Minne matkustaa lokakuussa – ja missä on lämmintä? 10 ihanaa kohdetta syksyn lomille
1. Kanariansaaret: talvikausi alkaa
Kanariansaarten talvikausi käynnistyy perinteisesti lokakuussa, jolloin myös Suomesta aletaan taas tehdä pakettimatkoja. Monipuolisilla saarilla voi keskittyä rannalla löhöilyyn tai vaikka patikoida tai pyöräillä.
Lokakuinen Kanaria tarjoaa varmaa aurinkoa – jos olet joskus lomaillut Kanariansaarilla sydäntalvella ja pettynyt säähän, on lokakuu hyvä valinta. Esimerkiksi Gran Canarialla kuukauden keskilämpötila on 23 astetta.
Kannattaa muistaa, ettei ole olemassa vain yhtä Kanariaa: saarten välillä on eroja myös ilmaston suhteen, ja yhdellekin saarelle voi mahtua erilaisia mikroilmastoja.
Suomesta pääsee suorin lennoin Gran Canarialle, Teneriffalle, Fuerteventuralle ja Lanzarotelle – itsellesi sopivan saaren voit valita tämän vertailun avulla. Lokakuussa erityisen suosittuja matkustusviikkoja ovat koululaisten syyslomat viikoilla 42 ja 43.
2. Kreikan kesäkausi vetelee viimeisiään
Kesän matkailukausi päättyy perinteisesti lokakuuhun, ja näin on myös Kreikassa. Mutta vielä ehdit!
Lokakuinen Kreikka sopii parhaiten matkailijalle, joka haluaa tehdä lomallaan muutakin kuin maata rannalla tai uima-altaalla. Koska sää on jo hieman epävakainen, on varauduttava myös sateiden mahdollisuuteen.
Tunnelma pienemmillä saarilla alkaa olla lokakuussa jo unelias, ja osa palveluista voi sulkeutua talvea varten. Vilkkainta on isoilla saarilla kuten Rodoksella ja Kreetalla, joihin matkustetaan ympäri vuoden.
Vinkki! Lokakuu on hyvää aikaa matkustaa esimerkiksi huippusuositulle Santorinille. Hiljaista saarella ei ole syksylläkään, mutta kesän kovimmat ruuhkat ovat ohi.
3. Madeiran syksy on hurmaava
Portugalin Madeiralle matkustetaan rantojen sijaan vehreän luonnon ja kauniiden maisemien perässä. “Kelluvaksi puutarhaksi” kutsutulle Madeiralle pääsee lokakuussa helposti pakettimatkalla.
Jos viihdyt luonnossa, haluat pysyä lomallakin aktiivisena ja nautit hyvästä ruoasta, on Madeira erinomainen kohdevalinta. Madeira tunnetaan erityisesti vanhoja kastelukanavia eli levadoja mukailevista vaellusreiteistä.
Madeiran keskilämpötila on lokakuussa noin 22 astetta. Syksy on hyvä matkustusajankohta etenkin silloin, jos pidät keskitalvea liian viileänä.
Lokakuussa Madeiralla järjestetään myös Nature Festival, joka tarjoaa erilaisia opastettuja aktiviteetteja luonnossa liikkumisesta kiinnostuneille.
4. Saksa: Oktoberfest jatkuu
Kun puhutaan Saksasta ja syksystä, tulee ensimmäisenä mieleen tietysti Oktoberfest. Isojen tuoppien ja baijerilaisten kansallispukujen olutjuhla alkaa jo syyskuun puolella, mutta juhlallisuuksiin pääsee osallistumaan myös lokakuussa.
Virallinen Oktoberfest järjestetään Münchenissa, mutta Saksasta löytyy syys–lokakuun aikana myös lukuisia pienempiäkin olutjuhlia.
Lokakuussa syksy on jo saapunut Saksaan, mutta sää on yleensä hieman Suomea lämpimämpi. Esimerkiksi Münchenissa kuukauden keskilämpötila on lokakuussa noin 10 astetta. Sateisiin on varauduttava aivan kuten Suomessakin.
5. Rantoja ja kulttuuria Turkissa
Turkin rantakohteissa on vielä mukavan lämmintä lokakuussa, mutta enää ei tarvitse huolehtia lämpömittarin nousevan liian korkealle.
Lokakuussa kuukauden keskilämpötila on Alanyassa noin 23 astetta, joten lomalla voi päästä sekä aurinkotuoliin että lenkkipoluille. Myös nähtävyyksien kiertelyyn ja ostosten tekemiseen riittää energiaa.
Turkin lomakohteista on helppo tehdä retkiä historiallisille raunioille ja hienoille luonnonpaikoille. Antalyan kaupungissa kannattaa vierailla ainakin vanhassakaupungissa, Düdenin vesiputouksilla sekä arkeologisessa museossa.
6. Kap Verde: rantoja ja lämpöä lokakuussa
Kap Verden saariryhmä on Kanariansaarten kilpailija, jonka matkailukausi käynnistyy lokakuussa. Myös Suomesta tehdään pakettimatkoja Kap Verdelle suorin lomalennoin.
Kap Verdelle houkuttelevat ennen kaikkea pitkät rannat ja miellyttävä ilmasto. Aktiviteeteista suosittuja ovat esimerkiksi sukellus ja leijasurffaus. Varsinaisia nähtävyyksiä saarilla ei ole kovin paljon.
Monet hotellit ovat hyvin varusteltuja ja tarjoavat all inclusive -paketteja sekä lapsille suunnattuja kerhoja.
Lokakuussa Kap Verde on auringonpalvojan valinta: jos ajatus syksystä masentaa, pääsee Kap Verdellä paistattelemaan helteissä. Lokakuun keskilämpötila on noin 27 astetta.
7. Etelä-Espanja on parhaimmillaan syksyllä
Syksyllä moni kohde hiljenee, mutta Espanjan eteläisessä osassa aletaan ottaa vastaan talvehtijoita.
Andalusian paahtava aurinko on kesäkuukausina monille liikaa, joten lokakuu on hyvä ajankohta tutustua alueeseen. Monet suomalaiset pitävät tukikohtanaan Aurinkorannikon Fuengirolaa, mutta sieltä kannattaa tehdä ainakin päiväretkiä myös muualle.
Malaga, Sevilla ja Cordoba ovat Andalusian upeita kaupunkeja täynnä kulttuuria. Granadassa sijaitseva Alhambran linnoitus on yksi koko Espanjan kuuluisimpia nähtävyyksiä. Entä joko tunnet Andalusian valkoiset kylät?
Aurinkorannikolla on lokakuussa noin 20 astetta lämmintä, joten sää on miellyttävä suomalaiseen makuun.
8. Lämpö jatkuu Kyproksella
Kyproksen sesonki ei vielä lokakuussa ole ohi, sillä lämpötila liikkuu edelleen noin 23–27 asteen välillä. Kesän ruuhkia ei kuitenkaan enää näy suosituimmissa kohteissa kuten Agia Napassa, Pafoksella ja Limassolissa.
Lokakuu on hyvä aika tutkia Kyproksen upeita luonnonalueita kuten Troodos-vuoria. Vaellus ja pyöräily ovat suosittuja aktiviteetteja lämpötilojen laskettua kesän kovimmista helteistä.
Kyproksella on rikas historia, ja syksyllä voi tutustua saaren arkeologisiin kohteisiin kuten antiikin Kourioniin tai Pafoksen Unescon maailmanperintökohteisiin miellyttävässä säässä.
9. Puolan Gdansk on budjettilöytö
Joskus matkakohteen tärkein kriteeri on edullinen hinta. Puolasta löytyy kiinnostavia kaupunkeja, joihin pääsee viikonloppulomalle sopuhintaan.
Itämeren rannalla sijaitseva Gdansk on lokakuun edullisin lomakohde. Lennot ja hotellin sisältävän matkapaketin voi löytää parhaimmillaan reilulla satasella.
Myös perillä kohteessa hintataso on matala: Forex Bankin Weekend-indeksin mukaan Gdansk on yksi Euroopan edullisimpia kaupunkikohteita.
Lokakuun keskilämpötila on Gdanskissa yhdeksän astetta, mutta mittari saattaa nousta jopa 13 asteeseen.
10. Loppukauden lämpöä Bulgariassa
Vielä ehdit Bulgariaan, ennen kuin sesonkia aletaan lopetella. Lokakuussa voi löytää edullisia lennot ja hotellin sisältäviä matkapaketteja esimerkiksi Sunny Beachin rantakohteeseen.
Lomalle kannattaa tehdä muitakin suunnitelmia kuin rannalla loikoilu, sillä säässä alkaa jo olla syksyn tuntua. Sunny Beachilla lämpötila liikkuu noin 15–20 asteen välillä.
Sunny Beachilta on helppo tehdä retki Nessebarin historialliseen kaupunkiin, joka on myös Unescon maailmanperintökohde.
Bulgarian ehdoton valtti on edullinen hintataso. Myös viikon matkat kuuluvat lokakuun parhaimpiin diileihin.