Afrikan katolla

Puolenyön aikaan olimme messiteltan ulkopuolella valmiina yrittämään Afrikan korkeimman vuoren, Kilimanjaron (5898 m) huiputtamista. Kaikilla oli lämpimästi päällä pakkasyön varalle ja otsalamput loistivat pimeässä yössä. En ollut nukkunut kuin pari hassua tuntia. Olimme edellisenä päivänä taivaltaneet satula-alueen halki ja olin kärsinyt kovasta päänsärystä. Illallisen jälkeen laitoimme päät tyynyyn ja klo 23 oli herätys teelle ja sitten pitikin jo lähteä, jotta ehtisimme myös laskeutua vuorelta valoisaan aikaan. Matkan alussa meitä oli 10, mutta miesvahvuudesta oli kaksi poissa. Matkaan lähti siis neljä naista ja neljä miestä + suomalainen matkanjohtaja ja oppaat.

Kilimanjaron reittikartta. Kuva: climbmountkilimanjaro.com

Kilimanjaron reittikartta. Kuva: climbmountkilimanjaro.com

Kuljimme Rongai-reittiä, joka on yksi Kilimanjaron kuudesta virallisesta reitistä. Reittiä kutsutaan muita vaarallisemmaksi, mutta täytyy myöntää, etten tiedä minkä takia. Luin tämän määritelmän vasta matkan jälkeen netistä. Jos olisin tiennyt sen aiemmin, olisin kysynyt paikallisoppailta pitääkö väite paikkaansa. Nettijutussa mainittiin, että kyseisellä reitillä on mahdollisuus nähdä villieläimiä,  joten ehkä vaarallisuus johtuu siitä. Me ei kyllä nähty yhtään villieläintä. Rongai-reitti lähestyy Kilimanjaroa pohjoisesta ja jos huipulle pääsemme, niin laskeudumme Marangu-reittiä pitkin alas Kilimanjaron eteläpuolelle. Marangu on reiteistä suosituin ja myös ruuhkaisin, koska siellä pääsee nukkumaan vaellusmajoissa. Reitti tunnetaan myös nimellä Coca Cola Route.

Meidän reittimme kulki yöllä Williams Pointin kautta Hans Mayerin luolalle. Kuu valaisi kulkuamme, kun jonossa nousimme siksakkia askel askeleelta ylöspäin. Jännitin päänsäryn alkamista ja olin varmuuden vuoksi ottanut ennen lähtöä pari päänsärkylääkettä. Jos tuttu jomotus alkaisi, tietäisi se melko varmasti sitä, että nyt on Merjan huiputusyritys tässä ja matka alas alkaa. Edellisen päivän särky oli vielä hyvässä muistissa ja tiesin, etten siinä tilassa pystyisi nousemaan huipulle. Toistaiseksi särky oli pysynyt poissa ja pidin peukkuja, ettei se tulisikaan.

Alkumatkasta ei muita vaeltajia näkynyt, mutta kun reittimme yhtyi Marangu-reittiin, näkyi otsalamppujen kirkas jono vuoren rinteillä. Porukkaa tuli myös vastaan, kun väsyneitä vaeltajia talutettiin alas. Kun olimme reittien yhtymäkohdassa eli reilussa 5000 metrissä, alkoi yhdellä sun toisella meidän ryhmässä olla ongelmia. Yksi ryhmämme miehistä oksensi verta ja häntä lähdettiin kiireesti viemään alas. Osalla oli hengitysvaikeuksia, jalat maitohapoilla eikä kipuaminen ylös enää maistunut. Alas lähti vielä kolme muuta ja porukka oli yhtäkkiä kutistunut puoleen.

Auringonnousu Kilin rinteellä

Auringonnousu Kilin rinteellä

 

Tuolla se huippu on, jaksaa jaksaa!

Tuolla se huippu on, jaksaa jaksaa!

