Hyppää sisältöön

Unescon lista täydentyi – tämä on Pohjoismaiden uusin maailmanperintökohde

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 18.07.2014
Unescon maailmanperintökohteisiin lisättiin 26 uutta kohdetta.

Kohteita yhteensä jo yli tuhat

Maailmanperintökomitean kokouksessa Qatarissa on lisätty kaikkiaan 26 uutta kohdetta Unescon listalle.

Tilaisuus oli juhlallinen jo kohteiden määrän vuoksi, sillä kokoontumisessa listattiin Unescon tuhannes maailmanperintökohde. Yhteensä uusia kohteita lisättiin 26. Nyt Unescon maailmanperintökohteita on yhteensä 1 007 kaikkiaan 161 maassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Listalle lisättiin neljä uutta luontokohdetta ja 21 kulttuurista kohdetta. Uusien kohteiden joukossa on myös yksi molempiin kategorioihin kuuluva kohde. Uhanalaisten maailmanperintökohteiden listalle lisättiin kolme uutta kohdetta ja listalta poistettiin yksi kohde: Kilwa Kisiwanin ja Songo Mnaran rauniot Tansaniassa.

Uusia maailmanperintökohteita ympäri maailmaa

Unescon maailmanperintökohteiden lista täydentyi viidellä uudella eurooppalaisella kohteella, joita olivat muun muassa Tanskassa sijaitseva Stevnin kallio, Piemonten viinitarhamaisemat Italiassa sekä Alankomaissa sijaitseva Van Nellen tehdasrakennus.

Uusia Aasian maailmanperintökohteita ovat muun muassa historiallinen Jedda Saudi-Arabiassa, Tomiokan silkkimylly Japanissa sekä Pyun muinaiset kaupungit Myanmarissa.

Amerikan kohteista listalle hyväksyttiin Poverty Pointin maamuodostelmat Yhdysvalloissa sekä Argentiinan, Bolivian, Chilen, Ecuadorin, Kolumbian ja Perun alueella sijaitseva Andien tieverkosto.

Uusien maailmanperintökohteiden joukossa on myös afrikkalaisia kohteita, esimerkiksi Selousin riistansuojelualue Tansaniassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Neljä uutta luontokohdetta

Unescon tuhannes maailmanperintökohde on luontokohde, sillä Okavangon suisto Botswanassa sai kunnian listautua tuhannenneksi kohteeksi. Listalle lisättiin tällä kertaa neljä uutta kohdetta.

Muita uusia luontokohteita ovat jo mainittu tanskalainen Stevnin kallio, Himalajan kansallispuisto Intiassa sekä Hamiguitanin vuoriston luonnonsuojelualue Filippiineillä.

>> Katso koko lista uusista maailmanperintökohteista Unescon verkkosivuilta

Kuva: Flickr / Catherine Wilson

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Durmitorin kansallipuisto, Montenegro

Yhdistä Montenegron suosituin kohde Kroatian-lomaan – katso hulppeat kuvat

Iguassun putokset

Maailman mahtavin vesiputous on kahden maan rajalla – katso upeat näkymät!

Montenegro

Vietä monipuolinen loma Montenegrossa – lue vinkit pyöräilymatkalle, vaelluslomalle ja rantalöhöilyyn

Alhambran palatsi Granadassa

Espanjan parhaat Unesco-kohteet – joko tunnet nämä 12 paikkaa?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja