Browsing Tag

juna-asema

Autojunalla Lappiin

 

Junalla Kolariin ja siitä Ylläkselle

Joulua viettämään Ylläkselle isolla porukalla, jippii! Ajoimme auton autojunaan Pasilan autojuna-asemalla, joka oli edelleen melkoisessa rakennusvaiheessa, vaikka Tripla kauppakeskus olikin juuri valmistunut.

Kunnon opastusta asemalle ei juurikaan ollut ja oikean reitin löytäminen, kuten pari vuotta aiemminkin oli sattumaa.

Lippujen saaminen kiireisimpiin sesonkiajankohtiin on tarkkaa peliä.

Kannattaakin soittaa tai tehdä nettivaraus heti, kun VR:n lipunmyynti talven ja kevään sesonkiajankohtien autojuniin elokuun lopulla aukeaa. Liput myydään loppuun nimittäin hyvin nopeasti.

Autojunaliput eivät myöskään ole ihan mitään halpoja. Meille kolmen hengen autojuna makuuhytillä meno-paluuna maksoi reilun 700 €. Etelä- ja Keski-Euroopan kohteissa on matkustettu junalla paljon halvemmalla.

Autojen lastauspaikalla tarkastettiin varauksen yhteydessä annetut auton tiedot, jonka jälkeen lastaus junaan sujui vaivattomasti.

Lipuntarkastus portilla alkaa jo aikaisemmin, mutta kuormaus junaan tapahtuu reilu tunti ennen junan lähtöä.

Siitä sitten kävelemään melkoinen matka kohti varsinaista Pasilan juna-asemaa. Matkalla olikin melkoinen ryysis, kun samaan aikaan Jokereiden pelistä Hartwal-areenalta purkaantui iloinen ja melko äänekäs kannattajajoukko, suuntana Pasilan asema tai Triplan baarit.

Junan lähtöön lastauksen alkamisesta on reilu tunti, joten aikaa kuluttaaksemme menimme tutustumaan Triplan uuteen kauppakeskukseen.

Ei tuo nyt kauppakeskusta kummempi ollut. Ostimme sieltä iltapalaa ja juotavaa mukaan ja sitten kohti junaa.

Juna saapui ajallaan asemalle ja eikun kyytiin. Veimme tavarat omaan makuuhyttiimme ja lähdimme vielä pyörähtämään junan ravintolavauun, jossa myöhäisestä ajankohdasta huolimatta olivat niin kanssamatkustajat kuin henkilökuntakin jouluisissa tunnelmissa.

Menimme nukkumaan melko pian, sillä olimme viimeisellä klo 20.30 lähteneellä yöjunalla liikenteessä ja aamupäivästä olisi vielä ajomatka Ylläkselle.

Junassa on kahden hengen hyttejä, jotka sijaitsevat uudempaa tuotantoa olevissa kaksikerrosvaunuissa ja sitten vanhempaa tuotantoa olevia perinteisten sinisten vaunujen kolmen hengen makuuhyttejä.

Uudemmissa vaunuissa varustelutaso on hieman parempi ja ne ovat viihtyisämpiä, mutta hyvin noissa vanhemmissa kolmen hengen makuuhyteissäkin yönsä nukkuu.

Lisäksi junaan on varattavissa makuupaikkoja mies- tai naishyteistä tai yhden hengen hyteistä. Makuuvaunujen kummassakin päässä on WC:t ja uudemmissa vaunuissa on myös suihkumahdollisuus. Junassa on myös allergiahyttejä ja inva-hyttejä sekä perhehyttejä, joiden hyttien välisen välioven voi avata. Lisäksi on hyttejä, jonne myös lemmikit voi ottaa mukaan.

Uudemmissa kaksikerros makuuvaunuissa on langaton Internet-yhteys ”VR-junaverkko”, mutta vanhemmissa makuuvaunuissa se ei toimi, kuten ei myöskään kaikkien hyttien pistorasioiden sähkönsyöttö, mistä syystä mobiilihärpäkkeiden akkujen lataus hieman tökki.

Junamatkan pohjoiseen voi taittaa myös istumapaikoilla, missä matkaajina oli enimmäkseen nuoria aikuisia ja muita parina tai yksin matkustavia. Juna puksutti tasaisesti eteenpäin kohti Kolaria.

Muutaman kerran kun junaan lastattiin uusia vaunuja tuli herättyä, mutta muuten matkanteko yli yön sujui mainiosti mennen- tullen. Makuuvaunuissa oli hiljaista, sillä matkassa oli pääsääntöisesti lapsiperheitä ja kaikilla oli kiire nukkumaan ja keräämään voimia seuraavalle päivälle.

Junan saavuttua Kolariin meni noin tunti, ennen kuin autot saatiin junasta ulos.

Osa seurueesta jäi odottamaan Kolarin aseman odotushalliin, jossa on pieni ja hyvin vaatimaton kahvio sekä odotusaula.

Kahvio toimii vain junien aikataulujen mukaan ja sieltä saa lähinnä mikrolämmitteistä pientä suupalaa ja kahvia sekä virvokkeita.

Autojen kuljettajat voivat odottaa autojen purkausta kuormauspaikan vieressä olevassa pienessä lämmitettävässä kodassa. Kun junan autovaunut on siirretty rampeille, kuljettajat siirtyvät ajamaan omat autonsa ulos junasta. Auton voi toki myös jättää erillistä korvausta vastaan VR:n lastattavaksi.

Pienenä vinkkinä – kannattaa katsoa minkälaiseen autovaunuun oman autonsa lastaa, jotta tietää mistä sitä perillä etsiä.

Matkassa on nimittäin vanhempia autovaunuja, joissa yläosa on avoin ja sitten uudempia kaksikerroksisia umpivaunuja.

Autonkuljetusvaunut ovat kovin kapeita ja siellä liikkuminen on hankalaa.

Kun autot oli purettu, lähti melkoinen autoletka ajamaan kohti Yllästä, Kittilää ja Leviä. Matka Kolarin juna-asemalta Ylläkselle kestää noin 40 minuuttia omalla autolla. Toki täytyy muistaa, että Ylläksen alue on iso. Matkan kesto riippuu myös siitä kummalla puolella tunturia majoitus sijaitsee.

Meidän mökki Villa Astra yllasvillas.com  sijaitsi Äkäslompolossa. Tässä kohtaa haluan ehdottomasti mainita, että Ylläs Villan mökit olivat loistavia ja erittäin hyvin varusteltuja. Käytössä oli mökkivuokran hintaan laskettelusukset, murtomaasukset, lumikengät, vedettävä pikkulapsen hiihtoahkio, pulkat, potkukelkat, Stiga yms. sekä tietysti hyvin varusteltu suksienhuoltotila.

Varusteiden kokoja oli myös meille kaikille hyvin saatavilla. Mökissä oli erinomainen varustelutaso. Mahtavaa oli myös, että meille oli tuotu oikea joulukuusi ja talon puolesta koristeet siihen. ISO kiitos SUPER hyvästä palvelusta – ja suosittelen tätä muillekin!

Osa porukastamme oli tullut jo aiemmin etelästä ajaen ja osa tuli lentäen Kittilään. Ajomatka pääkaupunkiseudulta vei noin 13 tuntia pysähdyksineen kumpaankin suuntaan. Kittilän lentokentältä osa porukasta siirtyi Äkäslompoloon bussilla, jonka hinta oli 15 €/henkilö. Osa haettiin pikkuautolla.

Bussikuljetukset lentokentältä Leville ja Ylläkselle lähtevät saapuvien lentojen mukaan ja vievät matkustajat kohteista takaisin lentokentälle ennalta sovitun aikataulun mukaisesti. Bussiin ei tarvita erillistä ennakkovarausta. Bussi pysähtyy jättääkseen ja ottaakseen kyytiin matkustajat ennalta ilmoitetuista paikoista.

Takaisinpäin mökiltä lentokentälle osa seurueestamme matkasi tilataksilla, jonka hinnaksi tuli 120 €/suunta. Matkaa Ylläkseltä Kittilän lentokentälle on noin 50 km ja aikaa siihen kuluu noin tunti.

Olimme ottaneet mukaan useamman auton, koska kauppareissut ja rinteisiin menot, sekä liikkuminen alueella ylipäätänsä on pitkien siirtymien takia helpompaa, jos on auto käytössä.

Toki alueella liikkuu rinnebussi, mutta esim. alueen kahteen ruokakauppaan pääsy ja isolle porukalle ruokaostosten tekeminen vaatii kyllä oman auton.

Äkäslompolon ”kauppakeskuksen” yhteydessä on hyvin varusteltu Jounin K-kauppa ja sen vieressä Alko sekä apteekki ja muita urheiluväline – ja turistikauppoja sekä erilaisten aktiviteettejä järjestävien yritysten toimipisteitä.

Ylläs on rauhallinen ja kotoisa paikka, eikä se ole samanlainen biletyskohde kuin esimerkiksi Levi.

Se ei myöskään ole niin kaupallinen ja turistisoitunut tai kansoitettu kuin Levi ja Ruka ovat.

Laskettelurinteisiin on saatavilla erilaisia lippuja ja lippukomboja, kuten perhelippuja sekä yhdistelmälippuja, joissa on mukana rinnebussin kuljetukset.

Kannattaakin tutustua etukäteen Ylläksen www-sivuihin, sillä nettivaraaminen tulee edullisemmaksi kuin ostaa liput paikanpäältä.

Osa porukastamme kävi myös ihan turisteina gondolihissillä ylhäällä tunturin huipulla ihailemassa upeita maisemia ja niin kauniita kaamoksen värejä. Gondolihissin kyyti edestakaisin maksoi 10 €/ henkilö.

Pienen kiertelyn jälkeen kuuma kaakao ja mehu maistui ja hetken olikin ihana vain nauttia kahvion takkatulesta ja mainiosta tunnelmasta sekä upeista maisemista.

Osa kävi myös Hysky-ajelulla. Suomalaisten sivujen kautta tehty etsintä ja varaus oli selkeästi halvempi kuin aussiystäviemme englanninkielisillä hakusanoilla tehty. Olikin hauska huomata, miten sama turisteille tapahtuva monihintainen hinnoitteluilmiö on nykyään käytössä Suomessakin.

Kävimme myös katsomassa Lapland Hotels SnowVillagessa lumihotellia ja sen näyttelyä.

Hieman harmitti ennakkoon, että Game of Thrones näyttelyä ei tänä vuonna ollut, mutta kyllä tuo Arctic Illusions näyttelykin oli mahtava.

Sisäänpääsy lumihotelliin ja sen näyttelyyn oli 18 €/henkilö. Lapland Hotels SnowVillage sijaitsee Ylläksen naapurissa Lainiolla ja sinne on helppo ja lyhyt matka mennä Ylläkseltä. Paikka sijaitsee Kittilän kunnan alueella, mutta esim. Leviltä matka lumikylään on pidempi, noin 35 km.

Ihanan loman jälkeen oli mukavaa laittaa muisto takataskuun ja lähteä ajelemaan kohti Kolarin juna-asemaa.

Lastaus junaan sujui sukkelaan ja pienen odottelun jälkeen pääsimmekin junaan.

Junassa menimme ravintolavaunuun syömään, koska Kolarin juna-aseman kahviossa ei ole ruokatarjoilua ja nälkäkin jo kurni vatsaa.

Suomen junien ravintolavaunut ovat paljon parempia, kuin useiden muiden maiden ravintolavaunut. Tarjoilu pelaa, myytävää riittää ja valinnanvaraa on melko laajasti. Hinnassa on tietenkin pieni raidelisä. Kaikenlisäksi maksun voi suorittaa kortilla, mikä ei ole vielä onnistunut monessakaan Euroopan junamatkassamme.

Kuten monet muutkin söimme päivällisen junassa. Jotkut jopa kehuivat sitä.  Pelasimme vielä muutaman matka-Scrabblen ja moikkasimme aina niin iloista ja hyväntuulista Radalla sarjasta tuttua konduktööriä. Muutaman pelin jälkeen menimme makuulle, sillä juna oli aikaisin aamulla Pasilassa.

Hyvin menneen matkan jälkeen auto ulos junasta ja nokka kohti kotia.

Etelä-Suomessa aurinko nouseekin jo hieman korkeammalle, kurottaen kohti kevättä ja virittäen ajatuksia kohti uusia matkakohteita.

Junailua Italia osa 3: Rimini – San Marino – Bologna – Padova

Milano – Torino – Genova – Pisa – Firenze – Rimini – San Marino – Bologna – Padova – Venetsia – Verona – Bergamo – Como

 

Rimini

Riminiin eksyimme San Marinon takia.  Firenzestä ei mene suoraa junaa Riminille, vaan matka täytyy tehdä Bolognan kautta. Ensimmäinen junaosuus tehtiin Firenze Santa Maria Novella- asemalta Bolognan keskusasemalle, jossa vaihdettiin junaa. Odotusajan junanvaihtoon piti olla n. 20 min. Ensimmäinen juna oli myöhässä 15 minuuttia, joten vaihto missattiin ja seuraava odotusaika oli melkein tunnin.

Italian junia mollataan ehkä syyttä, sillä aseman kuulutukset ja info pelasi hienosti, samoin palvelu ja uuden junalipun saanti.

Trenitalia hoiti asian varsin mallikkaasti, iso kiitos.

Hintaa ensimmäiselle matkaosuudelle tuli 18,90 €/ 2 henkilöä. Toinen matkaosuus tehtiin Bologna- Rimini. Matka-aika oli 1,15 h ja hintaa tälle siirtymälle kahdelta matkustajalta tuli 9,90 €. Riminin juna-asema sijaitsee vanhan kaupungin kupeessa.

Riminin kaupungin jakaa kahtia rautatie, joka kulkee keskustan kohdalla reilun puolen kilometrin päässä Adrianmeren rannikosta. Juna-asemalta ei siis ole pitkä matka rannan alueelle.

Aseman edustalla oleva Piazzale Battisti aukio on joukkoliikenteen keskus, jossa voi nousta linja-autoihin, juniin ja taksiin. Rimini on Adrianmeren suosituin rantapaikka.

Rimini on pieni kaupunki, jonka keskusta on tiivis. Kaikki tarvittava löytyy melkeinpä poikkeuksetta kävelymatkan päästä.

La Marina ranta-alue onkin Riminin pääpaikka ja sen on varsinainen hotellien ja palveluiden keskus.

Nyt syyskuun lopussa turistikausi oli jo loppunut ja meno alueella rauhaisaa. Rannalla seistessä olotila muuttui hyvinkin turvalliseksi ja hidastempoiseksi… Riminin paras nähtävyys ja nautinto onkin juuri rannan alue – kesällä ja aurinkoisessa säässä.

Toki Riminissä on muutakin kuin ranta. Riminin varsinainen keskusta alkaa rautatieaseman edustalta. Juna-aseman toisella puolella on Vanha kaupunki, jossa sijaitseva Tempio Malatestiano eli Malatestianon temppeli on Riminin tärkein kirkko. Sen vieressä on aamusta iltaan avoinna oleva Mercado Coperto eli kauppahalli.

Vanhaan kaupunkiin kuljetaan Arco di Augustus – Augustuksen portista, joka on Vanhan kaupungin pääkadun päässä, aivan Vanhan kaupungin rajalla oleva vanha roomalainen muistomerkki.

Piazza Cavour aukion lähellä on kauniita rakennuksia ja kaikenlaista tutustumisen arvoista.

Palazzo del Podestà on kaunis goottilaistyylinen palatsi, joka on nykyisin kaupungintalo, ja sen vieressä olevassa rakennuksessa on taide- ja valokuvanäyttelyitä.

Lähellä sijaitseva linnake Castel Sismondo – Rocca Malatestiano on kahdesta nimestään huolimatta paikka, jonka valtaosa turisteista jättää tietämättään huomiotta. Paikka ei ole avoinna yleisölle, paitsi erityistilaisuuksien aikana. Ulkoapäinkin se on komeaa katsottavaa, vaikkakin oli juuri osittaisen korjauksen alla.

Matkalla aukiolta linnakkeelle on paljon ravintoloita ja keskiviikkoisin sekä lauantaisin alueella on torikojuja.

 

Vanha Ponte di Tiberio silta ylittää Portocanalen.

Sillan yli kulkee normaali liikenne, vaikka silta näyttää ulkoisesti melkoisen ränsistyneeltä.

Sillan lähellä on kaupunginmuseo ja Piazza Ferrarin kirurgin talo eli Domus del Chirurgo.

Alueella on kuulemma hyviä kalaruokaravintoloita ja pizzerioita, joita emme tällä kertaa ehtineet kokeilla.

Riminin rannan yhteydessä on maailmanpyörä, josta on upeat näkymät Riminiin ja pitkin merenrantaa johtavaa 15 km pitkää valkoista hiekkarantaa.  Rannalla on myös majakka, jonka vieressä on delfinaario.

Harvoin laitan hotellikommentteja blogiini, mutta iso plussa pitää antaa hotelli Card Internationalille, joka oli aivan juna-aseman lähellä. Sijainti ja itse hotelli oli mainio, samoin erittäin hyvä aamiainen ja palvelu.

15 minuutin päässä Riministä on mini Italia puisto, jossa on kaikki tärkeät Italian nähtävyydet esillä. Esitteiden ja kehujen mukaan paikka olisi voinut olla käymisen arvoinen, mutta meillä aikataulu ei siihen antanut nyt mahdollisuutta.

 

San Marino

Kun kerran huudeilla huideltiin, niin pitihän se mennä käymään myös Italian ympäröimässä Euroopan pienimmässä tasavallassa San Marinossa.

San Marino sijaitsee Titano vuoren rinteillä melko lähellä Riminiä.

Junaa ei San Marinoon mene, joten matkasimme sinne linja-autolla. San Marinoon pääsee kätevimmin bussilla Riministä.

Helpointa on hypätä bussiin Riminin juna-asemalta tai Augustuksen portilta. Kesäaikaan bussi kulkee myös Piazza Tripolin kautta. Bussilipun hinta edestakaisin oli 10 € ja sen saa kätevimmin ostettua esim. Riminin juna-asemalta tai sitten Burger King-ravintolan viereisessä olevasta kioskista.

Bussit kulkevat Rimini – San Marino väliä talviaikaan 75 minuutin välein. Tunnin bussimatkan aikana voi ihailla maisemia. Matkan loppuosa kuljetaan kapeita, jyrkkiä ja hyvin kiemuraisia teitä.

San Marinossa päätepysäkki on aivan vanhankaupungin kupeeseen.

Linja-autopysäkiltä on lyhyt, mutta jyrkähkö matka ylös keskustaan.

Paikka ei kaikilta osin sovi lastenrattaille tai liikuntarajoitteisille.

San Marinon keskustaan pääsee myös köysihissillä. Borgo Maggioren linnalta lähtevä köysihissi maksaa 4,50 € / edestakainen matka ja yhdensuuntainen matka 2,80 €. Matka kestää 2 minuuttia ja siinä voi ihailla upeita maisemia.

San Marino on niin pieni, että sen on kiertänyt helposti puolessa päivässä.

San Marinossa käytetään euroja, vaikka maa ei EU:hun kuulukaan. San Marinosta on helppo löytää ravintoloita ja ruokakulttuuri on samanlainen kuin Italiassa. Siellä myös puhutaan italiaa.

Monet näistä ravintoloista sijaitsevat huikeilla näköalapaikoilla ja niistä kannattaa totta tosiaan nauttia.

Näkymät veivät kiireen pois ja toivat tilalle hetken…. Paikka oli syyskuussa rauhallisuuden tyyssija.

Erityisesti ravintoloita on Vanhassa kaupungissa, joka itsessään on myös  kaupungin suurin nähtävyys. San Marinon pääkaupunki San Marino onkin UNESCOn maailmanperintökohde.

Vanhassa kaupungissa on tornia, muuria ja museota sekä myös kaupallisempaa matkailutarjontaa. San Marino on keskihintainen vierailupaikka. Juomat ja syöminen on ravintoloissa halvempaa kuin Suomessa.

San Marinon päänähtävyyksiä ovat, Vanhan kaupungin lisäksi, Titano vuoren päällä sijaitsevat kolme tornia; Rocca eli Guaita- torni 1, Cesta- torni 2 ja Montale –torni 3.

Tornit ovat valtakunnan tärkein symboli ja ne näkyvätkin lilliputtimaan moneen kolkkaan.

Kaksi ensimmäistä tornia ovat itse asiassa pieniä linnoja.” Linnoihin” pääsee tutustumaan maksua vastaan. Ensimmäinen torni sijaitsee suoraan Vanhan kaupungin edessä. Tornilta on hyvät maisemat merelle asti.

Torni kakkosessa toimii asemuseo, jossa on esillä jousia, miekkoja, haarniskoita, tuliaseita ja muta aseistusta. Tästä tornista näkee hyvin kaksi muuta tornia ja lisäksi pääsee tornin huipulle, josta on valokuvauksellinen näköala Vanhaan kaupunkiin ja muualle ympäristöön. Portaat ylös torniin ovat kapeat ja jyrkät, joten liikuntarajoitteisille ne eivät sovi.

Kolmas torni seisoo hieman kauempana kivetetyn metsäpolun päässä. Torni on vaatimattomampi kuin muut tornit ja sinne ei pääse sisälle. Tornit sijaitsevat lähellä toisiaan, ja niiden välinen vaellusreitti on kaunis mutta siinä on jyrkkiäkin korkeuseroja.

Kaupungissa on tornien lisäksi myös muitakin nähtävyyksiä. Palazzo Publico eli San Marinon kaupungintalo sijaitsee hienolla paikalla Vapauden aukiolla. Kaupungintalossa voi myös vierailla.

Kaupungintalon edessä tapahtuu kerran tunnissa vahdinvaihto, jota on hauska seurata.

Aukiolla on myös pieni vapaudenpatsas.

Paikasta aukeaa komeat näkymät ympäristöön.

Moni turisti haluaa myös passiinsa San Marinon leiman. Tyypillistä onkin ostaa pari postimerkkiä, jotka leimataan passin sivuille. Leiman passiin saa turisti-infosta.

Keräilijät ostavat myös mielellään San Marinosta kolikoita ja postimerkkejä.

San Marino on Tax Free alue ja se onkin himoshoppailijan taivas. Meiltä jäi Tax Free edut tällä kerralla käyttämättä.

San Marinon Vanhassa kaupungissa kapeat kadut mutkittelevat ylös ja alas. Talot on rakennettu toisiinsa kiinni jyrkän vuoren rinteille.

Paikka on kaikkineen erittäin siisti ja turvallinen. Rakennukset ovat erityisen hyvässä kunnossa ja ihmiset olivat hyvin ystävällisiä. Tänne tulevat vain turistit.

San Marinossa ei ole kovin paljon muita nähtävyyksiä, kuin upeat maisemat.

Paikassa on kaksi turisteille avoinna olevaa kirkkoa, joista Pyhän Marinuksen basilika on kirkoista suurin ja tärkein.

Toinen nähtävyys on Pyhän Franciksen kirkko, joka on puolestaan maan vanhin kirkko.

Toisin kuin Italian puolella olevat koristeelliset kirkot, nämä kirkot olivat kovin vaatimattomia.

San Marinon lilliputti valtion muut alueet sijaitsevat, Superstradan varrella ja maaseudulla, eikä niissä ole juurikaan nähtävää.

 

Bologna

Back to Bologna….. Saavuimme Bolognan keskusasemalle illalla noin yhden tunnin junamatkan jälkeen.  Rimini-Bologna junamatkan hinta meiltä kahdelta oli 12,90 €. Juna-asemalta suuntasimme suoraan hotelille. Bologna on keskeisen sijaintinsa ja hyvien junayhteyksien takia mainio paikka siirtyä moneen muuhun kohteeseen Italiassa.

Bologna tunnetaan Italiassa ruoan ja kulttuurin keskuksena. Kaupungissa olikin maistettava nimikkoruokaa, Pasta alla bolognesea – hyvää oli.

Vaikka Bologna itsessään on suuri kaupunki, ovat kaikki turistinähtävyydet pienellä alueella ydinkeskustassa.

Julkisia kulkuneuvoja ei Bolognassa tarvitse. Linja-autoa tai taksia tarvitsee ainoastaan jos matkaa lentokentälle.

Mikäli haluaa kuitenkin kiertää nähtävyydet muutoin kuin jalkaisin, hyvä vaihtoehto on Hop on Hop off bussi. Hintaa kaupunkikierrokselle tulee 15-22 €, riippuen linjasta.

Bolognan ydinkeskustassa eli vanhoissa kortteleissa pääaukioiden ympäristössä sijaitsevat lähes kaikki nähtävät kohteet.

Kannattaa myös katsoa, mitkä käyntikohteet sisältyvät 25- 40 € Bologna Cardiin.

Aukioiden Piazza Maggiore ja Piazza del Nettuno välissä on palatseja, joissa nykyään on museoita ja muuta katsottavaa. Alueella on myös paljon kahviloita ja ravintoloita.

Piazza Maggioren laidalla on yksi maailman suurimmista kirkoista, Basilica di San Petronio. Itse kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, sen sijaan panoramaterassille ja kappeliin on kumpaankin erikseen 3 € maksu.

Jotta kirkossa saa kuvata, pitää maksaa kolmen euron kuvausmaksu.

Merkiksi maksusta saa ranteeseen keltaisen rannekkeen.

Maksu kannattaa todellakin maksaa.

Bologna welcome sivuilta voi ladata ilmaisen audioguiden useimpiin Bolognan kirkkoihin.

Bolognassa on myös muitakin upeita ja käymisen arvoisia kirkkoja. Santa Maria Della Vita, jonne sisäänpääsymaksu on 4 €, jos lisäksi haluaa käydä kirkon museossa maksaa yhdistelmälippu 8 €.

San Domenicon kirkko kannattaa myös käydä katsomassa. Tämä melko vaatimattoman näköinen kirkko kätkee sisäänsä loistoa ja kauneutta.

Kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy.

San Giacomo Maggioren kirkkoa pidetään yhtenä Bolognan kauneimmista kirkoista. Kirkossa on lähes jatkuvasti kirkollisia toimituksia ja kuvaaminen siellä on kielletty. Myös Santo Stefanon kirkko on pistäytymisen arvoinen.

Piazza di Porta Ravegnana aukiolla on kaksi tornia – Le Due Torri.

Ansinellin tornit ovat Bolognan maamerkki.

Torre degli Asinelli on korkea ja kapea torni. Sen huipulle pääsee kiipeämällä 498 askelmaa. Portaat ovat osittain melkoisen jyrkät ja kapeat.

Hintaa kapuamiselle tulee 3 euroa.

Nykyään tornin katetussa porraskäytävässä on pieniä käsitöitä myyviä paikkoja.

Toinen torni, Torre Garisenda on pienempi ja se on Pisan tornin tavoin kalteva.

Bolognassa kuten monessa muussakin Italian vanhoissa kaupungeissa on paljon katettuja jalkakäytäviä eli I Porticeja.

Ehdottomasti kauneimmat Bolognan nähtävyydet ovat nämä käytäväkadut ja katujen varsien rakennukset, jotka hehkuvat punaisen ja keltaisen eri sävyissä.

Kaupungista puhutaankin punaisena kaupunkina. Ylhäältä käsin katsottuna kaupunki tosiaan näyttääkin punaiselta.

Yksi käymisen arvoinen paikka on Teatro Comunale, eli Bolognan oopperatalo. Sinne tehdään 8 € hintaisia opastettuja kierroksia.

Kierrokset tehdään italiaksi ja englanniksi ja niitä on vain kerran tiettyinä päivinä.

Ajankohdat ja ennakkovaraukset kannattaa tehdä etukäteen netin kautta.

Taiteen ystäville Bolognasta löytyy useita hyviä museoita.

 

Kaupungin ylpeys on tuhat vuotta vanha yliopisto, joka on maailman vanhin olemassa oleva yliopisto.

Yliopisto käsittää kymmeniä rakennuksia, joista osa on jopa 500 vuotta vanhoja.

Yliopiston museoihin kannattaakin tutustua.

Nähtävä oli Arkeologisen museon, Museo Civico Archeologico vieressä oleva Teatro Anatomico, jossa keskiajalla opetettiin, ja havainnollistettiin ihmiskehoa ja sen leikkelyä.

Paikka on sisäpihalla ja sinne mennään porttikongista.

 

Tämä yliopiston entinen päärakennus toimii nykyään Bolognan kirjastona sekä anatomian teatterin kotipaikkana. Paikka on kerrassaan upea.

Anatomian teatteriin on 3 euron pääsymaksu, ja se on avoinna ma–pe klo 10–18, la klo 10–19 ja su klo 10–14.

Hieman kaupungin ulkopuolella on Santuario Madonna di San Luca.

Kirkko sijaitsee kukkulan päällä, noin 3,5 kilometrin päässä keskustasta ja parhaiten sinne pääsee Piazza Maggiorelta lähtevällä San Luca Express kaupunkijunalla. Kyydissä kulkeminen maksaa 10 €/henkilö.

Toki kukkulalle voi myös nousta kiipeämällä yli 600 rappusta.

Ylhäältä kukkulalta on upeat näkymät Bolognaan. Itse kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta näköalaterassille on erillinen 3 € maksu.

Kirkkokukkulalle  johtaneesta katetusta jalkakäytävästä on vielä pylväitä olemassa ja parhaiten niihin pääsee tutustumaan jalkaisin.

Bologna oli rento, rauhallinen ja turvallisen oloinen kaupunki.

Siellä ei myöskään ollut kiusaksi asti kaduilla kaupittelevia krääsänmyyjiä ja pummeja, eikä kerjäläisiä, kuten monessa aiemmassa kohteessamme.

Italiassa on tapahtunut valtava siistiytymismuutos. Kaikissa käymissämme kohteissa on roskapussit ja katujen törkyisyys  kadonnut, mikä oli isosti positiivista.

 

Padova

Matkustimme illaksi Padovaan. Junamatka Bolognasta Padovaan maksoi kahdelta 19,80 € ja matkaan meni aikaa noin tunti. Padova on Venetsian lähin kaupunki. Venetsiaan on Padovasta n. ½ h junamatka, miksi valitsimmekin sen yöpaikaksi.  Hotellien hinnat Padovassa ovat kohtuulliset ja hinta-laatusuhde parempi kuin Venetsiassa.

Padovan juna-asema sijaitsee aivan kävelyetäisyydellä keskustasta ja siellä on helppo liikkua matkatavaroiden kanssa, toisin kuin Venetsiassa.

Padovan asemalta on reilu kilometrin matka Padovan vanhaan kaupunkiin, jossa kaikki nähtävyydet ovat.

Kävellen sinne menee n. 20 minuuttia, mutta juna-aseman edestä menee myös raitiovaunu vanhaan kaupunkiin.

Lipun voi ostaa raitiovaunupysäkeillä olevista automaateista 1,20 € / kertalippu, jolla voi matkustaa 75 minuutin ajan tai sitten esim. päivälippu jolla voi matkustaa 4 x 75 minuutin ajan. Lipun hinta on 4,80 €.

Padovassa oli paljon pyöräilijöitä, mikä ei ole se tavallisin liikkumismuoto Italiassa. Lieneekö suuri pyöräilijöiden määrä johtunut siitä, että kaupunki on yliopistokaupunki, jossa nuoret näyttivät suosivan erityisesti pyöräilyä. Kaupunkipyöriä on myös mahdollisuus vuokrata Padovassa.

Padovan vanhan kaupungin alueella kulkee kaupunkijuna, jolla voi kiertää eri nähtävyydet.

Padovan keskusta on pieni. Kaikki oleellinen onkin kaupungissa nopeasti kierretty.

Prato della Valle on iso aukio, jossa on puistoalueita ja erilaisia nähtävyyksiä. Lauantaisin Prato della Valle aukiolla on suuret markkinat, joita juuri purettiin kun saavuimme sinne.

Puiston ympäri menevä vesikanava patsaineen ja siltoineen oli kaunis ja kuvauksellinen.

Muutakin nähtävää kaupungissa on, kuten Rooman aikaisia raunioita, lisää kirkkoja, kasvitieteellinen puutarha, juutalaiskorttelisto ja museoita, joista Gioton ja Tintoreton töitä esittelevä taidemuseo on suosituimpia vierailukohteita.

Padovassa kannattaa käydä Sant’Antonio di Padova kirkossa, joka sijaitsee Piazza del Santo aukiolla. Kirkko on hieno ja varsinaisena pyhiinvaelluspaikkana kirkossa on Sant’Antonin hautakammio, jonka sisustaa koristavat Donatellon veistokset. Kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy.

Toinen hieno kirkko vierailla on Cattedrale di Santa Maria Assunta, joka tunnetaan myös Padovan katedraalina.

Upeita seinämaalauksia voi ihastella kirkon Oratorio di San Giorgio sekä Cappella degli Scrovegni kappelissa, jonne sisäänpääsy on 8 €.

Cappella degli Scrovegni on kovin vaatimattoman ja pienen näköinen rakennus ulkoapäin. Sisäänsä tämä melko pieni kappeli kätkee upeat seiniä ja kattoja koristavat Gioton freskot.

Jos haluaa välttyä jonottamiselta, kannattaa lippu hankkia ennakkoon netin kautta. Harmillisesti tässä kappelissa on kuvauskielto.

Vanhan kaupungin kadut ja kujat ovat aika tyypillisiä italialaisia.

Vanha kaupunki on myös suurelta osin kävelykaupunkialuetta. Isoja aukioita reunustavat upeat rakennukset ja monet eri kahvilat ja ruokapaikat.

Hieno aukio on Plazza della Regiane. Plazza della Signorissa pidetään ulkomarkkinoita, joissa myydään kaikenlaista tavaraa.

Piazza delle Erbe, Piazza della Frutta markkinat sijaitsevat kuninkaallisen palatsin edessä olevalla aukiolla. Kummatkin markkinat ovat avoinna ma-la aamupäivisin ja illasta markkinakojut vaihtuvat ravintoloiden ulkoalueiksi.

Padovan  yliopisto piti käydä katsomassa, jo ihan sen kuuluisten oppilaidensa takia. Galileo opetti Padovan yliopistossa ja Copernicus opiskeli siellä. Vuonna 1678 yliopistossa myönnettiin naiselle maailman ensimmäinen korkeakoulututkinto.

Padovassa ei ole kovin paljon nähtävää, enkä ole aivan varma kannattaako 42 h tai 72 h Padova card hankkia, vaikkakin hinta on melko edullinen, 16-21 €. Jos kortin hankkii kannattaa huomioida, että esim. Giotton freskoihin on tehtävä ilmaisen sisäänpääsyn lisäksi erillinen vierailuvaraus, jonka hinta on 1 €. Padovaa kiertää myös Hop on Hop off bussi, jonka hinta on 15 €. Nähtävää on sen verran vähän, että bussikyytiä niiden kiertämiseen ja katsomiseen ei välttämättä tarvitse.

Junailua Italia osa 2: Genova – Pisa – Firenze

Milano – Torino – Genova – Pisa – Firenze – Rimini – San Marino – Bologna – Padova – Venetsia – Verona – Bergamo – Como

 

Genova

Genovassa on kaksi rautatieasemaa Principen tai Brignolen. Saavuimme aamulla Torinosta Genovaan Piazza Principen juna-asemalle. Kahden tunnin junamatka sujui mukavasti, eikä hintakaan tälle junaosuudelle ollut hirmuinen. Hintaa tuli kahdelta henkilöltä 12,40 €.

Genovaan pääsee hyvin niin junalla, bussilla kuin laivallakin muualta Italiasta, kuin myös muualta Euroopastakin.

Genova on satamakaupunki, jonka sijainti on ainutlaatuinen ja jossa on täysin omanlaisensa tunnelma.

Genova oli huomattavasti likaisempi kaupunki kuin edelliset Milano ja Torino. Kaupunkikuvassa liikkui myös monenlaista haahuilijaa ja tavaroista piti automaattisesti huolta  hieman tarkemmin.

Genovan satama-alueet ovat Euroopan suurimpia ja Genova onkin Italian suurin satamakaupunki.

Genovan satamassa on Palazzo San Giorgio, joka on kuuluisa siitä, että Marco Polon matkakirjat on saneltu tuolla aukiolla.

Porto Antico eli vanha satama on kaupungin turistimagneetti, jossa on ravintoloita, merenkulkumuseo ja muita museoita. Satama kilpaileekin turisteista vanhan kaupungin nähtävyyksien kanssa.

Satamassa on Bigo-hissi, jolla voi nousta 4 € hinnalla ylös korkeuksiin ihailemaan maisemia. Ylösnostettava näköalatasanne pyörii 360 astetta ympäri ja sieltä voi ihailla koko Genovan aluetta.

Rantapromenadilla on mukava vaan kuljeskella ja ihailla maisemia sekä upeaa vanhaa majakkaa, jossa on nykyään museo ja jonka huipulle voi nousta 172 askelmaa sataman maisemia ihailemaan.

Sisäänpääsy majakkaan maksaa 6 €, mutta se on avoinna vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Majakan vieressä sijaitseva Maritone-torni on sekin huomionarvoinen, sillä se edustaa postmodernia arkkitehtuuria ja sen lempinimi genovalaisten keskuudessa onkin ”suuri kynä”, erikoisen kattonsa takia.

Satamasta on myös mahdollista napata sopiva risteily lähemmäksi tai kauemmaksi. Jos haluaa vierailla esimerkiksi Peglissä, pääsee sinne Navebuss venebussilla. Hinta on 4 € ja lippu ostetaan alukselta.

Kuten monessa muussakin isossa kaupungissa on metro kätevin liikkumismuoto. Yksilinjainen metro kulkee keskustan tärkeiden alueiden läpi. Myös taxilla liikkuminen on melko edullista.

Genova on iso kaupunki ja siellä paikasta toiseen liikkumiseen kannattaa käyttää julkisia liikennevälineitä tai skootteria … ja noita skoottereita oli ja PALJON. Miten ne saa omansa pois tuolta välistä?

Julkinen liikenne, eli bussit toimivat Genovassa hyvin ja niillä pääsee helposti joka puolelle kaupunkia. Liikkuminen on myös edullista, sillä Genovapass päivälippu maksaa 4,50 €.

Isommalle porukalle on myös tarjolla 9 € porukkalippu, jolla voi matkustaa 1-4 henkilöä. Kertalippu maksaa 1,50 € ja sillä voi matkustaa 100 minuuttia sen leimaamisesta. Lippuja voi ostaa T-merkillä varustetuista kioskeista ja kahviloista sekä metroasemilta olevista automaateista.

Kävellen kannattaa liikkua ainoastaan vanhankaupungin ja sataman alueella.

Genovan Hop on Hop off bussi maksaa 1 päivältä 15 €. Genovan museokortti voi olla hyvä vaihtoehto, jos aikoo kierrellä Genovan monia korkeatasoisia museoita. Tärkeimmät kohteet eivät kuulu kortin vapaaseen sisäänpääsyyn, mutta kortilla saa niihin alennuksia. 1 päivän kortin hinta on 12 € ja maksamalla 3 € lisää, oikeuttaa kortti myös linja-autolla liikkumisen.

Genova on  melko sokkeloinen kaupunki ja kunnon kaupunkikartan hankkiminen onkin suositeltavaa.

Kaupungin korkeuserot ovat myös paikoin aika isot, mikä voi tuoda haastetta liikuntarajoitteisille ja lastenrattaiden kanssa liikkuville.

Genovassa ollessa kannattaa tutustua myös Spianata Castelettoon, jonne pääsee hyvin Piazza del Portello -aukiolta vanhankaupungin pohjoisosista.

Sieltä on hyvä ihailla satamaan ja merelle avautuvia näkymiä.

Kukkulalle voi nousta joko suoraan hissillä tai sitten menemällä ensin funikulaarilla Sant’Annaan ja kävelemällä sieltä alle vartissa Castellettoon.

Julkisten liikennevälineiden vuorokausilippu kelpaa myös hisseihin ja funikulaareihin tai sitten niihin voi ostaa irrallisia kertalippuja.

Alueelle on käytössä myös portaat, mutta nousu on jyrkkä ja matka on pitkä.

Piazza de Ferrari on Genovan vanhojen ja uusien osien välissä oleva keskusaukio. Sen huomattavimpia rakennuksia ovat Carlo Felice oopperatalo ja Palazzo della Nuova Borsa sekä lähistöllä oleva Mercato Orientale –kauppahalli.

 

Vanhakaupunki on kävelyaluetta. Siellä on monta paikkaa joihin kannattaa tutustua.

Alueella kulkee myös perinteinen kaupunkijuna, jonka kyydistä voi ihastella kaikki tärkeät paikat.

Palazzo Reale eli kuninkaallinen palatsi tarjoaa 6 € maksua vastaan tilaisuuden tutustua Genovan loiston aikaisiin kuninkaallisten asuintapoihin.

Palazzo Rosso on yksi kauneimmista palatseista Genovassa. Siellä on taiteen lisäksi ihailtavana upeita tiloja. Sisäänpääsy tähän palatsiin on 9 € ja audioguide maksaa lisäksi 5 €.

Ehdottomasti kannattaa kävellä Via Garibaldin palatsikadulla ja ihailla rikkaiden patriisisukujen rakennuttamia komeita palatseja, joita on vieri vieressä.

Via Garibaldin palatsit ovat muodostaneet museokompleksin, jossa voi tarkastella taidetta ja historiallisesti merkittäviä esineitä kuten Paganinin käyttämiä viuluja. Tämä 250 m pitkä kadunpätkä on UNESCOn maailman perintölistalla. Genovaa voidaankin kutsua taidekaupungiksi.

Piazza della Vittoria puistoaukiolla on riemukaari. Riemukaaren lähellä on kauppahalli, joka on myös kiinnostava paikka vierailla. Unohtaa ei myöskään kannata porttia kahdella tornilla, josta käydään vanhaan kaupunkiin.

Piazza Matteotti aukion edessä on upea Palazzo Ducale palatsi, joka toimii galleriana. Alueella on myös Matteo perheen palatseja, jotka nekin ovat kirkon fasadien tavoin mustavalkoisia sekä San Matteo kirkko.

Pieni vaatimattoman näköinen kirkko kätkee sisäänsä mielettömän kauneuden. Yhdistelmälippu palatsiin, Museo Correraan, arkeologiseen museoon sekä kirjasto Nazionale Marcianaan maksaa 25 €.

Cattedrale di San Lorenzo – Genovan tuomiokirkkoa pidetään yhtenä Italian kauneimpana ja sen epätyypilliset mustavalkoiset fasadit tekevät siitä myös ulkomuodoltaan erilaisen.

Kirkko ei ole ulkoapäin koristeellinen, mutta sen marmori vaihtaa väriä valon mukaan.

Kirkon torniin pääsee kipuamaan 5 €  hinnalla ja sieltä voikin ihailla edessä avautuvaa Genovaa. Museo del Teseorossa, joka sijaitsee kirkon hautaholvissa, kuten myös Museo Diocesanossa on nähtävänä paljon kirkkoon liittyviä uskonnollisia esineitä ja aarteita. Yhden aarteen kerrotaan olevan pyhä Garlin malja.  Näihin museoihin on erillinen sisäänpääsymaksu.

Genovassa on muitakin käymisen arvoisia kirkkoja; Santa Maria di Castellon kirkko,  Chiesa del Gesu jesuiittakirkko sekä pieni San Pietro in Banchi kirkko, jota ei kannata myöskään ohittaa. Kirkko kätkee sisäänsä upean koristelun.

Castello d’Albertis tai D’Albertisin linnassa toimii tällä hetkellä Museo delle Culture del Mondo, joka on maailman kulttuurien museo. Museo on kukkulalla, jonne pääsee hissillä. Museoon on 6 € sisäänpääsy. Linnasta on myös hienot näkymät alas satamaan. Linna sijaitsee lähellä Principen juna-asemaa.

Jos vaan on aikaa, voi hauska puolen päivän retki ympäristöön olla Reto Ferrovia Genova-Casella. Vanhalla junalla mennään ylös kukkulalle pieneen Casellan kylään. Matka suuntaansa kestää n. tunnin. Maisemat junasta ovat komeat, riippumatta kummalla puolella junaa istutkaan. Hinta menopaluu lipulle on 4,50 €/ suunta / hlö.

Hieman kauempana sijaitseva Staglieno Cimitero Monumentale hautausmaa on hyvin kaunis ja käymisen arvoinen paikka. Hautausmaalla on upeita monumentteja, jotka muistuttavat historian, kulttuurin ja taiteen suurista nimistä. Hautausmaalle järjestetään myös opastettuja kierroksia. Lisäksi se on suosittu kuvauspaikka ja kuvauksille on määritelty ehdot ja hinnat riippuen kuvien käyttötarkoituksesta, sekä kuvien ottamisen ajankohdan mukaan. Tänne emme valitettavasti ehtineet.

 

Pisa

Saavuimme Pisaan Genovasta. Mukavasti sujunut aamuinen junamatka kesti n. 2 h ja hintaa sille tuli 10,90 € kahdelta henkilöltä. Pisaan pääsee hyvin junalla eri puolilta Italiaa.

Jätimme matkalaukut juna-asemalle, jossa on matkatavaroiden säilytyspalvelu. Hintaa kahden laukun säilytyksestä tuli 10 €.

Pisa on suosittu päivä- ja kauttakulkukohde ja aseman tavarasäilytykseen olikin jono.

Myös juna-aseman läheisyydessä on muutama muukin paikka, jonne voi jättää matkalaukut säilytykseen.

Kaupunki on kompakti ja melko pieni. Kaikki merkittävimmät nähtävyydet sijaitsevat melko lähekkäin toisiaan.

Pisa on tunnettu kaltevasta tornistaan ja torni onkin ehdoton päänähtävyys.  Olimme varanneet vierailuun reilun puoli päivää ja se riitti hyvin tälle vierailulle.

Pisa Centrale juna-asema on melko kaukana Pisan tornista ja vanhasta kaupungista. Parhaiten tornille pääsee juna-asemalta menevillä linja-autoilla, joita kulkee n. 10 minuutin välein. Lipun hinta on paikallismaksu 1,50 €. Lippuja ostetaan poikkeuksellisesti joko linja-autosta tai aseman sivussa olevasta lippuautomaatista. Lippu on voimassa 70 minuuttia.

Toinen vaihtoehto on ottaa taxi, tai vuokrata juna-asemalta polkupyörä. Hyvä vaihtoehto liikkumiseen vanhankaupungin ulkopuolella onkin pyöräily. Pyörällä liikkuminen on kaupungissa yleistä, ja Pisassa onkin paljon pyörävuokraamoita.

Kaupungin keskustassa ei ole paljon liikennettä, mutta vanhankaupungin muurien takana etäisyydet ovat pitkiä ja liikennettä on enemmän.

Pisassa on mahdollista osallistua 15 € maksavaan Hop on Hop off kierrokseen, mutta kaupunki on sen verran pieni, että sen kiertää helposti kävellenkin.

Pisan keskustan jakaa kahtia Arno joki. Juna-asema ja uusi keskusta on joen toisella puolella ja toisella puolella on sitten vanhakaupunki ja tuomikirkko sekä kuuluisa Pisan torni.

Joen vastarannalla sijaitsee erittäin kaunis ja erikoinen, melko pieni Chiesa di Santa Maria della Spina kirkko.

Kirkon sisään kannattaa mennä katsomaan Pisanon Madonna ja lapsi veistosta. Kirkkoon on pieni 1,50 € sisäänpääsymaksu. Kirkko ei ole yhtä häikäisevä sisältä kuin se on ulkoapäin.

Uudella puolella jokea sijaitsee  Palazzo Agostinia vastapäätä Palazzo Blu, joka toimii tällä hetkellä taidegalleriana.

 

Ihmeiden aukio eli Campo dei Miracoli on tärkein turistikohde Pisassa.

Sinne kuljetaan kauniin portin kautta. Siellä on mm. Pisan kuuluisa kalteva torni. Kuvista katsottuna ei todellakaan saa käsitystä, miten vinossa kuuluisa torni oikeasti on.

Toriniin pääsee vierailemaan, mutta vain 40 henkilöä kerrallaan. Alle 8-vuotiailta on pääsy evätty torniin ja alle 18-vuotiaat pääsevät sinne ainoastaan aikuisen seurassa.

Torniin täytyy kavuta 294 askelmaa spiraalinmuotoisessa portaikossa. Torniin kannattaa ehdottomasti hankkia lippu etukäteen netistä tai sitten täytyy varautua jonottamaan tosi pitkään.

Torniin ei saa ottaa mukaan laukkuja tai kasseja, vaan ne jätetään tornin alla olevaan säilytykseen. Sisäänpääsy Pisan kaltevaan torniin maksaa 18 € ja sisäänpääsyt ovat aina ½ tunnin välein.

Kaltevan tornin lisäksi Pisassa on myös paljon muutakin katsottavaa.

Aukiolla on Baptistery di San Giovanni eli kastekappeli, joka on mielenkiintoinen erikoisen pyöreän muotonsa takia.

Jos sattuu onnistamaan, voi kuulla kuoroharjoitukset upeassa akustiikassa. Meitä ei onnistanut tällä kertaa. Sisältä kappeli oli melkoisen mitäänsanomaton.

Aukiolla on Cattedrale Pisa eli tuomiokirkko.  Kirkkoon ei ole pääsymaksua, mutta jos haluaa lainata audioguiden, on sen hinta 2 €. Kirkon ulkopuoli on koristeltu vaaleanpunaisella, valkoisella ja vihreällä marmorilla.

Katedraali on erikoinen, koska siinä on vaikutteita arabialaisesta kulttuurista. Kirkossa on myös upea Giorgio Vasarin fresko viimeisestä tuomiosta.

Lisäksi kirkossa on Galileon lamppu, joka antoi hänelle oivalluksen Galilei-invarianssi periaatteesta.

Yhteen kirkon kupoleista on mahdollista kiivetä, mutta sinne on 463 askelta. Paikasta on upeat näkymät Pisaan. Kiipeäminen torniin on ilmaista.

Näkemisen arvoinen on myös Camposanto eli pyhä hautausmaa, jossa kerrotaan olevan maata Golgatalta. Kuuluisia ja kauniita ovat hautakammiot, johon ylhäiset pisalaiset aikoinaan haudattiin. Sivulla on myös kolme kappelia.

Aukiolla on myös kaksi museota. Museo delle Sinopie eli freskomuseo, joka esittelee Camposanton seiniä aiemmin koristaneita maalauksia.

Samalla sivustalla on Museo dell’Opera del Duomo eli tuomiokirkon museo, jossa on tuomiokirkon taidetta näytillä.

Näihin myydään lippuja erikseen tai sitten yhdistelmälippuna. Lippu yhteen kohteeseen maksaa 5 €, 2 kohteeseen 7 €, 3 kohteeseen 8 € ja kaikkiin neljään kohteeseen 9 €.

Noin 400 metrin päässä Ihmeiden aukiosta kohoavat muinaisen Terme di Neronen rauniot.

Kylpylän jäännökset ovat ensimmäiseltä vuosisadalta. Se on Pisan ainoa Rooman valtakunnan ajoilta säilynyt monumentti.

Vanhassa keskustassa voi vierailla markkinoilla, jossa on myynnissä kaikenlaista matkamuistokrääsää. 

Museo Nazionale di San Matteossa on merkittävä kokoelma pisalaista veistostaidetta, sekä Pisan alueen uskonnollista esineistöä.

Vanhassa kaupungissa Piazza dei Cavalier eli Ritariaukiolla on kauniita kirkkoja ja muita rakennuksia. Aukion rakennuksista edukseen erottuvat Palazzo dell’Orologio ja Palazzo dei Cavalier, jossa toimii osia Pisan yliopistosta sekä Chiesa di San Michele in Borgo kirkko.

Aukiolla on myös Santo Stefano dei Cavalieri eli pyhän Tapanin kirkko, jonka sisustus on hieno. Lisäksi aukiolla on  Santa Maria del Fiore -katedraalin tornit, jotka on yhdistetty holvikaarella toisiinsa.

 

Firenze

Iltapäivällä jatkoimme matkaa kohti Firenzeä. Junamatka Pisasta Firenzeen kesti hieman reilun tunnin. Matka sujui mukavasti, vaikka emme tunnin matkalla Scrabblea ehtineet pelatakkaan. Junamatkan hintakaan ei ollut kovin suuri, vain 8,70 €/ kaksi henkilöä.

Firenzen juna-asema on aivan kaupungin sydämessä.

Nopeimmin ja kätevimmin Firenzessä liikkuu jalkaisin.

Jos hotelli on joen toisella puolella Oltarnossa, on paras ottaa taxi tai sitten käyttää Firenzen kattavaa bussiverkostoa, johon saa lippuja T-kioskeista.

Kertalipun hinta on 1,50 € ja se leimataan bussiin noustessa. Kertalippu on voimassa 1½h.  Lisäksi on myynnissä 10 kerran lippusarja.  Yöbusseihin on erilliset liput, jotka maksavat 5 euroa per matka. Firenzessä on käytössä myös 2 raitiovaunulinjaa, jotka kulkevat juna-asemalta kaupungin ulkopuolelle. Toisella linjalla pääsee myös lentokentälle.

Kuten monessa muussakin Italian kaupungissa taxin saa tolpilta ja asemilta tai ne pitää tilata puhelimella, lennosta ei juurikaan saa taxeja. Firenzessä ei suositella pyöräilyä, mutta kaupungista on mahdollista vuokrata kaupunkipyörä.

Firenze ei ole kovin suuri kaupunki, mutta sokkeloinen se on. Kannattaakin hankkia kunnon kartta ja pysyä ns. turistireiteillä.

Olemme vierailleet Firenzessä aiemminkin, mutta paikassa on niin paljon nähtävää, että yhdellä kertaa ei millään ehdi nähdä kaikkea.

Edellisellä kerralla matka oli lyhyempi, joten nyt meillä oli aikaa paneutua kaupunkiin hieman tarkemmin.

Firenzen nähtävyystarjonta/ niihin lippuja sekä palveluita myyviä tahoja on useita. Kannattaakin siis vertailla eri nettilippujen myyjien sivuja. Koska nähtävyyksistä voi joutua helposti maksamaan useita euroja ylimääräistä, kannattaakin aina valita käyntikohteiden Official web sitet, joista saa oikeimman tiedon ja edullisimman hinnan.

Firenze on suosittu vierailukohde kaikkina vuodenaikoina, joten varaudu jonottamaan nähtävyyksiin tai hanki liput etukäteen.

Aivan juna-aseman lähellä on Santa Maria Novella kirkko.

Vaatimattoman oloinen kirkko kätkee sisäänsä monia mestareiden töitä. Sisäänpääsy kirkkoon on 7,50 € henkilöltä.

Firenzessä on myös muita upeita kirkkoja.

Oltrarnassa on Santa Maria della Carmine kirkko, jossa on kuulemma kauniita freskoja. Toinen kirkko, joka voisi olla näkemisen arvoinen, on San Miniato al Monte. Näihin ei vain aikataulumme tällä vierailulla taipunut.

Hieman turistireittien ulkopuolella sijaitsee Basilica di Santa Croce kirkko, joka on upea ulkopuolelta, mutta sisäpuolelta se on muihin Italian kirkkoihin nähden kovin vaatimaton.

Merkittäväksi tämän kirkon tekee sen kuuluisat haudat. Kirkosta löytyy mm. Michelangelon, Galileon ja Machiavellin hautapaikat  sekä Giotton näyttävät freskomaalaukset. Santa Croce on monumentaalikompleksi, joka sisältää kirkon, Pazzin kappelin, oopperamuseon, Cenaclen sekä kolme luostaria. Hintaa vierailulle tulee 8 € + 1,50 € audioguide.

Samalla suunnalla sijaitsevalta Piazza Lorenzo Ghiberti aukiolta löytyy Sant Ambrogion kauppahalli ja tori, joissa vierailee ja käy ostoksilla paljon paikallisia ja siellä myös hinnat ovat turistialueita selkeästi halvempia.

Firenzessä on toinenkin kauppahalli  Mercato Centrale di Firenze, joka on selvästi suunnattu enemmän turisteille.

Samalla alueella oleva Mercato nuove on täynnä pieniä nahka- ja matkamuistokojuja.

Kauniin alueen päänähtävyys on Fontana del Porcellino eli villisikaa esittävä pieni suihkulähde. Villisian kärsä on kulunut ihmisten kosketuksista.

Koskettamalla villisian kärsää matkailijat palaavat uudelleen Firenzeen. Näin tein viimme kerralla, mutta nyt se jäi väliin.

Toinen siihen liittyvä, onnea tuottava rituaali on kolikon asettaminen sian suuhun. Tarkoituksena on, että kolikko putoaa ritilöiden välistä suihkulähteen pohjalle.

Aivan läheisellä Piazza dei Ciompi aukiolla on myös Mercato dei Pulci kirpputori, jossa on kaupan antiikki- ja keräilytavaroita.

Piazza della Duomolla sijaitseva Firenzen tuomiokirkkoa,  Santa Maria del Fiore kirkkoa pidetään yhtenä maailman upeimmista kirkoista, eikä turhaan.

Kirkko on ulkoapäin upea, mutta sisältäpäin se jää melko vaisuksi, komeaa kupolin sisämaalausta luukuun ottamatta.

Kirkon ympärillä onkin valtava kuhina ympäri vuoden. Itse kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta jos haluaa kiivetä 463 askelmaa kupoliin, täytyy siitä maksaa erikseen. Kerrallaan kupoliin pääsee vain 16 ihmistä, joten liput kannattaa hankkia etukäteen.

Alle 12-vuotiaat eivät pääse kiipeämään kupoliin. Kupolista on upeat panoraamanäkymät ympäri Firenzeä, mutta sinne kiipeäminen ahtaita portaita ja kulku kapeilla käytävillä käy työstä.

Samoin tuomiokirkon kellotorniin Campanile di Giottoon on mahdollista kiivetä ja ihailla sieltä ympärillä olevaa kaupunkia.

Askelmia on 414. Torniin on erillinen pääsymaksu.

Kirkon yhteydessä on muutama muu maksullinen osa, kuten Museo dell’Opera del Duomo –museo, joka sijaitsee aukion toisella puolella. Siellä voi tutustua katedraalin alkuperäisiin taideteoksiin, jotka on yleisissä tiloissa nykyään korvattu kopioilla.

Kirkkokompleksiin kuuluu myös  San Giovannin battisterosta eli kastekappeli, joka sijaitsee viereisellä aukiolla. Yhteislipulla 18 € pääsee kaikkiin kirkon maksullisiin osiin.

Piazza della Repubblican ympärillä on useita kahviloita ja ravintoloita, mutta niissä hinnat ovat melkoisen suolaisia.

Kannattaa siis katsoa hinnat ennekuin tilaa mitään. Aukion ympärillä on myös useita kauppoja ja torilla on viikonloppuisin markkinat.

Palazzo Mwdici Riccardi on myös käymisen arvoinen kohde. Palatsissa voi tutustua Medici perheen elämään. Kannattaa osallistua englannin kieliseen opastettuun kierrokseen, sillä silloin pääsee moneen sellaiseen paikkaan, jonne peruslipulla ei pääse.

Palatsissa on mieletön määrä erilaisia taideteoksia  ja Medici suvun aarteita.

Palatsin sisällä on Cappella di Benozzo, joka on täynnä renessanssiajan mestariteoksia, etenkin freskoja.

Kappeliin päästetään vain 10 ihmistä kerrallaan viideksi minuutiksi, ja tarkan ajan voi varata palatsin lippukassalla.

Palatsi on kesäkuukausina avoinna kaikkina muina päivinä aamusta keskiyölle, paitsi torstaisin.  Lippuja on saatavana erilaisina komboina palatsiin, mutta kaikenkattava lippu maksaa 18 €/henkilö.

Ehdottomasti kannattaa tutustua myös Cappelle Medicee eli Medici suvun hautapaikkaan. Kappeli on todella upea sisältä ja siellä on useita Michelangelon veistoksia. Sisäänpääsy kappeliin maksaa 7 €. Piazza San Lorenzo -aukion laidalla on myös upea San Lorenzon kirkkokompleksi, joka käsittää kirkon, museon ja Biblioteca Medicea Laurenziana kirjaston. Yhdistelmälippu näihin maksaa 8,50 € ja pelkkä sisäänpääsy kirkkoon maksaa 6 €.  Kirjasto on avoinna ainoastaan silloin kun siellä on esillä joku näyttely.

Piazza della Signoria on mainio paikka ihailla kopioita kuuluisista veistoksista. Samalla aukiolla sijaitsee Galleria degli Uffizi taidemuseo. Museossa on esillä useita renessanssitaiteen helmiä.

Aukiolla sijaitsee myös Palazzo Vecchio palatsi. Palatsin tornista – Torre di’Arnolfo on erinomaiset näkymät Firenzen kaikkiin osiin.

Taiteen lisäksi koko rakennus on sisältä kuin taideteos.

Lisäksi Museon korkeimmalta kohdalta on upea näköala Ponte Vecchion sillalle.

Tänne kannattaa suunnistaa heti aamusta, jotta pääsee ihailemaan paikkoja ennen päivän todella suurta yleisömassaa. Lipun hinta museoon on 20 €.

Galleria degli Uffiziin yhdistetty Palazzo Pittin palatsin ja Giardino di Bobolin puutarhan 38 € yhdistelmälippu voi olla järkevä hankinta, jos aikoo vierailla myös näissä paikoissa Firenzen vierailulla.

Firenzessä on tarjolla paljon laadukkaita museoita ja jos aikomus on kierrellä ja hyödyntää myös muuta Firenzen museotarjontaa, kannattaa laskea, josko Firenzen 85 €/ 72 h Firenzecardi olisi kannattava hankinta. Mikäli korttiin maksaa 7 € lisää voi kortilla käyttää myös julkisia liikennevälineitä.

Pyhän Markuksen kirkko – Basilica di San Marco sijaitsee Piazza San Marcon aukiolla. Sisäänpääsy kirkon museoon on 4 €. Samalla aukiolla on myös Galleria dell Accademia museo, jossa on nähtävänä alkuperäinen David patsas. Museoon sisäänpääsy on 8 €.

Ponte Vecchio on se kuuluisa ja kuvattu Arno joen ylittävä silta.

1500-luvulta lähtien sillalla on saanut myydä vain kultaa ja timantteja.

Vielä nykyäänkin kaikki siltaa reunustavat rakennukset ovat kulta- ja jalokiviliikkeitä. Paras paikka kuvata silta on viereiseltä Ponte Santa Trinita sillalta. Erityisen kaunis silta on ilta-aikaan.

Piazzale Michelangiolossa on näköalapaikka, josta voi ihastella Firenzeä. Paikka on suosittu auringonlaskun ihailijoiden keskuudessa.

Sinne pääsee parhaiten bussilla 12 tai 13.

Joen toisella puolella sijaitsevassa Oltrarnassa ei ole juurikaan mitään kummallista katsottavaa.

Alueena Oltrarna on turisteiltaan huomattavasti rauhallisempi kuin Arno joen toinen puoli. Tällä alueella on enimmäkseen kahviloita ja ruokapaikkoja, joiden hinnat ovat selvästi halvempia kuin turistialueiden hinnat.

Ainoat merkittävät nähtävyydet ovat Ponte Vecchio sillalta hieman eteenpäin oleva Palazzo Pitti palatsi, jossa on useita museoita ja paljon taidetta.

Vierailijoilla on mahdollisuus nähdä myös kuninkaalliset huoneistot sekä Museo delle Carozzessa olevan kokoelma kuninkaallisia vaunuja. Harmillisesti vaunumuseo oli juurikin remontissa vierailuajankohtanamme. Yhteislipunhinta museoihin on 16 €. Palatsia ympäröi kaunis puutarha, jonne on erillinen 10 € pääsymaksu.

Jos ei halua kuluttaa aikaa ja jalkoja, hyvä vaihtoehto on Firenzen Hop on Hop of bussi, joka maksaa 23 €/ hlö / vuorokausi. Lisäksi on ostettavissa 2 ja kolmenpäivän Hop on Hop off lippuja.

Ihana Firenze ja niin paljon ihailtavaa. Nyt nukkumaan ja kohti Riminiä.

Junailua Italia osa 1: Milano – Torino

Milano – Torino – Genova – Pisa – Firenze – Rimini – San Marino – Bologna – Padova – Venetsia – Verona – Bergamo – Como

 

Junamatkailua Pohjois-Italiassa

Olimme ostaneet menopaluulennot Helsingistä Milanoon. Tällä kertaa halvimmaksi tuli tehdä 13 päivän pituinen rengasmatka: Milano-Torino-Genova-Pisa-Firenze-Rimini-San Marino-Bologna-Padova-Venetsia-Verona-Bergamo-Como-Milano.

Italiassa siirtyminen paikasta toiseen on kätevintä junilla. Niillä liikkuminen kaikkialla maassa on varsin edullisesta ja nopeaa.

Italiassa on kaksi junayhtiötä, joten junia kulkee hyvinkin tiheään eri paikkojen välillä. Tarjolla on myös hyvin erihintaisia lippuja. Lippuja saa joko asemien lipunmyynnistä tai sitten lippuautomaateista.

Olimme ostaneet suurimman osan lipuista etukäteen netistä. Varsinkin suurnopeusjunien paikat kannattaa varata hyvissä ajoin.  Junalippujen osto netistä on kätevää. Junaliput täytyy leimata lähes aina ennen junaan menemistä, asemalla olevissa automaateissa. Kannattaa myös katsoa, onko etukäteen ostettu lippu sellainen, joka täytyy koodilla vielä lunastaa aseman automaatista.

Italian junapassin hinta on 127-240 €/hlö riippuen matkustuspäivien määrästä. 8 pv lippu olisi maksanut tuon 240 € tai  Global Interrail passi 15 pv 339 €.

Nyt me saimme yksittäin ja tarjouksista sekä eri alennukset hyödyntäen ostettua kahden hengen kaikki junaliput yhteensä 266,40 €. Eli kannattaa katsoa etukäteen reitti ja laskea eri lippu- ja reittivaihtoehdot, koska niissä on hurjia hintaeroja. Junapasseihin joutuu myös usein ostamaan ja varaamaan istumapaikat erikseen, mikä nostaa vielä niiden kokonaishintaa.

Italian rautateillä on käytössä useita eri junatyyppejä. Regional junissa ei ole mitään tarjoiluja, eikä nettiyhteyttä, joten varaa omat eväät ja juomaa mukaan. Sen sijaan Intercity, Eurocity ja Italon junissa on tarjoilukärry ja usein myös nettiyhteys.

Matka-aikaa ja hintaa kannattaa vertailla ennen lippujen ostoa, koska vaikka Regional junat ovat ”hitaita junia”, eivät ne välttämättä lyhyillä matkaväleillä häviä nopeille ja kalliimmille Intercity ja Eurocity junille juurikaan.

Jos matka-aikaa tulee 10 minuuttia enemmän ja hintaa säästää  kymmeniä euroja, ei se lomalla haittaa. Lisäksi kummallakin junayhtiöllä on omat suurnopeusjunat, joilla matka taittuu isojen kaupunkien välissä nopeasti ja vaivattomasti. Matkustusmukavuus näissä junissa on erinomainen.

Löysin myös hyvän Appin käyttöön. Visitacity App on oikeasti hyvä ja informatiivinen. Sillä voi suunnitella ja suunnistaa hyvin eri kohteissa ja kaupungeissa. Ohjelmassa valitset kaupungin ja suunnittelet matkareitit ja käyntikohteet sillä. Ohjelma antaa aikataulun, reittiohjeet, tiedot nähtävyyksistä yms…. Ainakin matkallamme kaikkiin kaupunkeihin oli saatavissa tuo App ja hyvin toimi.

Julkisenliikenteen- lippuja saa yleisesti Italiasta kaikista T-merkillä (Tabaccherie) varustetuista kioskeista ja kahviloista, ja niitä myydään usein rautatie- ja linja-autoasemilla ja joidenkin raitiovaunupysäkkien edessä olevista automaateista.

Liput on muistettava leimata liikennevälineisiin mennessä. Italiassa myös tarkastetaan lippuja melko usein, joten matkaa ei kannata pilata pummilla matkustamiseen.

Pienenä vinkkinä myös; käteistä kannattaa olla mukana, sillä jotkut pienemmät kaupat ja taxit operoivat vain rahalla.

 

Milano

Lensimme Helsingistä Milanoon Maipensan lentokentälle. Lentoasemalta pääsee melko nopeasti ja vaivattomasti keskustaan rautateitse, linja-autolla tai taxilla. Junalla on helppo tulla keskustaan, sillä päärautatieasema sijaitsee aivan keskustassa.

Malpensa Express juna kulkee noin puolen tunnin välein ja matka kentältä keskustaan kestää n. 50 minuuttia ja maksaa 13 euroa suuntaansa.

Bussi on halvempi, mutta hitaampi vaihtoehto kuin juna. Yhdensuuntainen lippu maksaa 8 € ja menopaluu 14 €. Taxi sen sijaan on kallis ja ruuhkien takia se voi olla myös hidas vaihtoehto. Kiinteähintainen taximaksu Malpensan ja keskustan välillä on noin 95 €.

Tietysti juurikin meidän matkustuspäivänä oli lentokenttäjunan pistelakko ja jonot busseihin mielettömät.

Milanon keskusrautatie- asemalta Milano Centrale F.S on hyvä metroyhteys kaikkialle kaupunkiin.

Juna-asema on valtava ja sen ympärillä pyörii kaikenlaista porukkaa. Ei siis mitenkään mukavan oloinen paikka. Tavaroista kannattaakin pitää hyvä huoli.

Positiivisena kommenttina Milanosta täytyy sanoa, että se on todella siistiytynyt edellisestä käynnistämme siellä.

Milanossa, jos missä kannattaa hankkia päivän, kahden tai kolmen Milano Card tai Milano Pass. Milano Pass on voimassa 48 h ja sen hinta on 69 €. Hinta sisältää Hop on Hop off kyydin sekä paljon alennuksia ja sisäänpääsyt kaikkiin tärkeisiin kohteisiin opastuksella. Milano Card päivän kortti maksaa 11 € ja 2 päivän kortti 17 €. Kortin voi ladata etukäteen kännykkään. Kortti mahdollistaa liikkumisen julkisilla ja kyydin lentokentältä Milanoon + pääsyn moniin nähtävyyksiin sekä useita etuja myös lentokentällä.

Milano on iso miljoonakaupunki,  jossa liikkuu parhaiten metrolla.

Milanon keskusta on suhteellisen pieni ja siellä voikin hyvin liikkua kävellen. Myös keskustan alueella raitiovaunu on kätevä tapa liikkua.

Kauemmaksi mentäessä kannattaa turvautua metroon tai bussiin.

Julkisenliikenteen lippuja saa metroasemilta ja niitä voi ostaa automaatista tai luukulta. Kertamatka maksaa 2 € ja vuorokausilippu 7 € myynnissä on 48 tuntia voimassa oleva lippu ja iltalippu. Huomioida kuitenkin kannattaa, että matkalaukuille tulee ostaa oma erillinen lippunsa, jos se on isompi kuin lentolaukku. Matkalaukun lipun hinta on 1,50 €.

Milanossa taxit eivät italialaiseen tyyliin ota matkustajia kyytiin kadulta, vaan sellaiseen noustakseen on mentävä tolpalle tai tilattava taksi paikalle. Taxit ovat Milanossa myös aika kalliita. Taxi alkaa laskuttaa matkasta heti tilauksesta. Viiden kilometrin matkalle hintaa tulee n. 13 €, ja 10 kilometrin matka maksaa noin 20 €. Milanossa kannattaa myös varmistaa, että taksi on virallinen. Nykyisen trendin mukaan myös Milanossa voi vuokrata kaupunkipolkupyörän tai sähköpotkulaudan. Sähköpotkulautoja oli yllättävän vähän liikenteessä, verrattuna Euroopan muihin isoihin kaupunkeihin.

Duomo di Milano eli Milanon tuomiokirkko hallitsee komealla ulkomuodollaan Piazza del Duomo aukiota.

Tuomiokirkko on erittäin suosittu vierailupaikka. Komeampi ulkoa, kuin sisältä.

Vierailuhinta kirkkoon vaihtelee 8-17 € välillä, riippuen minkälaisen lippukombinaation hankkii.

Kirkon katolle on mahdollista päästä ihailemaan Milanoa. Hinta sinne on 17 € yhdessä kirkkovierailun kanssa, hissikyydillä. Portaita kavuten katolle pääsee hieman edullisimmin.

Toinen vaihtoehto ihailla toria ja maisemia on vierailla Tuomiokirkon vieressä olevan Galleria Vittorio Emanuele II –ostoskeskuksen jollakin terassilla, josta on myös hyvät näkymät aukiolle. Vieressä sijaitsee tuomiokirkon museo, jossa vierailu sisältyy kaikkien tuomiokirkon lippujen hintaan.

Milanossa on myös toinen näkemisen arvoinen kirkko Santa Maria Presso di San Satiro. Kirkko on aivan Duomon lähellä. Itse kirkko on pieni, mutta sen upea optinen illuusio, joka näkyy alttarin takana, tekee siitä mielenkiintoisen vierailukohteen.

Tuomiokirkon aukiolta pääsee helposti tutustumaan ydinkeskustan muihin osiin. Hyvä reitti on ostoskeskuksen läpi kulkeva reitti, joka vie La Scala Milanoon eli Milanon oopperataloon. Mikäli haluaa vierailla oopperassa ja sen museossa kannattaa katsoa aukioajat ja mahdolliset vierailupäivät etukäteen oopperan sivuilta. Lipun hinta on  9,75 € / hlö.

Vaikka shoppailuihmisiä emme olekaan piti ihan vaan uteliaisuutta käydä katsomassa Quadrilatero della Moda ja erityisesti Via Monte Napoleonel, joka on Milanon ja maailman muodin mekka.

Kauppakatuja oli myös muualla Tuomiokirkon ympäristössä. Myös Galleria Vittorio Emanuel II tavaratalon upea lasikatto ja käytävä piti käydä kurkkaamassa.

Kauppakeskuksen lattiassa oleva mosaiikkinen härkä vetää ihmisiä luokseen.

Uskomuksen mukaan pyörimällä sen sukuelinten kohdalla oikealla kantapäällä, hävittää se pahat henget. Pyörijöitä paikalla riitti jonoksi asti.

Kannattaa myös vierailla Palazzo Realessa eli kuninkaallisessa palatsissa, jossa on upeiden tilojen lisäksi esillä paljon taidetta. Hinta palatsiin on 14 €/ hlö.

Jos haluaa käydä katsomassa Leonardon Viimeistä ehtoollista Santa Maria delle Graziessa kannattaa sinne mennä joko bussilla tai metrolla.

Kuuluisaa Il Cenacolo tai L’Ultima Cena  maalausta ei kannata lähteä katsomaan ilman ennakkoon ostettua lippua.

Sisäänpääsyä rajoitetaan ja lippu pitää olla hankittuna etukäteen. Maalaus oli todellakin näkemisen arvoinen.

Milano on niin iso kaupunki, että sieltä löytyy vaikka mitä. Siellä on myös museoita ja taidetta tarjolla sitä kaipaaville.

Naviglin pääpaikat ovat kanavan rannoilla ja muutamalla sivukadulla, ja eniten täällä on turisteja ja paikallisia kuukauden viimeisen sunnuntain antiikki- ja keräilymarkkinoiden aikaan.

50 minuutin veneajelu Milanon kanaaleissa maksaa 15 €/ henkilö. Se voi olla myös erilainen kulma nähdä ja tutustua Milanoon. Kanaalien varsilla on paljon ravintoloita ja kahviloita. Erityisessä suosiossa ne ovat iltaisin, jolloin voi nauttia melko edullisen 9 € italialaisen bufeen viineineen. Kuuluisaa Panserotti Luini leipomoa ei myöskään kannata ohittaa. Sieltä saa kuulemma Milanon parhaat pikkusyötävät. Milanossa on myös paljon katutaidetta nähtävillä.

San Lorenzo -nimiset pylväät ovat hyvä paikka levähtää hetkinen. Näiden takana sijaitsevat pizzeriat ovat eräitä kaupungin parhaita, ja kadun varrella on myös runsaasti drinkkipaikkoja, joiden hinnat ovat yleensä huokeampia kuin aivan keskustassa.

Sforza Castel linnakkeelle on ilmainen sisäänpääsy. 10 € sisäänpääsy veloitetaan erikseen, mikäli mielii katsomaan linnan monia museoita, joissa nähtävänä on laajasti erilaista taidetta.

Jos haluaa tutustua Milanon muihin, hieman erilaisiin kaupunginosiin voi olla järkevää hypätä Hop on Hop off bussin kyytiin, jonka hinta on 22 €/1 päivä.

Bussi kiertää perus turistipaikkojen lisäksi myös Milanon uudempia osia.

Milano on melko keskeinen paikka, josta on nopeaa ja helppoa singahtaa lähistön tai vaikka hieman kauempanakin oleviin paikkoihin päiväretkelle.

 

Torino

Otimme aamusta  Milano Centralesta junan kohti Torinoa. Matka-aika oli 1 h ja sen hinnaksi tuli 19,80 € yhteensä. Saavuimme Torinoon Porta Nuovan juna-asemalle, joka on todella iso asema ja keskeinen liikenteen solmukohta. Se sijaitsee aivan keskustassa ja useat keskeiset paikat ovatkin sen läheisyydessä.

Torinossa on myös toinen juna-asema Porta Susan, joka on myös vilkas asema ennen keskustassa olevaa Porta Nuovan asemaa.

Koska Italiassa junalla liikkuminen on kätevää ja edullista, käyttää sitä liikkumiseen valtava määrä ihmisiä, eli kaikki juna-asemat ovat hyvin vilkkaita.

Torinon julkinen liikenneverkosto on hyvin toimiva ja se muodostuu raitiovaunuista, linja-autoista ja yksilinjaisesta metrosta. Lippuja saa kaikista T-merkillä varustetuista kioskeista ja kahviloista, ja niitä on myynnissä myös rautatieasemilla. Yksi 100 minuuttia voimassa oleva lippu maksaa 1,70 €. Päivälippu maksaa 4 € ja lisäksi on tarjolla myös erilaisia sarjalippuja.

Torinossa ei ehkä kannata vuokrata kaupunkipyörää, sillä osa vanhankaupungin kaduista on niin kapeita ja kansoitettuja, että siellä ei kannata pyörällä yrittää kulkea.

Taksilla liikkuminen on Torinossa edullisempaa kuin Suomessa. Taksiasemia on suurilla keskustan aukioilla ja rautatieasemien yhteydessä.

Piazza Castello aukion ympäristössä on Torinon merkittävimmät nähtävyydet.

Palazzo Madama on Torinon yksi hienoimmista rakennuksista jonka sisällä on museo ja loisteliaita palatsin huoneita. Sisäänpääsynhinta on 10 €/hlö.

Museo on osa Musei Reali di Torinoa, johon kuuluvat kuninkaallinen palatsi, Sabaudan galleria, arkeologinen museo ja kuninkaallinen kirjasto. Koko museokompleksi kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Palazzo Reale di Torino on kuninkaallisten palatsi, jota hallitsi aikoinaan Savoyn suku.

Kuninkaallisessa palatsissa riitti katsottavaa ja kuvattavaa. Paikka oli kerrassaan häikäisevä.

Olimme myös aikaisin liikenteessä, joten saimme kuvata ja kierellä rauhassa, ilman suurempaa turistiryysistä.

Muutenkin meno Torinossa oli paljon verkkaisempaa ja turvallisemman oloista kuin Milanossa. Toki porukkaa pyöri joka paikassa sen verran, että tavaroista kannatti täälläkin pitää huoli.

 

Torinon Armeria Reale on yksi maailman tärkeimmistä entisaikaisten aseiden ja haarniskojen kokoelmista.

Tämä pitää varmasti paikkansa, sillä olemme vierailleet useiden linnojen vastaavissa ja kyllähän tämä oli huikea. Kokoelma on todella kattava ja laaja.

Myös puitteet näyttelylle olivat upeat.

Lisäksi vieressä oleva kirkko Real Chiesa di San Lorenzo on upea sisältä. Sinne kannattaa ehdottomasti mennä, eikä hintakaan 12 €/ hlö ole kohtuuton kaikkeen näkemiseen.

Palatsin yhteydessä on myös kaikille avoinna oleva puutarha.

Palazzo Realen vieressä sijaitsee Duomo di Torino tuomiokirkko, jossa Torinon kuuluisa aito käärinliina on silloin tällöin nähtävissä – viimeksi 2015. Nyt nähtävillä oli vain kopio siitä… mutta mahtava sekin!

Itse kirkko on kyllä ilman käärinliinojakin ihan ok nähtävyys.

Piazza Vittoria Veneto aukion katettujen käytävien alla on sunnuntaisin antiikkia ja keräilytavaraa myyviä kojuja.

Valtavalla Piazza della Repubblica toriaukion vieressä on kauppahalli Antica Tettoia dell’Orologio, joka on mielenkiintoinen vierailupaikka.

Jos haluaa vierailla tasokkaissa kauppahalleissa kannattaa suunnata Torinon kahteen Eataly brändin kauppahalliin.

Torino on iso kaupunki ja sen tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.

Torinossa on paljon erilaisia museoita ja hyvät shoppailu-mahdollisuudet ja vielä lisää palatseja sekä kirkkoja.

Siellä on Milanon tapaan paljon kuuluisten ketjuliikkeiden kauppoja, tunnettujen merkkivaatteiden suuria myymälöitä ja tavarataloja.

Torinossa on ihmisiä liikkeellä aamusta iltaan ja myös täällä voi nähdä paikallisia passeggiata iltakävelyllä.

Yksi mielenkiintoinen nähtävyys on Torinon vanhan kaupungin laidalla, lähellä markkina-aluetta, Rooman valtakunnan ajalta peräisin oleva Porta Palatina.

Torinon läpi virtaa Po joki. Joelle tehdään myös risteilyitä. Joen toisella puolella ei ole paljon muuta nähtävää, kuin Monte dei Cappuccini kukkulalla oleva upea kirkko ja pieni museo.

Joen toisella puolella on myös ylhäällä kukkulalla oleva Parco della Rimembranza puisto, missä on Basilica di Superga kirkko. Kukkulalle pääsee  Stazione di Sassi asemalta kerran tunnissa.

Viikonloppuisin voi myös hypätä historiallisen linjan 7 raitiovaunuun, joka tekee aiemmin käytössä olleen Circula G reitin kaupungin nähtävyyksille. Historiallinen reitti alkaa Gran Madresta ja maksaa 1,50 €  tai kyytiin voi nousta normaalilla päivälipulla.

Stazione di Sassi asemalta voi kerran tunnissa nousta ylös Parco della Rimembranza puistoon  historiallisella Sassi Superga raitiovaunulla. Kyyti ylös maksaa 6 €/hlö ja matka kestää n. 20 min.

Puistossa on Basilica di Superga kirkko, joka on muistopaikka Italian lentoturmassa 1949 kuolleelle jalkapallomaajoukkueelle. Sisäänpääsy kirkkoon on 3 €.

Ylhäältä kukkulalta on upeat näkymät ympäristöön, muuten paikka ja kirkko ovat melko mitäänsanomattomia.

Lähellä Torinoa, Lingottossa sijaitsee automuseo, Museo Nazionale dell’Automobile. Museoon on sisäänpääsymaksu 12 €/ hlö. Katsoimme netistä etukäteen museon tarjonnan, joka oli huomattavasti heikompi, kuin juuri käymässämme Coventryn automuseossa Englannissa, joten jätimme tämän väliin.

Parco del Valentino puisto on suosittu puisto viettää aikaa ja käydä picnikillä. Siellä sijaitsee kasvitieteellinen puutarha, keskiaikainen kylä linnoineen sekä Castello del Valentino. Valentinon linna on historiallinen rakennus, joka oli yksi Savoy’n kuninkaallisen talon asunnoista. Castello del Valentino on listattu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Nykyään siellä toimii Torinon ammattikorkeakoulun arkkitehtuurin tiedekunta.

Kansallinen elokuvamuseo – Museo Nazionale del Cinema/  Mole Antonelliana on suosittu vierailupaikka.

Vaikka museossa ei haluaisikaan vierailla, kannattaa ainakin mennä museon kupoliin, jossa on upeat näköalat Torinoon.

Hintaa hissikyydille ja vierailulle näköalatasanteella tulee 9,50 €/ hlö.

Al Bicerin on Torinon vanhin caffe ja confeteria, jossa voi vierailla maistamassa perinteistä kahvin ja suklaan sekä kerman juomasekoitusta.

Torinon kaupungin symboli on härkä. Piazza San Carlosin katetun kävelykadun alta löytyy pronssinen härkä, jonka ympärillä pyöri myös paljon onnenkerääjiä.

Myös tätä härkää piti pyöriä ympäri oikealla kantapäällä.

Torinon nähtävyyspassi, joka oikeuttaa Torinon lisäksi Piemonten nähtävyydet 1- 5 päivää voi olla järkevä hankinta, jos ehtii ja haluaa kiertää kaupungin monet kulttuuri- ja taidepaikat.

Kahden päivän kortin hinta on 27-51 €. Tähän korttiin ei sisälly liikkuminen julkisilla liikennevälineillä, mutta maksamalla 5,50 € lisää voi Torino Cardiin liittää julkisten kulkuvälineiden käyttöoikeuden.

Torinoon voi myös hankkia Royal Cardin ja taidekortin, joilla saa etuja museoihin tai kuninkaallisiin nähtävyyksiin. Torinon Hop on Hop off bussikierros on melko edullinen, vain 18 € /henkilö. Siihen on mahdollista hankkia erilaisia kombinaatiolippuja joiden yhteishinta voi olla hyvinkin järkevä valinta.

Torino oli kaikkineen mainio vierailukohde ja lisäksi sieltä sai super hyvää tattirisottoa!

 

Junailua Iso-Britannia osa 3: Windsor – Lontoo

Edinburgh – York – Cambridge- Birmingham- Warwick – Coventry – Oxford – Bristol – Bath – Windsor – Lontoo

Windsor

Saavuimme Bathista Reading ja Slougenin kautta Windsoriin. Puolen tunnin junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva Windsorin linna on mainio paikka vierailla. Lontoosta pääsee Windsoriin nopeinten junalla Paddingtonin asemalta. Windsoriin menijät jäävät pois Sloughin asemalla, ja hyppäävät pieneen jatkoyhteysjunaan, joka menee noin kuudessa minuutissa Windsoriin. Jatkojunayhteys on ilmainen.

Windsor Royal Station juna-asema on viehättävä ja siihen onkin selvästi panostettu.

Asemalla on vain yksi raide, joten tällä asemalla ei voi nousta väärään junaan.

Asemalla on paljon kauppoja ja ruokapaikkoja.

Windsorin linna sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, heti juna-aseman edessä.

Kukkulalla seisova Windsorin linna on vanhin Englannin linnoista.

Windsorissa on tuhat huonetta, mikä tekee siitä maailman suurimman linnan.

Tärkeä se on myös siksi, että Englannin kuningatar asuu linnassa ison osan ajastaan.

Olimme varanneet majoituksen Alma House BB, joka oli todella mainio yöpymispaikka. Yleisesti ottaen hotellit Windsorissa ovat melko kalliita.

Hieman tunnelmaa koko Windsorissa häiritsi melkoinen, matalalla lentävien ja laskeutuvien lentokoneiden jatkuva melu. Öin ja päivin.

Niinä päivinä, kun Kuningatar on linnassa, kulkee lentoreitti Heatrowille kaukana kaupungista.

Vierailu Windsorin linnaan kannattaa ajoittaa niin, että näkee kuninkaallisen vartion ohimarssin ja vahdinvaihdon linnan pihalla.

Vahdinvaihto on yleensä kello 11 tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.

Noin klo 10.50 tapahtuvaa ohimarssia saapuu katsomaan tuhatpäinen turistijoukko, mutta myös paikallisia.

Linnalle johtava kadunvarsi onkin aivan kansoitettu. Kuten arvata saattaa ohimarssin jälkeen linnaan johtava sisäänkäynti ruuhkautuu.

Myös ennakkoon varatut liput pitää vaihtaa lippupisteessä, jonka jälkeen linnaan pyrkivä ihmismassa ohjataan turvatarkastukseen.

Linnan sisällä on monenlaista kiehtovaa nähtävää. On upeita huoneita, saleja ja portaikkoja.

Erikoisimpia huoneita on kuninkaan makuuhuone, jossa kuningas ei tosin oikeasti nukkunut, vaan huone oli varattu seremoniallisiin heräämisiin.

Mieletön paikka on linnan pihalla oleva Pyhän Yrjön kappeli eli St. George’s Chapel, jonne on haudattu useita Englannin kuninkaita.

Kuninkaalliset ovat käyttäneet kirkkoa hääkirkkona ja osallistuvat vuosittain siellä pidettävään pääsiäisjumalanpalvelukseen sekä sukkanauharitareiden vuosittaiseen tapaamiseen.

Yksi merkittävä nähtävyys linnassa on maailman hienoin nukkekoti Queen Mary’s Dolls’ House, joka juuri vierailumme aikana oli suljettu remontointitöiden takia – pahus.

Olin jo ehtinyt innostua sen näkemisestä, sillä nukkekoti on pienintäkin yksityiskohtaa myöten aitoa, mutta miniatyyrikokoista.

Jopa esillä olevan miniatyyrihaulikon voi kuulemma ladata ja laukaista. Nukkekodin kirjastokin on täytetty Rudyard Kiplingin ja muiden kuuluisien kirjailijoiden varta vasten kirjoittamilla miniatyyriteoksilla.

Nukkekotia ei todellakaan suunniteltu lasten leikkimistä varten, vaan se oli lahja kuningas Yrjö V:n vaimolle Marylle, joka keräsi miniatyyreja. Nyt jouduin tyytymään muiden ottamiin kuviin.

Windsorin linnan reunalla sijaitseva Great Park on olennainen osa Windsorin maisemaa. Windsorista on myös mahdollista toteuttaa useita erilaisia veneretkiä Thames joella. Tarjolla on pidempiä risteilyjä kaupungista toiseen tai sitten vaan lyhyitä sightseeing risteilyjä. Myös erilaisia illallis-, lounas- ja teehetkiristeilyjä järjestetään.

Windsorin kaupungissa pääsee Alexandra Gardensissa olevalla Royal Windsor maailmanpyörällä ihailemaan kaupunkia.

Ylhäältä maailmanpyörästä saakin hyvän käsityksen historiallisesta kaupungista mutta myös linnasta ja sen tiluksista.

Linnan lisäksi Windsorin kaupungissa on paljon ruokapaikkoja ja kauppoja, joiden tarjonta on pitkälti kohdistettu kaupungissa vieraileville turisteille.

Alueeseen voi tutustua myös Sightseeing bussilla. Tosin paikka on sen verran pieni, että siellä liikkuu helposti jalkaisin.

Illalla, turistien lähdettyä takaisin Lontooseen, paikka muuttui hyvin hiljaiseksi ja uinuvaksi.

Windsorin nähtävyydet on lyhyellä matkalla pääkadun varrella, juna-aseman ympäristössä ja linna-alueen välittömässä läheisyydessä. Olimme varanneet linnavierailuun koko päivän, mutta linnan kiertää parissa tunnissa. Jos päättää syödä vielä Windsorissa ennen paluuta, riittää vierailuun hyvinkin ½ päivää.

Jos kuitenkin haluaa viettää pidemmälti aikaa alueella, niin naapurikaupunki Eton tarjoaa nähtäväksi yhden Ison-Britannian kuuluisimmista yksityiskouluista.

Toinen lähialueen merkkipaikka on Englannin kuuluisin kilparata Ascot. Se sijaitsee melko lähellä Windsoria ja voikin olla mielenkiintoinen paikka hevosurheilusta kiinnostuneille. Itse emme näihin paikkoihin kuitenkaan menneet tutustumaan.

Matkustimme kolme tuntia suunniteltua aiemmin Lontooseen ja matka kulki yhdellä vaihdolla Sloughin kautta Paddingtonin juna-asemalle. Hintaa tälle viimeiselle siirtymälle tuli n. 12 €/ hlö.

                                                                                                           

Lontoo

Jälleen kerran Lontoo…Lontoossa on niin paljon nähtävää, että yhdellä vierailulla niitä ei varmasti pysty ottamaan haltuun.  Riippuen matkan tarkoituksesta ja omista mieltymyksistä voi London Pass olla hintansa väärtti. Hintaa passille tulee melkein 90 € / päivä tai 2 päivän passille hieman yli 115 €.

Passilla saa ilmaisen sisäänpääsyn yli 80 huippunähtävyyteen, kierroksille ja museoihin sekä fast track- sisäänpääsyn jonon ohi valittuihin kohteisiin. Passin hinta on aika korkea ja voi tehdä tiukkaa kiertää isossa kaupungissa niin paljon kohteita, että passi on kannattava hankinta. Ainakin sen maksimaalinen hyödyntäminen vaatii hyvää ennakkosuunnittelua.

Lontoossa olimme tällä kertaa suunnitelleet käyvämme Towerissa, Westmister Abbyssä sekä Kensingtonin palatsissa.

Illalla otimme öisen sightseeingin  Lontooseen, mikä olikin mainio 90 minuutin kierros iltavalaistussa Lontoossa.

Kierroksemme alkoi klo 21.45 ja pimeys ehti kuin ehtikin laskeutua Lontoon ylle. Kesäaikaan myös Lontoon illat pimenevät myöhemmin, mikä on hyvä huomioida.

Öinen Lontoo näyttäytyikin aivan toisenlaisessa muodossa. Sightseeing tuli maksamaan n. 20 €/ hlö.

Kierros lähti Green Parkista aivan metroaseman edestä.

Kivana lisänä matkaa speakkasi hauskasti Lontoota esittelevä vanhempi herrasmies sekä kirkas ja lämmin kesäilta.

Öinen sightseeing kiersi kaikki merkittävimmät turistinähtävyydet, jotka olivatkin kauniisti valaistuja.

Vaikka Lontoo sykkii öin ja päivin oli meno liikenteessä huomattavasti rauhallisempaa kuin päivisin. Sen sijaan ihmisiä oli paljon liikkeellä jalkaisin.

Olimme varanneet hotellin Paddingtonin juna-aseman vierestä, jotta meidän ei tarvinnut raahata matkalaukkuja metrossa paikasta toiseen.

Myös Heatrowille lähtevä Heatrow express sekä tavallinen juna lähtee Paddingtonin asemalta,

mikä sujuvoitti ja nopeutti melkoisesti matkatekoa. Paddington on myös mainio paikka hyvien kulkuyhteyksien ja sijainnin takia, sekä kukkarolle sopivien hotellien hintojen suhteen.

Muista postauksistani Lontoosta voit lukea täältä sekä täältä.

                                                                                                             

Lontoo Tower

Tower of London eli Lontoon Tower on varsinainen kassakaappi. Siellä säilytetään Ison-Britannian kruununkalleuksia, jotka kuuluvat maailman arvokkaimpiin aarteisiin.

Tower kuuluu myös UNESCOn  maailman- perintölistalle.

Paikka on tosi suosittu ja sisäänpääsyyn täyttyykin varautua jonottamaan, jos ei ole ostanut lippua netistä ennakkoon.

Lipun hinta on n. 28 €. Lippujonon lisäksi jonoa syntyy turvatarkastukseen, jossa laukut tsekataan ennen linnaan pääsyä.

Linnassa on muutakin nähtävää kuin kruununjalokivet.

Tower on ollut vuosisatojen aikana niin teloituspaikka kuin kuninkaallisten kotikin.

Towerin veriseen historiaan voi tutustua joko interaktiivisten esitysten kautta tai sitten nappaamalla audio guiden, joka kertoo samat tarinat.

Paikalle kannattaa mennä heti aamusta, jolloin ihmisiä on vähiten. Silloin on myös helpompi ihastella esillä olevaa aarteistoa sekä välttyy pitkiltä jonoilta eri näyttelytiloihin.

Towerissa ei voi unohtaa pihan puolikesyjä korppeja, jotka ovat oma nähtävyytensä.

Nimikoiduista linnuista pidetään hyvää huolta, sillä legendan mukaan koko kuningaskunta ja Tower kukistuvat, jos linnoituksen kuusi korppia päättävät jonain päivänä jättää Towerin.

Niinpä korppeja lellitään joka päivä tuoreilla lihakimpaleilla ja vereen kastetuilla kekseillä.

Myös niiden siivet on typistetty, etteivät ne lennä pois.

Jos joku linnuista kuolee tai päättää hävitä on Towerissa kaiken varalta aina varalla uusi korppi.

Hauskaa on myös kuunnella Yeomen Wardersien eli beefeatereiden tarinoita ja opastusta alueella.

Vaikka linnaan ei pääsekään enää iltapäivän sulkemisajan jälkeen, on yksi merkittävä spektaakkeli linnan sulkeminen klo 21.53. Näin on tehty yli 700 vuoden ajan.

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy, mutta liput pitää varata etukäteen netistä. Paikkoja on nimittäin rajoitetusti.

Tower ei sovi liikuntarajoitteisille ja pikkulapsiperheille.

Eri näyttelytilat sijaitsevat torneissa ja linnan muurilla ja niihin joutuu kapuamaan ylös ja alas kapeita portaikkoja.

Eri tiloissa on näyttävästi esillä linnan historiaa eri aikakausilta.

Näyttelyt on rakennettu erittäin taidokkaasti ja linnan alueella kuluukin helposti aikaa puoli päivää.

Towerin varsinaiseen aarrekammioon, eli kruununjalokivien näyttelyyn on valtaisat jonot. Jonot eivät juurikaan hälvene päivän aikana.

Jos ulkopuolella joutuu jonottamaan sisäänpääsyä ½ h, niin saman verran on jonoa sisätiloissa, joissa jono kiemurtelee erilaisten jonotustilojen kautta kassaholvin näyttelytilaan.

Näyttelytilassa ei saa kuvata ja kruunut + muut aarteet ohitetaan rullamatolla seisten vartioiden valvoessa tilannetta.

Onneksi linnan myymälässä myydään hienoja kortteja myös niistä tiloista, joissa ei saa kuvata.

Parhaiten Toweriin pääsee metrolla ja jäämällä pois Tower Hillin asemalla, josta on lyhyt kävelymatka sekä Towerin sillalle, että itse linnaan.

Linnaan mennään aukion laidalta vaikka aika moni pyrkiikin sinne Thames joen puolelta. Tältä puolelta pääsee vain ulos linnasta.

                                                                                                         

Westminster Abbey

Lontoon toinen huippuluokan historiallinen nähtävyys on keskiaikainen kirkko Westminster Abbey. Westminster Abbey sijaitsee keskellä Lontoota Big Benin ja parlamenttitalon vieressä.

Parhaiten paikalle pääsee metrolla. Lähimmät metroasemat ovat St. James’s Park ja Westminster.

Kirkko on avoinna kävijöille kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina, jolloin kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia.

Kirkko on Britteille tärkeä paikka. Westminster Abbeyssa on vietetty 26 kuninkaalliset häät ja 38 kruunajaiset ja lisäksi se on usean Britannian legendaarisen merkkihenkilön viimeinen leposija.

Westminster Abbey on ulkoapäin jykevä ja iso katedraali, kaksine keskiaikaisine torneineen.

Sisäänpääsy kirkkoon maksaa melkein 25 €. Opastettu kierros pitää varata erikseen ja siihen tulee lisämaksu. Samoin pääsy The Queen’s Diamond Jubilee Galleriaan maksaa erikseen noin viisi puntaa.

Lippu kannattaa todellakin hankkia etukäteen koska paikalla on todella pitkät jonot lippuluukulle, mutta myös itse kirkkoon.

Kirkossa on paljon nähtävää ja melko korkeasta sisäänpääsymaksusta huolimatta siellä kannattaa ehdottomasti vierailla.

Kirkkoon kuljettaessa on turvatarkastus, josta vierailijat ohjataan joko lippujonoon tai ennakkoon ostetuiden lippujen sisäänpääsyjonoon.

Harmillisesti valokuvaaminen ei ole sallittua kirkossa, joten nämä  kirkossa otetut sisäkuvat ovat kirkon virallisesta kuvagalleriasta © Dean and Chapter of Westminster.

Kirkossa olisi ollut niin paljon kuvattavaa, että hiukan harmitti tuo kuvauskielto.

St. Peterin holvikellari on yksi kirkon vanhimmista osista ja toimii nykyään museona, jossa on näytteillä kuninkaallisia nukkeja, kuolinnaamioita ja asusteita.

Vierailulla kannattaa ehdottomasti käydä myös College Gardens -puistossa.

                                             

Kensingtonin palatsi

Kiertomatkamme teeman mukaisesti Lontoossa piti käydä Kensingtonin palatsissa, jonne pääsymaksu on n. 20,50 €.

Hyde Parkin länsilaidalla sijaitseva Kensington tunnetaan myös kuningatar Viktorian lapsuudenkotina ja tällä kertaa siellä olikin juuri auennut uusi Viktoriaan liittyvä näyttely.

Kensingtonin palatsi on tullut kuuluisaksi muun muassa siitä, että se oli Walesin prinsessa Dianan koti. Näytteillä olikin myös Dianan edustamaa pukeutumista. Nyt sen kuuluisia asukkaita ovat William ja Catherine lapsineen.

Lontoon Kensingtonin palatsi on toiminut useiden kuninkaallisen perheen jäsenten asuntona aina 1600-luvulta saakka.

Kuten monet muutkin Britannian kuninkaallisten kodit, myös Kensingtonin palatsi on avoinna yleisölle.

Palatsi on jaettu aiheen mukaan neljään erilliseen osaan.  Kussakin niistä, mielellään tarinoita kertovat oppaat ja taidokkaasti toteutetut multimediaesitykset herättävät mielenkiintoisella tavalla palatsin historian eloon.

Itse palatsi näyttelyineen oli melko pliisu ja kovin vaatimaton moneen muuhun palatsiin ja linnaan verrattuna.

Huoneissa, saleissa ja käytävissä ei ole  juurikaan kalusteita ja esineitä. Tosin ne jotka siellä ovat, ovatkin sitten kaikki Palatsin historiaan kiinteästi kuuluvia.

Kivana lisänä esillä oli kuningatar Viktorian tiarrat sekä hänen kruunajaisviittansa.

Palatsin puutarhat ovat tutustumisen arvoisia etenkin lämpiminä kuukausina.

Palatsin vieressä on Kensington Palace Pavilion, jossa on tarjolla aamiainen, lounas ja englantilainen perinteinen iltapäivätee.

Palatsin puutarhat yhdistyvät Kensington Gardens -puistoon ja Hyde Parkiin.

Kensington palatsin edessä olevat alueet ovat suuren puistoalueen suosituimpia paikkoja viettää aikaa ympäri vuoden, ja etenkin Round Pond -tekojärven laidalla on mukava kauniina päivänä ihailla maisemia ja rentoutua hetkisen.

Puistossa sijaitsevat mm. prinsessa Dianan muistoksi pystytetty suihkulähde ja upea Albert Memorial.

Puiston pääosille ja palatsille pääsee hyvin Queenswayn tai sitten High Street Kensington metro asemilta.

Buckinghamin palatsiin ei edes kannattanut suunnata. Vahdinvaihto on jo aiemmin nähty ja itse palatsiin ei pääse tutustumaan kuin muutamana kuukautena vuodessa. Palatsi on avoinna yleisölle elo-syyskuussa, jolloin kuningatar Elisabet asuu Balmoralin linnassa.

