Suomen suurin matkablogiyhteisö
Ifestia

Ifestia

26.9.2018

Santorinilla vietetään vuosittain Ifestia-juhlaa tulivuorenpurkauksen muistoksi. Noin 1500 eKr tulivuorenpurkaus lennätti silloisen pyöreän saaren sisäosat ilmaan ja vesi täytti kadonneen maa-alueen syöksyessään 11 km levyiseen kraatteriaukkoon.

Aikoinaan pyöreästä saaresta on jäljellä kalderan reuna, Santorini, sekä Thirasia. Kalderan keskellä sijaitsevat saaret Nea Kameni ja Palea Kameni (sekä pieni Aspronissi), jotka nousivat pintaan vuoden 1500 eKr purkauksen jälkeen.

Emme tienneet etukäteen mitään Ifestia juhlasta, joten varasimme uteliaina Ifestia -erikoisristeilyn. Festivaali on yksi suosituimpia tapahtumia Santorinilla, myös paikallisille. Juhlan kunniaksi tulivuorenpurkaus luodaan Nea Kamenilla virtuaalisesti uudelleen, käyttämällä näyttäviä ilotulitteita sekä vaikuttavia erikoistehosteita.

Risteily maksoi 50 €, ja oli ehdottomasti hintansa arvoinen. Meidät noudettiin bussilla läheiseltä noutopisteeltä, josta lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä oleva bussi lähti kohti Athiniosin satamaa, jonne saavuimme illansuussa, noin puoli kuuden aikaan.

Satamassa oli useampikin laiva odottamassa matkustajia ja meidät ohjattiin laivaan, jossa oli selostus sekä englanniksi että espanjaksi.

Matkustajien noustua kyytiin alkoi laivamatka merellä, tai Kaldera-järvellä, kuten tuota suojaisaa merenpoukamaa kutsutaan. Laivalla oli rento meno, jota vauhditti risteilyn hintaan kuulunut ilmainen viinitarjoilu. Laivan baaritiskillä oli valkoviinihanat, joista kukin sai omaan tahtiin käydä lorottamassa viiniä lasiin. Vesipullosta tosin joutuikin sitten maksamaan euron verran.

Illan hämärtyessä pääsimme ihailemaan upeaa auringonlaskua merellä.

Pimeän laskeuduttua laivamme lipui Nea Kamenin edustalle odottamaan illan kohokohtaa, suurta ilotulitusta.

Ilotulitus ylitti kaikki odotuksemme ja oli jotakin aivan mielettömän upeaa. Kaikki värit, valot ja äänet kuuluivat ja näkyivät upeasti pimeällä merellä. Ja juuri kun ennätit ajattelemaan, että nyt ilotulitus päättyi, niin valoshow alkoi aina vain uudelleen jatkuen lähes puolen tunnin ajan. Upea kokemus!

Annoin kännykän kuvata videolle lähes koko ilotulituksen ajan, samalla kun seurasin itse tapahtumaa. Eli sain koko ilotulituksen tallennettua, mutta ikävä kyllä kuvauksen laatu on surkea ja välillä kun vilkaisin puhelinta, niin huomasin kuvaavani ihan sivuun. Noh, eipä tuota tunnelmaa olisi ollut mitenkään mahdollista saada talteen, se pitää kokea paikan päällä.

Linkki ilotulitusvideoon: https://www.youtube.com/watch?v=-5va-U95R0M&t=28s

Seuraavassa osiossa kerron lisää retkestämme Kuvankaunis Santorini https://www.rantapallo.fi/matkustaja/category/kuvankaunis-santorini/

No Comments

Leave a Reply