Merjan matkassa

Kotimaan matkailu ja minä

Osallistuin viime viikolla Rantapallon ja Sokos Hotellien järjestämään blogi-iltaan, jossa pyydettiin miettimään vastuullista kotimaan matkailua ja lopuksi pohtimaan minkälainen olisi unelmien staycation. Myönnän aluksi miettineeni, ettei minulla taida näistä aiheista kovin painavaa sanottavaa olla. Ulkomaan matkat kun ovat aina ajaneet kotimaan ohi. Mutta kun myöhemmin pohdin asiaa tarkemmin, huomasin että onhan minulla itseasiassa aika paljonkin ajatuksia aiheesta.

Suomi on täynnä mielenkiintoisia matkakohteita, mutta siitä huolimatta reissuvalintani kohdistuvat useimmiten muihin maihin. Syitä tähän on monia. Pääsin matkustamisen makuun vasta aikuisiällä, joten nyt on kova nälkä nähdä maailmaa Suomen rajojen ulkopuolelta. Kotimaan matkailu on kallista. Kun samalla rahalla pääset viikoksi aurinkorannalle kotimaan arvaamattoman sään sijaan, on valinta aika helppo. En myöskään koe, että kotimaisten matkakohteiden markkinointi puhuttelisi minua. Ne ovat useimmiten suunnattu lapsiperheille tai sitten aikuisia pariskuntia houkutellaan kylpylöillä, jotka eivät ole sitä mitä minä lomaltani haluan.

Onhan sitä kotimaatakin kierretty

Kasvoin pienellä paikkakunnalla ja kuuluin siihen ikäpolveen, jota ei kantorepussa kiikutettu etelään aurinkolomille. En myöskään leikki-ikäisenä vedellyt leppäkertun muotoista laukkua pitkin lentokentän käytäviä. Siihen aikaan matkustaminen oli harvojen herkkua. Jos jossain käytiin, niin korkeintaan sukulaisten luona kylässä. Harvoin pääsin naapurikuntaa pidemmälle. Jos joku oli lähdössä ulkomaille, sitä pidettiin yhtä ihmeellisenä kuin lentoa kuuhun.

Kun olin noin 10-vuotias, lähdimme asuntoautolla kiertämään Suomea. Se oli hienoa. Kävin jokaisen leirintäalueen vastaanotosta kysymässä tarroja. Keräsin niitä vihkooni ja se täyttyikin lomareissun aikana mukavasti. Niitä oli loman jälkeen kiva katsella ja muistella, että missäs kaikkialla tulikaan käytyä. Muistan myös mäkäräisparven Lapissa, joka tarrautui luonnonkihariin hiuksiini saaden minut raivon partaalle. Sillä hetkellä halusin takaisin kotiin niiden typerien ötököiden ulottumattomiin.

Auringonlasku Päijänteellä

Parikymppisenä kiersimme poikaystäväni kanssa asuntoautolla lähes samoja reittejä kuin 10 vuotta aikaisemmin. Sillä reissulla ei enää tarroja kerätty eikä mäkäräisetkään juuri häirinneet. Sieltä jäi mieleeni epäonninen sattuma, kun auton vaihdelaatikko alkoi oikkuilla matkalla Turkuun. Road trip oli tarkoitus päättää Turusta lähtevään risteilyyn ja sen vuoksi aikaa ei ollut hukattavana. Onneksi pienestä varsinais-suomalaisesta kylästä löytyi vielä perjantaina iltapäivällä autokorjaamo, jossa kulkupelimme saatiin siihen kuntoon, että sillä pystyi jatkamaan matkaa.

Myöhemmin kun perheemme oli kasvanut kahdella lapsella, retkeilimme pari kesää teltan kanssa Suomessa. Innostuimme lähtemään jopa Ruotsiin asti. Vesisateessa Tampereen leirintäalueella piti kaivaa sisäistä lomafiilistä esiin. Onneksi seuraavana päivänä paistoi aurinko ja lapset pääsivät Särkänniemen laitteisiin pyörimään ilman sadetakkeja.

Talvilomat vietimme usein Lapissa mieheni isän mökillä. Pitkä automatka oli puuduttava, mutta kaiken sen arvoista. Päivät kuluivat lasketellen, hiihtäen ja pulkkamäessä. Niitä talvilomia kaipaan vieläkin.

Tunturi-Lapissa oli aina paljon lunta ja ihanan rauhallista.

Kun matkustuskärpänen puraisi kunnolla vuosia myöhemmin, jäi kotimaan matkailu taka-alalle. Siinä vaiheessa maailmakin oli muuttunut eivätkä ulkomaan matkat olleet enää harvojen herkkua. Kun lomat lähestyivät ja perheen kanssa mietimme lomakohdetta, ei kotimaan paikkakunnat olleet enää edes listalla.

Olenko minä vastuullinen matkailija?

Käynnissä oleva ilmastonmuutoksen myötä olen itsekin havahtunut miettimään matkustustapojeni vaikutusta ympäristöön. Tiedän, etten tule lentämistä lopettamaan, mutta voisinko vaihtaa pitkät viikonloput Euroopassa kotimaan matkoihin?

Ensimmäisen lentomatkani tein 19-vuotiaana, kun päätimme juhlistaa parhaan ystäväni kanssa opintojen päättymistä Ibizalla. Sitä ennen olin käynyt ulkomailla vain Ruotsin risteilyn sekä Englantiin suuntautuvan kielikurssin verran. Jo siihen aikaan harrastettiin vastuullista matkustamista, kun Brightoniin menimme ekologisesti bussilla. Matkan aikana näimme useita Euroopan kaupunkeja ja olihan se teinitytölle huikea kokemus.

Kielikurssilla kävimme Lontoossa kahdesti. Tämä kuva on otettu vuosia myöhemmin.

Matkustaessa niin koti- kuin ulkomaillakin pyrin olemaan vastuullinen. Minulle se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että suosin mahdollisuuksien mukaan paikallisten palveluita. Jos esimerkkinä käytetään kotimaata, niin joka vuosi täytyy päästä mökkikuntamme kesätorille. Mikäs sen mukavampaa, kun nauttia aamukahvit torin vilinää katsellen ja sivukorvalla voi kuunnella naapuripöydistä kantautuvaa keskustelua maailman menosta. Kahvien jälkeen ostetaan torimyyjiltä herneitä, mansikoita ja uusia perunoita.

Hotellien valinnassa on helppo tehdä vastuullisia valintoja. Hotelleilta löytyy erilaisia ympäristöohjelmia, jotka kertovat päivittäisestä ympäristön hyväksi tehtävästä työstä. Esimerkiksi Sokos Hotellit ovat sitoutuneet Green Key -ympäristöohjelmaan. Valitsemalla tällaisen hotellin, edistät myös vastuullista matkailua.

Vastuullisuus tarkoittaa minulle myös sitä, ettei hotellissa tarvitse joka päivä vaihtaa pyyhkeitä ja lakanoita. Viikonloppumatkan pärjää hyvin samoilla. Kukaan tuskin kotioloissakaan vaihtaa lakanoita joka yö – en minä ainakaan. Suihkussa en läträä pitkiä aikoja juoksevan veden alla. Huoneesta lähtiessä sammutan valot enkä jätä sinne mitään laitteita latautumaan. Useissa hotelleissa sähköt toimivat avainkortilla ja kun ottaa sen mukaan, sähköt sammuvat automaattisesti. Hyvä ohjenuora mielestäni on käyttäytyä matkoilla samalla tavalla kuin kotonakin.

Eihän tämä hotellin sänkyä voita, mutta pikkukoira nukahtaa vaikka veneeseen sadeasun päälle

Jos valitsen kotimaan kohteen, niin mikä se olisi..

Jos palaan aikaisemmin esittämääni kysymykseen, voisinko ottaa kotimaan matkan vaihtoehdoksi Euroopan pitkälle viikonlopulle, niin vastaus on miksei. Kun kirjoitin tässä taannoin matkahaaveistani, päädyin siellä unelmoimaan yöstä suomalaisella majakkasaarella. Postauksen kommenttikenttään sain paljon hyviä vinkkejä, missä majakoissa voi yöpyä ja valinnan varaa todella tuntui olevan. Ennenkuin pääsen majakkasänkyyn kuuntelemaan tuulen ulvontaa ja meren tyrskyjen lyömistä vastoin kalliota, voisin tehdä pienen irtioton arjesta staycationin muodossa.

Staycation tarkoittaa turistina olemista omilla kotikulmilla. Siitä on tullut suosittua nykyajan kiireisten ihmisten keskuudessa. Miksi lähteä merta edemmäksi kalaan, kun voit viettää lomaa kotikaupungissa. Minä laajentaisin tässä kohtaa kotikulmia vähän kauemmaksi. Oman staycation lomani voisin viettää joko Helsingissä, Tampereella tai Hämeenlinnassa. Ne sijaitsevat kohtuullisen auto- tai junamatkan päässä ja tarjoavat kaikki jotain vaihtelua kotikaupunkiini Lahteen verrattuna.

Tampere Näsinneulasta kuvattuna

Staycation vaihtoehto nro 1. Helsinki

Helsinki olisi näistä kolmesta helpoin vaihtoehto. Siellä on aina jotain tapahtumia, joihin hotelliyön voisi yhdistää. En halua lähteä hotelliin pelkästään sen vuoksi, että – noh – saa yöpyä hotellissa. Onhan sekin mukavaa, mutta hotelliöitä on vuosien varrella kertynyt sen verran, että se ei pelkästään minua houkuta. Näin kevään korvalla yhdistäisin tähän UIT:n kevätrevyyn. Ennen sitä drinkit Tornin yläkerrassa ja esityksen jälkeen syömään johonkin kivaan ravintolaan.

Staycation vaihtoehto nro 2. Hämeenlinna

Hämeenlinnan otin listoille sen vuoksi, että läheisyydestä huolimatta se on minulle melko tuntematon kaupunki. Hämeen linnan haluaisin ehdottomasti nähdä. Linnakierroksen jälkeen vaikkapa hohtokeilausta keilahallilla. Turnauksen jälkeen olisikin jo niin nälkä, että illallinen maistuisi ja ehkäpä voisi ottaa tuntumaa myös Hämeenlinnan yöhön.

Staycation vaihtoehto nro 3. Tampere

Tampere on tuttu kaupunki niiltä ajoilta kun lapset olivat pieniä ja kävimme lähes joka kesä Särkänniemessä. Muistan myös viettäneeni mieheni kanssa siellä joskus viikonlopun, jolloin raahasin miehen teatteriin ja yövyimme Tammerissa. Syy miksi en nostanut Tamperetta ylemmäksi johtuu ratikkatyömaasta. Keskustan kadut on myllätty ylösalaisin ja tilanne taitaa olla tämä aina raitiovaunun liikennöinnin alkamiseen asti. Myllätyistä kaduista huolimatta Tampereella olisi hauska tehdä ihan perusturistikierros. Kun maisemia olisi ihasteltu Näsinneulan näkötornissa ja Pyynikissä syöty munkit, voisi siirtyä panimokierrokselle. Vaikka en mikään oluen suuri ystävä olekaan, niin tuollaiset kierrokset ovat kuitenkin hauskoja ja eiköhän se olut tai kaksi aina mene siinä sivussa. Loppuillaksi voisi siirtyä sauna-ravintola Kuumaan, jossa saunan jälkeen voisi myös ruokailla. Siitä sitten joko voipuneena hotelliin loikoilemaan tai tutustumaan Tampereen virkeään yöelämään.

Mikä näistä staycationeista olisi sinun mieleesi?

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä, niin kuulet ensimmäisten joukossa lähdenkö kesällä majakkasaarelle vai staycation -lomalle.

1 kommentti
keskiviikko, huhtikuu 17, 2019 by mertsik

Trakain linnassa ukrainalaismummon kanssa

Trakain linna sijaitsee Vilnasta noin 30 kilometriä lähteen. 1300-luvulla rakennettu linna toimi aluksi puolustusrakenteena, kunnes se Tannenbergin taistelun jälkeen 1400-luvun alussa menetti sotilaallisen merkityksensä. Sen jälkeen se toimi muun muassa kuninkaallisten kesäasuntona ja myöhemmässä vaiheessa vankilana. Rakennus vaurioitui pahoin 1600-luvun sodassa ja se hylättiin käyttökelvottomana.

Linnan kunnostustyöt aloitettiin vasta 1930-luvun loppupuolella. Toinen maailmansota keskeytti korjaukset ja linnan kunnostus jatkui vasta sodan jälkeen. Linna entisöitiin 1400-luvun tyyliin muistuttamaan sitä aikakautta milloin se oli parhaimmillaan. Tänä päivänä Trakain linna on yksi Liettuan suosituimpia nähtävyyksiä. Linna on auki ympäri vuoden (touko-syyskuussa joka päivä, muina kuukausina kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin), ja erityisesti kesäaikaan siellä käy paljon niin liettualaisia kuin maahan saapuvia turistejakin. Trakain linna sijaitsee Galve-järvellä olevalla saarella. Galve-järvi on tunnettu siitä, että se on Liettuan suurin ja syvin järvi.

Retkelle Trakain linnaan

Kun lauantaipäivän käytin Vilnan kiertoajeluun sekä vanhankaupungin ja Užupiksen tutkimiseen, päätin sunnuntaina käydä Trakain linnassa. Aikaa oli koko päivä, koska lento Suomeen lähti vasta illalla. Katedraalin aukiolta lähtee päivittäin retkibusseja Trakaihin ja kyytiin pääsee 20 eurolla. Vilnan kaupunkikortilla* hinta on 5 euroa. Retkeen tulee varata aikaa neljä tuntia.

Bussi lähti aukiolta klo 10.45. Ehdin ennen sen lähtöä kierrellä aukion ympärillä ja valokuvata maisemia auringon valossa. Sääennustukset pitivät paikkaansa ja lauantainen sade vaihtui upeaan auringonpaisteeseen. Mietin, olisiko retkelle lähdössä minun lisäkseni muita. Edellispäivänä olin kiertoajelun ainoa matkustaja ja tuntuihan se hassulta, kun yleensä hop on – hop off bussit ovat täynnä. Nyt Trakaihin oli lähdössä lisäkseni yksi mies, joka oli jo valloittanut takapenkin. Kun lähdimme liikkeelle, kuski kertoi meidän hakevan kyytiin vielä yhden matkustajan. Noin 10 minuutin kuluttua ajoimme hotellin pihaan ja sieltä kyytiin nousi venäjäksi iloisesti rupatteleva mummeli. Hänellä oli vaikeuksia nousta pikkubussiin, kun jalka ei meinannut nousta. Kuskin avustuksella hän pääsi kyytiin ja mietin miten hän pystyy linnassa liikkumaan, koska siellä todennäköisesti on portaita.

Matka Vilnasta Trakain kylään kesti puoli tuntia. Kun pääsimme kaupungin ulkopuolelle, tie muuttui huonokuntoiseksi. Siellä olisi monttu jos toinenkin paikallisille asfalttimiehille paikattavaksi. Matkalla oli mahdollisuus kuunnella kuulokkeista opastusta Trakain linnan historiasta. Uppouduin välillä omiin ajatuksiini ja osa puheesta meni ohi. Ajoimme viehättävän Trakain kylän läpi, jonka varrella oli värikkäitä puutaloja.

Venäjänkielistä seuraa linnakierrokselle

Kun pääsimme perille, kuski kertoi mihin aikaan bussi lähtee takaisinpäin. Takapenkin mies hyppäsi kyydistä ja lähti reippain askelin taakseen katsomatta kohti puusiltaa, joka johdatti linnaan. Minä annoin mummelin mennä ensin ja kipusin viimeisenä kyydistä pois. Mummo jäi odottamaan minua ja nappasi sitten käsikynkästä kiinni. Olin hetken aikaa hämmentynyt, että mitäs nyt tapahtuu. Arvelin, että hän haluaa mennä yhdessä tien yli, vaikkei se kovin vilkkaasti liikennöity ollutkaan. Kun käsi ei irronnut vielä tien toisellakaan puolella, aloin aavistella, että saisin seuraa koko linnavierailun ajaksi.

Mummeli pälpätti kovasti venäjää. Johonkin rakoon sain sanottua englanniksi, etten puhu venäjää enkä ymmärrä sanaakaan mitä hän puhuu. Hän taas ei osannut englantia kuin muutaman sanan. Esittäydyimme toisillemme ja sain selville, että hänen nimensä on Margareta ja hän tulee Ukrainasta. Kävelimme matkamuistokojujen ohi kohti puista siltaa. Olin aluksi hieman ärtynyt, koska mielummin olisin tutustunut linnaan ja sen ympäristöön ominpäin. Ajatus siitä, että joudun pitämään seuraa vieraalle ihmiselle, jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä, alkoi ärsyttää. Koska en halunnut olla epäkohtelias ja jättää häntä yksin, päätin niellä ärtymykseni.

Trakain sää ei harmikseni näyttänyt yhtä aurinkoiselle kuin Vilnassa. Taivaalla oli mustanpuhuvia pilviä ja hetken kuluttua alkoi satamaan. Olin jättänyt oman sateenvarjoni matkalaukkuun, mutta ei hätää, Margareta kaivoi käsilaukustaan punaisen sateensuojan ja nykäisi minutkin sen alle.

Pysähdyimme vähän väliä ottamaan valokuvia ja vaikka itsekin otan paljon valokuvia, jäin Margaretalle kyllä kakkoseksi. Ennenkuin pääsimme edes sillalle asti hänellä oli kamerakännykkä laulanut jo aikalailla. Sillan kupeessa oli joutsenia sekä sorsia, ja pitihän niistäkin kuvia ottaa.

Margareta napsi kuvia tiuhaan tahtiin. Matkabloggaaja jäi selvästi kakkoseksi.

Tutustumista Trakain linnan museoon

Kun vihdoin pääsimme linnan muurien sisäpuolelle, kävimme ostamassa 8 euron arvoiset liput linnan museoon. Margaretaa harmitti, kun tarjolla ei ollut opastusta kuulokkeiden kautta. Linnan eri huoneista löytyi kuitenkin laminoituja papereita, joissa eri kielillä kerrottiin kuhunkin huoneeseen liittyvistä esineistä ja asioista. Useimmista huoneista puuttui englanninkieliset versiot ja Margareta tuntui olevan niistä enemmän harmissaan kuin minä. Hän luki tarkasti laminoidut lappuset, osoitteli vitriineissä näkyviä tavaroita ja suu kävi koko ajan. Nyökyttelin vieressä ja yritin arvailla mitä hän halusi sanoa. Minusta tuntui, kun hän olisi välillä unohtanut, etten osaa venäjää. Kun hän näki kysymysmerkkejä täynnä olevan katseeni, hän kaivoi jostain muistin sokkeloista englannin kielisen sanan, jonka avulla pääsin taas samalle aaltopituudelle hänen kanssaan. Kummasti sitä pystyy kommunikoimaan vain muutamankin sanan avulla. Kiertelimme huoneesta toiseen ja kiipesimme välillä jyrkkiäkin portaita ylempiin kerroksiin. Portaissa eteneminen oli hidasta, mutta hienosti Margareta niistä selvisi.

Great hall on Trakain linnan suurin ja kaunein huone

Linnaan tutustumisen jälkeen meillä oli vielä aikaa poiketa kahvilla ennen bussin lähtöä. Kun olimme saaneet cappuccinot nenän eteen, kaivoin kännykästäni kuvan viime syksyiseltä Odessan matkalta ja näytin sitä Margaretalle. Hän ilahtui tajutessaan, että olen käynyt Ukrainassa. Hän luetteli sen jälkeen pohjoismaisia kaupunkeja ja olin ymmärtävänäni, että hän olisi käynyt niissä kaikissa. Myös Helsingissä. Olisi ollut kiehtovaa tietää hänestä ja hänen elämästään enemmänkin. Hän vaikutti henkilöltä, joka tykkäsi matkustella ja oli kiinnostunut historiasta. Kenties hän oli ollut opettaja. Kun cappuccino kuppien pohjalla oli vain vaahdot jäljellä, siirryimme ulkona jo meitä odottavaan pikkubussiin.

Kun saavuimme Vilnaan, Margareta tarttui minua ulkona kädestä ja toivotti hyvää jatkoa. Hän suuntasi kohti katedraalia ja minä lähdin etsimään lounasta ennen siirtymistä lentokentälle. Kun vilkutin hänelle hyvästiksi, en voinut olla hymyilemättä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös:

Matkavinkit Vilnaan
Miten meni ensimmäinen soolomatka?

*Vilna kaupunkikortti (Vilnius Pass) saatu yhteistyössä Vilnan turistitoimistolta

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

16 kommenttia
maanantai, huhtikuu 8, 2019 by mertsik

Matkavinkit Vilnaan

Vilna oli minulle ennen viikonloppureissuani aika tuntematon kaupunki. Kun yritin muistella olisiko joku tuttu viime aikoina käynyt siellä, en muistanut että kukaan olisi puhunut Vilnasta. Myöhemmin huomasin, että Lähtöportti -blogia kirjoittava Mika oli vieraillut siellä vain viikkoa ennen minua. Mikalla on hyviä postauksia kaupungista, käykää ihmeessä lukemassa.

Vilna on jäänyt mielestäni Tallinnan ja Riian varjoon. Myönnän toki, että itsekin aloitin lentojen selailun Riiasta ja sinne olisin mennyt, jos lentoaikataulut olisivat olleet sopivammat. Vilnasta en osannut ennakkoon mainita edes yhtään nähtävyyttä, mutta nyt olen paljon viisaampi niiden suhteen.

Minkälainen kaupunki Vilna sitten on ja miten sinne pääsee? Minäpä kerron.

Lennot Vilnaan

Finnair lentää Vilnaan useita kertoja päivässä. Lentoaika on 1 h 45 min. Välilaskullisia lentoja tarjoaa mm. AirBaltic. Kun on ajoissa liikkeellä, niin lennot voi saada todella edullisesti. Minä varasin ne kahta viikkoa ennen matkaani, niin eivät tainneet ihan halvimmasta päästä olla.

Miten lentokentältä keskustaan ja muu julkinen liikenne

Vilnan lentokenttä on vain muutaman kilometrin päässä keskustasta. Lentokentältä voi siirtyä keskustaan joko bussilla, junalla tai taksilla. Koska oma hotellini sijaitsi Neris-joen lähellä, valitsin bussin 3G, jolla pääsin noin 200 metrin päähän. Julkisen liikenteen liput ovat edullisia. Junalla pääset 0,70 eurolla seitsemän minuutin matkan lentokentältä rautatieasemalle. Jos hotellisi on aseman lähellä, kannattaa mennä junalla. Oma bussilippuni maksoi euron ja sen sai ostettua kuljettajalta. Lippu pitää muistaa leimata.

Kaupunki on helppo ottaa haltuun kävelemällä, joten käytin bussia vain lentokenttäsiirtymisiin. Jos haluaa jalkoja säästellä, käytössä on bussien lisäksi johdinautoja. Niiden aikatauluista, reiteistä ja lippuhinnoista voi lukea lisää täältä.

Vilnan hotellit

Vilnassa on selkeästi panostettu hotelleihin, koska valikoima oli mielestäni yllättävän laaja. Hyviä hotelleja oli paljon ja valinnan varaa vaikka kuinka. Olisin halunnut kokeilla Artagonist Art hotellia, mutta kun olin niin myöhään liikkeellä, ei sinne päässyt enää kovin edullisesti enkä ollut halukas maksamaan huoneesta pyydettyä hintaa. Ajatuksissa oli etsiä tuo hotelli käsiin ja käydä katsomassa olisiko ollut niin upea miltä kuvissa näytti, mutta myönnän, että perillä unohdin koko jutun.

Laajasta valikoimasta valitsin lopulta neljän tähden Congress hotellin, joka sijaitsee vanhassakaupungissa Neris-joen varrella. Hotellin valintaan vaikutti sijainti. Congressista oli lyhyt matka kävellä muun muassa Katedraalin aukiolle. Hotelli oli siisti ja tarjosi perustason majoitusta. Hintaan kuului aamiainen, joka oli plussaa, koska ihan lähellä ei näyttänyt olevan mitään aamiaispaikkaa.

Vilnan nähtävyydet

Suurin osa Vilnan nähtävyyksistä sijaitsee kävelyetäisyydeltä toisistaan. Aloitin oman kierrokseni turistibussin kyydissä. Sain yhteistyönä Vilnan turistitoimistolta Vilnan kaupunkikortin, jolla pääsee esimerkiksi turistibussikierroksille, tiettyihin museoihin ja muihin nähtävyyksiin ilmaiseksi. Lisäksi korttia näyttämällä saa tietyistä ravintoloista ja baareista alennuksia. Kaikki edut löytyvät täältä. Vilnan kaupunkikortin hinnat vaihtelevat sen mukaan miten kauan se on voimassa ja sisältyykö niihin julkisen liikenteen käyttö. Hinnat vaihtelevat 19,99 € – 39,99 € (3/2019).

Hop on – hop off bussikierros kiersi läpi tärkeimmät nähtävyydet. Alunperin ajatukseni oli hypätä jossain kohtaa bussin kyydistä pois, mutta lopulta olin kyydissä koko kierroksen vesisateen takia. Kierros kesti 1 h 20 min. Olin muuten ainoa matkustaja, joten se oli ikäänkuin privaatti kierros.

Vilnan vanhakaupunki ja katedraali

Katedraali sadesäällä lauantaina

Katedraali ja kellotorni aurinkoisella säällä

Kauniissa katedraalissa kannattaa vierailla myös sisällä.

Jos näet tämän laatan katedraalin edessä, mene seisomaan sen päälle, toivo jotain ja käänny täysi ympyrä. Toiveesi tulee toteutumaan 🙂

Vilnan barokkityylinen vanhakaupunki on Unescon maailmaperintökohde. Neuvostoliiton aikana vanhakaupunki ajettiin rähjäiseen kuntoon, kun rakennuksista ei pidetty huolta eikä alueella ollut kunnollista viemäröintiä tai lämmintä vettä. Kun Liettua julistautui itsenäiseksi, vanhankaupungin kunnostaminen alkoi. Uuden hallituksen varat olisivat loppuneet aika nopeasti kunnostusprojektin edetessä, mutta onneksi Unesco tuli hätiin ja vanhakaupunki kirjattiin vuonna 1994 maailmanperintökohteeksi. Näin saatiin rahoitusta ja kunnostustöihin on uponnut jo miljoonia.

Katedraalin aukio on vanhankaupungin sydän ja sieltä on hyvä aloittaa kaupunkiin tutustuminen. Bussikierroksen jälkeen sade tuntui vaan yltyvän, niin päätin mennä katedraalin suojiin pitämään sadetta. Rakennus on peräisin 1400-luvun alkupuolelta. Katedraali on sekoitus barokkia, uusklassismia sekä renesanssia. Tämä johtuu siitä, että sitä on vuosien varrella jouduttu kunnostamaan useita kertoja tulipalojen ja myrskyvahinkojen vuoksi.

Katedraalin vieressä on 52 metriä korkea kellotorni. 1300-luvulla tornin alimmainen osa toimi puolustusvarustuksena. Toinen ja kolmas osa lisättiin 1500-luvulla, jolloin tornista tuli kellotorni. Ylimmäinen osa ja kello asennettiin 1600-luvulla. Kellotorniin on mahdollista kiivetä ja ylhäältä avautuu kuulemma hienot näköalat. Minulta tämä jäi lauantaina tekemättä ja sunnuntaina kellotorni oli kiinni.

Katedraalin sisäänkäynnin ja kellotornin välissä on pieni laatta, johon on kirjoitettu sana stebuklas. Se tarkoittaa ihmettä ja jos laatan päällä seistessään toivoo jotain ja kääntyy täyden ympyrän, toive toteutuu. Laatta olisi jäänyt minulta huomaamatta, mutta sen paikka paljastui, kun näin nuoren naisen pyörivän siinä ympyrän hymyssä suin.

Suuriruhtinaiden palatsi

Palatsikierros alkoi kellarikerroksesta, jossa on näkyvillä alkuperäisen linnan jäännöksiä

Sateinen näkymä kaupungin ylle palatsin ylimmäisestä kerroksesta

Katedraalin takana on kuninkaallinen palatsi, jonka nykyinen rakennus on kopio 1500-luvun suuriruhtinaanpalatsista. Alkuperäisen palatsin venäläiset tuhosivat 1700-luvulla. Palatsin jälleenrakennus oli Liettuan suurimpia kulttuurihankkeita. Sen oli tarkoitus valmistua Liettuan tuhatvuotisjuhlallisuuksiin, mutta tiukan taloustilanteen vuoksi palatsia ei siihen mennessä saatu täysin valmiiksi.

Palatsi on rakennettu useaan eri kerrokseen ja kellarikerrossa on alkuperäisen linnan jäännöksiä. Yläkerroksien koristeellisissa salongeissa on tanssittu merkittäviä häitä 1500-luvulla, kun Puolan kuninkaan tytär Katariina avioitui Suomen herttua Juhanan kanssa. Salongeissa järjestetään tänä päivänä erilaisia konsertteja ja yhdessä niistä oli nytkin esitys palatsissa kävijöiden iloksi. Olin taas ainoana paikalla, mutta pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan renesanssin aikaista musiikkia.

Palatsiin pääsi tutustumaan ilmaiseksi Vilnan kaupunkikorttia vilauttamalla. Muuten hinnat vaihtelevat 2-7 euron välillä riippuen siitä tutustutko palatsin kaikkiin osiin. Minulta meni noin kaksi tuntia, kun kiersin kaikki kerrokset. Palatsiin on saatavilla myös opastettuja kierroksia.

Gediminasin torni

Katedraalin takana olevalla kukkulalla kohoaa Gediminasin torni. Mäen päällä oli aiemmin linna ja tornejakin oli kolme, mutta Gediminasin torni on ainoana jäljellä. Kukkulan huipulle voi kiivetä jalkaisin tai funikulaarilla. Tornin ympärillä oleva alue on maksuton ja siellä voi ihailla hienoja näköaloja. Jos haluat kiivetä torniin, se maksaa 5 €. Tornin sisällä on 80 porrasaskelmaa ja niiden jälkeen avautuu maisemat niin vanhaankaupunkiin kuin vastapäätä olevalle kolmen ristin mäelle. Valkoiset ristit on pystytetty marttyyrikuoleman kokeneiden munkkien muistoksi.

Užupis

Užupisin enkeli

Užupis on Vilnan vanhankaupungin kupeessa, Vilniajoen mutkassa oleva alue, joka julistautui leikkimielisesti itsenäiseksi vuonna 1997. Alue oli aikoinaan huonossa maineessa asunnottomien vallattua ränsistyneitä taloja, mutta nykyisin Užupis tunnetaan boheemina taiteilijoiden kaupunginosana. Užupista on verrattu muun muassa Pariisin Montmartreen. Minulle se toi mieleen Tallinnan Telliskiven.

Jos satut kaupunkiin aprillipäivänä, kannattaa osallistua Užupisin tasavallan itsenäisyyspäivän viettoon. Tullivirkailijat tarkistavat ja leimaavat passeja. Ohjelmassa on puheita, paraateja ja kaikkea muuta mitä nyt itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu.

Aamunkoiton portti

Vanhankaupungin eteläpäästä löytyy 1500-luvulta oleva Aamunkoiton portti (Aušros Vartai), joka on ainoa jäljellä oleva kaupungin linnoituksen yhdeksästä portista. Karmeliitat rakensivat 1600-luvun loppupuolella portin sisälle Neitsyt Marian kappelin, joka on yksi Liettuan kuuluisimpia pyhiinvaelluspaikkoja.

Pilies-katu

Pilies-katu on yksi vanhimmista ja viehättävimmistä vanhankaupungin kaduista. Se kannattaa kävellä päästä päähän. Kadun varrella on kauppoja, kahviloita ja ravintoloita, joihin voi istahtaa hetkeksi lepuuttamaan jalkoja.

Pyhän Paraskevan ortodoksikirkko

Basiliuksen portti

Vilnan nähtävyydet eivät tähän lopu, vaan kaupungista löytyy paljon kirkkoja, museoita ja muutakin mielenkiintoista nähtävää. Listasin tähän ne paikat, joissa itse kävin. Seuraavalla reissulla haluaisin käydä ainakin KGB-museossa, TV-tornissa sekä kaupungin ulkopuolella olevalla Ristikukkulalla. Niihin ei tällä kertaa aika riittänyt ja TV-tornin näköalat eivät olisi päässeet vesisateessa oikeuksiinsa.

Vilnan ostosmahdollisuudet

Jos olet ostosten ystävä, suuntaa joko Pilies-kadulle tai Gediminas-kadulle. Piliesin varrelta löydät kauppoja, joissa on perinteisiä tuliaisia kuten meripihkatuotteita, taidetta, käsitöitä tai neuvostoaikaista tavaraa. Gediminasin varrella on enimmäkseen kansainvälisiä ketjuliikkeitä sekä paikallisten vaatemerkkien putiikkeja.

Kauppakeskukset löytyvät Neris-joen toiselta puolelta. Kävelymatkan päässä sijaitsevat Vcup ja Europa. Kaupungin suurin ostoskeskus, Akropolis, on kauempana ja sinne kannattaa mennä julkisilla tai taksilla.

Vilnan ravintolat

Lounaaksi tapaksia ja viiniä espanjalaisessa ravintolassa

Lounas Da Antoniossa

Edullisen hintatason vuoksi Vilnassa voi herkutella hyvissä ravintoloissa pikkurahalla. Ravintoloita löytyy laidasta laitaan ja jos et halua kokeilla liettualaista ruokaa, joka on melko tuhtia, niin tarjolla on niin italialaista, ranskalaista, georgialaista kuin intialaista vain muutamia mainitakseni. Kasvisravintoloita näkyy myös katukuvassa eikä vegaaneja olla myöskään unohdettu.

Palvelukulttuuri ravintoloissa on parantunut niistä vuosista, jolloin asiakas unohdettiin oman onnensa nojaan eikä turisteja olisi haluttu palvella. Omien ravintolakokemuksien perusteella voin sanoa, että palvelu oli hyvää. Niistä voit lukea soolomatkasta kertovan postaukseni yhteydessä.

Täältä voit lukea Lähtöportin Mikan ravintolasuositukset.

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

*Vilna kaupunkikortti (Vilnius Pass) saatu yhteistyössä Vilnan turistitoimistolta*

11 kommenttia
tiistai, huhtikuu 2, 2019 by mertsik

Pieni ravintolaopas Ao Nangiin

Vuodenvaihteen Krabin matkalla tuli ruokailtua päivittäin ravintoloissa. Me emme kuulu niihin matkailijoihin, jotka valmistavat ruokansa itse myös reissussa. Kun sitä ruokaa saa vääntää kotona muutenkin, niin lomalla on ihana istua valmiiseen pöytään.

Ao Nangissa ravintoloita riittää jokaiseen makuun. Thaimaalaisen keittiön antimien lisäksi löytyy tarjontaa myös muista aasialaisista sekä länsimaisesta keittiöstä sekä intialaisesta. Ne olivatkin vallanneet katukuvaa sitten meidän viime käynnin, joka oli 12 vuotta sitten. Intialaisissa ravintoloissa emme käyneet, koska Thaimaan some-ryhmissä kiersi sitkeästi huhu, että niistä saa takuuvarmasti vatsataudin. Asian paikkaansa pitävyyttä en tiedä, mutta monella oli omakohtaisia kokemuksia ja jäljet viittasivat kyseisiin ravintoloihin. Emme halunneet sitä testata, vaikka itse pidänkin intialaisesta.

Matkablogeista löytyy usein listauksia ravintoloista, joissa kannattaa reissullansa käydä. Minä tein listauksen nyt siitä näkökulmasta, että listasin kaikki ruokapaikat, missä kävimme ja joukkoon mahtuu myös niitä, joissa ei kaikki mennyt ihan putkeen. Listalta puuttuu ainoastaan hotellilla syöty uudenvuoden illallinen, retkien yhteydessä syödyt lounaat sekä katukeittiöstä ostetut pienet välipalat.

Pääasiassa pyörimme Ao Nangin rantakadun ja pääkadun varrella olevissa ravintoloissa. Joukossa on myös yksi kauempana sijainnut paikka, johon menimme tuk-tukilla. Muut löytyvät siis kävelymatkan päässä Ao Nangin rannasta.

Cafe 8.95

Hotellimme (Peace Laguna) lähellä sijaitseva kahvila taitaa olla monen instagrammaajan märkä uni. Me emme päätyneet sinne sen takia, vaan koska sen sijainti hotellin lähellä oli täydellinen, kun ensimmäisenä päivänä etsimme pikaisesti jotain ruokapaikkaa. Cafe 8.95:ssa saa kaikkea aina aamiaisesta illan viimeiseen viinilasilliseen. Söin kanaleivän, joka ei ollut mielestäni kovin ihmeellinen. Mies otti pastaa ja kehui sen maasta taivaaseen. Pasta jäi minuakin kiinnostamaan ja tarkoitus oli käydä tuolla toisenkin kerran, mutta se jäi kuitenkin väliin.

Tanta´s

Pääkadun varressa oleva Tanta´s tunnetaan parhaiten pizzoista. Listalta löytyy myös mereneläviä sekä thaimaalaisia annoksia. Pizzat olivat ok ja tarjoilu nopeaa. Kävimme Tanta´sissa pari kertaa ja molemmilla kerroilla osuimme sinne sellaiseen aikaan, ettei paikka ollut täynnä. Pöydistä löytyi myös painikkeet, joilla sai kutsuttua tarjoilijan paikalle sekä tilattua laskun.

Green Curry

Green Curryssa kävimme loman alkupuolella lounaalla. Ravintola sijaitsee rantakadulla ja ravintolan toisesta kerroksesta on kivat näköalat merelle. Tomaattikeitot ja oluet maksoivat 390 bht (n. 10 €) eli edullista oli.

Thailandia

Thailandia sijaitsee pääkadun varressa. Sisustukseltaan se oli yksi lomamme viehättävimmistä paikoista. Sisälle oli tuotu runsaasti viherkasveja ja ne yhdistettyinä lautalattioihin ja katosta riippuviin valaisimiin toi viidakkomaista tunnelmaa. Kävimme Thailandiassa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla saimme nauttia myös livemusiikista. Monessa ravintolassa kiersi muualta tulleita musikantteja, mutta Thailandiassa soittavat kaverit olivat thaimaalaisia ja soittivat viihdyttävästi covereita.

Thailandian ruoan taso valitettavasti vaihteli paljon. Thairuoka siellä oli hyvää, mutta muut ei oikein toimineet. Matkan aikana totesimme moneen kertaan, että hyvää thairuokaa sai monestakin paikasta, mutta länsimaalaisen ruoan tekeminen onnistui vain harvoilta. Palvelu oli myös sekavaa. Mietimme, onko sinne napattu jotkut naapurin tytöt töihin välittämättä siitä osaavatko he tarjoilla vai ei. Henkilökunta sekoili sen minkä ehti ja tilauksesta puuttui aina jotain. Toisella kerralla ajattelimme testata paikan pizzat, mutta mies joutui laittamaan omansa takaisin keittiöön, koska se oli kylmä.

Jeseao

Pääkatua rantaa kävelevät eivät voi ohittaa Jeseao´ta huomaamatta. Paikka tunnetaan parhaiten pizzeriana, vaikka muutakin syötävää listalta löytyy. Halusimme tietysti testata pizzoja, koska ravintolassa oli puu-uuni. Pizzat olivat hyviä ja niitä kävimme toistamiseenkin siellä syömässä. Testasimme myös eräällä lounaalla paikan tomaattikeiton. Tarjoilija puhui huonosti englantia eikä hän ymmärtänyt kun tein tilauksen meidän molempien puolesta. Tomaattikeitto tuotiin vain minulle, mutta mieskin sai omansa hetken kuluttua, kun asiasta huomautimme. Huomasimme muutenkin, että selkeämpää oli kun molemmat tekivät omat tilauksensa. Jos minä tilasin molemmille, niin aina meni jotain pieleen.

Jeseao´lla on rantakadulla toinen ravintola, jossa kävimme myös eräänä iltana. Paikka on Green Curryn vieressä ja halusimme mennä sinne auringonlaskun aikaan. Ajatuksena oli katsella kaunista merinäköalaa samalla ruokaillen. Emme huomioineet sitä, että Jeseaon kohdalla oli puita ja niiden takaa ei juuri merelle nähnyt. Vieressä olevan Green Curryn pöydistä näki paremmin merelle. Lisäksi Jeseaon puu-uunin savupiipusta lenteli nokihiukkasia, joten valkoisilla vaatteilla ei sinne kannata mennä.

Guru

Guru löytyy rantakadulta ja sieltä saa lähinnä aasialaista tai mereneläviä. Phad Thai Chicken oli hyvää, mutta miehen valitsema hampurilainen ei maistunut. Aika perus turistiravintola.

Kiang Le

Kiang Le on hotelli Ao Nang Villa Resortin ravintola rannan tuntumassa. Kävimme siellä lounaalla ja paikan hampurilaiset olivat hyviä. Siellä sattui erikoinen välikohtaus, jolla ei ollut ruoan kanssa mitään tekemistä, mutta kerronpa sen silti.

Eräällä ravintolan asiakkaista oli drone, jota hän lennätti hieman aiemmin rannan yläpuolella. Mies tuli poikansa kanssa ravintolaan syömään ja poika nappasi dronen ohjaimen ja vahingossa ohjasi sen lähellä istuvan pöydän yläpuolelle, niin että pöydässä istuvat naiset alkoivat kirkumaan. Isä meni tietysti aivan paniikkiin ja kesti hetken ennenkuin hän sai ohjaimet käsiinsä ja tilanteen hallintaan. Poika sai pitkän puhuttelun ja kävi viereisessä pöydässä pyytämässä anteeksi. Dronet ovat hienoja vempeleita, kunhan pysyvät sellaisissa käsissä, jotka niitä osaavat ohjata.

Grazy Gringo´s

Nui oli meidän ihana tarjoilija, joka otti aina avosylin vastaan

Grazy Gringo´s on Ao Nangin paras meksikolainen ravintola. Sen sijainti on hassusti kauppakujan varressa, jonne pääsee pääkadulta. Sisäänkäyntejä on kaksi; joko kuljet pientä kauppakujaa pitkin tai sitten astut sisään isoon vaatekauppaan ja sen läpi kulkemalla päädyt kauppakujalle.

Meidän ensimmäinen käynti Grazy Gringo´sissa ei mennyt ihan nappiin. Olimme paikalla aika myöhään ja siihen aikaan oli jo jonoa. Koska meitä oli vain kaksi, meille vielä järjestyi pöytä kauppakujan puolelta. Isommat seurueet käännytettiin pois. Meille kerrottiin heti, että joudumme odottamaan ruokaa pitkään, koska heillä on iso seurue ravintolassa. Keittiössä ei myöskään ollut riittävästi henkilökuntaa sen varalle, että ravintola tulisi täyteen. Sellainen käsitys meille jäi.

Tarjoilija yritti saada meidät ottamaan alkupalat odottaessa, mutta päätettiin, että oluet riittää siinä odotellessa ja livemusiikkia kuunnellessa. Ehdimme tilata vielä toisetkin oluet. Kun olimme tunnin odottaneet ruokia, kysyimme meneekö vielä kauan. Tarjoilija pahoitteli, että vielä puoli tuntia pitäisi odottaa. Se oli meille liikaa. Pyydettiin lasku ja peruutettiin ruokatilaus. Paikan omistaja tuli tuomaan laskun enkä voinut olla huomauttamatta hitaasta palvelusta ja kiukuspäissäni pyysin laskusta alennusta. Kaveri lähti mitään sanomatta ja toi meille hetken kuluttua uuden laskun, jossa veloitti vain kaksi olutta. Toiset menivät talon piikkiin.

Seuraavana iltana menimme takaisin, mutta paljon aikaisemmin. Nyt ei ollut jonoa ja edellisillan tarjoilija muisti meidät. Hän tuli halaamaan ja oli iloinen, että palasimme. Myös paikan omistaja kävi moikkaamassa, no hard feelings. Emme kuulemma olleet ainoat asiakkaat edellisiltana, jotka olivat lähteneet kävelemään. Tilanne oli ollut aika katastrofi.

Nyt saimme ruoat 20 minuutissa ja oli niin hyvää, että onneksi tulimme takaisin. Kävimme Grazy Gringo´sissa vielä pari kertaa tämänkin jälkeen. Hyvä ruoka ja palvelu saivat meidät palaamaan. Meidän tarjoilijana oli jokaisella kerralla ihana Nui, joka jaksoi aina olla iloinen ja hyväntuulinen.

Jos muuten olet lonkeron ystävä, niin Grazy Gringo´sta saa suomalaista lonkeroa.

Mum Aroi Beachfront

Mum Aroi Beachfront löytyy nimensä mukaisesti rantakadulta. Kun pääkadulta kääntyy vasemmalle ja kävelee hotellien ohi, löytyy tämä pieni ravintola heti ”portin” oikeanpuolelta. Ravintolasta saa pääasiassa thaimaalaista ruokaa. Menimme sinne juuri auringonlaskun aikaan ja sieltä olikin kiva ihastella kauniinvärisiä maisemia. Thairuoka oli hyvää, mutta annos oli aika pieni. Vatsan sai täyteen, mutta enemmänkin olisin voinut syödä.

Jenna´s Bistro & Wine

Jenna´s oli meidän toinen suosikki meksikolaisen Grazy Gringo´sin lisäksi. Paikka sijaitsee pääkadun varressa ja sitä voisi kutsua fine dining -ravintolaksi. Meillä ei ollut pöytävarausta, mutta olimme valmiita vaikka odottamaan pöydän vapautumista jonkin aikaa. Ulkopöydät olivatkin täynnä, mutta meidät ohjattiin sisälle, josta löytyi vielä useita vapaita pöytiä.

Sisätila oli ilmastoitu ja viihtyisä. Meistä huolehti vanhempi miestarjoilija, joka kohteli meitä kuin kuninkaallisia. Valitsimme listalta hampurilaiset ja ne olivat todella hyviä. Jenna´sissa on suomalainen kokki, joka ymmärtääkseni on myös laatinut ruokalistan. Vaikka emme valinneet pihvejä, oli loppulasku silti lomamme kallein.

Aonang Cuisine Mama´s kitchen

Rantakadulta löytyy Ao Nangin ensimmäinen ja näin ollen myös vanhin toiminnassa oleva thairavintola. Loppulomaan osui sadepäivä ja sateen ropistessa kattoon, istahdimme Aonang Cuisine Mama´n pöytään. Ruoka oli hyvää ja kohtuuhintaista. Kaikki toimi moitteettomasti; palvelu oli nopeaa ja annoskoko oli riittävän iso. Jos olisimme löytäneet tämän paikan jo ensimmäisen lomaviikon aikana, niin tänne olisimme palanneet uudestaankin. Voin suositella!

Pooky O´Leary´s

Pooky sijaitsee aika syrjässä ja sen takia menimme sinne tuk-tukilla. Kaikki muut ravintolat olivatkin olleet kävelymatkan päässä, mutta loppulomasta alkoi yhdet ja samat paikat kyllästyttämään, niin löysin TripAdvisorista tämän irkkuravintolan.

Paikka oli aika askeettisesti sisustettu eikä mielestäni mitenkään viihtyisä. Hintataso oli toki alhaisempi sijainnin vuoksi. Valitsin listalta kanahampurilaisen ja mies otti fish & chips. Miehellä oli huonoa tuuria ruokien kanssa, niin tälläkin kertaa. Kala oli lähes raakaa eikä sitä voinut syödä. Tarjoilija ehdotti valitsemaan toisen annoksen tilalle ja mies päätyi samaan hampurilaiseen kuin minäkin. Hyvitykseksi mies sai oluen maksutta.

The Beach Bar

Loppuun vielä vinkki kivasta baarista, jossa voi kuunnella livemusiikkia ja nauttia lasillisen. Beach Bar on rannassa Phra Nang Inn -hotellin yhteydessä toimiva baari. Netissä kehuttiin myös heidän ruoka-annoksia, mutta me emme siellä koskaan syöneet, niin en osaa niistä sanoa. Parina iltana kävimme kuuntelemassa musiikkia. New Yorkista kotoisin oleva Jimmy Patrick esitti 60- ja 70-luvun parhaita. Tutustuimme siellä myös norjalais-tanskalaiseen pariskuntaan ja vietimme heidän kanssaan hauskan illan rupatellen niitä näitä.

Omat suosikit Ao Nangin ravintoloista

Meidän suosikkimme ravintoloiden joukosta olivat Grazy Gringo´s ja Jenna´s sekä baareista The Beach Bar. TripAdvisoria iltaisin selaillessa vastaan tuli useita kivoja ravintoloita, jotka olivat saaneet hyviä arvosteluja. Ne kuitenkin sijaitsivat kauempana eikä jaksettu lähteä tuk-tukilla seikkailemaan (kuin yhtenä iltana). Mukavuudenhaluisena kun on niin paljon helpompaa valita ravintola kävelymatkan päästä.

Kerro omat hyvät ravintolavinkkisi Ao Nangiin tai onko sinulla kokemusta jostain näistä yllä mainituista ravintoloista.

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

19 kommenttia
maanantai, maaliskuu 25, 2019 by mertsik

Miten meni ensimmäinen soolomatka?

”Parhaimmat matkani olen tehnyt yksin” – näin äitini evästi minua, kun lähdin viime perjantaina ensimmäiselle soolomatkalleni. Vaikka naisten yksinmatkailusta puhutaan nykyisin paljon, ei se uusi asia ole. Äitini teki jo 70-luvulla ensimmäisen soolomatkansa, joka oli samalla hänen ensimmäinen ulkomaanmatka. Siihen aikaan matkustaminen oli harvinaista herkkua ja äitini oli päättänyt, että kerran elämässä täytyy ulkomailla käydä. Eipä tiennyt siitä vaiheessa, että matkoja tulisi vielä kymmeniä lisää. Osa yksin ja osa yhdessä ystävien ja myöhemmin meidän lasten kanssa.

Miten minä sitten päädyin soolomatkalle?

Muistan kommentoineeni kaksi vuotta sitten blogikollegani postausta yksinmatkailusta, että olisipa hienoa kokeilla tuota itsekin. Minun soolomatkani antoi kuitenkin odottaa sen pari vuotta, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Mikä sai minut nyt lähtemään yksin reissuun?

Toissa viikonloppuna surffailin kännykällä netissä ja päädyin – yllätys, yllätys – Skyscannerin sivuille. Siellä tulee aika ajoin pyörittyä ja vaikka nyt ei ollut tarkoitus lentoja katsella, niin sieltä itseni kuitenkin löysin. Kun olin aikani selaillut eri vaihtoehtoja lähiviikoille, juolahti mieleen, että itseasiassa voisin oikeasti lähteä reissuun. Tulevina viikonloppuina ei ollut mitään sovittua menoa ja jos jonkun pikku reissun haluaisin tehdä, niin nyt olisi sen aika. Miehellä oli jo omia menoja sovittuna enkä edes viitsinyt kysyä ketään kaveria mukaan, koska näin pikaisella varoitusajalla, kukaan olisi tuskin seurakseni lähtenyt.

Suurin osa Vilnan matkasta meni vesisateessa. Harmaa sää ei kuitenkaan kuvastanut omia tunnelmiani.

Aluksi katselin lentoja Riikaan. Aikataulut eivät kuitenkaan sopineet omiini, joten seuraavaksi kurkkasin Vilnan lennot. Jos sekään ei olisi tärpännyt, niin kolmantena vaihtoehtona minulla olisi ollut Bukarest. Vilnan lennoista löytyi kuitenkin sopivat ja se sinetöi Liettuan seuraavaksi kohteeksi.

Hotellia pähkäilin paljon pidempään. Vilnassa oli yllättävän paljon kivoja hotelleja ja oli vaikea valita mihin niistä menisi. Lopulta päädyin Congress hotelliin, Neris-joen varteen. Klikkailin lennot ja hotellin ostoskoriin ja siinä se oli.

Ensimmäinen soolomatka oli varattu.

Koska matka oli jo kahden viikon päästä, ei siinä kauaa ehtinyt jännittää, että mitäköhän tästä tulee. Välillä soolomatkaa ajatellessa tuli kuplivia ilontunteita ja välillä hieman hermostutti. Suurimmaksi osaksi fiilikset olivat kuitenkin rauhalliset ja odottavaiset. Matkalaukkuun pakkasin pari kirjaa sekä naistenlehtiä siltä varalta, että iltaisin tulisi tekemisen puute.

Matkalla Vilnaan ihan soolona

Kun perjantai tuli ja lähdin työpäivän jälkeen lentokentälle, en vielä siinäkään vaiheessa tuntenut oloani mitenkään hermostuneeksi tai jännittyneeksi. Huomasin tarkkailevani ajatuksiani ja olin ehkä hieman odottavalla kannalla miltä minusta alkaisi tuntumaan, kun soolomatka oikeasti pääsisi kunnolla alkuun.

Lentokentällä menin turvatarkastuksen ja pienten ostosten jälkeen Finnairin loungeen odottelemaan lentoa. Ei ollut nälkä, mutta kasasin kuitenkin ruokaa lautaselle ja viinilasin kera istahdin tyhjälle penkille katselemaan saapuvia ja lähteviä koneita. Ehdin juoda toisenkin viinilasillisen, ennenkuin oli aika mennä portille. Kone oli vähän myöhässä, joten portilla joutui vielä odottelemaan hetken ennen koneeseen pääsyä. Kentällä ollessa ei tullut missään vaiheessa orpo olo tai ajatuksia, että olisipa tässä nyt joku kaveri, jonka kanssa voisi tulevaa matkaa fiilistellä. Odotin. että jossain vaiheessa ne ajatukset vyöryisivät päälle. Viimeistään yksin hotellihuoneessa.

Vilnan kadut olivat aamulla rauhalliset

Lento sekä bussimatka hotellille menivät hyvin ja kun vihdoin sinne huoneeseen pääsin, niin ei siinä ehtinyt yksinäisyyttä ihmetellä, kun lähdin samantien hotellin ravintolaan syömään illallista. Tarkoitus oli aluksi suunnata kaupungille, mutta koska satoi vettä ja tuulenpuuskissa meinasi sateenvarjon kanssa lähteä lentoon, päädyin helppoon ratkaisuun eli hotellin ravintolaan. Siellä oli hiljaista, vain muutama muu minun lisäkseni. Sain syödä illallista rauhassa.

Suuntavaisto ja minä

Seuraavana aamuna lähdin aamiaisen jälkeen reippaasti kaupungille. Olin katsonut kartasta etukäteen paikkoja missä haluaisin käydä. Suuntavaistoni kanssa emme ole aina yhtä mieltä siitä, minne pitäisi mennä, mutta tällä reissulla pelattiin aika hyvin yhteen. Kun on yksin vastuussa menemisistään, kartanlukemiseen on pakko keskittyä kunnolla.

Minulla oli molemmille päiville löyhät suunnitelmat, mutta ne antoivat periksi myös ex-tempore tekemisille. Kun lauantaina kiertoajelun jälkeen ajattelin kävellä Užupisin kaupunginosaan, löysinkin itseni sen sijaan museosta. Kiertelin Suuriruhtinaiden palatsin museon eri kerroksissa omaa tahtia ja lopulta sain siellä kulumaan pari tuntia, vaikka en se kaikista suurin museofani olekaan. Välillä melkein eksyin palatsin sokkeloihin, mutta ystävällinen henkilökunta ohjasi aina takaisin oikealle reitille.

Sää ei suosinut soolomatkaani, vaan lauantaina satoi vettä koko päivän. Sateenvarjon kanssa heiluminen alkoi jossain vaiheessa ärsyttää. Kun siinä yritti vielä kameralla kuvailla, niin välillä tunsin olevani ihan solmussa tavaroideni kanssa.

Lounasta nautin espanjalaisessa ravintolassa, jonka tapaslajitelma täytti vatsan juuri sopivasti. Myöhemmin olisin halunnut nauttia eräässä kahvilassa Irish coffeen, jonka hinta oli Pyhän Patrikin päivän kunniaksi vain kaksi euroa. Koska kahvilan tiskin takana ei ollut ketään eikä tarjoilija sinne koskaan tullut, vaikka aikani häntä odotin, lähdin pois. Pitäkööt kahvinsa!

Sateen lisäksi pientä ärsytystä alkoi iltapäivästä aiheuttaa turhat askeleet. Jos olisin malttanut katsoa karttaa ajoissa enkä vain arpoa mihin suuntaan jatkan kävelyä, olisin päässyt vähemmällä. Alkoi väsyttää ja vatsakin kurni. Olihan siinä vaiheessa tapasten syönnistä jo kulunut tunteja. Kun vihdoin pääsin hotellille, heittäydyin vähäksi aikaa sängyn päälle näpräämään kännykkää. Kauaa en antanut itselleni lupaa siinä loikoilla, vaan suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdin takaisin kaupungin humuun etsimään illallispaikkaa.

Yksin syömisestä

Yksin syöminen ja varsinkin illallinen ovat tilanteita, joissa moni toivoisi kaveria seurakseen. Minulle ei yksin syöminen ole mörkö. Käyn joskus Suomessakin yksin syömässä ja uskon sen olevan tottumiskysymys. Vaikka lauantaina en totta puhuen olisi jaksanut lähteä minnekään, pakotin itseni ulos. Olisi ollut niin helppoa mennä taas hotellin ravintolaan tai tilata huonepalvelusta jotain. Olin kuitenkin päättänyt, että ainakin toisena iltana minun täytyy mennä kaupungille syömään.

Tripadvisorista löysin kivalta kuulostavan italialaisen ravintolan, Da Antonion, joka sijaitsi saman kadun varressa kuin hotellini. Matkaa sinne oli alle kilometri, joka kuulosti sopivalta etäisyydeltä. Ensinnäkin en halunnut illalla kuljeskella yksin, vaikka Vilna turvallinen kaupunki onkin. Toisekseen en olisi edes jaksanut kävellä pidemmälle. Sen verran jalat olivat poikki päivän kävelystä.

En kuitenkaan päätynyt Da Antonioon, vaan löysin ennen sitä toisen italialaisen, jonne menin reippaasti sisään. Ravintola ei ollut täynnä, joten sain valita itse pöytäni. Paikassa oli yksi isompi seurue ja muutama pariskunta sekä minun jälkeeni viereiseen pöytään käveli toinen yksin syömään tuleva nainen. Pizza maistui hyvältä, mutta viini haisi ja maistui maakellarilta ja jäi juomatta. Olisi pitänyt valittaa, mutta tarjoilija ei puhunut englantia ja lasi maksoi vain neljä euroa.

Seuraavana päivänä menin lounaalle Da Antonioon ja se olikin enemmän fine-dining osastoa. Minut istutettiin ikkunan viereen pieneen yhden hengen pöytään, mistä ei ollut suoraa näköyhteyttä muihin pöytiin. Pasta oli hyvää, vaikkakin annos oli pieni. Viini maistui myös eikä maakellarin hajusta tai mausta onneksi ollut tietoakaan. Jos olisi ollut, tällä kertaa olisin valittanut.

Lähtisinkö uudelleen soolomatkalle?

Tämän ensimmäisen kokemuksen perusteella lähtisin ehdottomasti. Vaikka kohteena oli nyt helppo kaupunkiloma vajaan kahden tunnin lentomatkan päässä eikä mikään hurja viidakkoseikkailu maapallon toisella puolella, niin silti tunsin ylpeyttä siitä, että tein tämän matkan. Jostain pitää aloittaa ja ehkä niiden hurjempien soolomatkojen aika on myöhemmin.

Tiedän, että olisi ollut niin helppoa siinä Skyscanneria selaillessa vain todeta, että Vilna jääköön toiseen kertaan. Odottaa, että saan houkuteltua jonkun mukaani. Nyt tiedän, että jos matkakaveria ei mukaan löydy, niin sitten vaan yksin matkaan.

Ja mitä niihin kirjoihin ja lehtiin tuli, niin toin ne takaisin lähes lukemattomina. Vaikka hotellihuone ihan viihtyisä olikin, niin mielummin viihdyin kaupunkia katselemassa.

Oletko sinä ollut soolomatkalla?

34 kommenttia
tiistai, maaliskuu 19, 2019 by mertsik

Krabi – päiväretki Railay Beachille

Kahlaamme rantavedessä kohti pitkähäntävenettä. Astun kannelle, joka on liukas monien märkien kenkien jäljiltä. Horjahdan, mutta saan tasapainon pidettyä, etten lennä pitkin pituuttani veneeseen. Kun muut matkustajat ovat kyydissä, kaivan repusta kameran ja ojennan sen miehelle. ”Ota minusta nopeasti kuva veneen keulassa”, supatan ja samalla kompuroin kohti keulaa. Venekuski komentaa minut samantien pois, koska meidän pitäisi päästä lähtemään ja seisominen keulassa on turvallisuusriski. Palaan omalle paikalle ja sovimme miehen kanssa, että kun olemme Railaylla, otetaan siellä kuvat. Kun pääsemme merelle, ohitsemme kiitää toinen pitkähäntävene, jonka keulassa nuori mies seisoo ja ottaa kuvia. Kyseisen veneen kuski ei taida turvallisuudesta piitata.

Railay Beach melkein jäi näkemättä

Venematka Ao Nangin rannasta Railay Beachille kestää noin 15 minuuttia. Vaikka Railay sijaitsee mantereen puolella, sinne ei pääse muuten kuin veneellä. On meidän viimeinen lomapäivämme Krabilla ja Railayn reissu jäi melkein tekemättä. Ensimmäisellä lomaviikolla emme pitäneet mitään kiirettä, koska aikaahan oli yllin kyllin ja ajattelimme, että kyllähän sinne Railaylle ehtii. Toisella viikolla meidän ja Railayn väliin tuli Pabuk-myrsky. Menimme aamulla ostamaan lippuja veneeseen, mutta niiden myynti lopetettiin turvatoimenpiteenä. Pahin myrskyrintama ei silloin ollut vielä ehtinyt Krabille, mutta varotoimina kaikki veneliikenne saarille sekä myös Railaylle peruttiin. Pabuk ei lopulta niin voimakkaasti iskenyt Krabille, mutta kovan aallokon vuoksi veneet pidettiin maissa pari päivää. Meidän viimeisenä lomapäivänä veneliikenne jälleen avattiin ja parin päivän karenssin vuoksi ihmisiä oli jonoksi asti lipputiskillä.

Railayn ranta, kun ihmismassat eivät vielä ole valloittaneet sitä

Olemme Railaylla puoli yhdeksän aikaan aamulla. Rannalla on vielä väljää ja voi etsiä itselleen mieluisan paikan, minne pyyhkeensä levittää. Pitkähäntäveneet kuljettavat taukoamatta lisää ihmisiä ja hetken kuluttua ranta alkaa täyttymään. Hietikolla odottelee porukkaa matkalaukut käsissä kyytiä toiseen suuntaan. Railay ei ole pelkkä ranta, vaan se on kuin pieni kylä bungalow-majoituksineen, kauppoineen ja ravintoloineen. Mereltä päin katsottuna rakennuksia ei huomaa, koska ne ovat puiden takana piilossa.

Aurinko pälyilee pilvien takana piilossa, mutta kun se hetken päästä astuu esiin täydellä voimallaan, tekee mieli siirtää ranta-alustaa varjoisampaan paikkaan. Kauaa emme jaksa maata paikoillamme vaan käymme vuorotellen kävelemässä, toisen vahtiessa sillä aikaa tavaroita. Yritän keskittyä äänikirjaan, mutta nyt on niin paljon muita ärsykkeitä lähellä, ettei siitä meinaa tulla mitään. Käyn ostamassa kookoksen 60 bathilla. Hörpin kookosvettä ja hiki valuu noroina kasvoja pitkin. Pilvet ovat väistyneet ja aurinko porottaa kuumasti. Ihmisiä alkaa olla rannalla niin paljon, että meidän viereen tuleva kaveri on melkein iholla kiinni levittäessään omaa pyyhettään hiekalle. Tunnen oloni epämukavaksi ja alan kaivata takaisin kotirannalle Ao Nangiin. Vaikkei se mikään paratiisiranta olekaan, niin siellä ei ihan iholle tulla.

Lounastarjoilu ei pelaa

Bikiniasuisten turistien lisäksi rannalla kävelee kavereita kiipeilyköydet ja muut vermeet olkapäillä. Railay onkin kiipeilijöiden suosiossa upeiden kallioiden ansiosta. Jos kiipeilytaidot ovat vielä vaillinaiset, voi Railaylta palkata kiipeilyopettajan. Päätämme syödä lounasta Railaylla ja palata sen jälkeen takaisin Ao Nangiin. Keräämme tavaramme ja lähdemme kävelemään kohti ruokapaikkoja. Istuudumme ensimmäiseen vastaantulevaan ravintolaan, mutta kukaan ei halua palvella meitä. Tiskin takana häärää kaksi huivipäistä naista, mutta he eivät luo meihin katsettakaan. Hetken aikaa istuttuamme päätämme etsiä ravintolan, josta saa palvelua. Kävelemme eteenpäin seuraavaan ravintolaan. Tarjoilija ohjaa meidät pöytään ja tulee hetken kuluttua kysymään mitä haluamme syödä. Kun hän kuulee, että ottaisimme pizzaa, hän pudistaa päätään ja kertoo pizzauunin olevan rikki. Päätämme katsoa vielä rannan muut lounaspaikat, mutta vastassa on lähinnä tyhjillään olevia ravintoloita, jotka eivät näytä kovin houkuttelevilta. Päällystetyn polun varrella on myös paljon baareja, jotka avaavat ovensa illansuussa. Makeahko tuoksu haisee ilmassa. Baareista taitaa saada muutakin kuin olutta.

Jamaica barissa myydään Bob Marley sikareita sekä drinkkejä, jotka vievät sinut kuuhun tai jollekin kiertoradalle..

Koska lounaan syöminen Railaylla ei onnistunut, hyppäämme pitkähäntäveneeseen ja palaamme takaisin Ao Nangiin. Railay beach jättää ristiriitaiset ajatukset. Paikkana se on kaunis ja aamulla ennenkuin satapäinen ihmisvyöry valloitti rannat, siellä oli viihtyisää. Moni Railaylle sydämensä menettänyt kertookin rannan olevan parhaimmillaan siinä vaiheessa, kun veneet ovat kuljettaneet viimeisetkin päiväretkeläiset pois. Rannalle kokoonnutaan katselemaan tähtitaivasta ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Sellaista Railaysta minäkin pitäisin <3

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Saarihyppelyä Krabilla – Hong Island
Krabi – neljän saaren retki pikaveneellä
Väärällä retkellä Thaimaassa

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

20 kommenttia
maanantai, maaliskuu 11, 2019 by mertsik

Kymmenen matkahaavettani

Monesta matkablogista löytyy tällä hetkellä reissu-unelmia. Se ei tarkoita sitä, että kaikki matkabloggaajat olisivat vaipuneet haaveilemaan sattumalta yhtäaikaa, vaan kyseessä on Kohteena Maailma -blogin Ramin ideoima haaste. Minut tähän rinkiin haastoi Ja sitten matkaan… -blogin Aron.

Haasteet ovat aina mukavia ja laittavat miettimään asioita eri näkökulmasta. Myönnän toki, että tämän haasteen kohdalla mietintämyssyä piti pyörittää päässä pidempään, koska minulla ei ole valmiina TOP10 listaa paikoista, joissa haluaisin käydä. Tämä ihan siitä syystä, että listan kohteet vaihtuvat niin tiuhaan tahtiin, etten meinaa itsekään perässä pysyä. Toki on muutamia suuria haaveita, jotka ovat olleet ämpärilistallani vuosikausia enkä niiden suhteen luovuta, vaikka ne välillä mahdottomilta tuntuvatkin. Yksi iso haave toteutui viime kesänä, kun kiersimme mieheni kanssa pari viikkoa Kaliforniaa sekä piipahdimme samalla reissulla myös Havaijilla.

Haaveet voivat siis myös toteutua. Katsotaan miten tämän listan kanssa käy.

Paikka – Antarktis

Kuva: Pixabay

Etelämantereen matkasta olen haaveillut niin kauan kuin muistan. Syrjäinen, lumen ja jään peitossa oleva manner houkuttelee eikä vähiten sen vuoksi, ettei sinne mennä tuosta noin vaan. Tiedän pari matkabloggaajaa, jotka ovat siellä käyneet, mutta omasta tuttavapiiristäni en ketään.

Antarktis on myös kohde, jonne kaikki eivät edes halua mennä. Jos vaihtoehtona on aurinkoloma upealla hiekkarannalla, niin miksi lähteä palelemaan äärimmäisiin olosuhteisiin maapallon toiselle laidalle. Mutta sen vuoksi se minua kiehtookin. Kohde, jossa jokainen kadulla vastaankävelijä ei ole käynyt.

Antarktiksen ja minun välilläni on paitsi lukematon määrä kilometrejä, myös iso kasa rahaa. Matka maksaa paljon eikä sinne lähdetä hetken mielijohteesta. Toivon, että joskus olisi mahdollisuus saada tuo summa kasaan ja hypätä lentokoneeseen, joka kuljettaisi minut Argentiinan eteläkärkeen ja sieltä laivalla kohti hyytävän kylmää Etelämannerta.

Tapahtuma – Coldplayn konsertti

Coldplay on tällä hetkellä lempparibändini. Tykkään käydä keikoilla ja konserteissa ja monia ulkomaisia tähtiä on tullutkin nähtyä vuosien varrella. Coldplay ei ole koskaan esiintynyt Suomessa. Lähin paikka taitaa olla Tukholma, minne pojat ovat päätyneet. Hieman harmittaa, kun en ollut hereillä muutama vuosi sitten, kun he kävivät läntisessä naapurissa konsertoimassa. Tällä hetkellä bändillä ei ole suurta kiertuetta meneillään, mutta kun seuraava alkaa (toivottavasti niin käy) niin olen valmiina lähtemään vaikkaa muille maille heitä katsomaan, ellei tie vieläkään käy Helsinkiin.

Kotimaan kohde – Kuusamo

Kuva: Pixabay

Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo.. Kotimaan kohdetta piti pohtia tovi. Ei sillä, etteikö Suomessa hienoja kohteita riittäisi, mutta reissu-unelmalistallani ei kotimaan kohteita ole juuri näkynyt. Haaveet ulottuvat kauemmaksi. Kotimaan kohteet tuntuvat olevan niin lähellä ja suht helposti saatavilla, ettei niistä juuri tarvitse unelmoida.

Sitten muistui mieleeni Ruka ja Kuusamo. Luin taannoin artikkelin Kuusamon vaelluskohteista ja sitä lukiessa tuli mieleen, etten ole vieläkään päässyt sen enempää Karhunkierrokselle kuin muillekaan pohjoisen vaelluspoluille. Lapissa on tullut käytyä monta kertaa, mutta suurimmaksi osaksi talvella. Kuusamo olisi siinä mielessä helppo kohde, että sinne pääsisi joko lentämällä tai vaihtoehtoisesti omalla autolla. Vaelluspolkuja tai muuta mielekästä tekemistä riittäisi varmasti useammaksi päiväksi tai voisihan sinne piipahtaa vaikka viikonlopun viettoon.

Kaupunki – Kapkaupunki

Kuva: Pixabay

On monia kaupunkeja, joissa haluaisin käydä ja oli hieman vaikeaa nostaa niiden joukosta vain yhtä. Kapkaupunki on kuitenkin ollut jo vuosia sellainen, jonne toivon joskus pääseväni. Sen sanotaan olevan yksi maailman kauneimmista kaupungeista ja se tarjoaa perinteisen kaupunkiloman lisäksi myös mahdollisuuden rantalomaan. Haluaisin kiivetä Pöytävuorelle ihailemaan maisemia, tehdä veneretken Nelson Mandelan vankilasaarelle Robben Islandille ja tietysti olisi hauska nähdä pingviinejä, merileijonia ja ehkäpä myös valaita. Samalla reissulla haluaisin päästä myös safarille bongaamaan eläimiä sekä Etelä-Afrikan kuuluisille viinitiloille.

Nyt iski matkakuume.

Maa – Australia

Kuva: Pixabay

Australia ja/tai Uusi-Seelanti löytyvät monen ämpärilistalta. Niin minunkin. Australia on kuulunut haaveisiini niin kauan kuin muistan. Valtavan kokonsa vuoksi sitä ei selvitetä yhdellä eikä kahdella reissulla, vaan pitää etsiä maan suuresta tarjonnasta ne kohteet, jotka eniten kiinnostavat. Minulla kärkisijoja pitelevät Sydney ja Iso Valliriutta. Ne on mahdollista nähdä samalla matkalla, kun reitin suunnittelee tarkasti. Nyt näkyy pieni valonpilkahdus tunnelinpäässä sen suhteen, että Australian voisi ruksia käytyjen maiden listalle. Mutta ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa, joten en avaa tätä sen enempää. Toivo kuitenkin elää, että lähivuosina sinne olisi mahdollista päästä.

Saari – Galapagos

Jos Australia on maana ollut pitkään toivelistallani, niin samalla listalla saarikohteissa on Galapagos komeillut varmasti yhtä kauan. Saaren ainutlaatuinen eläimistö ja luonto kiinnostavat kovasti. Galapagosta sanotaan luonnonystävien unelmakohteeksi ja sitä se varmasti onkin. Saari on kaikessa erikoisuudessaan todella kiehtova. Mikään budjettikohde tämäkään ei ole ja sen vuoksi en ole sinne vielä päässyt, mutta unelmat elävät.

Extreme – Aconcagua

Kuva: Pixabay

Olen kiivennyt maapallon seitsemän mantereen korkeimmista huipuista kahdelle (Elbrus ja Kilimanjaro). Jos joskus päätyisin Chilen ja Argentiinan rajalla sijaitsevan lähes 7000 metrisen Aconcaguan huipulle, niin taas voisi rastittaa yhden ”Seven summits” vuorista käydyksi. No, totta puhuen siihen se minun kohdallani päättyisi, koska loput neljä ovat niin haasteellisia, ettei minun taidoillani ja kokemuksilla ole niihin menemistä. Eipä se Aconcaguakaan ole mitään lasten leikkiä, mutta se olisi kuitenkin periaatteessa mahdollista huiputtaa.