Meillä kävi melkoinen tuuri säiden suhteen. Iso-Britannian usein sateinen ja kolea sää ei kiusannut meitä kuin yhtenä päivänä.

Monena päivänä saimme nauttia lämpimistä ja aurinkoisista tai ainakin kuivista puolipilvisistä keleistä, mikä ei saarivaltiossa ole ollenkaan tavallista.

Junareissumme Briteissä päättyi Lontooseen.

Paddingtonin asemalta otimme junan kohti Heatrowia, josta me sitten lensimme kotiin suunnittelemaan uutta railmatkaa Pohjois-Italiaan.

Junailua Iso-Britannia osa 2: Birmingham – Warwick – Coventry – Oxford – Bristol – Bath

Edinburgh – York – Cambridge- Birmingham- Warwick – Coventry – Oxford – Bristol – Bath – Windsor – Lontoo

 

Birmingham

Junamatka Cambridgesta Birminghamiin maksoi 30 € /hlö. Junassa oli hyvin tilaa, sillä sunnuntainen iltajuna tuohon suuntaan, ei selvästikään ollut suosituin matkareitti. Meille se sopi mainiosti.

Saavuimme Birminghamin modernille New Streetin juna-asemalle, joka on kaupungin keskusasema.

Sen yhteydessä on myös iso ostoskompleksi.

Birminghamissa on myös kaksi muuta juna-asemaa; Snow Hill ja Moor Street.

Hotelimme sijaitsi  Snow Hill juna-aseman vieressä, josta sitten sinkoilimme seuraaviin kohteisiin.

Birmingham on iso kaupunki, joskaan itse kaupunki ei ole silmänruokaa etsivän ihannepaikka. Tänne tulimme Warvick Castlen ja Coventryn automuseon takia.

Kaupunki on muuttunut paljon edellisestä käynnistäni siellä ja nytkin kaupungissa oli käynnissä useita mittavia rakennuskohteita.

Kaupungin keskusta on muutettu mukavaksi kävelyalueeksi, jossa on runsaasti shoppailu- mahdollisuuksia sekä pubeja ja klubeja.

Kaupungin muihin nähtävyyksiin kuuluvat laaja museotarjonta, mikä brittien tapaan on ilmaista.

Kannattaakin siis ehdottomasti hyödyntää Birmingham Museumia ja  Art Gallerya, jossa on nähtävillä paljon viktoriaanisen ajan taidetta.

Museovierailun aikana on mahdollisuus myös nauttia teehetkestä edvardiaanisen ajan teehuoneessa. Lontoossa ei näitä teehuoneita juurikaan samassa mittakaavassa ole, joten sellaisessa kannattaa käydä maakuntamatkalla.

Birminghamissa on kuulemma Venetsiaakin laajempi kanava-verkosto, ja laajan kanavaverkoston myötä myös sen varrella oleva runsas ravintolavalikoima.

Itse en ole noilla kanavilla risteillyt, mutta sinne tehdään kanavaristeilyjä joiden hinta on n. 9,50 €.

Oma näkemykseni on, että ei juuri nähtävää – voin olla väärässäkin.

Kuljeskelu alueella sen sijaan on mukavaa. Jos ei aio liikkua keskustaa kauemmaksi, Birminghamissa pärjää hyvin kävellen.

Linja-autoverkoston lisäksi kaupungissa on Metro-raitiovaunu- järjestelmä, jolle saattaa myös olla käyttöä.

Mikäli mielii matkustaa myös raitiovaunulla, kannattaa päivälippua ostaessa mainita tästä, ja näin saa lipun, joka oikeuttaa matkustamiseen niin busseilla kuin raitiovaunuillakin.

Kansallinen Sea Life Center sijaitsee myös Birminghamissa. Paikkaa ainakin mainostetaan hienoksi, mutta me emme siellä käyneet, joten en osaa sanoa siitä sen enempää. Sisäänpääsyn hinta olisi ollut n. 20 €. Sea life ja Warwickin linnaan on mahdollista hankkia yhdistelmälippu, jonka hinta on n. 35 €/ hlö.

 

Warwickin linna

Takaisin aiheeseen. Pääkohteemme täällä oli Warwickin linna.

Warwickin kaupunki itsessään on melko pieni ja vaatimaton – hurmaava tyypillinen pieni englantilaiskaupunki.

Birminghamista, Snow Hill asemalta kulkee junia Warwickiin n. ½ tunnin välein.

Lipun hinta edestakaisin on n.19 €/ hlö ja matkaan kuluu aikaa 40 min.

Warwickin juna-asema on ihana pieni maalaisasema.

Hetkeksi tulikin tunne, aivan kuin olisi tehnyt aikamatkan 50-luvulle.

Asemalta on matkaa linnalle noin 1,5 km. Matkan voi kävellä tai sitten ottaa linnataxin asemalta, joka maksoi n. 6 €.

 

Olisimme halunneet varata majoituksen linnan puistoalueelta olevista huoneistoista tai linnateltasta, mutta lähes 400 € vuorokausihinnat nousivat kyllä tässä kohtaa yli mahdollisen kokemuksen.

 

Tosin yöpymispakettiin olisi kuulunut lippu linnaan ja kaikenmaailman sivuohjelmaa, mutta silti….. Paikka olisi ollut varmasti mahtava ja siellä olisi väkisinkin nähnyt prinsessa ja linnanneitounia 😉

Warwickin linna oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Linnassa vierailua varten kannattaa varata koko päivä ja eri hintaisilla lipuilla voi vierailla eri nähtävyyksissä.

The Dragon Tower ‑näyttelyssä voi elää kuningas Arthuria suojelleen velho Merlinin tarinan tai tutustua linnan tyrmän Castle Dungeon näyttelyn kauhutarinoihin. Interaktiivisessa näyttelyssä on mahdollista nähdä noita Moll Bloxham ja linnan muut kummitukset.

Linnan näyttelytilat olivat taidokkaasti rakennettu ja siellä riitti paljon katsottavaa.

Linnan kellariosassa oli laaja näyttely siitä, mitä tehtäviä linnassa palveluväellä oli.

Itse linnan eri kerroksiin oli luotu näyttelyitä, joissa oli kuvattu linnan toimintaa eri aikakausina sekä tuotu esiin linnassa vaikuttaneet ja sitä käyttäneet kuninkaalliset.

Näyttelyhuoneet oli taidokkaasti rakennettu ja linnassa riitti paljon katsottavaa.

Nauhoilta tuleva tai interaktiivinen tapahtumien kerronta oli mielekästä seurattavaa.

Tässä paikassa historia muuttui erittäin eläväksi.

 

Tilanteet eri huoneissa kuvasivat ajankuvaa oikeine henkilöineen, sisutuksineen ja asusteineen.

Eri kerrokset olivat hieman eri aikakausiin painottuneita.

Linnassa oli myös näytteillä paljon eri aikakausille kuuluvaa esineistöä.

Myös perheen pienimmät oli huomioitu erilaisilla linnanneito- ja ritaritapahtumilla.

Linnan ulkoalueilla oli kiva käyskennellä.

Linnan puistoalue on hyvin laaja ja näyttävä.

Alueelle oli rakennettu myös erilaisia alueita, joissa oli mahdollisuus seurata haukkojen lentoesitystä, ritareiden taisteluja ja katapulttiesityksiä.

Lisäksi linnassa järjestetään kesäisin erillisiä konsertteja, teatteriesityksiä, turnajaisia ja illallistapahtumia. Peruslipunhinta on alle 17 € / hlö.

 

Coventry

Coventry sijaitsee 20 minuutin junamatkan päässä Birminghamista. Junamatkan hinta edestakaisin maksoi n. 13 €/ henkilö. Junat Coventryyn lähtee Birminghamin New Streetin  asemalta. Tämä asema sijaitsee aivan Moor Streetin aseman vieressä, joten siirtymä asemalta toiselle onnistuu helposti kävellen.

Coventryn juna-asema ei ole kovin kaukana kaupungista, mutta taxilla mentäessä, joutuu kiertämään melkoisen lenkin pitkin kehätietä. Kaupungin reunaa, kun halkoo iso moottoritie.

Coventryn automuseoon kannattaa ehdottomasti mennä.

Se on yksi parhaista missä olen käynyt ja sinne suuntasimme nytkin.

Museo on ilmainen ja siellä saa hetkessä kulumaan useamman tunnin. Historia on onnistuttu tässäkin museossa tuomaan hyvin eläväksi.

Coventry Transport Museum tarjoaa kiehtovan kertomuksen tieliikenteen historiasta Britanniassa, mutta myös autojen kehityksestä maailmanlaajuisesti.

Museossa on näytillä autojen lisäksi polkupyörien ja moottoripyörien kehitys ja historia.

Coventry on muuttunut todella paljon viime käynnistäni, mutta onneksi muutama takuuvarma paikka oli edelleen olemassa.

Yksi must paikka Coventryssä on The Old Windmill, joka on paikan vanhin pubi.

Se on perustettu 1450-luvulla ja paikka huokuu historiaa ja mennyttä aikaa.

Sen tunnelma on kerrassaan mainio ja rakennuksessa voi myös nähdä minkälaisista looseista ja pikkuosista pubit ovat aikoinaan muodostuneet.

Huoneet ovat todella matalia ja jokaisessa huoneessa on tulisija.

Lattiat, seinät ja katto – kaikki ovat kallellaan johonkin suuntaan.

Coventryssä ei sitten juuri muuta nähtävää olekaan.

Pommitettu kirkko, joka on muutettu olutpaikaksi sekä Vanhan katedraalin rauniot. Kiva oli sielläkin käydä uudelleen ja näyttää nuo paikat miehelleni.

 

Stratford-upon-Avon, Cadbury, Dudley

Birminghamin lähellä on paljon muutakin nähtävää ja koettavaa kuin Warwick ja Coventry.

Lähellä on William Shakespearen syntymäkaupunki, Stratford-upon-Avon. Sinne pääsee kätevästi Moor Street ja Snow Hill -asemilta kulkevilla paikallisjunalla, joita lähtee noin tunnin välein.

Heinä- ja elokuussa Shakespeare Express -höyryjuna matkaa kaupunkien väliä, joten se voi myös olla mainio lisähauskuus matkaan.

Jos juna olisi kulkenut jo kesäkuussa, olisimme todennäköisesti tehneet tuon matkan, mutta nyt kesäkuussa me emme Stratford-upon-Avonissa vierailleet.

 

Olen käynyt siellä aikaisemmin ja paikalla ei ole muuta kuin ylikansoitettu Shakespearen syntymäkoti, pirusti turistikrääsää ja mahdollisuus osallistua puistoissa kuulemaan ja katsomaan osia mestarin tuotannosta.

Vältimme näin sadat turistit ja selfiekeppikiinalaiset.

Cadburyssa vain lyhyen ajomatkan päässä Birminghamista on Cadbury World. Se on yksi alueen suurimmista paikoista, joissa voi heittäytyä hauskanpitoon ja samalla kävijät pääsevät tutustumaan suklaan historiaan. Paikkaan ei pääse junalla vaan sinne on mentävä linja-autolla tai omalla autolla. Emme siis siellä käyneet.

Black Country Living museo, Dudleyn kaupungissa on noin kymmenen kilometrin päässä Birminghamista. Paikka kuulosti mielenkiintoiselta ja siellä olisi ollut kiva käydä, mutta aikataulusyistä jouduimme priorisoimaan käyntikohteita. Koko paikka on kulkuneuvoja ja oppaita myöten entisen ajanhengessä. Paikka huokuu historiaa, mutta myös turisteille tarjottavia ostosmahdollisuuksia. Hintaa vierailulle tulee reilu 21 €/ hlö. Alueella järjestetään myös erilaisia vaihtuvia teematapahtumia. Paikalle pääsee junalla tai bussilla.

 

Oxford

Oxford on myös erittäin suosittu päiväkohde vierailtaessa Lontoossa. Junalla Oxfordiin pääsee alle tunnissa ja edestakainen matka maksaan n. noin. +/- 25 €. Kuten Cambridgeenkin kannattaa junaan varata ruuhkaisina aikoina ehdottomasti ykkösluokan lippu, jolla saa istumapaikan. Me tulimme Oxfordiin  Birminghamista, joten vastaavaa ruuhkaa tuosta suunnasta junissa ei ole. Junamatka kesti n. tunnin ja hintaa sille tuli 24 €/hlö.

Myöskään Oxfordin juna-asemalla ei ollut matkatavaroiden säilytyspaikkaa.

Onneksi aivan aseman läheltä, parinsadan metrin päästä löytyi Central Backpackers hostelli, joka otti 6 punnan hinnasta/laukku tavarat säilöön päiväksi.

Oxford on pieni-iso kaupunki, ja siellä suuri osa nähtävyyksistä on keskustassa, kävelymatkan etäisyydellä toisistaan, joten tarvetta kaupunginsisäisille kyydeille tuskin tulee.

Mikäli kaupunkia haluaa nähdä enemmän, voi vuokrata polkupyörän.

Pyöräily onkin suosittua Oxfordissa ja turisti-infosta saa ilmaisen pyöräilykartan.

Kaupungin neljä pääkatua kohtaavat Carfax-risteyksessä, joka on hyvä kohtaamispaikka, mutta myös paikka mistä aloittaa kaupunkiin tutustuminen.

Risteyksessä olevaan Carfax-torniin voi kavuta n. 3 € hinnalla ihailemaan ympäristön rakennuksia. Vieressä on myös katettu markkina-alue.

Hyviä tapoja nähdä vaivattomasti nähtävyyksiä ovat kiertoajelut, joita Oxfordissa voi tehdä niin bussilla kuin laivallakin.

Hop on Hop off City Sightseeing kierros kestää tunnin ja sen hinta on n. 19 €.

Oxford River Cruises järjestää erilaisia risteilyjä Thames-joella. Perusristeily on hieman alle kympin. Noin 70 € illallisristeily on mainio tapa ihailla aluetta 2½ tunnin risteilyllä.

Oxfordissa on myös mahdollista osallistua 30 minuutin kiertokävelyyn ja tutustua sillä tavoin kaupunkiin ja sen tärkeimpiin nähtävyyksiin. Kiertokävelyn hinta on n. 7 €.

Oxfordin yliopisto muodostuu kampuksista, joita on 39. Kaikkiin ei ehdi millään tutustua, mutta suurin ja kaunein kampus, Christ Church College on vierailun arvoinen paikka.

Collegen komean ruokasalin kerrotaan toimineen Pottery Hogwart ruokasalin esikuvana.

Aulassa muuan Potteriksi muuntautunut japsimatkailija otatti itsestään kuvia ainakin tuon ½ tunnin vierailumme ajan.

Nuorehko mies oli pukeutunut päästä jalkoihin Potteriksi ja kaivoi kalliin näköisestä rasiasta taikasauvan vielä rekvisiitaksi tarkoin aseteltuun kuvaushetkeen.

Alueella oli mukava vaellella ja ihailla upeita rakennuksia ja näkymiä. Christ Churchin kampukseen voi tutustua n. 7 € pääsymaksua vastaan.

Myös muihin yliopiston kampuksiin pääsee tutustumaan pientä maksua vastaan.

Esim. Magdalen College ja sen hieno puutarha ovat näkemisen arvoisia.

Paikassa on myös tarjolla loma-aikoina bed – and -breakfast toimintaa.

Oxfordin keskustassa on paljon hienoja rakennuksia.

Pyöreä Radcliffe Camera, Radcliffe Squarella on hieno paikka ulkoapäin, vaikka sinne ei sisään pääsekään.

Se toimii  Bodleian kirjaston lukusalina.

Lähellä oleva Bodleianin kirjastotalo on yksi maailman vanhimmista ja näkemisen arvoinen paikka. Kirjasto toimi myös Potter elokuvien Tylypahkan kirjastona.

Kirjastoon tehdään opastettuja kierroksia, joiden hinta vaihtelee riippuen millaisen opastetun kierroksen haluaa tehdä. Harmillisesti valokuvaus on kirjastossa kielletty.

Oxfordissa on myös monta Harry Potter kauppaa ja kaupunki on Potter fanien suosiossa.

Kirjaston vieressä sijaitsee Sheldonian Theatre, jonne voi tutustua n. neljän euron pääsymaksua vastaan. Paikassa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota sen kauniisti koristeltuun kupoliin, jonne voi myös kiivetä ihailemaan maisemia ylhäältä päin.

Oxford Castlen ulkopuolella on usein markkinoita ja kaikenlaista toimintaa, joihin voi tutustua ilmaiseksi.

Oxford Castlessa on myös mahdollisuus kiivetä Sachsen St. George’s torniin ja nauttia upeista 360 asteen näkymistä tai laskeutua syvälle maan alle 900-vuotta vanhoihin cryptoihin. Sisäänpääsy on n. 15 €.

Oxfordissa on myös useita mainioita ja käymisen arvoisia museoita. Mainita tässä täytyy Museum of Oxford, joka kertoo kaupungin ja sen yliopistojen tarinan sekä Museum of the History of Science, josta löytyy mm. Einsteinin käyttämä liitutaulu.

Oxfordin edustalla Blenheimin palatsin puutarhalabyrintissa kannattaa vierailla, vaikka itse palatsiin ei pääsekään. Puutarhalabyrintti on yksi maailman suurimmista.

 

The Eagle and Child pubissa pitää myös käydä. Onhan se yksi maailman legendaarisimmista kirjailijakapakoista samoin kuin Lamb & Flag  pubikin.

Bear Inn pubiinkin pitää pistäytyä, jotta näkee seiniä koristavat opiskelijoiden kahtia leikatut kravatit.

 

Vielä ei uusia kravatin leikkaajia pubissa näkynyt, vaikka paljon valmistuneita opiskelijoita alueella liikkuikin.

Kuten Cambridgessäkin, oli juurikin valmistuvien ja lomaa lähtevien opiskelijoiden juhlat käsillä ja se näkyi kaupungilla.

Nuoret olivat pukeutuneet viittaan, jota koristi vaaleanpunainen neilikka.

Ruuhella eli Punt veneellä soutelu Cam-joella on, kuten Cambridgessäkin erittäin suosittua.

Veneissä voi matkata soutajan lisäksi neljä ihmistä kerrallaan.

Veneet saa vuokrattua sekä soutajan kera tai ilman.

 

Soutajan kanssa hintaa tulee n. 33 € / ½ h ja ilman soutajaa lähes 25 € / tunti. Nähdyn perusteella vuokraaminen soutajalla on parempi vaihtoehto.

Paras paikka vuokrata ruuhi on Magdalen Bridge –sillan alla, mistä löytyvät Howard C & Sons -yrityksen vuokraruuhet.

Tihkuisessa säässä selviydymme nopeammin kaupungista ja sen nähtävyyksistä, kuin olimme suunnitelleet ja niinpä vaihdoimme joustavasti liput hieman aiempaan Bristoliin menevään junaan.

Alunperin suunnitellusta junamatkasta olisi selvitty yhdellä vaihdolla, mutta nyt junaa piti vaihtaa kaksi kertaa. Tämä ei kuitenkaan lisännyt matka-aikaa merkittävästi.

Ensimmäinen vaihto oli Didcot Parkwayssä ja toinen vaihto ennen Bristolia, Bristol Parkwayssä. Junamatka kesti n.1½ h ja sen hinnaksi tuli 59 € kahdelta henkilöltä.

 

Bristol

Bristol on Avon-joen varrella oleva satamakaupunki, jonka katukuvaan kuuluvat vanhat teollisuushallit, Banksyn katutaide ja puistot. Bristol on rakennuksiltaan aika uusi kaupunki ja ns. vanhassa kaupungissa on vain jonkin verran keskiaikaisia rakennuksia.

Kaupungissa on kesäaikaan kaikenlaisia festivaaleja ja taidetapahtumia, niin nytkin. Satama-alueella oli isot valmistelut tulevaa Rock-tapahtumaa varten. Heinäkuun alussa Briteissä on paljon erilaisia festareita ja tapahtumia, koska silloin heillä alkaa lomakausi.

Bristol sijaitsee lyhyen juna- ja automatkan päässä Lontoosta, miksi siellä on paljon päivämatkailijoita sekä niitä, jotka yhdistävät käyntiinsä kylpyläkaupunki Bathiin.

Castle Park on mainio paikka pysähtyä ja seurata ihmisvilinää.

Kaupungin satama-aluetta pidetään kaupungin sydämenä.

Sieltä löytyy kauniita laivoja, tunnelmallisia ravintoloita ja kahviloita, jotka reunustavat satamaa.

Satamassa voi myös tuntea pienen tuulahduksen Englannin meriherruuden aikaista tunnelmaa.

Satamassa on merimuseo Bristol Museum ja paljon katsottavaa sekä upea purjelaiva SS Great Britain, jonne pääsee vierailemaan 20 € hinnalla.

Bristol ei ole kovin iso kaupunki, ja siihen kannattaakin tutustua kävellen.

Mikäli mielii Bristolin lähialueille kannattaa niihin mennä linja-autolla. Bristolissa on mahdollista liikkua myös lautalla. Kaupungin sisäinen lauttaliikenne on edullinen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu.

Bristolin symboli Clifton Suspension Bridge on komea silta, joka halkoo Avon-jokea.

Sillan toisella puolella on turisti-info, jossa kerrotaan sillan rakentamisesta.

Paikkaan on ilmainen pääsy. Lisäksi lauantaisin ja sunnuntaisin iltapäivällä on ilmainen opastettu kierron sillan yli Clifton Toll Boothin (Bristolin) puolelta.

Silta on kuitenkin sen verran kaukana kaupungista + ylämäkeen, että sinne kannattaa mennä joko bussilla tai taxilla. Itse otimme taxin, joka olisi maksanut yhteen suuntaan n. 8 puntaa.

Taxikuski odotteli, että otimme pakolliset  kuvat sillasta, kertoili alueesta ja ajelutti meitä ympäri aluetta 20 punnan hinnalla.

Ei paha hinta omasta n. tunnin kiertoajelusta.

St Mary Redcliffe kirkossa kannattaa myös piipahtaa. Bristol Katedraalikin on käymisen arvoinen paikka. Aika monesta muusta brittiläisestä katedraalista poiketen täällä oli enemmän katsottavaa ja värejä. Paikkaan oli ilmainen sisäänpääsy.

Cabot tower on Bristolin maamerkki, joka sijaitsee hieman kauempana Brandon Hillillä. Alue on suosittu picnic kohde ja siellä olevaan torniin pääsee kiipeämään ilmaiseksi. Tornista on hyvät näkymät koko kaupunkiin.

Yksi mielenkiintoinen käymisen kohde olisi ollut Aerospace Bristol, jossa olisi ollut näytillä erilaisia lentokoneita ja niiden historiaa. Paikan ylpeytenä on Concorde Alpha Foxtrot, joita Bristolissa suunniteltiin, tehtiin ja testattiin.  Sisäänpääsy aikuiselta paikkaan olisi ollut n. 20 €. Paikka on hieman Bristolin ulkopuolella ja siksi aikataulusyistä tämä paikka jäi nyt näkemättä.

Kiva paikka vierailla on myös St Nicolas Market, jossa on vaihtuva toriteema päivittäin. Sisämarkkinat ovat auki joka päivä.

Paikalla oli niin syötävää kuin muutakin ostettavaa.

Ilmapiiri oli hyvinkin monikansallinen.

Bristol ei loistanut käymiemme paikkojen listassa. Sen olisi hyvinkin voinut jättää pois käyntikohteista, mutta vieressä, vain n. 10 minuutin päässä olevassa Bathissa oli hotellit sen verran kalliimpia, että päätimme pyörähtää yön yli Bristolin kautta.

 

Bath

Bath sijaitsee 25 kilometrin päässä Bristolista. Parhaiten Bathin kylpyläkaupunkiin pääsee autolla tai junalla. Me menimme junalla ja lippujen hinta oli paikallisjunassa muutaman euron. Junamatka kesti reilut 10 minuuttia.

Bathin juna-asema on aivan kaupungin laidalla, kuitenkin ihan keskustan tuntumassa.

Asemalla ei ole matkalaukkusäilytystä, mutta asemaa vastapäätä olevaan parturiliikkeeseen voi jättää matkatavarat säilytykseen, 7€/laukku.

Näin teimme ja jatkoimme matkaa viehättävään Bathiin.

Bath on erittäin suosittu turistikaupunki ja tärkeitä vierailukohteita ovatkin Rooman-aikaiset kylpylät. Bath kuuluu UNESCOn maailmanperintökohdelistalle. Kaupunki on erittäin viehättävä ja siellä on myös paljon katseltavaa.

Bathin roomalaisissa kylpylöissä on sinivihreää, mineraalipitoista ja rikille tuoksuva vettä joka, virtaa edelleen vuorten kalkkikivi- kerrostumien läpi.

Roman Baths –museokompleksissa voi tutustua roomalaiseen kylpylätoimintaan.

 

Museosta löytyy temppelien raunioita, patsaita, uhrialttareita, kylmä- ja kuumavesialtaita sekä monia alueelta esiin kaivettuja esineitä, kuten ruukkuja ja kolikoita. Kylpylät koostuvat neljästä osasta; Pyhä Lähde, Roomalainen temppeli, Roomalainen kylpylä, sekä museo.

Hinta kylpylämuseoon on 20,50 € / hlö. Hintaan kuuluu audio guide opastus. Paikka oli mielenkiintoinen ja erittäin taidokkaasti interaktiivisesti toteutettu.

Mikäli haluaa itse päästä kylpemään täytyy mennä Thermae Bath Spa  kylpylään, joka on Britannian ainoa luonnonmukainen kuumavesikylpylä.

Kaupungin keskustassa, aivan roomalaisen kylpylän vieressä on komea Bath Abbey. Kirkon edustalla olevalla torilla parveilee turisteja ja kaikenlaisia taiteilijoita esityksineen. Tori on myös tärkeä kokoontumispiste erilaisille turistiryhmille.

Jos Bathissa haluaa syödä jotakin erikoista, kannattaa mennä Sally Lunn’sin museoravintolaan.

Paikasta saa 300 vuotta vanhan reseptin mukaan leivottuja suolaisia tai makeita pyöreitä Sally Lunn’s Buns leipiä.

Ja kuten arvata saattaa paikka oli aivan täynnä. Ulkopuolella olevassa infossa kehotettiinkin tekemään varaus, mikäli mielii tiettynä aikana herkkujen ääreen.

Paikka on sen verran pieni, että emme jääneet odottelemaan vapautuvia pöytiä, vaan jatkoimme matkaa eteenpäin.

Bath oli paljon isompi paikka, kuin olin kuvitellut. Vaikka kävellen siellä pystyykin liikkumaan paikasta toiseen, on matkat eri nähtävyyksiltä toisille n. 20 minuutin kävelyn takana.

 

Lähdimme kävelemään joenrantaa pitkin kohti lukuisista elokuvista tuttua Hotel Royal Crescentin puolikuun muotoista rakennelmaa.

Pulteney Bridge on todella kaunis ja kuvauksellinen.

Sillan vierestä lähtee myös jokiristeilyt. Jokiristeilyn hinta on n. 12 €. Joelta käsin saa hyvän käsityksen Bathista. Toki Bathiin voi myös tutustua perinteisellä Hop on-Hop off bussilla.

Hotel Royal Crescentin puolikuun muotoinen rakennelma on Britannian tunnetuimpia rakennuksia ja ”The must see” paikka, vaikkei kovin kummoinen kohde ollutkaan.

Myös tuolla olisi ollut tarjolla erilaisia ravintoloita ja teehuoneita tarjoiluineen. Paikan edessä oleva iso nurmikenttä näytti olevan erittäin suosittu piknik-  ja ajanviettopaikka.

Hauska vierailukohde olisi ollut Green Park Station eli maanviljelijöiden tori, jossa paikalliset jakavat lähiruokatietoutta ja maistiaisia lauantaisin. Oma matkamme suuntautui Bathiin viikolla, joten torialueella oli vain muutama myyntikoju.

Bathista otimme junan Windsoriin ja tämä matka pitikin sitten tehdä kahdella vaihdolla. Matka kesti melkein kaksi tuntia. Ensimmäinen vaihto oli Readingissä ja seuraava Sloughissa. Readingin oli iso ja moderni asema, mutta opasteiltaan melko sekava. Vaihtoaika oli myös melko tiukka, joten tarkkana sai tällä asemalla olla. Bath-Reading väli kesti 1 h.

Onneksi olimme varanneet paikkaliput, sillä Lontooseen menevä juna oli aivan täynnä. Vaihto Slougessa oli nopea, mutta onneksi tämä asema oli pieni maalaisasema. Viimeinen kuusi minuuttia perille menikin sitten iltapäivän melko tyhjässä paikallisjunassa.  Lipun hinta Bathista Windsoriin maksoi yhteensä 40 € kahdelta ihmiseltä.

Junailua osa 3: Lille – Amiens – Rouen – Pariisi

Amsterdam – Harlem – Haag – Delft – Antwerpen – Brugge – Gent -Lille – Amiens – Rouen – Pariisi

Lille

Saavuimme Lillen toiselle juna-asemalle Lille-Flandresille, jonne kulkee muut kuin suurnopeusjunat. Hotellimme oli aivan juna-aseman vieressä, mikä oli sijainniltaan mainio paikka.

Olimme yön Lillessä ja nukuimme kerrankin pitkään, ennen kuin lähdimme tutustumaan Lillen nähtävyyksiin.

Joka tiistai, torstai ja sunnuntai järjestetään Lillessä ulkomarkkinat. Tori on täynnä kaikenlaista tavaraa sekä paikallisia ruokia ja paljon ihmisiä. Tori sijaitsee hieman kaupungin keskustan ulkopuolella ja sinne kannattaa mennä metrolla.

Vaikka Lille on Ranskan viidenneksi suurin kaupunki, ei se ole keskustaltaan aivan valtavan iso.

Lillessä voi hyvin liikkua jalan tai sitten käyttää kahta automaatti-metrolinjaa, ratikoita tai busseja. Julkisten hinnat vaihtelevat kertalipun 1.65 € päiväpassiin, jonka hinta on alle 5 €.

Lille oli melkoisen likainen kaupunki. Irtoroskaa oli pitkin katuja ja kadunvarsille kerätyissä jätesäkkiröykkiöissä.

Kaduilla oli myös säpinää ja kaikenlaista epämääräistä kulkijaa. Illan pimetessä tuntui hyvältä kulkea vilkkailla ihmisalueilla.

Jos joku paikka olisi pitänyt pudottaa pois matkareitiltämme, olisi se ollut ehdottomasti Lille. Mitään aivan häikäisevää, ei tässä kaupungissa ollut.

Lillen pääaukion ympärillä olevat korttelit ovat kuvauksellisia ja vierailun arvoisia kohteita. Mielenkiintoinen paikka on La Vieille Bourse , joka koostuu 24 pienestä talosta. Talokompleksin sisäpuolella on kaareva sisäpiha, jossa pidetään käytettyjen kirjojen markkinoita. Tässä ehkä kaupungin hienoimmassa rakennuksessa pelataan shakkia ja sisätiloissa on kesäisin erilaisia tanssiesityksiä.

Kaupungin vanha alue, Vieux Lille on myös kaunis ja siellä on jokseenkin paljon katsottavaa. Tosin juuri meidän vieraillessa siellä oli monet kadut revitty auki ja niihin tehtiin jotain parannustöitä. Ilmankin ollessa hieman sateinen, ei vanhakaupunkikaan onnistunut täysin vakuuttamaan meitä.

Vanhojen rakennusten lisäksi vanhasta kaupungista löytyy designer-kauppoja, erinomaisia ravintoloita sekä moderni katedraali, Cathédrale Notre Dame de la Treille.

Town hall ja Belfery torniin pääsee kiipeämään 400 rappusta pitkin tai sitten sen näköalapaikalle voi hurauttaa hissillä, kunhan on ensin kavunnut 100 ensimmäistä rappusta hissitasanteelle. Torniin päästäkseen pitää pulittaa 6 € maksu.

Erikoinen mutta mielenkiintoinen museo, La Piscine Museum sijaitsee vanhassa uimahallissa. Rakennus itsessään on jo nähtävyys ja käymisen arvoinen paikka.

Museolle kannattaa ottaa metro 2 ja jäädä pois Gare Jean Lebas asemalla. Sisäänpääsy museoon vaihtelee riippuen siitä, haluaako nähdä pysyvän vai vaihtuvan näyttelyn. Hinta jää kuitenkin kaikkineen alle 10 €.

Lilleen on saatavilla myös Citypassi, jonka hinta olisi ollut 25€/ hlö / päivä.

Kuten muidenkin isojen kaupunkien citypassiin, kuului tähänkin sisäänpääsy moniin nähtävyyksiin, julkisten liikennevälineiden käyttöoikeus maksutta  ja alennuksia kaupoista ja ravintoloista. Citypassin hinta oli ihan kohtuullinen, jos haluaa esim. vierailla Lillen monissa museoissa ja taidepaikoissa.

Lillestä jatkoimme matkaa Amienssiin, jonne IC-junalla pääsee puolessatoista tunnissa.

Gare de Lille-Europe asemalta liikennöivät pääasiassa Eurostar- ja TGV-suurnopeusjunat, mutta myös joitakin paikallisjunia.

Meidän juna lähti viereiseltä Lille-Flandresil asemalta. Olimme ostaneet lipun ennakkoon ja halusimme tiedustella voisiko lipun vaihtaa aikaisempaan junaan. Arvatkaapa vaan saimmeko apua englanniksi – emme.

Ongittuamme tiedon joltakin englantia osaavalta, vaihdoimme matkasuunnitelmaa. Aikaistetulla lipulla pääsimme Amienssiin ja  matka taittuikin mukavasti. Junalipuille tuli hintaa tälle siirtymälle 22 €/hlö.

Amiens

Otimme päiväjunan Amienssiin. Junamatka kesti vähän reilun tunnin ja maksoi kahdelta 44 €. Sää sattui myös tälle päivälle harmaan sateiseksi ja menimme syömään sadetta pakoon juustolautaset ja juomaan viinit. Sateen jatkuessa teimme uuden suunnitelman illalle ja jatkoimme matkaa hotellille. Ikääntyvien reilaajien jalat saivat lepoillan.  Ei kun perinteinen iltapala kehiin.

Aamulla sää oli edelleen harmaa, mutta onneksi ei sateinen.Ei kun kamera kantoon ja turisteiksi kadulle. Päivän kuluessa sää muuttuikin aurinkoiseksi ja välillä piti takki ottaa pois, kun tuli niin kuuma.

Amienssin kuuluisa katedraali, Cathédrale Notre Dame kuuluu UNESCOn maailman perintölistalle.

Katedraalissa kannattaa ehdottomasti vierailla. Katedraalin lattiassa on mustavalkoinen kahdeksan-kulmainen, 234 metrin pituinen labyrinttikuvio, jonka arvoitusta voi selvitellä, tai sitten vaan antaa olla. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon.

Jos haluaa tutustua paremmin katedraaliin, voi käydä vuokramaassa audioguiden neljällä eurolla läheisestä Amiensin matkailutoimistossa.

Katedraalin torniin johtaa 307 askelmaa ja sinne voi halutessaan kiivetä. Lippu torniin maksaa 6 € ja aarrekammioon 3,50 €. Itse katedraaliin pääsee ilmaiseksi. Aarrekammioon tehdään opastettuja kierroksia vain kahdesti päivässä. Aamulla kolo 11 ja iltapäivällä klo 14.30. Meidän aikatauluun nuo ajat eivät sopineet, joten aarteet jäivät näkemättä.

Katedraalilta lähtee kävelyreitti vanhaan kaupunkiin, jossa riittää ihasteltavaa.

Joella on aina lauantaisin markkinat, mikä olisi varmaankin ollut kiva kokemus. Perinteisesti pukeutuneet myyjät myyvät tuotteitaan veneistä ja paikalla on paljon ihmisiä.

Vanhassa kaupungissa söimme lounaan valitsemalla sen ilman yhteistä ymmärrettävää kieltä. Pienellä jännityksellä odottelimme liha- ja kala-annoksiamme. Google kääntäjälläkään ei aina tiedä, mitä saa.

Englantia ei oikein tahdota näissä paikoissa puhua ja kumma kyllä, edes ruokalistaa ei ole käännetty englanniksi. Ruoka oli ihan ok ja paikka viihtyisä.

Maison de Jules Verne museo on hieman perinteestä poikkeava museo. Ei ehkä niin mielenkiintoinen kuin olimme odottaneet. Pääsylippu sinne  maksoi 7,50 € ja audioguide maksoi erikseen 2 €.

Hauskuutta tuo myös vanhassa kaupungissa oleva marionettiteatteri Chés Cabotans d’Amiens, jonne aikuistenlippu maksaa 10 €.

Amiensissa on mahdollista myös mennä Sirque Jules Verneen joka on sirkuksen ja kansallisen katutaiteen varsinainen keskus.

Melkoisen vaatimattomaan Beffroi d’Amiens torniin ja kirkkoon maksaa yhteislippu 6 € ja pelkkään torniin pääsee kapuamaan neljällä eurolla. Aivan rautatieaseman vieressä kohosi Tour Perret, joka on yksi Euroopan ensimmäisistä pilvenpiirtäjistä. Rautatieaseman ympärillä pörräsi paljon epämääräisiä kulkijoita. Muutenkin paikka vaikutti melko kulahtaneelta.

Junalippukäytänteet vaihtelevat myös maiden sisällä. Täällä oli otettu käytäntöön systeemi, jossa konduktööri tsekkaa junaliput ja jos sitä ei ole, seuraavalla asemalla odottaa melkoinen joukko turvamiehiä, jotka nappaavat liputtomat kiinni ja aloittavat asian selvittelyn. Olihan melkoinen esitys tuokin.

Rouen

Saavuimme päivällä Rouenin Rive  Droite asemalle. Junia kulkee noin puolestatoista tunnista aina melkein neljään tuntiin Amienssin ja Rouenin väliä.

Kannattaa siis katsoa mihin junaa hyppää ja montako vaihtoa matkalle tulee. Myös suorat junat kulkevat tätä väliä hitaasti pysähdellen tai nopeasti ja suoraan.

Olimme varanneet lipun nopeaan 1½ h junaan. Junamatkan hinnaksi tuli 42 € kahdelta ihmiseltä.

Kävellessämme hotellille, jonne oli matkaa n. 600 m, vastaan kipitti rotta – jo toisen kerran Ranskassa ja keskellä päivää. Hyvä että slaagia en saanut, noh, askel taittui  ainakin ripeämmin ja jonkun tietty tutkakatse herkistyi jälleen.

Myös tämä kaupunki oli melkoisen paskainen. Jätteitä pusseissa siellä täällä kauppojen edessä ja asunnottomia parkkeerasi illaksi käytäväaukkoihin telttoineen ja pahvilaatikoineen. Ei tehnyt mieli mennä sivukujille ….

Rouenissa on paljon kirkkoja ja siellä puhutaankin kirkkokorttelista. Kaupungissa on kuulemma yli 50 uskonnollista rakennusta. Tämä on helppo uskoa kun katsoo kirkkoja, kirkkojen vieressä. Eikä mitään ihan pieniä pytinkejä.

Rouenin katedraali Cathédrale Notre-Dame on ehdottomasti kaupungin kaunein kirkko. Katedraaliin pääsee sisälle ilmaiseksi. Iltaisin sen julkisivuun heijastetaan valoshow, jossa on vaihtuva teema.

Toinen upea kirkko on St-Maclou Church ja Cathedral Squar. Kumpaankin kirkkoon pääsee sisään myös ilmaiseksi. Suurin osa Rouenin suosituimmista nähtävyyksistä sijaitsee kaupungin kävelyalueella, jossa on viehättäviä puurakennuksia sekä astronominen kello Gros Horloge. Rakennukseen pääsee vierailemaan 7 eurolla ja ylhäältä tornista on upea näköala kaupungin ylle.

Rouen on täynnä kahviloita ja ravintoloita, joissa on kiva istahtaa juomaan vaikkapa Normandian alueen paikallista omenasiideriä tai omena calvadosta.Rouen on myös sen verran pieni kaupunki,että siellä pystyy hyvin liikkumaan jalkaisin. Myös kaupunkipyörät näyttivät olevan suosiossa.

Seine- joki halkoo Rouenin kaupunkia jakaen sen kahteen osaan. Joenrannassa on bulevardi, jolla on myös ravintoloita ja baareja. Rantabulevardi on myös erityisesti ulkoilijoiden suosiossa ja siellä näkeekin paljon juoksijoita ja pyöräilijöitä. Itse rantabulevardi ei kylläkään ole kummoinen.

Rantabulevardilla sijaitsee näyttelytila, jossa on kuuluisa Panoraama XXL. Se on 35 metriä korkea panoraamakuva, jonka teema vaihtuu noin kerran vuodessa. Näyttelytilassa on useita eritasoisia korokkeita, joilta kuvaa voi ihailla.

Rouenissa oli paljon katseltavaa. Siellä oli upeita vanhoja rakennuksia ja kauniita kirkkoja, joissa oli esillä paljon erilaista taidetta.

Päiväsaikaan Rouen olikin oikein miellyttävä paikka. Katukuvassa näkyi myös paljon turisteja, vaikka varsinainen turistiaika ei olutkaan vielä alkanut.

Pariisi

Vuorossa oli viimeinen etappi, Pariisi.

Päivällä jatkoimme Paris Saint Lazare juna-asemalle, jonne matka kesti  1½ h. Hintaa matkalle tuli 20 € / 2 henkilöä.

Pariisissa olemmekin vierailleet aiemmin, joten nyt perinteiset nähtävyydet jäivät väliin. Aiemman postauksen voit lukea täältä.

Olimme ottaneet hotellin läheltä Gare du Nord juna-asemaa, josta oli kätevä liikkua niihin paikkoihin, joihin olimme ajatelleet menevämme. Myös lentokentälle pääsee tältä asemalta kätevästi.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Pariisin lähellä olevaan Chantilly linnaan. Linnaan pääsee junalla Gare du Nord asemalta.

Junalipun yhteydessä voi ostaa jo valmiiksi lipun linnaan. Lippu sisältää vierailun linnaan, linnan puistoon ja kuuluisille hevostalleille ja siellä pidettäviin esityksiin. Yhdistelmälipun hinta  oli 25 € / henkilö.

Isoin ja työläin homma koko päivän liikkumisessa oli hankkia tuo yhdistelmälippu, jota emme olleet ostaneet netistä ennakkoon. Testattua tuli useamminkin neuvontapisteen englannin kielentaito, kun sieltä tylysti vain ranskaa puhuen ohjattiin paikasta toiseen.

Yhdestä paikasta sai yhden tiedon ja toisesta ehkä toisen. Muutama muukin samalla asialla ollut turisti pudisteli päätään ja ihmetteli kielitaidottomia ja erittäin, ei palveluhenkisesti turisteja kohtelevia asematyöntekijöitä.

Juna kulkee Pariisista Chanttillyyn 25 minuutissa. Junasta jäädään Chantilly-Gouvieux asemalla, jonka sivusta bussiasemalta kulkee lyhyen väliajoin bussi no 15 linna-alueelle. Linnaan pääsee myös kävellen oikaisemalla puistoalueen poikki ja kulkemalla laukkaradan vierestä. Kävellen matka vie n. 20 min. Linna on auki yleisölle klo 10-18.

Paikka on muuten se missä 007 ja kuoleman katse on kuvattu. Bond vierailee linnassa konna Max Zorinin kutsuilla osallistuen laukkakilpailun katsomineen, pyiden metsästykseen ja nuuskimiseen noilla kuuluisilla hevostalleilla.

Linna ei ole kovin iso ja talleille ei ollut asiaa allergian takia. Linna oli kyllä hieno, mutta eihän mikään vedä vertoja Versaillesin jälkeen, jossa vierailimme muutama vuosi sitten.

Takasin tullessamme ajoimme läpi pienen Chanttilyn todetaksemme, että itse kaupungissa ei ole mitään katsottavaa.

Toinen kohteemme Pariissa oli Palais Garnierin vanha ooppera, joka oli kerrassaan upea vierailukohde.

Oopperarakennuksen ulkopuoliset portaat täyttyivät auringosta ja katutaiteesta nauttivista ihmisistä.

Mikäli mielii opastetuille kierroksille, kannattaa lippu ostaa ennakkoon. Kierroksia järjestetään rajoitetusti ja ovelta niitä on harvoin enää saatavilla.

Oopperassa myös harjoitellaan säännöllisesti ja siksi kannattaakin selvittää Oopperan omilta kotisivuilta mahdolliset poikkeamisajat vierailuun liittyen.

Sisäänpääsyn lippujonon voi ohittaa hakeutumalla suoraan kassa-alueen takana oleville automaateille, josta voi näppärästi ostaa itse sisäänpääsylipun.

Paikalla ei ollut mikään karmea ryysis, mutta paikalla oli taas muutama selfiekeppikiinalainen, joille selffieiden ottaminen mitä kummallisemmissa keikistelyasennoissa oli varsinainen aikasyöppö. He kun valloittivat kuvaukselliset kohteet todellakin itsensä kuvaamiseen. Kävivät muuten välillä veskissä vaihtamassa vaatteita ja palasivat uudestaan samoille kuvauspaikoille. ARGH…..

Vieraillessamme oopperassa siellä oli balettiharjoitukset, minkä takia sali oli aina välillä kiinni ja pimeänä. Kun salia pääsi harjoitustaukojen välissä kuvaamaan, ryysis oli melkoinen.

Rakennuksesta löytyy myös oopperamuseo, jossa näytillä on vaikuttava kokoelma esiintymisasuja, piirustuksia, sekä näyttämökulisseja.

Pakko oli pyöriä vielä kaupungilla ottamassa muutama iltakuva. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, mutta silti meno oli rauhallista.

Seineä pitkin kulkee nauhana erilaisia jokiristeilyjä joista voi ottaa kuvia ja ihastella Pariisin nähtävyyksiä. Suosittuja ovat aina olleet myös erilaiset illallisristeilyt.

Uutuutena törmäsimme paranneltuun versioon tästä. Kaksikerroksisen Bustronome bussi, jonka yläosassa nautitaan illallinen samalla kun sen Hop on Hop off bussin tyyliin kiertää Pariisin nähtävyydet. Uutta innovaatiota:) Sen verran asia jäi minua kaivelemaan, että selvittelin illallisbussin hintatasoa. Hintataso on 100 €/ hlö illallispakettina, eli aika samaa luokkaa samantasoisen illallisristeilyn kanssa. Risteilyillä on toki valtava tarjontaero ja niitä saa myös huomattavasti huokeammin kuin sadalla eurolla.

Samalla selvityksellä ilmeni, että vastaavanlaista toimintaa on Busburgerilla, jonka bussissa voi nauttia kierroksen aikana herkullisia burgeraterioita.

Ajoimme vielä illan päätteeksi Trocaderon metroasemalle, jonka lähellä on paras Eifel tornin ihastelu- ja kuvauspaikka.

Paikka oli täynnä nuorisoa ja kuvia ottavia turisteja. Myös kaupustelijat olivat myymässä erilaista vilkkuvaa ja välkkyvää matkamuistoa. Uutuutena kadulle oli myytäväksi ilmestynyt  kankaan päälle levitettyjä juomia, kuten olutta, limua ja viinejä. Kätevästi ne virkavallan ilmaannuttua paikalle tungettiin ämpäriin ja riepu heitettiin ämpärin päälle.

Tähän kohtaan on pakko kirjoittaa, että tämä iltakuva Pariisin Notre Damesta on otettu vain kaksi päivää ennen sen kohtalokasta tulipaloa.

Kauniiseen keväiseen iltaan olikin hyvä päättää tämä kiertomatka ja suunnata hotellille, ennen seuraavan päivän kotiinpaluuta.

Junailua osa 2: Antwerpen – Brugge – Gent

Amsterdam – Harlem – Haag – Delft – Antwerpen – Brugge – Gent -Lille – Amiens – Rouen – Pariisi

 

Antwerpen

Delfistä suuntasimme kohti Antwerpeniä ja samalla vaihdoimme tyylikkäästi Belgian puolelle. Junaa piti vaihtaa pienellä matkalla kahdesti. Ensimmäinen vaihto oli Bredassa ja toinen vaihto Antwerpen-Berchemissä.  Matka vaihtoineen kesti tunti 50 minuuttia.

Juna saapui Antwerpen Centraalin kuuluisalle juna-asemalle, joka komeilee useallakin listalla maailman kauneimmista juna-asemista, eikä turhaan. Hieno tuo juna-asema olikin.

Sen verran rupesi matka-askel painamaan, että, otimme juna-asemalta taxin hotelille. Viisas valinta tuossa kohden, sillä matkat ovat Anterwenpenissä pitkiä. Antwerpen on iso kaupunki. Jos liikkuu vain keskustan turistipaikoilla, selviää jalkapatikoinnilla. Jos taas tarvitsee liikkua kauemmaksi, täytyy turvautua joukkoliikennevälineisiin.

Lähdimme kuten tavallista, aamulla liikkeelle ja ihmettelimme vanhaan kaupunkiin liikkuvaa ihmisvirtaa. Asia selvisi pian.

Ihmiset valuivat alas Gote Markt aukiolle, jossa oli isot standit ja melkoinen hulina. Paikalla esiteltiin Belgian ympäriajoihin osallistuvat pyöräilytallit.

Ei mikään ihan pieni tapahtuma. Neljä helikopteria kiersi  aluetta ja kymmenisen kuvausryhmää lähetti suoraa tv-lähetystä ympäri Keski-Eurooppaa. Kaikki alueen kuppilat + pari erikseen pystytettyä juomapaikkaa olivat kiireisiä.

Ihmiset nauttivat aurinkoisesta aamusta ja hyvästä tunnelmasta. Me myös – muiden mukana.

Gote Markt -aukio on Antwerpenin sydän ja sitä ympäröivät useat historiallisesti arvokkaat ja kauniit rakennukset. Grote Marktissa pääsee myös suoraan Antwerpenin vanhaan kaupunkiin. Vanhassa kaupungissa on myös paljon mielenkiintoisia pikkuliikkeitä. Tärkeässä osassa on Antwerpenin kaupungintalo sekä Ornate Brabo suihkulähde. Tällä kertaa ne kuitenkin esittivät sivuosaa, sillä pyöräkisat varasti koko shown.

Antwerpenin katedraali Onze-Lieve-Vrouwekathedraal – Jumalaäidin katedraali on Benelux-maiden suurin goottilaistyylinen kirkko, jonka kirkontorni on Benelux-maiden korkein.

Katedraali näkyy jo kaukaa. Sisäänpääsy katedraaliin on 6 €.

Toinen näkemisen arvoinen kirkko on Sint-Pauluskerk joka on auki vain rajoitetun ajan päivästä. Kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy. Saint James‘ Church sisäänpääsy on 3 €.

Museum aan de Stroom eli MAS on yksi Antwerpenin monista museoista.

Museon kattoterassilta on upeat näkymät koko kaupungin yli ja sinne on vapaa pääsy.

Yhdeksi merkittäväksi turistikohteeksi on tullut St. Annan alikulkutunneli, jota pitkin pääsee Schelde-joen toiselle puolelle. Joen alittavaan tunneliin pääsee joko hissillä tai alkuperäisiä puisia rullaportaita pitkin.

Rubenshuis piti käydä katsomassa, vaikka sisälle emme mennetkään.

1, 2 tai 3 päivän Antwerpenin City Card voi olla hyvä vaihtoehto, jos aikoo liikkua alueella paljon ja hyödyntää Antwerpenin museotarjonnan.

Kortilla pääsee liikkumaan ilmaiseksi myös julkisissa kulkuneuvoissa.

Antwerppenissä on myös useita paikallisia toreja, joissa on kiva vierailla. Theaterpleinin eksoottiset markkinat, Vrijdagmarktissa vintagemarkkinat ja tai luomutuotteiden Bio-markkinat tarjoavat jokaiselle jotakin.

Se, mitä pienestä Steenin linnasta on jäljellä, oli juurikin korjauksessa, joten sinne emme päässeet. Enemmän sitä olisi ehkä voinut ihailla ulkoa- kuin sisältäpäin, mutta nyt pussitettuna jäi tuo komistus kokonaan näkemättä.

 

Brugge

Aamupäivällä otimme paikallisjunan Bruggeen. Junia menee noin puolen tunnin välein ja junakyyti vie aikaa noin 1½ h. Lipun hinta asemalta ostettuna oli 15 €.

Hotelimme Martin’s Brugge sijaitsi todella hyvällä paikalla, aivan kaupungin vanhassa keskustassa. Juna-asemakin olisi ollut kävelyetäisyydellä, mutta koko päivän käveltyämme ajoimme hotellin ja juna-aseman välin taxilla. Hinta oli n. 8 €/suunta.

Bruggen kaunis keskusta ja keskustan kanavat ovat parasta Bruggea. Täällä kannattaakin ehdottomasti tehdä 10 € hintainen kanaaliristeily.

Kanaaliristeily kestää ½ h ja siinä saa hyvän kuvan kaupungista ja sen nähtävyyksistä.

Kaupungin keskusaukio on Markt. Aukolla on Belfort kellotorni, jonne pääsee kapuamalla 366 askelmaa. Matkalla voi ihastella pieniä huoneita, jossa on erilaisia näyttelyitä.

Torniin oli valtava jono, joten kannatta ehkä suunnitella ajankohta aikaiseen aamuun tai myöhempään päivää. Hintaa tornivierailulle tulee 12 € henkilö.

Bruggessa oli muutenkin paljon väkeä.  Paikalla oli kymmenittäin pelkkiä turistibusseja, jotka oli pysäköity hieman kaupungin ulkopuolelle.  Burg aukio on suosittu terassi, ravintola ja kahvila-alue.

Aukiolla sijaitsee Basiliek van het Heilig Bloed eli Heilig-Bloedbasiliek kirkko, joka on vierailun arvoinen paikka.

Itse kirkkoon on vapaa pääsy, mutta aarrekammioon päästäkseen pitää maksaa 2,50 € sisäänpääsy. Aarrekammio ei ollut kummoinen.

 

Kirkossa väitetään olevan Kristuksen verta.

Sitä pääsee ihailemaan luikertelevassa jonossa odotellen ja H-hetkellä vilaukselta, tarkasti valvottujen silmien alla ja lasin takaa. Kuvia verestä ei saa ottaa.

Aukion laidalla on myös Stadsbestuurin kaupungintalo, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla. Vierailunhinta on 6 €.

Bruggessa on myös pari museota taiteenystäville kierrettävänä. Suosittu paikka käydä katsomassa taidetta on myös Onze Lieve Vrouwekerk kirkko, jonka yhteydessä on Michelangelon pieni Madonna ja lapsipatsas. Sisäänpääsy kirkkoon on 6 €.

Brugge on tunnettu suklaakaupunki, mikä näkyy myös kaupungissa. Suklaalla on kaupungissa oma museonsa Choco Story, jonne pääsee 9,50 € lipulla. Yhdistelmälipulla, jonka hinta on 14,50 € voi tutustua myös ranskismuseoon, jossa tuodaan hyvin esille ranskanperunoiden oikea kotimaa.

Unohtaa ei sovi belgialaisia vohveleita, joita oli pakko maistaa.

Brugge on olutkaupunki. Turistien on mahdollista vierailla De Halve Maan panimossa, jonne sisäänpääsy on 16 €. Hintaan sisältyy audioguide ja olutmaistiaiset.

Keskusaukiolla olevassa olutmuseossa voi myös halutessaan piipahtaa. Olutmuseossa annetaan tärkeää informaatiota oluen historiasta ja opitaan erilaisista panimotuotteista.

Bruggessa on paljon erilaisia museoita, jotka varmasti olisivat kiinnostavia, jos vaan olisi aikaa kierrellä joka paikassa.

Paras tapa liikkua Bruggessa on kävely. Kaupungin keskusta on kohtuullisen pieni joten julkisten liikennevälineiden käyttö ei ole tarpeellista. Kaupungin kadut ovat osittain mukulakiveä, joten kannattaa panostaa hyviin jalkineisiin.

Brugge oli kivan sympaattinen ja siisti kaupunki, jossa oli kylläkin paljon turisteja, mutta silti kaupunki oli onnistunut säilyttämään turvallisen ja leppoisan tunnelman. Iltavalaistuksessa kaupungin todellinen kauneus tuli hyvin esille.

 

Gent

Bruggesta jatkoimme pienellä 20 minuutin siirtymällä Genttiin. Gentin juna-asema Gent-Sint-Pieters oli hieman kauempana vanhasta historiallisesta keskustasta. Kätevästi keskustaan pääsee ratikalla 1, asemalta 2. Kertalipun hinta on 3 € ja jos takaisinpäin tekee saman matkan, ei 8 € päivälippua kannata hankkia.

Heti juna-asemalla selvisi, että tässä mestassa kannattaa pitää huoli tavaroistaan. Puolet matkatavaroiden säilytyslokeroista oli, rikki. Raha piti olla kolikkoina ja tyly asenne iski vastaan vaihdettaessa seteleitä kolikoiksi.

Raitiovaunua odotellessa lippuautomaattien edessä pyöri romanialaismies, joka näppärällä ”työkalulla” häpeilemättä putsasi automaatin tasaisin välein.

Muutenkin kaupunki oli täynnä kaikenmaailman haahuilijaa ja paikka oli paljon epäsiistimpi kuin esim. naapurikaupunki Brugge.

Gentin vanhakaupunki on sen verran pieni paikka ja keskusta on pääasiassa kävelykatuja, joten siellä selviää hyvin jalan.

Genttiin on saatavissa 48 h Citycard, jonka hinta on 30 €, mikä ei ole ihan kauhean arvokas, varsinkin, kun hintaan sisältyy julkiset kulkuneuvot ja mahdollinen pyörävuokra. Pyörästä tosin maksetaan lainattaessa pantti, mutta sen saa takaisin kun palauttaa pyörän. Citycardilla pääsee maksutta kaikkiin Gentin nähtävyyksiin ja saa käyttää vesibussia maksutta.

8,30 € kanaaliristeily antaa myös  aivan erilaisen kuvan kaupungista ja sen kanaalien varsille levittäytyneestä rakennuksista. Tosin kanaaliristeily ei ole niin hyvä kuin Bruggessa.

 

Tutustumisen arvoinen paikka on myös Gravensteenin linna, jonne sisäänpääsymaksu on 10 €.

Jos sisälle ei halua mennä voi komeaa linnaa ihailla ulkopuolelta, monesta eri suunnasta.

Saint Bavon katedraalissa kannattaa ehdottomasta käydä ihailemassa Van Eyckin veljesten maalaamaa alttaritaulua sekä muita sen taideaarteita. Kappeliin on erillinen lippu.

Alttaritaulun ulkopaneelit taitetaan sisäänpäin joka päivä klo 12.00 ja ne avataan taas klo 13.00, jolloin on mahdollista ihailla myös ulkopuolisia paneelin osia. Voitte vain arvata onko paikalla paljon ihmisiä.

Katedraalin ulkopuolella kohoaa 1300-luvulla rakennettu kellotorni, jonne pääsee kiipeämään muutaman euron pääsymaksulla.

Belfery torniin  pääsee myös kiipeämään ja ihailemaan Genttiä ylhäältäpäin. Hinta kirkkoon ja torniin on 8 €.

Gentissä on aivan ihana vaan vaellella ja katsoa ympärillä olevia kauniita rakennuksia. Vielä ihanampaa se olisi ollut, jos sää olisi meitä tuolla matkalla suosinut.

Nyt monet kauniina aurinkopäivänä  varmasti täynnä olevat terassit huokuivat tyhjyyttään.

Gent onkin melkoinen ulkoilmamuseo ja mikä käsittämätöntä keskustassa oli kirkkoja kirkon vieressä.

Gentissä oli myös paljon suklaapuoteja ja ihania erilaisia kojuja , autoja ja kärryjä, joista sai ostaa suklaata, karkkia ja ranskiksia sekä muuta syötävää.

Gent on myös yksi katutaiteen keskus ja kaikenlaista katutaidetta olikin esillä siellä sun täällä.

Myöhempään iltapäivästä otimme junan kohti Lilleä, jonne menimme yöksi.

Tämä oli taas yksi näistä matkan virhearvioista. Gent olisi ollut paljon kauniimpi iltakuvauskohde kuin Lille.

Junamatka Lilleen kesti 1½ h ja hintaa sille tuli alle 18 €. Olimme varanneet tälle matkaosuudelle junalipun erikseen, koska matkustimme työmatkalaisten kanssa ja halusimme varmistua siitä, että saisimme junakyydin sopivaan ajankohtaan. Junia kulkee Gentin ja Lillen väliä n. joka toinen tunti.

Päätimme lähteä Gentistä tuntia ennen suunniteltua ja varmistettua aikataulua. Emmepä huomanneet huomioida lipunvaihdossa sitä, että joka toinen juna on hitaampi ja siinä pitää tehdä vaihto. No se aikataulunnopeutus menikin sitten siinä, kun missasimme junanvaihdon ja ajelimme pari aseman väliä sivuun…. matkailu avartaa:)

Junailua osa 1: Amsterdam – Harlem – Haag – Delft

Amsterdam – Harlem – Haag – Delft – Antwerpen – Brugge – Gent -Lille – Amiens – Rouen – Pariisi

 

Selvittelimme ennen matkaa, miten päässee helpoiten ja kustannustehokkaasti liikkumaan junalla Beneluxmaissa. Beneluxpassi osoittautui kalliiksi vaihtoehdoksi matkustaa junalla Belgiassa, Alankomaissa ja Luxemburgissa. Eurail Benelux-lippu on saatavilla 3, 4, 5 tai 8 matkapäiväksi yhden kuukauden sisällä kohteessa Benelux-maat.  3 pv maksaa 145 €, 4 pv  175€, 5 pv 203 €, mikä on kallista, sillä siirtymät alueella ovat todella lyhyitä ja paikallisjunat kulkevat sujuvasti ja tiheään sekä halvalla alueen sisällä.

Vaihtoehtona oli myöskin Eurail Pass Benelux-Ranska yhdistelmä, mutta sekään vaihtoehto ei meidän reittivalinnassa tullut halvemmaksi. 4 pv 2 kk sisällä olisi maksanut 257 €, 5 pv 2 kk sisällä 290 € ja 6 pv 319 €. Kaikki suurnopeusjunat kun vaativat vielä erillisen paikkavarausmaksun, joka sitten olisi vielä nostanut lipun hintaa merkittävästi. Lisäksi meillä oli käytössä +60 alennukset, jotka joillakin reittiosuuksilla laskivat yksittäisiä hintoja merkittävästi.

 

Harlem

Saavuimme Schipoin lentokentälle, josta ostimme liput suoraan jo Harlemiin sekä Haagiin saakka.

Huruttelimme ensin junalla Amsterdamin Centraal asemalle, jossa piipahdimme ulos asemalta tarkastamaan tutut maisemat ja juomaan yläkerran ihanaa ravintolaan matkan alkajaisviinit. Siitä sitten jatkoimme suoraan Harlemiin.

Amsterdamista Harlemiin pääsee paikallisjunilla, joita kulkee yhtenään paikkojen välissä. Junat lähtevät Amsterdamin juna-asemalta.

Yhdensuuntaisen lipun hinta on 4,50 €, mutta jos ottaa yhdistelmälipun, jonka hinta on 12,20 € voi matkustaa paikallisjunilla minne haluaa päivän aikana. Meille lipun hintaa tuli hieman tuon yli, koska ostimme lipun Schipolista suoraan Harlemiin ja siihen ei voinut yhdistää lippua Haagiin. Joka tapauksessa, koko pätkä Haagiiin saakka maksoi noin 16 €/ nenä.

Hollannissa kannattaa varata kolikoita mukaan, koska lippuautomaatit toimivat ainoastaan kolikoilla. Lippupisteistä voit toki ostaa myös liput ja silloin käy muutkin maksuvälineet.

Matka Harlemiin junalla kestää n. 20 min. Harlemin juna-asema sijaitsee kaupungin reunalla.

Harlem sijaitsee lähellä merta ja sieltä pääsee helposti Zandvoortin ja Bloemendaalin rannoille, minne emme suunnanneet huhtikuun alussa.

Harlemin kaupungin sydän on Grote Markt keskustori, jossa pidetään viikonloppuisin ruokamarkkinoita.

Aukiolla sijaitsee myös Grote Kerk, jonne sisäänpääsy maksaa 2,50 €. Kirkossa ei ollut juurikaan muuta hehkutuksen aihetta, kuin todella upeat urut.

Grote Marktin toria ympäröi muitakin merkittäviä historiallisia rakennuksia ja aurinkoisella säällä näytti kaikki terassitkin olevan täynnä.

Harlem on tunnettu ruokakaupunki, jossa löytyy useita Michelin tähti ravintoloita. Myös olutkulttuuri on Harlemissa vahvaa ja Jopenkerkin kotitekoista olutta voi maistella vanhaan kirkkoon pystytetyssä panimossa.

Harlemissa on myös useita hyviä museoita, jos on niitä ihmisiä, jotka tykkäävät kierrellä museoissa.

Yksi Harlemin ehdoton nähtävyys on Molen De Adriaan tuulimylly, joka sijaitsee ihan keskustan vieressä. Tuulimyllyyn tehdään opastettuja n. tunnin pituisia esittelykierroksia. Esittelykierros maksaa 3,50 €. Tuulimylly oli hieno näky.

Harlemissa on muutama kirkko, jotka kannattaa kiertää. Kathedrale Basiliek Sint Bavo sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella, mutta on näkemisen arvoinen, jos sinnepäin suuntaa.

Tämän matkan alkuun sattui kaikenlaisia kommervenkkejä. Yhtenä niistä, toinen matkalaukuistamme lukkiutui juna-aseman säilytykseen. Varsinainen show oli saada se ulos lokerosta ja todistaa omaksi. Isona plussana voi kaikenlaiselle sähläykselle matkan alkuun antaa huumorintajuiset ja hyväntuuliset hollantilaiset ihmiset.

Olimme varanneet Harlemiin puolipäivää, josta sitten illaksi siirryimme alle puolen tunnin junamatkan päässä olevaan Haagiin. Harlem on sen verran pieni paikka, että sen nähtävyydet on kierretty helposti päivässä.

Harlem oli kiva ja leppoisan rauhallinen paikka. Ilmapiirin kiireettömyys tarttui, myös meihin.

 

Haag

Haarlemista jatkoimme matkaa läpi ihanien tulppaanipeltojen kohti Haagia. Olimme sopivasti liikkeellä huhtikuun alkupuolella – tulppaanien sesonkiaikaan. Junan ikkunasta oli ihanaa ihastella kukkameren moniväristä loistoa silmänkantamattomiin. Hauskaa oli myös seurata kukkien koneellista keräämistä pelloilta.

Tulimme Haagiin iltapäivästä ja veimme tavaramme hotelliin, josta sitten lähdimme nauttimaan iltapäivän keväisestä auringosta.

Haag Centraal on Haagin keskusasema ja sen läheisyydessä sijaitsevat kaikki merkittävät nähtävyydet, paitasi Rauhan palatsi, joka on hieman kauempana.

Haagissa on myös useita museoita sekä kuuluisa Scheveningenin hiekkaranta, jonne pääsee raitiovaunulla 1 reilussa vartissa. Huhtikuussa, siellä ei paikallisten mukaan ole muita, kuin surffaajia ja purjelautailijoita, joten emme sinne siis menneet.

Haagin keskustassa on Chinatown, pieni aasialainen kaupunginosa, jonka alueelta löytyy hyvä valikoima eksoottisia ruokapaikkoja.

Hotellimme sijaitsi Chinatoweninssa, josta oli kätevää kulkea jalan, joka paikkaan. Hieno kokonaisuus on Hofvijver lammen vieressä oleva  Binnenhofin palatsialue. Paikka oli upea iltavalaistuksessa, mutta päivä näytti sen todellisen kauneuden.  Alueelta löytyy Mauritshuis museo, joka on kooltaan pieni, mutta jonka kokoelmat ovat varsin häikäisevät. Voitte vaan arvata mitkä jonot paikalle on päivittäin. Kaupungintalo ja muut näyttävät rakennukset tekivät kävelyretkestä pimenevässä illassa miellyttävän. Aamulla päivänvalaistuksessa palatsialueen keskuspiha Ridderzaal, tuli esiin upeana historiallisena rakennuksena, jota käytetään edelleen valtion vastaanottoihin ja parlamentin avajaisiin syyskuussa.

Alkuillasta kierrellessämme Haagin katuja tapasimme Haagissa työskentelevän ulkosuomalaisen jonka kanssa hieman ehdimme turista ja hän antoi ”paikallisen” vinkin hyvään pasta/pitza paikkaan. Suositus oli mainio, kiitos siitä. Jaan sen nyt tässä, eli kannattaa mennä.

Statenkwartierin alue on tunnettu 1800-luvun huviloistaan ja siellä sijaitsee näyttävä Rauhan Palatsi, Vredespalais.

Paikalle voi toki kävellä, mutta sen verran kaukana se on, että kannattaa ottaa joko bussi 24 tai ratikka 1.

Rauhanpalatsi-Vredespaleis toimii kansainvälisenä tuomioistuimena. Sen ympärillä on tiukat turvatoimet. Viikonloppuisin on mahdollista päästä opastetuille kierroksille. Varaukset pitää tehdä vierailukeskuksen kautta.

Louwmanin automuseo Haagin kupeessa, on ehkä yksi maailman hienoimmista yksityiskokoelmista. Museosta löytyy todellisia helmiä, tavallisempia autoja sekä myös runsaasti autourheilun legendoja. Paikka kannattaa ehdottomasti bongata, vaikka se onkin hieman kauempana turistien liikkuma-alueelta.

Penthouse skybariin kannattaa myös eksyä, jos haluaa ihailla Haagia ylhäältäpäin ja antaa jaloille mahdollisuuden levätä.

 

Delft

Seuraavan päivän puoliltapäivin kiiruhdimme Den Haag Centraal juna-asemalle josta nappasimme junan Delftiin. Paikallisjunia kulkee yhtenään, joten otimme aikatauluumme sopivan junan ja maksoimme alle 3 € maksavan paikallisjunan hinnan.

Delftin juna-asema on keskustan laidalla, mutta sieltä kipittää nopeasti kaupungin nähtävyyksille.

Delft oli täynnä turisteja. Vaikka kaupunki ja sen kadut tuntuivat pursuavan ihmisiä, oli vaikutelma paikasta leppoisan kiireetön.

Hollannissa kannattaa huomioida, että kirkot eivät ole avoinna yleisölle sunnuntaisin.

Onneksi olimme liikenteessä lauantaina ja pääsimme käymään sekä Nieuwe Kerkissä, että  Oude Kerkissä. Oude Kerkiin on haudattu lukuisia tunnettuja hollantilaisia. Kirkot olivat komeampia ulkoapäin kuin sisältä. Niihin pääsee tutustumaan 7 € hintaisella yhdistelmälipulla. Nieuwe kerkkiin sisäänpääsy on myös 3,50 € ja siellä pääse kapuamaan kirkontorniin, josta onkin upeat näköalat Delftiin. Pienellä alueella oli valtavasti kirkkoja. Oli melkoisen hämmentävää miettiä ja ajatella sitä, että kuka on ne aikoinaan rakentanut ja maksanut. Yksi kirkon torneista olikin ihanasti hieman kallellaan.

Delftissä ei todellakaan ole pulaa ruokapaikoista. Kaupungista löytyy jokaisen makuun jotakin. Söimmekin perinteiset bitterballenit ja ihan kohtuu hintaan. Olisin tarjonnut miehelleni (kamalaa) hollantilaista perinteistä sinapinsiemensoppaa, mutta sitä ei valitettavasti ollut tässä paikassa tarjolla.

Delftin ilmapiiri on rauhallisen ja turvallisen leppoisa. Paikka oli kaikenpuolin siisti ja hyvä valinta vierailukohteeksi.

Tosin kuin monessa muussa Hollantilaisessa kaupungissa, Delftissä kanavia käytetään niiden alkuperäiseen tarkoitukseen. Niissä kulkee paljon proomuja, jotka kuljettavat tavaroita paikasta toiseen sekä taxi veneitä.

Harmillisesti emme päässeet Delfitissä torstaina pidetyille markkinoille, joissa olisi ollut myös kukkamarkkinat. Juustokaupan ihanaan tarjontaan pääsimme kuitenkin tutustumaan.

Het Prinsenhof museossa voi tutustua Alankomaiden tasavallan syntyhistoriaan, jos se kiinnostaa. Kuten monissa muissakin Hollantilaisissa kaupungeissa, voi kaupungissa tehdä kanaaliristeilyn. Hinta tälle olisi ollut 6,50 € / henkilö, mutta me jätimme sen tällä kertaa väliin.

Delftin kuninkaallinen porsliinin valmistus on myös kiinnostava tutustumiskohde. Royal Delftin blue Delftiin ja sen valmistukseen pääsee tutustumaan alle 13 €. Turistiaikaan voi olla järkevää hankkia lippu etukäteen netistä.

Delftissä meni reilu puolipäivää, jonka jälkeen otimme junan Antwerpeniin. Junia kulkee tunnin välein Antwerpeniin, joten sen voi kätevästi napata itselleen sopivaan aikatauluun. Junalipun hinnaksi tuli 21 €/hlö.

Juna-asemalla oli mainio pyöräparkki – eikä noita pyöriä muuten ollut ihan vähän. Pyörät ajettiin sinne, kuten autot autopakkiin, saatiin paikkalappu ja maksettiin pyörän ”parkkimaksu”. Monet kuljettivat myös pyöriä mukanaan. Junissa oli erikseen vaunuja jonne sai mukaan pyörän. Suosittuja tuntui olevan myös erilaiset kokoontaitettavat pyörät.

Frankfurt – Heidelberg – Strasbourg

Frankfurt

Lensimme Frankfurtiin Lufthansalla. Monesta muusta lentoyhtiöstä poiketen Lufthansalla tarjoillaan edelleen ilmaiseksi sekä syötävää, että juotavaa. En tiedä onko iso+, vai vain merkittävä ja silmiinpistävä poikkeama.

Frankfurtin lentoasema on valtavan iso. Olemme pariinkin kertaa lentäneet sen kautta muualle ja sen koko tulee kyllä hyvin selville, kun seikkailee eri terminaalien ja porttien väliä, joiden etäisyydet toisistaan ovat melkoiset.

Itse kenttä ei ole kovin kaukana keskustasta, eikä sieltä ole hankalaa matkustaa junalla päärautatieasemalle tai muulle keskeiselle paikalle. Paras tapa onkin ottaa S8 tai S9- juna ja siirtyä sillä keskustaan. Matka kestää noin 15 minuuttia ja kertalipun hinnaksi tulee alle viisi euroa. Frankfurtissa on tyypillisesti saksalaisittain tarjolla mitä ihmeellisempiä kausi-, viikonloppu-, kerta- ja combolippuja. Niistä kannattaa todellakin ottaa selvää, koska ne voivat olla erittäinkin edullisia.

Keskustan Hauptbahnhof päärautatieasemalta on hyvä yhteys metroverkostoon, jolla sitten pääseekin ympäri kaupunkia.

Liput maksavat alle kolmen euron kertalipusta kätevään reilun 7 € päivälippuun. Kannattaa myös tarkistaa nuo ryhmäliput, joilla voi matkustaa 1-5 henkilöä päivän aikana.

Vaikka Frankfurt on iso kaupunki, on sen keskusta-alueella mahdollista kävellä paikasta toiseen. Matkat eivät ole niin pitkiä, että tarvitsee turvautua metroon tai raitiovaunuun, jotka kylläkin ovat hyvä vaihtoehto, kun tarvitsee siirtyä keskusta-alueelta kauemmaksi.

Heti alkuun on sanottava, että Frankfurt oli melkoinen pettymys. Jos olisi taide- ja museoihmisiä paikka olisi ollut varsinainen Mekka, mutta tavalliselle silmänruokaa rakastavalle tallaajalle, no joo.

Frankfurtin värikkäin kaupunginosa on Bahnhofsviertel ja tätä nykyä myös ”trendikäs” paikallisten mielestä – APUA! Otimme hotellin tukikohdaksi sieltä, koska se oli lähellä juna-asemaa ja koska alueen trendikkyyttä mainostettiin; ”Kaiserstrassen varrella ja sivukaduilla, kuten myös rautatieaseman kummallakin puolella ja lähikaduilla, on melkoinen määrä mitä erilaisimpia hotelleja, joissa kuka tahansa voi huoletta viettää yönsä” – karmea virhe!

Osa kaduista oli pelkkiä ilotyttökatuja, jossa riideltiin ja huudettiin aamuyön tunneille. Huumehörhöjä makoili avoimesti sekaisin pitkin katuja, kun aamulla lähti liikkeelle.

Aikaisina aamun liikkujina todistimme, miten pesuauto korkealla paineella pesi katujen ja talojen kivireunustat ihmiseritteistä, neuloista ja muusta roskasta pois, ennekuin tavallinen kansa palasi kaduille.

Myös hotelli lukitsi sekä ulko-oven, että hissin yöksi. Emmepä ole vastaavaa aiemmin kokeneet ja toivottavasti emme myöskään koe. Vaikka olemmekin seikkailunhaluisia, jotkut seikkailut jätämme mielellämme väliin.

Frankfurtin pienehkön vanhankaupungin Altstadtin keskus on Römerberg, joka on kokonaan rakennettu uudelleen sodan pommitusten tuhojen jälkeen. Rakennukset on taidolla korjattu ja hienoa on, että edes Alte Nikolaikirche kirkko on alkuperäinen.

Paikka ei ole kummoinen kaikkien käymiemme hienojen torien, raatihuoneiden ja kirkkojen jälkeen. Vanhan kaupungin aukion laitamilla on lukuisia turistien suosiossa olevia kahviloita ja ravintoloita, joissa on kuitenkin mukava nauttia aukion tunnelmasta.

Aukiolla on myös kaikenlaisia tapahtumia, ja sieltä on helppo kulkea kohti muita nähtävyyksiä. Vanhan kaupungin viereinen osa oli juuri saatu valmiiksi ja se olikin mielenkiintoinen versio modernista rakennuksista vanhankaupungin henkeen ja tyyliin sopivaksi rakennettuna. Siitä kyllä tykkäsin.

Frankfurtin tuomiokirkko ei ole kovin kummoinen sisältä, mutta iltapäivisin siellä pidetään usein konsertteja ja niitä kannattaa jäädä kuuntelemaan jos kohdalle osuu.

Tuomiokirkon torniin voi kavuta ihailemaan vanhan kaupungin ja joenrannan maisemia. Vaikka itse kirkko ei ole kummoinen, on vastapäätä olevassa Haus am Dom katsottavana kirkon aarteita ja kuvauksia kirkon maineikkaasta historiasta.

Hauptwache aseman ympäristö on Frankfurtin keskeisin osa, jossa on paljon ruokailu- ja shoppailupaikkoja. An der Hauptwache aukiolla on tunnettu kahvila, jonka terassilta on voi tarkkailla alueen vilkasta elämänmenoa. Isona plussana on pakko mainita, että myös monien retkiemme paras Spagetti Carbonara löytyi täältä.

Eksyimme myös maukkaille ruokamarkkinoille, jossa oli tarjolla vaikka mitä. Kiva oli nauttia lasi viiniä ja ostaa erilaisia maistiaisia pikku kojuista. Kiva kokemus.

Tällä kertaa vetoa ei ollut pilvenpiirtäjien täyttämään keskustaan, vaan ihailimme niitä  Mainjoen toiselta puolelta samalla kun kävelimme joenrantaa pitkin.

Selvittelin kuitenkin, minkä tornin huipulla olisi ollut näköalatasanne, jos sinne olisimme suunnanneet.

Euro Towerin lähellä olevaan Main Towerin huipulle pääsee maksamalla 7 € hintaisen lipun. Ilmeisesti paikka on niin suosittu, että nettisivuilla kehotetaan hankkimaan sinne etukäteislippu, jos haluaa vältellä jonoja.

Main joen rannalla on monia korkeatasoisia museoita ja siellä olikin lenkkeilijöiden ja aikaa kuluttavien turistien lisäksi bussilasteittain ”museo- ja taide ihmisiä” liikkeellä. Rantabulevardilla on myös erilaisia tapahtumia ja lauantaisin siellä pidetään kirpputoreja. Harmillisesti vierailupäivämme Frankfurttiin ei osunut lauantaille.

Heidelberg

Otimme paikallisjunan Frankfurtin asemalta ja suuntasimme kohti Heidelbergiä. Matka kesti noin tunnin ja edestakaisen lipun hinnaksi tuli alle 40 € yhteensä. Pieni pettymys, koska aiemmin samanpituisia matkoja olemme saaneet Saksassa paljon edullisimmin.

Heidelberg on hyvin säilynyt, melko pieni opiskelijakaupunki. Juna-asemalta vanhaan kaupunkiin pääsee bussilla 33.

Vanha keskusta on parin kilometrin päässä juna-asemasta, joten menimme toisen suunnan bussilla ja toisen kävelimme.

Kävelymatkalla saattoi ihailla Neckar joella kulkevia jokilaivoja ja kukkuloiden rinteille rakennettuja upeita rakennuksia.

Heidelbergiin voi itsekin tutustua jokiristeilyllä, mutta sen jätimme aikataulun takia tekemättä.

Vanhankaupungin halki kulkevalle kävelykadulle on mukava istahtaa kahville tai drinkille ja vaan seurailla ihmisvilinää.

Heidelbergiin tehdään paljon pistomatkoja Frankfurtista ja parkissa joenrannassa oli myös useita jokilaivoja, joiden pääosin amerikkalaiset hieman iäkkäämmät turistit näkyivät katukuvassa. Jokiristeilyt ovatkin tällä hetkellä suosiossa Euroopassa. Risteilyalukset pysähtyvät Euroopan jokia halkovissa isoissa kaupungeissa aina puoleksi päiväksi, jolloin voi ihailla usein opastetusti paikan nähtävyyksiin.

Heidelberg osoittautui oikein sympaattiseksi käymiskohteeksi. Karls torille päättyvä riemukaari ja Heidelberg vuorella oleva linna ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia.

Vuorella kohoava linna yhdistettynä vanhaan toriin ja keskustaan luovat satukirjamaisen tunnelman. Heidelbergin vanhakaupunki on täynnä ihania terasseja, ravintoloita ja viinitupia.

Kukkulalla olevalle linnalle voi nousta joko kävellen tai vanhankaupungin Kornmarktin kulmalta lähtevällä funikulaarilla.  Me nappasimme rinnejunan, jonka lippu sisältää kyydin lisäksi myös sisäänpääsyn linnaan sekä linnan tiloissa toimivaan apteekkimuseoon. Apteekkimuseo oli muuten varsin kiehtova paikka.

Linnassa oli myös oma viinikellari ja linnan viinituvassa sai maksua vastaan maistella paikallisia Neckarin laakson viinejä tai vertailla Saksan eri alueiden kuohuviinejä.

Yksi linnan viinikellarin osasta oli omistettu 1700-luvulla rakennetuelle mielettömän isolle, 220 000 litran viinitynnyrille, joka on niin suuri, että sen päälle pitää nousta portaita pitkin.

Linnalta on upeat maisemat alas laaksoon ja alueen lähiympäristöön.

Yksi paikka jonne olisimme halunneet päästä, oli Studentenkarzer, Saksan vanhimman yliopiston opiskelijavankila. Olisi ollut mahtavaa nähdä vuosisatoja vanhat huoneet, jotka ovat täynnä seinäkirjoituksia ja piirroksia, joita nyttemmin kuuluisat, silloin rangaistut opiskelijapolot ovat jättäneet rangaistushuoneisiinsa.

Piru vieköön, paikka meni kiinni nenämme edestä. Tiukkailmeinen saksalaistäti ei antanut mitään armoa, vaikka näimme edellisten sisään päässeiden asiakkaiden selät oviaukossa.

Juoksujalkaa kohti yliopiston luentosalia.

Sama juttu, paikkaa oltiin juuri sulkemassa kun saavuimme paikalle. Pienen neuvottelun jälkeen tämä täti heltyi ja kaivoi taskustaan avainnipun ja päästi meidät kuvaamaan yliopiston lukusalia. KIITOS – oli se sen arvoinen.

Kokemuksen jälkeen pidimme neuvoa antavan juomatauon ja mietimme, missä ihmeen kohdassa olimme haksahtaneet aikatauluongelmaan?

Any way kohta taukopaikkamme sillanportin valtasi mieletön joukko selffiekeppikiinalaisia, joiden apinapatsaan hivelyn katsominen oli melko viihdyttävää puuhaa.

Sillan portin vieressä on pronssinen apinapatsas jonka koskeminen tuo kuulemma onnea.

Vanhassa kaupungissa oli muutama ihan käymisen arvoinen kirkko ja paljon kauniita rakennuksia. Kokonaisuudessaan ihan kiva ja käymisen arvoinen paikka.

Strasbourg

Seuraavana aamuna siirryimme Strasbourgiin. Varasimme junan jo etukäteen Frankfurtista Strasbourgiin, koska tämä väli, niin täältä kuin Pariisistakin on EU-parlamentissa työskentelevien suosiossa, sillä lähimmät  lennot laskeutuvat näiden kaupunkien kentille. Juna olikin aivan täynnä.

Matka taittui nopeasti ICE-junalla, mutta hinnassa huomasi, että tätä reittiä matkaavat ne joilla, on siihen varaa, tai jonka matkakustannuksen maksaa joku muu. Edestakaisenmatkan hinnaksi tuli 142 € yhteensä.

Matkaan kului aikaa alle kaksi tuntia ja junassa oli kaikki mukavuudet wifi yhteyksineen. Frankfurtista menee suoria junia Strasbourgiin juurikin ”työmatkalaisten” aikataululla, muuten junaa pitää vaihtaa kerran matkan aikana. Junanvaihto ei juurikaan vaikuta matka-aikaan, eikä myöskään lipun hintaan.

Strasbourgissa varaamamme hotelli sijaitsi aivan vanhan kaupungin kupeessa ja siitä oli mainiot etäisyydet joka paikkaan. Vaikka paikassa ehkä oli pienoinen EU-lisä, ei hotelliyö ollut juurikaan kalliimpi kuin muualla Ranskan merkittävissä kaupungeissa.

Myös juna-asema oli kävelyetäisyydellä vanhasta kaupungista. Juna-asema oli melkoinen. Uusi moderniosa yhdistettynä ihanaan vanhaan rakennukseen. Joku tykkää – joku ei.

Olemme matkustelun onnenpyörässä onnistuneet välttämään aina parin viikon aikajanalla maailmalla tapahtuneet useat ikävät luonnonkatastrofit ja muut härdellit ja taas se lävähti silmille Strasbourgin juna-asemalla. Mieletön arsenaali ihmisten turvaamiseksi varusteltua väkeä vartioimassa liikkumista. Ikävä kyllä vain hetki tämän jälkeen tapahtui kauheuksia myös Strasbourgissa.

Monissa paikoissa matkustaneena täytyy sanoa, että tämä paikka sai aivan oman paikan sydämessä. Sen lisäksi, että Strasbourgissa on EU-toimintaa, on se yksi maanosan parhaista ja unohtumattomimmista kaupunkilomakohteista. Mieleeni tulikin, että joulumarkkinat täällä voisi olla näkemisen ja kokemisen arvoinen juttu – laitetaan mietintään.

Kaupunkiin voi hankkia alle 17 € maksavan Strasbourg passin, jolla saa erilaisia alennuksia ja ilmaisia sisäänpääsyjä moniin paikkoihin. Passi maksaa helposti itsensä takaisin, sillä sitä voi käyttää mm. jokiristeilyyn.

Kaupunki on aivan ihana, niin päivällä kuin yölläkin.

Keskustassa selviää hyvin kävellen ja kävelyn aikana voi ihastella lukuisia upeita rakennuksia. Jos kuitenkin mielii kaupungin keskustan ulkopuolelle, kätevä liikkumisväline on raitiovaunu.

Julkisilla liikkuminen on melko edullista ja vaihtoehtoisia lippuja löytyy monia. Jos liikkuu päivän aikana useammankin matkan, paras vaihtoehto on 4,50 € maksava 24 h matkalippu. Lippujen hinta kannattaa tarkistaa erikseen.

Myös kaupunkipyörä on kätevä liikkumisväline Strasbourgin ympäristöalueella.

Vanhassa keskustassa – Petite Francessa on kanaaleja.

Ehdottomasti kannattaa mennä reilun tunnin pituiselle jokiristeilylle, jonka hinta on 13,50 €.

Risteily on mahdollista tehdä myös ilta-aikaan, jolloin näkee kaupungin kauneuden iltavalaistuksessa. Vanhassa kaupungissa on ihana vaellella ja ihailla upeita rakennuksia. Yksi merkittävä rakennus on Kammerzellin talo, jonka julkisivun koristeet ovat saaneet inspiraationsa Raamatusta, kreikkalaisesta ja roomalaisesta antiikista ja keskiajalta. Talo on ulkoapäin komean koristeellinen. Rakennuksen sisäpuolella voi ihailla Leo Schnugin merkittäviä freskoja.

Vanhakaupunki sisältää myös kuuluisat katetut sillat, kaupungin keskustan, ja Strasbourgin katedraalin.

Strasbourgin katedraali eli Cathédrale Notre-Dame de Strasbourg kohoaa korkeuksiin erottuen muusta ympäristöstä.

Sisäänpääsy katedraaliin on reilu 4 €. Katedraalissa on yksi maailman suurimmista astronomisista kelloista, ja näköalatasanteelle pääsee, jos intoa riittää kavuta 332 porrasta ylöspäin. Torniin on 3 € hintainen pääsymaksu ja kerrallaan sinne pääsee vain 20 ihmistä. Torniin on jono, joten täytyy varautua jonottamaan jos sinne haluaa mennä. Katedraalin lähellä kannattaa olla klo 12.30, jolloin kello avautuu ja alkaa kahdentoista apostolin marssi.

Ehdottomasti kannattaa myös vierailla St. Thomas, St. Pierre-le-Vieux, St. Pierre-le-Jeune, ja St. Étienne kirkoissa. Näihin on vapaa sisäänpääsy.

Museoita on Strasbourgissa paljon ja jos haluaa nostaa jonkun esille, niin Palais Rohan, on paikka, jossa ovat asuneet niin kardinaalit kuin ruhtinaatkin. Nykyään palatsissa on kolme aikakaudesta kertovaa erillistä museota. Kannattaa ostaa combolippu kaikkiin museoihin.

Pakkohan se oli ikuistaa myös Eu-parlamentin tilat.

Ruoka oli erinomaisen hyvää, samoin kuin palvelu. Myös kaduilla liikkuminen tuntui turvalliselta ja kiireettömältä. Vanhassa kaupungissa mikään ei tuntunut siltä, että olisi yhdessä kiireisimmistä EU:n pääkaupungeista.

Aivan mahtava paikka, jota voi todellakin suositella.

Uusimmasta vierailusta Strasbourgissa voit lukea täältä

Hong Kong–Japani–Australia-Macao–Hong Kong osa 2 (Tokio-Kioto-Osaka)

Japani: Tokio – Kioto – Osaka

 

Tokio

Seuraava lentopätkä olikin Hong Kongista Tokioon. Olin jo useamman vuoden ihmetellyt, miten  perhetuttumme lentelee Aasiassa aina niin halvalla. Nyt se sitten todentui myös omalle kohdallemme. Koko matkan halvimmat osuudet lennoissa oli juurikin nämä Aasian ja Australian väliset ja sisäiset siirtymät. Ostimme liput HK Expressille ja hintaa niille tuli kahdelta ihmiseltä 2,536 HKD, eli reilusti alle 300 €.

Neljän ja puolen tunnin lento sekä  palvelu lennolla olivat erinomaiset. Aikani jaksoin katsella ja hymyillä japanilaisia lentoemoja, jotka kumarsivat tullessaan cabiiniin ja poistuessaan sieltä. He myös kumarsivat tarjoillessaan jotakin. He siis kumarsivat koko ajan.

Parin viinin ja yli vuorokauden univajeen jälkeen olikin hyvä nukkua tai oikeammin sanottuna torkkua loppumatka. Mainiosti sujuneen lennon jälkeen saavuimme Tokion Hanedan kansainväliselle lentokentälle.

Tokiossa on kaksi suurta lentoasemaa, kaupungin itäpuolella sijaitseva Naritan kansainvälinen lentoasema ja Tokion kansainvälinen lentoasema Haneda.

Noin 30 kilometrin päässä keskustasta sijaitsevalta Hanedalan lentokentältä pääsee keskustaan näppärästi junalla tai bussilla. Matka-aika on n. 30-40 minuuttia. Lentokentältä pääsee Tokion keskustaan joko Tokyo Monoraililla ja Keikyu linjalla.

Ensimmäinen rasti oli vuokrata mukana kannettava oma nettiasema. Niitä vuokrattiin lentokentällä ja myös jotkut hotellit vuokraavat niitä.

Vuokrasimme pienen taskuun laitettavan tukiaseman, jonka sitten palautimme Osakan lentokentän vastaavaan vuokrauspisteeseen kun lähdimme pois maasta. Vehje osoittautui tarpeelliseksi, jos myös välttämättömäksi avuksi Japanin suurkaupungeissa ja metrossa. Vuokrahinta oli reilusta viikosta alle 30 €.

Toinen rasti oli hankkia juna/metrolippu liikkumiseen.

Japani on automaattien maa, myös lippuautomaattien…Olihan niissä jotakin englanniksikin, mutta kyllä siinä hieman apuakin tarvittiin, että saimme ostettua haluamme liput.

Tokion metroverkko on maailman laajin. Siellä liikkuminen lipunhankkimisen lisäksi oli jo itsessään melkoinen seikkailu. Ensi näkemältä metro-ja junakartta näyttää mahdottomalta tulkita, mutta pian sekin alkoi sujua ja kattavan rataverkon avulla oli erittäin kätevää liikkua paikasta toiseen.

Metrolinjat ovat yksityisiä ja linjaa vaihdettaessa on aina ostettava uusi lippu, ellei ole kaikkien linjojen kattavaa korttia. Kertaliput vaihtuvine hintoineen tuntuivat liian mutkikkailta, joten hankimme tokiolaisen matkakortin eli Suican, jolle pystyi lataamaan arvoa, eikä siis tarvinnut välittää matkojen hinnoista ja yksittäisten lippujen ostamisesta.

Se, mikä meidät tosissaan yllätti,oli että Tokiossa täytyy maksaessa olla käteistä rahaa. Kortit kyllä käyvät joissakin paikoissa, mutta pienemmissä paikoissa, maksuautomaateissa ja monissa kaupoissa pankkikortti ei toimi. Tokio on hintatasoltaan keskihintainen. Toki rahaa saa kulumaan, mutta esimerkiksi monet nähtävyydet ovat ilmaisia, liikkuminen julkisilla liikennevälineillä on kohtuu edullista ja ruokakustannukset riippuvat kulinarismisyyden tasosta.

Kujilta saa hyvinkin edullista katuruokaa ja automaateista voi tilata halpoja ruokia tai sitten voi nauttia hintavan sushi aterian.

Hotellimme APA Hotel Higashi-Nihombashi-Ekimae oli mainiolla paikalla metroaseman vieressä.

Alue oli rauhallinen ja hotelli erittäin hyvä ja melko edullinen. Mielenkiintoisen ja runsaan, tosin kattauksesta aina moninaisiin mielenkiintoisiin ruokalajeihin saakka japanilainen buffee aamiainen saatiin sujuvasti suuhun mukaan varta vasten ostetuilla lusikkahaarukkaveitsi apuvälineillä, jotka osoittautuivat matkan aikana melkoisen käteviksi ja tarpeelliseksi.

Mielenkiintoisilta vessakokemuksiltakaan ei Japanissa voi välttyä. Ja kokeiltavahan se oli kaikki mahdolliset toiminnot, lämmitettävästä istuinosasta aina mitä ihmeellisempiin soiviin, pulputtaviin ja erilaisiin pesutoimintoihin saakka. Kokemus oli …hämmentävä.

Olisimme halunneet ehtiä Tsukijin kalamarkkinoilla pidettyyn kalahuutokauppaan, jonne turisteilla oli mahdollisuus varata paikka, mutta lento ei tullut sopivasti ja kun vielä piti viedä tavarat hotellille, olimme markkinoilla vasta aamu kahdeksan aikaan. Huutokauppa oli siihen mennessä jo ohi.

Meille kävi kuitenkin säkä, että Tsukijin kalatori oli vielä viimeisen kesän toiminnassa, koska 2018 vuoden lopussa se suljettiin ja siirrettiin lähellä olevaan Toyosuhun aivan uuteen ja moderniin kalamarkkina-alueeseen.

Tsukijin kalatorilla oli mieletön väenpaljous ja esillä oli myytävänä mitä ihmeellisempiä mereneläviä, niin raakana kuin ruoaksi valmistettuna. Osa kaloista oli aivan valtavan isoja.

Alue oli myös erittäin laaja ja siellä kului hetkessä monta tuntia.

Kaupungin vilskettä voi hyvin paeta Tokion moniin isoihin puistoihin. Sujahdimme valtavaan Shinjuku Gyoen puistoon, jonka läpi kävellessä päädyimme Harajukuun Meiji pyhäkölle, joka on yksi Japanin isoimmista shintopyhäköistä.

Japanissa oli kesäkuussa mieletön kuumuus ja kosteus. Puisto antoikin mukavasti pientä viilentävää suojaa porottavalta auringolta. Isossa puistossa väenpaljouttakaan ei huomannut.

Seurailimme ihmisiä, nautimme hetken hiljaisuudesta sekä rauhasta ja pääsimme osallisiksi japanilaiseen nimenantoseremoniaan sekä häihin.

Matkoillamme olemme aiemminkin eksyneet kuokkimaan moniin häihin ja pariin hautajaisiin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta ristiäisissä.

Keskustassa oleva maailman korkein torni Tokyo Skytree on suosittu näköalapaikka ja sinne on usein pitkät jonot. Sisäänpääsy näköalatasanteelle maksaa n. 25 €. Jos haluaa välttyä jonottamiselta, kannattaa Tokyo Sky Treehen ostaa etukäteen skip the line -lippu.

Me hoidimme näköalahomman ilmaisella hissikyydillä Tokyo Metropolitan Government rakennuksen 45 kerrokseen, jonka ilmaiselta näköalatasanteelta sai myös hyvän yleiskuvan ja käsityksen Tokion laajuudesta.

Shinjukunissa on myös Golden Gai kortteli, jossa on ihania pieniä max 7-20 hengen baareja. Baarit ovat kiinni päivisin, mutta heräävät eloon illan tullen.

Sisään astuessa maksat istuinmaksun, johon sisältyy yksi juoma. Sen jälkeen saat istua paikallasi koko illan ja maksat vain juomista. Paikkamaksun suuruus on merkattu baarien ulkopuolelle.

Yhdessä tällaisessa pikku baarissa törmäsimme iloiseen japanilaisseurueeseen, joiden kanssa keskustelu sujui hyvin Google kääntäjän avulla. Juttu luisti ja kaikilla oli mukavaa.

Katsomassa oli käytävä maailman kenties kuuluisin risteys Shibuyan. Risteys ja sen mieletön väenpaljous sekä hallittu kaaos olivat kerrassaan näkemisen ja kokemisen arvoinen.

Risteyksessä jalankulkijat voivat ylittää kadut kerralla joka suuntaan. Myös Shibuyan tungoksinen juna-asema oli melkoinen kokemus.

Shibuyan on neonvalojen ja mainostaulujen kaupunginosa, jossa kirkkaus valaisee alueen illallakin ja kovaääniset pauhaavat.

Kauppakeskuksia ja tavarataloja on paljon, samoin ravintoloita, peliluolia ja karaokepaikkoja.

Vaikka Tokio on iso ja siellä on tungokseen asti ihmisiä, tuntui Tokio ja koko Japani reilun viikon matkalla kaikin puolin turvalliselta paikalta. Kohteliaisuussäännöt ovat tärkeässä osassa japanilaista arkea ja toimintaa. Myös jonottaminen metroon ja juniin sekä niissä matkustaminen oli melkoinen kokemus.

Mentävä oli myös Akihabaraan, jota voisi kuvailla tietokonenörttien ja valokuvaajien taivaaksi.

Akihabarassa on tavaratalo toisensa jälkeen täynnä elektroniikkaa. Yhteen sellaiseen sitten eksyimme kaksikin kertaa matkan aikana.

Jos matkamme matkatavaramäärä ei olisi ollut rajattu, voin arvata, että mukaan olisi tarttunut muutakin kuin käytössä hyväksi osoittautunut kameratarvikkeille tarkoitettu vetolaukku.

Akihabarassa näkee myös Manga-hahmoja, jotka usein mainostavat jotakin paikkaa tai tuotetta. Hahmoja on liikkeellä monenlaisia, joten katsottavaa riittää.

Paikassa on myös paljon erilaisia pelihalleja, joissa ei saa kuvata, mutta jonne käy tasainen ihmisvirta ja joiden automaattiovien auettua niistä kuuluu melkoinen pelikoneiden pimputus, kilinä ja kolina.

Asakusan kaupunginosasta löytyy temppelialue, jossa on Tokion vanhin temppeli Senso-ji.

Temppelille mennään kahden puisen portin läpi, jossa on kuvattavien ja kuvaajien melkoinen suma.

Porttien jälkeen Asakusaan johtaa, Nakamise-dōri katu, joka on täynnä pieniä kauppoja.

Aika tuntuu pysähtyneen Asakusassa ja paikan historia sekä eletty elämä kontrastina sivukujien taustamaisemassa kohti korkeuksia kurottavia kymmeniä ja kymmeniä pilvenpiirtäjiä onkin melkoinen.

Kävimme myös katsomassa Keisarillista palatsia ja sitä ympäröivää puistoa. Taas melkoinen kontrasti – kaunis ja luonnonläheinen ympäristö keskellä sykkivää ja vilkasta suurkaupunkia.

Itse palatsiin ja sen sisäpihalle pääsee vain kahtena päivänä vuodessa, mutta palatsialueen laajalla puistoalueella voi vierailla ihastelemassa maisemia.

Pois lähtiessämme ja tietä ylittäessämme näimme mielenkiintoisen tavan tehdä turistikierros Tokiossa.

Vuokrattavilla mikroautoja muistuttavilla kulkupeleillä turistit ajavat oppaan perässä, kaiken muun vilkkaan liikenteen seassa ympäri kaupunkia. Oli jokseenkin mielenkiintoinen ja vaarallisen oloinen tapa…

Myös Fuji vuorelle voi tehdä päiväretken Tokiosta. Me ihailimme lumihuippuista vuorta juna ikkunasta matkalla Kiotoon, koska matka-aikamme oli sen verran kiireinen, että tällä kertaa Fuji vuori ei mahtunut suunnitelmiimme.

Jo pelkästään Tokion vierailun jälkeen tuli ymmärrys maan niin hienosta ja erilaisesta historiasta ja kulttuurista, että halu vierailla Tokiossakin uudestaan oli hiipinyt mieleemme.

Jos aikoo reissata muuallakin kuin Tokiossa, kannattaa miettiä Japan Rail passin hankintaa. Se on rahaa ja aikaa säästävä tapa nähdä paljon ja matkustaa JR-junilla tai Shinkansen luotijunilla paikkakunnalta toiselle.

Passi pitää hankkia ennen matkaa Suomesta tai muualta Japanin ulkopuolelta, ja se aktivoidaan jollakin JR:n asemalla ennen käyttöä. Passin hinnat vaihtelevat sen mukaan valitseeko 7, 14 tai 21 päivän junapassin. Viikon junapassi olisi maksanut n. 230 euroa.

Passia voi käyttää myös Tokion sisäisessä liikenteessä kaikilla JR-linjoilla. Koska junamatkamme rajoittuivat tällä matkalla kahteen pidempään siirtymään, laskimme että tulee halvemmaksi ostaa pelkät yhdensuuntaiset liput.

 

Kioto

Olimme ostaneet yhdensuuntaiset junaliput Shinkansen luotijunaan. Lippujen hinnaksi tuli hieman yli 100 €/ henkilö, mikä oli aika kallista kun vertaa muuhun liikkumiseen matkamme aikana.

Olisi ollut halvempaa lentää Tokiosta Osakaan, mutta luotijunan vaivattomuus ja kokemus painoivat vaakakupissa.

Junamatka kestää hieman yli 2 tuntia ja junassa on kaikki mukavuudet. Junan vaunut ovat ns. ”hiljaisia” eli siellä on kielletty puhelimeen puhuminen ja oman kännykän media-äänet.

Junaan ostetaan omat eväät mukaan asemalta ja erilaiset sushi yms. muut ”eväspaketit” olivat kuin lahjapaketteja. Kauniisti käärittyjä, taidokkaita rasioita. ”Eväspaketteja” myyviä kauppoja oli juna-asema täynnä.

Junaan odotellessa mennään seisomaan oman junavaunun viivan kohdalle jonoon. Aseman uniformuun puettu valkohanskainen vahti ohjaa asiakkaat jonossa junaan.

Junia tulee ja menee raiteilla ja ne eivät myöhästy sekuntiakaan. Eli 3 minuuttia ennen oman junasi lähtöaikaa voi raiteelle tulla vielä toinen juna, joten älä hosu, menet juuri ja täsmästi kellonajassa olevaan junaan, jotta pääset oikeaan kohteeseen.

Junan istuimet olivat tilavat ja mukavat. Ainoana miinuksena oli, että säilytystilaa matkatavaroille oli tosi vähän. Onneksi suuriosa matkaajista oli pukumiehiä pienen käsiveskan kanssa. Miesten laukut muistuttivat enemmän naisten käsilaukkua kuin tyypillistä salkkua.

Matka kului mukavasti Scrabblea pelaten.

Junassa mieleen tuli, että oliko järkevää valita Japanin kohteiksi kolme isointa kaupunkia. Hetken aikaa ajatuksena oli, että kaikki olisi jo nähty Tokiossa. Ajatusmalli osoittautui täysin vääräksi, sillä kaikki nämä kolme kaupunkia olivat aivan erilaisia ja erilaista nähtävää riitti jokaisessa. Kioto on tunnettu lukusista temppeleistään ja sen erilaisen, vanhaa Japania edustavan ilmapiirin ja arkkitehtuurin vuoksi.

Kioto on matala kaupunki, eikä siellä samanlaista kuhinaa ja vilskettä kuin Tokiossa tai Osakassa. Myös julkisilla kulkeminen on huomattavasti simppelimpää kuin Tokiossa ja Osakassa. Kiotossa on vaatimaton metro, mutta junilla ja busseilla pääsee kaikkialle kaupungissa.

Kiotossa sijaitsee yhteensä neljä keisarillista temppeliä, joista tunnetuin lienee aivan keskustassa sijaitseva Kyoto-gosh. Mikäli haluaa vierailla näissä temppeleissä, on vierailuun anottava lupa Imperial Household Agency toimistosta. Nämä jäivät meiltä väliin.

Kioton temppeleistä tunnetuin on Kinkaku-ji, Kultaisen paviljongin temppeli. Lehtikullalla päällystetty temppeli seisoo lammen rannalla, josta sen kultaiset seinät heijastuvat lampeen.

Paviljongin sisälle ei pääse, vaan sitä on ihailtava vain ulkopuolelta. Onneksi polku kiertää paviljongia niin, että sitä pääsee ihailemaan monesta eri suunnasta.

Temppelin alueella on muutakin katseltavaa. Menimme paikalle linja-autolla ja kävelimme pysäkiltä pienen matkan temppelin sisäänpääsyalueelle.

Linja-autokyyti on kätevin ja halvin keino päästä paikalle. Keskusasemalta laituri B3 pääsee bussilla 205 ja B2 laiturilta 101 bussilla aivan lähelle Kinkaku-jiitä. Matkaa bussilla kuluu n. 40 minuuttia, mutta samalla saa melkoisen hyvän käsityksen Kioton kaupungista. Linja-autokyydistä veloitetaan alle pari euroa.

Sisäänpääsy temppeliin on hieman yli 3 € / hlö. Paikan suosion huomasi jo heti puiston portilla ja ”parhailla” kuvauspaikoilla oli hieman ruuhkaisaa, sillä kaikki halusivat tietyn kuvan paviljongista juuri samasta kulmasta. Jonotuksen ja ruuhkan välttämiseksi kannattaa olla liikenteensä mahdollisimman varhaisesta aamusta. Temppeli on auki 9-17.

Kioton kultainen temppeli on toiminut esikuvana hopeiselle temppelille, joka sijaitsee kaupungin laidalla. Sinne emme eksyneet, koska Kiotossa oli niin paljon katsottavaa ja etäisyydet eri kohteiden välillä olivat melkoiset.

Šintolainen Fushimi Inari-taisha on yksi Kioton vierailluimmista alueista.

Sinne pääsee joko junalla tai bussilla. JR:n Nara Line junalla pääsee  Inarin juna-asemalle tai sitten voi ottaa Keithan Main Linen, joka ajaa myös Fushimi Inarin asemalle.

Yhdensuuntainen hinta on n. pari euroa.

Fushimi Inarin alue on melko laaja ja se sijaitsee vuoren kupeessa. Vuorelle voi kiivetä ja kiertää sen ympäri, mutta meille riitti nähtävää ihan temppelialueella.

Temppelialueelle johtava tie oli kummankin puolen täynnä mitä erilaisempia myyntikojuja.

Pääasiallisesti niissä myyntiin erilaisia ruokia ja juomia.

Vaihtoehtoja oli paistetuista varpusista, kuningasravun jalkoihin tai vaikka jäädytettyihin kurkkutikkuihin. Myös kaikenlaista muutakin oli myynnissä.

Se minkä Japanissa on hauskaa kaikesta ruoasta on tehty muoviset näköismallit, mikä todellakin helpotti kielimuurin ylittämistä ruokaa tilatessa.

Ruokaa valitessa voikin itse arvioida näköismallista ruoan sopivuuden ja sitten vaan valitsee itselleen sopivan annoksen,helppoa ja kätevää:)

Fushimi Inarin alueella on tuhansia oransseja portteja sekä näyttäviä temppelirakennuksia.

Oli melkoinen työ estää sadasosahetkeksi takana tulevien ihmiset eteneminen, jotta tyhjä käytävä saatiin kuvaan. Myös pyhäkön eri rakennukset ovat upeita ja kuvauksellisia.

Fushimi Inari on suosittu vierailu kohde, jossa on aina paljon matkailijoita. Jos mahdollista, kannattaa suunnata paikalle arkipäivänä ja mahdollisimman aikaisin.

Fushimi Inarille ei ole pääsymaksua ja useimmista temppeleistä poiketen se on auki myös illalla.

Kiyomizu-dera sijaitsee hieman sivummalla vuoren rinteellä Kioton yläpuolella. Kiyomizu-deraan johtavalla tiellä ja Gion Geisha-alueen lähistöllä on useita kimonovuokraamoja, joista ihmiset käyvät vuokraamassa kimonon päiväksi käyttöönsä.

Asukokonaisuuteen kuuluu myös meikkaus ja kampaus.

Sadat perheet, pariskunnat ja kaveriporukat olivat pukeutuneet perinneasuihin ja kipittivät kapeissa vaateissaan ja varvastossuissaan ylös mäkeä ja portaikkoa kohti Kiyomizu-derran temppelialuetta.

Sieltä he sitten jatkoivat sipsuttaen matkaa alas Gionin historiallista geisha-aluetta jossa otettiin kuvat autenttisessa miljöössä.

Tämä lysti vei osallistujalta koko päivän, eikä pukujen vuokrauskaan kampauksineen ollut ihan halpaa. Hinta liikkui puvun käyttötarkoituksesta yms. n. 40 € aina 400 € ja ylikin.

Kiyomizu-derrassa oli myös paljon katsottavaa ja sieltä oli hyvät näköalat alas kaupunkiin.

Mielenkiintoinen oli vainajien muistopaikka. Sisäänpääsy alueelle on reilu 3 €.

Parhaiten paikalle pääsee linja-autoilla 100 tai 206.

Yhdensuuntaisen lipun hinta on alle kaksi euroa. Kiotossa ja Osakassa voi käyttää myös Tokion Suica korttia, joten sen turvin pääsee kätevästi liikkumaan, ilman jatkuvaa miettimistä lipuista. Suicasta maksetun pantin saa takaisin kun sen palauttaa matkan lopussa, paitsi jos sen palauttaa eri kaupunkiin. Eli meidän Suicat jäivät matkamuistoiksi, koska niitä ei voi palauttaa esim. Osakaan.

Me otimme taxin Kiyomizun-derrasta alas Gionin Geisha-alueelle ja hyvä niin, nimittäin matka oli luulemaamme pidempi.

Gionin historiallisella Geisha-alue on hyvin tunnelmallinen ja huokuu historiaa. Alueella on paljon pieniä kujia ja vanhoja taloja.

Varmin tapa nähdä geishoja on osallistua Gion Cornerin esitykseen, jossa geishat esittelevät perinteisiä japanilaisia taiteita. Näitä maksullisia esityksiä mainostetaankin alueella.

Alueella on myös useita teehuoneita, joissa voi nauttia perinteisen japanilaisen teen n. 30 € hintaan. Gion Geisha -alueella on useita hyviä ravintoloita.

Meille sattui ehkä säkä tai sitten oikeita geishoja vierailee turistien iloksi aina silloin tällöin alueella. Oikeat geishat erottaa turisteista monellakin tapaa, yksi selvin merkki on valkoiseksi maalatut kasvot, jalkineet ja puvun materiaali ja tyyli sekä ikä.

Oikeat geishat myös kaikkoavat kameroiden edestä. Näimme niitä useammankin reissullamme, jos nämä edellä mainitut olivat tunnistettavuuden kriteerit.

Yasaka-Jinja pyhäkkö on helppo katsastaa samalla kun käy Gion Geisha -alueella, sillä se on aivan sen vieressä. Alueella on satoja lyhtyjä jotka sytytetään iltaisin ja ne valaisevat pyhäkköä kauniisti.

Pyhäköltä pääsee myös kävelemään Maruyaman puistoon, joka on keväisin suosittu kirsikankukinnan katselupaikka.

Iltaa odotellessamme kävimme Kamogawa joen rantaa ja ihailimme paalujen päälle rakennettuja ruokapaikkoja ja baareja. Tunnelma niissä oli oikein mukava, mutta jotkut paikat olivat myös erittäin kalliita.

Yksi käymisen arvoinen paikka on juna-aseman 15 kerroksessa oleva Happy Garden tai Sky floor, jonne on ilmainen sisäänpääsy ja ihan kivat näkymät yli Kioton. Paikka on vihreä hengähtämiskeidas keskellä kaupunkia.

Nijonin linna sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja se oli hyvin lähellä hotelliamme.

Sisäänpääsyn yhteydessä saimme mukaamme englanninkielisen audio-opastuksen, jonka avulla oli helpompi käsittää ja ymmärtää palatsin historiaa ja aluetta.

Palatsialueella on mahdollisuus tutustua palvelijoiden työhuoneisiin, riisivarastoon, kokoushuoneisiin ja asuintiloihin.

Palatsin lattiat rakennettiin tarkoituksella nariseviksi, jotta ääni varoitti nukkuvia asukkaita tunkeilijoista.

Alueella on upeita puutarhoja. Erityisen kaunis on Ninomarun puutarha, jossa lammen kolme saarta on yhdistetty toisiinsa silloilla. Sisäänpääsy linnaan maksoi n. 5 €.

Nishi Honganji temppeli sijaitsi myös aivan kävelyetäisyydellä hotellistamme. Paikka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ja hiljaisuudessaan käymisen arvoinen.

Kaunis Karamon portti ja pihan keskellä oleva iso Gingko puu olivat heti alueelle tultaessa katseen vangitsijoita.

Alueelle on ilmainen sisäänpääsy ja osaan rakennuksista pääsee tutustumaan myös sisältäpäin. Paikka kuuluu 16 muun Kioton kohteen kanssa UNESCOn maailmanperintölistalle.

 

Osaka

Siirryimme Kiotosta Osakaan alle puolentunnin Shinkansen junalla. Hintaa tälle välille tuuli n. 12 € ja aikaa siirtymään kului n. 15 min.

Toinen yhtä kätevä vaihtoehto olisi ollut JR:n pikajuna, jonka matka-aika on 23 minuuttia ja hintaa matkalle tulee vain n. 5 €.

Hotellimme Hotel My Stays Sakaisuji-Honmachi sijaitsi hyvällä paikalla, eikä hintakaan kahdelta yöltä ollut paha. Hotelli maksoi 101 €/ 2 yötä ja voikin sanoa, että hinta-laatusuhde oli erittäin kohdillaan.

Veimme laukut hotellille ja jatkoimme matkaa Osaka-johon, samuraiden Osakan linnaan.

Linnan ympärillä oli leveä kaksiosainen vallihauta, jossa oli sightseeing veneitä.

Alue oli myös tosi laaja ja sen muurien kiertäminen ulkokautta vei jokusen hetken. Ylhäällä linnoituksessa oli upea samuraiden linna, jossa toimii nykyään samurai teemaan liittyvä museo.

Linnanpihalla oli kaunis lampi pikkupuistoineen. Linnan pihalle on vapaa pääsy, mutta museoon on maksettava noin viiden euron sisäänpääsymaksu.

Osakassa on paljon katsottavaa ja koettavaa, joten jokaiselle löytyy tästäkin kaupungista jotakin. Otimme metron ja suuntasimme Kaiykanian akvaariolle. Parhaiten paikalle pääsee Chuo Linen metrolla ja pois pitää jäädä Osakakon asemalla, josta on pieni kävelymatka akvaariolle.

Olemme käyneet jos jonkinlaisissa akvaarioissa, mutta en yhtään enää ihmettele, miksi Osakan akvaariota Kaiyukania pidetään yhtenä maailman hienoimmista meriakvaarioista.

En usko, että jatkossa viitsimme kovin moneen enää mennä. Sen verran vaikuttavasta kokemuksesta oli kyse.

Akvaario on iso ja aulasta mennään pitkillä liukuportailla rakennuksen ylimpään kerrokseen, josta sitten laskeudutaan hitaasti altaiden ohi sekä ympäri aina alas saakka.

Rakennuksen keskellä on valtava akvaario, jonka eri kerroksissa elää erilaisia meren eläviä.

Keskusaltaassa uiskentelee mm. valtavia paholaisrauskuja sekä useampi todella iso valashai ja muita hai lajeja.

Lisäksi sivuilla on ”pienempiä” erillisiä altaita ja akvaarioita, joissa on aivan mieletön lajikirjo tarjolla.

Vaikka paikalla oli paljon ihmisiä, oli akvaariossa tilaa liikkua, eikä valtava väenpaljouskaan tuntunut mitenkään häiritsevältä. Pääsylippu akvaarioon maksoi reilut 18 €.

Akvaarion vieressä pyörii mahtava Tempozanin maailmanpyörä, jonka valaistus ennustaa seuraavan päivän säätä. Valaistuksen ollessa oranssi, on luvassa aurinkoista ilmaa. Vihreä valaistus ennustaa pilvistä ja sininen puolestaan sadetta. Maailmanpyörästä on aivan mahtavat näkymät Osakan lahdelle.

Osakassa on ehdottomasti käytävä Umeda Sky Buildingissä. Paikalle pääsee parhaiten Osaka Station  asemalta, josta on vielä reilun 10 minuutin kävelymatka kohteeseen.

Erikoisen näköisen pilvenpiirtäjän kattotasanteelta avautuvat parhaat näkymät Osakaan. Kattotasanteelle on erillinen n. 12 € pääsymaksu. Sen sijaan kattokerrosta alemmalle kerrokselle pääsee lasiseinäisellä hissillä. Tässä kerroksessa maisemia voi ihailla lasien läpi ja shoppailla.

Tältä tasolta pääsee lasisen käytävän sisällä kulkevilla rullaportailla kerrosta alemmas. Melkoisen hurja tunne korkeuksissa. Ympärillä on vain avointa taivasta ja alhaalla olevaa kaupunkinäkymää silmänkanta-mattomiin.

 

Kattoterassin näkymistä hahmottaa hyvin Osakaa, mutta näkee myös sen mielenkiintoisuuksia, kuten risteileviä moottoritie-rakennelmia ja kiintoisia rakennuksia. Yhden rakennuksen läpi kulkee vilkkaasti liikennöity moottoritie.

Rakennuksen alaosassa on maanalaiset markkinat ja ulkopuolella mielenkiintoinen puutarha riisinviljelypalstoineen.

Kävimme juomassa lasilliset aivan Umeda Sky rakennuksen lähellä ja taas saimme hämmästellä kekseliäisyyden valjastamista arkeen. Baarissa työskennellyt tarjoilijanainen ei koskenutkaan rahoihin, koska velotus tapahtui pankkiautomaattia muistuttavan järjestelmän kautta.

Ensin piti koneesta valita, että on täysi-ikäinen asiakas. Sen jälkeen setelit tungettiin automaattiin, joka laski ne ja antoi vaihtorahan takaisin. Raha tallentui suoraan koneen kassakaappiin.

Namban asemalta alkaa usean kilometrin pituinen Dotomborin katettu ostoskatu. Näky ja kokemus on mielenkiintoinen, kun edessä ja takana on tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Osakan kuuluisin paikka, Nipponbashi,  sijaitsee Dotomborin kadun puolessavälissä.

Paras tapa tutustua alueeseen onkin vain kävellä vailla päämäärää ja katsoa mitä kaikkea mielenkiintoista tulee vastaan.

Matkalla Dotonborin kanava-alueelle jouduimme keskelle munkkien kulkuetta ja pientä pyhättö seremoniaa, jota jäimmekin sitten katselemaan ennen kuin jatkoimme matkaa.

Namban vilkkainta osaa on Dotonborin, jonka kanava-aluetta reunustavat lukemattomat neonvalot.

Yksi tunnetuimmista neonvaloseinän mainoksista on Glico juokseva mies, jonka edestä jokaisen turistin pitää ottaa kuva.

Itse menimme jokiristeilylle, jolta pimentyneessä illassa oli hauska seurata vaihtuvia valomainoksia, joenrantaa vaeltelevia ihmisiä ja erikoisia rakennuksia.

Osakan Namba on myöskin suosittu ravintola ja katukeittiöalue. Dotonborin kävelykadulla sijaitseva Osaka Food Theme Park on helppo paikka aloittaa tutustuminen japanilaisen ruuan makujen maailmaan.

Osakassa on maistettava takoyaki mustekalataikinapalleroita. Vaikka ne eivät ihan TOP 10 makuelämyksiin nouse, oli niiden valmistus ja pyörittely kahdella tikulla mielenkiintoista seurattavaa. Jonoista päätellen mustekapalapallerot ovat paikallisten suosiossa.

Vaikka Osakan kaupungilla on pitkä historia ja se ulottuu Kiotoakin kauemmaksi, oli temppelikiintiö saavutettu.

Alkuperäisenä ajatuksena oli vierailla Shitennō-ji temppelissä, jota pidetään Japanin ensimmäisenä buddhalaisena temppelinä sekä Sumiyoshi Taisha shinto pyhätössä, mutta ne me nyt kuitenkin skippasimme, sillä liika on liikaa.

Osakassa liikkuu kätevimmin metrolla tai paikallisjunalla.

Ostaa voi yksittäislippuja tai sitten hankkia ICOCA-kortin, jota myydään metroasemilla. Myös Tokion alueen Suica metrokorttia voi käyttää ja ladata Osakassa.

Kaikki julkiset kattava päivälipun hinta on n. kustantaa 850 jeniä. Millä tahansa liikutkin ja minne tahansa menetkin, joka paikassa on turvallista, siistiä ja järjestelmällistä.

Halvin tapa päästä lentokentälle on hyödyntää Nankai Rapid Servicen junayhteyttä, jossa matka-aika kentälle on n. 40 min. JR Haruka yhteydellä matka kestää n. 30 min.

Osakassa on kaksi lentokenttää. Kansainvälinen lentokenttä Kansai Airport ja kotimaanlentoliikennettä palveleva Itami Airport. Suuntasimme Kansain lentokentälle, josta meillä oli seuraava siirtymälento Australian Cairnsiin. Lentokenttä sijaitsee keinotekoisella saarella, ja sen vuoksi sinne pääsee ainoastaan maksullista siltaa pitkin.

Lentokentällä saimme seurata mielenkiintoista laukkuruljanssia.

Kaikki jonottivat kiltisti jättämään laukkunsa ja bookkaamaan itsensä sisään,  niin myös aasialaistaustaiset matkustajat, joiden matkalaukut olivat lattialla auki ja sieltä puettiin lisää vaatteita päälle ja siirrettiin niitä irto kasseihin, jotta matkalaukun painoa saatiin pienemmäksi.

Välillä laukku käytiin punnitsemassa ja kun huomattiin, että laukkujen sisältö, joka oli siis täynnä ruokaa painoi vieläkin liikaa, alettiin ruokatavaroita poistamaan paketeista… ja taas punnittiin. Tätä jatkui ja jatkui. Jokaisella oli ruokaa laukut täynnä.

Tässä kohtaa tuli mieleen Australian rajalla ohjelma, jonka tapahtumat kertovat ruokaa kuljettavista matkustajista.

Kun pääsimme luukulle, oli siellä valtavat kyltit, mitkä asiat ovat kiellettyjä viedä Australiaan. Virkailija vielä kysyi erikseen jokaiselta, että olivathan he tietoisia rajoituksista. Seuraavaksi asiaa kuulutettiin koneessa ja maahantulokaavakkeessa luki isoilla kirjaimilla myös asiasta.

Matka jatkui JetStarin lennolla Cairnsiin. Oli siis aika vaihtaa mannerta.

Junailua Puolassa osa 2 Poznań – Toruń – Gdańsk

Varsova – Krakova – Wroclaw – Poznań – Toruń – Gdańsk

 

Poznań

Otimme aamujunan Wroclawista Poznańiin. Matka taittui 2½ tunnissa ja hintaa sille tuli kahdelta ihmiseltä 14 €. Poznańin juna-asema sijaitsee melko kaukana vanhasta kaupungista. Otimme siis jälleen taxin, jolla huruttelimme haluttuun paikkaan.

Kaupungissa on julkista liikennettä, mutta Poznańissa on jännä systeemi. Halvimman alle euron matkan voi taittaa 10 minuutissa. Jos tarvitsee kulkea pidemmälle, tarvitsee ostaa 40 minuutin lippu, jonka hinta on 1,20 €. Muista leimata lippu kun menet sisään ja myös ulos jos on aikarajallinen lippu. Lipuntarkastajia on tosi paljon puolalaisissa joukkoliikennevälineissä ja armotta lankeaa sakko, jos lippu ei ole oikein leimattu tai ajantasainen. Kokemusta on.

Poznańin historialliset nähtävyydet sijaitsevat pienehkön vanhankaupungin alueella ja ne kiertää kävellen.

Kaupungin tunnelma on leppoinen ja hyvin rauhallinen ja onkin vaikea uskoa, että kaupunki on merkittävä opiskelijakaupunki, mikä tekee Poznańin yöelämästä vilkkaan.

Poznańissa kannattaa ehdottomasti maistaa maukkaita piirakoita. Ne olivat nenän alla leivottuja ja lämpimän tuoreita.

Piirakat tekivät kauppansa sellaisella vauhdilla, että niiden taittelun erikoistuneillakin sai sormet näprätä melkoisella vauhdilla.

Poznańin tunnetuin maamerkki, kaupungintalo Ratusz hallitsee vanhankaupungin aukiota.

Kaupungintalon eteen kerääntyy joka päivä klo 12 ihmisiä katsomaan erikoista perinnettä, jossa etuseinästä astuu torvensoiton säestämänä esiin kaksi mekaanista vuohta, jotka kolauttavat päänsä yhteen useita kertoja.

Vuohi onkin kaupungin symboli ja sille on kaupungissa ihan oma patsaansa.

Keskustassa on myös saksalaisarkkitehtuurin hallitsema alue, jolla sijaitsee yliopisto ja Saksan keisarin vierailua varten 1900-luvun alussa rakennettu linna.

Hieman vanhan keskustan ulkopuolella on katedraalisaari, jossa seisoo Puolan vanhin kaksitorninen katedraali. Katedraali on restauroitu sodan jälkeen ja se onkin nähtävyytenä parhaimmillaan illalla, jolloin saaren itäpuolelta avautuu huikea näköala kohti näyttävästi valaistua kirkkorakennusta.

Poznańissa on useita todella upeita kirkkoja. Kirkot olivat kovin vaatimattoman näköisiä ulkoapäin, mutta sisälle päästyä huomasi, että kullassa ja kimalluksessa ei näissä kirkoissa olla säästelty.

Poznań on sen verran pieni paikka, että jatkoimme siitä vielä illaksi Toruniin, jossa sitten yövyimme. Junamatka Toruniin kestää n. 1½ h, joten ennätimme hyvin sinne illaksi.

Meille sattui erittäin ihana Hotel Czarna Róza  hotelli, joka oli oikein tunnelmallinen ja ihanan idyllinen. Käytössämme oli olohuone ja makuuhuone mielettömällä kylpyhuoneella. Hyvin nukutun yön jälkeen jatkoimme Torunin kaupungin kiertelyä.

 

Toruń

Taas yksi ihana puolalainen kaupunki. Toruń on pieni ja kaunis kaupunki, jossa pystyy hyvin liikkumaan kävellen. Jos haluaa lähteä kauemmaksi, pääsee sinne mainiosti raitiovaunuilla.

Toruńin vanhankaupungin rakennukset on punatiilisiä ja iltavalaistuksessa alueen väri muuttuukin punertavaksi.

Toruńin historiallinen linnoitus sijaitsee Veiksel joen rannalla. Toruńin vanhakaupunki ja uusikaupunki muodostavat Unescon maailmanperintökohteen. Siellä on nähtävissä ristiritarien linnan rauniot ja vanha linnoitus näkyy säilyneissä puolustusmuurin osissa, porteissa ja torneissa. Puolustusmuurin kuuluisin osa on kalteva torni, josta kerrotaan useita legendoja.

Toruńin Kaupunkikuvaa hallitsee kaksi kirkkoa. Żeglarska-kadun Johannesten kirkko on Kopernikuksen kastekirkko. Toinen hieno kirkko on Mariankirkko, joka on goottilainen fransiskaanikirkko. Kaupungin yksi tärkeä nähtävyys on nykyaikaiselle tähtitieteelle lähtölaukauksen antaneen Nikolaus Kopernikuksen syntymätalo, jossa on nykyisin Kopernikuksen museo. Museo on moderni ja sisältää huipputeknologiaa. Sisäänpääsy museoon on n. 4 €. Toruńin planetaariossa voikin tutustua tähtitieteeseen monin eri tavoin. Hinnat vaihtelevat kolmen euron kummallakin puolella riippuen esillä olevasta esityksestä.

Toruńin kaupungintaloon kannattaa myös tutustua sisältä. Siellä on kolmessa kerroksessa erilaisia näyttelyitä, jonka jälkeen voi kiivetä kaupungintalon torniin ihailemaan maisemia. Vierailu maksaa alle kolme euroa.

Toruń on kuuluisa myös herkullisista piparkakuista ja kaupungista löytyy oma piparimuseo, jossa voi leipoa oman matkamuistonsa 1500-luvun leipomossa.

Toruńissa on myös paljon hyvin säilyneitä ja mielenkiintoisia rakennuksia.

Toruńin esikaupungitkin ovat säilyneet hyvin ja etenkin lännessä sijaitseva Bydgoskie przedmiescie sisältää valtavasti Preussin ajoilta periytyviä kartanoita ja jugendarkkitehtuuria. Kartanot ja talot ovat kauniita, sillä ne ovat taidokkaasti restauroitu ja niitä restauroidaan koko ajan lisää. Kivoja kiertelyn kohteita.

Illan voi päättää Toruńissa Cosmopolis Fountain suihkulähteen valo ja ääni showhon. Paikka sijaitsee Plac Broniewiczassa lähellä planetaariota.

Juna-asema sijaitsee hivenen keskustan ulkopuolella, mutta sieltä pääsee nopeasti keskustaan taksilla tai busseilla 22, 25 tai 27. Itse otimme taxin, koska ne ovat todella edullisia. Taxi maksoi n. 5 €.Puolassa kaupunkien välillä on helpointa liikkua junalla kattavan rautatieverkoston ansiosta.

Puolan rautateillä liikennöi tätä nykyä monia eri yhtiöitä ja erilaisia junatyyppejä. Edullinen mutta nopea junatyyppi on TLK-juna, jonka kakkosluokka myydään ilman paikkavarauksia.

Oman paikan varmistamiseksi onkin syytä olla jonottamassa ajoissa junaan tai hankkia huomattavasti kalliimpi ykkösluokan lippu. Lippuja Puolan rautateille voi tilata helpoiten netistä. Asemilla ei yleensä puhuta englantia, joten voi olla kätevintä ostaa liput ennakkoon.

Ihmiset ovat kovin auttavaisia ja ystävällisiä, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Tähän maahan ja näihin paikkoihin on helppo ihastua.

 

Gdańsk

Aamulla jatkoimme matkaa Gdańskiin. Junamatka Toruńista Gdańskiin kestää n. 2 h ja hintaa sille tuli 17 € kahdelta ihmiseltä. Ei paha;)

Mukavasti sujuneen junamatkan jälkeen saavuimme Gdańsk Glłówny juna-asemalle, joka on melkoisen kaunis rakennus.

Juna-asema on melko lähellä vanhaa kaupunkia, joten halutessaan sieltä voi kävellä pelipaikoille.

 

Majoitumme sijainniltaan ja sisutukseltaan aivan ihanaan Gotyk House hotelliin. Saimme kattohuoneiston, jonne aamupala tuotiin huoneeseen, koska aamiaistila oli korjauksessa – harmi;)

Huone oli kuin unelma, kattoikkunasta näkyi viereisen kirkon jylhä torni, joka oli kauniisti valaistu. Pienistä sivuikkunoista näkyi kirkon isot koristeelliset ikkunat, joista loisti kelmeä valo. Noissa maisemissa oli mukava nukahtaa, mutta myös herätä. Aamulla ensimmäisenä kattoikkunoista näkyi kirkkaansininen taivas ja aurinko. Kruunu onnistuneelle Puolan matkalle!

Gdańskin melko pieni, mutta vilkas keskusta on punatiilisten kirkkojen, porttien ja entisten hansakauppiaiden upeiden talojen reunustama.

Vanhaankaupunkiin kuljetaan vanhankaupungin portista, joka johtaa kohti Vihreää porttia ja rantaa. Tämän kuninkaantien varrella on kolme porttia sekä näyttävä kaupungintalo korkeine torneineen.

Kadun kuuluisa aukio Długi Targ, sijaitsee matkalla ja siellä on paljon terasseja sekä kesäaikaan kaikenlaisia tapahtumia, mutta myös myyjiä.

Pyhän Marian kirkko on hyvin tavallisen näköinen ulkoapäin. Myös kirkon sisäosat poikkeavat melkoisesti tyypillisestä katolilaisesta kirkosta.

Kirkko oli pettymys kaikkien näkemiemme upeiden kirkkojen joukossa, vaikkakin sinne onkin kulkeutunut katolilaiseen tyyliin erilaisia koristeellisia elementtejä. Tämä oli tyypillinen protestanttinen, sisustukseltaan yksinkertainen kirkko. Kirkon pelkistetty olemus johtuu siitä, että Gdańsk oli keskiajalla vapaamielinen kaupunki, joka otti vastaan kaikkien uskontojen edustajat. Näin ollen kirkosta tuli ajan mittaan luterilainen, joka nyttemmin on muutettu katoliseksi.

Kirkosta tekee kuuluisan turistikohteen sen valtava koko. Kirkkoon mahtuu jopa 25 000 ihmistä yhtä aikaa. Kirkko on myös maailman suurin tiilestä rakennettu kirkko.

Kirkon ulkoasussa huomiota herättää valtava astrologinen kello sekä lukuisat tornit. Yhteen kirkon torniin pääsee ihailemaan upeita näkymiä aina yli kolmoiskaupungin, mikäli jaksaa nousta reilut 400 askelmaa. Kirkkoon on noin euron pääsymaksu. Jos haluaa sekä kirkkoon että torniin, kannattaa hankkia alle 2 € maksava yhteislippu.

Kannattaa käydä myös Marian kirkon vieressä olevassa Kaplica królewska kirkossa, joka sitten edustaakin taas niitä upeita ja koristeellisia katolisia kirkkoja.

Kuninkaantiellä on myös Dwór Artusa eli Artusin talo, joka alun perin rakennettiin kaupungin liikemiehille kerhohuoneeksi. Sen sisätiloihin pääsee tutustumaan ostamalla n. 3 € lipun.

Merkittävimpien rakennusten joukkoon kuuluu myös Uphagen talo – Dom Uphagena. Talon sisätiloihin pääsee tutustumaan reilun parin euron hintaisella lipulla. Talossa on esillä kolme eri tyylistä tilaa, joissa on miltei kaikissa on alkuperäinen sisustus ja kalusteet.

Ratusz Głównego Miasta – kaupungintalo on myös käymisen arvoinen paikka. Kaupungintalon torni näkyy kauas. Kaupungintalon sisätilat ovat vaikuttavat, ja siellä on myös valokuvanäyttely Gdańskin vanhasta keskustasta ja sen eri vaiheista ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Myös Gdańsk tyylisiä huonekaluja esittelevä huone on tutustumisen arvoinen. Lippu maksaa n. reilu 2 €.

Varsinaisten nähtävyyksien lisäksi kaupungissa on lukuisia hyviä museoita. Varsinkin merimuseo on mielenkiintoinen. Siellä on esillä upeat valikoimat sekä merenkäyntiä että satamatyötä esittelevää aineistoa.

Gdańskin merimuseo sijaitsee kaikkiaan kolmessa eri rakennuksessa Gdańskin keskustaa halkovan joen ympäristössä. Laajin ja suurin näyttely sijaitsee joella olevan Ołowianka saaren vanhoissa makasiineissa. Museoiden eri osien välillä kulkee vanha Gdańskissa rakennettu laiva. Sisäänpääsy museoon maksaa n.5-8 € välillä, riippuen minkälaisen lippupaketin ostaa.

Rannassa on muutenkin kiva vaan kävellä ja ihailla upeita rakennuksia. Varsinkin illalla ranta oli upea ja tunnelmallinen.

 

Gdańskin keskustassa pääsee hyvin liikkumaan kävellen. Mikäli haluaa liikkua kauemmaksi keskusta-alueelta, hyvä vaihtoehto on raitiovaunu, joihin kertalippu maksaa alle euron. Mainio vaihtoehto on ottaa myös riksaa muistuttava sähköauto, jossa meillä ainakin englantia taitava kuski ylpeästi kertoi Puolan ja Gdanskin kohentuneesta tilasta sekä turvallisuudesta, samalla kun hän esitteli meille haluamiamme paikkoja. Kyyti palveluineen maksoi 20 €.

Taksit ovat myös suhteellisen edullisia. Kannattaa kuitenkin huomioida, että taksiajossa kaupunkien rajojen ylitykset voivat tulla yllättävän kalliiksi erilaisten rajanylityslisien vuoksi. Mainio kulkuväline Gdańskissa on myös vuokrattava kaupunkipyörä, jolla voi hieman laajentaa liikkumisaluetta.

Gdańskia, Gdyniaa ja Sopotiaa kutsutaan kolmoiskaupungiksi. Sekä Gdyniaan, että Sopotiin kulkee lukuisia paikallisjunia joka tunti. Lippuja voi ostaa asemien automaateista. Matka Sopotiin on 20 minuuttia ja Gdyniaan noin 40 minuuttia. Kumpikin paikka on suosittuja rantapaikkoja. Tällä kertaa emme niissä vierailleet, koska oikein muuta nähtävää kuin hienohiekkaiset rannat ei noissa paikoissa ole. Vaikka kaunista ja lämmintä olikin, niin toukokuu ei vielä ihan rantakelejä tarjoa.

Käymättä jäi myös Europejskie centrum solidarnosci – Euroopan solidaarisuuskeskus, jonka näyttelytiloihin olisi sisäänpääsy ollut n. 4 €.

Gdańskiin on myös hankittavissa kaupunkikortteja, joiden hinta 1 pv on alle 12 €  ja 2 pv vähän yli 15 €. Kuten muissakin kaupungeissa kaupunkikortilla pääsee ilmaiseksi moneen nähtävyyteen tai niillä saa alennusta, voi ohittaa jonot jne… Joissakin tapauksissa kortin hankkiminen varmaan kannattaa.

Gdańskin Lech Wałęsa lentokenttä sijaitsee 16 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Matka Gdańskin päärautatieasemalta taittuu bussilla numero 210. Matka kestää noin 40 minuuttia, ja noin euron hintaisen lipun voi ostaa kuljettajalta.

Jos haluaa käyttää julkisia vähintään 3 kertaa saman vuorokauden aikana, kannattaa ostaa Gdańskin kaupungin alueella käyvä 24 tunnin lippuun, joka maksaa alle 3 €. Gdańskissa on tarjolla paljon erilaisia julkisenliikenteen yhdistelmälippuja, riippuen siitä millä alueella matkustaa. Lentokentälle pääsee myös junalla, mutta paikalliset eivät suosittele tätä vaihtoehtoa.

Me otimme shutle bussin, jonka ystävällinen hotellivirkailija varasi meille. Kyyti oli 20 €. Samaan hintaan olisi tullut myös taxi, ehkä jopa hieman kalliimmaksi? Shutlebussi nouti meidät hotelilta ja matka siinä taittui mukavasti.

Puola oli kaikkineen positiivinen ja suositeltava matkakokemus. Ruoka oli hyvää, ihmiset tosi ystävällisiä ja mikä parasta kaikkialla oli turvallinen ja leppoisa olo. Siis kohti kotia, Air Balticilla Rigan kautta.

Junailua Puolassa osa 1 Varsova – Krakova – Wroclaw

Varsova – Krakova – Wroclaw – Poznań – Toruń – Gdańsk

 

Varsova

Lensimme Varsovaan Rigan kautta. Tämä reitti on todella kätevä, sillä koneen vaihtoaika on todella lyhyt ja Rigan kautta samalla syöttökoneella aiemminkin lennetyt reitit ovat toimineet todella hyvin. Chopinin lentokentältä pääsee parhaiten kaupunkiin taxilla, joka ei todellakaan ole kallista. Keskustaan pääsee myös junalla tai linja-autolla. Otimme taxin, jolla huruttelimme keskustaan.

Varsova on melko iso kaupunki ja riippuen mielenkiinnosta, siellä saa hyvin aikaa kulumaan useammankin päivän.

Nähtävyydet sijaitsevat aika pienellä alueella, joten kävelemällä pärjää pitkälle.

Jos haluaa nähdä keskusta-aluetta ja lähiympäristöä hieman enemmän kannattaa hypätä linja-autoon tai raitiovaunuun. Ne ovat edullinen tapa liikkua kaupungissa.

Lippu pitää ostaa etukäteen automaateista ja lipuntarkastajia liikkuu tiheään julkisissa kulkuvälineissä tarkastamassa lippuja.

Ehdottomasti kannattaa tehdä sightseen matka jonnekin ympäristöön, koska kaupunkikuva muuttuu kaupungin laitamilla melkoisesti. Myös lähialueen torit voivat olla todella mielenkiintoisia tutustumiskohteita.

Varsovaan voi hankkia Warsw passin, joka oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn moneen nähtävyyteen ja museoon, sillä pääsee myös jonojen ohi ja voi matkustaa julkisilla ilman lisälippuja sekä tehdä Hop on Hop off kaupunkikierroksen.

Varsova on edullinen shoppailukaupunki, mutta shoppailut saivat jäädä, sillä matkatavaroissa ei ollut liiemmin ylimääräistä tilaa. Ruoka Varsovassa oli hyvää ja todella edullista. Kadulta kannattaa myös ostaa piirakoita, jotka ovat erittäin maukkaita.

Uudelleen rakennettu vanhakaupunki sijaitsee Veikseljoen rannalla olevan Plac Zamkowyn linnanaukio vieressä.

Samalle puolelle jokea sijoittuu Pałac Kultury i Nauki eli kulttuuri- ja tiedepalatsi. Rakennus on Neuvostolahja puolan kansalle. Rakennus on todella näyttävä ja sen näköalaterassille, joka sijaitsee kerroksessa 30 pääsee 5 € hissikyydillä.

Kulttuuripalatsissa on myös museoita ja teattereita. Lähellä kulttuuripalatsia sijaitsee myös Varsovan juna- ja linja-autoasema.

Varsovan keskustorin ympärillä on paljon terasseja ja hyviä ruokapaikkoja. Myös Zamek Królewskin kuninkaanlinna sijaitsee aukion laidalla ja siellä voi käydä ihastelemassa komeasti sisustettuja huoneita ja erilaisia näyttelyitä. Sisäänpääsy linnaan maksaa n. 7 € ja lisämaksusta voi osallistua joko opastetulle kierrokselle tai vuokrata audioguiden.

Varsovan vanhakaupunki sijoittuu kuninkaanlinnasta oikealle. Vanhakaupunki on uudelleenrakennettu taidokkaasti ja siellä on mukava vaellella ympäriinsä ja istuskella vanhankaupungin aukion terasseilla ja kahviloissa seuraten ympärillä olevaa ihmisvilinää. Vanhassa kaupungissa on useita museoita, pieniä kujia sekä kauppoja ja paljon muutakin katsottavaa.

Kuninkaanlinnasta vasemmalle lähtee leveä katu, joka on osittain kävelykatua. Kadun varrella on useampikin hieno kirkko.

Kościół Świętego Krzyża eli Pyhän ristin kirkkoon kannattaa ehdottomasti mennä sisälle. Kirkon pilareihin kerrotaan haudatun Frédéric Chopinin sydämen.

Kościół Akademicki św. Anny eli Pyhän Annan kirkko on todella kaunis sisältä ja jos mahdollista kannattaa mennä sinne urkukonsertin aikaan ja kuunnella 30 minuutin upea urkukonsertti. Tunnelma ja kokemus on hieno, samoin urut.

Kirkon vieressä on Taras Widokowyn kellotorni, jonka näköalatasanteelta avautuvat upeat näkymät Varsovaan. Kapuaminen torniin maksaa alle kaksi euroa.

Kävelykadulla on myös useita patsaita kuten mm. Nikolas Kopernikuksen patsas. Kävelykadun varrella voi vielä ihastella Presidentin linnaa ja sen piha-aluetta sekä Varsovan yliopiston rakennuksia.

Pitkän kadun kummassakin päässä on useita ravintoloita ja terassialueita. Itse emme menneet Puolan juutalaiseen historiamuseoon, mutta juutalaisten getto-alueella kävimme. Mainio tutustumiskohde.

Varsovan lähellä, noin 15 km päässä on Wilanówin palatsi. Harmillisesti palatsi on suljettu tiistaisin, joten sinne emme tällä kertaa päässeet.

Selvitimme etukäteen, että Eurail Poland Pass hinnat ovat 3 pv 80 €, 4 pv 100 €, 5 pv 120 € ja 6 pv 140 €. Matkustus olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi kuin yksittäin ostamamme matkat.

Kuten muidenkin maiden railpasseissa paikkaliput tulee varata erikseen, mikä olisi vieläkin lisännyt raipassin hintaa. Puolassa junalla matkustaminen on todella edullista, tosin junakalusto on osittain hieman vanhempaa.

 

Krakova

Seuraava kohde oli Krakova, jonne ostimme yhdensuuntaiset  Express InterCity Premium (EIP) junaliput. 2 ½ tunnin matka mukavalla pikajunalla taittui  50 € yhteishintaan. Junassa kierteli myyntikärry, josta sai pientä purtavaa ja virvokkeita, kahvia ja teetä. Juna oli kaikin puolin moderni isoine istuimineen ja wifi mahdollisuuksineen. 

Krakovan uusi rautatieasema sijaitsee ison kauppakeskuksen yhteydessä. Uudelta juna-asemalta ei ole pitkä kävelymatka vanhaan kaupunkiin.

Krakovan kaupunkikortti on melko edullinen. Esim. 2 päivän kortti maksaa n. 25 € ja sillä saa monenlaisia etuuksia ja ilmaisen julkisten liikennevälineiden käytön sekä bussikyydin suosituille suolakaivoksille. Kortti mahdollistaa myös sisäänpääsyn Karakovan monipuoliseen museotarjontaan. Krakovan vanhan kaupungin alueella selviää hyvin kävellen ja useimmat hotellitkin ovat kävelyetäisyydellä. Jos kuitenkin haluaa kiertää kaupunkia tai liikkua etäämmälle kannattaa turvautua raitiovaunuihin, jotka ovat mainio tapa liikkua Krakovassa.

Krakovan keskusaukio Rynek Główny on täynnä hienoja hevoskärryjä. Krakovassa onkin todella panostettu hevoskärryihin ja ne ovat pääsääntöisesti paljon hienompia, kuin monessa muussa Keski-Euroopan kaupungissa.

Varsinkin illalla hevoskärryt ovat valaistuina todella kauniita.

Aukio on Krakovan sydän ja sen ympärille on keskittynyt paljon terasseja ja ravintoloita.

Kaupungintalon torni Ratusz sijaitsee torilla, jonne voi kiivetä ihailemaan Krakovaa. Torniin kiipeäminen maksaa alle 2,50 €.

Kirkko Bazylika Mariacka, sijaitsee myös torilla. Kirkko on sisältä ihan käymisen arvoinen ja hintaa sille kertyy alle 2,50 €. Myös kirkon torniin pääsee kapuamaan, mutta sinne pääsyä rajataan aikataululla ja henkilömäärällä. Pääsy kumpaankin torniin maksaa erikseen 3,50 €. Liput kannattaa ostaa ennakkoon, jos mielii päästä tiettynä ajankohtana torniin ja haluaa välttyä jonottamiselta. Toisessa torneista on näköalapaikka ja toisessa on kellotorni kelloineen.

Sukiennice sijaitsee torin toisella laidalla ja sen sisällä on erilaisia kojuja, jotka myyvät turisteille matkamuistoja, koruja, vaatteita yms. Harvoin matkaan tarttuu mitään, mutta nyt tuli ostettua pääsiäismunakokoelmaan yksi uusi koristeellinen muna.

Rakennuksen sivulla on ravintoloita ja kahviloita. Rakennuksen alla on Rynek Underground, jossa voi tutustua kauppapaikan maanalaisiin kojuihin, hautausmaahan ja katsella esityksiä paikasta ja sen historiasta. Hintaa tälle käynnille tulee n. 5 €.

Krakovassa kannattaa ehdottomasti vierailla Wawelin kukkulalla ja lähes jokaiseen sen eri rakennuksista ja kohteista on sisäänpääsy. Silti niihin kannattaa mennä. Erityisen hienoja ovat kuninkaalliset huoneet.

Kukkulalla on myös Tuomiokirkko, johon on ilmainen sisäänpääsy. Kirkon museoon, kappeliin ja kryptaan on n. 3 € pääsymaksu. Lisäksi voi parin euron hintaan vuokrata audioguiden. Vanhassa kaupungissa on myös muita upeita kirkkoja, joissa kannattaa piipahtaa.

Parasta on vain kävellä kiireettömästi ja ihailla paikkaa sekä sen leppoista tunnelmaa. Vaikka Krakovassa on aina paljon turisteja, ei siellä ole mitenkään turvaton olo.

Juutalaiskortteli on myös kiertelyn arvoinen paikka ja erityisen kiva on vierailla alueen toreilla, joissa Plac Novyn torilla sattui juurikin olemaan joku erityinen ruokahappening. Paikalta sai aivan mainioita piirakoita!

Krakovasta voi tehdä omatoimimatkan tai sitten napata laajasta paikallisesta tarjonnasta päiväretken Auschwitch-Birkenaun keskitysleireille. Emme tunteneet kovinkaan suurta vetoa sinne, miksi niin se, kuin Schindlerin tehdaskin jäi meiltä käymättä.

Sen sijaan suuntasimme seuraavana päivänä suolakaivoksille. Myös sinne voi kätevästi tehdä omatoimimatkan. Linja-auto 304, joka lähtee juna-asemalta vie perille parilla eurolla ja lippuja suolakaivokseen, joiden hinta ulkomaalaisille on noin reilut 20 € voi ostaa paikanpäältä. Tosin suosittelen niiden ostamista etukäteen.

Katsoimme nopeimmaksi ja parhaaksi vaihtoehdoksi Shutle bussilla tehdyn pienen sekalaisesta, kansainvälisestä joukkiosta kootun ryhmämatkan. Shutle bussi haki ja toi meidät hotellille. 25 €/ hlö hintaan kuului matkat ja pääsyliput sekä opas, joka johdatti meidät ohi jonojen ja ruuhkien. Hinta oli erittäin kilpailukykyinen omatoimimatkaan verrattuna.

Suolakaivokseen laskeudutaan portaita pitkin ja ylös noustaan täyteen tupatuissa ”työmiesten” hisseissä. Jos tunnet pakokauhua ahtaissa tiloissa, tämä ei ole sinua varten. Suolakaivos oli todellakin käymisen arvoinen paikka.

Jotta suolakaivoksessa sai kuvata, piti ostaa erikseen 2,50 € maksava kuvauslupa. Kannatti – paikka oli todellakin käymisen ja kuvaamisen arvoinen.

 

Wroclaw

Saavuimme Wroclawiin junalla Krakovasta. Junamatka kesti hieman yli 3 h ja hintaa sille kertyi 20 € yhteensä kahdelta. Juna oli hieman vanhempi, mutta matka taittui silti mukavasti, jälleen kerran Scrabblea pelaten.

Wroclawin juna-asema sijaitsee hieman vanhan kaupungin ulkopuolella ja matkaa sieltä on jalkaisin n. 20 minuuttia.

Wroclawia halkoo Oder-joki, miksi kaupungissa onkin paljon siltoja. Wroclaw on melko iso kaupunki, mutta silti kaupungin nähtävyydet pystyy kiertämään jalkaisin. Muutoin voi liikkua raitiovaunuilla.

Kaupunki on täynnä upeita rakennuksia ja todella upeita kirkkoja, joista merkittävimmät sijaitsevat aivan keskustassa tai joen toisella puolella Ostrów Tumskin katedraalisaarella. Katedraalisaaren tärkein nähtävyys on Wroclawin eli pyhän Johannes Kastajan katedraali. Katedraalin tornissa on näköalapaikka, josta on upeat maisemat kaupungin ylle. Näköalapaikalle torniin pääsee hissillä, joka maksaa alle kaksi euroa. Toinen kiinnostava kirkko alueella on Pyhän Ristin kirkko, jonka tiloissa on oikeastaan kaksi kirkkoa omissa kerroksissaan. Kirkkoihin ei ole pääsymaksua. Lisäksi saarella on lukuisia muita kirkkoja, piispanpalatsi ja runsaasti kirkollisia rakennuksia.

Kaupungissa vierailtaessa unohtaa ei sovi Wroclawin ja koko Puolan korkeinta rakennusta, sinisenä hohtavaa Sky Toweria, jonne pääsee alle viiden euron hissimaksulla. Sky Toweriin on usein jonoa, joten varaudu jonottamaan. Ylöspäästyäsi sinulla on 30 minuuttia aikaa kiertää panoraama-alue. Samalla ehtii vaikka nauttia kupin kahvia tasanteen kahvilasta.

