Tiistaina, 2.1.2018 lähdimme Bangkokiin yhdeksi yöksi. Hyppäsimme hotellin vierestä lava-autoon, jonka kyydissä pääsimme Cha-Amin bussiasemalle. (Parin kilometrin matkan olisi voinut hyvin myös kävellä). Asemalta lähtee sekä isoja busseja että minivaneja. Minivanit lähtevät puolen tunnin välein. Ensimmäinen pikkubussi oli täynnä, joten odottelimme puoli tuntia seuraavaa. Bussimatka maksoi vain vaivaiset 160 bathia (reilu 4 euroa). Aikaa matkaan kului ehkä noin 2,5 tuntia. Matkalla pysähdyttiin kertaalleen tankkaamaan kaasuautoa. Kuski ilmoitti, että kaasuauton tankkaukseen menee puoli tuntia, mutta käytännössä pysähdykseen menikin vain noin 15 minuuttia.

Kaasuauton tankkaus puolivälissä matkaa.
Bangkokista olimme varanneet Vince-hotellista huoneen yöksi. Hotelli oli kiva ja katoterassilta, jossa sijaitsi myös uima-allas, oli huikeat näkymät kaupunkiin, vaikka kyseessä ei mikään pilvenpiirtäjä ollutkaan.
Jokiristeily
Kun isossa miljoonakaupungissa pitää valita mitä haluaa nähdä ja aikaa on vain 1,5 päivää, niin valinta ei välttämättä ole kovin helppo. Jokiristeily kuulosti kiehtovalta, joten kyselimme hotellilla olleesta retkien myyntipisteestä vaihtoehtoja. Hotellin aulan myyntipisteestä esiteltiin meille retkeä jonka hinta oli 1500 TBH / hlö. Kuulosti todella kalliilta, joten päätimme kuitenkin suunnata hotellilta saamamme kartan avulla suoraan joen varteen, josta veneitä lähti jokiristeilyille. Kuvittelin, että saavumme satamaan, jossa on isot määrät veneitä, joista valita, mutta olimmekin jossakin “sivulaiturilla”, josta oli lähdössä yksi ainoa pitkähäntävene.
Koska emme olleet tutustuneet Bangkokin jokiristeily -vaihtoehtoihin etukäteen, niin yllätyimme uudelleen, että myös tuolla laiturilla ilmoitettiin hinnaksi 1500 TBH. Tingimme hinnaksi 1000 TBH (noin 26 euroa), joka sekin tuntui ihan ryöstöhinnalta, ja sitähän se kyllä olikin. Halusimme kuitenkin nähdä kaupungin jokiristeilyllä, ja aikaa oli vain yksi päivä, joten hypättiin veneen kyytiin ja lähdettiin vajaan parin tunnin jokiristeilylle.
Jokiristeily kuitenkin oli mukava ja paikallisten joenvarren asumuksia oli kiva katsella.
Wat Pho
Jokiristeilyn jälkeen menimme Wat Phon temppelille. Temppelialue oli laaja, ja alueelta sai englanninkielisen kartan, jossa on kerrottu jokaisesta alueella sijaitsevista buddha -patsaasta. Esitteessä oli myös lyhyt kuvaus Wat Phon historiasta. Temppelialueelta löytyi mm. Phra Buddha Saiyas, The Reclining Buddha, makaava buddha, jonka pituus on 46 metriä ja korkeus 15 metriä.
Meidän vierailupäivänä ilma oli kuuma ja temppelialueella piti kulkea asussa, joka peittää polvet ja olkapäät, niin olihan tuo melko hikistä hommaa. Turisteja oli paljon, mutta ihan hyvin silti päästiin liikkumaan ja ihmettelemään temppeliä.
Saranrom Park
Wat Phon temppelin jälkeen meillä molemmilla oli aika vahvasti sellainen tunne, että nyt on temppelit nähty tältä reissulta, ja kaivattiin hetken huilaustaukoa. Kuinka ollaan, kävelimme suoraan lähellä sijainneeseen Saranrom puistoon. Mikä ihana rauha kaupungin hälinän keskellä! Tuntui ihanalta istahtaa hetkeksi varjoon, ja vain ihailla puistoa.
Bayioke Sky Hotel
Iltapäivästä sovimme ystävien kanssa tapaamisen Bayioke hotellille, joka on Bangkokin korkein rakennus. Kävimme yhdessä syömässä hotellilla, jonka jälkeen siirryimme 84. kerrokseen ihailemaan näköalaa. Alastulomatkalla pysähdyimme vielä “hissinvaihtokerroksessa” napsimaan valokuvia erilaisten Bayioke Tower -rekvisiittojen kanssa. Hauska idea sinänsä, koska hotellilla kävi paljon turisteja, jotka eivät majoittuneet hotellissa, (kuten me), vaan kävivät vain ihailemassa maisemia ja valokuvaamassa.
Loppuilta Bangkokissa venähtikin sitten ystävien seurassa juhlien.

Näkymä Baiyoke Sky hotellin näköalatasanteelta.
Paluu Cha-Amiin
Seuraavana päivänä meillä oli alun perin suunnitelmissa tulla junalla Bangkokista Cha-Amiin, mutta saimme juna-asemalla tietää, että pikajunasta oli kaikki paikat myyty ja muutkin junat olisivat täynnä, koska Uuden Vuoden aikoihin myös paikallisilla on lomia. Eli tarjolla saattaisi olla pelkkiä seisomapaikkoja. Emme jääneet pohtimaan mistä bussit lähtevät Cha-Amiin, vaan otimme suosiolla taksin juna-asemalta. Taksi maksoi 2000 bahtia (reilu 50 euroa), ja olimme kahdessa tunnissa perillä suoraan hotellimme etuovella.

Kuninkaan kuvia löytyy sieltä täältä katukuvasta.

Shoppailumahdollisuuksia oli tarjolla laidasta laitaan.

Turvattomuudesta ja epäterveellisyydestä pakokaasujen seassa huolimatta, olihan se pakko testata 🙂

Night market Baiyoke Sky hotellin vieressä.

Royal Pavilion Mahajetsadabadin.
No Comments