Merjan matkassa

Koli – kotimaanmatkailua Suomen kansallismaisemissa

Kolin kuuluisan kansallismaiseman olen nähnyt ensimmäisen kerran lapsena, mutta siitä reissusta ei ole juurikaan muistikuvia. Siitä matkasta muistuttaa ainoastaan pari haalistunutta valokuvaa. Heinäkuun alussa oli hyvä käydä päivittämässä mielen sopukoihin maisema, jonka Järnefelt aikoinaan ikuisti tauluksi. Majoituimme reissussa ystävien mökillä, josta oli noin tunnin ajomatka Kolille.

Ukko-Kolilta avautuva näköala Pieliselle tunnetaan Suomen kansallismaisemana. Järvi, metsä ja jylhät kalliot, niistä on Suomi tehty.

Koli syntyi kaksi miljardia vuotta sitten, kun mannerlaatat työntyivät vastakkain ja tästä puristuksesta syntyi Karelidien vuorijono. Korkeat vuoret muuttuivat vuosien saatossa vaaroiksi ja ihminen muokkasi omalla toiminnallaan 1700-luvulla ympäröivää maisemaa muun muassa kaskeamalla ja antamalla karjan vaeltaa vapaasti metsissä. Kolin matkailusta saamme kiittää Juhani Ahoa, jonka Kolista kertovat kirjoitukset innoittivat muitakin matkustamaan paikan päälle.

Pilvisessä säässä Kolille

Lähdimme aamulla hyvissä ajoin liikkeelle. Sää oli puolipilvinen ja sateita oli luvattu vasta illaksi. Hyvä niin, koska halusimme nähdä Kolin maisemat ilman että edessä keikkuisi kymmeniä sateenvarjoja. Myös huipuille vievät polut muuttuisivat sateella liukkaiksi ja onhan se nyt muutenkin kiva nauttia luonnosta kuivan sään aikana.

Kun pääsimme perille oli parkkipaikka ja tien vieret jo täynnä autoja, vaikka kello oli vasta vähän yli kymmenen. Hämmästelimme miten aikaisin olisi pitänyt tulla, ettei parkkipaikka olisi ollut täynnä. Täydennäköisestä parkkipaikasta huolimatta ajoimme siellä lenkin josko automme mahtuisi johonkin koloon ja sattumalta sellainen löytyi.

Parkkipaikalta pääsee yläpihalle, josta löytyvät Metsähallituksen ylläpitämä luontokeskus Koli sekä hotelli, joko kävellen, maksuttomalla kiskohissillä tai maisemahissillä, jonka hinta aikuiselle on 9 €/meno-paluu (heinäkuu 2020). Kiskohissin luo oli muodostunut jo pieni jono emmekä halunneet näin korona-aikaan riskeerata mitään, joten päätimme olla reippaita ja mennä ylös portaita pitkin.

Ensimmäisten portaiden jälkeen eteen tuli loivempi polku, jossa oli muutama leveämpi kiviaskelma. Sen jälkeen portaat taas jyrkkenivät kunnes saavuimme yläpihalle.

Kohti Ukko-Kolia

Kolin korkein kohta on Ukko-Kolin (347 m) huipulla. Merkittyjä vaelluspolkuja alueella risteilee noin 80 kilometrin edestä. Suurin osa Kolin kävijöistä kiertää 1,4 kilometrin pituisen Huippujen kierroksen, jossa näkee Ukko-Kolin, Akka-Kolin sekä Paha-Kolin parhaimmat maisemat. Tämä reitti meilläkin oli mielissä. Kävelimme luontokeskuksen ohi ja suuntasimme kohti Ukko-Kolille meneviä portaita.

Portaita pitkin kohti Ukko-Kolia

Kolin huipulla näkyi kaikenikäistä porukkaa. Parhaimmat kuvauspaikat olivat varattuja, mutta pienen odottelun jälkeen pääsimme poseeraamaan kallioille. Maisema oli todella upea ja sen näkemistä oli kannattanut odottaa.

Pieniä droneja pyöri myös ilmassa ja niiden surina sekoittui hiljaiseen puheensorinaan ja luonnon ääniin. Aurinko ei suostunut näyttäytymään, mutta pilvisessäkin säässä maisema näytti kauniilta. Kaukana Pielisellä kulki veneitä, jotka näyttivät muurahaisilta. Tuntui uskomattomalle olla Kolin huipulla – aivan kuin olisimme olleet toisessa maailmassa.

Ukko-Kolilta siirryimme Akka-Kolille, jonne siirtymä oli vain 300 metriä. Aurinko kurkisteli pilvien raosta ja Akka-Kolin kallioilla oli jo väljempää. Sileät kalliot näyttivät liukkailta, mutta eivät sitä onneksi olleet. Sateisella säällä olisi pitänyt olla varovaisempi.

Siellä se Paha-Koli pilkistää

Akka-Kolin peruskallio

Palasimme kierrokselta luontokeskuksen pihaan polkua pitkin. Sitä kautta voi muuten myös kiivetä huipuille, jos ei kiinnosta kiivetä portaita.

Pizzaa ja viiniä Kolin hienoissa maisemissa

Kolin huippujen kiertelyn jälkeen oli vatsassa pizzan mentävä aukko ja siirryimme Sokos Hotelli Kolin ravintolan terassille nauttimaan hyvästä ruoasta sekä viinistä (paitsi kuski joutui tyytymään veteen). Maisemia sai ihailla vielä terassiltakin. Fiilis oli mitä mainioin; loman ensimmäiset päivät menossa ja yhteinen aika ystävien kanssa hyvän ruoan äärellä.

Lounaan jälkeen piipahdimme luontokeskuksessa ajatuksena mennä katsomaan siellä olevaa näyttelyä. Sisällä oli kuitenkin niin paljon porukkaa, että käännyimme takaisin ulos lähes samantien.

Kun ajoimme Kolilta Joensuun kautta takaisin mökille kuulimme paikallisuutisista Kolin uusista kävijäennätyksistä. Matkailijoita oli ollut edelliseen vuoteen verrattuna kaksinkertainen määrä ja jutussa mainittiin meidänkin huomioima parkkipaikkojen riittämättömyys näin suurelle väkimäärälle.

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Luostarikierros Heinävedellä: Valamo ja Lintula
Monipuolinen Järvien kierros Hollolassa
Lähiretkellä Linnaistensuon luontopolulla

6 kommenttia
tiistai, 4 elokuun, 2020 by mertsik

Luostarikierros Heinävedellä: Valamo ja Lintula

Kesälomani aluksi ajoimme Itä-Suomeen Heinäveden lähelle ystäviemme mökille. Valamon ja Lintulan luostarit sijaitsevat lyhyen ajomatkan päässä ja päätimme käydä Valamossa kahvilla. Samalla reissulla piipahdimme myös Lintulassa.

Ripaus Valamon historiaa

Heinäveden kauniissa maisemissa sijaitseva Valamon luostari perustettiin 1100-luvulla. Alunperin se toimi Laatokan Valamon saarella. Kreikkalaissyntyinen munkki Sergei ja karjalaissyntyinen munkki Herman mainitaan luostarin perustajaisinä. Heitä on myös kiittäminen luostarin uudesta sijoituspaikasta, joka löytyi Heinävedeltä. Tarinan mukaan Papinniemen kartanosta löytyi keväällä 1940 pyhittäjäisiä esittävä ikoni ja sitä pidettiin enteenä, kun luostarille etsittiin uutta paikkaa pommitusten tuhottua luostarirakennukset Laatokassa.

Laatokasta siirtyi Heinävedelle 150 munkkia. Vuosien saatossa iäkkäät munkit siirtyivät yksi toisensa jälkeen haudan lepoon ja luostarin toiminta alkoi rapistumaan. Pikkuhiljaa Valamoon muutti uusia asukkaita ja toimintaa saatiin elvytettyä. Uusi kirkko valmistui vuonna 1976 ja se vihittiin käyttöön seuraavana vuonna.

Kuusikujaa pitkin pääkirkolle

Luostarin portti vihittiin käyttöön kaksi vuotta sitten. Sitä oli odotettu kauan ja ilo oli suuri kun se vihdoin järjestyi Valamon ystävät ry:n ja EU:n rahoittamana.

Luostarin portilla meidät toivotettiin tervetulleiksi Valamoon ja annettiin kartta käteen. Portilta kävelimme vanhaa kuusikujaa pitkin kohti pääkirkkoa. Kuusien takaa pilkotti majoitusrakennuksia. Kartta tulikin tarpeeseen, koska alue oli todella iso. Olin luullut, että Valamon luostari käsittää vain kirkkorakennuksen. Niinpä hämmästykseni oli suuri, kun vastassa olikin pieni kylä.

Pääkirkon sisällä ei ollut lupaa kuvata, mutta monella oli kännykät kädessä ja kuvia otettiin kielloista huolimatta. Muista kirkoista poiketen ortodoksisessa kirkossa ei ole penkkejä, vaan jumalanpalveluksen ajan seisotaan. Ortodoksit sanovat, että kirkkoon mennään rukoilemaan eikä istumaan tai seisomaan. Muutamia istuimia on kuitenkin tarjolla kirkkosalin sivustoilla, joita saa käyttää, jos ei jaksa seisoa.

Nykytaidetta luostarin puutarhassa

Trapesan notkuvat herkkupöydät

Pääkirkosta menimme kahvila-ravintola Trapesaan, joka on saanut nimensä kreikankielen pöytää tai luostarin ruokasalia tarkoittavasta sanasta. Noutopöytä on tarjolla päivittäin ja salaattipöydästä löytyy aina luostarin omaa hapankaalia.

Kahvia, teetä ja pientä purtavaa löytyy myös pienempään nälkään ja osa leivonnaisista on luostarissa valmistettuja. Teen ystävät ilahtuvat valamolaisesta teepöydästä, joka katetaan kesäaikaan joka ilta. Muina aikoina tilauksesta. Meitä kiinnosti luostarin munkkikahvit ja ne nautittiin sokerit suupielistä varisten. Ruokasali oli lähes täynnä ja näkyi siellä lounasta nauttivan myös Samuli Edelmann.

Valkoinen rakennus ravintola Trapesa ja ruskeassa matkamuistomyymälä

Kahvien jälkeen piipahdimme matkamuistomyymälässä, josta löytyy muun muassa ikoneita, luostariteetä, kirjoja, postikortteja ja ordoksista kirkkomusiikkia. Valamon luostarilta löytyy myös verkkokauppa. Meitä kiinnosti myös viinimyymälä, jossa on tarjolla erilaisia Valamossa valmistettuja luostariviinejä.

Valamon luostarissa valmistetaan myös viskiä ja luultavasti se on maailman ainoa luostari jossa näin tehdään. Valamon viskiä on saatavilla Alkosta ja paikan päällä Trapesasta sitä voi ostaa laseittain. Jos joku ihmettelee miksi luostarissa valmistetaan vahvoja alkoholeja, on vastaus yksinkertaisesti raha. Luostarin toiminnan pyörittämiseen tarvitaan varoja ja keinoja niiden saamiseksi on keksittävä. Viski ja luostariviinit ovat tuoneet mukavasti tuloja sekä paikalle myös sellaisia vierailijoita, jotka eivät ehkä muuten olisi tulleet Valamoon. Matkailun tuomat tulot ovat muutenkin Valamolle tärkeitä ja he kertovat sen avoimesti.

Valamon opiston monipuolinen kurssitarjonta

Valamon opisto järjestää vuosittain noin 150 erilaista kurssia. Valikoima on monipuolinen; maalausta, kirjansidontaa, hiljaisuuden retriittejä sekä ortodoksiseen uskoon ja elämäntapaan liittyviä kursseja. Listalta löytyi myös viskikurssi sekä kirjoittajakurssi, josta itse kiinnostuin. En ollut tullut koskaan ajatelleeksi, että kirjoituskurssille voisi mennä luostarin maisemiin.

Vanha kirkko

Onko näissä tynnyreissä kypsynyt luostarin viski?

Pyhän Nikolaoksen tsasouna eli rukoushuone

Lintulan luostari

Valamosta ajoimme Lintulan luostariin, joka on nunnaluostari. Lintula on huomattavasti pienempi ja vaatimattomampi kuin Valamo. Luostari on saanut alkunsa Venäjän rajan tuntumasta 1800-luvun loppupuolella, jolloin se perustettiin ensin venäläisten nunnien yhteisöksi. Nimensä se on saanut Karjalankannaksen Kivennavan Lintulan kylästä.

Sota ajoi myös nunnat evakkoon ja toiveissa oli paluu vielä jonain päivänä Kivennavalle. Luostarin rakennukset vaurioituivat pahoin sodan melskeessä ja haaveet paluusta piti unohtaa. Sisaret hankkivat tilan nykyiseltä paikalta vuonna 1945. Suurin osa heistä oli venäläisiä, mutta 1960-luvulla Lintula alkoi suomalaistua. Elantonsa he ovat saaneet Valamon luostarin tavoin ensin maataloudesta ja nykyisin matkailusta.

Lintulan luostari on Pohjoismaiden ainoa ortodoksinen naisluostari.

Lintulan luostarin kirkko. Sisälle ei nyt päässyt, liekö johtunut koronasta.

Kesäkahvila, joka oli koronan vuoksi suljettu

Lintulan luostarin palvelut

Luostarin kesäkahvila viehättävässä puutalossa oli koronan vuoksi suljettu, mutta kahvia ja pullaa oli myytävänä matkamuistomyymälän yhteydessä. Kahvin lisäksi myymälän valikoimiin kuului muun muassa sisarten tekemiä käsitöitä, ikoneja, luostarin puutarhan tuotteita ja kirkkokynttilöitä. Lintulassa on pieni kynttilätehdas ja siellä valmistetaan kaikki Suomen ortodoksisen kirkon kynttilät.

Lintulan luostarissa on myös mahdollisuus yöpyä. Vanhasta riihestä tehdyssä vierasmajassa on muutama huone. Keittiö ja wc-tilat ovat kaikille yhteiset. Yhden hengen huone maksaa 30 €/vuorokausi (ei sisällä aamiaista).

Valamon luostari, Valamontie 42, Uusi-Valamo
Lintulan luostari, Honkasalontie 3, Palokki

Molempiin luostareihin on vapaa pääsy. Valamon luostarin näyttelyihin on pieni sisäänpääsymaksu.

PS. Jos kiinnostaa minkälaista on Lintulan luostarin elämä ja millaisia taustoja sisarilla on, katso Ylen dokumentti ”Hiljaisuuden palvelijat”. Pääset katsomaan sitä tästä

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

20 kommenttia
lauantai, 25 heinäkuun, 2020 by mertsik

Kesäpäivä Porvoossa

Porvoonjokivarteen rakentunut Porvoo oli 1750-luvulla Suomen suurimpia kaupunkeja. Asukkaita kaupungissa oli silloin 1500. Tämän vuoden alussa Suomen toiseksi vanhimmassa kaupungissa asukkaita oli reilut 50 000. Paljon on vettä virrannut Porvoonjoessa niistä ajoista kun Venäjän keisari Aleksanteri I kulki kapeita kujia pitkin tuomiokirkkoon avaamaan valtiopäivät.

Porvoo on suosittu kesäkohde ja sen kadut täyttyvät loma-aikoina lukuisista turisteista. Kaupungin keskiaikaisuus viehättää ja se on suosittu päiväretkikohde varsinkin pääkaupunkiseudulla asuville. Myöskään meiltä Lahdesta Porvooseen ei ole kuin noin tunnin ajomatka. Siitä huolimatta Porvoossa tulee käytyä melko harvoin. Alkukesästä päätin, että tänä kesänä sinne täytyy päästä. Muutama viikko sitten aikatauluun tuli Porvooseen mentävä reikä ja vietimme tyttären kanssa siellä mukavan kesäpäivän.

Vanhan Porvoon kujilla

Porvoo on yksi Suomeen keskiajalla perustetuista kuudesta kaupungeista ja Vanhan Porvoon kujien hämyssä voi vieläkin aistia entisajan tunnelmaa.

Me aloitimme päivän Vanhasta Porvoosta. Jätimme auton parkkiin Vanhan Helsingintien ilmaiselle parkkipaikalle. Siellä oli aamupäivällä hyvin tilaa, vaikka oli lauantai. Iltapäivällä se oli täynnä, samoin kaikki kadunvarret. Päivä Porvoossa oli näköjään monella muullakin ohjelmassa kauniin aurinkoisena päivänä.

Porvoonjoen seutu oli aikoinaan vilkas kauppareitti varsinkin hämäläisten keskuudessa. Kauppa se on joka kannattaa tänäkin päivänä ja Vanhan Porvoon mukulakivikadun varrella on toinen toistaan viehättävimpiä vaate- ja sisustusliikkeitä. Lisäksi sieltä löytyy runsaasti kahviloita ja ravintoloita. Näissä suloisissa putiikeissa mekin kiertelimme hypistelemässä tarjontaa. Tykkäsin todella paljon varsinkin By Piasin tarjonnasta ja liikkeen sisustuksesta.

Kahville Cafe Jokirantaan

Vaikka olimme kotona syöneet aamupalan ennen lähtöä, kahvihammas ilmoitti, että sille maistuisi toinenkin kupillinen. Suuntasimme siis askeleet kohti jokirantaa. Osa kahviloista ja ravintoloista oli vielä kiinni, mutta Cafe Jokirannassa kahvi jo tuoksui ja vitriinit notkuivat herkuista. Kahvilaan oli jonoa, mutta turvaväleistä huolta pitäen se kulki suht nopeasti. Tilasin kahvin ja suolaisen piirakan. Suuntasimme ulkoterassille nauttimaan niistä sekä lämpimästä kesäsäästä. Oli muutenkin kiva istuskella kaikessa rauhassa ilman kiirettä minnekään ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Lähistöllä lenteleviä lokkeja täytyi kuitenkin pitää silmällä, koska ne hyökkäilivät ikävästi kohti.

Kansallisrunoilija Runeberg asui Porvoossa ja hänen kotinsa on Suomen vanhin kotimuseo. Siellä emme tällä reissulla käyneet, mutta kävelimme Runebergin puiston kautta kaupungille jatkamaan kauppojen tarjontaan tutustumista. Tytär kaipaili uusia kesävaatteita, mutta minun ei pitänyt ostaa mitään. Lopulta ostoskassissa heiluivat uudet housut ja kengät. Tyttärelle löytyi myös uutta taminetta.

By Pias -putiikin viehättävä sisustus

Lounas Fryysarinrannassa

Ostoskierroksen jälkeen päätimme käydä katsomassa löytyisikö joen vieressä olevasta Fryysarinrannasta tilaa. Kävimme kurkkaamassa ravintolaa jo aiemmin, mutta silloin se oli vielä kiinni. Nyt ravintolaan oli jonoa ja hetken mietimme mennäänkö jonon päähän vai etsitäänkö toinen lounaspaikka.

Mentiin jonoon ja noin 20 minuutin kuluttua saatiin pöytä. Raikas salaattiannos ja lasi valkoviiniä maistuivat ja palvelu oli nopeaa jonoista huolimatta. Maisema joelle oli myös plussaa.

Tuomiokirkon maisemissa

Porvoon tuomiokirkko on kaupungin suosituin matkailukohde. Kirkko on kokenut kovia vuosien varrella ja se on palanut useasti. Viimeisin kerta oli vuonna 2006. Kirkon katto paloi tuhopoltossa ja kirkkosali kärsi savu- ja vesivahingoista. Mittavien korjausten jälkeen tuomiokirkko otettiin jälleen käyttöön vuonna 2008.

Lounaan jälkeen nousimme mäen ylös Tuomiokirkolle. Porvoon mukulakivikaduille kannattaa muuten laittaa hyvät kengät jalkaan. Minä olin valinnut aamulla sandaalit, jotka eivät olleet paras valinta.

Tuomiokirkossa oli häät, joten sisälle emme päässeet, mutta katselimme kirkkoa ulkoapäin ja ihailimme sen pihasta avautuvia maisemia Porvoonjoelle.

Herkkuja Brunbergilta

Ennen kotimatkaa kävimme vielä Brunbergin tehtaanmyymälässä. Se sijaitsee hieman kaupungin ulkopuolella Teollisuustiellä. Brunbergilla on myös pieni myymälä vanhassa kaupungissa mutta isommat valikoimat (ja todennäköisesti myös edullisemmat hinnat) tehtaanmyymälässä. Kassi täynnä nameja ajelimme kotia kohti.

Porvoo on loistava päiväretkikohde ja siellä voisi piipahtaa tänä kesänä toisenkin kerran. Nähtävää riittää eikä kivoista kahviloista ja ravintoloistakaan ole pulaa.

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

28 kommenttia
torstai, 16 heinäkuun, 2020 by mertsik

Päiväristeilyllä Tallinnassa: Fotografiska ja Nudist

*Pressimatkan Tallinnaan tarjosi Tallink Suomi ja Visit Tallinn*

Viime viikolla suuntasin kulkuni pitkästä aikaa Länsiterminaaliin. Matkustaminen on ollut pannassa koko kevään ja mustimpina aikoina mietin pääseekö sitä enää koskaan maailmalle. Ilokseni muutaman maan rajat ovat jo avautuneet ja ensimmäinen ulkomaanmatka aikoihin suuntautui Tallinnaan Tallink Suomen sekä Visit Tallinnan vieraana.

Iso bloggaajaseurueemme matkusti Tallinnaan Victoria I:llä, joka oli minulle uusi laiva. Normaalisti se liikennöi Tallinna-Tukholma reitillä, mutta liikennöi nyt poikkeuksellisesti Helsinki-Tallinna väliä aina elokuun loppuun saakka.

A Premium ikkunallinen kahden hengen hytti

Lasten ohjelma järjestetään poikkeuksellisesti discossa.

Bloggaajakollegat Kati (Lähinnä kauempana) ja Jonna (Lempipaikkojani)

Haasteellisen koronakevään vuoksi Tallinkilla on ollut uudelleenjärjestelyjä reittien suhteen, varsinkin nyt kun Tukholmaan ei vielä pääse. Uusia kivoja reittejä on avattu muun muassa Riikaan ja Helsinki-Tallinna välille on tullut uutuutena 11 tunnin päiväristeily Victorialla, jota me pääsimme testaamaan. Maissaoloaikaa jää lähes viisi tuntia, joten siinä ennättää mukavasti tutustua Tallinnaan, tehdä ostoksia ja käydä syömässä.

Victorian kyydissä pääsee myös 27.7. erikoisristeilylle Saarenmaahan. Jos tämä risteily kiinnostaa, kannattaa tehdä varaus ajoissa, jotta pääsee varmasti mukaan.

Lisäksi Turusta pääsee Ahvenanmaalle sekä 11 tunnin saaristoristeilylle, jossa laivaa vaihdetaan Maarianhaminassa. Risteilyfaneille on siis monia eri vaihtoehtoja tarjolla.

Mitä toimenpiteitä laivoilla on tehty koronan takia?

Tallink Siljan laivoilla on tehty monenlaisia toimenpiteitä koronan ennaltaehkäisemiseksi. Turvaväleistä muistutetaan matkustajia ja laivojen kapasiteetti on puolet normaalista. Meidän tiistaisella lähdöllä matkustajia oli noin 800, joka on kolmannes normaalista matkustajamäärästä.

Käsidesiautomaatteja oli runsaasti tarjolla ravintoloissa sekä käytävillä. Vessoista oli käsienkuivausautomaatit poistettu käytöstä. Myönnän, etten pidä automaateista muutenkaan ja mielummin lähden vessasta kädet märkinä kun työnnän käsiäni siihen töhöttimeen. Paperipyyhkeet ovat miellyttävämpiä ja niitä oli nyt saatavilla vessoista.

Aamiaisen söimme buffetissa ja siellä oli linjastoja suljettu, jotta turvavälit saadaan pidettyä. Tarjolla oli käsidesin lisäksi kertakäyttöhanskoja.

Lapsille on järjestetty muun muassa suunnistusta ja piirustuskilpailuja, koska pallomeret ja leikkipaikat ovat vielä kiinni. Myös Muumit seikkailevat laivalla lasten iloksi.

Fotografiskan vaikuttavat näyttelyt

Tallinnaan oli tarjolla erilaisia ohjelmavaihtoehtoja. Kaikki vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta valitsin lopulta Fotografiskan ja Telliskiven alueeseen tutustumisen. Fotografiskan hienot valokuvanäyttelyt houkuttelivat jo ennen koronaa, mutta ne jäivät silloin näkemättä. Telliskiven alue taas on tutumpi, mutta sinnekin oli tullut kaikenlaista uutta edellisen vierailun jälkeen. Tallinna muuttuu ja kehittyy jatkuvasti.

Sää ei meidän matkaa valitettavasti suosinut. Sade ropisi ikkunaan, kun bussilla siirryimme satamasta Telliskiven alueelle ja Fotografiskaan, jossa oli tarjolla neljä erilaista näyttelyä.

Fotografiskan alakerran ravintola sekä kauppa, josta voi ostaa meneillään olevan näyttelyn postereita. Tarjolla myös erilaisia kirjoja.

Kuvassa Bryan Adamsin äiti

Harva tietää, että rockmuusikko Bryan Adams on kunnostautunut myös valokuvaajana. Hänen Exposed-niminen näyttelynsä oli vaikuttava. Se koostui kolmesta valokuvasarjasta, jossa näyttelyn nimeä kantava Exposed esittelee viihde- ja muotimaailman julkkiksia. Kodittomat-sarja esitteli nimensä mukaisesti Lontoon kodittomia ja se ei ole ollut aikaisemmin missään esillä. Kolmas sarja oli nimeltään Haavoittuneet: Sodan perintö. Siihen Adams oli kuvannut Afganistanista ja Irakista palanneita loukkaantuneita brittisotilaita.

Bryan Adamsin näyttelyn lisäksi esillä oli Tom of Finlandin valokuvia sisältävä näyttely, Lina Iris Viktorin ”Dark Testament” sekä Sebastião Salgadon ”Gold”, joka kertoo brasilialaisen Serra Peladan kultakaivoksesta vuonna 1986. Omat suosikkini näyttelyn töistä olivat Bryan Adamsin lisäksi Lina Iris Viktorin upeat mustanpuhuvat työt.

Tom of Finland: The Dark room

Lina Iris Viktor ”Dark testament”

Sebastião Salgado ”Gold”

Näyttelyn jälkeen nousimme portaat rakennuksen kuudenteen kerrokseen Fotografiskan ”zero waste” ravintolaan, jossa nautimme pientä purtavaa sekä raikkaat alkoholittomat juomat. Ravintola oli todella viihtyisä ja kaihoisasti katselimme kattoterassille, jossa aurinkoisella säällä olisi ollut kiva istuskella. Nyt siellä ei voinut kuin pikaisesti pistäytyä, ettei kastunut likomäräksi.

Fotografiskan jälkeen kävelimme sateenvarjot keikkuen Telliskiven kujilla. Pistäydyimme ostoskujilla hypistelemässä hienoja käsitöitä, sisustustavaroita sekä kauniita designvaatteita.

Nudist viinibaari tarjoilee maittavia viinejä

Nudistin raparperikuohuviini Rabarbra on ollut monen suosikkituliainen Tallinnasta jo pitkään. Pääsimme tutustumaan Nudist viinibaarin uusiin tiloihin Telliskiveen sekä maistelemaan tätä monelle jo tuttua suosikkikuohuviiniä sekä muita maittavia viinejä. Hyvä uutinen muuten kaikille Rabarbran ystäville, nyt sitä saa myös Suomen Alkoista.

Aloitimme maistelun kuivasta omenasiideristä ja sen jälkeen tuli vauhdilla erilaisia marjaviinejä. Raparperin lisäksi joukossa oli niin karviaista kuin vadelmaakin. Vaikka yleensä en viininmaistajaisissa lasia tyhjennä muualle kuin kurkusta alas, nyt oli pakko kaataa muutama lasillinen pöydällä olevaan maljaan. Syy ei ollut siinä, etteikö juomat olisi maistuneet. Päinvastoin, ne olivat todella hyviä. Mutta nyt maistelimme useampaa eri laatua ja lasia täytettiin niin vauhdilla, että oli pakko jarrutella.

Nudistin valikoimissa on myös alkoholittomia juomia ja saimme maistaa myös nollaprosenttista raparperiviiniä. Hyvä vaihtoehto sekin. Lopuksi lasiin kaadettiin vielä makuvettä.

Viinibaarin yläkertaan on rakenteilla panimo ja tislaamo, jonne pääsee lähiaikoina seuraamaan juomien valmistusta. Nudistin sijainti on ihanteellinen, kaksikerroksinen rakennus löytyy Telliskiven sydämestä ja alakerrasta voi ostaa myös juomia mukaan. Baari on viihtyisästi sisustettu sohvaryhmillä ja värikkäillä taideteoksilla.

Lue lisää Nudistista ja juomavaihtoehdoista

Kotimatkalla nautimme herkullisen illallisen Grill House -ravintolassa. Ehdimme tehdä myös ostoksia sekä nauttia yökerhon baarin antimista ennen laivan saapumista Helsinkiin klo 20.

Tallinna tarjosi piristävän tuulahduksen ulkomaailmasta. Tuli tunne kuin olisi käynyt pidemmälläkin. Tallinnasta löytyy joka kerta jotain uutta. Tänä kesänä sinne täytyy päästä uudestaan.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Kiek in de Kök – sukellus Tallinnan historiaan
Tallinna: Herkkuja maalla ja merellä
Marraskuinen päivä Tallinnassa

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

18 kommenttia
maanantai, 6 heinäkuun, 2020 by mertsik

Iso Valliriutta – purjehtien maailman suurimmalle koralliriutalle

Australian matkalle minulla oli kaksi toivetta; nähdä Sydneyn kuuluisa oopperatalo sekä snorklata Isolla Valliriutalla. Näiden toiveiden ympärille matkamme rakentui ja sain haaveet toteutettua.

Sydneyssä ja sen ympäristössä pyörimme ensimmäisen viikon ja toisen viikon vietimme pohjoisessa Queenslandissa. Loman viimeisiin päiviin mahtui yhden yön purjehdusretki Isolle Valliriutalle, jossa saimme snorklata sydämemme kyllyydestä.

Purjeveneellä Isolle Valliriutalle

Kun selailin retkipakettivaihtoehtoja Valliriutalle, huomasin että enemmän oli tarjolla päiväretkiä kuin yön yli reissuja. Tai olihan niitäkin, mutta halusimme veneillä mielummin purjeveneellä kuin moottoriveneellä ja niiden valikoima oli suppea. Ensimmäiseen varaukseen sain viestin, että vene on telakalla, mutta he ehdottivat meille toista vaihtoehtoa, joka oli Coral Sea Dreaming. Katsoimme viestin liitteenä olevat kuvat tarkkaan ja haimme netistä lisää tietoa tästä venevaihtoehdosta. Se vaikutti oikein hyvältä ja vahvistimme varauksen.

Aamulla kello herätti meidät aikaisin Cairnsin hotellissa. Pakkasimme reppuun parin päivän tavarat ja jätimme matkalaukut hotelliin odottamaan paluutamme. Ehdimme nauttia viereisen hotellin kahvilassa aamupalaa ennenkuin siirryimme laiturille ja siellä odottavaan purjeveneeseen. Ennen veneeseen nousua otimme kengät pois ja seuraavan kerran näimme ne reissun jälkeen. Veneessä liikuttiin paljain jaloin.

Minkälainen vene on Coral Sea Dreaming?

Purjehdimme Ison Valliriutan uloimmalle riutalle (Outer Reefs) 16 metrisellä veneellä, joka sopi mainiosti sukellus- ja snorklauskäyttöön. Veneen rakennuksessa oli huomioitu, että sillä pitää pärjätä kovissakin olosuhteissa. Alukseen mahtui 12 matkustajaa sekä kolme miehistön jäsentä. Meitä oli 10 + neljä miehistön jäsentä, joista yksi oli harjoittelija.

Kuva: Coralseadreaming

Meidän pikkuinen kajuutta

Veneessä oli kolme kahden hengen kajuuttaa, yksi neljän hengen yhteiskajuutta sekä yhden hengen petipaikkoja, jotka olivat miehistön käytössä. Meidän kajuuttamme oli todella pieni eikä siellä ollut kuin sänky, jonne piti kiivetä jakkaran kautta ja sen jälkeen pysyä matalana ettei kolhinut päätä kattoon. Tavaroille löytyi pieni säilytystila sängyn jalkopäästä. Purjeveneessä yöpyminen on tuttua, joten suurta kajuuttaa en odottanutkaan, mutta ehkä himpun verran isompaa ja mukavampaa kuitenkin.

Neljän tunnin merimatka

Aluksi meidät jaettiin kahteen ryhmään ja esiteltiin venettä, annettiin turvaohjeita sekä kerrottiin miten esim. vessa toimii. Matka ensimmäiseen snorklauspaikkaan, Milln Reefille, kesti neljä tuntia. Sinä aikana ehdimme hörpätä lisää kahvia, syödä lounasta ja hedelmiä, katsella maisemia sekä tutustua muuhun seurueeseen.

Retken hinta kahdelta oli AUD 780 (n. 480 €) ja siihen kuului kaikki muu paitsi laivalta ostettavat alkoholijuomat, pahoinvointilääke sekä sukellusmaksut. Sukeltamista sai kokeilla kerran maksutta. Mies innostui siitä, vaikka epäröi, ettei kovin syvälle pääse korvakipujen vuoksi. Näin hänelle oli käynyt edellisellä sukelluskokeilulla. Minäkin olen kokeillut sukeltamista Thaimaassa ja totesin sen jälkeen, ettei se ollut minun juttuni. Tällä kertaa jätin sukellustestailut väliin ja keskityin snorklaamiseen, mistä tykkäsin enemmän.

Stinger puvut päällä veteen

Veteen ei saanut mennä ilman stinger suitia, joka suojasi ihoa meduusojen pistoilta. Veneen omistaja ja kippari Claire kertoi, etteivät avomerelllä olevat meduusat ole myrkyllisiä kuten rantojen läheisyydestä löytyvät yksilöt. Ikävälle niiden pistot silti tuntuisivat eikä hän halunnut ottaa mitään riskejä. Sen vuoksi kukaan ei saanut uida ilman pukua (paitsi miehistön jäsenet).

Makkarankuori eli stinger suit päällä ja ilme sen mukainen

Kun pääsimme perille, meille jaettiin omat stinger suitit. Puku päälle, räpylät jalkaan ja sen jälkeen huomasin kauhukseni, että veteen piti hypätä. Olin tottunut käyttämään portaita, joten ensimmäistä kertaa hypätessä maski tietysti lähti naamalta. Seuraavilla kerroilla osasin pitää siitä paremmin kiinni. Ensimmäisen päivän aikana snorklasimme kahdessa eri paikassa, jotka olivat lähellä toisiaan.

Kaunis vedenalainen maailma

Vedenalainen maailma oli kaunis. Värikkäät korallit ja kalat seurasivat toinen toisiaan. Olisin halunnut nähdä kilpikonnan, mutta niitä ei nyt näkynyt. Joku bongasi pienen hain, mutta suurimmaksi osaksi kalat näyttivät tutuilta aiemmilta snorklausreissuilta.

Pelastusvene toimi lintujen levähdyspisteenä

Veneen ympärillä uiskenteli paljon isoja kaloja

Snackseja ja viiniä

Illalla nautimme hyvästä ruoasta sekä muutamasta viinilasillisesta ja tietysti upeasta auringonlaskusta. Katselimme myös ryhmämme kahden rohkelikon menoa yösukellukselle oppaiden kanssa. Vedessä näkyi vihreä valo näyttäen heidän reittiään. Veneen ympärillä polski myös isoja kaloja, pieni hai sekä myöhemmin siellä luikerteli käärme. Claire oli siitä innoissaan, koska ei ollut aiemmin tuolla riutalla nähnyt käärmettä. Hän myös hyppi ilman kokovartalomärkäpukua veteen ja yritti houkutella isoja kaloja veneen ympärille. Huomasi, että hän oli viihtynyt vedessä koko ikänsä. Myöhemmin katselimme tähtitaivasta ja aikaisesta heräämisestä ja pitkästä päivästä väsyneenä menimme aikaisin nukkumaan.

Toisen päivän snorklaukset – virtaukset melkein vei mennessään

Seuraavana aamuna herätys oli taas aikaisin. Vene täyttyi nopeasti puheensorinasta, kun jokainen kertoi miten yö oli mennyt ja oliko uni tullut. Oma yö meni katkonaisten unien kanssa. Söin vielä aamupalaa, kun kannelta huudettiin, että saa mennä veteen. Siinä tulikin vähän kiire vaihtaa märkäpuku päälle.

Reipas kipparimme Claire

Vedessä oli voimakas virtaus vuoroveden takia. Tarkoitus oli snorklailla ”Three sisters” kohteiden luona. En lopulta onnistunut näkemään niistä kuin yhden, koska virtauksen vuoksi ajauduin huomaamattani kauemmaksi muusta porukasta. Jenkkipariskunnan mies oli ainoa seurueestamme, joka snorklaili lähelläni. Hän tarjoutui seuraksi, etten jäisi yksin. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli luullut minua aluksi vaimokseen.

Yritimme mennä lähemmäksi muuta porukkaa, mutta oma polskuttelu eteni hitaasti. Tuntui etten edennyt minnekään. En kuitenkaan osannut siinä vaiheessa huolestua, vaan jatkoin snorklaamista ja halusin vain nähdä paljon kaloja ja muuta merenalaista elämää. Hetken kuluttua mies ehdotti, että ottaisin suunnan takaisin veneelle enkä edes yrittäisi saada muuta ryhmää kiinni. Kieltäydyin, koska halusin jatkaa snorklaamista. Myös oma mieheni alkoi huitoa kauempaa, että nyt pitäisi palata ja Leo-opas huuteli myös veneestä.

Siinä vaiheessa ymmärsin, että ilman apua en selviytyisi sieltä pois. Vaikka vene ei näyttänyt olevan kaukana, oli kovassa virtauksessa uiminen todella raskasta. Lopulta Leo tuli auttamaan minua sekä jenkkirouvaa, joka ei myöskään omin voimin päässyt sieltä pois. Aluksi tuntui nololta, että Leo joutui pelastamaan meidät, mutta sain myöhemmin lohtua siitä, että hyvillä uimareillakin oli ollut tekemistä virtauksen pyörteissä.

Tämän episodin jälkeen mietin pitkään haluanko enää snorklata ollenkaan, vaikka vielä yksi kohde oli jäljellä. Hyvä fiilis oli mennyttä, mutta vedin kuitenkin puvun taas päälle, räpylät jalkaan ja hyppäsin veteen. Ei sitä kuitenkaan joka päivä pääse Isolle Valliriutalle snorklaamaan, joten nyt piti vain toimia eikä jäädä vellomaan aiempiin tapahtumiin. Onneksi menin, koska veden alla odotti jälleen hienot korallit ja värikkäät kalat. Viimeisestä snorklaamaisesta jäi myös hyvä mieli ja olin iloinen, etten antanut periksi.

Paluumatka Cairnsiin

Paluumatka Cairnsiin meni mukavasti riippumatossa loikoillen, Clairen juttuja kuunnellen, muiden kanssa jutellen retken kokemuksista sekä maisemia katsellen. Näimme myös delfiiniparven, joka iloisesti pomppi veneen lähellä.

Kulotusta, jota ensiksi luulin metsäpaloksi. Onneksi tämä palo oli hallinnassa.

Satamassa otimme vielä yhteiskuvat ja halasimme muut seurueen jäsenet hyvästiksi. Daniel ja Stuart (hauska walesilais-saksalainen pari, joka oli vieraillut myös Lapissa) asuivat samassa hotellissa ja kävelimme heidän kanssaan lyhyen matkan Hiltoniin. Myöhemmin tapasimme miehet loungessa, jossa istuimme iltaa ja muistelimme matkan parhaita paloja. He jatkoivat matkaa seuraavana päivänä Australiasta Uuteen-Seelantiin ja sieltä heidän oli tarkoitus palata Aasian kautta Saksaan. Korona taisi muuttaa heidänkin matkasuunnitelmat.

Retki Isolle Valliriutalle oli upea kokemus, jonka muistan varmasti koko loppuikäni. Saimme snorklailla rauhassa eri kohteissa. Niissä ei onneksemme ollut muita veneitä samaan aikaan. Snorklauksen lisäksi oli hauska tutustua uusiin ihmisiin ja jutustella niitä näitä ja samalla markkinoida kaunista kotimaatamme.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Nelson Bay – delfiinejä, vuoria ja auringonlaskuja
Hunter Valley – vierailu Australian vanhimmalle viinialueelle
Leppoisaa lomailua Cairnsissa

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

23 kommenttia
keskiviikko, 24 kesäkuun, 2020 by mertsik

Leppoisaa lomailua trooppisessa Cairnsissa

Port Douglasissa vietetyn yön jälkeen ajoimme takaisin Cairnsiin ja palautimme auton lentokentälle. Matkan varrella pysähdyimme useamman kerran ottamaan valokuvia, koska Captain Cooks Highwayn maisemareitti näiden kahden kaupungin välillä on todella kaunis. Luin jostain nettiartikkelista, että sitä on kehuttu jopa yhdeksi maailman kauneimmista.

Hilton – Guest of the day

Lentokentältä otimme taksin hotelli Hiltoniin, jonne meillä oli kahden yön varaus – molemmin puolin Ison Valliriutan purjehdusta. Purjeveneeseen ei voinut viedä isoja matkalaukkuja, joten jättäisimme ne hotelliin ja sinne olisi helppo palata purjehduksen jälkeen illalla.

Koska oli vasta aamupäivä, emme odottaneet saavamme huonetta. Näin meille vastaanotossa ensin sanottiinkin, mutta kun aloimme pohtimaan ääneen pitäisikö varata vielä kolmaskin yö, vastaanottovirkailijan ilme kirkastui ja huone järjestyi meille saman tien. Saimme kuulla olevamme ”Guest of the day” ja saimme paremman huoneen kuin minkä olimme varanneet sekä viinipullon.

Olin liittynyt Hilton Honors -jäseneksi pari vuotta sitten Havaijilla, koska siellä huoneen langattomasta verkosta olisi muuten pitänyt maksaa erikseen. Jäseneksi liittyminen oli helppoa ja se onnistui sisäänkirjauksen yhteydessä. Kun nyt varasin Cairnsista hotellia mahdollisimman läheltä satamaa muistin Hiltonin jäsenyyden ja kaivoin jäsennumeron esiin. Guest of the day -konsepti oli minulle uusi, mutta tuli tämän reissun aikana tutuksi.

Valliriutalta palattuamme pääsimme taas hienoon merinäköalalla varustettuun huoneeseen hotellin 9. kerrokseen. Pääsimme loungeen nauttimaan illalla juomista sekä pienestä purtavasta. Luulimme myös, että aamiainen kuului samaan konseptiin, varsinkin kun asuimme hotellin ylimmässä kerroksessa. Se ei Cairnsin Hiltonissa kuitenkaan kuulunut, mutta saimme toisen aamupalan maksutta, kun ei sitä kukaan tajunnut meiltä laskuttaa.

Nämä odottivat huoneessa. Not bad!

Huone oli ihana. Ihastelimme merinäköalaa ja korkkasimme viinipullon, vaikka kello oli vasta puoli yksitoista aamupäivällä. Why not – lomallahan tässä oltiin!

Minkälainen kaupunki on Cairns?

Kun selvittelin etukäteen minkälainen kaupunki Cairns on ja mitä siellä voi tehdä, törmäsin useampaan otteeseen kommentteihin, ettei se paikkana ollut kovin ihmeellinen. Parin päivän kokemuksella voisin sanoa samaa.

Cairns on reppureissaajien suosiossa ja moni pitää sitä tukikohtana Isolle Valliriutalle suuntautuville retkille. Näinhän mekin teimme. Lähistöltä löytyy muitakin luontokohteita, joissa pääsee tutustumaan esimerkiksi maailmanperintölistalla oleviin sademetsiin.

Kaupunki vaikutti aika hiljaiselle, mutta se saattoi johtua ajankohdasta. Paikallisten lomat olivat ohi kuten oli myös kuumin turistisesonki. Yksittäisiä reppureissaajia tuli kadulla vastaan, mutta tungoksesta ei voinut puhua. Iltaisin kaduilla oli enemmän elämää.

Ilmasto Cairnsissa on ihana ja kunnon lämpötiloista mekin saimme nauttia. Toki siinä on myös varjopuolensa. Kaupungissa ei jaksa paahtavassa helteessä pitkiä matkoja kävellä, vaan mieli halajaa veden ääreen.

Samoilimme katuja pitkin ja kun kaipasimme taukoa, istahdimme terassille syömään, nauttimaan virvokkeita ja ihan vaan katselemaan ihmisiä. Irkkupubin terassilla kuuntelimme salaa kun Jenkeistä Sydneyyn ja sieltä myöhemmin Cairnsiin muuttanut nainen kertoi elämästään turistipariskunnalle. Hänen mielestään maailmassa ei parempaa paikkaa ollut.

Kaunis palmurivistön reunustama kävelytie satama-alueella

Cairns Lagoon – kaikkien yhteinen uima-allas

Vaikka Cairns sijaitsee meren rannalla, kaupungista ei löydy kunnollista uimarantaa. Vilvoittelemaan pääsee kuitenkin Cairns Lagooniin, joka on yleinen uima-allas rannan läheisyydessä. Kävelimme ensimmäisenä päivänä laguunille ja seuraamme lyöttäytyi paikallinen vanhempi mies, joka turinoi kanssamme pitkän tovin. Häneltä kuulimme muun muassa, että laguunin vesi tulee merestä. Siitä poistetaan suola, lisätään klooria ja sen jälkeen se onkin uimakelpoista.

Vakava uimari laguunissa

Hotellin allasalueella oli rauhallista

Cairns Lagoonin lisäksi uimme ja vietimme aikaa hotellin altaalla. Lämpömittari näytti reippaita lukemia, jotka pyörivät +35 nurkilla. Auringonpaahteessa ei kauaa jaksanut katuja tallustella. Iltaisin ihmettelimme valtavan lepakkolauman lentoa. Aluksi luulimme, että ne ovat lintuja, koska näyttivät siltä kauempaa katsottuna. Lähempi tarkastelu kameran zoomin avulla paljasti ne lepakoiksi.

Pelikaanit uiskentelemassa

Taivaalla näkyvät pisteet ovat lepakoita. Niitä oli varmaan tuhansia. Ne lensivät isoissa parvissa puihin ruokailemaan.

Viimeinen lomapäivä Cairnsissa

Cairnsissa vietimme yhteensä kaksi kokonaista päivää ja yhden illan. Välissä teimme purjehdusretken Isolle Valliriutalle, josta kirjoitan myöhemmin lisää. Viimeiselle päivälle mietimme ensin jotain saariretkeä, mutta emme tehneet etukäteen varauksia. Mietimme sitä, huvittaako lähteä takaisin merelle Valliriutalla snorklailun ja uimisen jälkeen.

Pohdimme myös sademetsäretkiä, mutta loppujen lopuksi emme lähteneet minnekään. Pieni reissuväsymys alkoi painaa ja päätimme viettää viimeisen lomapäivän rennosti ilman sen suurempia suunnitelmia.

Kävelimme aamupäivällä laguunille uimaan ja jatkoimme myöhemmin pulikointia hotellin uima-altaalla. Illalla lämpötilan vähän laskiessa jaksoi paremmin kävellä kaupungilla ja tehdä viimeisiä tuliaisostoksia. Pyörähdimme yömarkkinoilla, mutta tavaran paljous alkoi lopulta ahdistamaan emmekä jaksaneet siellä pitkään pyöriä.

Venesataman ravintolat näyttivät viihtyisiltä ja yhteen niistä päädyimme illalliselle. Ihmetellen katselimme, kun naapuripöydässä vedettiin isoja ribsiannoksia. Minun vatsaani olisi niistä mahtunut ehkä 1/10, mutta isot miehet vetelivät rasvat suupielistä tirskuen lautaset tyhjäksi.

Kun palasimme illan pimetessä hotellille, yritin painaa mieleeni miltä trooppinen lämpö tuntuu iholla. Tiesin, että Suomessa odottaisi kylmä maaliskuinen sää ja auringon lämpöä saisi odottaa monta kuukautta. Enpä silloin tiennyt, miten maailma muuttuisi koronan myötä ja ulkomaanmatkat jäisivät vain haaveeksi. Ehkä oli hyväkin, etten tiennyt.

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Nelson Bay – delfiinejä, vuoria ja auringonlaskuja
Hunter Valley – vierailu Australian vanhimmalle viinialueelle
Australia – autoillen Blue Mountainsin kansallispuistoon
Port Douglas – muutakin kuin unelias pikkukylä

26 kommenttia
perjantai, 12 kesäkuun, 2020 by mertsik

Port Douglas – muutakin kuin unelias pikkukylä

Port Douglas on pieni kaupunki Australian koillisosassa, Queenslandin osavaltiossa noin 70 kilometrin päässä Cairnsista. Asukkaita on 3500, mutta loma-aikoina asukasmäärä moninkertaistuu. Port Douglas kukoisti 1800-luvulla kultalöydösten ansiosta ja kaupunki kasvoi nopeasti. 1900-luvun alkupuolella sykloni tuhosi sen lähes kokonaan ja asukasmäärä romahti satoihin. Nykyisin Port Douglas on suosittu lomanviettopaikka, jossa saatat törmätä jopa julkkiksiin.

Kuva: vacasionstogo.com

Taas mennään – matkalla Cairnsin lentokentältä Port Douglasiin

Me vietimme Australian lomamme toisen viikon Queenslandissa ja kun olimme laskeutuneet Cairnsin kentälle, marssimme suoraan autovuokraamon tiskille. Meitä palveli suulas ja ystävällinen mies, joka esitteli kartalta omia lempipaikkojaan ja kehotti meitä esimerkiksi pysähtymään lounaalle Palm Coveen.

Tervetuloa tropiikkiin!

Kentän ulkopuolella huomasi heti, että nyt ollaan tultu tropiikkiin. Lämpömittari näytti +35 ja hameen helmoja heilutteleva tuuli tuntui lähinnä lehmän henkäykseltä. Autossa laitoimme heti ilmastoinnin täysille ja matka alkoi pitkin kaunista rannikkotietä kohti Port Douglasia.

Pysähdyimme autovuokraamon kaverin ehdotuksesta Palm Covessa ja löysimme hänen suosittelemansa Vivo-ravintolan. Parkkipaikkaa ei sen sijaan löytynyt. Olimme liikenteessä ruuhkaisimpaan lounasaikaan ja kaikki paikat olivat täynnä. Ensimmäinen vapaa parkkipaikka löytyi lopulta kadun päästä, mutta sieltä oli monen kilometrin kävely ravintolaan emmekä siinä helteessä jaksaneet sinne talsia.

Achtung – täällä voi olla krokotiileja. Kyltti Palm Coven parkkipaikan luona.

Palm Coven kaunis ranta

Jatkoimme matkaa ja toiveikkaana pysähdyimme seuraavaksi Ellis Beachin kohdalla. Lounasbaarissa oli jonoa eikä listakaan vakuuttanut. Hyppäsimme takaisin autoon ja päätimme lopulta jättää lounaspaikan etsimisen Port Douglasiin. Eihän sinne onneksi ollut pitkä matka.

Unelias Port Douglas

Ensisilmäyksellä Port Douglas vaikutti uneliaalta pikkukylältä. Kaduilla ei liikkunut juuri ketään puolenpäivän aikaan ja ihmettelimme mihin tuppukylään olimme oikein tulleet. Port Douglasia oli kuitenkin kehuttu vuolaasti, joten täytyihän siellä jotain olla. Myöhemmin kun ajelimme katuja ristiin rastiin, huomasimme että ensivaikutelma todellakin petti. Kaupungissa riitti ravintoloita, kahviloita ja kauppoja, kun malttoi ajaa riittävän pitkälle. Mekin löysimme lopulta kivan lounasravintolan ”Rattle n Humin”, jossa tankattiin vatsat täyteen.

Majoituimme By the Sea Port Douglasissa, joka oli viehättävä pieni hotelli rannan lähellä. Hotellin vastaanotto oli isossa aulassa, josta sai lainata ilmaiseksi kaikkea mahdollista aina peleistä, aurinkovarjoista ja kirjoista urheiluvälineisiin. Huone oli raikkaasti sisustettu ja siellä oli pieni keittiönurkkaus omia kokkailuja varten sekä parveke, jonka nurkassa oli grilli. Hotellin oli perustanut kaksi naista, joiden vision mukaan majoituspaikka oli rakentunut. Hotellista löytyi erilaisia kivoja yksityiskohtia. Esimerkiksi parvekkeen reunalla istui kaksi pientä naisfiguuria uimapuvuissa.

By The Sea Port Douglas hotelli

Four Mile Beach

Port Douglasin tunnetuin nähtävyys on Four Mile Beach, joka on nimensä mukaisesti neljän mailin pituinen ranta. Meduusojen vuoksi rannalla suositellaan uimista vain turvaverkon sisäpuolella. Sekään ei tosin takaa, että niiden pirulaisten kivuliailta pistoilta säästyy. Pienimmät ja kaikista myrkyllisimmät kuutiomeduusat pääsevät luikahtamaan turvaverkon sisälle ja ellei päälläsi ole suojaavaa”stinger pukua”, joudut kärsimään meduusojen pistoista. Rannalla oli kyltti, jossa kerrottiin edellisenä päivänä löydetystä myrkyllisestä kuutiomeduusasta. Tämä tieto ei houkutellut meitä uimaan, vaan tyydyimme kävelemään rannalla ja uitimme varovasti varpaita merivedessä.

Flagstaff Hillin hienot maisemat

Rannalla kävelyn jälkeen mies lähti hotellille huilaamaan. Olimme heränneet aamukuudelta lennolle, joten pieni väsymys kieltämättä alkoi painaa. Halusin kuitenkin käydä läheisellä näköalapaikalla ottamassa kuvia. Lopulta löysin itseni kävelemässä Flagstaff Hillin vajaan kolmen kilometrin pituista kävelyreittiä.

Näköalapaikalta avautui upeat maisemat rannan suuntaan

Varoituskyltit krokotiileistä saivat polun alkupäässä säikähtämään jokaista kahinaa, joka pusikoista kuului. Onneksi se taisi olla vain tuuli, joka heiniä ja oksia heilutteli. Reitti kiersi rannan mukaisesti tarjoten puiden ja pensaiden välistä upeita maisemia meren suuntaan. Korkeuseroja oli paljon ja välillä sai kiivetä jyrkkää mäkeä ja vastaavasti laskeutua kiviportaita kieli keskellä suuta. Ympärillä oleva luonto ja näköalat kuitenkin korvasivat kaikki vuodatetut hikipisarat. Vesipulloa ei tietenkään ollut mukana, koska tarkoitus oli ollut vain kiivetä muutamat portaat näköalapaikalle ja palata sieltä takaisin hotelliin. Helteinen sää yllytti janon tunteen niin kovaksi, että melkein ryöstin vastaantulevalta pariskunnalta vesipullon. Maltoin mieleni viime hetkellä.

Reitin kääntöpiste oli palmujen koristamalla kauniilla viheralueella

Illalla kävelimme keskustaan etsimään jälleen ruokapaikkaa ja siellä oli selkeästi vilkkaampaa kuin keskipäivällä. Kesäkauden päättymisen kuitenkin huomasi. Osa ravintoloista oli laittanut jo ovet säppiin talveksi, suurin osa oli onneksi vielä auki. Musiikki ja äänekäs puheensorina kantautuivat avoimista ovista ja ravintolan mainoskyltit kertoivat, että edellisiltana siellä oli ollut livemusiikkia. Päädyimme pizzalle ja punkulle, joita nautimme korkeilla jakkaroilla istuen ravintolan terassilla. Ilma tuntui vielä illallakin todella lämpimältä ja siitä nautimme täysin siemauksin.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Unelmamatka Australiaan – miten reissu meni?
Sydney vei sydämen
Autoillen Blue Mountainsin kansallispuistoon
Hunter Valley- vierailu Australian vanhimmalle viinialueelle
Nelson Bay – delfiinejä, vuoria ja auringonlaskuja

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

22 kommenttia
keskiviikko, 27 toukokuun, 2020 by mertsik

Tiirismaan kierros – kivisiä polkuja ja satumetsää Hollolassa

Tiirismaan kierros Hollolassa tarjoaa monipuolista maastoa ja mielenkiintoisia kohteita luonnossa liikkujalle. Kävelimme äitienpäivän kunniaksi tämän reitin tyttäreni kanssa ja nautimme aurinkoisesta ja lämpimästä kevätsäästä.

Tiirismaan kierroksen lähtöpaikalla

Aloitimme kierroksen Arvi Hauvosen tien alusta, josta löytyy pieni parkkipaikka. Puiset kyltit ja punaiset maalimerkit puissa viitoittivat oikealle polulle. Merkeistä huolimatta pohdimme aluksi seuraammeko puissa olevia merkkejä vai tyttäreni ehdottamaa reittiä, jota hän oli aiemmin ystävänsä kanssa kävellyt. Päädyimme jälkimmäiseen ja jatkoimme latupohjaa pitkin suoraan, kun puissa olevat merkit osoittivat oikealle. Myöhemmin meidän tekemä kiertoreitti yhdistyi punaisten merkkien viitoittamalle tielle.

Reitin alku kulkee latupohjaa pitkin. Metsätähdet ja sinivuokot ojentelivat kukkiaan kohti aurinkoa ja metsä näytti vehreämmältä kuin kaksi viikkoa sitten. Osa reitistä on yhteneväinen Järvien kierroksen kanssa, jonka olimme aiemmin kiertäneet. Kävelimme reittiä nyt toiseen suuntaan kuin Järvien kierroksella ja ennen Tilkin kurkistuksen -näköalapaikkaa käännyimme oikealle metsän siimekseen. Tilkin kurkistuksen kerrotaan kuuluvan Tiirismaan kierrokseen, mutta jätimme sen väliin, koska olimme siellä jo käyneet.

Kivikkoista reittiä ylöspäin

Metsäpolku oli kivikkoinen ja yhdessä ylämäessä piti ottaa neliveto päälle. Suunta oli ylöspäin kohti Tiirismaan huippua. Meitä vastaan tuli pyöräilijä, jolle huutelimme antavamme tietä. Astuimme sivuun ja nuorukainen taiteili maastopyörällä ohi. Hatun nosto hänelle, minä en kuuna päivän valkeana olisi uskaltanut siellä pyöräillä. Olisi tehnyt mieli huutaa hänelle äidillisesti ”Aja varovasti”, mutta suljin suuni viime hetkellä.

Matkan varrella oli kyltti maanalaisesta purosta. Maan päällä oleva uoma oli kuiva, mutta sateella voi kuulla puron solinan. Nyt ei ollut satanut moneen päivään, joten hiljaista oli.

Ympärillä oleva sammaleinen metsä muistutti satumetsää. Se oli todella kaunis, varsinkin kun auringonsäteet siivilöityivät puiden oksien lomasta. Kiviä, puunjuuria ja kaatuneita puita reitillä sai väistellä ja silmät täytyi olla tiiviisti maassa, ettei kompastellut. Olo oli kuin esteratsulla, joka varoi jalkojaan puomeja ylittäessä.

Martan maja -laavulla

Kun olimme taivaltaneet polkua reilun kilometrin eikä Martan maja -laavua näkynyt, aloin epäilemään olimmeko kävelleet sen ohi. Jatkoimme punaisten täplien ohjaamaa polkua pitkin ja tulihan se laavukin sieltä aikanaan vastaan. Luulimme, että se on täynnä ihmisiä, mutta se oli ihmeeksemme tyhjä. Joku siellä oli käynyt juuri paistamassa makkarat, koska tulipesässä paloi vielä pari puuta. On muuten hienoa, että tällaisia paikkoja on tarjolla, missä kuivat nuotiopuut ovat valmiina. Ei ole itsestäänselvyys ihan joka maailman kolkassa. Meillä ei ollut eväitä mukana, joten jatkoimme matkaa.

Polku kulki mänty- ja kuusimetsän halki ja polun vieressä olevat isot kivet olivat jäkälän peitossa. Alkoi janottaa ja tilkka vettä olisi ollut kova juttu. Meillä ei ollut mukana edes vesipulloa, kun arvelimme lähtiessä, ettei näin lyhyelle reitille sellaista tarvita. En kuitenkaan ollut huomioinut ilman lämpötilaa. Tsemppasin itseäni ajattelemalla, että ihminen selviää ilman vettä useamman päivän, joten enköhän minäkin muutamasta kilometristä selviä.

Vaikuttava Pirunpesä

Laavun jälkeen tuli joitakin ihmisiä vastaan ja yksi lapsiperhe käveli edellämme. Muuten olimme saaneet kävellä kahdestaan metsän siimeksessä. Kun lähestyimme Pirunpesää, alkoi kuulua enemmän ääniä. Pirunpesän vieressä oleva laavu oli täynnä ihmisiä ja heitä seisoskeli grillimakkarat kädessä myös vähän kauempana. Ohitimme heidät ja suuntasimme kohti Pirunpesän kalliohalkeamaa. Se oli todella vaikuttavan näköinen. Jotkut rohkelikot kiipesivät kallioiden päälle. Ehkä meidänkin pitäisi ensi kerralla.

Pirunpesän jälkeen palasimme latupohjaa kulkevalle reitille ja luulin, että kuljemme sitä pitkin takaisin parkkipaikalle. Merkinnät ohjasivat meidät kuitenkin takaisin kapealle metsäpolulle, jota kävelimme viimeiset metrit.

Tiirismaan kierroksen pituus on 5 kilometriä. Kun kotona tarkistimme kävelemämme matkan pituuden, matkapuhelin näytti 6 kilometriä ja tyttärellä 7,5 kilometriä. Alussa tekemämme mutka pidensi matkaa, mutta aikamoisia eroavaisuuksia laitteissa silti oli. Reitille on annettu aika-arvioksi 2,5 tuntia korkeuserojen ja osittain vaikeakulkuisen polun takia. Meillä kului aikaa 1 h 40 min.

Reitillä pärjää lenkkareilla, mutta minulla oli jalassa kevyet vaelluskengät, jotka tukivat nilkkaa. Meille sattui kuiva keli, mutta sateisella säällä polku muuttuu liukkaaksi ja kunnon kengät ovat tarpeen.

Tiirismaan kierros
Arvi Hauvosentie 1-13, Hollola

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Lähiretkellä Linnaistensuon luontopolulla
Monipuolinen Järvien kierros Hollolassa
Pitkospuita ja purkutaidetta Keravalla

16 kommenttia
perjantai, 15 toukokuun, 2020 by mertsik

Older Posts