Hieno iltakohde on Wroclawin tanssivat suihkulähteet, jotka sijaitsevat kaupungin läntisellä puolella. Suihkulähteet on valaistu pimeällä ja siellä voi ihastella n. 10 minuuttia kestävää suihkulähteen valo- ja musiikkiesitystä.

Wroclaw on tonttujen kaupunki. Pieniä kahvipaketin kokoisia tonttuja voi bongata sieltä täältä ympäri kaupunkia. Oikeasti tontut ovat aivan upeita ja niitä löytyi jos johonkin teemaan.

Vanhankaupungin kauppatorilla eli Rynecilla on Wroclawin vanha raatihuone, joka on yksi kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä. Raatihuoneeseen pääsee tutustumaan ja siellä toimii nykyään taidemuseo.

Toria kiertää upeat vanhat talot. Yksi tärkeä nähtävyys on myös Satavuotishalli, joka on Unescon maailman perintökohde sekä Raclawicen taistelusta kertova valtava panoraamamaalaus. Panoraamamaalausta pääsee katsomaan 8 eurolla ja samalla hinnalla pääsee myös taidemuseoon.

Kaupungin museotarjontaan kuuluu useita taidetta, arkkitehtuuria ja Puolan kulttuuria esitteleviä museoita. Kaupungin suurin barokkirakennus on Oderin rantaa myötäilevä Wrocławin yliopisto, jonka luentosalissa kannattaa aivan ehdottomasti vierailla. Jos pääluentosali oli upea, ei alakerran pienempi sali jäänyt paljoa siitä.

Yliopiston päärakennuksen matematiikkatornissa on sijainnut observatorio. Nykyisin sen näköalatasanteelta avautuu kaunis kaupunkinäkymä. Myös yliopiston kirkkoon kannattaa ehdottomasti poiketa.

Wroclawissa kannattaa piipahtaa kauppahalli Hala Targowaan, jossa voi milk baarissa syödä paikallista ruokaa alle parilla eurolla. Ruoka on myös oikeasti hyvää.

Kauppahallissa on satoja kojuja kahdessa kerroksessa. Alakerta on keskittynyt ruokatuotteisiin, kun taas yläkerrassa myydään käyttötavaroita laidasta laitaan.

On käsittämätöntä ettei Wroclaw ole suuremmin turistien suosiossa. Ilmeisesti sinne on sen verran vaikea matkustaa, vaikka kaupungissa lentokenttä onkin. Voisi jopa sanoa, että Wroclaw oli parhaita paikkoja Puolan turneellamme.

Joulutorit junaillen: Berliini-Potsdam-Dresden- Berliini

Berliini-Potsdam-Dresden- Berliini

 

Berliinissä on kaksi lentoasemaa Schönefeld ja Tegel. Lensimme Air Balticilla Rigan kautta Tegeliin, josta otimme linja-auton keskustaan. Lentokentältä keskustaan pääsee joko linja-autolla tai taxilla. Linja-autokyyti maksaa n. 3 € yhteen suuntaan ja liput voi kätevästi hankkia terminaalissa olevista automaateista ja linja-autopysäkkien vierestä. Linja-autopysäkit ovat lentoaseman päärakennuksen edessä. Matka keskustaan vie noin 40 minuuttia. Berliini on iso kaupunki, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa.

Kätevintä kaupungissa on liikkua metrolla. Berliinin metroverkosto on laaja mutta ihan selkeä, eikä siellä ole hankala kulkea.

Julkisiin voi ostaa kertalippuja tai hankkia päivälipun, joilla matkustaa rajattomasti eri vyöhykkeiden sisällä. Berliinin keskusta-alueen päivälippu maksaa n. 7 €. Jos matkassa on useampi henkilö, kannattaa ostaa 2–5 hengen ryhmille tarkoitettu matkustuskortti AB-vyöhykkeelle.

 

Potsdam

Minun päähänpinttymä käydä oikeilla joulutoreilla oli toteutumassa. Saavuttuamme Berliiniin, veimme tavarat hotelille ja nappasimme kyydin Berliinin päärautatieasemalta RE1-junalla kohti Potsdamia.

RE1- junalla pääsee lähemmäksi kaikkia nähtävyyksiä kuin S7 junalla. Potsdam Charlottenhofin juna-asemalta on n. 15 minuutin kävelymatka kaupunkiin, kun taas Potsdamin S-Bahn-asemalta aikaa kuluu noin puolituntia.

Potsdam sijaitsee C-vyöhykkeellä ja ABC-päivälipulla voi käyttää julkisia kulkuvälineitä sekä Berliinissä, että Potsdamissa. Yhdistelmälipun hinta päivälle on alle 8 €.  Pelkkä lippu S7- junalla Potsdamiin maksaa vähemmän. Junia Potsdamiin kulkee usein ja matka-aika sinne on n. ½ h, riippuen minkä junan valitsee.

Potsdam ei talvella tuonut esille sen loistokasta aikaa ja olemusta. Sanssoucin palatsi puutarhoineen ja talvisuojaan laitettuineen patsaineen oli yhtä harmaa, kuin ilmakin.

Hyvin nopeasti kävi selväksi, että tästä palatsien ja linnojen sekä kauniiden puistojen kaupungista kannattaa nauttia kesäaikaan.

Kierreltyämme aikamme suuntasimme Potsdamin joulutorille, joka oli levittäytynyt myös lähikaduille.

Potsdamin keskusta on melko pieni ja tuntuikin siltä että se oli yhtä joulutoria. Vanha keskusta ja kunnostettu hollantilaiskortteli jäivät markkinahumun alle.

Edellisvuoden Berliinin joulutorilla tapahtunut terroristi-isku sekä vain pari päivää ennen vierailuamme Potsdamin joulutorilta löydetty räjähdepaketti oli lisännyt turvatoimia melkoisesti.

Hyvä niin. Poliisi olikin näkyvästi esillä ja betoniesteitä oli ympäri joulutorialuetta. Väkeä riitti aivan tungokseen asti. Tunnelma oli kuitenkin kiireetön ja rauhallinen.

Kojuja oli joka lähtöön ja tarjolla oli erilaisia syötäviä ja juotavia, erilaisia käsitöitä ja muita koriste-esineitä sekä tietenkin kaikenlaisia joulujuttuja.

Kiertely joulutorilla oli erittäin viihdyttävää ja aika kului kuin siivillä.

Lämmikettäkin oli saatavilla tarpeen mukaan.

Kaikilla joulutoreilla juomat tarjotaan oikeista laseista ja mukeista, joista maksetaan erikseen 1 – 2 € pantti. Halutessaan mukin joulutorin logolla saa panttimaksulla matkamuistoksi.

 

Dresden

Jouluihmisenä oli pakko päästä Dresdeniin, jossa on maailman vanhimmat joulumarkkinat. Berliinistä Dresdeniin kulkee yksi Saksan pääradoista ja matka sujuu mukavasti pikajunalla noin kahdessa tunnissa. Tosin kohdallamme sattui juurikin junaonnettomuus, miksi matkareittimme mennessä hieman muuttui, kuten myös matkustusaika.

Junaliput ostettiin tällä kertaa erikseen, koska teimme vain edestakaisen matkan. Hintaa lipuille tuli alle 50 € / henkilö. Dresdeniin menee tiheästi junia, mutta ostimme kuitenkin junaliput ennakkoon netistä, koska ajatuksena oli, että muutama muukin kuin me vierailevat joulutoreilla. Päätelmä osui oikeaksi.

Dresdenin juna-asema sijaitsee kaupungin keskustassa. Dresden on sen verran iso kaupunki, että paikasta toiseen siirtymiseen voi olla järkevää käyttää raitiovaunua. Julkisten päivälippu on n. 6 €  ja se maksaa itsensä takaisin noinkin isossa kaupungissa.

Viivyimme Dresdenissä yön yli. Hotelli sijaitsi aivan joulutorin vieressä ja kävelymatkan päässä nähtävyyksistä. Toisin kuin meillä Keskieurooppalaiset joulumarkkinat huokuvat lämpöä ja pitkiä perinteitä. Erilaisissa toinen toistaan upeammin koristelluissa kojuissa on paljon ihasteltavaa.

Joulutorit ovat erittäin suosittuja ja joulunalusaikana niissä käydään paitsi ostoksilla myös viettämässä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Ihmisvilinä olikin melkoinen.

Joulutorit ovat myös lapsiperheiden suosiossa, koska siellä on paljon erilaisia toimintoja ja aktiviteettejä lapsille.

On karusellejä, maailmanpyöriä, luistelurataa, kotieläimiä ja vaikka mitä.

Kävimme joulutorilla sekä päivällä, että illalla ja aina siellä oli yhtä paljon ihmisiä.

Iltapimeässä jouluvalojen ja erilaisten tuoksujen yhdistelmä loi väkisinkin jouluisen tunnelman.

Joulutorit Saksassa oli ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen asia.

Dresdenin vanhassa kaupungissa on useita upeita aukioita.

 

Uudelleen rakennettu Frauenkirche on komea rakennus ja siellä kannattaa ehdottomasti vierailla. Kirkkoon on 8 € pääsymaksu, jolla pääsee myös kirkon katolle ihailemaan maisemia. Kirkon ympäristössä on muitakin upeita rakennuksia ja kahviloita.

Vaikka eri paikkoihin ei menisikään sisälle, on Dredenissä paljon katsottavaa. Augustusstrassea koristaa valtava posliinitaulu joka on todella massiivinen.

Upea on myös Zwingerin palatsikompleksi, jossa on monia erilaisia museoita.

Dresden on mainio vierailukohde. Jouluisen harmaa ajankohta vain ei tuonut esille sen todellista loistoa.

Ehkäpä täytyy löytää joku toinen ajankohta ja tulla kartoittamaan paikan upeat kirkot ja palatsialueet uudelleen.

 

Berliini

Berliini ei ole erityisen kaunis kaupunki. Sateinen joulukuu teki siitä vielä rumemman. Onneksi valoa ja iloa toi monet Berliinin joulutorit. Kiertelimme isoilla joulutoreilla Potsdamer Platzissa, Gendarmenmarktissa ja Aleksanderplatzilla. Vaikka kaikilla toreilla on paljon samaa, ovat ne silti erilaisia ja persoonallisia.

Joka paikassa oli valtavasti väkeä ja omaisuudesta kannatti ihmisvilinässä pitää huoli.

Alexanderplatzilla sijaitsee Berliinin kuuluisa televisiotorni, jonka huipulle pääsee hissillä. Televisiotornin näköalapaikasta avautuu näkymät yli Berliinin. Torniin on aina pitkät jonot ja siksi kannattaakin ostaa lippu netistä ennakkoon. Lipun hinta riippuu siitä ostaako pelkän näköalatasanne lipun, drinkkibaarilipun vai meneekö ylimmälle tasolle ruokailemaan. Lippujen hinnat vaihtelevat +/- 20 €, eli ihan halvasta hiisikyydistä ei ole kyse.

 

Brandenburgin portti ja Pariser Platz ovat myös paikat, joissa Berliinissä vieraileva varmasti käy. Aivan lähellä on Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki.

Berliinin muuri on suurimmaksi osaksi purettu, mutta pieni pätkä muuria on jätetty pystyyn ja siellä onkin aina kova kuhina, kun ihmiset ottavat selffieitä muurin edessä. Toinen takuuvarma turistisuma löytyy Checkpoint Charlien edestä.Berliinissä on muutama käymisen arvoinen kirkko.

 

 

Tunnetuin kuitenkin lienee Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche jonka torniraunio on yksi Berliinin maamerkeistä.

Vierailun arvoinen kohde on myös Charlottenburgin linna, joka toimii museona. Linnaan on 17 € sisäänpääsymaksu. Kuvauslupa on ostettava linnaan erikseen.

Junailua Itävallassa ja Saksassa osa 2 Großglockner Hochalpenstrassen – Innsbruck – Garmisch-Partenkirchen

Wien – Salzburg – Hallstatt – Großglockner Hochalpenstrassen – Innsbruck – Garmisch-Partenkirchen – München – Füssen

 

Dorfgastein

Olimme varanneet yön aivan ihastuttavasta Alppitalosta Hotel-Restaurant Burgblickistä. Paikka oli lähellä Großglockner Hochalpenstrassen  alkupäätä. Ajatuksena oli päästä heti aamusta Alppitielle.

Paikka oli rauhallinen ja huoneemme parvekkeelta oli ihana katsella alhaalla roikkuvia pilviä ja niiden takaa pilkahtavia vuoren rinteitä ja huippuja.

Majoitus oli kerrassaan mainio. Huone oli mukava, henkilökunta tosi avuliasta ja ystävällistä, ruoka hyvää ja sitä kyllä riitti.

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme heti aamusta ajamaan kohti Großglockner Hochalpenstrassen alkupäätä.

 

Großglockner Hochalpenstrassen – Korkea Alppitie

Alppitie suljetaan yöksi ja se avataan kesäaamuisin klo 5. Talviaikaan Alppitie on kokonaan suljettu. Olimme jo hyvissä ajoin aamusta Alppitien alkupäässä. Harmitus oli hirveä, kun harmaat sadepilvet riippuivat alhaalla laaksossa ja vuorista ei näkynyt vilahdustakaan.

Viisas paikallinen sanoi, että kannattaa odottaa reilu tunti, niin pilvet kaikkoaisivat. Kiltisti jäimme autoon odottelemaan ja kas kummaa, niinhän siinä kävi. Taivas alkoi repeillä ja pilvien takaa pilkahti aika ajoin myös aurinko.

Emme olleet ostaneet tiemaksua Alppitielle etukäteen, vaikkakin sen olisi saanut netistä ostettuna hieman edullisimmin. Jonoja ei ollut, joten pääsimme sujuvasti liikkeelle.

Großglockner Hochalpenstrassen – Korkea Alppitie alkaa Fuschinistä ja päättyy Heiligenblutiin, tai toisinpäin. Alppitien voi ajaa läpi kummasta suunnasta vaan ja 35 € hintaiseen tiemaksuun sen voi ajaa halutessaan myös edestakaisin. Monet motoristit tekivätkin niin.

Aivan alkumatkasta edessämme ajoi useita traktoreita, jotka vetivät peräkärryjä perässä, joissa matkasi alppiniityille päiväksi vietäviä lehmiä. Ne matelivat sen verran hitaasti ja vielä melko loivalla tieosuudella, että onnistuimme ohittamaan ne.

Maisemareitin pituus on viitisenkymmentä kilometriä.

Matkalla onkin kiva pysähdellä ottamaan kuvia ja ihailemaan maisemia. Hyvä oli ehkä antaa myös jarrujen ja moottorin jäähtyä.

Välillä tuntui, että auto ei jaksa kiivetä serpentiininä kiemurtelevia mäkiä ylös. Ohi hurahtivat moottoripyörät ja melkein myös kilpapyöräilijät, jotka sitten alamäissä kuittasivatkin ja kiisivät ohitsemme.

Alppitie on hyväkuntoinen ja melko leveä sekä helppo ajettava. Reitin varrella on jonkin verran kahviloita ja muita palveluita. Myös erilaisia levähdyspaikkoja on tarjolla, jossa voi nauttia omia eväitä ja ottaa maisemakuvia. Matkalla olisi ollut myös pieniä näyttelyitä, joiden sisäänpääsymaksu sisältyi Alppitiemaksuun.

Alppitien korkein kohta on Edelweissspitze, joka sijaitsee 2500 metrin korkeudessa.

Franz-Josefs-Höhen näköalapaikalle päästäkseen pitää poiketa päätieltä. Näköalapaikka on varsinainen turistikeskus.

Keskellä ei mitään on suuri parkkihalli, jonne turistit voivat jättää autonsa, kun vierailevat kahvio –turistimyymälässä sekä näköalapaikalla, josta voi ihailla Grossglocknerin kaksoishuippua sekä Pasterzen jäätikköä.

Auto ympäri ja matka samaa tietä takaisin päätielle. Heiligenblutinista otimme auton nokan kohti Lienziä, josta sitten jatkoimme Kitzbühelin kautta Innsbruckiin, jonne jätimme auton ja jatkoimme junailua.

 

Innsbruck

Innsbruck on kaunis ja kivan oloinen kaupunki, jota reunustaa ympärillä kohoavat Alpit.

Innsbruckin vanhakaupunki on kaunis paikka ja siellä on kiva vaellella tai vain istahtaa jonnekin kahville tai oluelle, meidän tapauksessa lasilliselle viiniä. Kaupunkikierroksellamme pysähdyimme vanhassa kaupungissa torille, jonka laidalla sijaitsee Goldenes Dachl eli rakennus jossa on kultainen katto.

Stadtturm kaupungintorni sijaitsee samalla aukiolla ja sen huipulta voi katsella Innsbruckia. Stadttrummiin päästäkseen pitää maksaa n. 3 € pääsymaksu ja kavuta vielä yli 130 askelmaa ahtaita kierreportaita ylös torniin.

Kaupungissa on paljon kaikenlaista katsottavaa ja kannattaakin etukäteen selvittää onko Innsbruck cardista hyötyä. Kortin hinta on siedettävä. 1 pv n. 40 € ja 2 pv 50 €.  Korttiin sisältyy jo valmiiksi ilmaisia sisäänpääsyjä moniin kohteisiin. Innsbrukissa kortti voikin oikeasti olla hintansa arvoinen hankinta.

Torilla oli  paikallinen puhallinorkesteri, jota jäimme kuuntelemaan. Orkesteri soitti erilaisia Straussin kappaleita sekä iloista tirolilaista musiikkia. Paikalla oli paljon paikallisia turistien lisäksi ja tunnelma oli oikein mukava ja iloinen.

Innsbruckin vanhakaupungin ympäristö pitää sisällään kaikenlaista katsottavaa, upeista kirkoista palatseihin ja museoihin.

Vanhassakaupungissa sijaitsee Hofburgin palatsi, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla. Palatsissa riittää nähtävää ja ihmeteltävää. 9 € sisäänpääsy tuntui ihan kohtuulliselta. Turistiaikaan voi olla järkevää hankkia lippu ennakkoon ja siten ohittaa melkoiset jonot.

Hofburgin palatsi vieressä on St. Jakobin katedraali eli Dom zu St. Jakob, jonka katto on kerrassaan upea. Kirkossa on muutenkin paljon katsottavaa. Itse kirkkoon pääsee ilmaiseksi, mutta kuvaamisesta peritään euron maksu.

Toinen käymisen arvoinen kirkko on kuninkaallinen Hofkirche, jossa on hopeanvärinen kappeli sekä keisari Maksimilian I:n hautarakennelma, jota reunustavat mielettömät 28 isoa pronssipatsasta.

Pääsylippu kirkkoon maksaa 8 €. Jos on museoihminen ja haluaa samalla käynnillä vierailla kansantaiteen museossa ja  Ferdinandeum taidemuseossa sekä hieman kauempana olevassa Zeughaus museossa, kannattaa ostaa 14 € hintainen yhteislippu.

Innsbruckin keskustan alueen nähtävyyksiin voi tutustua helposti jalan. Jos kuitenkin haluaa liikkua keskustan ulkopuolelle voi kätevästi liikkua kaupungissa raitiovaunulla tai linja-autolla. Julkisten kertalippujen hinta riippuu siitä ostaako sen kuskilta vai automaatista tai kioskista. Päivälippu maksaa reilut 5 € ja on hyvä valinta, jos tarvitsee julkisia kulkuvälineitä.

Ambrasin palatsialue, jossa toimii nykyään museo sekä hyppyrimäki sijaitsevat kaupungin uudella puolella ja sinne kannattaakin mennä julkisilla kulkupeleillä.

Innsbruckin juna-asema sijaitsee hieman keskustasta ja sinne pääsee kätevästi sekä raitiovaunuilla, että linja-autoilla. Juna-asema on sen verran lähellä, että sinne voi mennä myös jalan.

Taxit eivät myöskään ole lyhyillä matkoilla kovin kalliita ja niitä on hyvin saatavissa ympäri Innsbruckia.

Otimme yksittäisen junalipun Garmisch-Partenkircheniin, koska se tuli edullisemmaksi, kuin Baijer-lippu, jota kylläkin käytimme jatkossa.

 

Garmisch-Partenkirchen

Matka Insbrucista Garmisch-Partenkircheniin kesti reilun tunnin. Matkalla ohitimme Seefeldin talviurheilukeskuksen, jonne emme tällä kerralla eksyneet. Hieman reilu tunnin junamatka maksoi edestakaisin n. 20 €.

Garmisch-Partenkirchenissä on paljon erittäin kauniisti ulkoapäin maalattuja ja koristeltuja rakennuksia. Kaupungissa onkin ihana vain kierrellä ja katsella rakennuksia.

Talvella paikka varmaankin kuhisee turisteja, mutta kesäaikaan siellä ei ole juurikaan muuta kuin kauniit rakennukset, kivat ravintolat ja kahvilat, kivoja pikku putiikkeja ja upeat maisemat sekä maastot patikointiin.

Jos Garmisch-Partenkirchenissa viipyy pidempään ja tykkää patikoinnista mainio vierailukohde on  Saksan korkein vuori Zugspitz, joka sijaitsee Garmisch-Partenkirchen lähellä. Sinne pääsee vuoristojunalla.

Toinen retkeilykohde on lähistöllä oleva Partnachklamm rotko. Elämys varmaankin on myös Ausserfernbahn juna, joka vie alppimaisemien halki Kemptenin kaupunkiin Itävaltaan.

Münchenista Garmisch-Partenkircheniin ja sen lähiympäristöön voi hyödyntää Bayer lippua jolloin matka on todella edullinen. Vastaavaa lippua ei Itävallan puolella ole tälle osuudelle käytettävissä.

Garmisch-Partenkirchen on melko pieni ja itse kaupunki on nopeasti kierretty.

Pois lähtiessämme ja ohittaessamme radanvarressa olevan kuuluisan hyppyrimäen tuli mietittyä, että miten ihmeessä se valtava yleisömassa matkustaa, parkkeeraa ja yleensä mahtuu näihin pieniin alppikyliin erilaisissa mäki- ja laskettelukisatapahtumissa.

Palasimme Innsbruckiin, josta sitten jatkoimme matkaa seuraavana aamuna kohti Münchenia.

Hyvä vaihtoehto olisi ollut yöpyä Garmishissa tai jatkaa siitä suoraan Müncheniin. Tämä oli yksi niistä jälkiviisaista ajatuksista aikataulutusten ja reittivalintojen suhteen, joita jokunen on matkoilta kertynyt.

Junailua Itävallassa ja Saksassa osa 1 Wien – Salzburg – Hallstatt

 

Wien – Salzburg – Hallstatt – Großglockner Hochalpenstrassen – Innsbruck – Garmisch-Partenkirchen – München – Füssen

 

Wien

Lensimme Finnairilla Wieniin, josta alkoi reilun kahden viikon mittainen Itävallan ja Saksan kiertely. Lentokentältä pääsee parhaiten Wieniin joko junalla, metrolla, bussilla tai taksilla. Matka-aika ja hinta kentän ja keskustan välillä vaihtelee riippuen siitä, minkä kulkupelin valitsee. Linja-autokyyti keskustaan maksaa 8 €, nopea City Airport Train lentokenttäjuna maksaa 11-14 euroa.S-Bahn S7 metro on edullinen ja se pysähtyy keskustaan Wien Mitte bussiasemalle, kuten muutkin julkiset kulkuvälineet lentokentältä tultaessa. Yhdensuuntainen metrolippu maksaa 4 euroa. Taxeilla pääsee keskustaan n. 30 € hintaan.

Itse otimme metron keskustaan. Lentokentältä kannattaa ostaa yhdensuuntainen lippu, koska lippujen hinta Wienissä vaihtelee sen mukaan, millä vyöhykkeillä aikoo liikkua.

Olimme varanneet pari päivää Wieniin ja kiirettä sai pitää, että ehdimme käydä kaikissa haluamissamme paikoissa.

Wienissä pystyy hyvin liikkumaan paikasta toiseen kävellen. Vain muutamat nähtävyydet sijaitsevat ydinkeskustan ulkopuolella. Jos kuitenkin haluaa käyttää julkisia kulkuvälineitä, on raitiovaunu tähän tarkoitukseen paras.

Ratikat 1 ja 2 kiertävät kaupunkia ympyrässä ja niillä matkustaessa pääsee näkemään kaikki tärkeät nähtävyydet.

Lisäksi turistit suosivat Hop on Hop off busseja sekä Ring Tramia, joka tekee noin 25 minuutin turistikierroksen Wienin nähtävyyksillä.

Metro – paikallisjuna yhdistelmä on kätevä jos pitää kulkea keskustan halki tai liikkua kauemmas kaupungin keskustasta.

Jos aikoo käyttää julkisia useammin kuin kerran, kannattaa ostaa vuorokausilippu. 24 tunnin lippu maksaa alle 8  euroa, kahden vuorokauden lippu n. 14 € euroa ja kolmen vuorokauden lippu n. 16 euroa.

Kuten monissa muissakin turistikaupungeissa on Wienissäkin tarjolla vuokralle kaupunkipyöriä. Wienistä voi myös matkustaa jokilaivalla Budapestiin tai Bratislavaan. Nämä risteilyt ovat kesäaikaan hyvinkin suosittuja, mutta niihin kuluu sitten koko päivä, ehkä useampikin.

Wienin rautatieasema Wien Hauptbahnhof sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja se on myös metroliikenteen keskuspaikka. Keskusasemalta on juna- ja metroyhteys muille asemille. Päärautatieasemalta lähtee paikalliset ja kansainväliset junat.

Wienissä on vielä muitakin juna-asemia. Junamme Salzburgiin lähti Wienin Westbanhof asemalta. Tältä asemalta lähtee junat myös muualle Länsi-Itävaltaan, Saksaan, Sveitsiin sekä Unkariin ja kauempana idässä oleviin kohteisiin.

Wien Meidllingin kautta pääsee Bregenziniin, Innsbruckiin, Salzburgiin, Klagenfurtiin ja Linziin. Wien Pratersternin asemalta pääsee Eurocity junilla Prahaan ja muualle Tsekkeihin. Tämä asema palvelee lähinnä paikallisjunaliikennettä. Franz-Josef Bahnhof juna-asema on pääasiallisesti paikallisjuna-asema, mutta sieltä pääsee myös Tsekin rajakaupunkeihin.

Kaupungista junalla lähtevän kannattaa selvittää, miltä asemalta haluaa nousta junaan, sillä jos nousee liian aikaisin junaan esimerkiksi Hauptbahnhof asemalla, voi joutua odottamaan seuraavalla asemalla junan lähtöä pitkänkin aikaa.

Wienissä on niin paljon kaunista katsottavaa, että pää menee aivan pyörälle.

Kiirehän meilläkin tuli kiertää kaikki suunnitellut paikat. Naschmarkt oli ihan hauska vierailukohde ja siellä tulikin nautittua viinit Wienissä. Paikallisten lisäksi torialueella oli paljon turisteja.

Espanjalaiseen ratsastuskouluun oli valtavat jonot, mutta allergian takia tuo kohde jäi vain ulkoapäin nähdyksi.

Schönbrunnin linna on näyttävä kohde. Palatsi itsessään on melkoisen iso ja sen puistoalue on hurjan laaja. Otimmekin sellaisen pyörillä kulkevan turistijunan, jolla kiersimme laajan puistoalueen. Pääsymaksu linnaan riippuu siitä millaisen kierroksen aikoo tehdä. Suuri linnakierros, joka käsittää 40 erilaista, toinen toistaa loisteliaampia tiloja maksaa 17,50 €.

Hauska vierailukohde alueella oli myös keisarillinen vaunumuseo, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla.

Yhdistelmälipun Sissi-lippu, joka käsittää Schönbrunnin linnan lisäksi Hofburgin linnan Sissi museon, linnan huoneistot ja aarteet, onkin jo melko kallis. Hinta nousee lähes 30 €/ hlö.

Linnaan on pitkät jonot. Valitsetpa minkä lipputyypin tahansa, niin lippu kannattaa ostaa etukäteen netistä. Harmillisesti linnoissa ei saa kuvata.

 

Aivan Wienin keskustassa sijaitsee Stephansdom eli Pyhän Tapanin tuomiokirkko.

Kirkko on käymisen arvoinen vierailukohde. Kirkon torniin on mahdollista kavuta ihastelemaan Wieniä.

 

Kirkon alta löytyneeseen kappeliin pääsee tutustumaan vain Stephansplatzin metroasemalta. Pääsymaksu kirkkoon ja muihin tiloihin on 6 € ja siihen kuuluu audio-opastus. Yhdistelmälippu kirkkoon, sen torneihin sekä katacombeihin maksaa hieman alle 15 €.

Wienissä riittää museoita. Suuri museokompleksi on jo pelkkien rakennusten takia vaikuttava näky, vaikka ei sisälle niihin menisikään.

Eurail junapassin hinta Itävaltaan on 3 päivältä n. 150 €, 4 päivältä n. 170 € ja 5 päivältä hieman alle 200 €. Junapassin hintaa nostaa se, että istumapaikat joihinkin kaupunkien välisiin juniin pitää varata ja maksaa erikseen.

Yksittäisten tarjousten lisäksi kannattaa tarkistaa myös erilaiset ryhmäliput. Esimerkiksi 2-5 henkilön viikonloppulippu Einfach-Raus-Ticket maksaa vain 34 € ja se on voimassa koko maassa. Lisäksi Itävallassa on erilaisia alueellisia lippukombinaatioita, jotka voivat tulla erittäin edullisiksi. Kannattaakin tarkistaa ne OBB sivuilta.

Tällä kertaa meidän matkamme Salzburgista jatkui vuokra-autolla. Joten olimme ostaneet perus yhden matkan junaliput Wien – Salzburg, joiden yhteishinta jäi reilusti alle 50 €.

Matka taittui noin 2 ½ tunnissa oikein mukavalla junalla, joissa oli kaikki tarpeelliset palvelut ja ilmainen wifi.

 

Salzburg

Salzburgin HBF päärautatieasema sijaitsee monista Keski-Euroopan kaupungeista poiketen hieman kaupungin keskustan ulkopuolella.

Juna-asemalta kaupunkiin pääsee joko linja-autolla tai taxilla. Kävellen matka keskustaan on aika pitkä.

Itse otimme taxin, jonka hinnaksi tuli hieman yli 10 € ja menimme sillä suoraan hotelille.

Salzburgin keskustassa pystyy hyvin liikkumaan jalkaisin, eikä muita kulkupelejä tarvitse käyttää. Jos aikoo liikkua keskusta-alueelta kauemmaksi, pääsee kohteisiin paikallisbusseilla.

Salzburgin vanhakaupunki on melko pieni, mutta täynnä kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja ihania kujia.

Salzburgiin on saatavilla Salzburg Card, mutta se oli aika kallis joten emme siihen tällä kertaa sortuneet.

Vietimme Salzburgissa vain reilun vuorokauden ja laskimme, että liikkuminen jalan ja Schloss Mirabell palatsin jättäminen väliin ei saisi kortin rahallisesti tuomaa hyötyä katetuksi. Vaikka linnassa olikin kuvattu Sound of the Music, ei se vierailukohteena vaikuttanut niin houkuttelevalta, että olisimme sinne menneet.

Salzburgin vuoren päällä oleva Festung Hohensalzburg linna on mainio paikka vierailla ja sieltä on upeat näköalat alas kaupunkiin ja kauemmaksikin. Linnan alueella on paljon erilaista toimintaa.

Jotkut reippailijat kiipesivät linnakkeelle, mutta me nappasimme funikulaarin, joka sisältyi linnavierailun hintaan. Lippupaketti maksoi n. 16 €, mutta sen olisi saanut hieman halvemmalla netistä. Tällä kertaa jonotimme lippua ja jono eteni melko sujuvasti, vaikka olikin jo  turistiaika.

Kolmen aukion Mozartplatzin, Residenzplatzin ja Domplatzin alueella, jota kutsutaan myös Dom Quarteriksi on paljon nähtävää. Alueen nähtävyyksien yhteislipun hinta oli n. 12 €.  Alueella on useita upeita kirkkoja, palatseja ja museoita.

Kuten monessa muussakin Itävaltalaisessa kaupungissa myös hevoskyytejä oli tarjolla turisteille.

Residenz- palatsissa on paljon katsottavaa ja siellä saakin helposti kulumaan useita tunteja. Hienoa vierailukohde oli myös St. Peter’s luostari, kirkko ja hautausmaa. 2 € lisähinnasta olisi päässyt tutustumaan myös katakombeihin.

Monien pienten ja kivojen kirkkojen lisäksi Salzburgin katedraalissa kannattaa käydä. Katedraali tunnetaan Mozartin kastekirkkona. Kirkkoon on erillinen 5 € sisäänpääsy.

Olihan se käytävä katsomassa myös Mozartin synnyinkoti.

Emme menneet sinne sisälle, mutta ulkopuolella oli kuvanottajia aivan tungokseen asti.

Salzburg oli kaunis ja idyllinen kaupunki ja upeat sekä värikkäät kukkaistutukset saivat kaupungin loistamaan niinä hetkinä, kun aurinko pilkisti pilvien takaa.

Poikkeuksellisesti vuokrasimme auton seuraaville etapeille. Matkasuunnitelmissa olleisiin Hallstattiin ja maailman korkeimmalle Alppitielle, Großglockner Hochalpenstrasselle ei päässyt junalla.

 

 

 

Hallstatt

Vuokrasimme auton Salzburgista ja tarkoituksenamme oli kierrellä sillä hieman Alppimaisemaista Itävaltaa. Suunnitelmia reitille oli tasan kaksi, Hallstatt ja Großglockner Hochalpenstrasse. Muut kohteet matkalla tulivat mielijohteesta.

Vuokraamamme Opel Corsa oli juurikin sopiva kahdelle aikuiselle. Jyrkissä nousuissa tosin tuntui, että pienikoneisesta autosta loppui veto kokonaan. Sen huomasimmekin sitten Alppitiellä.

 

Matkalla ajoimme läpi upeiden maisemien ja ihanien kukkasilla koristeltujen talojen, joita oli pieninä ryppäinä siellä täällä.

Valitsimme pienempiä ajoreittejä ja ihastelimme vastaan tulevia Alppikyliä, vuorenrinteiltä alas putoavia vesiputouksia ja jylhiä vuorimaisemia. Pari kauristakin osui matkalle.

Hallstatt on pienen pieni kylä upealla paikalla vuorten ympäröivän järven rannalla.

Hallstatt on saanut melkoisen maineen turistien keskuudessa ja kaupungissa vieraileekin vuosittain valtavasti ihmisiä.

 

Kylää pidetään Itävallan kauneimpana. Itse en tuota nyt aivan allekirjoita.

Parkkipaikat sijaitsevat kaukana kaupungin ulkopuolella, sillä kaupungissa ei saa liikkua moottoriajoneuvoilla. Kävelymatkaan autoparkeista kaupunkiin kannattaakin varautua.

Hallstattiin pääsee Salzburgista sekä Wienistä myös junalla, mutta juna-asema on järven toisella puolella ja sieltä on tultava kylään vesibussilla. Vesibusseja näytti liikkuvan tasaiseen tahtiin tuoden junamatkailijoita yli järven. Lähikaupungeista on tarjolla myöskin erilaisia bussikuljetuksia Hallstattiin.

Kylä on rakennettu jyrkälle rinteelle ja osa taloista on rakennettu pilareiden varaan veden ylle. Kylässä onkin isot korkeuserot ja liikuntarajoitteisten tai lastenvaunujen kanssa liikkuminen voi olla hieman haastavaa.

Kauniit ja persoonalliset rakennukset, kylän pieni toriaukio ja paikallisesta historiasta kertova museo ovat Beinhausin eli luutalon lisäksi kylän ainoat nähtävyydet.

Beinhausin eli luutalon pienessä kappelissa on yli 1200 kauniisti käsin koristeltua pääkalloa, jotka on asetettu tiiviisti pinoon.

Hautapaikkojen tilapulan ratkaisemiseksi kylän traditiona aiemmin oli ollut kaivaa vanhat haudat auki ja asettaa vainajien kiillotetut ja maalatut kallot sekä luut kappeliin.

Kappeliin peritään pieni parin euron sisäänpääsymaksu.  Vanha rouva, joka hoiti kappelin rahastusta antoi ylpeänä meille suomeksi kirjoitetun muovitaskun sisällä olevan infotekstin luutalosta ja sen historiasta. Ylpeänä hän kertoi, että vastaavia infotekstejä oli käännettynä vaikka kuinka monella kielellä.

Hallstattissa voi myös vierailla suolakaivoksessa ja Dachsteinin Skywalk näköalatasanteella.

Ylös pääsee joko funikulaarilla, josta täytyy pulittaa 18 € tai sitten kävellen. Yhdistelmälippu suolakaivokseen ja Skywalkkiin maksaa reilut 30 €. Liput näihin kannattaa varata etukäteen, koska paikalla oli todella paljon turisteja.

Idyllinen ja rauhallinen kylätunnelma oli Hallstattissa tiessään, kun kaduilla sai väistellä röyhkeitä isoina ja äänekkäinä laumoina liikkuneita kiinalaisia selfietikkuineen.

Kun matkasimme majapaikkaamme lähelle Großglockner Hochalpenstrassea, ajoimme vielä läpi Bischofshofenin ja Zell am Seen.

Tulipa nähtyä nämäkin talviset laskettelu- ja turistikohteet. Kesäaikaan kaupunkien rytmi on selvästi matalampi.  Alueen hienoista maisemista ja luonnosta nauttivatkin patikoinnista tai alamäkipyöräilystä innostuneet luontoihmiset, jotka löytävät näistä paikoista varmasti mieluisaa tekemistä.

Junailua Espanjassa osa 3 Alicante – Valencia – Barcelona – Montserrat

Madrid – Segovia – Toledo – Sevilla – Gordoba – Granada – Alicante – Valencia – Barcelona – Montserrat

Alicante

Alicante on hyvin suosittu turisti- ja rantalomakohde kesäisin, mikä näkyykin Alicantessa. Palvelu on hyvää ja ystävällistä, ruoka on erinomaista ja ihan kohtuuhintaista. Alicantessa on vilkas mutta rauhallinen yöelämä, jota emme kylläkään käyneet testaamassa. Majoituimme Hotel Maya Alicanteen, joka oli erinomainen hotelli lähellä Postiguetin rantaa ja josta on hyvät yhteydet sekä lehtokentälle, että kaupunkiin.

Alicantessa ei ole kovin paljon nähtävää. Vanhassa kaupungissa on pari hienoa kirkkoa ja linnake joka sijaitsee Benacantil vuoren päällä.

Santa Bàrbaran linnakkeessa ei ole juurikaan mitään katsottavaa , mutta sieltä on mainiot näkymät alas kaupunkiin ja kauas Välimerelle. Linnakkeelle pääsee hissillä, jonka pääsymaksu on alle 3 €.

Santa Maria kirkko sijaitsee vanhan kaupungin aukiolla. Sinne mennessämme jouduimme ovien sulkeuduttua mukaan paikallisiin häihin.

Olemmekin matkoillamme kuokkineet ja vierailleet useimmissa häissä, hautajaisissa ja ristiäisissä, mikä on ollut ihan mukavaa ja avartavaa.

Vanhan kaupungin alueella on vielä San Nicolásin katedraali sekä paljon kivoja pieniä putiikkeja ja muutama taiteen museo. Vanhakaupunki on aika pieni, mutta silti ihan mukava paikka vaellella. Alue on osittain mäkistä ja vaikeakulkuista, miksi se rajoittaa liikuntarajoitteisten ja lastenrattaiden kanssa liikkuvia.

Alicanten keskusta-alue ei ole kovin laaja ja siellä selviää kävellen. Jos kuitenkin haluaa kulkea kauemmas, esimerkiksi hiekkarannoille, joita lähistöllä on useita, kannattaa turvautua linja-autoon tai raitiovaunuun.

Suosittu hiekkaranta on San Juanin ranta, mutta lähistöllä on myös n.30 min päässä El Altetin upeat rannat jotka ovat aivan luonnontilassa.

Alicantessa on laajat satama-alueet. Marinassa on kiva katsella ihmisten liikkumista ja naukkailla vaikkapa Sangriat. Satama-aluetta reunustaa palmupuinen promenadi Explanada de España, joka on päällystetty pienistä marmoritiilistä. Promenadi on vilkas ihmisten kohtaamispaikka ja siellä on myös erilaisia myyntikojuja.

Teimme myös pienen pyrähdyksen lähistöllä olevaan Santa Poalaan, jossa ei juurikaan ollut nähtävää.

Keskikaupungissa oli linnake, kalasatama ja kauppahalli. Santa Poalasta pääsee Alicanten edustalla olevalle Tabarcan saarelle.

Saarelle pääsee myös Alicanten satamasta. Saaren luonto on ainutlaatuinen ja siellä on hyviä kalaravintoloita. Sinne emme valitettavasti tällä matkalla ehtineet, koska syyskausina matkoja tehdään harvemmin ja yhtenä päivänä kelit olivat melko kehnot.

Helppo vierailukohde olisi ollut myös Benidorm, jonne olisi päässyt raitiovaunulla n. 70 minuutissa. Päätimme jättää sen väliin, koska ennakko-oletuksena se olisi ollut Aurinkorantojen kaupunkien kaltainen turistirysä.

Alicante on suosittu lomakohde, jonne lennetään Suomesta. Lentokentälle pääsee kaupungista linja-autolla tai taxilla. Lentokenttä on sen verran lähellä kaupunkia, että taxi ei tule kovinkaan kalliiksi. Myös linja-autolla on helppo mennä lentokentälle.

Päärautatieasema Estación ja Alicanten linja-autoasema sijaitsevat aivan vanhankaupungin lähellä. Alicantesta pääsee kätevästi junalla läheisiin kaupunkeihin. Me jatkoimme junailua kohti Valenciaa Euromed junalla. Matka taittui sutjakkaasti alle kahdessa tunnissa. Jos matkan tekee ilman Renfen Spain Passia, on lipun hinta pelkästään ostettuna vähän yli 20 €/ suunta, riippuen matkustusajankohdasta.

                                                                                                       

Valencia

Saavuimme Valencian Valencian Joaquin Sorolla  juna-asemalle, joka on päärautatieaseman Estació del Nordillle vieressä.

Joaquin Sorolla asemalta lähtevät ja sinne saapuvat Euromed junat Alicantesta ja Barcelonasta sekä suurnopeusjuna AVE Madridista. Valencian päärautatieasema on kerrassaan kaunis rakennus.

Juna aseman vieressä on Valencian härkätaisteluareena Plaza de Toros de Valencia. Tämä härkätaisteluareena on todella iso ja Valenciaa pidetäänkin yhtenä Espanjan suurena härkätaistelukaupunkina. Areenalla on pari härkätaisteluun liittyvää museota joihin pääsee tutustumaan parin euron sisäänpääsyhinnalla.

Valencia on iso rannikkokaupunki Välimeren rannalla. Hyvin pian huomasimme, miten monipuolinen kaupunkilomakohde Valencia on.

Kaupunki tarjoaa rantaelämää, nähtävyyksiä, kulttuuria ja shoppailua eli jokaiselle jotakin.  Me nappasimme käsittelyyn nähtävyydet.

Valencian vanhakaupunki on elävä alue täynnä kahviloita, ravintoloita, pikkupuoteja ja mitä mielenkiintoisempia nähtävyyksiä. Sitä voi myös kuvata sokkeloiseksi, kauniiksi ja tunnelmalliseksi. Vaikka Valencia on iso, ei siellä ollut ihmispaljouden tuntua, eikä myöskään turvatonta tunnetta.

Valenciassa on niin paljon nähtävää, että huomasimme pian arvioineemme paikkaan varatut vajaat kaksi päivää aivan liian vähäiseksi. Vanhassakaupungissa sijaitsee mm. useita keskiaikaisia kirkkoja, aukioita ja muita mielenkiintoisia historiallisia rakennuksia. Turia suihkulähde sijaitsee Neitsyt Marian aukiolla eli Plaza de la Virgenillä.

Aukiolla on useita ravintoloita ja kahviloita, joissa on mukava istuskella ja ihmetellä kaupungin menoa.

Aukion lähellä sijaitsee myös Valencian katedraali Catedral de Santa María de Valencia, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla. Katedraali on upea sisältä ja yhdessä sen vitriinistä on aarre, jota Espanjan kirkko pitää Graalin maljana.  Sisäänpääsy Katedraaliin oli 8 €. Mitään kummempia jonoja ei syyskuun lopussa ollut, mutta kiireisimpään turistiaikaan voi katedraaliin joutua jonottamaan. Kannattaa siis silloin hankkia liput netistä ennakkoon.

Katedraalin yhteydessä sijaitsevassa Santo Cálizin kappelissa toimii museo, jossa on myös paljon katsottavaa. Museon sisäänpääsy on 8 €. Lisäksi Katederaalin torniin El Miguleteen pääsee ihailemaan maisemia, kunhan on ensin maksanut pari euroa ja sen jälkeen kiivennyt 207 askelmaa.

Samalla aukiolla sijaitsee olemattoman oloinen Basilica de Virgen de Los Desamparados kirkko.

Kirkon kattomaalaukset ovat kerrassaan upeat. Tähän kirkkoon on vapaa sisäänpääsy. Kirkossa toimii myös Valencian pyhimykselle omistettu museo.

Valenciassa riittää kirkkoja ihailtavaksi.Kävimme ainakin vielä kolmessa muussakin kirkossa, jotka vaan pompsahtivat esiin milloin mistäkin. Usein vain pistäydyimme sisään uteliaisuutta, sillä ulkokuori ei vihjannut sisään kätketystä kauneudesta.

Iglesia San Nicolas de Bari Kirkko oli koristeltu lattiasta kattoon kullalla, kauniilla maalauksilla ja koristeellisilla figureilla. Koko kirkon katto oli koristeellisten maalausten peitossa. Kuuden euron pääsymaksu kannattaa ehdottomasti maksaa.

Hieman sivummalla mitään sanomattomien rakennusten ja alueen keskellä on Valencian hienoin palatsi Palacio del Marqués de Dos Aguas.

Jo ulkoapäin palatsi erottuu koristeluineen ja marmori julkisivuineen ympäristön muista taloista.

Julkisivu on hulppea, eriväristä marmoreista veistetty. 3 € pääsymaksulla voi ihailla palatsin loistoa myös sisältäpäin. Rakennuksen sisäpihalla on esillä upeita hevoskärryjä ja ihailla voi myös entisajan keramiikkataidetta rakennuksen yhteydessä olevassa keramiikkamuseossa.

Valencian vanhankaupunginportti Torres de Serranokseen pääsee kapuamaan 2 € hinnalla ja sieltä voi ihailla maisemia. Portin sisäpuolella on vanhakaupunki ja toiselle puolelle aukeaa kaupunkia halkova Jardí de Turía, jonka kuivatetussa joenuomassa on nykyään valtavan pitkä puistoalue, jossa on eläintarha, puistokahviloita, jalkapallokenttiä, jumppapaikkoja, leikkipuistoja, pyöräteitä, suihkulähteitä ja piknikpaikkoja.

Myös La Ciudad de las Artes y de las Ciencias, taiteiden ja tieteiden kaupunki sijaitsee tällä alueella joenuoman merenpuoleisessa päässä.

Paikka on mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen, vaikka ei menisikään rakennuksiin sisään.

Jättimäistä silmänpuolikasta esittävän rakennuksen sisältä löytyy mm. elokuvateatteri, planetaario ja akvaario.

Lonja de la Seda on silkin tukkukauppaa varten keskiajalla rakennettu rakennusryhmä, joka on sekin mielenkiintoinen tutustumiskohde. Sisäänpääsy tähän Unescon maailmanperintökohteeseen on 2 €.

Kauppahalli Mercado Centraliin kannattaa poiketa. Se on tiettävästi Euroopan suurin kauppahalli.

Kuten muissakin Espanjalaisissa kauppahalleissa ihmeteltävää riittää upeissa raaka-aineissa ja runsaassa tarjonnassa.

Kauppahallissa on myös pystybaareja, joissa voi nauttia taatusti tuoreista raaka-aineista valmistettuja tapaksia ja lasin viiniä.

Valencian kaupungin alueella voi liikkua metrolla tai linja-autolla. Vanhaa kaupunkia kiertää bussi nro 5, jos ei jaksa kulkea jalan vanhan kaupungin läpi. Vanhakaupunki ja Valencian nähtävyydet ovat kaikki ihan kävelymatkan etäisyydellä. Jos tarvitsee matkalle taukopaikan, on vanhassa kaupungissa ihania kahviloita, joissa voi tehdä pienen pysähdyksen ennen kuin jatkaa matkaa.

Valenciassa voi käyttää myös pikaraitiotietä, jotka on karttoihin merkitty osaksi metroverkostoa. Taksit ovat Valenciassa, kuten muuallakin Espanjaa melko edullisia.

Kaupungin keskustan kahdelle hiekkarannalle Las Areans ja La Malvarrosa pääsee parhaiten joko raitiovaunulla tai bussilla. Aivan Valencian kaupungin eteläpuolella on Albuferan luonnonpuisto, jossa on El Saler ja La Garrofera rannat.

Valencia oli kerrassaan kiva paikka, josta jäi paljon näkemättä ja kokematta, tänne täytyy tulla ehdottomasti uudestaan. Uusi matkareitti onkin jo mielessä. Valencia – Madrid ja Pohjois-Espanjan kautta Portoon Portugaliin ja siitä alaspäin pysähdellen eri paikkoihin Portugalissa, Lissabonin kautta Malagaan ja sitten kotiin. Tämä kylläkin siirtyy matkalistan peräpäähän, mutta ehkä jonain päivänä.

                                                                                                         

Barcelona

Parin vauhdikkaan Valencia päivän jälkeen jatkoimme matkaa Barcelonaan Sants Estación asemalle. Hyppäsimme junaan Valencia Joaquin Sorolla asemalta, joka sijaitsee aivan Valencia Nordin vieressä. Se on uusi asema, josta lähtee AVE- suurnopeusjunat sekä Euromed juna Barcelonaan.

Euromed junat kulkevat 220 km/h ja matkustusmukavuus on aivan AVE- junien luokkaa.

Istuimet ovat tilavat ja matkalaukuille on hyvin tilaa junassa. Junissa on hyvä ja toimiva palvelu, joskin ainoana miinuksena on, että tarjolla ei ole ilmaista wifiä, vaan sen joutuu ostamaan erikseen.

Sama koskee myös AVE -junia. Tosin junissa on mahdollisuus katsoa selkänojassa olevalta ruudulta elokuvia.

Mentäessä junalle kuljetaan turvatarkastuksen läpi. Matkatavarat läpivalaistaan ja matkustusasiakirjat tarkistetaan. Jos ei matkusta junapassilla matkan hinta on n. 30 €/ suunta ja matka-aika reilu kolme tuntia.

Barcelonan Sants juna-asema on todella iso. Se sijaitsee hieman kaupungin keskustan ulkopuolella. Barcelonan juna-aseman yhteydessä on myös toinen Barcelonan päälinja-autoasemista. Juna-asemalta keskustaan pääsee kätevästi linja-autoilla 27, 32, 78, 109, 115, H10 ja V7 tai taksilla sekä metrolla L5 ja L3. Matka keskustaan kestää n. 15 min.

Kaikkiin joukkoliikennevälineisiin käyvät samat liput. Jos aikoo liikkua enemmänkin paikasta toiseen julkisilla, kannattaa hankkia kymmenen lipun T-10 kortti tai 2-5 päivän Hola Barcelona Travel Card. Lippuja voi ostaa metroasemilta olevilta lipputiskeiltä ja automaateista.

Barcelonan nähtävyydet ovat aika laajalla alueella. Samoin hotelli saattaa sijaita hieman keskustan ulkopuolella, joten paras tapa useinkin on liikkua metrolla. Barcelonan metroverkosto on kattava ja helppo käyttää.  Metrolla pääsee myös lähelle kaikkia tärkeitä nähtävyyksiä.

Hyvä hankita voi olla myös Barcelona Card. Sillä saa ilmaisen sisäänpääsyn joihinkin nähtävyyksiin sekä pääsee jonojen ohi museoihin ja nähtävyyksiin. Myös jotkut ravintolat antavat alennuksia kortilla. Lisäksi kortilla voi matkustaa julkisilla liikennevälineillä ilman lisälippuja. Kortin voi hankkia maksua vastaan haluamilleen päiville.

Barcelonassa on joitain paikkoja, jotka on pakko käydä katsomassa. Yksi niistä on La Sagrada Familia, jonne lippu kannattaa ehdottomasti hankkia etukäteen netistä.

Vaikka lipussa on sisäänpääsyaika, on sinne silti jonotettava ja läpäistävä turvatarkastus.

Kirkon ulkopuolella oli paljon turhautuneita turisteja, jotka jonottivat turhaan lippua kirkkoon tai sitten saivat sisäänpääsyajan tuntien päähän. Kirkko on kyllä huikea näky niin sisältä kuin ulkoakin.

Yhteen kirkon torniin on mahdollista päästä vierailulle. Torniin mennään hissillä ja sieltä voi kävellä alas. Olimme varanneet liput torniin, mutta ikävästi lähestyneen ukkosrintaman takia torniin meno peruttiin. Ihan halpaa vierailu Sagrada Familiassa ei ole. Lippu torniin ja kirkkoon maksoi 32 €/ hlö. No vierailu kirkossa oli jo vuosien varrella kolmas ja jokaisella kerralla siellä on mielestäni ollut sama määrä nostureita työn touhussa, joten rakennustöihin tarvittanee rahaa vielä vuosiksi etten päinkin:)

Olimme ostaneet ennakkoon liput Parc Güell puistoon.

Puistoon jonotti sata määrin ennakkoon lipun ostaneita turisteja, odottaen omaa sisäänpääsyvuoroa.

Saman verran ihmisiä odotti lippuluukulla lippua, jotta pääsisivät jossain vaiheessa jonottamaan sisäänpääsyä puistoon. Ihmisiä oli paikalla todella paljon.

Puisto on rakennettu Barcelonaa ympäröiville kukkuloille ja sinne on melko jyrkkä kiipeäminen. Puistossa on paljon ihailtavaa, joskin väkeä puistossa oli melkoisesti, miksi vierailu mukavuus hieman kärsi. Lipun hinta puistoon ennakko-ostettuna oli 10 €/ hlö.

La Rambla kävelykadulla on paljon katsottavaa. Pitkin katua on eläviä ihmispatsaita, jotka ovat taidokkaasti maskeerattuja.

Kävelykadun reunoilla ja keskellä on erilaisia laillisia myyntikojuja. Lisäksi Afrikasta tulleet siirtolaiset levittävät myytävänsä hetkessä isosta selässä kannettavasta nyytistä kadulle ja vislauksesta myös kasaavat lakanan takaisin nyytiksi, ja jatkavat matkaa eteenpäin. La Rambla vilisee ihmisiä ja jos missä niin siellä on syytä pitää omaisuudestaan kiinni.

Rannasta päin tultaessa La Ramblalta oikealla on Barri Gòtic, jossa riittää valtavasti nähtävää.

Alueella on Barcelonan katedraali Catedral de la Santa Creu i Santa Eulàlia ja luostarit, Piispan kortteli ja Kuninkaan aukio, Plaça del Rei.

Katedraalissa kannattaa vierailla myös katolla, jonne pääsee kätevästi hissillä. Käynti katolla maksaa 3 €. Jos lisäksi haluaa vierailla kirkon yhteydessä olevassa museossa ja kirkon muissa kuin yleisissä osissa, on lipunhinta 7 €. Barri Gòticissa on paljon katsottavaa ja ihailtavaa ja siellä kuluu helposti useampikin tunti.

Vasemmalla puolella noin puolessa välissä La Ramblaa on La Boqueria -kauppahalli, jossa kannattaa ehdottomasti käydä.

Se on kyllä aina turistien kansoittama, mutta kuten muissakin Espanjan kaupunkien kauppahalleissa on siellä silmänruokaa ja hyvää pikku naposteltavaa viinilasin kera. Muuten turistialueiden ruokaa ei kannata kehua maun eikä hinnan suhteen, sen sijaan syrjemmällä on mainioita ruokapaikkoja kohtuu hintaan.

Passeig de Gràcia on tunnettu ostos- ja ravintolakatu. Lisäksi kadun varrella on kuuluisimmat Gaudín suunnittelemat rakennukset Casa Milà ja Casa Batlló.

Rakennuksiin pääsee tutustumaan myös sisältäpäin, mutta me emme näin tehneet.

Itse Barcelona on niin iso ja siellä on niin paljon katsottavaa ja koettavaa, että jokainen löytää varmasti mieluista tekemistä. Barcelonaan voi myös yhdistää rantalomailun halutessaan.

Barcelonan ympäristössä on myös mainioita kohteita joissa voi vierailla, kuten Montserrat, Girona ja Figueres, joka on Salvador Dalín syntymäkaupunki sekä Tibidabo, jossa on huvipuisto. Kaikkiin näihin pääsee kätevästi paikallisjunalla ja Tibidaboon kesällä myös Tibidabo bussilla.

Toinen Barcelonan postaukseni on luettavissa täällä.

                                                                                                     

Montserrat

Me jatkoimme vielä viimeiselle etapille ennen kotimatkaa. Matkaa suuntautui päiväretkelle Montserrattiin. Montserrat sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Barcelonasta ja sinne on kätevää matkustaa junalla.

Koska Renfen Spain Passin matkat oli kaikki käytetty, ostimme meno-paluu junalipun Plaça d’Espanya asemalta Montserrat Aeriin. Lipun hinta riippuu paljolti siitä, ostatko jo samalla kertaa kyydin ylös vuorelle vai et. Kannattaa myös katsoa minkälaisen lippucombon valitsee, koska lippuja ei voi vaihtaa sen jälkeen.

Junamatka Montserrattiin kestää n. tunnin ja köysirata tai funiculaari vie loppumatkan ylös vuorelle. Valitsimme köysiradan ja sillä meno vuorelle kesti n. 5 min ja hintaa koko paketille tuli 30 € / hlö.

Juna-asemalta kipaistiin alikulkutunnelin ali ja käveltiin muutama sata metriä jolloin olimmekin jo köysiradan lähtöpaikalla. Köysiradalta näimme, että osa ihmisistä kiipesi ylös vuorelle patikkapolkuja pitkin. Melkoinen urakka.

Vuoren päällä on luostari ja kirkko. Vuorenhuippua pidetään yhtenä koko Espanjan merkittävimmistä luonnonnähtävyyksistä ja Garlin maljan löytöpaikkana. Näkymät vuorelta olivatkin melkoiset ja luonnon vuoriin hiomat muodot todella kauniita. Paikalla oli paljon turisteja ja sinne tehdään myös pyhiinvaellusmatkoja. Tietä pitkin paikalle oli tullut myös paljon pyöräilijöitä, jotka lienevät harjoitelleen ylämäkipyöräilyä.

Alueella oli isoja rakennuksia, pari ruokalaa ja kahviota sekä itse kirkko.

Kirkko oli ihan hieno, mutta ei vetänyt vertoja matkallamme jo aiemmin näkemiimme loisteliaisiin kirkkoihin.

Montserratin luostarista löytyy Katalonian maakunnan virallinen suojeluspyhimys musta neitsyt, Virgen de Montserrat. Neitsytpatsas sijaitsee Montserrati kirkon oikeassa siivessä. Patsasta pääsee katsomaan ilmaiseksi, mutta jonot ovat aivan valtavat.

Pieni musta patsas on sijoitettu lasiseinän taakse, mutta Neitsyen käsi tulee lasiseinän ulkopuolella siten, että sitä voi koskettaa ja suudella.

Kun kaikki tärkeä oli nähty, oli aika palata takaisin Barcelonaan.

Barcelonasta lentokentälle pääsee monella eri tavoilla. Yksi helpoimpia ja tiheimpään tahtiin liikkuvia kyytejä on Aerobús. Yhdensuuntainen lippu maksaa n. 6 €.

Matkavahvuutemme oli kasvanut Barcelonassa ja päätimme ottaa aamuaikaiselle Norwegianin lennolle etukäteen tilatun shutle-bussin, joka vei meidät El Prat lentokentälle.

Hinta 60 € oli mielestäni erittäin huokea ja täysin kilpailukykyinen 8 ihmisen taxi tai metro/bussimatkaan verrattuna. Varsinkin kun lisää kokonaisuuteen matkanteon mukavuuden ja sujuvuuden sekä matkatavaroiden helpon kuljettamisen.

Junailua Espanjassa osa 2 Madrid – Sevilla – Gordoba – Granada

Madrid – Segovia – Toledo – Sevilla – Gordoba – Granada – Alicante – Valencia – Barcelona – Montserrat

 

Madrid –Sevilla junamatka

Otimme aamuaikaisella junan kohti Sevillaa. Juna lähti Madridin Atocha juna-asemalta. Atochan rautatieasema on Madridin suurin rautatieasema. Se sijaitsee kaupungin keskusta-alueella. Atocha on vilkas juna-asema ja sieltä liikennöi Madridin lähiliikennejunat sekä etelästä saapuvat paikallis- ja kaukoliikennejunat, kuten myös AVE-suurnopeusjunat.

Espanjassa pitkänmatkan juniin tehdään turvatarkastukset. Laukut läpivalaistaan ja matkustus asiakirjat tarkistetaan, ennen kuin pääsee junaan johtavalle laiturille.

Matkustimme Madrid-Sevilla välin käyttäen Renfen Spain Passia. Passin voi hankkia vain henkilö, joka asuu Espanjan ulkopuolella.

Passi on henkilökohtainen ja sitä ostettaessa tulee esittää passi ja asuinpaikkatodistus.

Junapassi esitetään junassa konduktöörille yhdessä erikseen varatun paikkalipun ja passin kanssa, jossa se leimataan. Saman päivän aikana on mahdollista tehdä useampi junamatka samalla leimauksella.

 

Sevilla

Saavuimme mukavasti ja nopeasti taittuneen 2½ tuntisen junamatkan jälkeen Sevillan Santa Justan asemalle. Asemalta suuntasimme viemään vetolaukkumme hotellille. Olimme pari päivää Sevillassa ja siellä oli kyllä paljon katsottavaa. Sevillan tunnelma oli hyvin erilainen kuin monessa muussa Espanjalaisessa kaupungissa. Vaikka Sevilla on iso kaupunki, sijaitsevat kaikki nähtävyydet kävelyetäisyydellä. Jos kuitenkin on tarve kulkupeleihin, on mahdollista liikkua linja-autolla, raitiovaunulla tai metrolla.

Sevillan Alcázar on kuninkaallinen palatsi, jossa voi ihastella itse palatsia, mutta myös upeita puutarhoja vesielementteineen.

Palatsi sijaitsee Plaza Virgen de los Reyes -aukion lähettyvillä, joka on täynnä kyyditettäviä odottelevia hevosvaunuja.

Alcázariin on hyvä suunnata jo aamupäivällä, jolloin siellä on väljempää kuin iltapäivällä. Päivän aikana palatsin sisäänkäynnille muodostuu pitkä ja hitaasti mateleva jono. Peruslippu palatsiin on 9,50 €, johon voi ostaa lisää audio-opastusta yms. Järkevää onkin hankkia lippu ennakkoon, jolloin se on myös halvempi kuin ovelta ostettaessa.

Linnassa vierähtää helposti useampikin tovi. Vaikutuksen tekevät salit ja koristeelliset katot sekä erilaiset rakennukset, joita on puistoalueella muurien sisäpuolella.

Plaza de España on kaareva rakennus, jossa erikoisuutena on 48 maakuntapenkkiä, joista jokaiseen on kuvattu mosaiikkityönä maakunnan tärkeät ja merkittävät historialliset tapahtumat.

Penkit olivat upeita ja taidolla tehtyjä. Rakennuksen edessä avautuu valtava aukio ja kanaali, jonka yli kulkee siltoja. Kanaaliin voi mennä soutelemaan veneellä, joita vuokrataan viiden euron hinnalla.

Parque Maria Luisa puisto on aivan Plaza de España vieressä. Sieltä löytyy suihkulähteitä, kauniita rakennuksia, lampia, penkkejä ja kukkaistutuksia ihailtavaksi. Sevillan katedraali on maailman kolmanneksi suurin katedraali. Se on valtava paikka, jonne kannattaa ehdottomasti mennä. Katedraaliin on 9 € pääsymaksu, joka kannattaa maksaa. Katedraalissa on paljon katsottavaa mm. Kristoffer Kolumbuksen hauta. Katedraalissa on Giralda kellotapuli, jonne voi halutessaan kiivetä ja sieltä näkee koko Sevillan. Kiipeäminen kellotapuliin sisältyy Katedraalin pääsymaksuun.

Joen rannalla yksinään seisova torni, on aikoinaan kuulunut osana Alcázarin linnaa. Joen toisella puolella ei ole juurikaan nähtävyyksiä.

Sevilla on tärkeä uskonnollinen pyhiinvaelluskohde. Varsinkin pääsiäisen aikaan siellä vierailee paljon ihmisiä. Katoliseen perinteeseen Espanjassa ovat aina kuuluneet näyttävät kulkueet.

Niitä järjestetään paikallisten pyhimysten päivinä ja juhlapyhinä.

Joskus Neitsyttä viedään kantaen paikasta toiseen syistä, jotka eivät aina turistille aukea. Näin kävi kohdallamme.

Kulkueessa oli soittokunta ja sitten suuren joukon ihastellessa Neitsyt tuotiin seremoniallisesti ulos kirkosta pimenevään iltaan ja kulkue lähti sen perään.Koko tapahtuma oli näyttävä ja tunnelmallinen.

Vaikka Sevilla oli melko eloisa kaupunki ja siellä oli väkeä liikkeellä, ei se tuntunut mitenkään turvattomalta tai ruuhkaiselta. Päinvastoin tunnelma oli leppoisa ja kiireetön. Ruoka oli hyvää ja hintataso yleisesti melko edullinen, jos liikkuu hieman pois turistipaikkojen läheisyydestä. Shoppailijalle Sevillasta löytyy kaikenlaisia ihania putiikkeja ja kauppoja. Onneksi meillä ei ollut tilaa ostaa mitään uutta laukkuihin laitettavaksi.

 

Córdoba

Teimme Sevillasta Córdobaan päiväretken. Otimme Santa Justan asemalta AVE-junan, jolla matkustimme näppärästi Córdobaan ja takaisin. Matka kesti noin tunnin. Córdobaan kulkevat myös edullisemmat, mutta hitaammat paikallisjunat. Yksittäin ostettuna lipun hinta on n. 15- 30 € suuntaansa, riippuen junatyypistä ja ajankohdasta. Junayhteyksiä Córdobaan on useita tunnissa.

Sevillasta pääsee Córdobaan myös linja-autolla. Córdoban juna-asema ei ole ihan lähellä vanhaa kaupunkia. Kävellen sinne menee n. 20 minuuttia. Linja-autollakin pääsee asemalta turistikohteisiin, mutta aikaa matkaan menee yhtä paljon kuin kävellen. Jos ei ole kiire, kannattaa matka tehdä jalan, jolloin saa hyvän kuvan kaupungin uudemmasta osasta.

Córdoba on suosittu turistikohde. Syyskuun loppupuolella siellä onneksi oli hieman rauhallisempaa.

Kaupungin päänähtävyys on Mezquita tuomiokirkko, jonne on 8 € pääsymaksu. Jos haluaa välttyä jonottamiselta, voi lipun ostaa lippuluukun sijasta alueella olevista automaateista.

Kirkko on mielenkiintoinen nähtävyys sisältä, sillä siellä on nähtävissä kirkon historia moskeijasta katoliseksi kirkoksi. Mezquitan torniin pääsee vain rajattu määrä vierailijoita ja lippu sinne maksaa 2 €.

Aamu on paras aika vierailla Mezguitassa, koska puolen päivän aikaan alkaa paikkaan tulla bussilasteittain turisteja Aurinkorannikon suunnalta.

Córdoban vanhakaupunki on myös itsessään nähtävyys. Sieltä löytyy keskiajalta peräisin oleva juutalaiskaupunginosa. Kapeilla kujilla oli kiva kävellä ja ihastella rakennuksia, joista useimpien seiniä koristi värikkäät kukkaruukut. Pieniä ja luokseen kutsuvia ruokapaikkoja oli tarjolla runsaasti ja ruoka olikin oikein hyvää.

Puente Romanon roomalainen silta on päiväsaikaan mitäänsanomaton näky, mutta voin uskoa, että iltavalaistus korjaa tilanteen. Kävelimme vielä Alcázar de los Reyes Cristianos –linnoituksen, jonka ainoa nähtävyys oli upeat puutarhat. Córdoba on sen verran pieni paikka, että siellä liikutaan jalkaisin. Alueeseen tutustuu helposti yhden päivän aikana.

 

Granada

Palasimme vielä päiväksi Sevillaan, ennen kuin lähdimme Granadaan. Sevilla-Granada välinen siirtymä tehtiin ALSA:n linja-autolla, koska Sevillasta Granadaan menee harvoin suoria junia. Jos olisimme ottaneet junan, olisimme joutuneet vaihtamaan junaa Antequera Santa Anassa ja se olisi asemien välisine siirtymineen venyttänyt matka-aikaa aivan turhaan.

ALSA:n Supra economy linja-autot ovat mukavia ja niissä on ilmainen wifi ja selkänojassa tv-ruutu, josta pystyi valitsemaan matkan ajaksi elokuvia tai muuta katsottavaa.

Tosin maisemat olivat matkalla sen verran hienoja, että niitä ihaili mielellään. Matka taittui mukavasti reilussa kolmessa tunnissa ja hintakin oli kohtuullisen huokea n. 20 €. Bussityypistä  riippuen matkan voi matkustaa edullisemminkin.

Sevillan linja-autoasema Plaza de Armas asema sijaitsee lähellä joenrantaa ja siihen on helppo mennä. Sen sijaan Granadassa Estación de Autobuses de Granada linja-autoasema on hieman etäämpänä kaupungin keskustasta. Keskustaan pitää jatkaa linja-autolla tai taxilla.

Granada oli huomattavasti vilkkaampi ja kansoitetumpi paikka kuin pieni ja rauhallinen Córdoba.

Alhambran upea linnoitus seisoo ylväänä kaupungin yllä. Linnoitus kätkee sisäänsä ylenpalttisesti koristellun palatsin ja upean puutarhan. Linnake sijaitsee kukkulalla kaupungin ulkopuolella ja parhaiten sinne pääsee taxilla, minibussilla tai kaupunkijunalla.

Kaupunkijuna toimii Granadassa myös Hop on Hop off periaatteella ja sillä pääsee kätevästi kaikkiin nähtävyyksiin. Itse nappasimme taxin Alhambraan ja matkalla huomasimme, että jotkut reippailijat aikoivat myös kävellä koko matkan ylös palatsille, iso homma, koska kiivettävää kukkulalle riitti.

Pääsyliput Alhambraan eivät olleet ihan edullisia. Päivälippu linnoitukseen maksaa 14.00 € ja siitä hinnat vaihtelevat ylöspäin riippuen ottaako opastuksen jne… Linnakkeen päivittäistä kävijämäärää rajoitetaan, miksi lippu kannattaa hankkia ennakkoon. Ostettuihin pääsylippuihin merkitään vierailuaika, mikä sujuvoittaa sisäänpääsyä. Alhambran alueelle pääsee myös ilman lippua, sillä maksullinen sisäänpääsy koskee vain tärkeimpiä nähtävyyksiä, kuten Nasridien ja Generalifen palatseja sekä Alcazaban linnoitusta.

Linnoituskukkulan ja laakson toisella puolella kohoavalla kukkulalla on Albayzínin arabikaupunginosa. Se on rinteeseen rakennettu valkoisten talojen ja kapeiden kujien sokkelo. Albayzínin yläosassa on näköalapaikka, josta voi ihailla Alhambraa ja alla avautuvaa Granadan kaupunkia.

Näköalatasanteelta on kiva kävellä alaspäin ja päätyä alarinteen basaarikojualueelle, jossa on basaarimaiseen tapaan myynnissä kaikenlaista tavaraa.

Granadan katedraali on myös näkemisen arvoinen paikka. Siellä sijaitsee hautakammiona toimiva Kuninkaiden kappeli.

Tännekin voi ostaa liput ennakkoon, mutta me ostimme ne ovelta ja mitään suurempia jonoja katedraaliin ei ollut.

Liput maksoivat 5 € kumpaankin paikkaan erikseen. Granadassa on myös useita muita kirkkoja, jotka ovat vaatimattoman näköisiä ulkoapäin, muuta kätkevät sisäänsä mieletöntä loistoa ja kauneutta.

Näkemisen arvoinen olisi varmaankin ollut myös Sacromonten luola-alue, mutta sinne emme tällä reissulla ehtineet. Granadassa ei juurikaan hyödy metro tai bussilipusta koska keskusta-alueella voi hyvin siirtyä paikasta toiseen kävellen. Erikseen onkin sitten mietittävä miten siirtyy Sacromonten luolille tai Alhambraan.

Aamulla otimme jälleen ALSA:n linja-auton ja jatkoimme matkaa Alicanteen.

Granadasta Alicanteen pääsee parhaiten omalla autolla tai sitten linja-autolla.

Järkevää junayhteyttä ei tällä välillä ole. Linja-automatka kesti reilun 5 h ja siinä oli kaksi pysähdystä.

Harvoin liikumme linja-autolla, ja siksi tuntuikin hupaisalta, että tälläkin kertaa jouduimme koko linja-auton tarkastukseen. Pysähdyksellä Murciassa linja-auto tyhjennettiin matkustajista ja matkatavaroista ja huumekoirat ohjattiin tarkistamaan auto ja matkustajat. Kaikilta tarkistettiin myös matkustusasiakirjat ja henkilöllisyys. Eikä aikaakaan, kun pari nuorempaa heppua poistettiin matkatavaroineen kyydistä.

Matka muiden osalta sai jatkua reilun tunnin viivästyksen jälkeen…siis kohti Alicantea!

 

 

 

 

Junailua Espanjassa osa 1 Madrid -Segovia -Toledo

Madrid – Segovia – Toledo – Sevilla – Gordoba – Granada – Alicante – Valencia – Barcelona – Montserrat

Lensimme Madridiin Luftansalla Munchenin kautta. Lennot olivat mukavat ja tarjoilu pelasi, vieläpä ilmaiseksi. Eipä taida olla enää kovinkaan monta lentoyhtiötä, jossa saa muutakin kuin kahvin ja veden ilman lisämaksua. Munchenin kenttä on iso, mutta helposti sukkuloitavissa.

Tällä matkalla otimme käyttöön Renfen Spain Passin, joka oikeuttaa valittuun määrään matkoja yhden kuukauden sisällä missä tahansa Espanjassa. Matkoja voi valita oman tarpeensa mukaan 4 – 10 kappaletta kuukauden sisällä ja hinnat alkavat alle 200 €/ henkilö. Renfe Spain Passi kelpaa ainoastaan suurennopeudenjunissa (AVE), pitkänmatkanjunissa (Larga Distancia) sekä taajamajunissa (Media Distancia).  Paikallisjunia (Cercanias/Rodalies) voi käyttää ilmaiseksi ennen ja jälkeen pitkänmatkanjunalla tehdyn matkan.

Matkasimmekin pitkät siirtymät AVE-junilla, jotka vetivät täysin vertaansa lentokoneille.

Pitkätkin siirtymät sujuivat sukkelasti 300 km/ h kiitävällä vauhdilla, katsoen ohjelmia istuimen näyttöruudusta ja pelaten Scrabblea.

Istuimet olivat tilavia ja matkalaukuille löytyi riittävästi tilaa. Kaikki palvelut toimivat moitteettomasti junassa. Istuinvaraukset on kuitenkin tehtävä erikseen, mikä hieman nostaa kokonaishintaa. Istuinvarauksen hinta on n. 10 €/matka, riippuen junasta.

Pitkien siirtymien välisiin juniin, kuten Bacelona – Valencia sekä Madrid- Sevilla on lentokenttämäiset turvatarkastukset.

Spainn Passiin kuuluu myös erilaisia muita etuuksia ja alennuksia. Kannattaakin katsoa suoraan Renfe Spainn sivuilta lisätietoa junapassista ja etuuksista.Ensi vuonna pääsemmekin nauttimaan + 60 etuisuuksista. Seniorit, jotka ostavat Tarjeta Doradan, voivat saada huomattavan alennuksen useimmista junalipuista, jolloin kannattaakin räknätä, mikä tulee halvimmaksi vaihtoehdoksi.

Espanjaan voi myös hankkia Interrail One Country Passin, mutta tällä lipputyypillä matkustettaessa tulee varata paikkalippu kaikkiin juniin erikseen ja passin ostaminen/tilaaminen sekä käyttö vaikutti hieman hankalammalta kuin Spainn Passin hankkiminen.

 

Madrid

Saavuimme Madridiin, josta alkoi  lähes pari viikkoa kestävä Espanjan junakierros.  Hotelimme Emperador sijaitsi lähellä niitä muutamia nähtävyyksiä, joita Madridissa on. Madrid onkin enemmän kuuluisa urheilutapahtumistaan. Madridista on kuitenkin kätevä matkustaa lähellä oleviin mielenkiintoisiin paikkoihin ja yhteydet muualle Espanjaan ovat erinomaiset.

Olimme Madridissa syyskuun lopussa ja silloin siellä oli mainiot kelit ja vähemmän turisteja liikenteessä.

Madrid on iso paikka, ja kerralla on mahdotonta ottaa haltuunsa koko kaupunkia ja sen ympäristöjä.

Madridissa lähes kaikkialle pääsee metrolla. Metro onkin kätevin tapa liikkua, jos ei jaksa tai halua kävellä. Kertalippu metroon maksaa n. 2 € euroa, mahdollista on hankkia joko 10 kerran matkalippu tai 1-7 päivän päivälippu. Käytimme myös jonkin verran taxia, joita oli helppo napata lennosta. Taxilla liikkuminen oli hyvin vaivatonta ja melko edullista.

Kävimme Madridissa kuninkaanlinnassa ja se oli kyllä pääsymaksunsa arvoinen käyntikohde. Linna on Euroopan suurimpia palatseja ja siellä riitti niin kuvattavaa kuin katseltavaakin.

Myös Plaza Mayor osui reitillemme. Kauniin aukion laidalla oli kiva naukata Gin Tonicit, jotka tarjoiltiin vapaalla kädellä ja korkealta kaataen niin, että makukin muuttui paljon paremmaksi kuin perinteisessä mitatussa versiossa.

Jos juomaa tuli nyt kehuttua, niin ruoka ei Madridissa ollut kummoista. Tosin emme eksyneet tähtiravintoloihin.

Madridin suuren museokolmikon naapurissa sijaitsee Parque del Retiro, joka on kaupungin suosituin puisto ja ulkoilualue. Siellä on liikkeellä paljon erilaisia ihmisiä, samoin kuin aktiiviliikkujia. Pradon taidemuseoon mennessä kannattaa varautua jonottamiseen. Jonoa alkaa muodostumaan jo heti aamusta ja se pahenee kun turvatarkastus hidastaa jonon etenemistä.

Kävimme katsomassa vielä illalla flameco esityksen, mikä ei nyt ollut kovin kummoinen spektaakkeli.

Lisäksi hankittavana oli Real Madridin pelipaita lapsenlapselle. Mainita täytyy, että turvatarkastus tehdään myös mentäessä Real Madridin viralliseen fanikauppaan.

Madridista voi tehdä kätevästi erilaisia päiväretkiä ympäristön kaupunkeihin. Mainioita paikkoja Madridin ympäristössä ovat Alcalá de Henares, Aranjuez ja El Escorial. Näihin emme matka-aikataulun puitteissa ehtineet mutta priorisoimme käyntikohteiksi Segovian ja Toledon.

 

Segovia

Matkustettaessa Segoviaan valittavana on pari tuntia kestävä perusjuna tai sitten reilussa puolessa tunnissa kulkeva AVE-juna. Kaupunkiin pääsee myös bussilla. Jos matkustaa Segoviaan perusjunalipulla on sen hinta n. 10-15 € / suunta. Jos menee AVE-junalla hinta pyörii siinä 20 € hujakoilla suuntaansa, riippuen ajankohdasta. Jos käyttää Spain Passin matkoja tähän pitää hankkia istumapaikka ja silloin kannattaakin jo laskea tuleeko halvemmaksi ottaa matka passista vai ei.

Juna Segoviaan lähtee Charmartinin juna-asemalta. Juna-asema sijaitsee hieman kauempana kaupungista.

Asemalta lähtevät junat maan luoteisosaan, sekä Portugalin Lissaboniin.

Asemalle pääsee metrolla ja bussilla, mutta me hurautimme sinne taxilla, koska se oli aikataulusta johtuen kätevin tapa.

Valtava, uusittu betoninen asemarakennus ei ole kovin viihtyisä. Sen sisätilat olivat synkät, eikä sinne juurikaan osunut luonnonvaloa.

Segovian juna-asema Guiomar ei ole ihan keskustassa, joten juna-asemalta kannattaa ottaa bussi numero 11, jolla pääsee nähtävyyksien äärelle.

Segovia on tunnettu Rooman valtakunnan aikaisesta akveduktista. Akvedukti onkin vaikuttava näky ja paljon paremmin säilynyt kuin Rooman vastaava. Se onkin Unescon suojelulistalla. Akveduktin lisäksi Segoviassa kannattaa ehdottomasti tutustua Alcaraz de Segoviaan ja Catedral de Santa Mariaan.

Kaupunki on täynnä hienoja rakennuksia ja mukavia pikku katuja kauppoineen.

Heti alkuunsa jo totesimme, että aikataulussa tuli tehtyä moka. Emme saaneet haluttua aamujunaa, joten jouduimme lähtemään liikkeelle hieman myöhäisemmällä junalla. Valinta osoittautui virheeksi, sillä olisi ehdottomasti pitänyt ottaa alunperin ajoittua junaa aikaisempi vaihtoehto.

Vierailu Segoviassa olisi vaatinut huomattavasti enemmän aikaa, kuin mitä olimme siihen varanneet. Yritimme kuroa kiinni menetettyä aikataulua ja otimme kaupungista taxin, jolla ajoimme suoraan kukkulan päällä olevalle Alcázar linnalle. Hauska sattuma, mutta  Toledonkin linnan nimi on Alcázar. Linnalle olisi päässyt myös bussilla tai kävellen.

Saadaksemme 8 € pääsyliput linnaan jouduimme tovin jonottamaan. Lipun olisi voinut ostaa ennakkoon netistä ja siten välttää jonottamisen. Linna oli kaikkineen näkemisen arvoinen, joten jonottaminen kannatti.

Kävelimme linnalta alas kaupunkiin marssivauhtia ja muutama kirosana tuli julkaistua ilmoille, kiiruhdettaessa paikasta toiseen.

Linnalta johti ihania pikkukatuja alas kaupunkiin ja niiden varrella oli paljon erilaisia kauppoja ja ravintoloita, jotka tarjosivat paikallista herkkua, cochinilloa, kokonaisena paistettu juottoporsasta. Makuelämys jäi tällä kertaa kiireestä johtuen kokematta.

Olisi ollut niin kiva katsella paikkaa hiukan tarkemmin. Kaikki tärkeä tuli kuitenkin nähdyksi, mutta kiireen tunne ei ollut kiva.

Viimeisellä junalla matkasimme kohti Madridia. Seuraavana päivänä olikin Toledon vuoro.

 

Toledo

Madridissa on kolme juna-asemaa. Toledoon juna lähtee Atocha asemalta. Atocha asema on suurin Madridin juna-asemista ja se sijaitsee Madridin keskusta-alueella. Matka Toledoon kestää n. ½ tuntia. Edestakaisen lipun hinta on n. +/-  30 € ajankohdasta ja junasta riippuen. Toledoon pääsee myös AVE-junilla. Toledon juna-asema on kävelymatkan päässä nähtävyyksistä.

Toledon yksi nähtävyys on Alcázar linna, joka seisoo ylväästi mäen päällä. Nykyisin linna on sotamuseona. Muut Toledon tärkeät nähtävyydet ovat Catedral Primada sekä San Juan de los Reyesin luostarialue.

Katedraaliin on reilun 10 € pääsymaksu, mutta se kannattaa maksaa, vaikkakin jonottamaan todennäköisesti joutuu, jos ei ole hoksannut ostaa lippua ennakkoon. Katedraali oli hieno ja pitää sisällään  paljon erilaista taidetta. Onko se kuitenkaan kaikista kaunein katedraali – lienee makuasia? Katolisessa maailmassa on paljon vastaavia katedraaleja ja kirkkoja.

Toledossa on paljon kivaa katsottavaa, ihania kapeita kujia ja kauppoja, mutta varsinaisia nähtävyyksiä ei ole kovinkaan montaa. Toledon linnoituksen sisäpuolinen alue nähtävyyksineen on kävelyetäisyydellä toisistaan ja kaupungissa liikutaankin kävellen.

Erityisesti Toledossa myydään erilaisia miekkoja ja muita teräaseita.

Sain kuin sainkin mieheni pidettyä erossa miekoista, koska kotikokoelman kartuttaminen raahaamalla miekkaa mukana ympäri Espanjaa, ei tässä matkustusmuodossa olisi ollut kovin järkevää.

Kaupungissa on myös useita hyviä ravintoloita ja kahviloita, ihan sopuhintaan. Paikka oli syyskuun lopussa melko rauhallinen ja ihan turvallisen ja leppoisan oloinen.

Hieman jäin harmittamaan se, että Toledoon olimme varanneet aikaa enemmän kuin esim. Segoviaan. Toledossa ei ollut juuri mitään eriskummallista nähtävää katedraalin lisäksi ja paikka oli kierrelty melko nopeasti. Voisi jopa sanoa, että pienoinen pettymys koko paikka.

 

 

 

Lissabon – Porto – Lissabon

Lissabon

Lensimme Portugaliin TAP:lla. Lento oli kaikin puolin ok. Hinta piti sisällään ruumaan menevän matkalaukun, ruokailun ja juomat lennolla, mikä on parempi kuin monella muulla lentoyhtiöllä. Lento kesti melkein 5 tuntia. Ei kun parit viinit virikkeeksi ja matka Scrabble kehiin.

Lissabonin lentoasemalta on helppo matkustaa keskustaan metrolla, mikä onkin halvin ja kätevin vaihtoehto. Matka kestää n. 20 min. ja kertalippu maksaa alle 2 €. Jos aikoo matkustaa enemmänkin vuorokauden aikana, kannattaa heti hankkia 6 € maksava 24 tunnin lippu.  Kortille voi myös ladata rahaa ja käyttää sitä tuleviin matkoihin. Keskustaan pääsee myös bussilla ja taxilla.

Lissabonissa on kätevintä liikkua ratikalla tai metrolla, mutta myös kävellen pääsee hyvin liikkumaan keskusta-alueella.

Lissabonin keskustassa ja muuallakin kaupungissa on paljon nähtävää ja mikä kivaa, monet paikat olivat täysin ilmaisia.

Lissabonin vanhakaupunki on mäen päällä ja sinne kannattaakin mennä ratikalla. Ratikka kiipeää hiljalleen ylös pysähdellen matkalla ottamaan kyytiin lisää ihmisiä. Liput ratikkaan kannattaa ostaa etukäteen kioskista, josta ne saa hankittua edullisemmin. Ratikat ovat usein tupaten täynnä väkeä.

Vanhankaupungin alue on sympaattinen ja siellä on paljon kahviloita ja pieniä ruokapaikkoja sekä Santa Luzia ja  São Vicente de Fora kirkot. Alueella on mainio tunnelma ja vastaan tulee kaikenlaista mielenkiintoista.

Siellä voi bongata vaikkapa autonlavalla toimivan parturin.

Vierailla kannattaa myös Castelo de São Jorge linnoituksella, josta on hyvät näkymät alas kaupunkiin.

Santa Justan vanhalla hissillä pääsee ihailemaan maisemia kaupungin toisella puolella olevalle näköalatasanteelle. Hissille oli kokoajan tasaisen pitkä jono.

Mercado da Ribeira kauppahalli lähellä rantaa oli myös kiva paikka vierailla. Kauppahallissa on paljon katsottavaa ja sieltä sai maukasta pikkusyötävää. Portugalissa ruoka ja juoma ovat edullisia ja mikä parasta, ruoka oli joka paikassa erinomaista.

Joenrannalla on myös paljon katsottavaa. Padrão dos Descobrimentos muistomerkki on jyhkeä samoin Torre de Belém linnake ja Mosteiro dos Jerónimos luostari.

Tejo joen toiselle rannalle pääsee joko lautalla tai siltaa pitkin.

Tärkein nähtävyys toisella rannalla on iso Kristus patsas.

Varaamamme kolmen tähden  Pensao Nova Goa hotelli oli oiva valinta, niin hinta-laatusuhteessa, kuin sijainnissakin. Hotelli sijaitsi aivan keskustassa ja siitä oli helppo liikkua joka paikkaan niin metrolla kuin jalkaisinkin.

Keskusta-alue vilisee epämääräistä porukkaa ja Lissabonissa todellakin kannattaa pitää tavaroistaan huolta. Itse olimme Lissabonissa 2016, jolloin pelattiin jalkapallon EM-kisat. Jalkapallohuuma näkyi kaupungissa ja tunnelma oli korkealla.

Olimme katsomassa Praca do Comércio aukiolle pystytetyllä isolla skreenillä ja katsomoalueella Portugalin välieräottelua Puolaa vastaan.

Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta, joku pitkäkyntinen onnistui viemään mieheni etutaskusta lompakon.

Vähäinen 20 € saalis ei varmaankaan miellyttänyt voroa, mutta ajokortin ja parin muun kortin menetys ja niiden uudelleen hankkiminen harmitti meitä sitäkin enemmän.

Nopeilla paikallisjunilla pääsee alle tunnissa lähistöllä oleviin mitä kiehtovimpiin paikkoihin.

Rannalle mielivien kannattaa suunnata Cascaisin ja Estorilin suuntaan, minne lähtee Sodre asemalta junia parinkymmenen minuutin välein. Sintra on myös

suosittu vierailupaikka alle tunnin matkan päässä, jonne junat lähtevät Rossio asemalta. Aikataulumme ei tällä kerralla antanut myötä, mutta vierailu Lissabonissa varmisti sen, että tänne tulemme uudestaan ja laajennamme nyt jo tutkittua reviiriä.

Seuraavaksi suuntana oli kuitenkin Porto.

Junat Portoon lähtee Santa Apolónian asemalta, ja kyytiin voi nousta myös Orienten asemalla. Itse hyppäsimme kyytiin Santa Apolónian asemalta.

Alfa Pendular (AP) junat ovat Intercidades (IC) junia kalliimpia, mutta nopeampia.  Lipun hinta on n. 30 €/ suunta, mutta taas hyvällä suunnittelulla ja aikaisella liikehdinnällä voi saada edullisimminkin lippuja. Liikkuminen Portugalissa on melko edullista.

Hyvä vaihtoehto on Portugal Rail Pass, joka on aika edullinen. 3 päivän passin hinta on n. 70 € ja 7 päivän passi maksaa n. 130 €. Nopeimmillaan matka-aika Portoon on alle 3 tuntia. Junat ovat siistejä suurnopeusjunia, joissa on isot tilavat penkit ja kaikki palvelut tarjolla. Matka kului pelatessa ja ihaillessa kauniita maisemia.

Uusin postaus Lissabonista on luettavissa tästä.

                                                                                                             

Porto

Saavuimme Campanhãn asemalle, josta suuntasimme hotelliin. Porto on ihanan ränsistynyt paikka, jonka myös Unesco on huolinut maailmanperintökohteidensa listalle. Porton vanhakaupunki on kuin valtava ulkoilmamuseo. Minne päin tahansa päänsä kääntää on siellä joku kirkko tai muu mielenkiintoinen rakennus. Portossa on niin paljon katsottavaa ja koettavaa, että jokaiselle löytyy varmastikin jotakin.

Huikea paikka oli myös São Benton rautatieasema, jonka sisäseiniä koristi azulejo laatoista tehdyt mielettömät tapahtumakuvat Portugalin kuuluisimmista taisteluista.

Juna-asema toimii vielä joihinkin paikkoihin paikallisjunien asemana.

Vaikka ei kirjojen ystävä olisikaan, kannattaa poiketa Livraria Lelloon, joka on varmaankin maailman koristeellisin kirjakauppa. Keskustan maamerkki on Torre dos Clérigo kirkko ja sen uljas torni, jonne voi kiivetä ihailemaan maisemaa yli Porton.

Porto on paljon rauhallisempi ja turvallisemman oloinen paikka kuin Lissabon. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja tunnelma kaupungissa on kiva.

Moni paikka vaikuttaa melko vaatimattomalta tai hieman kulahtaneelta, mutta kun astuu rakennukseen sisään, muuttuu käsitys täysin.

Hyvä esimerkki on São Francisco kirkko, jonka sisällä äimistyy kaikesta sen kauneudesta ja kimalluksesta.

Porton korkeuserot ovat melkoiset. Jalan kulkiessa on pohkeet ja takareidet koetuksella. Onneksi kaupungin sisällä voi liikkua näppärästi ratikalla tai metrolla. Taxit ovat myös edullinen vaihtoehto liikkua Portossa. Kaikissa joukkoliikennevälineissä voi matkustaa Andante kortilla, jonka voi ostaa useilta metro- ja juna-asemilta.  Myös päivälipun voi ladata kortille.

Ruoka Portossa oli erityisen hyvää ja edullista. Vaikka ruokalistoilla on paljon kalaa, äyriäisiä ja muita mereneläviä on saatavilla myös hyvin grillattua lihaa.

Pakko oli myös käydä tutustumassa kaupungin nimikkojuoman valmistukseen. Joen toisella puolella on monia viinikellareita, joissa viininvalmistuksen lisäksi voi asiantuntijoiden avustuksella perehtyä portviinien hienostuneeseen makumaailmaan. Jos makumaailma on kovinkin hienostunut voi tuliaisviinin hinta nousta hyvinkin korkeaksi.

Porton läpi virtaa Douro joki, jolla voi tehdä jokiristeilyn. Risteilyllä näkee hyvin Porton upeat ja viehättävät jokirannat ja kaikki joen ylittävää kuusi siltaa, joista kuuluisin lienee Ponte Luis I. Risteily oli ihan hintansa väärtti.

Jokilaiva ajaa aika pitkälle yläjuoksulle ja käy sitten vielä kääntymässä toisessa suunnassa aivan Atlantin suulla, jossa on upeat hiekkarannat.

Hiekkarannalle ei ole pitkä matka ja sinne pääsee kätevästi bussilla.

Olimme varanneet Porton visiittiin 2 päivää matkoineen Lissabonista, mikä oli aivan liian vähän. Harvoin olemme suunnitelleet matkaa samaan kohteeseen uudestaan, mutta tänne aiomme aivan varmasti mennä  toistamiseen ja laajentaa samalla matkailua myös muualle Portugaliin. Maa antoi hyvän kuvan itsestään.

Ei kun junaan ja takaisin kohti Lissabonia ja sitten kotiin.

Uusin blogikirjoitus Portossa löytyy täältä.

Dublin – Belfast – Howth – Malahide – Ennis – Dublin

Dublin

Lensimme lokakuussa Dubliniin Finnairilla. Dublinin lentokenttä sijaitsee aika lähellä kaupunkia. Lentokentältä pääsee kaupunkiin Terminaali 1 lähtöaulan edestä lähtevällä Airlink linja-autolla. Yhdensuuntainen matka maksaa 6 € ja menopaluu 10 €.

Airlinkin linja-autolla matka kaupunkiin kestää n. 45 min. Yhtä kauan menee tavallisella vuorobussilla, jonne lippu maksaa 3,30 €. Vuorobussiin täytyy lippua ostettaessa olla tasaraha, joka maksetaan kuskille. Vuorobussi numero 41 liikennöi terminaalin 1 saapuneiden aulan edestä n. 10 minuutin välein.

Kaupungin keskustaan pääsee myös Dublinin keskustan läpi kulkevalla Aircoachin linja-auto numero 700:lla. Aircoach liikennöi 15 minuutin välein Terminaali 1 saapuvien aulan edestä. Kyydin hinta on 7 € yhdensuuntainen lippu ja menopaluu 12 €.

Lisäksi keskustaan pääsee taxilla, jonka hinta vaihtelee 25-30 € välillä. Kannattaa myös tarkistaa hyötyykö turisteille tarkoitetusta Leap Cardista, jonka hinta on 10 € yhdelle päivälle tai 19,50 € kolmelle päivälle. Leap Cardilla voi kulkea kaikissa Dublinin julkisissa liikennevälineissä ilman lisämaksua. Taxeissa ja aika monessa muussakin paikassa ei voinut maksaa kortilla, joten kannattaa varata hieman käteistä mukaan.

Dublinin keskusta on melko pieni ja siellä pääsee parhaiten liikkuman kävellen.

Jos ei jaksa tai halua kävellä, toimii julkinen liikenne vaivatta ja kaksikerroksisilla linja-autoilla sekä raitiovaunuilla pääsee kaikkialle.

Julkisiin kulkuneuvoihin ostettaessa yksittäisiä lippuja, pitää kuljettajalle maksaessa olla tasaraha. Lipun hinta vaihtelee alueittain, mutta kaupunkialueen kertalippu on parin euron luokkaa.

Majoituimme Ashling Hotel Dubliniin, joka oli oikein hyvätasoinen hotelli keskustan tuntumassa. Hotelli sijaitsi Dublinia halkovan Liffey joen toisella puolella. Joen yli menee useita siltoja, joista kuuluisin lienee The Half Penny Bridge.

Tärkeä käyntikohde Dublinissa on Guinness Storehouse. 25 € pääsylippuun sisältyy tuoppi Guinessia, jonka voi itse laskea näköalabaaria alemmalla tasolla ja siirtyä sitten juomaan se ylimpään näköalakerrokseen.

Vaihtoehtoisesti juoman voi lunastaa Gravity baarissa, josta on näköala yli koko Dublinin. Mitä pidemmälle päivä ehtii, sitä pidemmiksi jonot Guinness Storehouseen tulevat. Pääsylippu on myös mahdollista ostaa etukäteen netistä.

Viskinystävälle on tarjolla The Old Jameson Distillery, jossa perehdytään irlantilaisen viskin hienouksiin. Tuolla emme käyneet, mutta sen verran selvittelin asiaa, että huomasin sisäänpääsylippujen olevan 22 € kappale. 

Vanhassa osassa Dublinia sijaitsee Christ Church Cathedral, jonne pääsymaksu on 7 €. Katedraalin lisäksi kannattaa tutustua sen alla olevaan  kryptaan, jossa mm. on nähtävissä Irlannin ensimmäinen Magna Cartan kopio.

Toinen näkemisen arvoinen katedraali on  St. Patrick’s Cathedral, jonne joutuu maksamaan 8 € sisäänpääsymaksun. Hieno kompleksi on myös Dublinin linna, Dublin Castle, jonka pitkästä historiasta kertoo Record Tower torni. Linnaan voi tutustua opastetuilla 12 € kierroksilla tai sitten itsekseen pulittamalla 8 € pääsymaksun.

O’Connell Street on Dublinin vilkas pääkatu, jonka ympäristössä shoppailijat viihtyvät.

Trinity Collegen Old Library -kirjastossa on 800-luvulta peräisin oleva käsikirjoitus, Book of Kells, joka on kirjoitettu latinaksi ja jossa on Raamatun uuden testamentin osia. Kirjasto on muutenkin näkemisen arvoinen. Kirjastossa on esillä myös Irlannin vanhin harppu.

Kirjaston kävijämäärää rajoitetaan ja jos et ole ostanut lippua ennakkoon, joudut aivan varmasti jonottamaan pääsyä kirjastoon. Lipun hinta vaihtelee 11-14 € välillä riippuen vierailuajankohdasta.

Irlannissa ei voi ohittaa pubeja, joita on lähes joka kadun kulmassa. Pubeissa on aivan omanlaisensa tunnelma ja usein myös koko päivän tarjolla elävää musiikkia.

Käymisen arvoinen on myös vanha kauppahalli George´s Street Arcade, jossa on paljon second hand -liikkeitä ja erilaisia kahviloita. Myös Moore Street Marketilla on kiva vaellella ja seurata ihmisiä ostamassa vihanneksia ja hedelmiä.

Jos vierailee Dublinissa lauantaina, kannattaa ehdottomasti mennä Temple Bar alueen ruokamarkkinoille. Siellä on tunnelmaa ja kaikenlasta ohjelmaa sekä valtavasti ihmisiä. Kojuista voi myös ostaa kaikenlaista syötävää. Vaikka markkinoilla oli paljon ihmisiä, oli Dublin kaikkineen rauhallisen ja turvallisen oloinen paikka.

Dubliniin voi myös hankkia  Dublin passin, jonka hinta on reilusta 60 € aina reiluun 100 € riippuen kuinka moneksi päiväksi passin hankkii. Passilla pääsee moniin nähtävyyksiin ilmaiseksi ja ohittaa mahdolliset turistijonot. Dublin passi voi oikeasti olla hintansa väärtti, koska Dublinissa on moniin paikkoihin  melko kalliit sisäänpääsymaksut, kun niitä vertaa muun maailman nähtävyyksiin.

Dublinissa on kolme juna-asemaa Connolly, Heuston ja Grand Canal Dock.

Hotelliltamme oli reilun puolen tunnin kävelymatka  Conollyn asemalle, josta lähdimme seuraavina päivinä moneen paikkaan.

Juna-asemalle olisi päässyt myös joen toiselta puolelta kulkevilla raitiovaunuilla. Koska matkallamme Dublinissa ei satanut, otimme matkanteon juna-asemalle kävellen hyvänä kuntoiluna.

 

Belfast

Otimme aamun aikaisen Enterprise junan kohti Belfastia ja olimmekin perillä jo hyvissä ajoin ennen kymmentä. Edestakainen junalippu Connollyn asemalta Belfastiin maksoi alle 35 €. Lippujen hinnat vaihtelevat lähtöpäivän ja kellonajan mukaan. Lippujen hinnat ja aikataulut kannattaa tarkistaa Irishrailin www.sivuilta. Joillekin reiteille on tarjolla myös alennuslippuja.

Aamujunassa ei ollut arkipäivänä minkäänlaista ruuhkaa. Toki loma-aikoina kannattaa junalippu ostaa etukäteen. Matka-aika Dubliniin oli pari tuntia.

Juna oli siisti ja penkit tilavia, eikä vaunussamme ollut kovinkaan montaa matkustajaa meidän lisäksemme. Junassa kiersi myyntikärry, josta olisi voinut ostaa juomaa ja pikku purtavaa. Siellä olisi ollut myös ravintolavaunu, mutta emme jaksaneet raahautua sinne.

.

Juna kulki tasaisesti ohi pikku kaupunkien ja ikkunasta pystyi ihastelemaan ohi kiitävää maalaismaisemaa lampaineen.

Belfastin juna-asema on lähellä kaupungin keskustaa n. 15 minuutin kävelymatkan päässä.

Matkalla kaupunkiin piipahdimme St. Georges Market kauppahalliin, jossa oli tarjolla kaikenlaista tavaraa ja syötävää.

Belfastissa on tarjolla kaikki tunnetuimmat pikaruokaketjut sekä perinteiset pubi ruoat. Mikään courmee kaupunki Belfast ei ole.