Maisemia Kilimanjaron rinteiltä

Maisemia Kilimanjaron rinteiltä

Mawenzi mountain

Kilimanjaron jäätikkö

Etenimme hitaasti ylöspäin; kymmenkunta askelta ja tauko, kymmenkunta askelta ja tauko… Seuraava alaslähtijä oli meidän matkanjohtaja, joka meinasi nukahtaa rinteelle. Pääopas Deo yritti houkutella Pekkaa jatkamaan, mutta hän totesi, ettei silmät pysy auki, joten turha yrittää. Me neljä sekä kaksi opasta jatkoimme matkaa ja olimme samassa tilanteessa kuin tulisin kolme vuotta myöhemmin olemaan Elbruksen rinteellä; jos yksikin tästä porukasta keskeyttäisi, kaikki joutuisivat lähtemään alas. Yksi opas ei voisi turvallisuuden takia viedä jäljelle jääneitä ylös. Olimme kaikki todella väsyneitä. Huippu läheni koko ajan ja saimme siitä ylimääräistä energiaa puskea eteenpäin. Auringonnousu Kilin rinteellä oli hieno ja onneksi ymmärsin kaivaa kameran esiin siinä vaiheessa. Gilman´s Point (5681 m) jo melkein näkyi ja kellon ollessa 7.15, olimme kaikki neljä sekä oppaamme Deo ja Gedi huipulla. Gilman´s Pointille pääsy nimittäin hyväksytään Kilimanjaron huiputukseksi, matkaa Uhuru Peakille (5898 m) olisi ollut vielä noin 1,5 tuntia. Meidän porukka oli niin uupunut, ettei Deo halunnut lähteä sinne edes yrittämään. Noin 60 % vaeltajista pääsee Gilman´s Pointille asti ja heistä noin 20 % jatkaa Uhurulle.

Gilman´s Point

 

 

 

Marangu reittiä pitkin alas

Marangu reittiä pitkin alas

Tuolta me tultiin

Tuolta me tultiin

Päänsärky oli pysynyt poissa, mutta kun olimme ottaneet valokuvat sekä halanneet ja onnitelleet toisiamme, tuttu jyskytys alkoi. Matka alaspäin alkoi, joten odotin säryn laantuvan jonkun ajan kuluttua. Tulimme alaspäin aika vauhdikkaasti hiekkaslalomia. Pari kertaa tuli kaaduttua ja mustelmat jäi muistoksi. Hiekan alla kun oli salakavalasti kiviä. Ryhmämme ainoa mieshuiputtaja kaatui pahasti ja vaellussauva meni poikki, vertakin tuli. Oppaalla oli onneksi laastaria mukana, että saatiin mies paikattua. Kun olimme kaksi tuntia lasketelleet alaspäin, saavuimme Kibo Hutille. Siellä oli keittoa ja teetä tarjolla. Mikään ei maistunut, mutta yritin väkisin saada jotain alas. Siitä matka jatkui kävellen Horombo Hutille (3719 m). Kibolla vähensimme vaatetusta, koska sää lämpeni koko ajan ja untuvatakki alkoi olla liikaa. Kävelymatka tuntui todella pitkältä. Oppaat tulivat jossain kaukana takana ja kävelin Tuijan kanssa, jonka mies oli joutunut keskeyttämään nousun oksentelun takia. Mies oli käynyt sairaalassa, mutta oli nyt jo paremmassa kunnossa ja odotti meitä hotellissa, jonne menisimme seuraavana päivänä. Kolme tuntia talsimme Horomboon ja muu porukka oli siellä meitä odottamassa. Telttakylä oli taas pystyssä ja teltassa menisi vielä yksi yö ennen hotelliin siirtymistä. Saimme muilta onnitteluja ja kerroimme yön tapahtumista. Väsytti todella paljon, mutta aurinko porotti telttaan, joten ei sinnekään voinut mennä. Illallisella nautimme synttäripunaviinin jämät ja ne maistuivat nyt paremmin kuin pari päivää aikaisemmin.

Matkalla Horombo Hutiin

Yö oli kylmä ja aamullakin oli vielä pakkasta. Olin iloinen, että seuraavaksi yöksi pääsisi hotelliin. Alkoi teltassa yöpyminen jo kyllästyttää ja yksi asia mitä odotin vielä enemmän, oli suihku. Kuusi päivää ilman suihkua sai olon tuntumaan todella likaiselta ja nuhruiselta. Savett-pesut eivät kuitenkaan korvaa oikeaa vettä. Aamiaisen jälkeen oli pienet läksiäisseremoniat oppaiden ja kantajien kanssa. Osa oppaista tuli meidän kanssa portille, mutta kantajia emme enää näkisi. Puheita pidettiin ja meille laulettiin Kilimanjaro-laulua (YouTubesta löytyy eri versioita hakusanalla Kilimanjaro Song). Leiristä oli 18 km Marangun portille. Matkan varrella nautimme lounasta ja Pekka oli järjestänyt meille yllätykseksi cokikset ruoan kanssa. Vaikka en erityisemmin ole cokiksen ystävä, niin tällä kertaa se maistui todella hyvälle.

Horombo Hutin telttakylä herää aamuun

Horombo Hutin telttakylä herää aamuun

Matkalla Marangu portille

Reheviä maisemia matkalla Marangu portille

Kohti marangu porttia

Portilla hyvästelimme haikein mielin oppaat ja hyppäsimme autoon, joka vei meidät Arushaan hotelliimme. Matka kesti kolme tuntia, mutta se meni nopeasti maisemia katsellessa sekä muistellessa kuluneita päiviä. Oli niin ihanaa päästä hotelliin suihkuun sekä yöksi kunnon sänkyyn lakanoiden väliin. Muutaman telttapäivän jälkeen sitä arvostaa näitä perusjuttuja ihan eri tavalla.

Marangu gate

Impala hotellin huone.

Impala hotellin huone

 

Huoneen ikkunasta näkyi Mount Kenya - ettei vaan vuoret unohtuisi

Huoneen ikkunasta näkyi Mount Kenya – ettei vaan vuoret unohtuisi

Kilimanjaro beer

Matkan vaellusosuus oli nyt onnellisesti takanapäin ja seuraavien päivien aikana nauttisimme safarista. Mutta sitä ennen söimme kunnon illallisen hotellissa ja pitihän Kilimanjaro oluttakin maistaa 🙂 Hakuna matata!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

36 Comments

  • Reply Venla / Breezes from my Atlas maanantai, syyskuu 26, 2016 at 11:28

    Aikamoinen retki, ei ihme, että noin moni joutui keskeyttämään! Upeathan noi maisemat periltä kyllä oli. Itse olen sellainen arkajalka, ettei mua sais kirveelläkään tollaselle reissulle, vaikka varmasti upea elämys onkin. 🙂

    • Reply mertsik tiistai, syyskuu 27, 2016 at 19:24

      Keskeyttäneiden määrä meidän ryhmässä oli aika suuri ja pääopas Deo oli siitä myös ihmeissään. Porukka oli kuitenkin suurimmaksi osaksi ollut hyväkuntoista koko viikon ajan, mutta vuoristotauti voi iskeä milloin hyvänsä. Jos minä olisin keskeyttänyt, sitä olisi tuskin kukaan ihmetellyt, kun tiesivät mun päänsärystä. Onneksi se pysyi poissa huiputusyönä. Upea matka se oli, suosittelen, jos tulet joskus toisiin ajatuksiin 🙂

  • Reply Ansku BCN tiistai, syyskuu 27, 2016 at 10:29

    Niin upeaa, voi hitto kuinka haluaisinkaan tuonne!! Kyllä sitä huippua tuli Masai Marasta ihailtua, mutta vuori jäi valloittamatta. Pitäisiköhän alkaa puhua miestä ympäri, että josko minun 40-synttäreillä mentäisiin tuonne, hmm…

    • Reply mertsik tiistai, syyskuu 27, 2016 at 19:27

      No mutta sehän olisi hieno synttärimatka! Vuori tuntui aluksi tosi jätiltä ja mietimme, että miten ihmeessä me jaksamme sinne kivuta, mutta niin sinne vaan mentiin. Askel askeleelta 🙂

  • Reply Teija / Lähdetään taas tiistai, syyskuu 27, 2016 at 12:11

    Tuo olisi kyllä hienoa päästä toteuttamaan! Onneksi päänsärky pysyi poissa riittävän kauan.

    • Reply mertsik tiistai, syyskuu 27, 2016 at 19:29

      Suosittelen, jos vuorivaellus vaan yhtään kiinnostaa. Olin tosi iloinen, että päänsärky pysyi juuri ratkaisevina hetkinä poissa. En ole kyllä niin kamalaa jysäriä saanut koskaan aiemmin enkä sen jälkeenkään. Tuntui oikeasti siltä, että pää halkeaa. Ihmeellistä oli myös se, kun pääsimme leiriin, särky katosi kuin sormia napsauttamalla..

  • Reply Anna / 270 degrees keskiviikko, syyskuu 28, 2016 at 07:48

    Ai vitsi, mikä elämys! Onneksi päänsärky ei estänyt sun huiputusta ja pääsit perille asti. Tuollainen kokemus ei taatusti unohdu ikinä 🙂 Jännä muuten, että huiputusporukka oli noin naisvaltainen, jos teillä oli kerran vain yksi mies mukana.

    • Reply mertsik keskiviikko, syyskuu 28, 2016 at 22:14

      Ikimuistoinen kokemus se oli. Auringonnousun rinteessä tulen muistamaan aina. Oli myös hassua olla hieman Mawenzi vuoren yläpuolella, kun olimme vuorta katselleet koko matkan ylöspäin. Naiset on sitkeitä 🙂 Meistä neljästä huiputtajasta vain yksi oli mies.

  • Reply Teppo/Tämä matka keskiviikko, syyskuu 28, 2016 at 14:49

    Tuo on jo extremematkailua. Hienoa, että pääsit huipulle vastustuksista huolimatta. Muistan toissa vuonna matkamessuilla kun Samuli Mansikka kertoi innostavasti reissuistaan ja pian hänet ilmoitettiin kadonneeksi Mt Everestillä.

    • Reply mertsik keskiviikko, syyskuu 28, 2016 at 22:18

      Kiitos Teppo 🙂 Olin kyllä itsekin ihmeissäni, että pääsin huipulle, koska edellisenä päivänä päänsärky meinasi pilata kaiken. Samulin tapaus oli surullinen. Uutista oli vaikea uskoa todeksi.

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net keskiviikko, syyskuu 28, 2016 at 22:24

    Hieno saavutus! Siellä oltiin kuitenkin jo ihan oikeasti korkealla, ei ihme että alkoi porukka harvenemaan. Aikataulut tahtovat varmaan tuollaisilla reissuilla olla kuitenkin sen verran rajalliset, ettei akklimatisaatiota ehditä päivätolkulla harrastamaan ja odottamaan olon paranemista. Mutta hieno reissu yhtä kaikki, ja voin hyvin kuvitella sen fiiliksen hotellihuoneessa 😀

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:01

      Kiitos 🙂 Opastetulla matkalla aikataulu määrittää huipullenousu päivän (tai yön) ja Kilimanjarolla ei ollut yhtään varapäivää. Elbruksen reissulla meillä oli sen sijaan kolme varapäivää, mutta käytännössä niistä vain kaksi oli toteuttamiskelpoisia. Emme olisi mitenkään ehtineet viimeiseen hissiin ja vuorelta alas samana päivänä huiputuksen kanssa, jos oikein tiukille olisi vetänyt. Jos tuonne lähtisi omatoimireissulle (silloinkin täytyy palkata opas) niin aikatauluja voisi määrittää eri tavalla. Tosin sitten kun vuoristotauti iskee, niin kaikilla ei edes päivien odotukset auta.

  • Reply Pirkko / Schildt keskiviikko, syyskuu 28, 2016 at 22:32

    Jotenkin näiden vuorten valloittaminen ei ole koskaan minua juuri tuon vuoristosairauden takia kiehtonut. En vaan halua lähteä retkelle, jossa suurella todennäköisyydellä tietäisin sairastuvani tai ainakin voivani huonosti. Mutta kunnia niille, jotka niin tekevät!

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:03

      Kiitos Pirkko! Vuorien valloittaminen ei ole kaikkien juttu ja minun tuttavapiiristä on melkeinpä yhden sormen kädellä laskettavissa ne, joita voisin edes harkita matkaseuraksi. Mutta niinhän se on, ettei kaikkien tarvitse tykätä kaikesta 🙂

  • Reply Annika | Travellover torstai, syyskuu 29, 2016 at 10:43

    Tuon auringonnousun vuoksi olisin paljon valmis tekemään, mutta tiedän, että vastedeskin katson aurinkoa paljon alempaa. Tykkään vuorista, mutta tällaisille seikkailuille en tunne vetoa. Mutta on helppo ymmärtää, että itsensä haastaminen antaa toisille paljon. Hieno saavutus!

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:04

      Kiitos Annika! Auringonnousu Kilin rinteellä oli ikimuistoinen kokemus, mutta kyllä niitä hienoja auringonnousuja näkee tosiaan alempaakin 🙂

  • Reply Kohtteena maailma / Rami perjantai, syyskuu 30, 2016 at 17:00

    Kilimanjaro on itsellä haaveena. Oli jo kaverin kanssa sovittuna, mutta vaihdettiin se sitten New Yorkin reissuun. Eli edelleen työn alla. Osittain jopa siksi, että pystyy katsomaan, pystyykö sitä huipun valloittamaan.

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:05

      Nyt vaan sopimaan kaverin kanssa uutta ajankohtaa Kilin reissulle. Suosittelen, jos yhtään vuoren valloitus kiinnostaa.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää lauantai, lokakuu 1, 2016 at 03:09

    Huippukokemus, onneksi olkoon! En jostain syystä näe itseäni tuolla kiipeämässä, on se sen verran kova rääkki kropalle ja pelkäisin vuoristotautia, mutta arvostan niitä jotka tätä harrastavat. Ei varmasti ikinä unohda näitä kokemuksia.

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:08

      Kiitos Paula! Kroppa on kovilla ja palautumiselle täytyy antaa aikaa. Mulla oli vastustuskyky ainakin tosi alhaalla ja flunssa iski melkeinpä heti reissun jälkeen, vaikka en yleensä flunssaa kovin usein sairasta.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com lauantai, lokakuu 1, 2016 at 04:29

    Aika huima kokemus kyllä. Niin kuin viimeksi taisinkin kommentoida, niin mies huiputti aikoinaan Kilimanjaron. Ne kiipesi nopeasti ja koko muu ryhmä joutui luovuttamaan. Mies jatkoi matkaa huipulle yksin ilman opasta. Lähellä oli kyllä kuulemma muita ryhmiä. Kiinnostaisi kyllä tuo tehdä, oishan se saavutus, varmaan mieletön fiilis sen jälkeen. Vaikka aika rankalta kuulostaa, eikä pelkästään sen suihkuttomuuden takia 🙂 Ja varmaan harmittaa, jos ei sitten huipulle pääsekään…

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:10

      Miten miehesi on päästetty huipulle ilman opasta? Tai ehkä sinne on aikaisemmin päässytkin, mutta nykyisin täytyy olla opas (ja kai kantajatkin) mukana. Jos yhtään kiinnostaa, niin kannattaa käydä kokeilemassa ensin jollekin matalammalle huipulle ja siitä pikkuhiljaa aina korkeammalle ja korkeammalle. Kilillä käy myös ensikertalaisia paljon, mutta itse halusin saada muualta ensin kokemusta ennen tuonne menoa. 🙂

  • Reply Simo lauantai, lokakuu 1, 2016 at 04:48

    Toi on kyllä semmonen kohde, minne itekin mielis Afrikassa päästä!

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:11

      Suosittelen 🙂

  • Reply Hanneli /duunireissaaja lauantai, lokakuu 1, 2016 at 10:50

    Eipä olisi mun juttu. Mä olen ihan liian mukavuudenhaluinen haastaakseni itseäni moiseen. Mutta kiinnostava lukukokemus!

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:13

      Kiva, että tykkäsit lukea 🙂 Kuten tuolla aikaisemmin jo mainitsin, niin tällaiset reissut ei sovi kaikille, mutta hei, onneksi on paljon muuta mitä voi tehdä vuorilla kiipeilyn sijaan.

  • Reply Lotta | Watia.fi lauantai, lokakuu 1, 2016 at 12:17

    Vau ja huh! Melkoinen koettelemus on ollut. Upea suoritus, että huipulle pääsit. Ei ihan helppo homma tunnu olevan. Rakastan vuorien huiputusta. Korkein tähän saakka on ollut Fuji (3776m), joten vielä ei noin upeissa korkeuksissa ole tullut oltua. Tuollakin rinteellä kun yö vietettiin, vähän särki yöllä päätä, mutta se meni onneksi sitten ohi. Kilimanjaro voisi olla joskus upea koettelemus, mutta siihen pitäisi kyllä valmistautua ja hyvin! Hieno juttusarja oli tämä.

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:14

      Kiitos Lotta! Wau, olet käynyt Fujilla. Ei mikään helppo vuori sekään. Elbruksella kuulin siitä juttuja ja kuulosti mielenkiintoiselle.

  • Reply Sunna lauantai, lokakuu 1, 2016 at 15:04

    Valtavat onnittelut huiputuksesta! Mielettömän puserruksen kyllä teit, toivottavasti oli sen arvoista 🙂 Aika hurjaa, miten vähän tuonne huipulle lopulta vaeltajista selviytyy. Kilimanjaro on ehdottomasti haaveissa, jos joskus saan aikaiseksi lähteä Afrikkaan asti.

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:18

      Kiitos Sunna 🙂 Kyllä se oli jokaisen hikipisaran arvoista. Osa vaeltajista arvioi oman kuntonsa paremmaksi kuin se todellisuudessa on tai lähtee matkaan huonolla varusteilla. Rinteessä näki kyllä kaikenlaista töppösen kuluttajaa ja ei voinut muuta kuin ihmetellä, mitä he siellä tekivät. Japanista oli paljon porukkaa samaan aikaan meidän kanssa ja siellä oli opas jokaista japanilaista kohden. Oppaat melkein puoliväkisin raahasivat tai työnsivät asiakkaita ylös. En tiedä muistavatko reppanat siitä mitään. Osa heistä oli tosi huonossa hapessa.

  • Reply Noora lauantai, lokakuu 1, 2016 at 16:04

    No huhhuh mikä matka! Saat onnitella itseäsi että teit sen ja kiipesit ylös asti! Huippu suoritus! Joskus itsekkin pakko kokeilla jotain vastavaa ja mennä vaikka ihan hissukseen pikkuhiljaa ylöspäin!:) vaeltaminen on alkanu kiinnnostaa yhä enemmän ja enemmän ja telttailut kuulostais ihan semi hyvältä tähän välii!:) ja ps. Uskon et puhtaat lakanat ja suihku tuntui hyvältä ton jälkeen!:D

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:19

      Kiitos Noora 🙂 Kokeile ihmeessä, jos vaeltaminen kiinnostaa. Se on ihan huippua puuhaa. Ja kyllä, puhtaat lakanat ja suihku tuntuivat niin mahtavilta, etten parempaa tiennyt sillä hetkellä 🙂

  • Reply Johanna @ Out of Office sunnuntai, lokakuu 2, 2016 at 17:49

    Aikamoista seikkailua! Hienoa että pääsit ylös asti.

    Päänsärky on epämukavaa ja pilaa kaikki elämykset, mutta veren oksentaminen vasta järkyttävältä kuulostaakin. Kuuluiko tuokin oire vuoristotautiin? Sveitsissä olemme käyneet kolmetonnisilla, niillähän tuskin huomaa edes olevansa vuorilla, mutta helppo uskoa että kolmetonnia siihen lisää ja tilanne on tyystin toinen.

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:31

      Kiitos Johanna! Oksentelu kuuluu vuoristotaudin oireiisin, mutta kun siinä on verta mukana, on lähdettävä kiireesti alas.

  • Reply Tiia/ReiseReise sunnuntai, lokakuu 2, 2016 at 19:14

    Onnittelut, upea saavutus! En kyllä itse saisi varmaan kiivetyksi, enkä luultavasti kestäisi suihkuttomuuttakaan kun pari päivää. Nostan siis hattua. 🙂

    • Reply mertsik keskiviikko, lokakuu 5, 2016 at 20:32

      Kiitos Tiia! Haha, kyllä sitä suihkuttomuutta ihmeen hyvin kestää, mutta täytyy myöntää että suihkuun pääseminen oli aika jees tuon jälkeen 🙂

    Leave a Reply