Hyppää sisältöön

Laivaliikenne vilkasta – ennätyslukuja Helsingin ja Tallinnan välillä

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 09.09.2015
Elokuussa 2015 Helsingin ja Tallinnan välillä kulki yhteensä 909 000 matkustajaa. Määrä joka on lähes viisi prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa.

Kasvua sekä matkustaja- että tavaraliikenteessä

Helsingin ja Tallinnan välisen laivaliikenteen suosio jatkaa nousuaan. Matkustajaliikenteen viiden prosentin kasvun lisäksi myös tavaraliikenteen määrä kasvoi elokuussa ollen 291 000 tonnia eli +13 % edellisvuoteen nähden. Kokonaisuudessaan tavaramäärä on kasvanut 15 % alkuvuoden aikana.

Helsingin Sataman tietojen mukaan matkustajien määrä kohosi elokuussa kaikkiaan lähes 1,2 miljoonaan, joka oli reilut kolme prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Tammi-elokuun matkustajamäärä yli kokonaisuudessaan 7,7 miljoonaa, jossa kasvua vertailukauteen on lähes kaksi prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eckerö Linellä ennätyskesä

Helsingin Sataman lisäksi kasvavia lukuja ovat julkistaneet myös laivayhtiöt. Esimerkiksi Eckerö Line raportoi “kaikkien aikojen kesästä”.

Eckerö Linen m/s Finlandia kuljetti ennätysmäärän matkustajia Suomen ja Viron välillä kuluneena kesänä. Yhtiö vei Helsingistä Tallinnaan kesä–elokuussa 475 300 matkustajaa eli 14 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Matkustajamäärä kasvoi siis 60 000 hengellä. Suomalaisten minilomien klassikko, päivä Tallinnassa -risteily, säilytti selkeän asemansa Eckerön suosituimpana matkatuotteena, mutta myös Pärnun suosio kasvoi.

– Erityisesti perheet suuntaavat etelänaapuriin lomalle nyt enenevässä määrin autolla ja useammaksikin päiväksi, mikä näkyi meillä hotelliyöpymisten ja ajoneuvokuljetusten kasvuna, Eckerö Linen myynti- ja markkinointijohtaja Ida Toikka-Everi kertoo.

M/s Finlandialla kuljetettujen ajoneuvojen määrä kasvoi kuusi prosenttia viime vuoteen verrattuna ja Eckerö Linen hotellimatkojen myynti yli 20 prosenttia.

Lähde: Helsingin Satama, Eckerö Line
Kuva: Riikka Krenn

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Risteilyt Tallinnaan

Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily

Tallinnan vanhin apteekki

Huomasitko Tallinnan yllättävän nähtävyyden? Euroopan vanhimmasta apteekista saa myös vettä väkevämpää

Tallinna

Tiesitkö tätä? Tallinnan suosituimman ravintolan takaa paljastuu kummitustarina

Varo yleisiä mokia Tallinnassa

Älä mokaa Tallinnassa – 8 helppoa virhettä, joihin turistit kompastuvat

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja