Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Kypros

Kypros

Protaras, Kypros, 4.-12.10.2013

3.8.2015

Kyprokselle lähdimme vähän isommalla porukalla. Reissussa oli mieheni Rikun lisäksi tyttäremme Linda, sekä hänen poikaystävänsä vanhempineen. Olimme entuudestaan hyviä tuttuja, joten päätimme vuokra yhdessä vähän suuremman Villan, jossa voisimme majoittua sen sijaan, että olisimme ottaneet kaikille omat hotellihuoneet. Ratkaisu oli loistava, koska vuokraamamme Kalamies Villa oli todella kiva. Villan pihalla oli pieni oma uima-allas, jonne pääsi pulahtamaan. Tosin vesi oli kyllä suhteellisen kylmää. Villasta löytyi keittiö, jossa voi itse valmistaa aamupalat ja keitellä iltapäiväkahvit, sekä pesukone, jolla pystyi kesken lomaa pyöräyttää pikkupyykkiä uuteen käyttöön.

Villat sijaitsivat hotelli Athea Beachin yhteydessä, ja hotellin isot uima-altaat, kuntosali, iltaohjelmat ja muut palvelut olivat myös käytössämme.

Nuoriso vuokrasi käyttöönsä mönkijän, ja oli siitä iloa meille aikuisillekin, kun voi lähettää nuorison mönkijällä kaupoille tarpeen tullen. Toki pieniä kauppoja löytyi aivan Villan vierestäkin.

Konnos Beach

Konnos Beach

 

paikallista taksimuotia

Paikallisia takseja

 

Linda

Linda pulahtaa omaan altaaseen

Vaikka oman altaan vesi olikin kylmää, niin kyllä siellä sentään uida uskalsi.

 

nissi beach

Nissi Beach

lenkkipolku

Meren rannalla oli hyvät lenkkimaastot, kiva puinen alusta millä juosta, ja illalla valaistu hyvin.

Kalamies Villa - Hotelli Althea Beach

Kalamies Villa – Hotelli Althea Beach