Suomen suurin matkablogiyhteisö
Kanchanaburi Thaimaa

Kanchanaburi, retki Kwai-joelle 11.-12.1.2018

22.1.2018

Sadepäivä Hua-Hinissa

Alun perin olimme suunnitelleet Kwai-joen retkeä loman toisen viikon tiistai-keskiviikolle, mutta sääkartta lupasi sadetta keskiviikolle, joten siirsimme Kwai-joen retken torstai-perjantaille.

Sateiselle keskiviikolle piti kuitenkin jotakin ohjelmaa keksiä, joten lähdimme junalla Hua Hiniin. Junamatka kesti reilu parikymmentä minuuttia ja hintaa matkalla oli vaivaiset 6 bahtia, eli noin 0,15 €.

Sade tietenkin haittasi jonkin verran kaupunkiin tutustumista, ja mm. Apinavuori, Khao Takiabilla käynti jätettiin suosilla välistä.

Päivä kuitenkin sujui leppoisasti välillä ravintoloissa sadetta pidellen ja illan tullen palasimme lava-autolla Cha-Amiin.

Pääsimme todistamaan, miten näppärästi moottoroidulla resiinalla kuljettiin raiteilla.

Juna tulossa

Junassa oli mahdollisuus ostaa pientä purtavaa. Kauppiaita riitti. Takana konduktööri virka-asussaan.

Hua Hinissä satoi. Kastuttiin läpimäriksi, mutta onneksi oli lämmin.

Kwai-joen retki

Torstaina sade oli väistynyt ja lähdimme Kwai-joen retkelle. Ostimme retken rantakadun paikalliselta retkikauppiaalta, ja hintaa kahden päivän reissulla oli 4500 bahtia, noin 115 €.

Hinta sisälsi esitteen mukaan museokäynnin, Kwai-joen sillalla käynnin, lounaat molemmille päiville, illallisen, yöpymisen lauttahotellissa aamiaisella, junareissun  ja vesiputouksella käynnin.

Todellisuudessa retkeen sisältyi niin paljon enemmän kuin osasimme odottaa, että nimesimme retken uudelleen “Yllätys-retkeksi”. Toivottavasti osaan edes hieman kuvailla tätä meidän retkeä, joka oli henkeäsalpaavan upea kokemus!

Seurueemme oli pieni, eli vain minä, Riku ja Kankaanpään porukasta Nina. Sekä tietenkin matkanjohtajamme Cook. Lähdimme matkaan pikkubussilla, jolla meidät noudettiin hotellilta aamulla klo 7:00.

Auto oli tilava ja hyvin ilmastoitu. Ninat istuivat edessä ja Riku takana. Hauskaa oli, kun Riku pyysi ”Nina, saisinko vesipullon?”, niin molemmat Ninat ojensivat Rikulle pulloa 🙂

Ensimmäinen kohde, jonne saavuimme, oli Chungkai War Cemetery, joka sijaitsi noin viitisen kilometriä Kanchanaburin kaupungista. Kiersimme muutamia hautakiviä. Uhrien joukossa oli lähinnä hollantilaisia ja amerikkalaisia sotavankeja, nuoria miehiä. Pitkät hautarivit muistuttivat julmasta kohtalosta, jonka niin moni joutui kokemaan sotavankeina rautatietä rakentaen.

Hautausmaalta matka jatkui Death Railway Museumiin, joka oli  Don-Rak War Cemeteryn, eli Kanchanaburi War Cementeryn vieressä. Lisää vastaavanlaisia hautakiviä, joita oli myös edellisellä hautausmaalla.  …. 6982 australialaista, hollantilaista ja brittiläistä sotavankia,  jotka menettivät henkensä rautatien rakennuksessa. Sanattomaksi vetää.

Kwai-joen silta

Seuraava pysähdyspaikkamme oli Kwai-joen silta. Sen verran hitaasti kävelimme parkkipaikalta sillalle, että emme ennättäneet näkemään siltaa ajaneesta junasta kuin takavalot. Junan ajettua sillan yli, lähdimme kävelemään sillalla raiteita pitkin. Raiteiden reunoilla oli ulokkeita, joille pääsi seisomaan tarvittaessa, mikäli juna olisi tullut juuri sillä hetkellä kun ihmisiä on sillalla. Junia tuli harvakseltaan, ja junat kulkivat sillalla hyvin hiljaista vauhtia, joten mitenkään vaarallista raiteilla kävely ei ole.

JEATH WAR museum

Sillan jälkeen kävimme lähellä sijaitsevassa JEATH WAR museumissa. Museon nimessä oleva kirjainyhdistelmä JEATH muodostuu maista, jotka osallistuivat toisen maailmansodan aikana “kuoleman rautatien” rakentamiseen, eli Japani, Englanti, Amerikka, Australia, Thaimaa ja Hollanti.

Museoon oli 40 bahtin pääsymaksu, ja vaikka museo oli suhteellisen pieni, oli siellä ihan mielenkiintoista nähtävää. Tosin lasivitriinit ja näyttelyesineet olisivat kaivanneet pientä puhdistusta pölystä. Museossa pääsi kiipeämään myös ylempiin kerroksiin, joista oli hienot näkymät sillalle.

Praweenut

Museon jälkeen palasimme autolle ja matkamme jatkoi lounaspaikkaamme, ravintola Praweenutiin. Ravintola oli aluksi melko täynnä turistiryhmiä, mutta hiljeni pian, ja me olimmekin viimeiset asiakkaat syömässä. Tarjolla oli buffet -pöytä, ja ruoka kuului retken hintaan. Ainoastaan ruokajuomat tarvitsi ostaa erikseen.

Ravintola oli melko suuri, ja täynnä hauskoja yksityiskohtia. Oli patsaita, unisieppareita, suihkulähde, kukkia ja jopa oikeita papukaijoja.

Lounaan jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Seuraava kohde oli meille kaikille täysi yllätys. Oppaamme ajoi meidät kuoppaista hiekkatietä pitkin Tham Kra Saen juna-asemalle ja josta nousimme raiteille. Kielimuurin vuoksi emme ymmärtäneet yhtään mistä oli kyse, mutta saimme ohjeeksi, että “kävelkää puoli tuntia tuohon suuntaa” johon opas viittoi kädellään. Itse hän jäi autolle, joten olimme melko hämillämme, miksi meidän pitää nyt kävellä täällä raiteita pitkin puoli tuntia.

Lähdimme kuitenkin matkaan, ja ehkä noin 10 minuutin kävelyn jälkeen ymmärsimme mistä on kyse. Eteen avautui uskomattoman upea maisema, jossa junarata kiertää jyrkän vuoren seinämän vieressä ja alapuolella virtaa Kwai -joki. Miten hieno maisema!

Thamkra Saen asema

Tässä kohtaa meille valkeni, miksi rataa piti kulkea eteenpäin.

Elokuvistakin tuttu maisema.

Maisemapaikan kohdalla oli myös kallion sisälle rakennettu “temppeli”, jossa oli suuri kullanvärinen buddha. Kävimme katselemassa buddhaa ja kurkistelimme myös peräältä lähtevän matalan luolan suuaukkosta sisään, mutta emme kuitenkaan viitsineet lähteä kyykkimään matalaa käytävää pitkin sen pidemmälle, vaan palasimme takaisin autolle ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti majapaikkaa.

Raft hotelli Sai Yok luonnonpuistossa

Meillä ei ollut aavistustakaan millainen “hotelli” meille oli varattu. Reissun hinnan mukaan arvelimme majoituksen olevan suhteellisen vaatimaton. Ensimmäinen yllätys oli, kun saavuimme Sai Yokin luonnonpuistoon. Ahaa, majoitumme siis luonnonpuistossa… seuraavaksi arvuuttelimme jokaisen “hökkelin” kohdalla, olisiko tuo meidän majapaikka.

Lopulta saavuimme parkkialueelle ja lähdimme kulkemaan oppaan perässä kivistä tehtyä kävelytietä pitkin. Polun varrella oli kylttejä luontopoluista ja nähtävyyksistä. Ensivaikutelma oli siis varsin lupaava, joskaan majoituksesta ei ollut tietoakaan.

Hetken kuluttua eteen avautui näkymä joelle ja pitkä silta joen yli. Wau! Nyt näytti hyvältä! Emme ylittäneet siltaa, vaan laskeuduimme juuri ennen siltaa alas joessa kelluvalle hotellillemme. Hymy oli herkässä, kun odotukset majoituksen suhteen olivat mitä olivat, ja eteen avautui todella viehättävä, idyllinen lauttahotelli.

Saimme avaimet huoneisiimme, Nina 3, Riku ja minä 4, ja opamme huoneeseen 5. Huone oli hyvin pelkistetty, mutta siisti, sänky hyvä nukkua ja ihan oikea WC ja suihkukin löytyi. WC:n ovena toimi eteen vedettävä verho. Äänieristyksiä ei ollut lainkaan, joten jos naapurihuoneessa joku yksi, niin kuulosti lähes kuin samassa huoneessa olisi ollut.

Kun olimme saaneet tavarat huoneisiimme, opas pyysi, että saavumme ravintolaan klo 16:15. Ja pyyhkeet piti ottaa mukaan. Tiesimme, että olemme menossa vesiputousta katsomaan, mutta sen tarkempaa tietoa ei ollut paikasta.

Näkymä huoneen ovelta.

Vesiputoukset

Saavuimme siis hyvissä ajoin ravintolaterassille odottelemaan. Hetken päästä alkoi joelta kuulumaan moottorin ääntä, joka sekoittui vaimeaan musiikin rytmiin. Pikkuhiljaa musiikki voimistui, ja olimme aivan äimän käkenä, kun jokea pitkin lipui baari! Ihan oikea baari! Siinä me osoittelimme sormella, että katsokaa, tuolta saapuu baari.
Video lauttabaarista: https://www.youtube.com/watch?v=Ip4GubHFUOg&t=4s

Vilkuttelimme kyydissä oleille juhlijoille ja olimme niin keskittyneitä ihmettelemään tapahtumaa, että meni tovi, ennen kuin huomasimme, että hei, meidänkin baari lähti liikkeelle! Olimme siis lautalla, emmekä ravintolan terassilla. Tai siis olimme myös ravintolassa ja terassilla, joka lähti kulkemaan jokea eteenpäin. Lauttaa vedettiin veneellä ja saimme ihailla pöydän ääressä maisemista. Ei mennyt kuin hetki, kun saavuimme ensimmäiselle vesiputoukselle. Upean vesiputouksen kohdalla baari-lautta teki käännöksen ja lähdettiin takaisin päin, mutta pidemmälle toiseen suuntaan.
Video vesiputoukselta: https://www.youtube.com/watch?v=-sdUXBU-PLA&feature=youtu.be

Hetken kuluttua näimme jälleen toisen vesiputouksen. Miten hienoa! Tällä kertaa emme pyörähtäneet ympäri, vaan lautta ajoi “baarin terassin” suoraan vesiputouksen alle. Siihen jäimme parkkiin ihanan ilta-auringon valaistessa vesiputousta ja pääsimme nauttimaan luonnon omasta hierovasta suihkusta. Olimme niin innoissamme, että putouksen alla piti käydä useaan otteeseen siitä huolimatta, että housut oli pudota jalasta veden voimasta.

Märkinä ja onnellisina kietouduttiin pyyhkeisiimme ja tilattiin oluet, jotka nautittiin ilta-auringossa vesiputousta ihaillen. Mikä ihana hetki. Onneksi tultiin juuri tänne.

Auringon laskiessa teimme vielä pienen kävelylenkin sillalle ja metsään, jossa puiden juuret kiersivät maan pinnalla ja oksat olivat hauskoilla kiemuroilla ja joka näytti lumoavan epätodelliselta. Satumetsältä. Ihan paikka, olimme kaikki aivan myytyjä.

Illalliselle mentiin samaiselle terassille, tosin nyt ei lähdetty liikkeelle, vaan ravintola pysyi aivan paikoillaan. Ravintolassa ei ollut muita asiakkaita kuin vain me, ja opas istuskelemassa henkilökuntaan kuuluvan miehen kanssa. Kaikkialla oli ihanan rauhallista, ruoka maistuvaa. Ilta oli juuri sopivan lämmin ja tunnelmallinen.

Hyvin nukutun yön jälkeen saimme aamupalan sovittuun kellonaikaan, ja samalla sovimme oppaan kanssa lähtöajan.

Hellfire pass memorial museum

Seuraavan päivän ensimmäinen kohde oli Hellfire pass memorial museum. Paikka oli todella siisti ja mielenkiintoinen. Museorakennukselta lähti portaat alas alueelle, jossa rataa aikoinaan rakennettiin. (Memorial Walking Trail). Alueella oli yhä jäljellä pätkä kiskoja, sekä puisia ratapalkkeja. Maa koostui paikoitellen melko terävistäkin kivistä, joten lenkkarit olisivat olleet suositeltavat jalkineet kävelyyn.

Olosuhteet työmaalla olivat olleet rankat, Hellfire pass oli rataosuuden suurin kallioleikkaus. Kävelemällä jyrkkien kallioseinämien keskellä, voi vain yrittää kuvitella niitä olosuhteita, joissa nälkään näkevät sotavangit olivat joutuneet kärsimään. Työpäivät olivat olleet jopa 18 tuntisia, ja ruokana tarjottiin riisiä ja suolattuja vihanneksia kahdesti päivässä.

Museorakennuksessa näytettiin aina kolmen minuutin välein dokumentti, jossa kuvattiin tapahtumia filmattuna, sekä valokuvakoosteina. Seitsemän minuutin pituinen dokumentti veti ihmiset hiljaiseksi. Miten julmaa.

Saiyoknoi Water Fall

Seuraava pysähdys meillä oli Saiyoknoi Water Fall vesiputouksille. Kaunista katseltavaa. Otimme muutaman valokuvan putouksilta, jonka jälkeen oli aika lähteä jälleen lounaalle, paikka oli sama kuin edellisenäkin päivänä.

Junamatka

Viimeinen etappi retkellä oli kulkea junalla Wang Phosta Tha Kileen. Junareitille tuli myös tuo upea maisemapaikka, jossa olimme käyneet kävelemässä edellisenä päivänä. Junalippun hinnoittelu tosin huvitti, sillä tämä pieni “turistipätkä”, maksoi 100 bahtia, kun taas vastaavan mittainen reitti Cha-Amissa oli vain 6 bahtia.

Junamatka oli kiva päätös meidän yllätysretkelle, ja oli mukava päästä illaksi takaisin hotellille ja porukalla syömään ja kertomaan seikkailuistamme.

Wag Phon aseman kello

Kyltti asemalla.

Juna saapuu ja turistit ovat valmiina ottamaan valokuvia.

Tuttu maisema. Samalla paikalle kävelimme päivää aikaisemmin.

Neljäs asema lähtöpaikasta oli Tha Kilen, jossa jäätiin pois.

Toiveena oli saada istumapaikka joen puoleiselta penkiltä.

Kurkistin sisään Tha Kilen asemarakennuksen ikkunasta. Nämä vehkeet näyttävät olevan yhä edelleen käytössä, mitä lie ovatkaan 🙂

Matkalla pysähdyimme hedelmäkauppiaan kojulle. Saimme maistiaisiksi kuvassa näkyviä ”hedelmiä”. Kuori oli kovaa ja maku mieto, ei juuri maistunut millekään.

Viimeisen ilta Cha-Amissa. Kävimme porukalla pizzalla.

Lunastettiin Uuden Vuoden voitto-drinkit oman hotellin aulabaarissa. 🙂

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply