Hyppää sisältöön

Asuntomessut alkavat Jyväskylässä – uutuutena puutarhanäyttely

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 11.07.2014
Jyväskylässä järjestettävät Asuntomessut käynnistyvät perjantaina 11. heinäkuuta.

Teemareitit ja puutarhanäyttely tämän vuoden uutuuksia

Asuntomessut alkavat Jyväskylässä 11.7.2014 ja kestävät elokuun 10. päivään asti. Näköetäisyydellä Jyväskylän keskustasta sijaitsevalla Äijälänrannan messualueella on esillä 44 kohdetta: 37 pientaloa, 5 kerrostaloasuntoa, pihasauna ja talorakenteita esittelevä tuotetalo.

Tänä vuonna messuilla toteutetaan ensi kertaa myös puutarhanäyttely, jossa alan uusimpia trendejä esitellään yhdeksän eri teeman mukaan toteutetun mallipuutarhan voimin. Uutta ovat myös teemareitit ja 8.8. järjestettävä Messujen Yö.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Messuille rakennetut talot ovat hyvin erityyppisiä niin kokonsa kuin arkkitehtuurinsakin osalta. Kaikki uutuudet ja oheisnäyttelyiden runsauden huomioiden voisi sanoa, että tänä vuonna messuilla on enemmän nähtävää kuin koskaan aiemmin, Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen sanoo.

Vaikka laajaa ja monipuolista messutarjontaa voidaan pitää osoituksena onnistuneesta messuprojektista, asettaa sisällön runsaus myös haasteita.

– Messukävijän vierailua alueella on pyritty helpottamaan teemareittien avulla. Tarjolla on neljä asiantuntijoiden räätälöimää reittiä, joita voi seurata omatoimisesti joko teemakartan tai verkkosovelluksen avulla, Heiskanen kertoo.

Kaupunkilaisten yhteinen olohuone

Järjestyksessään 45. Asuntomessujen rakentuminen on sujunut ennakoidusti ja hyvässä aikataulussa. Projektipäällikkö Anu Hakalan mukaan rakentajaperheet ja rakennuttajat ovat olleet erittäin motivoituneita ja sitoutuneita messuhankkeeseen. Hänen mukaansa rakentamisen laatu on ollut kokonaisuudessaan hyvä.

Keskeinen osa asuntomessualueen suunnittelua ja rakentamista on ollut myös puisto- ja viheralueiden kehittäminen. Äijälänrantaan haluttiin luoda mahdollisuuksia kaupunkilaisten yhteiseen ajanviettoon ja oleskeluun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Viihtyisyyttä luovat esimerkiksi alueen taideteokset sekä alueelle suunnitellut puistokalusteet ja kierrätyslasista valetut valaisinpollarit. 13-kerroksisen tornitalon, Jyväskylän Maailmanpylvään, edusta avautuu messujen jälkeen kävely- ja uimarannaksi, joka palvelee kaupunkilaisia yhteisenä olohuoneena, Hakala kertoo.

Messualueen valmistumisen myötä myös kaupunkilaisten keskuudessa suosittu Jyväsjärveä kiertävä ulkoilureitti saa lopullisen asunsa. Asuntomessualueen kohdalle rakennettu näyttävä puukaarisilta toimii alueen sisääntuloporttina ja varmistaa turvallisen liikkumisen Rantaraitin kulkijoille.

>> Katso täältä myös muut Jyväskylän kesän 2014 tapahtumat.
>> Lue lisää Suomen Asuntomessujen verkkosivuilta.

Lähde ja kuvat: Suomen Asuntomessut

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Elokuun tapahtumat

Kesän viimeiset festarit ja paljon muuta – katso lista elokuun tapahtumista

Espanjalaiset tapakset Mainos

Ihastuitko tapaksiin Espanjassa? Näin voit kokea saman Suomessa

Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumat

Koko Suomi juhlii! Tässä 10 vinkkiä itsenäisyyspäivän viettoon kotimaassa

Kuopion kesä

Kuopiossa tapahtuu – katso kesän menovinkit!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja