Merjan matkassa

Näin valitsen matkakohteen

Kirjoitin taannoin erään postauksen alkuun, että matkakohteen valinta tekee päässäni sellaista sykkyrää, ettei siitä parhaimmat aivotutkijatkaan saisi mitään tolkkua. Valintaan liittyy niin moni asia ja kun upeita kohteita on maailma pullollaan, ei päätöksenteko ole aika helppoa. Tässä omiin valintoihin liittyviä seikkoja, joilla yritän sitä päässäni olevaa sykkyrää selvittää.

1. Ollaanko matkalla viikonloppu, viikko vai kaksi

Jos aikaa on vain pitkä viikonloppu, matkakohde luonnollisesti kohdistuu johonkin lähelle. Euroopan kohteet ovat silloin valttia. Kun aikaa ei ole paljon, ei kannata lentää kauas. Kohteeseen pitää olla suorat lennot, koska välilaskuilla kikkailu vie myös kallisarvoista aikaa. Viime talvena pähkäilin juuri näiden asioiden kynnyksellä, kun huomasin kalenterista, että kahden viikon päässä olisi sopiva viikonloppu pikku reissulle. Kohteeksi valikoitui Vilna. Sinne oli suora ja lyhyt lento. Vilna oli myös sopivan kokoinen viikonloppureissua ajatellen.

Jos aikaa on viikko tai parhaimmassa tapauksessa kaksi, voi katsetta suunnata jo kauemmaksi. Pari vuotta sitten vietimme syksyllä viikon Singaporessa. Vaikka se on kaukana, se oli hyvä valinta suorien lentojen ja hyvien aikataulujen vuoksi. Viikon aikana ehti hyvin tutustua paikalliseen menoon eikä tarvinnut tukka putkella singahtaa paikasta toiseen. Voisin jatkossakin lähteä viikoksi johonkin Aasian kaupunkiin, varsinkin jos on suorat lennot tarjolla.

Kaksi viikkoa reissussa on minulle jo aikamoista luksusta. Siihen voi kivasti ympätä useamman kohteen, kuten teimme toissa kesäisellä Kalifornian road tripillä. Viime jouluna vietimme kaksi viikkoa Krabilla, Thaimaassa. Jälkikäteen ajateltuna se oli pitkä aika olla samassa kohteessa. Toki silloin oli ajatuksena vain rentoutua ja ladata akkuja kiireisen syksyn jälkeen. Jos nyt olisin lähdössä joulumatkalle, niin vaihtaisin viikon jälkeen paikkaa.

Vilnan matkalla kävin tutustumassa Trakain linnaan. Retkiseuraksi sain ukrainalaisen mummon, joka otti minusta tämän kuvan.

2. Matkaseura

Matkaseura sanelee myös minne mennään. Minä voisin matkustaa ihan minne vaan (jos nyt kaikki sotatilassa tai muut vaaralliseksi luokitellut maat jätetään pois laskuista), joten reissukaverin mieltymykset nousevat isoon rooliin matkakohteen valinnassa. Useimmiten matkustan joko perheeni, siskoni tai ystävieni kanssa.

Viime talvena lähdin yksin Vilnaan. Matkan päätin kahta viikkoa aikaisemmin enkä viitsinyt niin viime tingassa edes kysellä ketään mukaan. Vaikka yksin reissuun lähtö vähän jännitti, niin se jätti kuitenkin kipinän siihen, että voin tehdä niitä jatkossakin. Varsinkin kun omalla bucket-listalla on kohteita, joihin en välttämättä ketään saa seuraksi.

Olipa matkassa mukana sitten kuka tahansa, niin yleensä on matkakohteesta päästy hyvään yhteisymmärrykseen. Usein reissusuunnitelmat ovat saaneet alkunsa viattomasta ”Olisipa ihana lähteä jonnekin” lauseesta ja muutamia hetkiä myöhemmin on lentoliput sähköpostissa.

Ihana Istanbul, jossa olen käynyt kolme kertaa siskoni kanssa. Ensimmäisellä reissulla oli myös äiti mukana.

3. Mikä on rahatilanne?

Matkaan käytettävissä olevat rahat näyttelevät myös isoa roolia tulevan kohteen valinnassa. Jos mieli tekee toiselle puolelle maapalloa ja tilin saldo riittää vain Tukholman risteilyyn, niin siinä joko lähdetään risteilylle tai säästetään lisää pidempää matkaa varten.

Viikonloppumatkoja saa edullisesti, mutta pidemmät reissut tarvitsevat enemmän suunnittelua ja säästämistä. Niitä ei tehdä hetken mielijohteesta vaan arvioidaan paljonko rahaa voisi kulua ja tehdään säästösuunnitelma.

Matkablogeista löytyy nykyisin kivasti budjettipostauksia, joista voi kurkata minkä verran oma unelmakohde syö euroja. Ennen Kalifornian road tripiä lueskelin ahkerasti blogeista minkälaisia summia matkaan oli käytetty. Se auttoi kummasti oman matkabudjetin suunnittelussa.

4. Vuodenaika ja lomat

Vuodenajoilla ja lomilla on myös vaikutusta matkakohteen valintaan. Kesällä matkat suuntautuvat joko kotimaahan tai sitten johonkin päin Eurooppaa. Kesällä on myös – ainakin minulla – ne pisimmät lomat. Harvemmin tulee kuitenkaan Välimerta kauemmaksi lähdettyä. Poikkeuksen teki toissa kesänä tehty Kalifornian reissu.

Kesäkuukausina Välimeren maiden lämpötilat nousevat usein paahtavan kuumiksi. Vaikka lämpimästä tykkäänkin, ei yli 40 asteen kuumuus ole enää mukavaa. Viime kesänä Mostarissa saimme hikoilla kunnolla 42 asteen lämmössä. Kylmä appelsiinimehu meni vauhdilla kurkusta alas ja vettä kului myös monta pulloa.

Talvikuukausina suuntaan mielelläni johonkin lämpimään. Kun lomapäiviä yhdistelee, niin voi parhaimmassa tapauksessa saada kahden viikon loman, jolloin ehtii jo kauemmaksikin. Kevät ja syksy tarjoavat monia hyviä vaihtoehtoja. Suomessa on vielä viileää, mutta muualla Euroopassa alkaa olla lämmintä eivätkä kohteet ole vielä täynnä muita turisteja.

Toki pitää muistaa tarkistaa kohdemaan säätilanne. Varsinkin, jos haluaa aurinkoa eikä kaatosadetta. Balille kannattaa matkustaa kesällä, koska siellä on silloin meidän mittapuun mukaan parhaimmat kelit. Toisella puolella maapalloa vuodenajat menevät päinvastoin kuin meillä. Kun meillä on talvi, Australiassa nautitaan kesästä.

Neretva-joki Stari most sillalta kuvattuna

5. Uusi kohde ainakin kerran vuodessa

Meillä kaikilla on varmasti niitä omia lempparikohteita, jonne tekee mieli aina uudestaan ja uudestaan. Minultakin niitä löytyy ja yksi tälläinen kohde on Espanja. Sen maan haluaisin koluta kunnolla, mutta siitä huolimatta en halua joka reissullani mennä Espanjaan.

Matkakohdetta valitessa hauan nähdä myös uusia kohteita. Pyrin siihen, että ainakin kerran vuodessa käyn jossain minulle tuntemattomassa maassa. Tänä vuonna niitä on tullut jo useampia ja uteliaisuus maailmaa kohtaan on vaan lisääntynyt.

Kiina on yksi tämän vuoden uusista maista

6. Hyvät matkatarjoukset ja houkuttelevat esitteet

Sähköpostiin kilahtaa erilaisia matkatarjouksia lähes päivittäin. Jos on sopivasti vapaata tiedossa ja hyvä tarjous tupsahtaa nenän eteen, niin parhaimmassa tapauksessa sitä löytää itsensä pian lentokentältä.

Moni matkatoimisto on jo luopunut esitteistä, koska matkojen ostaminen verkosta on kasvanut eikä paksuja pumaskoja kannatta enää painaa. Kaikki eivät ole niistä kuitenkaan luopuneet ja mielelläni selailen myös vanhoja kunnon paperisia esitteitä, vaikka sama tieto löytyisikin netistä. Esitteitä selailemalla leikin usein ajatuksella ”minne lähtisin, jos rahaa ja aikaa olisi rajoittamattomasti”.

Esitteiden lisäksi selailen myös matkatoimistojen verkkosivuja. Hyvistä sivuista voisin mainita Albatros Travelin. Heillä on iso valikoima erilaisia kohteita ja niitä tulee jatkuvasti lisää. Kun Albatrosin uutiskirje kolahtaa sähköpostiin, se saa aina matkakuumeen nousemaan. Matkatoimistojen sivuilta löytyy muutenkin hyviä vinkkejä. Vaikka en olisi heiltä matkaa ostamassa, voin kurkistella minkälaista kohdetietoutta heiltä löytyy ja säästän näin omaa aikaa.

Lake Louise, Kanada

7. Inspiraatiota matkalehdistä, blogeista ja somesta

Suomessa ilmestyy kaksi matkalehteä, joiden molempien tilaajiin kuulun. Niistä on kiva löytää artikkeleita uusista, minulle tuntemattomista kohteista. Mutta on kiva lukea myös niistä paikoista, joissa olen jo käynyt. Yleensä lehdet tulee luettua kannesta kanteen. Matkalehtiä en heitä pois, vaan minulla on kaappi täynnä vanhoja numeroita. Jos olen lähdössä uuteen kohteeseen, etsin käsiini ne numerot, joissa on kyseisestä maasta kirjoitettu.

Luen paljon matkablogeja ja huomaan kirjoittavani usein kommenttikenttään ”Kuulostaa kivalta kohteelta. En ole käynyt, mutta haluaisin.”. Viime aikoina varsinkin Ateenasta ja Meteorasta kirjoitetut postaukset ovat saaneet matkakuumeen roihuamaan. Toinen houkutteleva kohde on Islanti. Sieltä kertovia postauksia voisin lukea loputtomiin.

Blogien lisäksi somekanavista saa hyviä vinkkejä matkakohteen valintaan. Instagramista löytää vaikka mitä ihanaa. Täytyy vaan pitää mielessä, että osa kuvista on niin käsiteltyjä, ettei paikan päällä välttämättä näytä samalta.

Instagramin lisäksi myös Youtubesta löytyy vaikka mitä materiaalia eri matkakohteista. Myönnän, etten ole osannut sitä käyttää matkakohteiden etsintään. Sen sijaan ennen Kilimanjarolle ja Elbrukselle lähtöä, katselin Youtubesta siellä käyneiden videoita. Oli hauska katsella etukäteen muiden kokemuksia samasta paikasta, jonne itse oli suuntaamassa.

Elbrusin rinteillä

Miten sinä valitset matkakohteen?

Seuraathan blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

17 kommenttia
sunnuntai, lokakuu 6, 2019 by mertsik

Kolmen kirjan nidepuolet kanervan vieressä

Matkabloggaajan syksyn kirjavinkit

Lukeminen on ihanaa. Olen tykännyt kirjoista ja lukemisesta jo pikkutytöstä lähtien. Muistan vieläkin miten kirjastossa käynnit olivat yksi viikon kohokohdista. Uutta luettavaa piti lähteä hakemaan lumisateessa lauantaina vaikka polkupyörällä. Kirjastosta palasin aina kassi täynnä kirjoja.

Lukeminen on viime vuosina harmikseni jäänyt muiden askareiden alle, mutta kesällä pääsin taas rakkaan harrastuksen pariin. Löysin kirjastosta muutamia kivoja kirjoja, joista ajattelin nyt vinkata teillekin. Vinkkilistalle pääsi myös vanhempia suosikkeja, jotka eivät mahtuneet mukaan viime kesän kirjavinkkeihin.

Kevin Kwan: Ökyrikkaat aasialaiset

Tämä kirja tarttui mukaan kirjaston uutuushyllystä. Laina-aikaa sillä oli vain viikko ja kun sivuja oli yli 500, olin aluksi epäileväinen ehdinkö lukea sitä ajoissa. Ensimmäiset sata sivua menikin kirjan lukuisiin hahmoihin tutustuessa ja tarina tuntui junnaavan paikallaan. Olin jo aikeissa luovuttaa, mutta onneksi jatkoin. Koska kun juonittelut pääsivät kunnolla vauhtiin, ei kirjaa olisi malttanut laskea käsistään.

Kirja kertoo newyorkilaisesta Rachelista, jonka poikaystävä Nicholas pyytää häntä kesäksi kotikonnuilleen Singaporeen. Siellä on tarkoitus osallistua Nicholaksen parhaan kaverin häihin ja tavata ensimmäistä kertaa miehen sukua. Nicholas ei ole kuitenkaan muistanut kertoa, että hänen perheensä on upporikas ja sen lisäksi hän on yksi Singaporen tavoitelluimmista poikamiehistä. Rachel joutuu aikamoiseen pyöritykseen, kun sekä Nicholaksen äiti että entiset tyttöystävät yrittävät laittaa kapuloita rattaisiin ja rikkoa nuorenparin suhteen.

Harvoin tulee aasialaisista miljönääriperheista luettua, joten heidän elämäntyylinsä kuulostaa aika uskomattomalta. Ihmettelyn lisäksi kirja herättää ikävän Singaporeen ja sen herkullisiin ravintoloihin. Se mikä aiheutti ärsytystä oli valtava määrä hahmoja ja aluksi oli vaikea pysyä mukana kuka on kuka. Sen helpottamiseksi kirjan ensimmäiselle aukeamalle oli tehty sukukaavio, josta pääsi tarkistamaan sukulaissuhteet.

Rauli Virtanen: Reissukirja

Ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen ei esittelyjä kaipaa. Hänen kirjansa on hieno nojatuolimatka maailman eri maihin. Kirja alkaa lapsuuden telttaseikkailuista ja siitä tarina alkaa vyörymään rahtilaivalla kohti Brasiliaa. Kansien väliin mahtuu myös vaarallisia tilanteita, väkivaltaa sekä vatsan kurinaa kun palkkashekkiä ei kuulu.

Ristiriitaa herättää kuitenkin toisten matkalijoiden arvostelu ja hieman ylimieliseksi kohoava asenne kirjan loppua kohden. Jos ne jättää huomioimatta, on kirja varsin viihdyttävää luettavaa.

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Aavikon tyttäret kertoo Khadijasta, joka asuu veljensä ja äitinsä kanssa leirissä Somalian aavikolla. Khadijasta on epäreilua, että veli saa juoda viimeiset maitotilkat, kun oma vatsa kurisee nälkää. Äiti myös keksii pojasta sankaritarinoita muiden leiriläisten iloksi, jotka eivät aina edes pidä paikkaansa. Kaikesta huolimatta Abdi on hänelle rakas veli, jota hän tarvittaessa myös puolustaa. Kun veli kuolee myrkyllisen käärmeen puremaan, tukeutuvat äiti ja tytär leirissä yhä tiiviimmin toisiinsa.

Kirjassa eletään 1950-luvun puoliväliä ja tarinan edetessä Khadija kasvaa pikkutytöstä aikuiseksi naiseksi ja äidiksi. Elämä aavikolla paimentolaisleirissä on karua ja pitkän kuivankauden aikana nälkää näkevät niin ihmiset kuin eläimetkin.

Islamin usko on kirjassa vahvasti mukana. Leirin naiset eivät anna Khadijan äidin surra rauhassa miestään, joka menehtyi kamelivarkaiden hyökättyä leiriin. Sureminen aiheuttaa heidän mukaansa kärsimystä miehelle tuonpuoleisessa. Kirjassa käsitellään myös tyttöjen silpomista ja kaikista herkemmille en suosittele kyseisen kohtauksen lukemista.

Katy Colins: Seikkailuja Yksinäisille sydämille, Määränpää: Thaimaa

Katy Colinsin kirjoihin törmäsin kirjastossa, kun etsin luettavaa kesälomareissulle. Mukaani tarttui sarjan ensimmäinen ”Seikkailuja Yksinäisille sydämille, Määränpää: Thaimaa”. Kannessa luvattiin romantiikkaa ja komediaa Bridget Jonesin tyyliin. Enempää ei tarvittu. Kirja lähti kanssani Kroatiaan.

Matkan aikana en ehtinyt kirjaa avata kertaakaan, mutta koska kansi lupaili niin paljon, halusin lukea sen reissun jälkeen. Kesämökin terassilla pääsin kirjan päähenkilön Georgian mukaan ryhmämatkalle Thaimaahan, jonne hän lähti parantelemaan sydänsurujaan. Sulhanen oli tehnyt katalan tempun ja jättänyt Georgian juuri häiden kynnyksellä. Georgia päätti ettei jää kotiin suremaan, vaan lähtee matkalle, koska sitä hän on aina halunnut.

Matkan alku ei lupaa hyvää ja useampi asia menee ryhmämatkalla pieleen. Georgia päättää irtaantua ryhmästä ja lomailee loppumatkan yksin. Siellä hän kohtaakin elämänsä miehen.

Kirja on hauska lukuelämys romanttisista komedioista sekä Thaimaasta pitäville. Ilokseni huomasin, että sarja jatkuu kahdella jatko-osalla, joissa seikkaillaan Intiassa ja Chilessä. Kirjat ovat itsenäisiä tarinoita, mutta jos luet koko sarjan kronologisessa järjestyksessä, se auttaa ymmärtämään taustoja paremmin.

Martin Lukes with Lucy Kellaway: Who moved my BlackBerry?

Jos kaipaat kevyttä ja hauskaa luettavaa, suosittelen lämpimästi tätä englanninkielistä kirjaa. Olen lukenut sen useita vuosia sitten ensimmäisen kerran, mutta toisellakin kerralla se jaksoi naurattaa. Kirjan tarina kulkee eteenpäin toimiston pomon Martinin sähköpostien ja tekstiviestien muodossa. Niitä sinkoilee niin vaimolle, työkavereille, sihteerille, rakastajattarelle ja lapsille. Kuten arvata saattaa, viestit eivät aina päädy oikeille ihmisille ja siitäkös soppa syntyy.

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Auschwitzin tatuoija on pysäyttävä tositarina Lale Sokolovista, joka oli Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä vankina. Hänen tehtävänään oli tatuoida numeroita toisten vankien käsivarsiin. Lale tapaa tatuointijonossa Gitan, johon hän rakastuu samantien.

Kirja on uskomaton selviytymistarina kahdesta nuoresta, joiden kohtaaminen ajoittuu yhteen järkyttävimmistä ajanjaksoista maailmassa. Keskitysleirillä kuka tahansa saattoi johtua silmätikuksi ja hänet teloitettiin saman tien. Kirjaa lukiessa pelkäsin koko ajan nuorenparin puolesta sekä ettei kukaan löydä Lalen salaisia ruokapiiloja.

Tarina on kirjoitettu ensin elokuvakäsikirjoitukseksi. Sen johdosta leikkaukset eri tapahtumiin käyvät nopeasti ja tarina kulkee jouhevasti eteenpäin. Tämä kuuluu myös niihin kirjoihin, joita ei malttaisi laskea käsistään, kun sen on aloittanut.

Pirkko Lindberg: Maailmanmatka

Kirjaston poistolaarista tarttui mukaan kirja Pirkko Lindbergin 90-luvulla tekemästä maailmanympärimatkasta. Matkaa hän taittoi ekologisesti junilla, busseilla ja laivoilla. Sen aikainen matkustustyyli sopi hyvin tämän päivän suosituksiin matkustamaan ”maata pitkin”. Vaikka ilmastonmuutos ei ollut 30 vuotta sitten tapetilla samalla tavalla kuin nyt, kirjassa Lindberg toteaa olevansa surullinen mitä me teemme ”tälle ihanalle maapallolle”.

Tarina kuljettaa maasta ja kulkuneuvosta toiseen jouhevasti. Matkan varrella tapaa uusia ihmisiä ja kaikenlaista kummaa tapahtuu. Ne ovat tämän kirjan suola.

Kirja on kuvitettu Lindbergin omilla piirroksilla sekä muutamilla valokuvilla, jotka kuvaavat hänen matkan varrella tapaamiaan ihmisiä. Oli kiva lukea tutuista paikoista sekä uusista kohteista, jotka ovat omalla ämpärilistalla.

Lucinda Riley: Myrskyn sisar

Myönnän, että valitsen kirjoja luettavaksi melko usein kannen perusteella. Niin kävi tälläkin kertaa. Myrskyn sisaren kannessa on kaunis norjalainen maisema ja kun takakansikin herätti mielenkiinnon, niin kirja lähti mukaan. Eikä tarvinnut katua.

Myrskyn sisar on osa seitsenosaista sarjaa, jossa jokaisessa seurataan yhden sisaren tarinaa. Heitä on yhteensä seitsemän ja tämä oli kirjasarjan toinen osa. Kirjat voi lukea missä järjestyksessä haluaa, koska ne alkavat kaikki samasta hetkestä.

Myrskyn sisar on Allyn tarina. Hän on ammattilaispurjehtija ja on aloittamassa juuri maailman vaarallisinta purjehduskisaa, kun hän saa viestin adoptioisän äkillisestä kuolemasta. Miljardööri-isä on jättänyt jokaiselle sisarelle kirjeen, jossa on vihje kunkin taustasta. Ally menee vihjeen perässä Norjaan ja siellä hän kuulee yli sata vuotta eläneestä Annasta, joka lauloi Edward Griegin oopperan ensi-illassa. Miten Anna liittyy häneen?

Kirjassa kuljetaan menneisyydessä ja nykyisyydessä rinnakkain ja eri palat alkavat pian loksahdella paikoilleen. Kirja on hyvin kirjoitettu ja sen kuvaukset Norjan upeista maisemista aiheuttavat matkakuumetta siihen suuntaan. Myrskyn sisar herätti myös vahvan mielenkiinnon sarjan muita kirjoja kohtaan.

Löytyykö listalta tuttuja kirjoja? Paljasta kommenttikentässä omat suosikkisi.

30 kommenttia
perjantai, syyskuu 27, 2019 by mertsik

Linnanmäen hyytävä iik!week

Linnanmäki on verhoutunut kauhuteemaan kahden viikon ajaksi. Kauhuteematapahtuma iik!week houkuttelee paikalle kaikkia luurangoista, haamuista ja muista kauhujutuista kiinnostuneita. Ellet ole vielä käynyt, niin aikaa on 22.9. saakka.

Pääsin tutustumaan tapahtumaan pressipäivänä. Tapahtuma ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Muistan kyllä kuulleeni siitä, mutta siihenpä tietoni jäivätkin. Nyt olikin mielenkiintoista nähdä miten tapahtuma on käytännössä toteutettu.

Menisitkö Zombi-tunneliin?

Linnamäelle on rakennettu iik!weekiä varten kaksi erikoiskohdetta; Laboratorio ja Zombi-tunneli. Laboratorio on hurja paikka, jossa on tehty ihmiskokeita. Ne menivät tietysti pieleen ja nyt välitilaan jääneet ihmispolot säikyttelevät kävijöitä ja valittavat kohtaloaan.

Zombi-tunnelissa hahmot pelottelevat kaikkia sisään menijöitä. Käynti vain omalla vastuulla!

Linnanmäeltä löytyy lisäksi muita kauhuteemaisia alueita ja laitteita. Taikasirkus on muuttunut Kauhusirkukseksi, jossa klovnit mellastavat. Kammokujalla voi nähdä kuolleita henkiä ja yleensä hauska Naurupolku on muuttunut Kauhupoluksi.

Talojen väleissä roikkuu pyykkejä, joissa näkyy veritahroja.

Kauhualueelle ikäraja on 13 vuotta. Laboratorio, Kammokuja, Kauhusirkus ja Zombi-tunneli ovat maksullisia. Muut kauhualueen kohteet ovat maksuttomia.

Jännittävä alue myös perheen pienimmille

Perheen pienimmille on tarjolla Hämähäkkilabyrintti, minikummitusten kylä ja haamuhattarakoulu. Pressipäivän sää muuttui sateiseksi, mutta kuurojen välillä ehdimme kiertää hämähäkkilabyrintin. Hämähäkin seitteihin verhottu labyrintti näyttää lapsista varmasti jännittäviltä. Isot pörröiset hämähäkit tuijottavat seittien yläpäästä ja ovat valmiina kutomaan seitin ympärillesi, jos jämähdät liian pitkäksi aikaa paikallesi.

Hämähäkkilabyrintti

Alueella käyskenteli hurjannäköisiä zombeja, jotka tulivat lähes kosketusetäisyydelle. Nämä hahmot näyttivät pelottavilta jopa aikuisista ja varsinkin kun yksi heistä lähti seuraamaan, niin piti pälyillä olan yli jonkun aikaa.

Tervetuloa kauhualueelle! Käynti omalla vastuulla.

Hurjia herkkuja

Kun vatsa alkaa kurnia kauhukokemusten lomassa, voi ottaa suunnan esimerkiksi Cafe Donitsiin nauttimaan iik!weekiä varten suunniteltuja hurjia herkkuja.

Horror-hodari näytti oikeasti hurjalta. Sämpylä on värjätty elintarvikehiilellä mustaksi ja mausteet tehostavat vaikutelmaa. Hodari on aavistuksen verran tulinen, mutta hyvän makuinen. Hodaria on saatavilla myös gluteenittomana ja vegaaneille on oma versio. Erikoisruokavalioihin on kiinnitetty huomiota ja kannattaa rohkeasti kysyä tiskiltä itselleen sopivaa vaihtoehtoa.

Musta hodari ministudiossa, jossa voi ottaa somekuvia

Kahvilassa voi herkutella myös haamuhattaralla, donitseilla sekä överipirtelöllä, joka tarjoillaan pääkallomukista.

Överipirtelöitä saa vain Cafe Donitsista, mutta muita herkkuja löytyy myös muista Linnanmäen kioskeista ja grilleistä.

Pimeän tullen kun alue valaistaan, kauhukohteet näyttävät entistä hurjemmilta. Nyt sateisen harmaa sää ympäröi Linnanmäen ja valaistusta pääsi ihailemaan hetken vasta pois lähtiessä.

Tarkemmat tiedot teemaviikosta löydät tästä

PS. Lokakuussa haamut vetäytyvät koloihinsa ja Lintsin valaisee Valokarnevaalit

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

14 kommenttia
torstai, syyskuu 12, 2019 by mertsik

Viisi syytä matkustaa Mallorcalle

Mallorca on monipuolinen lomakohde, josta löytyy mielekästä tekemistä koko perheelle. Mallorcalla voi näppärästi yhdistää myös ranta- ja kaupunkiloman. Tässä omat vinkkini saarelle, jossa vietimme perheen kanssa aktiivisen lomaviikon kaksi vuotta sitten.

1. Mallorca on loistava vaelluskohde

Mallorca on vuoristoinen saari, joka tarjoaa lomailijalle hyvät mahdollisuudet nauttia hienoista vaelluspoluista. Vaellusreitteja löytyy joka lähtöön ja niistä voi valita omalle kunnolle ja taidoille sopivimman. Syksy ja kevät ovat miellyttävintä aikaa patikoimiseen, koska silloin ei ole liian kuuma. Keväällä pääsee myös nauttimaan luonnon puhkeamisesta kukkaan ja maisemien vehreydestä.

Me lomailimme Mallorcalla heinäkuun alussa, jolloin sää oli aika kuuma vaellusta ajatellen. Olin ennen matkaa selvitellyt olisiko Alcudian lähellä sopivan pituista päivävaellusreittiä. Parhaimmat reitit näyttivät olevan Valldemossassa ja Sóllerissa, jotka molemmat sijaitsevat saaren luoteisosassa. Ne olivat meidän suunnitelmia ajatellen liian kaukana, vaikka houkuttelivat kovasti. Oppaan vinkistä päädyimme S’Albufera Park -kansallispuiston tarjoamille reiteille. Kansallispuisto sijaitsi lähellä hotellia, joten se sopi meille mainiosti.

S’Albufera Park -kansallispuisto tarjosi muutaman eri pituisen kävelyreitin. Me kävelimme pisimmän, joka oli 11,5 kilometriä. Maisemiltaan se ei ollut parhaimmasta päästä, mutta taltutti kuitenkin meidän vaelluskuumetta.

Lue lisää: Patikointia S´Albufera Park -kansallispuistossa Mallorcalla

2. Mallorcan lukuisat viinitilat kutsuvat vierailulle

Mallorcalta löytyy yli 70 viinitilaa, joista useimmille pääsee vierailemaan. Viinitilakäyntejä voi tehdä omatoimisesti tai valmiilla retkillä.

Me kävimme matkatoimiston retkellä, jolla tutustuimme kahteen erilaiseen tilaan. Ensimmäinen niistä oli perheen omistuksessa oleva pieni tila, Bodega Ramanyà, joka sijaitsee Santa Maria del Camí -kylän lähellä. Olin haaveillut kävelystä viiniköynnösten keskellä, mutta sinne emme päässeet, koska suurin osa köynnöksistä kasvatettiin noin kahden kilometrin päässä tilasta.

Toinen tila oli yksi Mallorcan suurimmista viinintuottajista, Bodegas Macià Batle. Oikeastaan se ei edes tuntunut viinitilalta vaan viiniä valmistavalta tehtaalta. Tuotanto oli paljon teollisempaa kuin Bodega Ramanyássa.

Molemmilla viinitiloilla oli asiantunteva opastus ja tiloja esittelevät henkilöt puhuivat hyvää englantia. Ennen viinitilareissua kannattaa selvittää aukioloajat sekä täytyykö vierailu varata etukäteen vai voiko vaan poiketa pihaan.

Lue lisää: Viinitilaretki Mallorcalla

3. Palma de Mallorcan hyvät ostoskadut

Siinä vaiheessa kun rantaelämä alkaa kyllästyttää, hyppää bussiin tai vuokra-autoon ja hurauta Palma de Mallorcaan. Sieltä löytyvät saaren parhaimmat ostospaikat sekä paljon muuta nähtävää.

Samalla reissulla kannattaa käydä ainakin Palman katedraalissa, La Seu´ssa. Se on saaren tunnetuin nähtävyys ja kaupungin tunnuskuva. Myös Bellverin linna on näkemisen arvoinen. Näppärimmin nähtävyydet kiertää turistibussin kyydissä. Kaksi vuotta sitten hinta oli 18 €/hlö.

Palman parhaimpia ostoskatuja ovat Carrer de Sant Miquel, Carrer dels Oms, Passeig del Born (josta löytyvät kalliit merkkiliikkeet kuten Louis Vuitton, Max Mara ja Hugo Boss) ja Avinguda de Jaume III, josta löytyy tuttuja ketjuliikkeitä.

Palman kaupungista löytyy myös kauniita puistoja sekä kivoja pikku kujia. Niiden varrella on monia ihastuttavia kahviloita, joissa voi lepuuttaa jalkoja ja nauttia virvokkeista.

Lue lisää: Päiväretki Palma de Mallorcaan

4. Mallorcalla autonvuokraus on helppoa

Mallorcan tiet ovat hyväkuntoisia ja autonvuokrauksesta on tehty helppoa. Vuokraamoja on lähes joka kadun kulmassa eikä varaamista tarvitse tehdä etukäteen, ellet välttämättä halua tiettyä automallia tai vuokrata autoa pidemmäksi aikaa. Vuokraushinnatkaan eivät päätä huimanneet. Me maksoimme autosta kaksi vuotta sitten 80 € ja siihen kuului kaikenkattava vakuutus ja rajattomat kilometrit.

Me vuokrasimme auton vain päiväksi ja tutustuimme lähinnä saaren pohjois- ja länsiosiin. Aamun ensimmäinen etappi oli Cap de Formentor. Sinne ei pääse kuin autolla, koska turistibussit eivät pääse ajamaan ylös asti. Matkan varrella näkyi paljon pyöräilijöitä. Teiden hyvä kunto houkuttelee heitä treenaamaan Mallorcan kauniisiin maisemiin. Alcudiasta Cap de Formentorin laelle kestää pyörällä noin puolitoista tuntia, jos olet hyväkuntoinen. Sinnepäin tie on niin mäkistä, että minulla se kestäisi varmasti paljon pidempään.

Autoillen kohteesta saa enemmän irti ja voi omaan tahtiin kiertää paikkoja. Saaren länsipuoli jäi meiltä näkemättä, mutta siellä on kuulemma viehättäviä vuoristokyliä, jotka parhaiten saavuttaa autolla.

Lue lisää: Autoillen pitkin Mallorcaa

5. Mallorcan upeilla hiekkarannoilla vietät rentoa rantaelämää

Mallorcalla on lukuisia hienoja hiekkarantoja, joista löytyy valinnan varaa jokaiseen makuun. Isoimmilta rannoilta löytyy kaikki tarvittavat palvelut, kun taas pienemmillä rannoilla on rajatut palvelumahdollisuudet mutta rauhaa sitäkin enemmän.

Cala Millor sijaitsee saaren itärannikolla ja on tunnettu yhtenä Mallorcan parhaimmista rannoista. Me piipahdimme siellä autolla. Koska olimme iltapäivästä liikenteessa, oli rannalla jo melko ruuhkaista. Vapaita aurinkotuoleja tai -varjoja ei näkynyt ja ilman aurinkovarjon antamaa suojaa siellä ei olisi pystynyt olemaan. Aurinko porotti sen verran kuumasti. Vietimme rannalla sen verran aikaa, että lapset ehtivät käydä uimassa. Ranta näytti kivalta ja oli kuulemma todella matalaa, joten ei ihmekään, että lapsiperheet viihtyivät siellä hyvin.

Playa Muron ranta Alcudiassa on yli 10 kilometriä pitkä ja todella suosittu. Hotellilta oli vain 100 metriä rannalle, joten se oli meidän kotiranta. Tännekin kannatti suunnata heti aamusta, jos halusi saada aurinkotuolin ja -varjon. Iltapäivällä kaikki olivat jo varatut.

Hienoja rantoja löytyy saaren joka kolkasta, joten asuitpa missäpäin saarta tahansa, aina löytyy läheltä hyvät uimapaikat.

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

22 kommenttia
sunnuntai, syyskuu 8, 2019 by mertsik

Cavtat – Kroatian helmi

Pieni ja idyllinen Cavtat sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Dubrovnikista etelään. Cavtat tunnettiin aikoinaan nimellä Epidaurum, jonka kreikkalaiset olivat perustaneet. Antiikin ajan Kreikan jäljet ovat nähtävissä vielä tänäkin päivänä muun muassa arkeologisten kaivausten muodossa. Cavtatista löytyy yllättävän paljon nähtävää pieneksi kyläksi. Kauniiden rantojen ja kirkkaiden vesien lisäksi tarjolla on niin museoita kuin taidegallerioitakin. Kulttuurin saralla Cavtat on yksi Kroatian parhaiten tunnetuimmista tapahtumapaikoista. Cavtatissa järjestetään vuosittain ”The Cavtat summer” festivaalit sekä lukuisia muita musiikki- ja teatterialan tapahtumia.

Kun suunnittelimme heinäkuista Kroatian matkaamme, meidän oli alun perin tarkoitus majoittua Cavtatissa. Pienen säätämisen jälkeen päädyimme kuitenkin Dubrovnikiin. Halusimme kuitenkin päästä käymään tuossa pienessä, keskiaikaisessa kylässä, joka on rakentunut Ratin niemimaan etelärinteille. Niinpä loman viimeisenä päivänä teimme sinne päiväretken.

Bussilla Cavtatiin

Cavtatiin pääsee Dubrovnikista joko tunnin välein kulkevalla bussilla (nro 10) tai Dubrovnikin vanhankaupungin lähellä sijaitsevasta satamasta lautalla. Lauttamatka olisi kuulostanut kivemmalta, mutta meidän olisi pitänyt ensin mennä bussilla Grazista vanhaankaupunkiin ja sieltä lautalle. Bussiin sen sijaan pääsimme hotellimme lähellä olevalta pysäkiltä, joten mukavuudenhaluisina päädyimme bussiin mennentullen. Matka maksoi 25 kunaa / henkilö / suunta (n. 3,5 €). Vaikka matka ei pitkä ollutkaan, se kesti bussilla noin 50 minuuttia. Reitti kulki kaunista rannikkoa pitkin ja bussin ikkunoista pääsi ihailemaan auringossa kimaltelevaa Adrianmerta sekä sen rantoja.

Cavtat – lounasta, luksusjahteja ja hienoja maisemia

Olimme Cavtatissa puolen päivän aikaan ja menimme ensin lounaalle. Bussiaseman vieressä olevassa lahdenpohjukassa oli muutamia ravintoloita ja menimme yhteen niistä. Tonnikalapizza ja olut maistuivat taivaallisilta ja tarjoilijaksi meille osui miellyttävä nuori herra, jolle oli ilo jättää tippiä hyvästä palvelusta. Lounaan jälkeen kävelimme rantakadulle, jossa pääsi ihailemaan sataman lukuisia luksusjahteja. Piipahdimme parissa kirkossa sekä jatkoimme rantakatua eteenpäin. Maisemat olivat niin kauniit, että alkoi melkein harmittamaan, miksi emme majoittuneetkaan siellä.

Sataman vieressä olevalla pienellä rannalla oli aurinkotuoleja vieri vieressä, mutta kun rantakatua käveli eteenpäin, huomasimme kallioisilla poukamilla yksittäisiä auringonottajia siellä täällä. Kallioilta näytti löytyvän mukavasti omaa rauhaa ja komeat näköalat ulapalle. Mekin jäimme ihailemaan satamaan meneviä ja tulevia purjeveneitä. Sellaisen kyytiin kun olisi päässyt – ai että, se olisi ollut kivaa.

Ennen bussin lähtöä päätimme vielä istahtaa iltapäivädrinkeille; minulle Aperol Spritz ja tyttärelle alkoholiton mansikkadrinksu. Baarissa ei ollut montaa asiakasta ja baarimikko jäi juttelemaan meidän kanssa. Hän kertoi olleensa edellisenä kesänä töissä Montenegron Budvassa ja siellä oli ollut sellainen meno, että poskia punoitti vieläkin. Tässä baarissa hän oli ensimmäistä päivää töissä ja kyseli oliko meidän loma vasta alussa. Kunpa olisi ollutkin, mutta viimeistä päivää vietiin ja muutaman tunnin kuluttua oli lähtö lentokentälle.

Viimeiset uinnit ennen kentälle lähtöä

Kolmelta hyppäsimme Dubrovnikiin menevään bussiin. Mittari näytti +32 ja haaveilimme kylmästä suihkusta ennen siirtymistä lentokentälle. Huone oli tietysti luovutettu jo aamulla ennen Cavtatiin lähtöä eikä hotellissa ollut yleisiä suihkuja muualla kuin uima-altaalla, mutta niissä ei tietenkään ollut seiniä ympärillä. Respassa meille suositeltiin pulahdusta altaaseen, kun kyselin suihkumahdollisuuksista.

Pienellä allasalueella olimme poikenneet vain yhtenä iltana katsomassa miltä siellä näyttää. Nyt oli kirjaimellisesti viimeiset hetket käydä uimassa. Vesi oli ihanan virkistävää ja altaan toisessa päässä olevassa ”porenurkkauksessa” viivähdimme myös hetken. Vaatteet vaihdoimme yleisen vessan tiloissa, koska muutakaan paikkaa ei ollut. Matkalaukun kanssa sinne ei olisi mahtunut, mutta toinen jäi ulkopuolelle vahtimaan tavaroita toisen kuivatellessa ja vaihtaessa tamineita.

Lentokentälle menimme hotellin kuljetuksella, jolle tuli hintaa 260 kunaa (n. 35 €). Edullisemmin olisimme päässeet bussilla, mutta hieman laiskoina ja väsyneinä ei jaksettu lähteä kävelemään asemalle. Matkalla juutuimme ruuhkaan ja kiitin onneani, että olimme lähteneet hyvissä ajoin. Pahimmasta ruuhkapaikasta päästyämme, loppumatka sujui nopeasti. Kenttä ei onneksi ollut kaukana ja lopulta meille jäi kaksi tuntia aikaa lorvia loungessa ennen koneen lähtöä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Dubrovnik – loman aloitus Srd-vuorella ja luottokorttiongelmia
Viikonloppu Dubrovnikissa
Dubrovnik – Päivä Lopudin saarella

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä

14 kommenttia
torstai, elokuu 22, 2019 by mertsik

Hurmaava Montenegro

Kun suunnittelin heinäkuista Dubrovnikin reissua, halusin varata yhden päivän Montenegron päiväretkelle. Dubrovnikista käsin oli helppo tehdä retkiä naapurimaihin ja me kävimme Montenegron lisäksi myös Bosnia-Hertsegovinassa.

Montenegron retkipäivä käynnistyi hitaasti

Montenegron reissu lähti nihkeästi käyntiin ja hetken jo pelkäsin, että emme pääse matkaan ollenkaan. Sain edellisenä päivänä sähköpostiin vahvistuksen, että meitä tullaan noutamaan hotellin pihasta klo 7.05. Kun olimme 10 minuuttia odotelleet kyytiä, soitin Supertoursille, josta olin retken varannut. Sain kuulla, että kyytimme oli juuttunut ruuhkaan. Hotellin omistaja huomasi meidän hermostuneet olemuksemme ja tuli kysymään onko kaikki kunnossa. Kerroin hänelle tilanteen ja kun hän kuuli, että olin ostanut retken Supertoursilta, hän pudisteli päätään. Bad company! Edellisellä viikolla samainen yritys oli unohtanut hakea uusiseelantilaisen perheen Montenegron retkelle. Heille oli hyvitykseksi luvattu retkeä seuraavalle päivälle, mutta perhe palasi silloin takaisin kotimaahaan ja Montenegro jäi näkemättä. Ei kai meille käy samalla tavalla.

Odotimme lopulta kyytiä 25 minuuttia. Eikä se odottelu siihen loppunut. Ensin meidät vietiin pikkuautolla noin kahden kilometrin päässä olevalle bussipysäkille. Siellä saimme odottaa vielä kymmenisen minuuttia lisää, ennen kuin retkibussi tuli. Tässä vaiheessa jo huokaisin helpotuksesta, että vihdoinkin pääsemme matkaan. Tein sen kuitenkin liian aikaisin, koska odottelimme vielä viimeisiä matkustajia kyytiin ja pääsimme vasta noin puoli yhdeksän maissa lähtemään kohti Montenegron rajaa.

Oppaana meillä oli hurmaava kroatialaisnainen Lidia. Hän puhui sujuvasti niin englantia kuin espanjaakin. Kun utelin myöhemmin missä hän on espanjaa oppinut, hän kertoi katselleensa Oprah Winfreyn keskusteluohjelmaa espanjaksi. Siitä innostuneena oli opiskellut itsenäisesti kieltä. Täytyy kyllä hattua nostaa. Minä olen opiskellut espanjaa useita vuosia niin aikuislukiossa kuin työväenopistossakin, enkä puhu läheskään yhtä sujuvasti kuin hän.

Rajamuodollisuudet hoituivat noin 45 minuutissa. Pahimmillaan siellä voi mennä useita tunteja, joten meillä kävi tuuri. Rajan lähellä oli ensimmäinen pysähdys, jossa oli mahdollisuus käydä vessassa/kahvilla ja nostaa rahaa. Olin ennen matkaa selvitellyt, että mitä valuuttaa pitää missäkin maassa käyttää. Unohdin kuitenkin matkalla, että Montenegrossa käy eurot ja edellisenä iltana olin vaihtanut viimeisiä euroja Kroatian rahaan. Pussista löytyi 30 €, mutta eipä sillä koko päivää selvittäisi, koska retken hintaan ei kuulunut ruokailuja. Päätin nostaa automaatista lisää, mutta kortti ei taaskaan toiminut. Edellisen kerran ongelmia luottokortin kanssa oli ollut ensimmäisenä päivän ja nyt taas. Ihmettelin mistä nyt mahtoi kiikastaa, koska olin alkuviikosta vaihtanut maarajoituksen koskemaan Eurooppaa. Päätin vaihtaa rajoituksen nyt asetukselle ”koko maailma”. En kuitenkaan siinä vaiheessa ehtinyt enää kokeilemaan toimiiko se.

Our Lady of the Rocks – Perastin tunnetuin nähtävyys

Ensimmäiseksi ajoimme Perastiin, joka on pieni kylä noin 20 minuutin ajomatkan päässä Kotorista. Siellä saimme ensimakua kuvankauniista Kotorinlahdesta. Kylään meillä ei valitettavasti ollut aikaa tutustua sen paremmin, vaan kohteemme oli Perastin tunnetuin nähtävyys; Our Lady of the Rocks (Gospa od Škrpjela). Tätä nähtävyyttä ei voi jättää väliin tai ei voi sanoa käyneensä Perastissa.

Our Lady of the Rocks

Our Lady of the Rocks ei ollut minulle tuttu entuudestaan, joten oli mielenkiintoista kuulla pienen saaren ja sen keskellä olevan kirkon synnystä. Lidia kertoi meille tarinan kahdesta kalastajasta, jotka tulivat vaikean merimatkansa päätteeksi kotiin. He näkivät keskellä Kotorinlahtea kallion, jonka päällä oli Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävä ikoni. Kiitollisina tästä he päättivät rakentaa kyseiselle paikalle saaren ja sen keskelle kirkon. Siitä lähtien joka kerta kun kalastusalukset saapuivat satamaan, he heittivät veteen kiviä ja vuosien saatossa niistä muotoutui saari. Kalastajat eivät koskaan nähneet saarta valmiina, koska sen rakentaminen kesti lopulta yli 200 vuotta.

Pienellä saarella on kirkko sekä pieni koju, josta sai ostaa jäätelöä ja virvokkeita. Kirkkoon oli kolmen euron pääsymaksu. Koska siinä vaiheessa en vielä tiennyt onnistuisinko nostamaan automaatista rahaa vai pitäisikö meidän sinnitellä muutamalla kympillä koko päivä, jätimme kirkossa käynnin väliin. Olihan meillä mennyt jo 6,50 € / henkilö lauttamaksuun. Törsäsimme kuitenkin jäätelöihin, jotka maistuivat paahtavan kuumassa säässä.

Kotor – Adrianmeren helmi

Perastista ajoimme lyhyen matkan Kotoriin. Ennen kuin pääsimme tutkimaan sitä ominpäin, paikallisopas kierrätti meitä vanhassakaupungissa puolisen tuntia. Hiki vain valui päätä myöten, kun tallustimme hänen perässään pitkin kapeita kujia. Odotimme, että kierros loppuisi ja pääsisin kokeilemaan saanko automaatista rahaa vai en. Kun oppaalta oli saatu viimeiset tärpit Kotoriin, hyökkäsin lähimmälle automaatille. Onneksi rahannosto onnistui ja pääsimme terassille siemailemaan kylmiä juomia.

Meillä oli puolitoista tuntia aikaa kierrellä Kotoria. Päätimme piipahtaa ensin Kissamuseossa. Kotorissa on niin paljon kulkukissoja, että niistä on tullut kaupungin epävirallinen symboli. Vaikka kaikki eivät kulkukissoista pidäkään, montenegrolaiset arvostavat niitä, koska näin kaupungin hiiri- ja rottakanta pysyy kurissa. Euron pääsymaksulla pääsi tutustumaan kissa-aiheisiin valokuviin, postikortteihin, kirjoihin ynnä muihin tavaroihin. Eikä se olisi kissamuseo eikä mikään, jos siellä ei olisi kissoja. Pari kissanpentua leikki lattialla ja toinen niistä ihastui kamerasta riippuvaan linssisuojukseen. Sillä olisi ollut niin hauska leikkiä. Kun nappasin suojuksen parempaan talteen, sain osani terävistä kynsistä. Onneksi ei kovin pahoja naarmuja käteen tullut.

Tällä kaverilla oli terävät kynnet

Kissamuseo oli aika nopeasti kierretty läpi. Loppuajan samoilimme vanhankaupungin kujilla. Kotorin vanhakaupunki on pieni ja siitä sai melko lyhyessä ajassa jo jonkinlaisen käsityksen.

Hienojen rantojen Budva

Päivän viimeinen kohde oli Budva, josta löytyy Montenegron parhaimmat rannat. Matkat kaupunkien välillä olivat onneksi lyhyitä, joten siirtymisiin ei mennyt paljoa aikaa. Aloimme olla Budvaan päästyämme jo aika ryytyneitä. Pitkä päivä oli takana ja nälkäkin alkoi kurnia vatsanpohjassa. Kävelimme oppaan kanssa rantaan ja hän näytti meille hyvän ja edullisen ruokapaikan sekä kertoi muutamia vinkkejä mitä muuta Budvassa kannattaa (ja ehtii) tehdä. Ravintolasuositus kelpasi meille ja hyökkäsimme rannan vieressä olevaan tyhjään pöytään istumaan. Ravintolalla oli pitkät perinteet jo 40 vuoden takaa. Löytyipä sieltä jopa suomenkielinen ruokalistakin. Ruoka oli hyvää eikä todellakaan hinnalla pilattu. Iso wieninleike lisukkeineen ja olut maksoivat yhteensä 12 €.

Lounasmaisemat oli aika ookoo

Kun vatsat oli täynnä, menimme Budvan vanhaankaupunkiin kiertelemään. Meillä oli pari tuntia omaa aikaa ja se riitti mainiosti ruokailuun sekä vanhankaupungin kierrokseen.

Puoli kuuden aikaan lähdimme takaisin Dubrovnikiin. Menimme ensin lautalla Tivatin pohjoispuolelta Portonoviin ja sieltä matka jatkui kohti rajaa. Tällä kertaa rajanylitys kävi nopeasti eikä kukaan halunnut edes nähdä passeja. Olimme Dubrovnikissa puoli yhdeksältä ja niin väsyneitä, ettemme jaksaneet mennä edes illalliselle. Ei ollut oikeastaan edes nälkä Budvassa syödyn tuhdin lounaan ansiosta.

Seuraa blogia myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

26 kommenttia
keskiviikko, elokuu 14, 2019 by mertsik

viinilasi kesäisesti katetun pöydän yllä

Blogi täytti kolme vuotta – osallistu arvontaan!

Kaupallinen yhteistyö: Sokos Hotels

Taas on se aika vuodesta, kun ihmettelen miten nopeasti aika kuluu. Onko siitä tosiaan jo kolme vuotta, kun aloitin kirjoittamaan matkablogia? Olin haudutellut asiaa pitkään mielessäni ja kesäloman viimeisenä päivänä päätin: nyt tai ei koskaan. Mitään menetettävää ei ollut. Jos blogin kirjoittaminen ei tuntuisikaan omalta jutulta, niin sitten painaisin ”delete”-nappulaa ja lennättäisin tuotokseni bittiavaruuteen.

Minulla oli kuitenkin tunne, että tämä voisi olla hyvä juttu. Parhaimmillaan saisin uusia, mielenkiintoisia kokemuksia, joita taatusti en katuisi. Niinhän siinä kävikin.

Blogin kirjoittaminen on tuntunut tosi kivalta enkä ole katunut sitä missaan vaiheessa. Aikasyöppöhän tämä on eikä uskoisi miten paljon aikaa vie yhden postauksen saattaminen julkaisukuntoon. Ensimmäisen vuoden aikana tuli vietettyä tietokoneen ääressä tunti jos toinenkin. Usein ilta venähti niin pitkäksi, että muu perhe oli jo unten mailla, kun minä vielä viilasin viimeisiä tekstejä tai muokkasin kuvia.

Ensimmäisen vuoden aikana julkaisutahti oli kiivaampi kuin nyt. Postauksia valmistui viikon aikana kaksi, joskus jopa kolme. Minulla oli paksu nippu matkapäiväkirjoja vuosien varrelta, joista etsin ne mielenkiintoisimmat kohteet ja jutut blogiin. Ihan jokaisesta rantalomasta en kuitenkaan kirjoittanut, koska yli 10 vuotta vanhat jutut tuskin olisivat kiinnostaneet ketään ja kohteessakin on siinä ajassa moni asia muuttunut.

Ihan ensimmäiset jutut kirjoitin Elbrusin kiipeilymatkasta, jonka olin tehnyt kahta kuukautta aikaisemmin. Innostuksissani en huomannut mainita jutussa, missä päin Venäjää vuori sijaitsi. Luulin kai, että kyllähän sen nyt jokainen tietää. Sain siitä muutaman huomautuksen juttujen kommenttikenttään ja kävin myöhemmin muokkaamassa postauksia niin, että niistä selvisi paremmin missä maassa liikutaan. Olen yrittänyt sen jälkeen tarkemmin miettiä mitä lukija hyötyy jutustani. Onko se pelkästään kivaa luettavaa vai saako siitä vinkkejä omille matkoille.

Nyt postaustahti on tasaantunut yhteen tai maksimissaan kahteen kertaan viikossa. Uusia matkoja tulee tehtyä siinä tahdissa, että tarinat ehtii kirjoittaa blogiin ennenkuin on taas aika pakata laukku ja lähteä kohti uusia seikkailuja.

Kauas on pitkä matka

Suosituimmat postaukset kolmen vuoden ajalta

Mitä juttuja on sitten eniten luettu? Google Analyticsin mukaan viisi suosituinta ovat olleet:

1. Minkälainen lomakohde on Gambia?

2. Vinkkejä Madridiin matkustaville

3. Minkälainen matkakohde on Singapore?

4. Minkälainen lomakohde on Jordanian Aqaba?

5. Viisi vinkkiä Brysseliin

Vinkkipostaukset tuntuvat kiinnostavan ja Googlen kautta nämä viisi luetuinta löytyvätkin hyvin. Gambia on ollut siitä asti suosittu, kun kirjotin sen lomamme jälkeen talvella 2018. Siitä on tullut myös sähköpostitse ylivoimaisesti eniten kysymyksiä.

Kun vertaan viiden suosituimman listaa vuoden takaiseen, niin silloin Madridin vinkkipostaus oli ensimmäisenä ja Jordania toisena. Ne ovat vuoden aikana saaneet väistyä Gambian tieltä ja Singaporesta kertova juttu kiilasi vielä Jordanian edelle.

Suurin nousija blogissani on ollut Odessasta kertova postaus. Kävin siellä vuosi sitten ja se herätti jo silloin mielenkiintoa. Postaus ei kuitenkaan vielä yltänyt viiden parhaan joukkoon. Se on kuitenkin blogihistorian kuudenneksi luetuin ja on jo useampaan kertaan ollut kuukauden suosituin juttu.

Statistiikkaa on mielenkiintoista seurata. Hämmentävintä on, kun joku postaus saa siivet alleen, vaikkei itse sitä vielä uskonut kirjoitusvaiheessa. Sitten taas joku oma suosikki ei saa kovinkaan paljon lukukertoja. Arvoituksellisia ovat lukijan tiet.

Kenen kanssa sinä haluat viettää miniloman – osallistu arvontaan!

Blogisynttäreiden kunniaksi järjestän arvonnan teille rakkaat lukijat yhteistyössä Sokos Hotellien kanssa. Palkintona on majoituslahjakortti, joka sisältää yhden yön majoituksen sekä aamiaisen kahdelle hengelle valitsemassaan Sokos Hotellissa. Valinnan varaa on runsaasti ja hotellivalikoiman pääset katsomaan täältä. Voittajaa odottaa mukava miniloma, joten nyt kannattaa osallistua.

Arvonnassa olet mukana, kun kerrot kommenttikentässä missä Sokos hotellissa yöpyisit mieluiten ja kenen kanssa. Osallistua voit myös blogin Facebook-sivun kautta. Voittaja arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken.

Kilpailu on voimassa 18.8.2019 saakka ja voittaja arvotaan maanantaina 19.8.

EDIT 19.8.// Kilpailu on päättynyt! Lämmin kiitos kaikille osallistuneille sekä kiitokset myös onnitteluista. Niitä oli mukava lukea. Lahjakortin voitti Maija. Paljon onnea ja mukavaa hotellilomaa!

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Blogilla on 1-vuotissynttärit!
Pohdiskelua kaksivuotiaan blogin näkökulmasta

Otathan blogin seurantaan myös Facebookissa, Instagramissa ja Blogit.fi:ssä.

