Hyppää sisältöön

Tältä näyttää vuoden 2015 suomalaisten matkablogien Top 10

Rantapallo Päivitetty: 31.03.2015
Tältä näyttää vuoden 2015 suomalaisten matkablogien Top 10!

Pitkän linjan bloggaajat kärkisijoilla

Viestintäpalvelu Cision julkaisi torstaina 29. tammikuuta 2015 vuosittaisen listauksensa Suomen suosituimmista matkablogeista. Ykköspaikalla komeilee Marinella Ruususen kirjoittama Kaukokaipuu-blogi, jonka painopisteenä ovat luontoseikkailut kotimaassa ja ulkomailla – upeita kuvia unohtamatta.

Toiseksi sijoittui Rantapallon Destination Unknown -blogi, jota kirjoittaa Norjassa asuva Satu Vänskä-Westgarth. Erityisesti aktiivimatkailuun painottuva blogi todistaa, että pienten lasten kanssa matkailu onnistuu kohteesta riippumatta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kolmantena listalla on minibudjettimatkailuun erikoistunut Curious Feet, jota kirjoittaa tamperelainen Teea Åman.

Trendeinä visuaalisuus ja erikoistuminen

Laadukkaiden ja inspiroivien kuvien merkitys matkailublogeissa on selkeä trendi, joka näkyy myös Cisionin listauksessa. Toinen viime vuosien aikana vahvistunut ilmiö on aiheiden erikoistuminen, jonka myötä matkailublogosfääristä löytyy nykyään matkailua esimerkiksi puhtaasti seniorien, aktiivilomailijan tai liikuntaesteisen matkustajan näkökulmasta käsitteleviä blogeja.

 – Matkablogiskenessä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut paljon, ja uskon saman aktivoitumisen jatkuvan vuoden 2015 aikana. Bloggaajat verkostoituvat vahvasti ja myös matkailualan yritykset ovat vähitellen ymmärtäneet blogien merkityksen mielipidevaikuttajina, sanoo Rantapallon päätoimittaja Riikka Krenn.

Matkablogien Top 10
Laadukas blogi on paljon muutakin kuin matkapäiväkirja.

Rantapallolla ja Pallontallaajilla vahva edustus kärkikymmenikössä

Kymmenen suosituimman matkablogin joukossa on viisi Rantapallon ja kolme Pallontallaajien blogia. Rantapallon blogeista mukaan ylsivät Destination Unknown -blogin lisäksi Pää pilvissä, London and beyond, Veera Bianca ja Pako arjesta. Pallontallaajien puolelta mukana ovat Archie gone Lebanon, Pingviinimatkat ja Tämä matka.

– Muuhun kuin kävijämääriin perustuva blogien listaaminen paremmuusjärjestykseen on haastavaa, ja Cisionin listaa on aina luettava tämä mielessä pitäen, sillä valinnat eivät kerro suoraan yleisön laajuudesta. Blogin kokonaisvaltainen näkyvyys sosiaalisen median eri palveluissa on vuosi vuodelta olennaisempaa. Myös tämä on trendi, joka ei varmasti katoa mihinkään, ennustaa Krenn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkablogit Top 10 (Cision)

  1. Kaukokaipuu matkablogi
  2. Destination Unknown
  3. Curious Feet
  4. Pää pilvissä
  5. London and beyond
  6. Veera Bianca
  7. Pako arjesta
  8. Archie gone Lebanon
  9. Pingviinimatkat
  10. Tämä matka

>> Tutustu Rantapallon, Lumipallon ja Pallontallaajien matkablogeihin

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkablogien nojatuolimatkat

Uppoudu matkakertomuksiin! 7 seikkailua maailmalta, mitkä tuovat helpotusta matkakuumeeseen

Pia Pajunurmi

Yksin matkustamista hehkutetaan, mutta kaikille se ei sovi – suomalainen Pia: “Seurassa on huomattavasti mukavampaa”

Mirka Kallio

Suomalainen Mirka haaveilee talvista lämpimässä ja hitaasta matkailusta: “Minulla ei ole tarvetta käydä monessa paikassa”

Traveldreaming

Christa on nukkunut tuntemattomien luona New Yorkissa ja pelännyt skorpioneja aavikolla – nauttii nyt perhematkoista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja