Monthly Archives

lokakuu 2019

Ensimmäinen oma viinisato

Totta se on. Meidän ensimmäinen oma viinisato on nyt kerätty ja se on tekeytymässä ammattilaisen hoivissa. Kuulostaa oudolta ja yllättävältä. Emme missään ajatuksissa osanneet odottaa tälläista käännettä seikkailullamme Sveitsissä. Rehellisyyden nimissä en edes tiennyt Sveitsin olevan näinkin suuri viinimaa.

Kirjoitin reilu vuosi sitten blogiin jutun visiitti viinitilalle, joka kertoo meidän kivasta päivästä sadonkorjuuapulaisina mieheni kollegan viinitilalla. Päivä oli meille kaikille unohtumaton kokemus, mutta tämänkään päivän jälkeen ei käynyt mielessä mitä pian tapahtuisi. Ainakaan minulla. Markukselle oli kuitenkin jäänyt pieni kipinä mieleensä kytemään. Syksymmällä kollega sitten kertoikin Markukselle tarvitsevansa apua viinitilan kanssa jatkossa ja kyseli olisimmeko kiinnostuneita. Suomalainenhan ei työtä pelkää, joten päätimme tarttua tähän mahdollisuuteen kokea viininviljelyä käytännössä. Näin meistä tuli siis ”viinitilallisia”. Tosiasiassa meillä on vuokralla muutama rivi, mutta kuulostaahan tuo viinitiallinen nyt aika hyvältä.

Viinitila sijasee aivan Saksan rajan tuntumassa tunnin ajomatkan päässä kotoamme Mandach-nimisessä kylässä. Paikka on todella ihastuttava, reilun kolmensadan asukkaan pieni kylä. Kerta toisensa jälkeen viinitilalle ajellessa jaksan ihastella kylän idyllisyyttä, sen kauniita taloja ja niiden puutarhoja.

Mandachin kylä.

Itse työnteko viinisadon eteen alkoi maaliskuussa, kun eräänä kylmänä ja sateisena päivänä lähdimme tilan omistajan oppiin. Ensimmäisellä kertaa meillä oli edessä oksien leikkaus. Viiniköynnösten leikkauksessa ja oksien asettelussa on omat jipponsa, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole. Keli sattui olemaan tuona lauantaina hirvittävä, mutta homma oli kuitenkin hoidettava ennen kunnon kevään alkua, ennen silmujen puhkeamista.

Maaliskuussa kaikki näytti vielä ankealta ja harmaalta.

Seuraava työvaihe olikin vasta toukokuussa kun rivien väliin kasvanutta rikkaruohoa oli leikattava. Ostimme kunnon trimmerin, sellaisen reppumallisen ja minä lähdin lapset kouluun vietyäni kohti Mandachia. Viiniköynnökset ovat hyvin jyrkässä rinteessä ja rinteen pituus on useamman kymmenen metriä ellei jopa sata. Trimmeröinti ei siis ole työnä kevyimmästä päästä. Olin puuhan jälkeen aivan rätti poikki ja käteni tärisivät vielä illallakin. Olin silti tyytyväinen ja ylpeä urakasta. Seuraavalla kerralla Markus sai kuitenkin kunnian suorittaa tuon tehtävän.

Kevään mittaan kävimme myös nyppimässä lehti ja asettelemassa oksia kasvamaan pysty suoraan. Lehtien nyppiminen ja rikkaruohon leikkaaminen on tärkeä työvaihe, sillä muutoin rypäleet voivat kärsiä liiasta kosteudesta. Kevään ja kesän aikana kävimme tilalla muutamia kertoja nässä merkeissä. Palattuamme kesän lopulla Suomesta lähdimme melkeimpä ensi töiksi köynnösten pariin. Tällöin heinäkuun lopussa rypäleiden väri oli jo alkanut hiljalleen tummua. Rypäle on siis punaista ja laadultaan Regent.

Oksien asettelu kasvamaan pystysuoraan on tärkeä vaihe.

 

Rypäleet olivat elokuun alussa vielä raakoja kuumasta kesästä huolimatta.

 

Viimeisin työvaihe ennen sadonkorjuuta oli kypsien rypäleiden suojaaminen verkoilla, muutoin linnut ja hyönteiset saattavat pilata sadon. Muitakin vaaran paikkoja toki on, voimakkaat raekuurot ja ukkosmyrskyt tai liian kylmät yöt saattavat myös viedä rypäleet mennessään. Kesä ja syksy oli onneksemme lämmin eikä mitään edellä mainittuja ikäviä yllätyksiä ilmaantunut.

Sadonkorjuun aika määräytyy monen tekijän summana, mutta tärkeimpänä toki on rypäleiden kypsyys ja riittävä sokeripitoisuus. Toisena määräävänä tekijänä on viinin tekevän yrityksen aikataulu. Odottelimme päivää syyskuun puolivälin ja lopun paikkeille. Vhdoin saimme varmistuksen päivästä ja oman satomme korjuu oli syyskuun 28. päivä. Jännityksen aihetta oli kuitenkin loppuun saakka sillä säätila oli syksyn mittaan muuttunut vaihtelevaksi ja satoa ei voisi kerätä kovassa sateessa. Olimme kuitenkin onnekkaita ja säätila oli tuona tärkeänä päivänä juuri täydellinen. Saimme kasaan hyvän talkooporukan suomalaisista ystävistämme ja myös tilan omistaja oli apuamme.

Satomme oli erinomainen. Kuva by Frank P.

Rypäleiden keruu hyvässä seurassa on mukavaa hommaa ja melko nopeaa. Saimme työn tehtyä reilussa parissa tunnissa, mutta meidän oli odoteltava tilalla tarkkaan kelloaikaa, milloin rypäleet saisi viedä viinintekijälle. Mutta mikäs meidän oli odotellassa. Olimme ottaneet lounastarpeita ja juomia mukaan. Istuimme upeassa kelissä ja seurassa nauttien työmme tuloksesta.

Lounas oli sveitsiläiseen tapaan makkaroita ja juustoja.

Lapset viihtyivät sadonkorjuussa.

Nyt vuosi päätöksestä voimme todeta sen olleen hyvä päätös. Työtä rypäleiden parissa oli kohtuullisesti, eikä se siten rasittanut elämäämme liikaa. Kaiken lisäksi näyttää, että onnistuimme laadun ja määrän suhteen erinomaisesti, sillä rypeleitä tuli odotettua enemmän ja sokeripitoisuus oli korkea. Nyt meidän ei auta muuta kuin odotella ensi syksyyn, jolloin saamme maistaa työmme tulosta. Sitä ennen on edessä uuden sadon kasvatus jo tuttuine työvaiheineen.

Oli mielenkiintoista nähdä, mitä rypäleille tapahtuu keruun jälkeen.

 

sveitsiläisiä erikoisuuksia

Me elämme Sveitsissä niin sanotusti kuplassa. Lapset käyvät kansaivälistä koulua ja mies työskentelee kansainvälisessä yrityksessä. Vapaa-ajalla olemme paljon omissa oloissa tai muiden suomalaisten kanssa. Linkkimme sveitsiläisiin on melko vähäisiä. Jääkiekko on oikeastaan poikkeus, sillä siellä olemme tekemisissä paikallisten kanssa. Poikamme on joukkueen ainoa puhtaasti ulkomaalainen, joten väkisinkin tulee paikallisia kontakteja. Miehen jääkiekkojoukkueessa on myös muita suomalaisia, joten hän taitaa elellä sielläkin Suomikuplassa. Olisi mielenkiintoista päästä näkemään lähempää oikeiden sveitsiläisten elämänmenoa, mutta se ei ole ihan helppoa. Sivusta seuraamalla, lehtiä lukemalla ja ihmisten menoa ihmettelemällä saa kuintenkin jo jonkinlaisen kuvan.

Jos minulta kysytään niin sveitsiläinen on täsmällinen, siisti, huoliteltu, ystävällinen, varakas, mutta ei pröystäile. Tämä siis tällä kokemuksella, mikä minulla nyt on. Sveitsiläisistä moni elää hyvinkin korkealla varallisuudella varustettuna, mutta he tekevät sen tyylillä, eivätkä ärsytä. Toki täällä on aivan tajuttomia asuntoja, joita ei voinut edes kuvitella olevan. Upeita autoja ja veneitä on kuin Toyotoja Suomessa. He ovat tottuneet tähän tasoon ja se on heille normaalia.  Sveitsissä on myös köyhyysrajan alapuolella eläviä, mutta suhteessa asukaslukuun huomattavan vähän. Tähän asiaan haluaisin tutustua enemmän, miten täällä pärjää pienillä tuloilla esimerkiksi lapsiperhe. Minulla ei ole tiedossa millainen sosiaaliturva täällä on, mutta käsitykseni mukaan ei kovin kummoinen tai ainakaan sitä ei makseta kevein perustein. Vuoden 2018 alusta esimerkiksi tuli voimaan kansalaisten päätösellä laki, jonka toimesta sosiaalietuudella elämä ei voi päästä Sveitsin kansalaiseksi. Tai voi, mutta hänen pitäisi maksaa kaikki etuudet takaisin.

Tekstini lähti hieman eri raiteille kuin piti. Ajatukseni oli kirjoittaa paikallisista erikoisuuksista, joita olemme tämän mennessä huomanneet. Suomalaisen on helppo elää sveitsiläisten tapaan, niin moni asia on täällä kuten Suomessa. Muutamia pieniä hauskoja erilaisuuksia kuitenkin löytyy.

  1. Kierrätys: Sveitsissä ei myydä ruokakaupoissa muovipusseja, eikä roskia näin ollen voi sulloa paikallisen Prisman pussiin. Täällä on tiukasti määritelty millaisessa pussissa roskat saa viedä roskikseen. Jokaisella kunnalla on omat pussinsa ja ne on ostettava kaupasta. Kymmenen pussin rulla maksaa 20 frangia, joka saa ihmiset toivottavasti miettimään erilaisia kierrätystapoja. Meidän kunnan pussit ovat keltaisia ja talomme roska-astiaan ei siis missään nimessä saa laittaa mitään muuta.  Siitä saattaa muuten rapsahtaa tuntuva sakko. Paras poliisi tähänkin hommaan on sveitsiläinen naapuri.

    Arkinen taidonnäyte kierrättämisestäni.

     

  2. Lounasaika.  Se on sveitsiläiselle pyhä ja se alkaa hyvin monella tasan klo 12.00. Silloin syödään joko kotona tai ravintolassa eikä tehdä muuta. Myös monet paikalliset koululaiset kävelevät koteihinsa syömään ja palaavat takaisin kouluun iltapäiväksi. Kello 12 -14 välillä on kaikki äänekäs työnteko kiellettyä. Myös kotityöt. Meidänkin talon järjestyssäännöissä sanotaan, että tällä välillä ei tule siivota eikä pestä pyykkiä. Tässä asiassa taidan kyllä olla pikkurikollinen.

    Makkarasalaatti on suosittu lounasruoka.

  3. Tervehtiminen. Erittäin mukava, positiivinen hyviin tapoihin kuuluva toiminta. Kun kohtaat sveitsiläisen rapussa, kadulla tai vaellusreitillä hän huikkaa iloisesti Grüetzi! Poikkeuksetta ja ikään katsomatta. Isoimmissa kaupungeissa tai ruuhkissa tätä ei kuitenkaan tehdä, mutta aina muulloin kun ihmiset kohtaavat ns. väljässä maastossa.
  4. Käteinen raha. Suomessa oma suhteeni käteiseen rahaan oli olematon, sitä ei koskaan ollut, enkä sitä myöskään juuri kaivannut. Kortti kävi pienimmässäkin kioskissa perimmäisessäkin kylässä. Toisin on Sveisissä.  Täällä on vielä paljon ravintoloita ja putiikkeja, joissa käy vain käteinen raha. Parkkiautomaatit toimivat monessa paikkaa vielä vain kolikoilla ja lähes tulkoon kaikkialla on maksullinen pysäköinti. Tosin olemme löytäneet pysäköintiin sovelluksen (Parking pay), joka toimii vielä melko harvakseltaan. Myös maksamiseen löysimme puhelinsovelluksen (Twint), joka alkaa olla yleinen täällä.
  5. Suklaa. Sveitsi on juuston ohella kuuluisa suklaastaan. Suklaata myydään kaikkialla, valtavasti ja valittavana on lukuisia eri makuja. Suklaatehtaitakin on aivan lähiympäristössäkin useampia. Tutuinpia sveitsiläisiä suklaita ovat Lindt ja Toblerone. Sveisiläiset rakastavat makeaa, suklaan lisäksi kaupat notkuvat erilaisia leivonnaisia. Suklaata laitetaan myös hieman erikoisiin paikkoihin, kuten sämpylän sisälle. Ostin tässä taannoin ihanan näköisiä chiapatta sämpylöitä, mutta yllätykseksemme sisältä löytyikin suklaata. En sanoisi sen olleen iloinen yllätys siinä kohtaa.

Tämä suosittu kuvakulma löytyy Svetisin Zermatista. Vuori on kuuluisa Matterhorn, jonka huippu löytyy myös Tobleronepakkauksesta. Kuva on lainattu netistä osoitteesta unsplash.com (Morgan Thopmson)

Muitakin mainittavia erikoisuuksia on mm. palovaroittimet tai niiden puuttuminen, niitä ei näy juuri missään. Eikä niitä tulisi kattoon kiinnittää varsinkaan vuokralla asuvan. Sunnuntai, se on pyhäpäivä, ihan oikeasti. Kaupat ja monet muut paikat ovat visusti kiinni. Kahviloissa on syytä istua ensin pöytään ja jäädä odottelemaan tarjoilijaa. Tiskille meneminen on hieman tökerö tapa. Tämä on tuttua myös monessa muussa Euroopan maassa. Suomessa kun nämä kahvilat ovat harvassa niin ajatuksissa menen monesti tiskille.

Myös liikennekulttuuri ansaitsee maininnan. Mielestäni liikenne on täällä sujuvaa ja täällä annetaan kohteliaasti tietä, mutta mikäli jäät empimään tai hidastelet johan torvi soi takanasi. Välillä huomaan ihmisten olevan melko agressiivisiä liikenteessä, mutta tämä ei taida olla outo tapa missään maassa. Suojatie on täällä turvallinen paikka, sillä autojen on lain mukaan pysähdyttävä, jos ihminen lähestyy suojatietä ja näin myös ihailtavasti tapahtuu.

Vielä yksi asia, joka ei voi jäädä keneltäkään huomaamatta. Nimittäin kirkonkellot. Asumme kirkon vieressä, joka aloittaa kellojen soiton joka aamu klo 6.00 kunnon lurituksella. Tästä meno jatkuu koko päivän vartin välein aina klo 22.00 saakka. Yöllisestä soitosta on kuulemma luovuttu joitakin vuosia sitten. Itse olemme jo melko hyvin tottuneet kelloihin, mutta edelleen välillä sunnuntaiaamuina tulee mietettyä, että miksi ihmeessä.

Pieniä juttuja on paljon ja varmasti vielä monta asiaa tulee eteemme. Isompia erilaisuuksia en ala nyt listaamaan, mutta Sveitsi on todella mielenkiintoinen maa mm. poliittisesti ja myös historialtaan. Netistä löytyy hyvä suomenkielinen sivusto Sveitsi.fi, mikäli aihe kiinnostaa.

Kahvilaherkku suolaista laatua.

 

 

Syyslomafiiliksiä

Lokakuu toi tulleessaan myös tänne Sveitsiin syksyisen tunnelman ja kuluneet viikot onkin mennyt enemmän ja vähemmän sateen ja tuulen tuivertaessa. Loppuviikosta saimme yllättäen kuitenkin mukavan lämmintä ilmaa nautittavaksi, jopa kesäisiä mittarin lukemia.  Samaa muistelimme olleen vuosi takaperin, jolloin vietimme ensimmäistä syyslomaamme täällä. Saimme Suomivieraita ja kelit olivat mainiot. Tänä vuonna ilmat ovat olleet vaihtelevammat, mutta syyskuun puolivälin jälkeen saimme nauttia suorastaan kuumista päivistä ja ihanista iltojen uintiretkistä.

Kuvaushetkellä oli syyskuun loppu. Ilma oli vielä llallakin +24 ja vesi +20. Muita uimareita ei juuri näkynyt, mutta me nautimme.

Vielä vihertää, mutta syksyisiä värejä alkaa näkyä puiden lehdissä.

Lokakuun puoltaväliä kun vietellään on jälleen aika syysloman. Ja kyllä se taas tuli hyvään saumaan. Lapset alkoivat olemaan jo melko väsähtäneitä, joten pikku tauko ja lepo tekee hyvää kaikille. Lastemme toinen kouluvuosi alkoi huomattavasti leppoisemmissa merkeissä kuin ensimmäinen, mikä ei sinänsä yllätä. Kaikki kolme menivät iloisin mielin takaisin. Esikoisellamme Akselilla ja kuopuksella pysyi kouluarki melko ennallaan, mutta Aada tyttärellämme vaihtui koulu lower schoolista middle schooliin.

Hän aloitti kuudennen luokan, mutta koulussamme täällä se vastaa Suomen yläkoulua. Muutos lower ja middle schoolin välillä on melkoinen. Kun viime vuonna koulunkäynti oli jopa rentoa ja hauskaa, eikä läksyjäkään juuri tullut niin tänä vuonna Aada sai hypätä täysin eri maailmaan. Heillä on viikon mittaan kahdeksaa eri ainetta kaikkia kaksi tai kolme tuntia viikossa. Aineet ovat Math, Sosial Studies, Science, PE (liikunta), Germany, Technology, EAL (english additional language), Advisory (ns. oman luokan tapaaminen) sekä Aadalla lisäksi valinnaisena Math lab. Aineet ovat itsessään jo monelta osin monimutkaisempia ja syvemmälle meneviä kuin mihin aiemmin totuttu. Erityisesti kouluaineissa, kuten Sosial studies ja science. Viime viikoilla meillä onkin opiskeltu hyvinkin perusteellisesti mm. solun toimintaa ja alkuihmisiä. Mielenkiintoista, mutta haasteellista myös meille vanhemmille, kun kieli ja sanasto on outoa. Aadalla on vasta vuosi takana englanniksi opiskelua, joten töitä on tehtävänä paljon. Hän on kuitenkin jälleen yllättänyt meidät sisukkuudellaan ja omatoimisuudellaan. Hän pitää hyvin huolta tehtävistään ja ote koulunkäyntiin on vahva. Ensimmäiset palautteet opettajiltakin on jo saatu, oikein rohkaisevia ja kannaustavia sellaisia. Loman jälkeen on siis hyvä jatkaa tällä linjalla.

Myös pojat Akseli ja Ilmari ovat hyvällä mallilla koulun ja englannin kanssa. Akselilla on menossa viimeinen vuosi middle schoolissa, jonka jälkeen tapahtuu siirtyminen upper schooliin ysiluokalle. Akseli saa vielä tämän vuoden teho-opetusta englannin kanssa, kuten kaikki, joilla on sama tausta, mutta ysiluokalle mentäessä kielen tulisi olla B2 tasolla. Suomessa B2 tasolla ollaan yleensä lukion lopussa. Akseli ymmärtäminen ja puhuminen on hyvällä tasolla jo nyt, mutta kirjoittamisen kanssa, erityisesti syvemmän ja kuvailevamman tekstin kanssa on vielä harjoiteltavaa. Kaiken kaikkiaan hyvin hänkin pärjää ja niin omatoimisesti hoitaa hommat. Onneksi.

Sillä sitten on tämä meidän kuopus Ilmari. Hän käy nyt ensimmäistä luokkaa toiseen kertaan, sillä ensimmäinen vuosi täällä meni Suomessa väliin jääneen eskarin korvikkeena. Tämä mennyt vuosi oli ns. sisäänajoa. Ilmari oppi englannin kieltä ja sopeutui uuteen ympäristöön. Nyt toisen vuoden alkaessa hän on huomattavasti valmiimpi oppimaan ja toimimaan itsenäisemmin. Hän saa vielä paljon tukea niin englannin kuin yleensä puheen kanssa, sillä se on meillä ollut huolena jo Suomessakin. Sosiaalisesti hänellä on aina mennyt ja menee edelleenkin hyvin. Hänellä on mukavia kavereita vanhoja ja uusia, joiden kanssa hän pärjää hyvin niin kielellisesti kuin muutoinkin. Ilmari on koulussa oikein hyvissä käsissä ja sen suhteen olemme hyvillä mielin. Ja mikä tärkeintä poika on aina koulun jälkeen iloisella mielellä.

Koulupäivän jälkeen ehtii vielä piipahtaa puistossa.

Syyslomaa vietämme pääosin kotiympyröissä, mutta loman alkuun teemme muutaman päivän reissun Saksaan. Tällä kertaa matkamme keskittyy vahvasti lasten ilonpitoon, mutta luulempa, että meillä vanhemmillakin on siinä ohessa oikein mukavaa.

Tekemistä Sveitsissä – Stoos

Saimme muutaman viikon tauon jälkeen jälleen vieraita Suomesta. Tällä kertaa meitä ilahduttamaan saapui ystävämme Keravalta. Erityisen onnellinen oli kuopuksemme Ilmari, sillä hän sai nyt viettää useamman päivän hyvän kaverinsa kanssa.

Pojat valloittivat vuoren huipun.

Sää on pitkin syksyä ollut vaihteleva, mutta pääosin lämmin ja selkeä. Suomivieraiden tulon lähestyessä alkoi kuitenkin sääennusteet uhkaavasti huonontua. Onneksi kuitenkin heidän tulopäivälle torstaille luvattiin vielä aurinkoista keliä, tosin totuttua viileämpää. Näin hyvän sään ollen päätimmekin heti lounaan jälkeen lähteä retkelle vuorimaisemiin.

Olemme käyneet jo melko monessa kohteessa aivan lähettyvillämme, joten tällä kertaa lähdimme noin 40 minuutin päähän Stoosiin. Stoos on pieni kylä 1300 metrin korkeudessa samassa Schwytzin kantonissa kuin missä me asumme. Kylä on osa Morschachin kuntaa ja siellä asuu vain noin 100 asukasta. Kylä on autoton, mutta sinne pääsee rautateitse funicularin kyydissä. Stoos on vilkas matkailukohde, talviaikaan siellä toimii laskettelukeskus ja kesäkaudella löytyy upeita vaellusreittejä moneen makuun.

Stoosin kylä sijaisee kauniiden vuorien kupeessa. (kuva lainattu stoos-muothal.ch sivulta)

Stoosiin johtava kiskoköysirata eli funiculari eli Stoosbahn on maailman jyrkin malliaan ja sikäli kokemus jo itsessään. Juna otettiin käyttöön vuonna 2017 kahdentoista vuoden rakentamisen jälkeen ja se korvasi silloin vuodesta 1933 käytössä olleen. Tämän vanhemman version voin vain kuvitella olleen muutaman asteen verran karmivampaa kyytiä.  Tämä uusi juna kulkee 1740 metrin matkan noin viidessä minuutissa ja nousua matkan aikana tapahtuu 744 metriä. Juna vetää 1500 asiakasta tunnissa ja hintaa matkalle edestakaisin kylään tulee 22 frangia ja jos aikoo huipulle saakka hinta on 44 frangia per nenä. Melko arvokasta touhua siis, mutta hinnasta saa alennusta Sveitsin junaliikenteen vuosimaksuisella alennuskortilla ja vieraille tämä on yleensä niin ainutlaatuista, että maksavat tästä ilosta mielellään.

 

Stoosbahn on Sveitsiläisten taidonnäyte miten vuorille noustaan tyylillä. (Kuva lainattu Stoos-muothal.ch sivulta)

Ilmaria jännitti kovasti ennen junan lähtöä.

Meillä oli tällä kertaa suunnitelmissa jatkaa vielä tuolihisseillä eteenpäin Stoosin kylästä aina kohti Fronalpstockiin 1950 metrin korkeuteen. Nousimme siis ensin junalla Stoosin kylään ja kävelimme juna-asemalta noin 10 minuuttia ensimmäiselle tuolihissille, jonka jälkeen oli vuorossa vielä toinen hissi. Maisemat olivat upeat ja saavutimme myös lumirajan, mikä oli pienoinen yllätys. Katsoin ennen lähtöä, että ylhäällä vuorilla on 8 astetta lämmintä, joten en ajatellut vielä lunta olevan. Se oli kuitenkin matkassa mukana olleille seitsemän vuotiaille oikein mieluinen yllätys. Jos tekee lähtöä vuorille maisemien vuoksi onkin hyvä tarkistaa aina varmuuden vuoksi web-kamerat, ettei maksa turhasta.

Maisemat Fronalpstockilta ovat huikeat, valitettavasti valokuvani eivät kerro koko totuutta. Maisemaa olisi vain voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan, mutta vilkkaat pojat olivat toista mieltä. Ylhäällä oli onneksi myös leikkipaikka, joka vei hetkeksi poikien huomion. Retkellähän on aina toki myös juotava kahvit ja onneksi tälläkin huipulla oli tämän tyyppistä tarjontaa. Poikkeuksetta vaellusreittien ja myös kevyempien hissinousujen maalissa odottaa alppityylinen ravintola, josta saa monenlaista purtavaa. Aukioloajat toki kannattaa tarkistaa niin kuin muutenkin ihan mihin vain Sveitsissä ikinä meneekään, sillä ne vaihtelevat kuin säätila.

Retkemme oli oikein onnistunut. Seuraavalla Stoos visiitillä on otettava vaellusreitit haltuun, niin upeilta maisemat näyttivät ja reitit houkuttelevilta, mutta ilman lunta mielellään. Tällä reissulla näimme upeita maisemia ja pojat saivat lunta syödäkseen. Hissimatka alas on ehkä hieman jännittävämpi vielä kuin ylös nouseminen, mutta kun pitää katseen horisontissa ja maisemissa niin jännityskin unohtuu.