Kauppahallissa oli paljon väkeä vain kuluttamassa aikaa ja tapaamassa tuttuja.

Belfastin nähtävyydet ovat laajalla alueella ja parhaiten niihin tutustuu joko Hop on Hop off bussin tai Black Cabin kiertoajeluilla. Itse otimme Blac Cabin, jonka hinta oli 35 £ 1½ tunnin kaupunkikierroksesta.

Black Cab taxeja olisi ollut tarjolla myös muussa värityksessä, mutta itse halusin ehdottomasti mustan perinteisen taxin kyytiin.

Kuljettaja ajelutti meitä eri nähtävyyksiin ja kertoi matkalla taustoja asioille, paikoille ja tapahtumille.

Yksi pysähdyspaikka oli Titanic Belfast museo, joka sijaitsee vain sadan metrin päässä paikasta, jossa Titanic aikoinaan rakennettiin.

Museossa on näytillä Titanic aiheen lisäksi myös muuta Belfastiin liittyvää merellistä historiaa. Lippu museoon olisi maksanut 19 £, joten jätimme sen tällä kertaa väliin.

 

Kiertoajelusta suuriosa painottui alueille, joissa Pohjois-Irlannin konflikti kärjistyi aikoinaan, ja joissa se on edelleen nähtävänä.

Kaupungilla on kymmeniä korkeita rauhanmuureja, Peace Linejä, jotka erottavat katolisten ja protestanttien asuinalueet toisistaan. Muurit ovat värikkäiden konfliktissa kuolleiden henkilöiden kuvien ja iskulauseiden peitossa, tosin joukkoon on nykyään päässyt myös muita merkittäviä henkilöitä ja tapahtumia, joilla ei ole kytköstä noihin tapahtumiin.

Myös talojen päätyihin on maalattu valtavia muraaleja monista eri aiheista.

Eri puolilla olevien asuinrakennusten ja katujen varret oli koristeltu kannatettavan puolen lipuilla, väreillä ja tunnuksilla. Kahtia jaetun alueen erottavat massiiviset rautaiset portit, jotka vieläkin suljetaan yöksi.

Turistin näkökulmasta Belfast oli rauhallisen oloinen kaupunki, jossa ei myöskään tarvinnut olla huolissaan omaisuudestaan.

Kaupungin keskustassa on melko vähän nähtävää. Tärkeä maamerkki on Albert Clock kellotorni ja kaupungintalo, jonka sisälle voi mennä vierailemaan ilman pääsymaksua. Kaupungintaloon tehdään myös opastettuja kierroksia päivittäin.

Ajan salliessa Belfastissa voisi vierailla vankilamuseossa, kasvitieteellisessä puutarhassa tai Ulster Museumissa. Belfast Castle on kaupungin symboli ja se sijaitsee kaupungin ulkopuolella. Linnaan pääsee parhaiten omalla autolla tai bussilla, josta joutuu kävelemään vielä noin vartin pituisen matkan. Linnaan on vapaa sisäänpääsy ja se toimii nykyään virkistyskäytössä.

Nähtävyydestä käyvät myös Belfastin vanhat pubit. Kuuluisimpia niistä ovat on upeasti sisustettu Crown Liquor Saloon sekä Kelly’s Cellars. Tosin myös uudempiin  versioihin pubeista voi törmätä:)

Belfast oli nopeasti kierretty ja nähty.

Onneksi saimme vaihdettua paluulipun aikaisempaan junaan ja hieman aikaistettua takaisinlähtöä Dubliniin.

 

Howth

Seuraavana aamuna talssimme uudestaan Connollyn asemalle ja otimme paikallisjunan Howthiin.

Leap Card  käy paikallisjuniin tai sitten yksittäin ostettuna edestakainen lippu Howtiin maksaa hieman alle 7 €. Junia Howthiin kulkee n. puolen tunnin välein ja matkakin kestää 30-40 minuuttia. Junat ovat DART- paikallisjunia, jotka pysähtelevät kaikilla mahdollisilla asemilla ja tuovat sekä vievät paikallisia Dubliniin ja sieltä takaisin.

Matkalla Howthiin junakyytiin tuli jonkunlainen ongelma. Kuorma-auto oli ajanut päin sillan tukipilaria ja junat eivät saaneet tarvittavaa sähkövirtaa, joten matka sillä junalla tyssäsi siihen.

Tunnin odottelun jälkeen linja-auto siirsi meidät seuraavalle asemalle, josta matka jatkui toisella junalla eteenpäin.

Howth on todella pieni kylä niemen kärjessä. Siellä on upeita ulkoilu- ja patikointipaikkoja sekä hyviä kalaravintoloita.

Rautatieasemalta on lyhyt kävelymatka rantakadulle, jonka varrella sijaitsevat kylän turisti-info, muutama kauppa ja ravintoloita.

Howthissa on kiva kävellä sataman tienoilla ja katsella kaikenlaisia veneitä huvipursista isoihin kalastaja-aluksiin.

Aallonmurtajan päässä on Howthin majakka ja sinne voi hyvällä säällä kävellä ihastelemaan majakkaa ja merta sekä edessä näkyvää Ireland’s Eye saarta.

 

Howthin edessä aukeaa Ireland’s Eye saari, jonne tehdään hyvällä säällä matkoja.

Howthia reunustavilla kukkuloilla voi patikoida ja nauttia kauniista maisemista. Kukkulalla sijaitsee myös Martello torni, jossa on pieni museo, missä esitellään vanhoja radioita ja muuta viestinnän historiaan liittyvää esineistöä.

Pienen ja idyllisen rautatieaseman vieressä on pari terassilla varustettua ravintolaa. Odotellessamme junaa takaisin Dubliniin nautimme aurinkoisessa syyssäässä perinteiset Irish coffeet.

 

Malahide

Conollyn juna-asema tuli tällä matkalla tutuksi. Seuraavana päivänä otimme jälleen junakyydin, tällä kertaa Malahiden kylään, jonne matka kesti n.½ tuntia. Matka taittui mukavasti paikallisjunalla, nyt kuitenkin hieman eri suuntaan kuin aiemmin olimme matkanneet. Melahideenkin menee paikallisjunia noin puolen tunnin välein. Edestakainen kertalippu maksaa alle 7 €/ henkilö, mutta me matkasimme Leap Cardilla.

Malahiden meren rannalla oleva kylä on suosittu vapaa-ajanviettopaikka dublinilaisille. Siellä on myös suosittu hiekkaranta, joka täyttyykin paikallisista ihmisistä kesäkuukausina.

Melko pienessä kylässä on pubeja ravintoloita, kahviloita, putiikkeja ja lahjatavaraliikkeitä. Kylässä on myös kivoja pikku sivuteitä. Malahideen on rakennettu paljon uutta ja kylä onkin sekoitus vanhaa idylliä ja uutta rakennuskantaa.

 

Pienen pieneltä Malahiden juna-asemalta on noin ½ tunnin kävelymatka Malahiden linnaan. Juna-asemalla tuntui hetken, kuin olisi siirtynyt ajassa kymmeniä vuosia taaksepäin johonkin vanhaan tv:stä tuttuun englantilaiseen tai irlantilaiseen maalaissarjaan.

Linnaan kuljetaan laajan puistoalueen kautta. Autoilla ei ihan lähelle linnaa pääse, vaan matka on taitettava jalan. Puistoalueen keskellä on ravintola ja kahvila sekä matkamuistomyymälä. Puistoalueella oli paljon perheitä viettämässä vain aikaa ja picnicillä.

Linnan piha-alue on laaja ja myös siellä on paljon katsottavaa sekä hyvin hoidettu puutarha.

Linnaan pääsee vierailulle opastetuilla kierroksilla, joiden hinta on 12,50 €/ hlö. Opastettu kierros kestää noin 45 minuuttia.

Liput linnaan kannattaa varata etukäteen netistä, koska opastettujen ryhmien koko on rajattu. Linnassa on paljon katsottavaa ja se onkin varsin mainio vierailukohde.

Malahidne oli sen verran pieni paikka, että se oli nopeasti kierretty läpi. Otimme junan takaisin Dubliniin, mutta emme jääneet pois Conollyn asemalla vaan jatkoimme matkaa aina Monkstowniin saakka.

Monkstoweniin kesti junalla noin 40 minuuttia. Paikka on melkoisen pieni, eikä siellä ollut juurikaan mitään nähtävää.

Niinpä haahuilimme rantakadulla, jossa oli muutamia upeita rakennuksia. Seapoint rannalla on myös Martello torni. Kävimme vielä kääntymässä kirkossa ja ihmettelimme pienen kaupungin hiljaisuutta, kunnes päätimme palata Dubliniin.

 

Ennis

Heustonin asemalta suuntasimme Ennikseen. Ostimme junaliput ennakkoon varmuuden vuoksi ja ihan hyvä, sillä juna oli aivan täysi. Hauskaa ja hieman hämmentävää oli, että junavaunussa oli ennakkoon ostetun lipunhaltijan nimi istumapaikalla…. hmmm… henkilönyksilösuoja, tietoturva yms??? Ennakkoon varattu lippu piti lunastaa koodilla automaatista, mikä oli myöskin aika mielenkiintoista. Lipun hinta yhteen suuntaan oli n. 20 €. Olen tämän matkan tehnyt aiemminkin junalla ja yhtä hyvä sekä ajallisesti melkein sama vaihtoehto on matkata väli bussilla.

Ensimmäinen juna oli matkalla Corkiin, joka olisi myös yksi hyvä tutustumiskohde. Meiltä tuo jäi nyt näkemäti, kun matkamme suuntautui poikittain Irlannin keskiosassa.

Matka-aika Ennikseen oli melkein 3 h ja junaa piti vaihtaa 2 kertaa matkalla.

Ensimmäinen vaihto oli Limerick Junctionissa, jossa vaihdoimme paikallisjunaa, jossa ei ollut varattuja paikkoja tai muutakaan  serviceä. Toinen vaihto Limeric Colbertissa.

Matkalla läpi Irlannin olikin kiva katsella kumpuilevaa maisemaa, jossa pääsääntöisinä esiintyjinä olivat lampaat ja laitumella käyskentelevät lehmät sekä pienet radanvarsikylät.

Ennis on pieni kaupunki Irlannin länsirannikolla. Sen läpi virtaa Fergus joki, jonka reunamilla paikalliset usein käyvät picnicillä.

Enniksessä on kapeita pikku katuja ja kujia sekä ihania vanhoja historiallisia rakennuksia ja pieniä boutigueita. Listaan ehkä voi lisätä pari patsasta ja kirkon sekä parin kirkon rauniot.

Paikka oli kuitenkin söpö ja kivanoloinen. Mikä parasta, ihmiset olivat todella ystävällisiä ja mukavia, sekä hyvin puheliaita.Hämmentävää, mutta myös mielenkiintoista oli nähdä oikeiden ”travellerien” elämää ja asumista. Ennis onkin yksi merkittävin ”travelereiden” keskittymä Irlannissa.

Travellereiden hevoset olivat pienillä aidatuilla alueilla keskellä tavallista asuinaluetta. Samoin isot asuntovaunut oli parkkeerattu pienen pienille pihoille. Ilmeisesti myös kärryillä ajon kieltävät ajokieltomerkit oli tarkoitettu heille?

Nuoret, hyvin huolitellut tytöt minihameineen ja toppeineen kylmässä ilmassa pistivät silmään, mutta hieman myös hirvitti, miten he tarkenevat?

Lauantaisin Enniksessä on isot markkinat ja silloin kokoontuvat kaupungin ja sen lähialueen ihmiset markkinoille.

Alueen parhaat nähtävyydet löytyvät kuitenkin lähialueelta. Cliffs of Mothers, on kuvauksellinen kalliojyrkänne, joka nousee pystysuoraan Atlantista.

Toinen hieno kohde on Bunratty Castle, jossa voi tutustua Irlannin historiaan. Lippu kohteeseen maksaa 15 €. Paikka sijaitsee lähellä Limerickiä.

Matkaa kohteisiin on noin 40-50 km Enniksestä. Paikalle pääsee erilaisilla järjestetyillä kierroksilla, mutta aikataulun ollessa kireä maksaa taxi  kohteisiin ja takaisin noin 100 €.  Parhaassa tapauksessa ratissa on puhelias irlantilaiskuski, joka kertoo tarinoita ohi ajettavista paikoista.  Taxikyyti voi oikeasti olla kiva ja kohtuu edullinen vaihtoehto järjestetylle retkelle, jos reissaajia on 2-4.

Enniksen ehdoton hienous oli aitous ja maalaishenkisyys, joka näkyi ja kuului aitoutena ja perinteinä. Irkkumusiikki soi joka paikassa ja tunnelma oli korkealla.

Palasimme takaisin Dubliniin ja suoraan lentokentälle M7 Express bussilla, jonka hinnaksi tuli 20 €/ hlö. Matkan vaihtoineen olisi pitänyt kentälle kestää hieman alle 4 h.

Bussit olivat ihan mukavia ja niissä oli käytössä wifi.

Touhu bussin täyttämisessä pysäkeiltä oli jokseenkin jännää. Oli online lippujen ostajia, jotka pääsivät ensiksi bussiin. Sitten laskettiin varatut ja tyhjät paikat, jonka jälkeen bussiin otettiin reittimaksun maksavat, tyhjille paikoille mahtuvat matkustajat. Jokunen joutui jäämään pysäkille odottelemaan  seuraavaa bussia. Touhu näytti täysin organisoimattomalta ja päättömältä.

Vihreisiin busseihin ei kokemukseni mukaan kannata luottaa, sillä ensimmäinen bussi oli myöhässä reilut 20 min, mutta onneksi vaihtoaika Red Cow Luasissa oli 30 min, joten kaiken olisi pitänyt mennä nappiin. Eipä mennyt. Seuraavakin bussi oli myöhässä reilut 20 min ja vielä lisää myöhästymistä tuli ruuhkaisessa matkassa kentälle. Tiukalle viritetty aikataulu menikin todella limiiteille, kun viimeisenä juuri ennen lähtöselvityksen sulkeutumista juoksimme sisään.  Loppu hyvin, kaikki hyvin, paitsi, että lento oli hieman myöhässä:)

Ljubljana – Venetsia – Trieste

Ljubljana

Lensimme Finnairilla Ljubljanaan, jonka lentokenttä sijaitsee n. 30 km päässä kaupungista. Lentokentältä pääsee kaupunkiin parhaiten kerran tunnissa kulkevilla paikallisbusseilla, joihin lippu maksaa n. 5 €. Keskustaan voi toki mennä myös taksilla, jolloin hinta on huomattavasti kalliimpi. Keskustaan kulkee myös shuttle-busseja.

Bussin ikkunasta oli kiva katsella erilaisia asuntoalueita, joiden läpi bussi kulkee.  Olimme Ljubljanassa heinäkuussa ja silloin siellä oli melko kuuma. Olimme ostaneet viikon matkan Ljubljanaan ja tarkoituksena oli yhdistää matkaan vierailut Venetsiaan ja Triesteen.

Ljubljanan kaupunki on melko pieni ja sen koluaa helposti läpi parissa päivässä. Lubljana onkin hyvä viikonloppukohde.

Ljubljanan keskusta-alueella pääsee kävellen joka paikkaan. Kaupungin keskusta on kompakti ja hiljainen, koska siellä ei saa liikkua moottoriajoneuvoilla. Tunnelma oli turvallinen, leppoisa ja kiireetön, eikä olkansa yli tarvitse vilkuilla. Pieneksi kaupungiksi Ljubljanasta löytyy paljon katsottavaa ja koettavaa.

Ljubljanan linna sijaitsee korkealla kukkulalla kaupungin yläpuolella ja sieltä on upeat näkymät yli koko kaupungin. Linnaan pääsee sekä jalan, että funikulaarilla. Me nappasimme rinnevaunun, jolla pääsi kätevästi ylös linnalle. Linnassa on museoita ja muita historiallisia tiloja, joihin  osaan on sisäänpääsymaksu.

Ljubljanassa on keskustori ja ruokatori. Ruokatorilla oli tarjolla ihania hedelmiä ja vihanneksia sekä kukkia. Siellä oli myös saatavilla ruoka-annoksia erilaisista kojuista. Torilla oli kiva katsella ympäriinsä ja seurata paikallisten arkisia touhuja. Ljubljanan läpi virtaavalla joella voi tehdä jokiristeilyn, joka ei kyllä ollut kovinkaan kummoinen. Joen toisella puolella on pieni vanhakaupunki, jossa on ravintoloita ja erilaisia pieniä putiikkeja, sekä katedraali, jossa oli upea ovi ja kattomaalaukset. Katedraalin takaa löytyy vilkas markkina-alue. Samalla voi käydä katsastamassa kolmoissillan, jota vartioi Ljubljanan symbolit, neljä lohikäärmettä.

Uudella puolella jokea on paljon erilaisia merkkikauppoja, jotka varmasti miellyttävät shoppailijoita. Keskusaukion vieressä on kaunis vaaleanpunainen fransiskaanikirkko, joka kätkee sisäänsä paljon silmänruokaa.

Ljubljanan kaduilla on paljon erilaista katutaidetta, joka piristi ja loi elävyyttä kaupungin tunnelmaan. Kaupunki oli kaikin puolin siisti ja sympaattinen. Kesällä voisi sanoa myös, että melko elävä.

Ljubljanasta on helppo tehdä lyhyitä pyrähdyksiä ympäristön nähtävyyksiin. Lähistöllä on Postojnan tippukiviluolat, Predjaman Linna ja Bled-järvi. Me jätimme nämä väliin ja suuntasimme kohti Venetsiaa.

Venetsia

Tarkoituksenamme oli aluksi matkustaa junalla Venetsiaan, mutta matka junalla olisi ollut melkoisen mutkikas, sillä Italian ja Slovenian välillä ei ole suoraa raideyhteyttä. Matka Ljublanasta Venetsiaan ei ole pitkä, mutta jotta voisi matkustaa sinne junalla, on vaihdettava junaa maiden rajalla. Rajan ylitysmahdollisuus on Sezana / Villa Opicinassa tai Nova Gorica / Goriziassa. Tällöin rajanylitys pitää tehdä jollakin toisella liikennemuodolla kuin junalla.

Tässä kohtaa totesimme, että kätevin vaihtoehto on ottaa joko bussi, jonka matka-aika on n. 3½ h tai shutle-bussi, joka menee suoraan Venetsiaan ilman isompia pysähdyksiä ja vieläpä bussiakin nopeammin. Nappasimme juna-aseman edestä shuttle bussin joka starttasi aikaisin aamulla kohti Venetsiaa. Hinta oli alle 20 €, bussi olisi tullut maksamaan suunnilleen saman. Pikku bussissa oli tunnelmaa, kun eri kansallisuudet kohtasivat. Matka kesti 3 tuntia, pienellä ”bio pysähdyksellä”.

Matkalla oli mielenkiintoista nähdä, miten Euroopassa tavara liikkuu sananmukaisesti pyörillä. Koko matkan, mennen –  tullen moottoritien oikea puoli oli täynnä jonona ajavia rekkoja. Kaistaa ei siis voinut vaihtaa, vaan muu liikenne eteni vasenta kaistaa. Kyyti Venetsiaan oli kaikin puolin vaivatonta ja mukavaa.

Saavuttuamme Venetsiaan bussi jätti meidät juna-aseman eteen, Mestren puolelle. Jätimme matkalaukun säilöön asemalle ja otimme junan kohti Venetsian ydintä. Matka kesti 30 min ja saavuimme aivan Venetsian kanaalien viereen. Karmean näköinen betoninen juna-asemarakennus ei oikein sopinut edessä avautuvaan idylliseen kuvaan.

Jalkaa toisen eteen ja kohti Pyhän Markuksen toria. Jotta Venetsiassa löytää oikeisiin paikkoihin, kannattaa ostaa kunnon kartta. Kokemuksesta voin kertoa, että ilmaiskartat eivät ole kyllin tarkkoja. Sokkeloisessa paikassa menee helposti kujat ja aukiot sekaisin, eikä kaikkia paikkoja ole edes merkitty karttoihin.

Kiertelimme kauniissa säässä Venetsiaa ja yllättävää kyllä heinäkuussa siellä ei ollut aivan kamalasti ihmisiä. Puheet haisevista kanaaleista ja roskasta ei ainakaan meidän matkalla osoittautuneet paikkansa pitäväksi.

Sen sijaan kalliiksi paikka osoittautui. Pyhän Markuksen torin terassilla pieni vesi maksoi maltaita, 14 €, eli hieman enemmän kuin olut. Myös ruoka oli kohtuullisen kallista. Hinnat tosin vaihtelivat hieman sen mukaan, miten lähellä toria olit.

Venetsiassa on niin paljon kaunista katseltavaa, mutta myös rähjäistä ja sokkeloista. Jos aikoo majoittautua Venetsiassa, kannattaa valita hotelli Mestren puolelta, jossa hinnat ovat hieman kohtuullisempia. Lisäksi isojen matkalaukkujen raahaaminen pienillä kujilla oli hupaisaa seurattavaa, sillä autoja tuolla ei ole ja matkaa hoteleille voi joutua taittamaan jokusen askeleen.

Kätevä vaihtoehto on käyttää vesibusseja, jotka liikennöivät pääkanavassa pysähtyen ottamamaan kyytiin ihmisiä pysäkeiltä ja eri saarilta. Lippuja vesibusseihin voi ostaa laitureilta. Kertalipun hinta on yli 7 €, mutta päivälipun hinta on 20 € ja tulee halvemmaksi, jos siirtyy saarten väliä ja viettää Venetsiassa koko päivän.

Vesibusseissa kulkevat niin paikalliset kuin turistitkin. Lisäksi on mahdollista käyttää venetaxeja tai gondolikyytiä. Turisteille tarjottavien gondolikyytien hinta oli muuten melkoinen.

Venetsiasta löytyy museoita ja muita historiallisia nähtävyyksiä riittämiin. Katseltavaa ja ihailtavaa riittää, mutta kannattaa myös katsoa tavaroiden perään. Voin vain kuvitella, miten nopeasti tavara vaihtaa omistajaa turistivilinässä.

Seuraavana päivänä otimme junan Triesteen, jonne junamatka Mestren asemalta kesti hieman yli 2 h.

Toinen blogikirjoitus Venetsiasta löytyy täältä.

Trieste

Junamatkalla Venetsiasta Triesteen ei ollut mitään erityistä katsottavaa. Pakko sanoa myös heti alkuun, että kaupunki osoittautui paljon vähemmän mielenkiintoiseksi kuin olin odottanut. Italialaiseen tapaan kaupungissa on mopoja ja skoottereita valtavasti. Itse Triesten kaupunki on kiveä ja betonia, eikä siellä ollut juurikaan puistoja tai istutuksia.

Triesten suosituin kohde lienee Miramare linnake, Rooman ajan teatterin rauniot, keskusaukio joka sijaitsee aivan meren äärellä, San Giuston linnan alueen ja katedraali. Bongasimme myös San Spiridionen serbialaisen ortodoksikirkon, jonka koristuksissa oli käytetty jonkin verran kultaa. Triestessä on myös lukuisia museoita.

Useat Triesten nähtävyydet sijaitsevat kävelyetäisyydellä. Kaupungin yläpuolella Opicinan-kylässä on näköalapaikka, jonne pääsee ratikalla. Sieltä kelpasi hyvässä säässä katsella maisemia kauas Adrianmerelle.

Grotta-Giganten suuret luolat ovat myös kiva tutustumiskohde. Tippukiviluolat sijaitsevat muutaman kilometrin päässä Triestestä vuorille päin. Luola on niin iso, että se on päässyt Guinnessin ennätysten kirjaan. Paikka oli ihan hieno, mutta sen kokemiseksi oli ensin laskeuduttava mieletön määrä portaita alaspäin, ja sitten vielä kavuttava sama määrä ylöspäin. Pari hullua keski-ikäistä kilpailuhenkistä suomalaista hoitivat sen tyylikkäästi sisulla ja etujoukoissa! Hissittömyyden takia paikka ei sovi liikuntarajoitteisille tai huonojalkaisille. Myöskin pienten lasten kanssa voi olla haasteellista laskeutua alas luolaan ja kavuta rappuset ylös.

Matkalla takaisin kohti Ljubljanaa, törmäsimme samaan liikkumisongelmaan. Nou suoraa junayhteyttä. Niinpä sujuvasti tutkailemaan bussiyhteyksiä, joita olikin runsaasti tarjolla.

Triesten bussiasema sijaitsee aivan juna-aseman vieressä. Bussilippu oli erittäin edullinen ja bussi kaikin puolin mukava. Matkustajina oli paljon ulkomaalaisia, jotka olivat napanneet kyydin tälle pitkänmatkan linjalle eri puolita pysähdyskaupunkeja.

Suunnitellusta alle kahden tunnin matkasta tuli kohdallamme kuuden tunnin matka. Mutkan matkaan toi aistittu pakolaisten massaliikehdintä Eurooppaan, jota ei vielä tuossa vaiheessa oltu kerrottu suurelle yleisölle.

Heti Slovenian puolella kaikki rekat, bussit ja pakettiautot ohjattiin tarkastukseen. Tarkastukseen ohjattujen ajoneuvojen määrä oli melkoinen.

Passit esille, matkalaukku mukaan ja koko bussi tyhjäksi -> tarkastukseen. Sivusilmällä tarkasteltuna systemaattinen tarkastus tehtiin myös rekkoihin ja pakettiautoihin. Pienen pieni levähdysalueen kioskikahvio ei ollut osannut varautua moiseen kymmenien bussien + muiden kulkuvälineiden ruuhkaan ja siinä sitten aika moni kärvistelikin janoisena ja nälkäisenä kuumassa heinäkuisessa iltapäivässä. Monen tunnin kuluttua kaiken todettiin olevan kunnossa ja matka jatkui. Nyt jälkeenpäin ymmärrettynä etsinnässä oli jo tuolloin Eurooppaan pyrkineitä jäniksiä.

Saavuimme illansuussa Ljubljaniaan ja ehdimme vielä illallistaa pimenevässä heinäkuisessa illassa  ennen seuraavan päivän paluulentoa kotiin.

Lontoo – Bryssel – Amsterdam

Lontoo

Lensimme kesällä Lontooseen Finnairilla.  Heatrowin kentältä nappasimme Oystercardit ja otimme metron kohti keskustaa. Näppärämmin Lontoossa liikkuu metrolla. Reitti kannattaa katsoa etukäteen, koska liikkuminen metrossa on nopeatempoista ja metrokarttaa pällisteleväksi turistiksi ei voi ihmismassassa jäädä. Lontoon metro on melko laaja, joskin selkeä ja helppo ymmärtää.

Jos Lontooseen lentää Gatwickin kentälle pääsee sieltä kätevästi junalla Victorian asemalle.  Heatrowista taas voi matkustaa kätevästi Paddingtonin asemalle.

Ladattava Oyster Card kannattaa ostaa jo lentoasemalta. Oyster Cardilla voi matkustaa Lontoon paikallisliikenteen busseissa, metroissa ja DLR-junissa.  Oyeter Cardilla saa myös alennusta monissa museoissa, joissakin ravintoloissa, teattereissa ja nähtävyyksissä. Oyster Cardista saa pantin ja sinne talletetut rahat takaisin lähtiessä maasta, kun palauttaa kortin vaikkapa rautatien myyntipisteeseen.

Majoituksen hinta-laatusuhde ei Lontoossa kohtaa. Silti ihanat Viktoriaaniset talot, joissa toimii hotelleja, ovat omatakeisia natisevine lattioineen, kapeine portaineen ja noh, jonkin sortin kylpyhuoneineen…

Kovin isoa ja painavaa matkalaukkua ei kannata ottaa mukaan, koska sen kantaminen ylös kapeita portaita ottaa voimille. Lisäksi metroasemilla ei juurikaan ole hissejä ja ison laukun kantaminen ylös-alas portaita tai roudaaminen rullaportaissa on mielenkiintoista puuhaa, puhumattakaan tupaten täynnä olevista metroista. Ihan ok hotelleja löytyy Bayswater-Paddington alueelta, josta pääsee kätevästi vieressä sijaitsevaan Hyde Parkiin.

Toinen ok ja rauhallinen hotellialue on Edgware Roadin ja Queenswayn välillä.

Näillä alueilla on ihan turvallista liikkua illalla, niin metrolla kuin ulkonakin. Alueella on myös pubeja ja erilaisia muita ruokapaikkoja.

Kannattaa mennä pubiin ruokailemaan, on se aina yhtä kiva kokemus, vaikka ruoka ei mitään gurmeeta olekaan. Tunnelma pubeissa on  sitäkin rennompi ja omantakeinen.

Pakkohan se oli siis syödä  perinteinen fish & ships. Hintataso ruoan ja juoman suhteen vaihtelee. Lontoo ei kuitenkaan ole mitenkään halpa kaupunki.

Lontoossa on niin paljon katsottavaa, että niitä ei millään ehdi käydä kerralla läpi. Lontoosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Lontoossa on monta juna-asemaa ja kannattaakin tarkistaa lähtöasema, sillä juna-asemat sijaitsevat hyvien metroyhteyksien päässä, mutta melko kaukana toisistaan.

Eri puolilla olevilta juna-asemilta lähtee junia hieman eri puolille Isoa-Britanniaa. Menimme metrolla King’s Crossin juna-asemalle, jossa on Harry Potterin 9 ¾ Tylypahkaan lähtevä laituri. Paikalla on aina kamalasti turisteja kameroineen. Samalta asemalta, tai sen sivussa olevalta St Pancrasin asemalta lähtee kanaalin ali liikennöivät Eurostar-junat. Suoria junayhteyksiä  on tarjolla moniin Euroopan kohteisiin. Itse lähdimme Brysseliin.

Varauksen junaan teimme vaivattomasti netissä. Junaliput kannattaa ostaa ennakkoon, koska silloin voi saada edullisia tarjouslippuja.

Meidän liput maksoivat n. 50 € /hlö. Junalla matkustaa sen kätevyyden takia paljon ihmisiä, joten viimehetken lippuja voi olla vaikea saada.

Juna on nopea tapa vaihtaa kanaalin puolta, sillä jäähän pois matkat lentokentälle ja oleskelu siellä. Kanaalin ali lähtevien junien turvatarkastukseen pitää kuitenkin varata hieman aikaa. Turvatarkastus vastaa lentokentän turva- ja passitarkastusta. Asemalla pitääkin olla noin tuntia ennen junan lähtöä.

Turva- ja passintarkastuksen jälkeen istutaan lähtöaulaan odottamaan pääsyä junaan. Odotushallissa on kahvio, josta voi ostaa pientä juotavaa ja syötävää. Juna kulkee suuren osan matkasta maanpäällä, matkanopeuden ollessa lähes 300 km/h.

Itse tunneliosuus kestää parikymmentä minuuttia ja sinne sujahdetaan ja sieltä sujahdetaan ulos vaatimattomissa puitteissa, joissa eri maiden liput vilistävät hetken ohi silmien, ilmoittaen saapumisesta toiseen EU-maahan. Vauhtia ei kyydissä juuri huomannut, mutta eipä maisemissakaan ollut mitään katseltavaa.

Junan istuimet olivat mukavan tilavat istua ja laukut saatiin hyvin niille varatuille säilytyspaikoille tai istuimien yllä oleville hyllyille, jonne mahtuu lentolaukun kokoinen laukku. Junassa olisi ollut myös ravintolavaunu, mutta vanuissa kiersi myös kärry, josta pystyi ostamaan juomista ja pikku syömistä. Monilla oli omia eväitä ja naposteltavaa mukana. Matka kesti n. 2 tuntia ja pian olimmekin Brysselissä, Bruxelles Midi asemalla. Matka oli kaikin puolin miellyttävän nopea siirtymä paikasta toiseen.

Uudemmat postaukseni Lontoosta löytyy täältä sekä täältä.

Bryssel

Brysselissä on kolme isoa rautatieasemaa; Bruxelles Midi, Central ja Nord. Euro junat saapuvat Bruxelles Midiin, joka sijaitsee keskustan ulkopuolella. Kaupunkiin sieltä pääsee kätevästi metrolla tai ratikalla. Myös lentokentälle menevä juna kulkee Midin, keskusaseman ja Nordin kautta.

Lentokentältä onkin kätevintä matkustaa keskustaan junalla. Asema sijaitsee lentokentän alimassa kerroksessa. Junalla pääsee keskustaan alle 20 minuutissa, eikä matkasta tarvitse pulittaa maltaita, n. 9 €/ suunta. Bryssel Midistä lähtee junat Saksaan, Ranskaan, Alankomaihin, Luxembourgiin ja Isoon-Britanniaan. Bruxelles Central on Brysselin sisäisen liikenteen päärautatieasema, joka sijaitsee aivan kaupungin ytimessä. Sieltä on kaikkialle ydinkeskustan alueelle lyhyt kävelymatka. Asemalla voi myös vaihtaa kulkupelin kätevästi metroon tai ratikkaan. Keskusasemalta lähtee junia ympäri Belgiaa ja joihinkin naapurimaiden kaupunkeihin.

Juna onkin kätevä tapa liikkua, sillä matkat ovat lyhyitä ja junalippujen hinnat melko edullisia. Maan sisällä oleviin ”lähijuniin” voi ostaa lipun asemalta, mutta naapurimaihin suuntautuviin juniin kannattaa varata lippu etukäteen ja mielellään ajoissa, jolloin  matka on huomattavasti halvempi, kuin jos ostaisi sen paikanpäältä.

Brysseli on melko pieni, joten jos ei ole tarvetta shoppailuun koluaa sen helposti läpi päivässä.

Hotelimme sijaitsi lähellä Nordin asemaa. Hotellissa ei ollut mitään vikaa, mutta sen sijainti ei ollut paras mahdollinen. Ensimmäisenä päivänä kävelimme hotelilta vanhaan kaupunkiin Grand Place aukiolle ja täytyy kyllä sanoa, että tunne ei ollut kovin turvallinen tai miellyttävä, kun kulki maahanmuuttajien ja kerjäläisten kansoittaman alueen läpi. Tunnelma oli jopa hieman vihamielinen. Jatkossa teimme matkan metrolla.

Grand Place aukiota ympäröi kauniit barokkityyliset talot ja upea kaupungintalo. Alueella on myös runsaasti kahviloita ja ruokapaikkoja sekä suklaapuoteja. Vanhakaupunki oli kaunis ja siellä oli leppoisaa kuljeskella, joskin ihmisiä oli paljon vaikka olikin vasta aikainen kevät ja varsinainen turistikausi ei ollut vielä alkanut.

Pissaava Manneken Pis patsas sijaitsi turvallisesti poliisitalon lähellä. Seinässä jalustalla seisova patsas oli paljon pienempi kuin olimme ajatelleet. Paikalla oli satoja kuvanottajia, joten pituudesta ja kaukaa suurentavasta isosta obarista olisi ollut hyötyä.

Kaupungintalon takana oli pieni puisto, jonka vieressä oli Brysselin katedraali. Puistosta nappasimme kuuluisat vohvelit huikopalaksi ja jatkoimme kävelyä pilvisessä säässä kuninkaanlinnan ohi EU-parlamentin eteen, josta jatkoimme matkaa Parc du Cinquantenaire puistoon, jonka perällä oli mainio automuseo Autoworld.

Illalla palasimme vielä ihailemaan Grand Place aukiota. Aamulla hyppäsimme metroon ja jatkoimme kohti Midin asemaa, josta jatkoimme junalla matkaa Amsterdamiin.

Toinen postaukseni Brysselistä löytyy täältä.

Amsterdam

Matka Brysselistä Amsterdamiin kestää n. 2h ja maksaa lipusta riippuen n.30-40 €. Matkan hinta  riippuu taas kellonajasta ja kuinka lähellä matkustusaikaa matkan varaat. Belgiassa, Luxembourgissa ja Alankomaissa voi hyödyntää Eurail Benelux passia, jolla voi matkustaa 3, 4, 5 tai 8 päivää kuukauden sisällä rajattomasti. Jos matkustat TGV tai Thalys junilla, täytyy  juniin tehdä ja maksaa paikkavaraus erikseen. Myös tähän passiin sisältyy erilaisia alennusetuja museoihin, näyttelyihin jne… Meidän tapauksessa kannatti ostaa liput yksittäin, sillä junapassin hinta olisi ollut n. 160 €/hlö  kolmen päivän käyttöoikeudesta.

Nopeasti taittui matka Brysselistä suoraan Amsterdamin keskustaan.  Amsterdamin kaunis juna-asema on aivan kaupungin keskustassa. Veimme tavarat hotelille ja lähdimme ihailemaan Amsterdamia. Kevät oli tuonut tullessaan auringon ja lämmön, joten mikä kaupungilla oli kulkiessa.

Amsterdam tarjoaa myös monenlaista katsottavaa ja koettavaa kaiken ikäisille. Amsterdamin vanha ydinkeskusta on melko kompakti, eikä uusikaan keskusta ole kovin laaja.  Jalan pystyy liikkumaan melko hyvin ja jos jalkaisin ei jaksa, niin keskusta-alueella liikkuu ratikoita, joiden kyytiin on helppo hypätä. Matkustettaessa keskusta alueen ulkopuolelle metro on hyvä vaihtoehto. Metrossa käy samat liput, kuin raitiovaunuissa.

Amsterdamissa kuten muuallakin Alankomaissa on valtavasti pyöriä ja pyöräilijöitä. Liikenteessä onkin varaottava myös autojen lisäksi lujaa ajavia pyöräilijöitä.

Ehdottomasti kannattaa käydä maistelemassa juustokauppojen juustoja, ja ihailla kanavia joko kanavaristeilyllä tai sitten vaan kiertelemällä kanavien reunustoja.

Oude Kerkin alueelta suunnistaessaan takaisin uuden keskustan suuntaan törmää Punaisten lyhtyjen alueeseen. Sen läpi kulkiessa puna nousee väkisinkin poskille ja katse painuu naisihmisellä maahan.

Amsterdamissa on joitain Euroopan tunnetuimpia museoita, joihin kannattaa poiketa jos on taiteen ystävä. Keväisen kauniina päivänä oli kiva poiketa Albert Cuypstraatilla olevalle torikadulle, jossa myytiin kaikenlaista. Paikalla oli pari muutakin  kuin vain me, joten oikea ihmisvilinä torilla oli ja tavaroista kannattikin pitää visusti kiinni. Kävellessämme ympäri kaupunkia vastaan tuli erilaisia ja eri kokoisia kirpputoreja, joissa oli oikein mukava kuljeskella ja tutkailla mitä erilaisempia myynnissä olevia tavaroita.

Ruoka Amsterdamissa ei ollut kovinkaan erikoista. Tosin jos menee gourmee paikkoihin, saa varmaankin rahoilleen vastinetta, mutta perus turistipaikat eivät tarjoa mitään erikoista makuelämystä.

Hintataso oli aikalailla Suomen tasoa. Hotellien hintataso vaihtelee vuodenajasta ja paikasta riippuen, mutta myös hotellien taso vaihtelee paljon. Vaikka Amsterdamilla on maineensa, ei siellä ollut mitenkään turvaton olo. Myöskään turistien määrä ei aiheuttanut ahdistunutta oloa.

Yllättävää kyllä, Alankomaissa korttimaksumahdollisuutta ei ole kaikissa paikoissa, joten rahaa kannattaa kantaa lompakossa. Myös juna-asemien automaateista lippu ostetaan kolikoilla. Amsterdamin juna-asema on iso ja vilkas paikka. Junalippuja saa asemalta automaateista tai info-pisteestä. Juna lentokentälle on nopea ja maksaa alle 5 €. Lentokentälle pääsee myös shutle-busseilla, bussilla tai taxilla.

Juna-aseman toisessa kerroksessa on viehättävä ja tunnelmaltaan mainio kahvila, jossa voi nauttia juomat ennen siirtymistä seuraavaan kohteeseen. Me siirryimme junalla lentokentälle ja matkalle kohti kotia.

Amsterdamin lentokentän tulo- ja lähtöaula on melkoinen kauppojen ja ruokapaikkojen  kompleksi. Ihmisiä vilisi sinne tänne. Juna-asema sijaitsee kätevästi lentokentän yhteydessä ja sieltä on myös suoraan hyvät yhteydet eri puolille Alankomaita sekä joihinkin naapurimaiden suuriin kaupunkeihin.

Viimeisin Amsterdamin nlogi löytyy täältä.

Lugano – Davos – Zurich

Lugano

Matkasimme Milanon keskusrautatieasemalta junalla Luganoon. Junia menee parin tunnin välein ja matka kestää hieman yli tunnin.  Lugano  sijaitsee Etelä-Sveitsissä  upeissa maisemissa vuorten ympäröimän Luganojärven rannalla aivan Italian rajan tuntumassa. Luganossa puhutaan pääasiassa italiaa ja liikennöinti rajan yli Italian puolelle on vilkasta. Luganossa myös työskentelee paljon ihmisiä, jotka asuvat Italian puolella, koska se on halvempaa.

Olimme Luganossa syksyllä, joten aivan valtavaa turistiryntäystä siellä ei silloin ollut. Italian vaikutus alueeseen näkyy selvästi, muussakin kuin vain kielessä.

Luganon rautatieasema sijaitsee keskustan yläpuolella. Sinne pääsee kaapelivaunulla tai kiipeämällä portaita ylös rinnettä. Keskustan ja juna-aseman välillä kulkee myös bussi ja taksit. Korkeuserot keskustan alueella ovat aika isot ja kiivettävää riittää.

Luganon keskusta on melko pieni, ja itse kaupunki sijaitsee järven rannan tuntumassa. Piazza della Riforma aukiota reunustavat upeat kivitalot ja Luganon kaupungintalo. Aukiolla sijaitsee paljon kahviloita ja ravintoloita, jotka täyttyvät lounasaikaan paikalle saapuvista kalliisiin pukuihin pukeutuneista liikemiehistä. Lähistön kadut ovat täynnä toinen toistaan hienompia ja kalliimpia urheiluautoja, joista monet on rekisteröity Italian puolelle. Iltaisin samalle aukiolle kerääntyy paikallista väkeä ruokailemaan tai nauttimaan lasin viiniä. Luganon vanhan puoleisessa keskustassa ei ole kovin montaa hotellia.

Asuimme Hotel Gabbanissa, joka oli siisti ja rauhallinen hotelli keskeisellä paikalla lähellä järveä. Lugano laajenee keskustasta koti pohjoista, jonne asutus ja teollisuus sekä uudemmat kaupat ovat keskittyneet. Merkkiliikkeiden valikoimaa voi vain ihailla näyteikkunoiden takaa. Pikku budjetilla matkustavalla ei ole asiaa edes tuulikaappiin. Lugano on kaikkineen melko kallis paikka.

 

Luganossa on useita vanhoja kirkkoja. Ulkoapäin vaatimattoman oloinen 1500-luvulla rakennettu Chiesa di Santa Maria degli Angeli  pitää sisällään upeat seinämaalaukset. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan.

Luganon rantabulevardi ja järvimaisemat ovat kuin satukirjasta. Myös keskustan rinteeseen nousevat kapeat ja vanhat kadut ovat kiehtovia.

Luganon ilmapiiri oli leppoisan ruuhkaton ja turvallinen. Luganosta käsin on helppoa tehdä retkiä ympäröivään vuoristoon. Alueelta löytyykin paljon erilaisia patikkapolkuja ja reittejä. Maisemia voi myös ihailla erilaisilla Lugano järvelle suuntautuvilla järviristeilyillä tai vuokrattavilla polkuveneillä.

Itse emme näihin menneet koska suuntasimme kohti Davosia ja sen hulppeita maisemia.

 

 

Davos

Matkasimme Luganon rautatieasemalta junalla Bellinzonaan, jossa oli tosi nopea vaihto ihanaan kaksikerroksiseen keltaiseen postibussiin. Postibussiverkosto on hyvä Sveitsissä ja niillä pääsee kätevästi pieniinkin paikkoihin. Muuten paikkakuntien välinen julkinen liikenne painottuu juniin. Bussit ovat uusia ja moderneja ja kokemuksesta voin sanoa, että ainakin sulan aikana ne kulkevat tosi tiukkaan viritetyssä aikataulussa. Bellinzonan asemalla rivissä seisoi useita keltaisia postibusseja ja oikean löytäminen 4 min vaihtoaikana oli hikistä puuhaa.

Bussi löytyi ja sillä huruttelimme läpi kauniiden alppikylien ja maisemien aina Thusikseen asti. Matkalla saimme ihailla vuorenrinteitä alaspäin valuvia putouksia, idyllistä maaseutua lehmälaitumineen ja heinälatoineen sekä havumetsineen.

St. Moritsista tulevaan junaan kannattaa sijoittua oikealle puolelle ja taaimmaisiin vaunuihin, jotta näkee kaarevalla kivisillalla sekä junan alku, että loppupään samaan aikaan, ennen kuin juna jatkaa matkaa vuoren sisään pitkään tunneliin.

Junissa on yleensä isot ikkunat ja ainakin pari maisemavaunua, joissa ikkunat ulottuvat kattoon saakka. Monissa junissa, myös ikkunat ovat avattavia, joista voi sitten napata paremmin kuvia.

Tämä pätkä  Thusiksesta Filisuriin on osa Bernina Express maisemajunareittiä. Tarjoilijat kulkivat vaunuissa myyntikärryn kanssa, josta sai ostettua juotavaa ja pientä purtavaa.

Filisurissa vaihdoimme Davosiin menevään junaan. Lähestyttäessä Davosia silmiini avautui tutut maisemat.  Ne maisemat, joita olin perheelleni kuvaillut monet kerrat. Myös kieli vaihtui saksaan. Davos sijaitsee solassa vuorten ympäröimänä. Solaan tulee ja menee tie ja rautatie.

Monen, varsinkin turistien mielestä Davos Platz = Davos, vaikkakin Davosiin kuuluu ympäröivät alueet Davos-Dorf, Frauenkirch, Glaris ja Monstein.

Davos on historiasta tuttu kansainvälinen loma-, parantola- ja kulttuurikeskus. Nyttemmin se on kehittynyt konferenssikaupungiksi, jossa maailman johtavat talouspäättäjät kokoontuvat vuosittain.

Myös talviurheilulla on Davosissa pitkät perinteet, miksi olenkin Davosissa vieraillut useat kerrat. Katsastamassa oli käytävä ihana puinen jäähalli, jonka rakenteet ovat kerrassaan kauniit.

Itse Davos on melko iso ”kylä”. Kaupunkia halkoo kaksi kaupungin läpi kulkevaa tietä. Toinen vie ja toinen tuo. Ylemmän tien varrella on kaupat ja pankit sekä Schneiderin leipomo –kahvila, josta saa maailman parasta sitruuna- ja päärynäsuklaakakkua. Juna-asema sijaitsee alemman tien lähellä. Lisäksi lähellä on melko pieni, mutta pirun kylmävetinen järvi.

Kaupungista löytyy nykyään melkein kaikki tärkeimmät merkkiliikkeet, mutta joukossa sinnittelee myös useita perinteisiä turistikauppoja. Vuodenajasta riippumatta Davosissa on aina turisteja ja vilinää, silti paikka on hyvin rauhallinen ja turvallinen.

Ylös oli päästävä, jotta saa sielulleen rauhan. Suunta siis kohti Parsenin huippua. Alueella on myös muitakin mainioita kohteita tiirailla kauas, kuten Jakobshorn ja Rinerhorn. Kohti huippua kulkee rinnejunan ja köysiradan lisäksi myös patikointipolut, jotka ovatkin melkoisessa suosiossa. Samoin alamäkipyöräilijät ja riippuliitäjät ovat tavallinen näky Davosin ympäristössä.

Davos on sveitsiläiseen tapaan melko kallis kaupunki. Yövyimme pari yötä Morosani Schweizerhof-hotellissa, joka sijaitsee keskeisellä paikalla aivan Davosin keskustassa. Hotellista oli upeat näkymät vuorille. Hotelli oli erittäin siisti, rauhallinen ja henkilökunta oli ystävällistä.

Davosista löytyy myös paljon hyviä ravintoloita. Me söimme oikein maukkaan peura-annoksen Alpenhof Davos ravintolassa.

Davosin sisäisessä liikenteessä kulkee paikallisbussi, jolla pääsee kätevästi hiihtohisseille. Kaupungissa on myös taxeja saatavilla.

Davosista on erittäin hyvät kulkuyhteydet pääkaupunki Zurichiin. Junia kulkee melko tiheään, joten nappasimme asemalta itsellemme sopivan junan ja jatkoimme matkaamme kohti Zurichiä. Junaa vaihdettiin kerran Landquartissa ja hiljalleen maisemat vaihtuivat jylhistä vuorimaisemista laaksoisiin maisemiin, joissa radan vierustaa kulki vilkkaasti liikennöity moottoritie sekä laajat maissiviljelmät. Ennen saapumista Zurichiin saimme ihailla junan ikkunasta upeaa Zurichin järvimaisemaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Zurich

Vietimme viikonlopun Zurichissa, joten mielettömän Busines Cityn tuntua emme siellä kokeneet. Vaikka Zurich onkin Sveitsin suurin kaupunki, vaikutti se melkoisen uinuvalta paikalta, jopa aika pieneltä. Kaupunki on sen verran pieni, että siellä pystyy helposti kävelemään paikasta toiseen.

Kävelimme Limmat joen reunaa kumpaakin suuntaan, pysähtyen ihailemaan kimaltelevaa Zurich järveä. Järvelle on tarjolla useita erilaisia veneretkiä. Pitkät rantapromenadit reunustavat järveä, ja niillä on mukava kävellä ja ihailla maisemia. Järvellä oli tuolloin paljon huviveneitä. Veneet olivat kohtuullisen vaatimattomia ja pieniä. Autot sitten sitäkin hienompia ja kalliimpia.Kaikesta kuitenkin näkee, että Zurich on rahan koti.

Hulppean näköiset asuintalot sekä pankkien ja vakuutuslaitosten pääkonttorit keskustan ympärillä olivat silmänruokaa.

Limmatquai rantakatu alkaa vanhasta kaupungista ja kulkee Limmat joen vartta monien tunnettujen nähtävyyksien sekä hienojen siltojen ohi, läpi vanhan keskiaikaisen keskustan. Vanha kaupunki kiemurtelevine mukulakivikujineen tarjoaa paljon katseltavaa. Sieltä löytyy vanhojen rakennusten lisäksi suklaakauppoja, luksusmyymälöitä, designputiikkeja ja erilaisia taidegallerioita.

Zurichin vanhan kaupungin tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluvat siellä sijaitsevat lukuisat kirkot ja kellotornit. Grossmünsterin kaksoistorneista onkin muodostunut kaupungin symboli. Kirkon torniin voi kiivetä ihailemaan upeita maisemia yli Zurichin.

 

Kaupunkikohteena Zurich ei ole mitenkään kummoinen. Kaupungin päärautatieasema sijaitsee aivan keskustassa ja siitä lähtee junia ympäri Sveitsiä, miksi Zurich onkin mainio kauttakulkupaikka. Vaikka kaikki on Sveitsissä melko kallista, yllättävästi junalla liikkuminen on melko edullista.

Turistit voivat ostaa Sveitsin ulkopuolelta Swiss Travel Passin, joka käy juniin ja busseihin, vesibusseihin sekä kaupunkiliikenteeseen. Lisäksi passilla saa alennusta vuorille kulkeviin rinnejuniin ja hisseihin 50 %. Passilla pääsee myös 500 museoon. Swiss Travel Passissa on matkat 3,4,8 tai 15 päivän ajaksi. Kakkosluokan lippu kolmeksi päiväksi maksaa n. 230 CHF. Tällä matkalla halvemmaksi tuli ostaa liput yksittäin. Zurichin lentokenttä on melko lähellä ja matka sinne kestää 10 minuuttia. Näppärästi kentälle pääsee junalla. Ei kun kyytiin ja kohti kotia.