Pekingin parhaat hutongit löytyvät kaupungin pohjoispuolelta, Houhain alueelta. Niihin tutustuimme viimeisenä matkapäivänä paikallisoppaamme Leon opastuksella. Viimeinen päivä oli vapaapäivä eli jokainen sai itse keksiä mieleistänsä ohjelmaa. Leo tarjoutui viemään kaikki halukkaat hutong-kierrokselle 150 juanilla (n. 20 €). Hinta oli todella edullinen ja koska meillä ei ollut mielessä muutakaan, niin päätimme lähteä. Hutongit kiinnostivat ja vaikka niitä oli myös hotellimme lähellä, halusimme kuulla aiheesta lisää Leolta.

Mikä on hutong?

Mongolian kielellä hutong tarkoittaa kaivoa. Myöhemmin nimitystä alettiin käyttämään kaivoja ympäröivistä kortteleista ja niiden välissä olevista kujista, jotka olivat leveydeltään enintään 9 metriä. Nämä Pekingin vanhimmilla kaduilla olevat korttelit muodostuivat muutamista matalista taloista, joilla oli yhteinen sisäpiha. Nykyisin suurin osa hutongeista on purettu ja tilalle on rakennettu korkeita rakennuksia ja leveämpiä teitä.

Me lähdimme aamulla metrolla Pekingin pohjoispuolelle. Kahdella vaihdolla olimme perillä Shichahain asemalla, josta oli lyhyt kävelymatka hutongeille. Kävelimme kapeilla kujilla, väistelimme hiljaisia sähkömopoja ja saimme tietysti osaksemme uteliaita katseita. Leo kertoi meille paikan historiasta sekä myös hutong-alueiden nykypäivästä.

Kuulimme, etteivät nuoret halua asua hutongeissa, koska sieltä ei löydy parkkipaikkoja ja käytössä on vain yleisiä vessoja ja suihkuja. Suihkut ovat maksullisia ja sen vuoksi siellä käydään harvoin. Kesäaikaan kuumuuden vuoksi kaksi kertaa viikossa ja talvella vain kerran viikossa. Voi vaan kuvitella minkälainen haju siellä leijailee kesähelteillä.

 

Herra Liun luona kylässä

Yksi päivän kohokohdista oli vierailu hutongissa asuvan pariskunnan luona. Kun pääsimme pienelle sisäpihalle, meitä kehoitettiin olemaan hiljaa, ettemme häiritse naapureita. Ryhmän puheliaimmatkin laittoivat suut suppuun ja menimme Liun perheen pihaan, jossa oli vastassa eläintä jos jonkinlaista. Undulaatti tervehti meitä häkistään huutamalla ”Ni hao!”. Muitakin lintuja lenteli pihassa ja isossa vadissa oli kilpikonna, josta ei ottanut selvää oliko se elävä vai kuollut. Herra Liu ilmestyi oviaukkoon hymyillen ja pyysi meitä sisälle.

Olohuoneen seinustoilla oli sohvia sekä muita istuimia, joihin ryhmämme juuri ja juuri mahtui istumaan. Herra Liu aloitti puhumisen näyttämällä meille vanhan aikakauslehden kantta. Hän ei ollutkaan kuka tahansa hutongissa asuva kiinalaismies, vaan Liu kouluttaa taistelusirkkoja ja on voittanut niiden kanssa maailmanmestaruuden. Vaikka sirkkataistelujen suosio on hiipunut Kiinassa, harrastajia riittää edelleen.

Liu kertoi meille, että hyvät taistelusirkat ovat arvokkaita. Hinta voi nousta jopa yli 10 000 dollariin. Sirkka elää vain kolme kuukautta, joten siihen nähden hurja hinta. Sirkat ovat herra Liulle kuin perheenjäseniä ja niiden kuolema on aina kova paikka. Hän näytti meille pikkuruista arkkua, jonka parhaimmat sirkat saavat viimeiseksi olinpaikakseen.

Herra Liu kerää sirkat itse ja hyvän taistelusirkan löytyminen on aina kuin lottovoitto. Sirkat  syövät muun muassa lihaa ja pitävät myös teestä. Youtubesta löytyy lyhyt video, jossa turistiryhmä on Liun kotona vierailulla ja videolla näytetään hänen lisäkseen myös sirkkoja.

Sirkkojen lisäksi Liun perheestä löytyi myös iso lisko, jonka sai ottaa syliin. Liskoissa on jotain viehättävää niiden rumasta ulkonäöstä huolimatta ja kun hän tarjosi sitä kädelleni, niin otin sen hieman jännittyneenä vastaan. Sitäkin taisi jännittää, koska se nökötti liikkumattomana kädelläni vähän aikaa ennenkuin herra Liu otti sen takaisin.

Kun olimme hyvästelleet Herra Liun ja hänen vaimonsa, suuntasimme kulkumme hutong-alueen lähellä olevalle ostoskadulle. Saimme hetken aikaa kierrellä siellä itseksemme, mutta tavaraa pursuavat kaupat eivät meitä kauaa jaksaneet kiinnostaneet. Kun ryhmä oli taas kasassa, kävelimme Kellotornin ja Rumputornin kautta Jing Shanin puistoon.

Porrastreeniä Jing Shanin puistossa

Jing Shanin puisto sijaitsee Kielletyn kaupungin pohjoispuolella ja sieltä näkee sen irtomaasta tehdyn mäen. Kukkulan tarkoitus oli aikoinaan suojata Kiellettyä kaupungin palatseja. Mäen päälle on 265 porrasta, joka ei kolmen päivän Kiinan muurilla tehdyn porrasjumpan jälkeen olisi pitänyt tuntua missään. Kun aurinko porotti herkeämättä Pekingin ei-niin-siniseltä taivaalta ja helleraja oli rikkoutunut monta tuntia sitten lämpömittarin näyttäessä +28 astetta, tuntuivat nuokin portaat raskailta.

Sitkeästi kipusimme sinne katselemaan maisemia, jotka olivat todella hienot. Kielletyn kaupungin lisäksi näköalat ylsivät Bei Hain puistoon sekä Pekingin ylle. Kukkulan laella olevat temppelit ovat myös kauniita. Kun olimme ihastelleet maisemia riittävästi, laskeuduimme portaat alas ja osa ryhmäläisistä lähti jatkamaan matkaa omatoimisesti muualle. Me lähdimme Leon kanssa metrolla takaisin hotelliin.

Illalliseksi Pekingin ankkaa

Illalla kävimme porukalla syömässä Pekingin ankkaa. Leo oli valinnut meille kivan ravintolan Sheraton-hotellin läheltä. Ankka oli hyvää, mutta ei siitä lempiruokaani kuitenkaan tullut. Illallisen aikana myös haikeina hyvästelimme Leon, koska seuraavana päivänä lähdimme kotimatkalle emmekä nähneet häntä enää aamulla. Hän oli kyllä yksi parhaimmista tähän mennessä näkemistäni paikallisoppaista.  Hän piti huolen aikatauluista ja muista järjestelyistä, osasi kertoa kattavasti historiasta sekä myös nykypäivästä. Kaikki toimi mutkattomasti, vaikka meitä oli iso ryhmä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Peking: Taivaan temppelistä rakkausmarkkinoille
Peking: Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki ja Kesäpalatsi
Peking: teen maistajaiset, silkkiostoksia ja hierontaa

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

Kiinan muurin vaelluksen jälkeen palasimme takaisin Pekingiin. Oli oli vieläkin tukkoinen ja otin aamulla särkylääkkeen lisäksi allergialääkkeen. Muiden kanssa keskustellessa oli herännyt epäilys olisiko tauti kuitenkin allergiasta johtuvaa. Bussimatka kesti yli kaksi tuntia ja saimme tällä kertaa osamme myös Pekingin ruuhkista. Autoilua on pyritty vähentämään kaupungissa siten, että rekisterikilven viimeinen numero osoittaa minä päivinä saa ajaa ja milloin ei. Ruuhkien lisäksi tällä on pyritty vaikuttamaan kaupungin saasteongelmiin. Pekingiläiset ovat kuitenkin kiertäneet tämän säännön niin, että perheessä on kaksi autoa ja he vaihtavat kulkuneuvoa sen mukaan milloin sillä saa ajaa.

Teenmaistajaiset Pekingissä

Kun vihdoin pääsimme ruuhkan keskeltä Pekingin keskustaan, menimme teenmaistajaisiin. Maistelimme viittä eri laatua ja kuulimme muun muassa miten tee pitäisi oikeaoppisesti hauduttaa ja miten eri teelaadut eroavat toisistaan. Teelehtien päälle ei saisi kaataa kiehuvaa 100 asteista vettä, vaan oikea lämpötila oli noin 80-90 astetta.

Kiinalaiset eivät käytä teen kanssa sokeria, maitoa, hunajaa tai mitään muutakaan ylimääräistä. Tee juodaan sellaisenaan. Marjatee nousi omaksi suosikiksi eri teelaatujen joukosta. Maun lisäksi sillä oli kaunis punainen väri. Vaikka en teen suurkuluttaja tai ystävä olekaan, oli tämä ihan mielenkiintoinen kokemus. Kun teelaadut oli maisteltu, pääsimme ostoksille. Teen lisäksi myynnissä oli mukeja ym. aiheeseen liittyvää.

Silkkitehtaalle ostoksille

Koska olimme vierailulla maassa, jossa silkki keksittiin, täytyihän meidän tutustua silkin valmistukseen. Niinpä seuraava osoite oli silkkitehdas. Tätä vierailua olimme naisväellä odottaneet, koska kukapa vastustaisi hyviä löytöjä ja kivoja kotiinviemisiä.

Ennen kuin pääsimme avaamaan kukkaron nyörejä, saimme kuulla hieman historiaa sekä tarinaa silkin valmistuksen eri vaiheista. Meidän ihmeteltäväksi tuotiin myös silkkiperhosen toukkia, jotka möyrivät lautaselle laitettujen lehtien päällä. Yhteen kiloon silkkiä käytetään noin 10 000 toukkaa. Kuulostaa huimalta. Kun meille kerrotaan, että vuosittainen silkkituotanto on noin 70 000 tonnia, ei pää osaa enää laskea siihen tarvittavaa toukkamäärää. Näiden tietojen jälkeen ei tarvinnut myöskään ihmetellä silkkituotteiden hintoja, jotka hipovat taivasta.

Kun vihdoin pääsimme hypistelemään silkkituotteita, vaihtui ostovimma nopeasti pettymykseen. Hinnat olivat huomattavasti kalliimpia kuin luulimme. Silkkipeitot maksoivat yli 100 € / kpl. Toki niistä saisi Suomessa pulittaa vielä enemmän, mutta en halunnut reissubudjettia tuhlata neljään peittoon.  Tyynyt olivat edullisempia ja niitä lähti pari mukaan. Vaatteet oli tehty pienikokoisille kiinalaisille, joten niitä ei tarvinnut edes sovittaa. Kantamukset eivät isoja olleet, kun tuolta poistuimme vähin äänin takaisin bussiin.

Kiinalaista hierontaa

Kolmen vaelluspäivän jälkeen meille tarjoutui mahdollisuus kokovartalohierontaan hotellilla. Me emme kauaa miettineet mennäkö vai ei. Tai itseasiassa meidän ei tarvinnut mennä minnekään, kun hierojat tulivat meidän huoneeseemme. Hieman ihmettelimme ystäväni kanssa, kun hierojanaiset tulivat paikalle käsilaukkuja heilutellen. Heillä ei ollut mukana muuta kuin öljyjä ja voiteita. Missä olivat hierontapöydät, pyyhkeet, viltit ym.?

Hotellin pyyhkeet levitettiin sängylle ja siitä alkoi 1,5 tuntia kestävä hieronta, joka pehmensi mukavasti vaelluksella jumiin menneitä lihaksia. Kun tunti oli kulunut, naiset hipsivät yhdessä tuumin kylpyhuoneeseen. Mietimme mitä he siellä mahtoivat tehdä, kun hieronta aikaakin oli vielä jäljellä. Hetken kuluttua he saapuivat käsissään lämpimällä vedellä täytetyt muovipussit. Niissä liotimme jalkoja 10 minuttia ja sitten oli jalkahieronnan vuoro. Se oli niin taivaallista, että nukahdin.

Jos silkkituotteet tuntuivat kalliilta, niin hieronta oli hyvin edullista. Maksoimme 1,5 tunnin hieronnasta vain 30 €.  Meidän hierojat eivät pyytäneet tippiä, mutta muilta oli käsi ojossa anottu lisää rahaa.

Päivä oli ollut niin tapahtumarikas, että illallisen ja pienen kävelylenkin jälkeen uni taas maittoi. Vielä olisi yksi kokonainen päivä Pekingissä jäljellä ennen kotiin lähtöä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Taivaan temppelistä rakkausmarkkinoille
Peking: Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki ja Kesäpalatsi
Vaellus Kiinan muurilla alkaa – upea Ancient Badaling

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

 

Taivaallisen rauhan aukio eli Tiananmenin aukio sijaitsee Pekingin sydämessä. Aukion keskipisteenä, keskellä keisarillista polkua, on Maon mausoleumi. Kiinalainen paikallisoppaamme Leo kertoo, että hautarakennuksen paikka on hyvä esimerkki Maon mahdista. Tuskinpa kukaan muu olisi saanut viimeistä leposijaa paikalle, jossa aikoinaan vain keisareilla oli lupa kulkea.

Olemme Pekingissä toista päivää ja tarkoituksena on tutustua kolmeen kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä; Taivaallisen rauhan aukioon, Kiellettyyn kaupunkiin sekä Kesäpalatsiin. Edellisenä päivänä kävimme jo tutustumassa Taivaan temppeliin, joka on myös näkemisen arvoinen paikka. Aloitamme kierroksen Taivaallisen rauhan aukiolta, jossa on aikaisesta aamusta huolimatta jo satoja, ellei tuhansia ihmisiä jonottamassa mausoleumiin. Me emme mene jonon jatkoksi, vaan kierrämme aukion päästä päähän ihmetellen sen valtavaa kokoa. Taivaallisen rauhan aukiota ympärilläkin on paljon nähtävää; pohjoisessa Kielletty kaupunki, itäpuolella kansallismuseo ja lännessä parlamenttitalo. Keskellä aukiota on Kansansankareiden muistomerkki. Granaattipylvään reliefit kuvaavat Kiinan vallankumouksen vaiheita.

Moni muistaa Taivaallisen rauhan aukion vuoden 1989 opiskelijamielenosoituksista. He vaativat parempia taloudellisia oloja sekä lehdistönvapautta. Opiskelijoiden lisäksi mielenosoitukseen osallistui myös työläisiä sekä tiede- ja kulttuurivaikuttajia. Armeija kukisti mielenosoituksen voimakeinoin ja siinä kuoli tuhansia ihmisiä, joista suurin osa oli työläisiä. Aiemmin on uutisoitu, että menehtyneet olisivat olleet opiskelijoita, mutta heitä kuoli vain muutamia, koska he onnistuivat poistumaan paikalta ennen tulituksen alkamista. Tapahtumista on liikkeellä paljon ristiriitaista tietoa ja totuuden tietävät vain paikalla olleet.

Kielletty kaupunki – keisareiden yksityinen valtakunta

Päivästä on tulossa kuuma ja hikeä pyyhkien siirrymme aukion pohjoispuolelle, jossa ylitämme ensin vilkkaasti liikennöidyn kadun. Sieltä kävelemme Taivaallisen rauhan portin kautta Kiellettyyn kaupunkiin. Portin keskellä on Maon kuva, jossa hän on 53-vuotias. Kuva vaihdetaan vuoden kahden välein, jotta se pysyisi hyväkuntoisen näköisenä. Kiellettyyn kaupunkiin myydään päivittäin 80 000 lippua, joka kuulostaa hurjalta määrältä. Tänään se on kuitenkin loppuunmyyty. Leo on hoitanut meille liput, joten meiltä Kielletty kaupunki ei jää väliin.

Kun olemme selviytyneet turva- ja lipuntarkastuksesta saavumme isolle aukiolle. Sen halki itä-länsisuunnassa virtaa Kultainen joki. Joen yli on tehty viisi marmorista siltaa. Kielletty kaupunki oli aikoinaan tarkkaan suojeltu paikka ja ulkopuolisten pääsy keisarin yksityisiin palatseihin oli kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä. Vain keisari sai liikkua alueella vapaasti.

Kielletty kaupunki oli keisari Yonglen suuri rakennushanke, joka kesti 14 vuotta. Palatsialuetta oli rakentamassa noin miljoona ihmistä ja se valmistui  vuonna 1420. Palatsialueesta tuli yhteensä 74 hehtaarin kokoinen ja huoneita siellä kerrotaan olevan 9999. Vielä tänäkin päivänä se on maailman suurin palatsi.

Kielletyssä kaupungissa asui tuhansia ihmisiä ja heidän kaikkien tärkein tehtävä oli palvella keisaria. Keisarin perheen lisäksi kaupungissa asuivat keisarilliset eunukit sekä jalkavaimot, jotka eivät koskaan saaneet poistua Kielletystä kaupungista. Heidän ainoa tehtävänsä oli keisarin sukupuolisten halujen tyydyttäminen. Keisarin kuoltua kaikki jalkavaimot tapettiin, koska uusi keisari toi tullessaan omansa.

Opas kertoo meille Kielletyn kaupungin historiasta sekä mainitsee rakennuksien nimiä, jotka ovat todella yleviä. Vai mitäs sanotte Ylimmän harmonian portista, Täydellisen sopusoinnun hallista tai Sopusoinnun säilyttämisen hallista? Opas kiinnittää huomiomme rakennusten katon harjassa oleviin eläinfiguureihin. Eläinten uskottiin suojelevan rakennuksia tulipaloilta. Toinen huomioitava asia oli isot padat. Jos tulipalo kaikesta huolimatta olisi syttynyt, padoissa olevalla vedellä sammutustyöt olisi saatu nopeasti alkuun. Tuli oli yksi Kielletyn kaupungin pahimmista vihollisista.

Kuulemme myös, että rakennusten isot pylväspuut on tuotu Tiibetistä. Puiden siirtäminen jokea pitkin kesti kolme vuotta. Koska joki ei yltänyt Pekingiin saakka, loppumatkan puut matkasivat tätä tarkoitusta varten rakennettuja kanavia pitkin. Lopuksi tutustumme Keisarilliseen puutarhaan, joka oli aikoinaan keisarin rentoutumispaikka. Puutarhassa on toistasataa puuta, erilaisia kiviä, lampia, paviljonkeja ja temppeleitä.

Kierroksemme on kestänyt kolme tuntia ja pieni väsymys alkaa hiipimään nälän kera. Tietoa on tullut niin paljon, että infoähky uhkaa myös ja vaikka puutarha on todella kaunis, en jaksa innostua siitä enää samalla tavalla kuin aamutuimaan näkemästämme Taivaallisen rauhan aukiosta.

Hyppäämme bussiin ja ajamme noin 20 minuutin päässä olevaan Ramada-hotelliin lounaalle. Matkalla näemme Pekingin kesäolympialaisiin rakennetun stadionin, joka sai lempinimen ”Linnunpesä” erikoisen muotonsa vuoksi.

Kesäpalatsi – keisareiden kesäkeidas

Lounas piristää ja sen jälkeen siirrymme bussilla Kesäpalatsiin, joka sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Pekingin keskustasta. Kesäpalatsia käytettiin Qing-dynastian aikana vapaa-ajanviettopaikkana, jonne saattoi paeta helteistä Kiellettyä kaupunkia. Kiinalaiset yhdistävät palatsin kuitenkin vahvasti leskikeisarinna Cixiin. Hän oli keisarin jalkavaimo ja synnytti tälle poikalapsen. Keisarin kuoltua Cixi kaappasi vallan itselleen. Melkoinen daami siis. Hän rakennutti myös kesäpalatsin kahdesti uudelleen. Ranskalaiset ja englantiset sotilaat tuhosivat palatsin vuonna 1860 ja toisen kerran se sai vaurioita boksarikapinassa.

Kesäpalatsi levittäytyy noin 300 hehtaarin alueelle, josta kolme neljäsosaa on vettä. Kokonaan emme ehdi sitä tutkia vaan menemme pääsisäänkäynniltä ensin Hyväntahtoisuuden ja pitkäikäisyyden halliin, jossa oli Cixin valtaistuin. Sieltä kävelemme 728 metrin pituista käytävää, joka myötäilee Kunminginjärven rantaa, pitkin kohti laitureita. Käytävän kattoparruissa on koristeena yli 14 000 maalausta. Kävellessä pohdimme minkälaista ylläpitoa tämäkin paikka vaatii. Aurinko ja ilmansaasteet haalistavat rakennusten ulkopintoja ja maalauksia täytyy restauroida.

Kunminginjärven vesi ei ole uintikelpoista, mutta talvella järven jää täyttyy luistelijoista. Kesäisin voi vuokrata soutu- tai polkuveneitä, joita nytkin näkyy järvellä useita. Kesäpalatsi on paitsi turistien suosiossa, myös kiinalaiset viettävät siellä mielellään aikaa. Kun pääsemme laiturin luokse, huomio kiinnittyy valtavaan marmorilaivaan (marble boat), joka nimestään huolimatta ei ole marmoria. Leskikeisarinna Cixi rakennutti tämän laivaa muistuttavan huvimajan, jonka kansi on marmorin näköiseksi maalattua puuta.

Laiturilta hyppäämme laivaan, jolla siirrymme järven halki Eteläjärven saareen johtavan sillan viereen.  Palatsialuetta on hienoa katsella myös järveltä käsin ja kaikenlaisista pikkuristeilyistä tykkäävänä olen tästä mahdollisuudesta innoissani, vaikkei venematka kauaa kestäkään.

Leo kertoo meille vielä lisää alueen historiasta ennen kuin hyppäämme takaisin bussiin ja siirrymme hotelliin. Loppupäivä on vapaata. Sen aloitamme heittäytymällä hotellin sängylle ja nostamalla jalat ylös. Askelmittari näyttää päivän saldoksi 7 kilometriä ja 30 asteen helteessä se on ollut hikinen suoritus. Seuraavana päivänä jätämme hotellin muutamaksi päiväksi ja siirrymme Kiinan muurille. Sieltä alkaa matkan vaellusosuus.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Taivaan temppelistä rakkausmarkkinoille

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.