Vuosi takana kotirouvailua

Tajusin tässä taannoin, että oli kulunut tasan vuosi siitä kun jäin pois töistä. Automaattisesti aloin miettiä mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua, mitä olen saanut aikaan, mitkä on ollut niitä parhaita hetkiä.

Minulle oli iso juttu jättää työni, erityisesti työyhteisö, mutta silti en hetkeäkään sitä epäröinyt, sillä vaakakupissa oli paljon uutta koko perheelle. Muutos oli kuitenkin valtava. Olen aina tykännyt käydä töissä, olen ollut siitä onnekas, että työpaikkani ja työkaverit ovat olleet mieluisia, ei ole koskaan tarvinnut laskea päiviä lomaan.

Yritin ennen muuttoamme miettiä, miltä elämä täällä tuntuu, mitä teen päivisin jne. Tätä kaikkea oli vaikea kuvitella etukäteen, sillä tilanne oli täysin uusi. Aiemmat kerrat kun olen ollut ”kotirouvana” olen ollut kotona vauvan kanssa eli hyvästä syystä. Toki syy on nytkin hyvä.

Olen luonteeltani ikuinen optimisti, otan asiat rennosti ja pidän kovasti ihmisistä. Tässä ehkä kolme parhaiten minua kuvaavaa termiä, näistä on ollut apua täällä uudessa maassa. En ole ollut koskaan taipuvainen vajoamaan synkkyyteen tai epätoivoon, positiivisuus on kantanut.

Suomivieraiden kanssa on käyty lukuisissa paikoissa mm. Luzernissa pariin kertaan.

Parasta kotirouvan elämässä

  1. Aika lasten kanssa. Olemme aina olleet tiivis perhe, mutta erityisesti nyt minulla on kaikki aika maailmassa olla lasten kanssa. Meillä on rauhalliset aamut, kuljemme yhdessä autolla kouluun ja olen heitä koululla vastassa kun koulun loppuessa. Kotityöt ja kauppareissut teen päivällä, joten illat ja viikonloput on aikaa olla yhdessä niin miehen kuin lastenkin kanssa. Tätä ei voi mitata rahassa, olen etuoikeuttettu.
  2. Oma aika. En ole aiemmin viihtynyt yksin. Olen jopa pelännyt olla yksin. Tämän vuoden aikana olen oppinut nauttimaan seurastani, pakostakin. Olen paljon itsekseni. Ihan hiljaa. Teen juttuja joita täytyy tehdä ja juttuja joita saan tehdä.
  3. Uudet ihmiset. Olen ihmisihminen. Voisin harrastaa ihmisten katselua, istua vain ja katsella mistä tulevat, minne menevät ja miettiä tarinoita näiden takana. Olen saanut tämän vuoden aikana elämääni useita ihania uusia ihmisiä ja olen heistä joka päivä kiitollinen. Toki silti kaipaan rakkaita ystäviä ja lähimmäisiä kotosuomessa, sitä ei muuta mikään.
  4. Vieraat Suomesta. Meillä on ollut vilkasta. Meillä on yöpynyt 14 eri ihmistä, yhteensä yli 50 yötä +  4 ystävää, jotka olivat viereisessä majatalossa. Ihan parasta kun ihmiset tulevat tänne meitä varten. Ilolla näytän maisemia ja kierrätän pitkin kyliä. Saamme jutella rauhassa ajan kanssa. Kiitos teille jokaiselle, jotka olette käyneet. Ensi syksynkin varauskalenteri alkaa jo täyttyä mukavasti,että vink,vink..
  5. Uudet maisemat ja elämykset. En ole aiemmin matkustanut kovinkaan paljoa. Keski-Eurooppakin oli lähes koskematon minulle. Uusien maiden listaan on tullut tämän kymmenen kuukauden aikana Saksa, Ranska, Italia, Itävalta ja Liechtenstein. Hienoa reissuja ja elämyksiä olemme saanet nauttia näissä maissa. Puhumattakaan Sveitsistä, joka on aivan uskomaton maa, saan ihailla näitä maisemia päivittäin. Hengitän syvään ja ihmettelen.

Kotirouvien päiväkahvihetki kevätauringossa.

Löytääkö optimisti mitään ikävää?

  1. Liikaa omaa aikaa 🙂 Kun on aikaa niin tulee jopa hieman saamattomaksi. Olen aina ollut tehokkaimmillani kiireessä. Nyt ei ole kiirettä ja huomaan, että saakaan asioita tehtyä. Se ottaa päähän, mutta sitten olen taas armollinen.. teen kuitenkin paljon asioita muiden hyväksi. Välillä olen ollut myös yksinäinen, mutta sekin on ollut ihan omaa laiskuutta. Seuraa löytyisi varmasti jos vaan kysyisi niin paljon on tuttuja jo täällä ja naiset pääosin päivät kotona.
  2. Raha. Meillä on Markuksen kanssa ollut yhteiset rahat jo jotain kakskyt vuotta, joten sen suhteen tämä ei ole suuri muutos. Meille tulee palkka ja palkka menee, olemme tiimi. Välillä kuitenkin tunnen pientä haikeutta omasta palkasta ja erityisesti siitä tunteesta, että olen tehnyt työni hyvin ja saan siitä korvauksen tilille, säännöllisesti, joskus jopa bonuksen. Tämä ei silti käy liiaksi tunnolleni, ehkä vielä tulee aika, kun elätän miestäni, ei voi tietää.
  3. Kielitaidottomuus. Koulussa tykkäsin kielistä ja onnekseni luin saksaa yläasteelta lukion loppuun, siitä on edes pientä apua. Puhuminen on kuitenkin jäänyt todella vähälle. Työpaikkani ja ystäväpiirini eivät ole vaatineet juurikaan kielitaitoa. Nyt harmittelen. Enää en niinkään häpeile, puhun vaan. En kuitenkaan voi ihan kaikkialla olla oma itseni, kun puheen tuotto on töks, töks.. Esimerkiksi töiden hakeminen tuntuu tällä kielitaidolla melko vaativalta. Lisäksi viihdyn todella hyvin suomalaisten ystävien kanssa, joten sekään ei tuo nyt tarvittavaa oppia. Yritän kyllä mennä tuolle hieman epämukavalle alueelle päivittäin.
  4. Ikävä. Välillä on hirvittävä ikävä ystäviä, äitiä, isää, veljeä, kummilapsia, sukua, työkavereita, naapureita, tuttua kieltä. Mökkiä.
  5. Lasten juuret. Tämä on tuttua varmasti monelle niin Suomen sisällä muuttaneelle, mutta erityisesti ulkosuomalaisille. Mistä olette kotoisin? Meillä lapset ehtivät asua niin pitkään Suomessa, että suomalaisuus on heissä vahvasti. Missä he tulevat itse asumaan aikuisena, sitä ei tiedä. En taida sittenkään saada tästä ikävää asiaa. En usko, että he tulevat kärsimään siitä, etteivät saaneet asua samassa lähiöissä koko lapsuuttaan. Tämä muutos on vaatinut heiltä hirvittävästi rohkeutta, avoimuutta ja sitkeyttä. He ovat selvinneet, ei se voi tehdä huonoa.

Aamukävely heräilevässä Zürichissä on mahdollista kotirouvalle.

Ensimmäinen vuotemme täällä uutta arkea opetellessa on mennyt siis hyvin, myös kotirouvalla. Pientä kipuilua, mutta se ei tullut yllätyksenä. Tällä hetkellä ajatukset on jo kovasti kesäisessä Suomessa, jossa saamme viettää kuusi viikkoa. Saas nähdä miltä kotiinpaluu tuntuu elokuussa. Yritän kovasti keksiä itselleni jotakin uutta sisältöä päiviin, joten nähtäväksi jää, mitä se sitten tulee olemaan.

Läheisyydessämme on lukuisia ihania kävelyreittejä kuljettavaksi.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Pirjo tiistai, kesäkuu 11, 2019 at 09:47

    Kiitos, Maija, näistä mukavan leppoisiosta blogijutuistasi, jotka pitävät teidät lähellä meitä.

    • Reply maijaliini keskiviikko, kesäkuu 12, 2019 at 00:02

      Kiitos kun luet 🙂 Nyt on taas ollut enemmän inspiraatiota kirjoittaa, välillä ei huvittanut.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.