Tietokatkoksia Tansaniassa

Herään nairobilaisen hotellin sängystä aamulla ja silmät osuvat ensimmäisenä hyönteismyrkkypulloon, joka on yöpöydällä. Jahas, siivooja on kiireissään unohtanut sen tai onko se tarkoitettu kutsumattomien vieraiden häätöön. Aamiaispöydässä varmistuu, että jälkimmäinen vaihtoehto osuu oikeaan.

 

 

Miten minä Nairobiin jouduin?

Oli lokakuun puoliväli vuonna 2013 ja olin matkatoimisto Aventuran matkalla Keniassa ja Tansaniassa. Ensimmäisen yön vietimme Keniassa ja seuraavana päivänä pikaisen kaupunkikierroksen jälkeen, lähdimme kahdella safariautolla kohti Tansanian rajaa. Matkan varrella pidimme pieniä taukoja, joiden aikana otimme valokuvia tai haimme vettä ja pientä purtavaa kaupasta. Nairobin lentokentän vieressä on kansallispuistoalue ja opas kertoi, että siellä voi nähdä hyvällä tuurilla villieläimiä. Hän oli niitä joskus nähnyt lentokoneen ikkunasta, kun kone lähestyi kenttää. Meillä ei niin hyvää tuuria nyt ollut, vaan näimme ensimmäiset kirahvit ja antiloopit vasta myöhemmin auton ikkunasta.

Kun olimme rajalla saaneet viisumit ja olimme Tansanian maaperällä, näimme auton ikkunasta ensimmäistä kertaa vuoren, joka oli yksi syy matkaamme: Kilimanjaro (5898 m), Afrikan korkein vuori. Se näytti todella korkealta. Huippu häämötti pilvien yläpuolella. Mihinköhän sitä oli taas itsensä laittanut?

Vain vaelluslupa Kilimanjarolle puuttuu

Matka Rongai reittiä pitkin Kilimanjarolle piti aloittaa vielä samana päivänä. Lounaan jälkeen jännitimme oliko laukut pakattu järkevästi,  ettei niissä olisi liikaa painoa. Kantajille jätettävä kassi sai painaa maksimissaan 8 kiloa. Enpä vielä siinä vaiheessa tiennyt, ettei se olisi ainoa asia, mitä minun piti jännittää.

Lounaan jälkeen opas kutsui minut ja yhden ryhmämme miehistä luokseen ja kertoi, että jossain oli nyt sattunut informaatiokatkos ja meille kahdelle ei ollut vaelluslupia.

Siis MITÄ?

Ensin en meinannut uskoa korviani ja seuraavaksi tuli hätä, että mitä nyt. Enkö pääse ollenkaan vaellukselle? Opas alkoi heti rauhoittelemaan meitä, että asiaa hoidetaan jo ja yksi paikallisoppaista on hakemassa meille lupia. Emme kuitenkaan pääsisi matkaan samaan aikaan muun ryhmän kanssa. Ilman lupia ei olisi mitään asiaa kansallispuistoalueelle. Pääopas Deo jäi meidän kanssamme odottamaan lupien saapumista, kun pääjoukko lähti matkaan. Siinä vaiheessa ei kyllä kyyneleet olleet kaukana. Parhaimmassa tapauksessa saisimme luvat nopeasti ja pääsisimme nopeasti muiden perään. Pahin skenaario oli se, että lupien saanti siirtyisi niin myöhään, ettemme voisi enää pimenevään iltaan lähteä, vaan meidän olisi yövyttävä siellä ja pääsisimme matkaan vasta seuraavana aamuna. En halunnut jälkimmäistä vaihtoehtoa edes ajatella..

Vihdoinkin matkaan

Puolentoista tunnin odotuksen jälkeen luvat saapuivat ja pääsimme matkaan. Kävelimme melko reipasta tahtia, emmekä juuri taukoja pitäneet. Pimeä ehti tulla matkan aikana ja etsimme repuista otsalamput valaisemaan polkua.

Kun saavuimme ensimmäiseen leiripaikkaan Sekimba Campiin (2650 m), luulin että muut ovat jo syöneet illallisen ja valmistautuvat nukkumaan. Katin kontit! Muut olivat tulleet vasta noin puoli tuntia ennen meitä perille ja hämmästelivät, miten me olimme jo nyt leirissä. He olivat kävelleet kaikessa rauhassa, ottaneet valokuvia ja nauttineet maisemista, kun me olimme pinkoneet niin vauhdilla kuin mahdollista.

Olin helpottunut, että lupahässäkkä oli ohi. Päätin, etten ajattele enää koko asiaa, vaan keskityn nyt täysillä tuleviin päiviin ja otan kaiken irti Kilimanjaron rinteillä vaeltamisesta.

Illallisen söimme messiteltassa ja sen jälkeen menin tutustumaan omaan telttaani. Koska olin yksin reissussa, sain oman teltan ja siellä oli tilaa reilusti levitellä tavaroita. Tervehdin samalla myös Alfredia, yön mustaa miestä, joka kantaisi telttani sekä muut tavarani tulevien päivien aikana. Tiesin heti, että tulisin pitämään tästä ystävällisen näköisestä kaverista. Muut kyselivät ennen nukkumaan menoa, uskallanko varmasti nukkua teltassani yksin. En tiennyt mitä minun olisi pitänyt pelätä eikä siinä nyt muitakaan vaihtoehtoja ollut. Pitkä ja jännittävä päivä oli takana ja monta samanlaista vielä edessä. Nämä ajatukset mielessä käperryin makuupussin ja siirryin nopeasti unten maille.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Päänsärkyä ja tähtiä Kilimanjarolla
Pole pole – hitaasti kohti Kilimanjaroa
Afrikan katolla