yötä tuommoisessa paikassa 🙂

    • Reply mertsik sunnuntai, marraskuu 20, 2016 at 15:44

      Kiitos Sanda! Oli mielenkiintoista yöpyä perheen luona. Oli myös mukava kuulla matkakumppaneilta minkälaisia perheitä heillä oli ollut. Joissakin keittiöissä oli esimerkiksi avotulella tehty ruokaa 🙂

  • Reply Reetta / Matkasto perjantai, marraskuu 18, 2016 at 18:16

    Voi, tämä olis juuri minulle sooiva matka!!! Rakastan alkuperäiskulttuureihin tutustumista, ja varsinkin perinneasut kiehtovat! Tähän mennessä päälläni on ollut japanilainen kinono, korealainen hanbok, intialainen sari ja Nepalissa gurungien ja newarien perinneasut. Mieluusti lisäisin kokoelmaan tuon inkojen kansallispuvun! 😀 Homestay on varmasti todella kiva tapa tutustua paikalliskulttuuriin, vaikka yhteistä kieltä ei kovasti olisikaan. Muistan, että Titicaca oli pienenä yksi minun lempi”kohteistani”, kun lueskelin matkailukirjoja… Ehkä jonain päivänä löydän itseni myös Perusta!

    • Reply mertsik sunnuntai, marraskuu 20, 2016 at 15:47

      Kiitos Reetta! Wau, sinä olet päässyt kokeilemaan jo montaa erilaista perinneasua. Inkojen kansallispuku oli hieno. Tykkäsin sen kirkkaista väreistä. Kotimajoitus oli todella kiva, vaikka se monia meitä jännitti etukäteen. Harmi, ettei espanjan kielen taito ollut silloin vielä kovin hyvä. Olisi ollut mielenkiintoista kysellä talon emännältä kaikenlaista. Toivottavasti löydät itsesi Perusta jonain päivänä 🙂

  • Reply Kohtteena maailma / Rami sunnuntai, marraskuu 20, 2016 at 18:54

    Itseä on aina kiinnostanut tuo paikka,kun olen siitä paljon erilaisia dokumentteja katsellut. Haluaisin ehdottomasti mennä tuonne joskus!

  • Reply mertsik maanantai, marraskuu 21, 2016 at 19:18

    Kiitos Rami kommentista! Peru on mielenkiintoinen maa ja sieltä löytyy jokaiselle jotain. Meillä oli oppaana suomalainen Arto, joka on asunut Perussa vuosia. Hänellä riitti tarinaa inkakulttuurista. Harmi kun en kaikkia juttuja kirjoittanut ylös. Enpä silloin vielä tiennyt, että jonain päivänä kirjoittaisin blogia. Niitä olisi ollut mukava jakaa täällä 🙂

  • Vastaa käyttäjälle Reetta / Matkasto Cancel Reply