Tämän haaveen kanssa törmään samaan ongelmaan kuin monen muunkin kanssa eli aika- ja raharesursseihin. Matka kokonaisuudessaan kestää ainakin kolme viikkoa ja kustannukset ovat myös useamman tuhatlappusen. Olen kuitenkin joskus harkinnut tuota matkaa ihan vakavissani enkä vielä ole heittämässä kirvestä kaivoon sen suhteen, mutta ihan lähitulevaisuudessa se ei häämötä.

Majoitusmuoto – Majakka

Tämä majakka – Pigeon Point – löytyy Kaliforniasta.

Majakoissa on jotain kiehtovaa ja olen joskus haaveillut yöpyväni jollain Suomen majakkasaarista. Yksi vaihtoehdoista olisi Bengtskärin majakka. Kun lapset olivat pieniä, meidän oli tarkoitus tehdä sinne päiväretki. Se kuitenkin peruuntui, koska merenkäynti oli sen verran voimakasta, ettei laiva olisi päässyt rantautumaan sinne.

En ole varsinaisesti mikään majakkabongari, mutta viime kesän Kalifornian roadtripilla kävimme yhdessä matkan varrelle sattuneista majakoista, Pigeon Pointissa. Niiden historiasta on kiva kuulla ja pohtia minkälaista elämä on ollut aikoinaan, kun majakat ovat olleet käytössä. Suomen majakkasaarille olisi varmasti kohtuullisen helppoa järjestää yöpyminen, kunhan olisi hyvissä ajoin liikkeellä. Siinäpä vinkkiä omalle kesälomalistalle.

Luontokohde – Huippuvuoret

Kuva: Pixabay

Luontokohteeksi olisin voinut nimetä myös aikaisemmin mainitsemani Galapagoksen, mutta koska tähän kategoriaan oli helppo keksiä muutakin, niin annetaan kunnia Huippuvuorille. Upeiden maisemien lisäksi siellä on mahdollisuus nähdä valaita ja jos on onnekas, myös jääkarhuja. En tiedä onko loukkaus sanoa Huippuvuoria köyhän miehen Etelämantereeksi, mutta onhan niissä paljon samankaltaisuuksia kuten arktiset olosuhteet, lumi ja jää. Tosin matka Huippuvuorille maksaa huomattavasti vähemmän kuin Antarktikselle.

Olin ystäväni kanssa jo pari vuotta sitten varaamassa reissua Huippuvuorille, mutta viiden päivän matka maksoi kuitenkin liikaa ja jätimme sen haaveen hautumaan. Sekin unelma kuitenkin vielä elää, olisihan tuonne hienoa joskus päästä.

Ruoka & juoma – Skiffer

Kun lähden matkalle, en mieti ensimmäisenä minkälaisia ravintoloita kyseisessä kohteessa on. Niitä pohditaan sitten paikan päällä tai valitaan nälän yllättäessä ensimmäinen kivannäköinen vastaantuleva ravintola. Olen kuitenkin pikkuhiljaa oppinut, että kannattaisi tehdä kotiläksyt kunnolla, niin ei ainakaan eksyisi vahingossa huonoihin paikkoihin. Siispä tämän kohdalla piti pitkään miettiä mitä laittaisin haaveeksi, kun ei mieleen tullut mitään erityistä ravintolaa maailmalta, jonne haluaisin joskus päästä. Sitten tuli mieleen Liuskaluodon Skiffer. En ole siellä koskaan käynyt, mutta haaveissa olisi kauniina ja lämpimänä kesäiltana päästä Skifferin ohutpohjaisten pizzojen ja raikkaiden juomien ääreen. Tämä haave on varmasti kaikista helpoin toteutettava omalla listallani.

Kokonaisuudessaan reissu-unelmani suuntautuvat useimmiten kaukomaille ja osittain myös kylmiin kohteisiin. Yhtään paratiisirantaa ei listalle päätynyt, vaikka niistäkin tykkään. Olen kaikkiruokainen matkojen suhteen ja tämä lista vaan vahvistaa sitä.

Tällaisia unelmia minulla on. Minkälaisia matkahaaveita sinulla on?

Haastan mukaan:

Kookospalmun alla / Tiina
Lyhyenä hetkenä / Pia
Maa quzuu / Outi
Seikkailumielellä / Noora
Kaukaa haettua / Anna

Tässä vielä haasteen säännöt:

Kerro omista reissu-unelmistasi ja laita postauksen linkki Kohteena maailma -blogin kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin. Kopioi nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta siinä viisi bloggajaa kertomaan reissu-unelmistaan.

27 kommenttia
tiistai, maaliskuu 5, 2019 by mertsik

Krabi – Emerald Pool ja Hot Springs

Kauniiden saarien lisäksi Krabilla on muutakin mielenkiintoista nähtävää. Jos haluaa haastaa itseään, kannattaa kiivetä 1260 porrasta Tiikeriluolatemppeliin. Mutta jos haluaa nautiskella, niin silloin suunta Emerald Poolille ja kuumille lähteille (Hot Springs).

Meille nämä kohteet olivat uusia ja halusimme käydä testaamassa ne, kun niitä kovasti kehuttiin. Ostimme retken näille luonnon muovaamille uintipaikoille jo tutuksi tulleesta retkikojusta. Ensin pohdimme sitä vaihtoehtoa, että olisimme menneet omatoimisesti taksilla, mutta valmis retki tuli loppujen lopuksi edullisemmaksi. Maksoimme siitä yhteensä 1600 bathia (n. 45 eur) ja hinta sisälsi kansallispuistomaksut.

Emerald Pool – smaragdinvihreä uimapaikka

Emerald Pool sijaitsee Thung Teaon luonnonpuistossa, jonne on noin tunnin ajomatka Ao Nangista. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja sitä kutsutaan myös Chrystal Pooliksi ja thaikielellä se on Sra Morakot. Nimet viittavat laguunin kirkkaaseen veteen, joka heijastaa vihreän eri sävyjä.

Luonnonpuistoon ei saanut viedä mitään ruokaa, mutta vesipullon sai ottaa mukaan. Olin napannut reppuun pienen shipsipussin siltä varalta, että nälkä yllättää, niin olisi edes jotain suolaista mukana. Se piti jättää puiston portille odottamaan eväille varattuun paikkaan. Meidän pieni perunalastupussi näytti aika orvolta intialaisten isojen ruokasäkkien rinnalla.

Portilta oli noin 800 metrin kävelymatka lammelle. Halutessaan olisi voinut kiertää pidemmän reitin, mutta opas suositteli meille lyhyempää, jolloin jäisi enemmän aikaa uimiselle. Metsäpolku oli hyvin hoidettu ja sen varrella oli kylttejä, jotka kertoivat mitä puita ja pensaita metsässä kasvoi.

Emerald Pool ei ole suuren suuri ja sen vuoksi se ruuhkautuu nopeasti. Me olimme paikalla aamupäivästä ja silloin ihmisiä oli jo kourallinen, mutta ei vielä ruuhkaksi asti. Olen lukenut kertomuksia, jossa paikalle on pyrähtänyt satapäinen koululaisryhmä ja heidän alta on halunnut äkkiä paeta pois. Kaikki laguunilla kävijät eivät toki mene uimaan, vaan ihailevat paikkaa rannalta käsin.

Kun pääsimme perille, jätimme tavarat niille varatuille penkeille ja menimme ottamaan varovaisia askelia kohti vettä. Sinne piti mennä todella varovasti, koska reunustava maa oli liukas. Myös vedestä pois nouseminen oli ohjelmanumero sinänsä. Läheisten puiden oksiin oli kiinnitetty köysiä, joita sai käyttää apuna. Me löysimme paikan, jossa veden alla olevan kivelle kipuamisen jälkeen sai itsensä kohtuullisen helposti kiskottua köyden avulla ylös.

Glass Pool

Emerald Poolin veden on sanottu parantavan muun muassa psoriasta ja reumaa. Tiedä niistä sitten, mutta mukava siellä oli pulikoida. Uinnin jälkeen kävelimme pidempää reittiä takaisin luonnonpuiston portille. Polulla oli onneksi aika väljää, mitä nyt välillä tuli isompia ryhmiä vastaan. Aikaa jäi vielä käydä pikaisella lounaalla ennenkuin matka jatkui kuumille lähteille.

Hot Springs – luonnon omat kuumat lähteet

Hot Springs sijaitsee lähellä Emerald Poolia ja sen vuoksi nämä kaksi kohdetta kannattaa yhdistää samalle käynnille. Autolla matka kuumille lähteille kesti noin 15 minuuttia. Lähteille oli parkkipaikalta lyhyt kävelymatka, jonka olisi pienestä maksusta päässyt kulkemaan myös kyydillä. Me päätimme kuitenkin kävellä.

Hot Springs on ryhmä luonnon muovaamia altaita, joihin vesi tulee syvältä maan uumenista. Kuumilla lähteillä kuuntelimme samaa varoittelua veteen menosta kuin aikaisemmin Emerald Poolilla. Piti katsoa tarkasti minne jalkansa laittoi, koska kivet olivat liukkaita ja sinne olisi ollut ikävä pyllähtää. Koska rakastan paljussa lojumista, niin kuumat lähteet olivat minulle nappivalinta.

Ei täällä yksin tartte olla

Hot Springsin vesi on yleensä noin 35-40 asteista. Arvelin sen nyt olevan paljutuntemuksellani noin 37 asteista eli aika sopivaa. 40 asteinen vesi olisi ollut niin kuumaa, ettei siinä olisi voinut kauaa olla. Veden muovaamissa koloissa oli hauska istuskella ja siirtyä pikkuhiljaa onkalosta toiseen. Hurjimmat menivät altaista alla virtaavaan jokeen uimaan. Jotkus kipusivat sieltä takaisin altaisiin, joka näytti melko vaivaloiselta liukkaiden kivien vuoksi. Helpommalla pääsi, kun ui läheiselle laiturille ja nousi sieltä portaita pitkin ylös.

Lähteillä oli aikaa olla noin puolitoista tuntia, joka lopulta riitti mainiosti. Veden lämpötilan vuoksi suositusaika lähteissä on 15-20 minuuttia. Pulikoimisen jälkeen kävelimme hissukseen takaisin parkkipaikalle. Oppaan lisäksi muita ei vielä näkynyt. Kerroimme hänelle Suomen talvesta ja näytimme kuvia lumesta. Hän katseli niitä ällistyneenä ja kyseli miltä lumi tuntui. Opas kertoi myös haaveilevansa, että pääsisi joskus Eurooppaan. Toivotimme hänet tervetulleeksi Suomen Lappiin ja nimenomaan talvella. Siellä pääsisi tutuksi lumen kanssa.

Ovatko Emerald Pool ja/tai Hot Springs sinulle tuttuja?

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Krabi – 1260 porrasta Tiikeriluolatemppeliin
Saarihyppelyä Krabilla – Hong Island
Krabi – neljän saaren retki pikaveneellä

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

18 kommenttia
maanantai, helmikuu 25, 2019 by mertsik