Merjan matkassa

Tällainen matkailija olen – 10 matkailufaktaa minusta

Minkälainen matkailija olen? Onko minulla hyvä suuntavaisto? Tykkäänkö enemmän kaupunki- vai rantalomista? Tällaisia asioita olen viime päivät pyöritellyt mielessäni ja valmistautunut Unelmatrippi-blogin Jennin heittämään haasteeseen. Aluksi tuntui vaikealta keksiä kymmentä erilaista faktaa, mutta lopulta ne löytyivät aika helposti.

1. Olen kaikkiruokainen matkailija

Minulta on joskus kysytty mitä blogini esittelytekstissäkin esiintyvä ”kaikkiruokainen matkailija” tarkoittaa. Jos puhuttaisiin ruoasta se tarkoittaisi sitä, että syön kaikkea enkä nyrpistä nenääni millekään mitä lautaselta löytyy. Matkojen suhteen on samoin. Voin matkustaa mihin maahan tahansa, toki sotaa käyvät maat täytyy jättää tämän ulkopuolelle, niin hullu minäkään en ole. Mikään maa ei ole niin vähäpätöinen, ettei siihen kannattaisi tutustua. Pidän niin kaupunkilomista kuin rantalomistakin. Välillä kaipaan seikkailua ja silloin suuntaan vuorivaelluksille. Voin lähteä valmismatkalle, jos kaipaan helppoa vaihtoehtoa enkä jaksa itse suunnitella. Toinen ääripää on se, että hoidan kaikki matkajärjestelyt ja suunnitelmat alusta loppuun itse. Useimmiten matkustan yhdessä jonkun kanssa, mutta jos matkakaveria ei löydy, voin lähteä reissuun yksinkin. Maailma on täynnä erilaisia sääntöjä ja rajoituksia. En halua asettaa raja-aitoja rakkaalle harrastukselle.

2. Olin ensimmäisen kerran lentokoneessa 19-vuotiaana

Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli Tukholman risteily. Teini-ikäisenä pääsin Brightoniin kielikurssille, jonne matkustimme bussilla. Se oli aikamoinen seikkailu, varsinkin kun käytössämme ollut bussi hajosi ja jouduimme pimeässä aamuyön tunteina odottamaan uutta. Loppujen lopuksi taisimme matkustaa kolmella eri bussilla. Lentokoneeseen pääsin vasta kahdenkympin kynnyksellä, kun lähdin parhaan ystäväni kanssa Ibizalle juhlistamaan opiskelujen päättymistä. Siihen aikaan sai lentokoneessa vielä polttaa tupakkaa ja muistan, että koneen takaosa oli aikamoisen savun peitossa. Viikon jaksoimme Ibizan yössä bailata ja kun poikaystäväni tuli sinne toiseksi viikoksi taisimme olla aika tylsää seuraa, kun yöelämä ei enää kiinnostanut.

Nepalissa lensimme pienellä 42-paikkaisella Buddha Airilla

3. En ole koskaan yöpynyt hostellissa

Olen yöpynyt matkoillani teltoissa, kämäisissä vaellusmajoissa, halvoissa hotelleissa sekä myös viiden tähden hotelleissa. Hostelleissa en koskaan. Aikoinaan niillä oli minusta huono maine enkä sen takia viitsinyt edes vilkaista minkälaisia hostelleja olisi ollut tarjolla. Nykyisin hostelleiden maine on parantunut ja osaa niistä voisi kutsua vaikka hotelleiksi. Siitä huolimatta en ole niitä koskaan katsonut sillä silmällä. Ehkä pitäisi joskus kokeilla.

Parakki Mt.Elbrusin perusleirissä. Alimmainen peti oli mun käytössä ja tavaroita säilytettiin siellä missä tilaa oli.

4. Minulla on huono suuntavaisto

Moni matkabloggaaja on maininnut suuntavaiston tässä haasteessa. Osalla se on hyvä ja osalla heikompi, kuten minulla. Ihailen tyyppejä, joille annetaan kartta käteen, he vilkaisevat sitä ja osaavat heti hahmottaa ympäristön. Minun pitää tutkia sitä aika pitkään, pyöritellä ja senkin jälkeen saatan olla ihan hakoteillä. Kuten saatatte arvata suunnistus ei ollut koulussa lempilajini. Muistan tapauksen, kun parini kanssa eksyimme koulun liikuntatunnilla ja myöhästyimme seuraavalta tunnilta. Jos haluatte jännitystä metsäretkille, ottakaa minut kartanlukijaksi, niin saatetaan päätyä ihan minne vaan.

5. Kaapista ei löydy luurankoja vaan matkalehtiä

Olen tilannut useamman vuoden Mondoa sekä Matkaopas -lehteä. Kaapista löytyy jo aika hyvä kokoelma vanhoja numeroita. Pari vuotta sitten siivoilin kaappia ja tein tilaa uusille lehdille. Annoin vanhoja numeroita, joita en ajatellut enää tarvitsevani, naapurille, joka on myös innokas matkailija. Joskus innostun selailemaan vanhoja numeroita ja lukemaan matkakuvauksia. Silloin kun vielä pääsi helpommin reissun, etsin uusista kohteista tietoa arkistoni kätköistä.

6. En osaa nukkua lentokoneessa

Pitkät lennot tietävät valvomista. Olen todella huono nukkumaan lentokoneessa. Saatan hetkeksi torkahtaa, mutta monen tunnin unista saa vain haaveilla. Kun muut ovat unten mailla, katselen elokuvia, kuuntelen musiikkia tai luen kirjaa. Parhaimmat unet olen saanut Hong Kong – Sydney välillä, kun koneessa oli väljää ja sain kokonaisen penkkirivin itselleni. Siellä pötköttelin muutaman tunnin ja kun heräsin ihmettelin miksi illalla tarjoillaan munakasta. Hetken kuluttua tajusin, että minulla oli mennyt vuorokaudenajat sekaisin ja olikin aamu eikä ilta.

7. Matkaopas reissuun mukaan

Kun etsin matkakohteista tietoa, luen paljon matkablogeja ja selailen myös paperisia matkaoppaita. Usein matkaoppaat jäävät kuitenkin hyllyn päälle pölyttymään ja muistan ne vasta pakatessa. Kohdeoppaan otan reissuun mukaan ja sitä on usein kiva lueskella lennolla ja etsiä viime hetken tärppejä. Matkalla saatan katsella sitä vielä iltaisin. Jos netti on käytössä myös sieltä tulee etsittyä ajankohtaisempaa tietoa.

8. Road tripit ovat nousseet suosikeiksi

Parin viime vuoden aikana olemme kierrelleet Kaliforniaa sekä Australiassa Sydneyn ympäristöä autolla ja road tripit ovat alkaneet kiinnostamaan enemmänkin. Niitä on ollut kiva suunnitella ja ainoastaan on harmittanut, ettei aikaa ole ollut enempää käytettävissä. Auton vuokraaminen jännitti aluksi, koska olin lukenut netistä tietysti kaikki mahdolliset kauhukertomukseet mikä voi mennä pieleen. Kaliforniassa kaikki sujui todella hyvin ja into vaan kasvoi. Sydneyssa mietitytti vasemmanpuoleinen liikenne, mutta alkujännityksen jälkeen sekin sujui. Tai pitäisikö sanoa miehellä sujui, koska hän hoiti ajamisen. Autoilu kiinnostaisi myös Euroopassa, jossa riittäisi paljon mielenkiintoisia kohteita sekä kauniita maisemateitä. Kunhan koronatilanne helpottaa, voisi ottaa suunnittelupöydälle Euroopan road tripin.

9. Rakastan kattoterasseja ja maisemaristeilyjä

Kaupunkilomilla tarkistan yleensä ensimmäisenä minkälaisia kattoterasseja kohteessa on tarjolla. Minua ei niinkään kiinnosta hienot ravintolat, mutta kattoterasseille ja niiltä avautuville näköaloille sytyn helposti. Mikäpä sen mukavampaa kuin tilata tiskilta hyvä drinkki tai lasi kuohuvaa ja nauttia siitä auringonlaskua katsellessa. Jordanian Aqabassa ihastuimme Double Tree Hiltonin kattoterassiin ja kävimme siellä peräti kahtena iltana ihailemassa auringonlaskua.

Auringonlasku Double Tree Hiltonin -kattoterassilta.