Postauksen kuvat ovat satunnaisia otoksia vuosien varrelta.

86 kommenttia
torstai, elokuu 8, 2019 by mertsik

Dubrovnik – Päivä Lopudin saarella

Kun dubrovnikilaiset haluavat kaupungin hälinästä rauhallisempiin maisemiin, he suuntaavat kaupungin edustalla oleville saarille. Lokrum sijaitsee kaikista lähimpänä. Sinne lähtee lauttoja vanhankaupungin vieressä olevasta satamasta tiuhaan tahtiin ja matka kestää vain 15 minuuttia.

Elafitisaaret – kun suunnitelmat menevät uusiksi

Me kävimme Lokrumin saarella edellisellä Dubrovnikin reissulla, joten tällä kertaa halusimme tutustua Elafitisaariin (Elafitski Otoci). Saariryhmään kuuluu 13 saarta, mutta vain kolme niistä on asuttuja; Koločep, Lopud ja Šipan. Saaret ovat autottomia ja niissä pääsee liikkumaan kävelemisen lisäksi esimerkiksi vuokrattavilla polkupyörillä. Saaria pääsee koluamaan valmiiksi järjestetyillä retkillä tai omatoimisesti. Me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon ja luulin vielä retkipäivää edeltävään iltaan asti, että reittilaivoilla tuo onnistuisi. Illalla etsin netistä laivojen lähtöaikoja ja huomasin aikataulujen vieressä tekstin, jossa kerrottiin, ettei reittilaivoilla ehdi tutustua kaikkiin kolmeen saareen saman päivän aikana aikatauluista johtuen. Sivulla suositeltiin osallistumaan valmiille retkelle, jos haluaa nähdä kaikki kolme.

Emme halunneet valmiille retkelle, joten pikaisen googlettelun tuloksena päädyimme kolmesta vaihtoehdosta Lopudin saareen. Se tuntui olevan näistä kolmesta suosituin ja siellä olevaa Sunjin hiekkarantaa kehuttiin Kroatian parhaimmaksi. Aikaa olisi ollut tutustua myös toiseen saareen, mutta päätimme keskittyä vain yhteen paikkaan.

Aamulla menimme puoli tuntia ennen laivan lähtöä ostamaan liput Jadrolinijan toimistosta Gružin satamasta. Laivoihin sai lippuja saman päivän aikana, mutta kannatti olla ajoissa liikkeellä, koska suosituimman sesongin aikana oli mahdollista, että joku vuoroista oli jo täynnä. Liput maksoivat 23 kunaa/hlö/suunta (noin 3,50 €). Laiva oli melko täynnä kun lähdimme liikkeelle. Noin puolen tunnin kuluttua pysähdyimme Koločepin satamassa, joka on pienin näistä asutuista saarista. Sieltä jatkettiin kohti Lopudin saarta, jonne oli Dubrovnikista noin tunnin matka.

Kuva: Dubrovnik-online.net

Koločep

Golfkärryllä Sunjin rantaan

Lopud näytti viihtyisältä paikalta ja olimme tyytyväisiä valintaamme. Kävimme ensin ostamassa lähimmästä turistikaupasta pyyhkeen, jotta meillä olisi edes jotain minkä päällä istua rannalla. Ennen rannalle menoa pysähdyimme kuitenkin rantaravintolaan nauttimaan virvokkeita.

Sunjin ranta sijaitsee saaren toisella puolella ja sinne oli satamasta noin 20-30 minuutin kävelymatka. Päätimme kuitenkin säästellä voimia helteisessä säässä ja hyppäsimme golfkärryn näköisen kulkuneuvon kyytiin. Siihen mahtui kuskin lisäksi 4-5 henkilöä. Kyyti lähti heti kun se oli täynnä eli jos olet ensimmäisenä paikalla, voit joutua odottamaan hetkisen. Kyyti maksoi 15 kunaa/hlö/suunta (n. 2 €).

Lopudin saaren tunnistaa hotellista, joka näyttää siltä kuin kaksi ruotsinlaivaa olisi törmännyt rantaan.

golfkärryn kyydissä matkalla sunjin rannalle

Golfkärryn kyydissä matkalla rannalle

Rannalla ei ollut vielä tungosta, koska oli vasta aamupäivä. Ihmisiä tuli kuitenkin koko ajan lisää ja ranta täyttyi värikkäistä pyyhkeistä ja uimaleluista. Kävelimme rannan oikeaan reunaan ja levitimme pyyhkeen hiekalle. Rannalta olisi voinut vuokrata aurinkotuoleja ja -varjoja, mutta koska päätimme piipahtaa vain nopeasti uimassa, emme halunneet niistä maksaa. Ilman varjoa siellä ei olisi pitkään voinut olla, koska aurinko paahtoi niin kuumasti.

Kävimme vuorotellen uimassa, koska tavaroita ei uskallettu jättää vahtimatta. Aurinko porotti täysillä ja kuuma hiekka poltteli jalkapohjia. Sandaalit olisivat muutenkin olleet hyvät jalassa, koska vesirajan tuntumasta löysin lasinsiruja. Katsoin ensin, että onpas kivannäköisiä kiviä, kunnes huomasin että ne olivat lasia. Vesi oli pyöristänyt niiden reunat, mutta sopivassa kulmassa niistä olisi saanut ilkeännäköisen haavan jalkapohjaan. Koska en nähnyt missään roskista, kuljetin lasinsirut lopulta hedelmäpussissa hotellin roskikseen.

Lasinsiruja lukuunottamatta ranta oli muuten siisti eikä roskia näkynyt sen enempää hiekassa kuin vedessäkään. Ranta oli ainakin sieltä oikeasta reunasta todella matalaa ja sai kahlata aika kauas ennenkuin pääsi uimaan. Kun olimme aikamme pulikoineet virkistävässä vedessä, päätimme mennä lounaalle rantabaariin.

Sunjin rantabaari – en suosittele!

Aluksi kaikki vaikutti hyvältä. Ehdimme jo antaa tarjoilijalle tilauksen, kun huomasimme, että ihan rannan tuntumasta vapautui pöytä. Vaihdoimme siihen ja ruokaa odotellessa katselimme rantaelämää. Oman ruokajuomani sain heti, mutta tyttäreni pyytämää vettä ei kuulunut. Pyysimme sitä uudestaan, mutta vieläkään tarjoilija ei vesipulloa tuonut. Seisoskeli vaan tylsistyneen näköisenä baarin edessä ja odotti ruokatilausten valmistuvan. Lopulta menin hänen luokseen pyytämään sitä-kahteen-kertaan-tilattua-vesipulloa. Hän kuunteli tilaukseni ja kysyi vielä otanko tavallista vai kuplavettä. Koska annoksemme valmistuivat siihen samaan syssyyn, hän lopulta pyysi minua tilaamaan veden itse baarin takana häärivältä mieheltä.

Kun vesipullo oli vihdoin saatu, kävimme hampurilaisten kimppuun, jotka näyttivät hyviltä. Harmiksemme maku ei ollut kovin kaksinen ja pihvi olisi saanut olla kypsempi. Olisi pitänyt tietysti valittaa, mutta koska vesipullon tilaaminen oli ollut jo kiven takana, en jaksanut. Söimme mitä pystyimme ja otimme laskun. Tippiä ei tälle tarjoilijalle herunut. Myöhemmin mietin, että olisi pitänyt syödä lounasta mielummin sataman puolella, koska siellä oli kivannäköisiä ravintoloita ja niissä olisi palvelukin ehkä ollut parempaa.

Otimme kyydin takaisin sataman puolelle. Meillä oli vielä reilusti aikaa ennenkuin seuraava lautta lähti, joten kävelimme rantabulevardia pitkin ja ihailimme värikkäitä kukkia. Jäätelötkin ehdittiin syömään sekä käymään Pyhän Nikolauksen kirkossa. Lopudin saarella on peräti yli 30 kirkkoa. Se on iso määrä niin pienelle saarelle, mutta aikoinaan haaksirikkoutuneista laivoista pelastautuneet ihmiset perustivat kirkkoja kuin sieniä sateella. Kirkon lähellä oli viehättävä puutarha ja sielläkin ehdimme tehdä pienen kävelylenkin ennen lautan lähtöä.