Jos kohteessa on mahdollista päästä joki- tai maisemaristeilylle, ne ovat myös omia suosikkeja. Viimeksi teimme pienen risteilyn Sydneyn edustalla. Mereltä käsin oli kiva katsella kaupungin silhuettia sekä seurata paikallista purjehduskisaa. Lontoossa risteilimme Greenwichiin, joka oli myös kiva tapa matkustaa toiseen kaupunginosaan sekä katsella Lontoon maamerkkejä joelta käsin.

10. Laitan rahaa mieluummin matkoihin ja elämyksiin kuin tavaraan

Panostan mielummin matkoihin ja elämyksiin kuin uusiin verhoihin tai sohvatyynyihin. Turhaa tavaraa kertyy nurkkiin muutenkin, joten mietin kaksi kertaa ennen kuin ostan mitään. Matkoilla en sen sijaan säästele vaan panostan elämyksiin. Näihin kuuluvat esimerkiksi vuoristolento Mount Everestille, helikopterilento Grand Canyonille sekä purjehdusretki Havaijilla. Eivätkä kaikki elämykset välttämättä ole edes kalliita. Joskus se voi olla muutaman euron bussimatka naapurikylään.

10 matkailufaktaa minusta -blogihaaste

Osallistu 10 matkailufaktaa minusta -blogihaasteeseen! Tee näin ja kopioi nämä ohjeet mukaan omaan postaukseesi:

Kirjoita 10 matkailufaktaa minusta -blogipostaus, jossa kerrot otsikon mukaisesti 10 matkailuun liittyvää faktaa itsestäsi.
Linkitä jutussasi alkuperäiseen, Unelmatrippi-blogin liikkeelle laittamaan 10 matkailufaktaa minusta -postaukseen.
Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia.
Haasteeseen voi halutessaan tarttua kuka tahansa bloggaaja myös ilman haastetta.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

10 ikimuistoista matkaa viime vuosikymmeneltä
5 x asiat, joita en ole koskaan tehnyt matkalla
10 matkahaavettani

Ota blogi seurantaan myös Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

9 kommenttia
sunnuntai, tammikuu 24, 2021 by mertsik

Viikonloppu Tampereella

*Majoitus saatu Holiday Club

Jos Suomen kaupunkeja pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen, olisi Tampere omalla listallani kymmenen parhaan joukossa. Olen aina tykännyt sen rennosta ilmapiiristä, vaikka en ole siellä koskaan asunut. Kun lapset olivat pieniä, kuului kesälomaan tietysti Särkänniemi. Teimme Tampereella päiväreissuja ja välillä jäimme yöksi. Kerran olimme siellä jopa telttailemassa. Viime vuosina Tampereella on tullut käytyä harvemmin ja nekin vähät ovat olleet työreissuja. Niinpä kun mietimme siskoni kanssa viikonloppukohdetta marraskuulle, ei valinta ollut vaikea.

Olimme lauantaina perillä juuri sopivasti lounasaikaan. Halusimme mennä syömään Periscopeen, mutta se avautui vasta klo 12. Sitä odotellessa pyörimme Ratinan kauppakeskuksessa. Vaikka ostohousut eivät olleet kovin tiukasti jalassa, onnistuin löytämään sieltä jo ensimmäiset joululahjat.

Lounas Periscopessa

Periscope tuntuu olevan ainakin sosiaalisen median mukaan suosittu paikka. Eikä ravintolaa ole suotta kehuttu, siellä oli hyvää ruokaa ja ennen kaikkea huikeat näköalat kaupunkiin sekä Pyhäjärvelle. Olen aina tykännyt kattoterasseista ja vaikka nyt ei marraskuun koleassa säässä ollut terassille asiaa, oli ikkunapöydästä kiva katsella maisemia ruokaa odotellessa.

Pidin myös kaksikerroksisesta isosta ja valoisasta ravintolasalista. Jos Tampereella tulee pyörittyä kesällä, täytyy käydä ehdottomasti testaamassa Periscopen kattoterassi.

Munkkikahvit Pyynikillä

Lounaan jälkeen hyppäsimme autoon ja suuntasimme Pyynikille jälkkärikahveille. Olin käynyt siellä elokuussa työreissun yhteydessä, mutta nyt tuli käännyttyä jostain risteyksestä väärin ja ajelimme jonkun aikaa ympyrää ennen kuin löysimme oikealle tielle. Kadunvarsi oli täynnä autoja, kuten elokuussakin, mutta rohkeasti ajoin vaan lähemmäksi näkötornia. Hyvällä tuurilla sen läheltä löytyisi parkkipaikka ja näin kävikin.

Herkullisista munkeista tunnettu kahvila sijaitsee näkötornin juurella. Kahvilan sisätilat ovat pienet ja sinne saa usein jonottaa. Niin tälläkin kertaa. Rohkeimmat nauttivat munkkikahvit ulkosalla, mutta me päätimme juoda ne sisällä, koska auringosta huolimatta sää oli aika purevan kylmä. Jonotimme noin 15 minuuttia ja oli ihanaa päästä lämpimiin sisätiloihin. En ollut varautunut tarpeeksi lämpimällä takilla ja villakangastakki oli liian ohut koleaan keliin. Luulin, ettei sisällä olisi yhtään vapaata pöytää mutta ihmeeksemme niitä oli tyhjänä useampikin. Kun munkista oli enää sokerinmurut jäljellä, piipahdin näkötornissa. Koliseva hissi vei perille, vaikka ehdin jo miettiä jäänkö välille. Ylhäältä avautui upeat näköalat. Siellä ei ollut muita samaan aikaan, joten sain ihailla maisemia itsekseni. Siskonikin oli jäänyt mielummin kahvilan lämpöön istumaan, kun ei niin välitä korkeista paikoista.

Harhailua Pispalassa

Ennen hotellille menoa halusimme käydä katsomassa vielä Pispalan kauniita puutaloja sekä sieltä avautuvia maisemia. Harhailimme taas jonkun aikaa ennen kuin löysimme Pispalan harjulle Pyykkimettän puistoon, joka on yksi Tampereen suosituimmista näköalapaikoista.

Aurinko oli mennyt pilveen ja maisema oli harmaa, mutta yritin kuvitella miten viehättävälle se näyttäisi aurinkoisena kesäpäivänä. Isot korkeuserot Pispalassa saivat myös pohtimaan miten talven liukkailla säillä jyrkissä mäissä pärjää auton kanssa.

Kylpylä jäi testaamatta

Yövyimme Holiday Clubin Tampereen kylpylässä, joka sijaitsee parin kilometrin päässä ydinkeskustasta, Lapinniemessä. Kello oli aika paljon ennen kuin olimme hotellilla. Ulkoillessa oli tullut kylmä ja pitkä päivä väsytti. Kylpylä sai odottaa seuraavaan päivään. Teki mieli vain kaataa lasi viiniä lasiin ja hypätä sängyn päälle huilimaan. Huone oli toisessa rakennuksessa kuin vastaanotto ja kipaisimme sinne nopeasti sisäpihan poikki. Kylmä tuuli oli yltynyt ja katselin ihmeissäni kylpytakeissa vaeltavia perheitä. Eikö heitä palellut?

Alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta emme jaksaneet lähteä myöskään kaupungille syömään, vaan päädyimme myöhemmin kylpylän alakerrassa olevaan pizzeriaan. Kysyimme respasta pitäisikö sinne tehdä pöytävaraus, koska kylpylä tuntui olevan täynnä. Ei kuulemma tarvinnut. Tilaa löytyisi aina ja se piti paikkaansa. Meidän lisäksemme vain parissa pöydässä oli asiakkaita.

Koronan vuoksi aamiaisvuorot oli jaettu huoneiden mukaan, ettei kaikki ryntäisi sinne samaan aikaan. Meille osui onneksi myöhäisempi vuoro, joten saimme nukkua pitkään. Aamiainen oli aika peruskauraa, mutta niinhän se on monissa ketju- ja kylpylähotelleissa. Joka tapauksessa on ihanaa päästä aina valmiiseen pöytään. Aamiaisen jälkeen kävimme kurkkimassa kylpylän suljettujen porttien taakse. Huomasimme vasta aamulla, että kylpylä avautuu klo 12 ja siihen aikaan olemme jo lähteneet.

Sunnuntaipäivä Finlaysonin alueella

Sunnuntain pyhitimme tutustumalla Finlaysonin alueeseen. Parkkipaikkaa etsimme tovin, kunnes totesimme ettei Tampereella tunneta käsitettä ”ilmainen pysäköinti sunnuntaisin”. Autolle löytyi lopulta paikka ulkoparkista. Kävelimme ensin alueella ristiin rastiin ja kävimme välillä lämmittelemässä museokeskus Vapriikissa. Museokauppa oli todella kiva ja viihdyimme siellä pitkän tovin.

Lounaalla piipahdimme Il Sicilianossa. Italialainen ruoka maistuu aina ja nyt oli kiva rauhassa ruokailla ja kerrata viikonlopun tapahtumia. Ravintolassa oli mukavan väljää ja vasta kun meillä alkoi lautaset olla tyhjiä, saapui läheiseen pöytään kaksi isompaa ryhmää.

Viikonloppu Tampereella oli todella kiva ja uutta reissua voisi suunnitella kesäksi. Tampereen kesästä on nimittäin jo ihan liian pitkä aika.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Miniloma Savonlinnassa
Päiväretki Hämeenlinnaan
Viikonloppu Jyväskylässä

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

26 kommenttia
lauantai, tammikuu 16, 2021 by mertsik

Minkälainen matkavuosi oli 2020?

Vuosi 2020 alkoi matkailun merkeissä, mutta sitten iski koronan paholainen ja laittoi koko maailman kiinni. Loppuvuosi kului kotimaata kierrellen sekä tutustuen lähialueiden luontokohteisiin.

Tällainen oli elämäni erikoisin vuosi.

Helmikuu

Vuoden ensimmäinen matka suuntautui iloiseen Itä-Suomeen Joensuuhun. Kävimme ensin katsomassa tyttäremme ja hänen poikaystävänsä ensimmäistä yhteistä asuntoa. Olin edellisen kerran käynyt kaupungissa muutama vuosi sitten juoksutapahtumassa mutta silloin ei ehtinyt muuta kuin siirtyä rautatieasemalta urheiluhallille ja takaisin. Nyt oli kiva kierrellä kaupungilla ja tutustua talviseen Joensuuhun. Illalla kävimme Aittarannassa illallisella. Yön vietimme torin laidan Sokos Hotel Vaakunassa.

Lue lisää: Viikonloppu Joensuussa

Helmikuun lopussa toteutui pitkäaikainen haaveeni päästä Australiaan. Koronan varjo kurotteli lonkeroitaan Eurooppaan ja pari muutakin muuttujaa oli ilmassa ennenkuin pääsimme matkaan. En uskaltanut huokaista helpotuksesta ennen kuin lentokoneen pyörät osuivat Australian kamaralle.

Vietimme ensin pari päivää Sydneyssä ja tasoittelimme aikaeroa. Loppuviikosta vuokrasimme auton ja kiertelimme muutaman päivän Sydneyn lähialueilla. Toiseksi viikoksi lensimme Cairnsiin, jossa otimme taas auton alle. Vietimme yhden yön Port Douglasissa ja sieltä palasimme takaisin helteiseen Cairnsiin. Yksi reissun kohokohdista oli kahden päivän purjehdusretki Valliriutoille.

Kun palasimme kotiin luimme lehdestä ensimmäisistä Suomessa koronaan sairastuneista. Minäkään en palannut matkan jälkeen toimistolle vaan jäin tekemään etätöitä. Uusi, erilainen aikakausi oli alkanut.

Lue lisää: Unelmamatka Australiaan

Maaliskuu

Vaikka koronan vuoksi monet ovet pysyivät kiinni ja harrastusmahdollisuudet loppuivat kuin seinään, oli onneksi aina mahdollisuus mennä luontoon kävelemään. Maaliskuun lopulla otimme koirat mukaan ja ajoimme Lapakistoon. Aurinko lämmitti jo mukavasti ja luonnossa samoilu onnistui siirtämään ajatukset hetkeksi pois koronasta.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna teimme historiaa, kun kävimme mökillä. Koskaan aiemmin ei saareen ole päässyt näin varhain keväällä. Sen verran kylmää vielä oli, ettemme jääneet yöksi, mutta lämmitettiin sauna ja istuttiin ilta paljussa.

Huhtikuu

Huhtikuussa jatkoimme mökkeilyä. Siitä sai mukavaa vaihtelua arjen keskelle. Pääsiäisenä jäimme yöksi ja sunnuntaina lumisateessa veneilimme sieltä pois.

Lähiseutujen tutkiminen jatkui ja kävin tyttäreni kanssa iltakävelyllä Linnaistensuolla. Olin todella hämmästynyt miten lähellä Lahden keskustaa on tuollainen hieno luontokohde.

Kuun loppupuolella kiersimme Hollolassa Järvien kierroksen, jolle mittaa kertyi 7,5 kilometriä. Maasto oli hyvin vaihtelevaa ja korkeuserot suuret Tiirismaan rinteen ansiosta. Juurakkoiset metsäpolut vaihtuvat milloin pitkospuihin ja milloin tasaiselle maantielle.

Toukokuu

Äitienpäivänä luontomatkailu jatkui, kun kiersimme 6 kilometrin pituisen Tiirismaan kierroksen. Jos Järvien kierros oli tarjoillut monipuolisia maastoja, niitä oli tarjolla myös Tiirismaalla. Sää oli aurinkoinen ja sinivuokot kukkivat. Eipä paljon sen hienompaa retkeilysäätä olisi voinut toivoa.

Lue lisää: Tiirismaan kierros Hollolassa

Kesäkuu

Aurinkoinen ja lämmin juhannus vietettiin mökillä. Juhannuksen jälkeisellä viikolla kävin tyttäreni kanssa Porvoossa. Helle helli sielläkin ja meillä oli oikein mukava päivä.

Vuoden toinen ulkomaan matka suuntautui kesäkuun lopulla Tallinnaan. Kyseessä oli Tallink Suomen ja Visit Tallinnan järjestelmä pressimatka. Matkustimme Tallinnaan Victoria I:llä ja perillä oli tarjolla erilaisia ohjelmavaihtoehtoja. Minua kiinnosti niistä eniten Fotografiska ja Telliskiven alue. Helteinen sää oli valitettavasti vaihtunut vesisateeksi ja Telliskiven alueeseen tutustuminen jäi aika pintapuoliseksi rankkasateen yllättäessä.

Heinäkuu

Heinäkuussa vietin kesälomaa ja sen alkajaisiksi lähdimme miehen kanssa taas Itä-Suomeen. Vietimme Varistaipaleella pari yötä ystäviemme mökillä ja teimme sieltä käsin pari päiväretkeä. Tutuiksi tulivat niin Valamon kuin Lintulan luostarit Heinävedellä sekä Kolin upeat kansallismaisemat, jonne aika monen muunkin tie vei viime kesänä.

Itä-Suomen jälkeen oli vuorossa vanha kotikaupunkimme Jyväskylä. Olin varannut sieltä hotellin SuomiPop -festareita varten, mutta niitähän ei koronan vuoksi järjestetty. En viitsinyt selvitellä olisiko hotellista saanut rahoja takaisin, vaan päätin lähteä Jyväskylään kaikesta huolimatta. Matkaseuraksi sain siskoni ja meillä oli oikein hauska viikonloppu. Kiertelimme vanhoja kotikulmia, kolusimme alennusmyyntejä, nautimme hyvästä ruoasta ja juomasta. Matti Nykäsen mäen huipulla tuli myös käytyä. Olihan sieltä huimat näkymät eikä voinut kuin ihmetellä miten joku uskaltaa sieltä hypätä.

Kesäloman päätteeksi teimme pienen purjehdusretken Päijänteelle miehen ja koirien kanssa. Vietimme yhden yön Padasjoen satamassa ja toisen yön Sysmässä. Sää vaihteli auringosta vesisateeseen. Päijänteen seutu on sinällään tuttu, kun siellä on useampina vuosina veneilty, mutta kyseisissä satamissa olen harvemmin yöpynyt. Miehelle ne sen sijaan olivat tuttuakin tutumpia purjehduskisoista.

Elokuu

Elokuussa oli edessä paluu arkeen, mutta viikonlopuista otettiin kaikki irti. Kuun alussa toteutin edelliskesältä jääneen haaveen käydä jollain majakalla. Kohteeksi valikoitui Söderskär ja saimme nauttia upeasta majakkasaaresta helteisessä säässä.

Syyskuu

Syyskuussa jatkui luontomatkailu. Kävimme Nastolassa Sammalsillansuon luontopolulla ja yritimme löytää Kangasniemeltä Hiisilammen luontopolkua. Emme sinne koskaan löytäneet, mutta taiteilimme kivikkoisen metsän läpi Hiisilammen rantaan. Pienet reippailut saatiin aikaiseksi ennen pihasaunan lempeitä löylyjä.

Kuun lopussa tein päiväretken Kärkölään Huovilan puistoon. Se osoittautui niin upeaksi paikaksi, että sinne täytyy päästä ensi kesänä uudestaan. Puisto oli kaunis myös aurinkoisena syyspäivänä mutta kesän kukkaloisto jäi nyt näkemättä. Puistosta pääsi myös pienelle luontopolulle, jonka kävin kiertämässä. Huovilan puisto oli todellinen helmi!

Lokakuu

Lokakuussa laitoimme mökin talviteloille. Viikonloput vapautuivat mökkeilystä muihin puuhiin. Ostin museokortin ja lähdin ulkoiluttamaan sitä ensimmäiseksi Hämeenlinnaan. Linnakierroksen jälkeen maistui kahvit ja ajelin katsomassa myös Kantolan muraalit.

Samana viikonloppuna kiipesin myös korkealla puiden latvojen yläpuolella olevaan Luhdanjoen lintutorniin. Maisemat oli komeat ja keväällä paikka on suosittu lintuharrastajien keskuudessa.

Kuun lopussa piipahdettiin kotiseudulla Kangasniemellä ja sieltä ajeltiin Savonlinnaan. Olisin halunnut käydä siellä jo kesällä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Savonlinnassa halusin nähdä Olavinlinnan ja sinne suuntasimme ensimmäisenä. Oli myös mukavaa päästä pitkästä aikaa hotelliin yöksi. Tuntui siltä kun olisi ollut pidemmälläkin matkalla. Savonlinna ihastutti ja haaveilimme uudesta reissusta kesäaikaan, jolloin esimerkiksi Saimaan risteily olisi hieno elämys.

Marraskuu

Isänpäivänä ajeltiin Orimattilaan Myllykulman koskelle. Enpä tiennyt aiemmin, että lähiseudulta löytyy koskimaisemia, joten pitihän ne käydä katsomassa.

Kuun puolivälissä oli vuorossa viikonloppureissu Tampereelle. Siellä ehdin piipahtaa jo elokuussa töiden merkeissä, mutta nyt menimme siskoni kanssa nauttimaan hyvästä ruoasta, viinistä, munkkikahveista sekä kylpylästä. Tästä reissusta en ole ehtinyt vielä blogiin kirjoittaa, mutta juttu on tulossa lähiaikoina. Se täytyy jo tässä vaiheessa paljastaa, että vaikka kylpylähotellissa yövyimme, emme itse kylpylään kyllä ehtineet. Muut metkut pitivät sen verran kiireisinä.

Marraskuun loppupuolella ajoin uudestaan Orimattilaan ja kävin kiertämässä Kairessuo-Mieliäissuon luontopolun. Maisemat olivat kauniit, mutta osa pitkospuista huonossa kunnossa ja veden alla. Kengät märkinä talsin loppumatkan ja muitakin mutkia oli matkassa.

Vuoden aikana kävin vain kahdessa maassa; Australiassa ja Virossa. Tai jos tarkkoja ollaan kolmessa, koska Australian lennot olivat Hong Kongin kautta. Yksi uusi maa tuli myös listalle Australian myötä. Muuten vuosi oli luontopolku voittoinen. Enpä ole koskaan aiemmin kiertänyt tällaista määrää pitkospuita ja luontokohteita.

Vaikka viime vuoden mittaan tuli tehtyä paljon kaikenlaista, toivon että tänä vuonna pääsisi useammin ulkomaille. Sitä kaipasin viime vuoden aikana välillä todella kipeästi. Turvallisuus edellä mennään totta kai enkä ole uskaltanut tehdä vielä mitään varauksia, mutta toivon, että tilanne helpottuisi viimeistään kesään mennessä.

Minkälaisia matka- tai luontokohteita vuosi 2020 sinulle tarjosi?

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Katsaus matkavuoteen 2017
Katsaus matkavuoteen 2018
Katsaus matkavuoteen 2019

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

30 kommenttia
keskiviikko, tammikuu 6, 2021 by mertsik

Helmet-lukuhaaste 2020 – miten meni?

Reilu vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran Helmet-lukuhaasteesta, vaikka se oli pyörinyt jo useamman vuoden. Kyse on leikkimielisestä haasteesta, jonka aikana luetaan 50 kirjaa eri teemoihin liittyen. Haastelistan on koonnut kirjastoammattilaisista koostuva joukko. Sen tarkoituksena on innostaa ihmisiä lukemaan, tarttumaan erityyppisiin kirjoihin ja tutustumaan kirjallisuuden eri lajeihin. Jokainen saa itse päättää mitä kirjoja lukee ja minkä kirjan merkitsee mihinkin haastekohtaan. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää vaan kaikki tavat ovat oikein.

Olin pohtinut haasteeseen osallistumista jonkun aikaa ja viimeisen silauksen sille antoi bloggaajakollega Martta, jonka huomasin osallistuneen viime vuoden haasteeseen ja aloittavan uuden myös tänä vuonna. Martan kanssa myös luimme yhdessä kohdan 19 kirjan.

Se miksi pohdin pitkään haasteeseen osallistumista, johtui ihan niinkin tavanomaisesta syystä kuin ajankäyttö. Opiskelen työn ohella ja pitkät työmatkat veivät myös aikaani. Enpä silloin tiennyt, että suurimman osan tästä vuodesta saisinkin tehdä etätöitä ja aikaa vapautuisi muuhunkin kuin autossa istumiseen. Ajankäyttöhaasteista huolimatta päätin osallistua ja katsoa miten pitkälle pääsisin.

Miten Helmet-lukuhaasteessa kävi?

Haaste lähti aika reippaasti käyntiin. Etsin kirjaston nettisivuilta sopivia kirjoja ja laitoin niitä varaukseen. Olin päättänyt lukea mahdollisimman erilaisia kirjoja enkä turvautua pelkästään omiin suosikkigenreihin; romanttisiin hömppiin, matkakirjoihin tai dekkareihin. Aluksi luin kirjoja, joita en varmasti muuten olisi kirjaston hyllystä valinnut. Lukeminen eteni aika hitaasti, koska en kokenut niitä kovin mielenkiintoisiksi. Yksi tällaisista oli Väärän kissan päivä. Se ei vaan uponnut omaan makuun, mutta sitkeästi luin sen loppuun asti.

Tylsien kirjojen kanssa olisi tehnyt mieli luovuttaa monta kertaa. Pakotin itseni jatkamaan, koska muuten kaikki se aika, jonka olin kirjan etsimiseen, lainaamiseen ja lukemiseen käyttänyt, olisi ollut hukkaan heitettyä. Yksi oudoimmista kirjoista oli Kristallipalatsi. Olisin halunnut lopettaa sen lukemisen monta kertaa, mutta sinnittelin eteenpäin sivu kerrallaan. Puolessa välissä kirjan juoni yllättäen parani ja loppu menikin vauhdikkaammin. Kirja päättyi kuitenkin niin oudosti, että se meni jo tunteisiin. Se jätti niin paljon kysymysmerkkejä ja avoimia kohtia, että alkoi suututtamaan. Ei lukijoille saa noin tehdä. Etsin käsiini jopa muutaman kirjablogin, missä Kristallipalatsi oli arvosteltu. Ajattelin, että jospa en vaan hoksannut jotain kohtaa, mutta huomasin muiden olleen ihan yhtä kysymysmerkkeinä kuin minäkin.

Reippaan alun jälkeen tuli notkahdus, johon suurin syy oli korona. Kirjastot menivät niin nopeasti kiinni, etten ehtinyt hakea varastoon lukemista. Lohdutin itseäni, että voisin käydä omaa kirjahyllyä läpi ja ainahan apuna olisi äänikirjat. En tarttunut lopulta kumpaankaan näistä oljenkorsista, vaan lukeminen tyrehtyi joksikin aikaa.

Kun kirjastot jälleen avautuivat, otin itseäni uudestaan niskasta kiinni ja jatkoin haasteen parissa. Optimistisesti ajattelin, että kesälomalla saan kurottua menetettyjä viikkoja kiinni ja ruksittua mahdollisimman monta kohtaa listalta. Kuten arvaatte, pieleen meni sekin. Luin kyllä, mutta en todellakaan niin paljon kuin olin ajatellut.

Kun kesäloma loppui ja syksy alkoi häämöttää, tarkastelin haastelistaa ja totesin olevani pahasti jäljessä. Tiukalla loppukirillä voisin saada kaikki kohdat luettua, mutta aika hoppu siinä tulisi. Loppuvuodesta sain pidettyä hyvää tahtia, mutta siitä huolimatta loppukiri alkoi liian myöhään.

Miten valitsin kirjoja lukuhaasteeseen?

Aluksi hyödynsin kirjaston verkkosivujen hakua ja yritin sitä kautta löytää haastekohtiin sopivia kirjoja. Kun se alkoi tuntua työläältä, otin apuun Helmet-lukuhaasteen oman FB-ryhmän. Se oli mainio! Aktiivisimmat olivat saaneet haasteen tehtyä jo kesällä. He julkaisivat valmiita listoja ryhmässä ja sieltä sain hyviä lukuvinkkejä. Keskustelu oli myös aktiivista ja jos joku kysyi vinkkejä johonkin hankalaan kohtaan, ehdotuksia tuli kymmenittäin.

Kirjavinkkien perusteella tein netissä hakuja, koska halusin tietää mistä kirjat kertovat ja ovatko ne sellaisia, jotka jaksaisin lukea. Varsinkin loppuvuodesta en halunnut pöydälleni enää yhtään tylsää kirjaa, johon jäisin jumiin. Kun vastaan tuli lista, jossa lukijalla oli samanlainen kirjamaku kuin minulla, otin ideoita talteen haasteen jälkeistä elämää varten. Vaikka ei lukuhaastetta tekisikään, kannattaa kyseisesta FB-ryhmästä käydä hakemassa lukuinspiraatiota.

Mutta, tässä nyt vihdoin oma listani. Olen merkinnyt tähdellä ne kirjat, joista pidin ja voisin suositella niitä muillekin.

Helmet-lukuhaaste 2020 kirjani

1. Kirja on vanhempi kuin sinä

2. Iloinen kirja: Paula Noronen / Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa*

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä: Mika Mäkeläinen / Kimlandia

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Siri Broch Johansen / Minä olen hiihtäjä

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella: Hyppe Salmi / Aaltoja ja asiattomuuksia

7. Kirjassa rikotaan lakia: Camilla Läckberg / Kultahäkki*

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi: Josie Silver / Tule takaisin*

9. Kirjassa kohdataan pelkoja: Emma Vepsä / Tie Teheraniin*

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa:
Sally Rooney / Keskusteluja ystävien kesken

11. Vaihtoehtohistoria: Johanna Sinisalo / Enkelten verta

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera: Eira Mollberg / Villahousuhäpeä

13. Kirjassa eksytään: Christophe Rufin Vaellus / Santiago de Compostelan kulkijat

14. Urheiluun liittyvä kirja: Ari Väntänen / Minna Kauppi suunta/vaisto*

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö: Rosella Postorino / Suden pöydässä*

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli: Anna-Kaari Hakkarainen / Kristallipalatsi

17. Tutkijan kirjoittama kirja : Bea Uusma / Naparetki – Minun rakkaustarinani

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja: Heikki Salo / Kahlekuningaslaji – laululyriikan käsikirja

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa: Päivi Laitinen / Reissunaisia: seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä*

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja: Tove Jansson / Katse horisontin yli

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta: Cathy Kelly / Perhesiteitä*

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja: Claire Castillon / Äidin pikku pyöveli

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä: Veera Nieminen / Avioliittotesti

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa: Nina George / Pieni kirjapuoti Pariisissa

25. Kirjassa ollaan saarella: Bill Bryson / Muistiinmerkintöjä pieneltä saarelta

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö: Michael Zadoorian / Viimeinen loma

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani

28. Tulevaisuudesta kertova kirja

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva

30. Kirjassa pelastetaan ihminen: Denise Rudberg / Kuuden metrin syvyydessä

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos: Kristiina Saha / Minäpäivät

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana: Tomi Kontio / Kansallispuistojen kutsu*

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa: Lindsey Kelk / Ikuinen morsiusneito*

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa: Pasi Ilmari Jääskeläinen / Väärän kissan päivä

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu

39. Kirjassa lennetään: Jojo Moyes / Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan: Tuija Lehtinen / Romantiikkaa ja rokokoota*

42. Kirjassa on isovanhempia: Kevin Kwan / Ökyrikas tyttöystävä*

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa: Ruth Ware / Nainen hytissä 10*

45. Esikoiskirja: Riikka Suominen / Suhteellisen vapaata

46. Kirjassa on sauna

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja: Beth O´Leary / Kimppakämppä*

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Lopputulos: 35 kirjaa

Vaikka haaste jäi kesken, ilman sitä en olisi lukenut tänä vuonna näin paljon kirjoja. Edellisinä vuosin olen lukenut noin 10 kirjaa vuodessa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Onhan tämä siihen nähden huikea parannus.

Toki harmittaa, että haaste jäi kesken. Loppuvuodesta oli hyvä vauhti päällä, mutta kuten aiemmin jo mainitsin, loppukiri olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin. Ensi vuoden lukuhaaste julkaistaan näinä päivinä, mutta nyt en aio siihen osallistua. Kirjoitusopinnot tulevat viemään ensi vuonna entistä enemmän aikaa ja sen vuoksi päätin jättää lukuhaasteen väliin. Aion kuitenkin seurata lukuhaasteen FB-ryhmää ja napata sieltä vinkkejä lomalukemiseksi.

Oletko sinä osallistunut Helmet-lukuhaasteeseen? Pidätkö lukemisesta?

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Matkabloggaajan syksyn kirjavinkit
Matkabloggaajan lukuvinkit kesälle
Kansallispuistojen kutsu – lahjavinkki luonnossa liikkujille

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

23 kommenttia
sunnuntai, joulukuu 27, 2020 by mertsik

Kairessuo-Mieliäissuo luontopolku – pitkospuita värikkäällä suolla

Metsässä kävely rentouttaa ja poistaa stressiä – useimmiten se on näin, mutta joskus luonnossa liikkuminenkaan ei auta, jos päässä pyörii liikaa asioita. Minulle kävi juuri näin, kun eräänä sunnuntai-iltapäivänä ajelin Orimattilaan Kairessuo-Mieliäissuo luontopolun lähtöpaikalle. Vielä siinä vaiheessa ajatusten sekamelska ei menoa haitannut. Luontopolun alkuun oli onneksi hyvät opasteet, varmaan parhaimmat mitä olen puoleen vuoteen nähnyt. Perillä odotti pieni parkkipaikka, joka oli täynnä. Tähyilin toisella puolella olevalle metsätielle, jonka varressa oli myös autoja. Sain omani juuri parkkeerattua sinne, kun huomasin että parkkipaikalta lähti auto ja siellä joku viittilöi minulle osoittaen tyhjää paikkaa. Vilkutin kiitokseksi ja käänsin autoni sinne. Olisin halunnut kiittää pariskuntaa, joka minulle paikkaa näytti, mutta he olivat ehtineet kadota metsän siimekseen ennenkuin pääsin autosta ulos.

Kairessuo-Mieliäissuo luontopolku

Kairessuo-Mieliäissuo luontopolku kiertää kahdella suolla ja reitin varrella on useita pitkospuita. Reitin pituus on noin 3,5 kilometriä ja se on rengasreitti. Ainoastaan lyhyt siirtymäpolku reitille on sama mennessä ja tullessa. Kiitin itseäni hyvästä kenkävalinnasta jo siirtymäpolulla, koska edellispäivän runsaiden sateiden vuoksi siellä oli isoja vesilammikoita. Lenkkareilla sinne ei olisi ollut mitään asiaa. Olin etukäteen lukenut, että reitillä saattaa kengät kastua, mutta en osannut arvata, että niin voisi käydä jo alkumatkasta.

Metsäpolun jälkeen siirryin reitille, joka myötäili suon reunaa. Reitti oli merkitty keltaisilla tassunjäljillä, joten eksymisvaaraa ei ollut.

Rauhallinen luontopolku

Vaikka parkkipaikalla olikin useampi auto, en aluksi nähnyt polulla ketään vaan sain kävellä omassa rauhassa. Suon toiselta puolelta kuului jossain välissä lasten ääniä ja kuulosti siltä kuin siellä olisi isompikin porukka. Myöhemmin kohtasinkin tämän perheen, mutta ison lapsilauman sijaan jälkikasvua oli vain kaksi. Yksi pariskunta käveli alkumatkasta minua vastaan ja katseeni kiinnittyi miehen pitkävartisiin kumisaappaisiin. Mielessä välähti ajatus omista kumppareista ja pohdin olisiko sittenkin pitänyt laittaa ne jalkaan. En kuitenkaan tykkää niillä pitkiä matkoja kävellä ja sen vuoksi olin päätynyt vaelluskenkiin. Myöhemmin takaani kuului ääniä ja jonkun ajan kuluttua toinen pariskunta ohitti minut, kun hääräilin kameran kanssa suota kuvailemassa. Muuten reitillä oli rauhallista ja ainoat äänet kuuluivat läheiseltä autotieltä.

Vaikka marraskuu oli jo pitkällä, suo oli edelleen kauniin oranssinvärinen. Unohduin tuijottelemaan sitä pitkäksi aikaa ja huomasin samalla, että ajatuksiin kiemurteli tekemättömien töiden lista. Mistä ne nyt siihen putkahti? Yleensä luonnossa ei työt eikä muut velvollisuudet paina, mutta nyt en saanut pidettyä ajatuksia kurissa. Edellinen viikko oli ollut kiireinen niin töiden kuin opintojen parissa ja stressikäyrä oli ollut korkealla. Nyt se kaikki alkoi näköjään purkaantumaan keskellä suomaisemaa. Damn!

Jos pitkospuille haluat mennä nyt, takuulla kastelet kenkäsi..

Matka jatkui pitkospuita pitkin. Tulin aukealle, jossa pitkospuut olivat lähes kokonaan veden alla. Mietin mitä tehdä. Pitäisikö jatkaa matkaa vai kääntyä takaisin? Kengät olisivat umpimärät, jos jatkaisin eteenpäin. En halunnut luovuttaa ja astuin varovasti pitkospuille. Pelkäsin, että ne ovat liukkaat ja humpsahdan kokonaan veteen.

Varovasti etenin ja tunsin miten vesi imeytyi kenkiin. Vaikka gore-tex-kengät ovat vedenpitävät, ei niitä ole tarkoitettu kokonaan sinne uitettavaksi. Kun olin päässyt pitkospuiden toiseen päähän ja katsoin taakseni, näin vilauksen takana kulkevasta pariskunnasta. Heidän kasvoillaan häilähti hämmästynyt ilme kun he näkivät veden vallassa olevan reitin. En jäänyt katsomaan miten he siitä suoriutuivat vaan jatkoin matkaa ja pian olin reitin puolivälissä, jossa noustiin kallion päälle. Siellä odotti kutsuvan näköisenä penkki, jolla olisi ollut varmasti mukava istuskella ja syödä vaikka eväitä. Minulla ei ollut niitä mukana ja päätin jatkaa matkaa, että selviytyisin takaisin kotiin ennen hämärän tuloa.

Luonnon oma temppurata

Mieliäissuolla matkan tekoa hidasti kaatuneet puut. Niitä oli pitkin ja poikin. Puita piti ylittää ja alittaa, että pääsi jatkamaan matkaa. Varsinainen luonnon oma temppurata!

Kun luulin päässeeni pahimman yli, eteeni tuli mutavelliä täynnä oleva polku, jossa puu poikineen oli nurin. Epätoivoisena yritin kiertää pahimman mudan polun reunaa pitkin, mutta tietysti horjahdin ja jouduin astumaan märkään velliin pysyäkseni pystyssä. Siinä vaiheessa alkoi keljuttamaan oikein kunnolla. Kirosin mielessäni koko reitin.

Mieliäissuolla on myös korkea lintutorni, josta on kuulemma hienot näköalat suolle. Sinne päästäkseen täytyy kävellä reitiltä hieman sivuun pitkospuita pitkin. Pohdin mitä teen lintutornin kanssa. Kävelin jo pienen matkan sitä kohti, mutta lopulta luovutin. Olin kiivennyt muutama viikko sitten Luhdanjoen lintutorniin ja nyt huomasin, ettei suolla oleva lintutorni kiinnostanut niin paljon, että olisin jaksanut sinne mennä. Vaikka olin hetkeä aikaisemmin miettinyt, etten tule tälle reitille enää koskaan, ajatukseni kiitivät jo kevääseen, jolloin lintutornista voisi olla hauska seurailla lintujen kevätmuuttopuuhia.

Edessä oli vielä yhdet pitkospuut, jotka eivät onneksi lojuneet veden alla. Sen jälkeen reitti kaarsi metsän siimekseen ja kohti lähtöpaikkaa. Vaikka omat fiilikset vaihtelivat reitin varrella, voin sitä silti suositella sunnuntaireippailuksi. Lintubongarit viihtyvät varmasti myös suomaisemissa sekä lintutornissa. Ehkä minäkin kiipeän sinne seuraavalla kerralla.

Kairessuo-Mieliäissuon luontopolku, Koskustentie 531, Orimattila

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Luhdanjoen korkea lintutorni
Lähiretkellä Linnaistensuon luontopolulla
Monipuolinen Järvien kierros Hollolassa

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

12 kommenttia
sunnuntai, joulukuu 20, 2020 by mertsik

Miniloma Savonlinnassa

Kaipasin syksyn pimeneviin päiviin piristystä ja pientä irtiottoa kotona pyörimisestä. Niinpä kaivoin naftaliinista kesällä toteutumatta jääneen Savonlinnan reissun. Meidän oli tarkoitus piipahtaa siellä heinäkuussa Kolin matkan yhteydessä, mutta aikataulumuutosten vuoksi emme sinne ehtineet.

Savonlinna kylpi syysauringossa, kun pysäköimme auton Olavinlinnan lähellä olevalle parkkipaikalle. Ikoninen linna kohosi jylhänä kallioluodolla ja hetken sitä ihailtuamme päätimme piipahtaa viereisessä kahvilassa ennen linnaan tutustumista.

Kahvila Saima – erinomainen kahvila linnan kupeessa

Entisessä lastentarhan talossa sijaitseva kahvila Saima vaikutti viehättävältä ja se toi mieleeni Hämeenlinnan Villa Marengin. Molemmissa oli kodikkaasti sisustettuja huoneita, joissa sai nauttia talon tarjoamista herkuista. Vitriinit notkuivat suolaisista ja makeista vaihtoehdoista. Valitsimme juustokakkupalat ja pujottelimme ikkunapöytään istumaan.

Kahvila vaikutti suositulle ja suurin osa pöydistä oli täynnä, vaikka oli lokakuinen lauantai. Mietin, että kesällä siellä olisi varmasti täynnä, vaikka tarjolla olisi myös pieni ulkoterassi.

Keskiajan tarinoita Olavinlinnassa

Kahvien jälkeen kävelimme lyhyen matkan Olavinlinnaan. Museokorttia vilauttamalla pääsin ilmaiseksi sisälle. Opastettuja kierroksia järjestetään tasatunnein ja koska sen alkuun oli vielä aikaa, menimme ulos kävelemään ja katselemaan mitä sieltä löytyy.

Olavinlinna on maailman pohjoisin keskiaikainen linna. Se sijaitsee Savonlinnan keskustan tuntumassa. Linnan rakennustyöt alkoivat vuonna 1475. Linnan perustaja, tanskalaissyntyinen ritari Erik Akselinpoika Tott rakennutti linnan strategisesti tärkeän Savon alueen turvaksi. Sen tarkoituksena oli torjua venäläisten hyökkäykset ja varmistaa Savon herruuden säilyminen Ruotsin vallan alla.

Olavinlinna rakennettiin kalliosaarelle ja sinne kuljettiin puusiltaa pitkin. Näin linnaan kohdistuvat hyökkäykset oli helppo estää. Puusilta vaan irrotettiin kiinnityksistään ja päästettiin ajelehtimaan. Vuonna 1857 myrsky repi lautasillan riekaleiksi ja seuraavan sadan vuoden ajan linnaan pääsi vain veneellä. Ponttoonien varassa kelluva silta valmistui vuonna 1974 ja sitä pitkin linnaan kuljetaan tänäkin päivänä.

Koronan vuoksi linnan torneihin ei nyt päässyt. Opastettu kierros kulki sisätiloissa ja pääsimme kurkistelemaan oopperan käyttämiä tiloja, joihin ei normaalisti pääsisi. En ole oopperajuhlilla koskaan käynyt, mutta nyt heräsi mielenkiinto. Se olisi varmasti hieno kokemus, vaikka en oopperamusiikin suuri ystävä olekaan. Tänä vuonna oopperajuhlat peruttiin kuten moni muukin tapahtuma, mutta toivottavasti ne voidaan järjestää taas ensi kesänä.

Opastetuilla kierroksilla kuulee mielenkiintoisia tarinoita linnan historiasta ja nytkin saimme kuulla muun muassa linnanneidosta, joka rakastui palavasti venäläiseen sotilaaseen. Romantiikan tuoksinassa neito päästi viholliset linnaan. Kiinnihän siitä jäi ja rangaistukseksi hänet haudattiin elävältä muuriin. Sille paikalla neidon kyynelistä kasvoi pihlaja, joka kertoi omaa tarinaansa tytön viattomuudesta.

Linnan kappelista löytyy Suomen pienimmät urut

Kuulimme myös Olavinlinnan kuuluisimmasta vangista, aatelismies Joachim Mitzloffista. Hän oli saksalainen vakooja ja sukujuuriensa vuoksi hän sai asua linnassa varsin ylellisissä oloissa. Aatelisherralle nekään eivät kelvanneet ja hän yritti paeta linnasta useita kertoja ja vihdoin onnistuikin. Avukseeen hän värväsi yhden linnan luutnanteista. Miehet kiipesivät torniin, josta he laskeutuivat köydellä alas. Apujoukot hakivat heidät veneellä ja autokyyti oli rannassa odottamassa. Yöllä tapahtuneen paon seurauksena Mitzloff palasi Keski-Eurooppaan eikä hänestä kuultu sen koommin.

1500-luvulla linnassa asui noin 150-200 henkeä. Ruokavalio koostui pääosin kalasta. Pöydästä löytyi myös joutsenpaistia, joka sekin laskettiin kalaruoaksi. Olutta juotiin paljon ja sotilaan päiväannos oli viisi litraa. Vahvuudeltaan se oli kotikaljan tasoista. Linnanherroille tarjotussa oluessa oli enemmän prosentteja.

Linnan etupihalla on pässin patsas ja moni ihmettelee mikä sen tarina on. Linnassa kasvatettiin pässejä, joista tehtiin paistia Pyhän Olavinpäivänä. Patsasta ei kuitenkaan sen vuoksi tehty, vaan yksi pässeistä joutui kerran taistelun tuoksinassa linnan muurille. Oli kova ukonilma ja venäläiset piirittivät linnaa. Pässi nousi muurilla peloissaan takajaloilleen ja salamoiden välkkyessä taustalla, se näytti sorkkineen paholaiselta. Viholliset pelästyivät ja perääntyivät, koska luulivat, että itse Lucifer heitä pelotteli. Pässin avulla Olavinlinna selviytyi tästä taistelusta voittajana.

Kuninkaansali, jossa presidentit Niinistö ja Putin illastivat muutama vuosi sitten

Olavinlinnan näyttely

Olavinlinna joutui usein venäläisten hyökkäysten kohteeksi. Vuonna 1714 se joutui antautumaan kuuden viikon piirityksen jälkeen. Syynä oli niinkin tavanomainen asia kuin ruoan loppuminen. Vuonna 1721 linna palautui ruotsalaisille, mutta vuonna 1743 Turun rauhassa se päätyi jälleen venäläisille. Venäläiset poistuivat linnasta 1800-luvun puolivälissä.

Oopperajuhlista saamme kiittää Aino Acktéa. Hän vieraili Olavinlinnassa eräissä juhlissa ja näki heti miten hienot puitteet linna tarjoisi oopperajuhlille. Ensimmäiset oopperajuhlat näkivät valon vuonna 1912. Yhtäjaksoisesti niitä ei tähän päivään ole järjestetty, vaan väliin mahtuu vuosia, jolloin ooppera ei kaikunut linnan muurien sisäpuolella. Syynä oli muun muassa taloudelliset vaikeudet. Vuonna 1967 oopperajuhlat palasivat restauroituun linnaan ja niitä on järjestetty siitä asti. Tämä vuosi oli ensimmäinen vuosikymmeniin, kun oopperaesityksistä ei päästy nauttimaan.

Majoitus Seurahuoneella

Linnakierroksen jälkeen ajoimme Seurahuoneelle Kauppatorin kupeeseen. Hotelli ei ollut täynnä ja saimme esittää toiveen huoneen sijainnista. Halusimme kivan näköalan Saimaalle ja sellaisen myös saimme. Kovin kauaa emme ehtineet maisemia ihailla, koska tarkoitus oli piipahtaa vielä parissa keskustan kaupassa. Koska oli pyhäinpäivä, kaupat menivät normaalia aikaisemmin kiinni ja saimme kävellä ripeästi, että ehdimme sinne ajoissa.

Ostosten jälkeen kävelimme hotellille koleassa kelissä. Huoneeseen päästyämme kilistelimme upean järvimaiseman edessä ja heittäydyimme sängyn päälle hetkeksi huilimaan ennen illallista.

Illallista ja aamiaista Perlina di Castellossa

Savonlinnassa on useita hyviä ravintoloita, mutta päädyimme hotellin yhteydessä olevaan italialaiseen, Perlina di Castelloon. Samassa ravintolassa tarjottiin myös hotellin aamiainen. Meillä ei ollut pöytävarausta illaksi, koska en uskonut paikan olevan täynnä. Eikä se ollutkaan. Muutamia pieniä ryhmiä oli samaan aikaan syömässä, mutta muuten oli todella väljää. Alkudrinkkien jälkeen maistui paistettu nieriä valkoviinin kera.

Aamiaisella oli enemmän vilskettä, koska samaan aikaan puuro- ja sämpyläjonossa oli Mikkelin Jukureiden jääkiekkojoukkue. Pari valmennuspuolen kaveria tuli hissillä alas samaan aikaan ja he alkoivat juttelemaan meidän kanssa. Toinen sitten mainitsi, että heidän joukkueensa lisäksi hotellissa ei varmaan montaa muuta asiakasta ole. Luulin siinä vaiheessa, että kyse on jostain junnujoukkueesta. Kun pääsimme pöytään istumaan, viereisestä pöydästä kuului kuiske, että tuolla on Jukureiden pelaajia. Enpä olisi heitä tuntenut, kun en niin tiiviisti jääkiekkoa seuraa.

Aamupalan jälkeen oli aika sanoa heipat Savonlinnalle ja lähteä kotia kohti. Savonlinna vaikutti oikein symppikseltä pikkukaupungilta ja sinne olisi kiva palata uudestaan. Haaveilimme jo kesästä, lörtsyistä ja Saimaan risteilystä.

Oletko käynyt Savonlinnassa? Kerro kommenttikentässä parhaat vinkkisi kaupunkiin.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Päiväretki Hämeenlinnaan
Viikonloppu Joensuussa
Trakain linnassa ukrainalaismummon kanssa

Ota blogi seurantaan myös Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

24 kommenttia
torstai, joulukuu 10, 2020 by mertsik

Kansallispuistojen kutsu – lahjavinkki luonnossa liikkujille

Yhteistyössä Avain kustannus

Kirjan ensimmäiset sanat saavat minut tuntemaan telepaattisen yhteyden kirjailijan kanssa. Kontio kertoo, ettei hän anna neuvoja vaeltajien kenkävalintoihin. Olin ennen kirjan avaamista ajanut Orimattilan luontopolulta kotiin ja matkalla pohtinut itsekseni, pitäisikö jatkossa turvautua mielummin kumisaappaisiin kuin vaelluskenkiin. Maasto oli ollut märkä ja kurainen. Gore-texit joutuivat koetukselle, kun pitkospuut painuivat suoalueella veden alle ja minun kenkäni niiden mukana. Myöhemmin Kontio pyörtää puheensa ja suosittelee kumisaappaita. Olen samaa mieltä.

Luontoretken jälkeen tekee mieli lettuja. Sillä aikaa kun ne paistuvat kullanruskeiksi paistinpannulla, selailen kirjaa ja unohdun sen tunnelmiin. Kun palaneen käry valtaa keittiön, syöksyn pelastamaan pannulta sen mikä pelastettavissa on. Jätän kirjan haikein mielin pöydälle ja päätän keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Ruoan jälkeen kirja pääsee kanssani sohvan nurkkaan ja sitten meitä ei keskeytä enää mikään.

Tomi Kontion ”Kansallispuistojen kutsu” valittiin vuoden 2020 matkakirjaksi. Enkä ihmettele! Kirja on upea teos Suomen kansallispuistoista harrastajaretkeilijän silmin ja kuvin. Jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien tunsin miten samaistuin Kontion ajatusmaailmaan. Hän ei ole ”hard core” retkeilijä, joka sormea heristäen kertoo miten kansallispuistoja kierretään oikeaoppisesti ja minkälaisia varusteita pitää ostaa. Päinvastoin! Ensimmäisillä sivuilla hän kertoi hankkineensa retkeilyvälineitä pikku hiljaa vuosien varrella ja testanneensa mikä toimii. Näinhän minäkin olen toiminut. Retkivarusteet eivät ole aina sieltä halvimmasta päästä ja omia välineitä olen myös kartuttanut pikku hiljaa. Kannattaa myös muistaa, ettei kalleimmat ole aina parhaita. Kenkien ohella makuualustaan ja -pussiin kannattaa satsata. Tuon minäkin allekirjoitan.

Luirojärvestä se lähti

Kansallispuistojen kutsu syntyi rakkaudesta lajiin. Kontio kiinnostui kansallispuistoista, kun hän matkusti vuonna 2015 ensimmäistä kertaa Lappiin Urho Kekkosen kansallispuistoon tekemään juttua Mondo-lehdelle. Luirojärvi ja sen sauna tartuttivat Kontioon jotain mitä Lapin hulluudeksi kutsutaan. Kotiin palattuaan hän kertoi matkasta pojalleen, joka halusi myös Luirojärven saunan löylyihin. Ensimmäiset luontoretket päätettin kuitenkin aloittaa lähempää ja jos innostus jatkuisi, Luirojärven vuoro tulisi kyllä. Näistä lähtökohdista syntyi ajatus kiertää kaikki Suomen kansallispuistot pojan kanssa. Kirjaan niistä pääsi 31. Kun kustantamosta ehdotettiin kirjan tekemistä, Kontio epäröi. Suomen kansallispuistoista oli kirjoitettu lukuisia kirjoja ja oppaita. Kirjailijakollega Laura Lindstedt osasi sanoa oikeat sanat ”Sinähän olet runoilija. Jo se takaa, että kirjasta tulee omanlaisensa.”

Tomi Kontio on runoilija ja kirjailija, joka näkyy myös kirjan sivulla. Teksti soljuu ja maisemien kuvailut ovat suorastaan runollisia. Tarinoissa on mukana huumoria ja huomaan nauravani ääneen useamman kerran. Hauskimmat jutut syntyvät, kun matkassa on mukana kommelluksia. Sen olen itsekin reissuillani huomannut. Kansallispuistoissa kuljetaan eri vuodenaikoina eikä siellä liikuta pelkästään jalkaisin, vaan hypätään myös kajakin kyytiin ja retkiluistimien päälle. Kirjan kuvituksesta täytyy vielä todeta, että se on huikea. Saatoin tuijotella kuvia pitkän aikaa ja ajatuksissani haaveilin pääseväni samoille poluille joskus.

Hyvä lahjavinkki luonnossa liikkujille

Kansallispuistojen kutsu löytää tiensä varmasti monen luonnossa liikkuvan kirjahyllyyn ja on hyvä lahjavinkki pukinkonttiin. Korona-aika on ajanut meidät metsään, kun muualle ei nyt pääse. Nekin urbaanit cityihmiset, joita ei luonnossa samoilu ennen kiinnostanut, ovat nyt kansallispuistobuumin vallassa. Voisin laskea itseni tuohon joukkoon. Liikuin toki luonnossa jo ennen koronaakin. Metsässä juokseminen oli rentouttavaa ja koirien kanssa oli kivempi kävellä rauhallisilla poluilla kuin autotien varressa. Mutta pidemmille vaelluksille lähdin ulkomaille. Kotimaan pusikot eivät siinä vaiheessa kiinnostaneet. Nyt kun lähiseudun luontokohteita on tullut kierrettyä, olen yllättynyt monta kertaa, miten hienoja paikkoja löytyy ihan lyhyen matkan päässä kotoa. Kansallispuistokärpänen on puraissut myös minua. Miltähän Luirojärven saunan löylyt tuntuisivat?

*Kirja on saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta*

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Matkabloggaajan syksyn kirjavinkit
Matkabloggaajan lukuvinkit kesälle

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

14 kommenttia
lauantai, marraskuu 28, 2020 by mertsik

Sunnuntaiajelu luonnonkauniille Myllykulmankoskelle

Törmäsin kesällä Instagramissa useampaan otteeseen kuviin Vanhankaupunginkosken padosta, joka sijaitsee Helsingissä. Ellen olisi lukenut kuvatekstiä, olisin voinut luulla sen olevan ulkomailta. Harmittelin silloin, ettei Lahden lähellä ole koskia. Voi miten väärässä olinkaan!

Muutama viikko sitten päädyin nettisurffailulla Suomenvesiputoukset.fi -verkkosivulle. Sitä tutkiessa huomasin, että koskia löytyy sittenkin myös Lahden läheltä. Orimattilan Myllykulmankoski oli lähimpänä ja niinpä lähdimme sinne isänpäiväajelulle.

Myllykulmankoski

Myllykulmankoski sijaitsee Porvoonjoessa Orimattilan pohjoispuolella, Virenojan kylässä. Paikka tunnetaan myös nimellä Virenojan koski. Se on yhteensä 190 metriä pitkä ja pudotuskorkeutta löytyy kuusi metriä. Paikan arvellaan olleen myös Suomen ensimmäisiä asuinalueita. Myllytörmällä tehtiin arkeologisia kaivauksia 2000-luvun alkupuolella ja sieltä löytyi todisteita muinaisesta asutuksesta.

Nimestä voi jo päätellä, että Myllykulmankoskella on jotain tekemistä myllytoiminnan kanssa. Ensimmäinen merkintä putouksen vesimyllystä löytyy vuodelta 1586. Myllytoiminta jatkui eri muodoissa 1970-luvulle saakka. Myllystä ja muista alueen rakennuksista on enää vain rauniot jäljellä. Vanhoja patolaitteita ja betonijäänteitä löytyy myös koskesta. Joidenkin mielestä ne ovat rumia, mutta osa pitää niitä hyvänä muistutuksena Myllykulmankosken historiasta.

Myllykulmankoskelle oli helppo mennä. Kun laittoi navigaattoriin osoitteen Myllyntie, paikka löytyi ongelmitta. Ihanaa, että kohteet löytyvät välillä näin helposti. Joskus joutuu ajelemaan ristiin rastiin luontokohteita etsiessä, eikä sittenkään perille löydä kuten kävi Hiisilammen polun kanssa. Kosken vieressä on parkkipaikka sekä grillikatos. Luulin, ettei paikalla olisi muita, mutta yllätyksekseni parkkipaikalla oli useampi auto ja grillikatoksesta leijui herkullinen grillimakkaran tuoksu. Taisipa siellä joku paistaa myös lettuja.

Kosken pauhu kuului parkkipaikalle asti ja malttamattomina kävelimme ensin sillalle katsomaan sen kuohuja. Näkymät eivät olleet sieltä kaikista parhaimmat, joten siirryimme lähemmäksi vanhan myllyn raunioita. Ne olivat jo sammaloituneet ja muutama lapsi juoksenteli niiden keskellä. Paras paikka ihailla kosken kuohuntaa oli rannalla raunioiden vieressä. Kosken viertä myötäilevä polku olisi jatkunut vielä vähän eteenpäin, mutta maa oli sateen jäljiltä märkää ja kuraista, joten emme kävelleet raunioita pidemmälle.

Myllykulmankoski on kiva retkikohde. Eväitä voi mutustella kosken pauhua kuunnellen ja kauniita maisemia ihaillen. Melontaa harrastaville Myllykulmankoski toimii mukavana taukopaikkana. Lahdesta pääsee meloen Porvoon vanhaan kaupunkiin ja koski on reitin varrella. Koski on suosittu myös kalastajien keskuudessa. Sinne on istutettu muun muassa taimenia, harjuksia ja kirjolohia.

Myllykulmankoski, Myllyntie 279, Orimattila

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Luhdanjoen korkea lintutorni
Monipuolinen Järvien kierros Hollolassa
Lähiretkellä Linnaistensuon luontopolulla

Onhan blogi seurannassa jo Facebookissa , Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

14 kommenttia
keskiviikko, marraskuu 18, 2020 by mertsik

Older Posts