Kuva:

Jouduitko pulaan ulkomailla? Näin toimii konsuliapu

Euroopan unionin kansalaisilleen myöntämään konsuliapuun liittyy paljon myyttejä ja vääriä uskomuksia. Lue tästä kuinka konsuliapu todellisuudessa toimii!

Apua jokaiselle Euroopan unionin kansalaiselle

Jokainen Euroopan unionin jäsenmaissa asuva on paitsi oman maansa myös Euroopan unionin kansalainen. Siksi jokainen EU-kansalainen on oikeutettu saamaan apua ja suojelua Euroopan ulkopuolissa maissa minkä tahansa EU-maan diplomaatti- ja konsuliviranomaisilta.

Konsuliapua tulee ensisijaisesti pyytää omasta edustustosta. Jos omalla maalla ei kyseisessä maassa ole edustustoa, voi EU-kansalainen kääntyä minkä tahansa toisen EU-maan viranomaisten puoleen. Apua saa samoin edellytyksin kuin kyseisen jäsenvaltion omat kansalaiset.

Erityisen tärkeää on huomata, että konsuliapu ei sisällä esimerkiksi sairaalakulujen maksamista tai ilmaista paluulippua pulaan joutuneelle suomalaiselle.

Diplomaatti- ja konsuliviranomaisten antamasta suojelusta säädetään tarkemmin Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa.

Milloin voit saada konsuliapua?

Tyypillisimmät tapaukset, joissa apua tarvitaan ovat kuolemantapaus, vakava onnettomuus tai sairastuminen, pidätys tai vangitseminen, väkivaltarikos, hätäapu ja kuljetus kotimaahan. Konsuliapua tarvitaan myös jos passi on varastettu tai kadonnut.

Onnettomuus tai sairaus
Vakavan onnettomuuden tai sairauden kohdatessa sekä väkivallan uhriksi joutuessa voi pyytää, että viranomaiset ilmoittavat tapahtuneesta omaisille. Mahdollisuuksien mukaan suurlähetystön tai konsulaatin edustaja käy avuntarvitsijan luona ja neuvoo asianmukaisen sairaalahoidon hankkimisessa sekä mahdollisissa oikeusapuun liittyvissä asioissa. Mikäli terveydentila vaatii kotiuttamista, on siihen aina saatava etukäteen lupa suurlähetystön tai konsulaatin edustajalta.

Pidätys tai vangitseminen ulkomailla
Pidätys- ja vangitsemistapauksissa suurlähetystö tai konsulaatti voi pyynnöstä ilmoittaa asiasta kotimaan viranomaisille ja lähiomaisille. Edustaja käy mahdollisuuksien mukaan tapaamassa pidätettyä tai vangittua. Edustajalta saa myös tietoa oikeuksista vieraassa maassa. Edustaja myös valvoo olosuhteita vapaudenmenetyksen aikana.

Kuolemantapaus
Kuolemantapauksissa edustusto ilmoittaa asiasta kotimaan viranomaisille, jotka ottavat yhteyttä vainajan lähimpään omaiseen. Edustusto myös auttaa lähimmän omaisen suostumuksella kuolintodistuksen hankkimisessa sekä ruumiin hautaamisessa, tuhkaamisessa tai kotiuttamisessa.

Passin katoaminen
Jos passi tai muu matkustusasiakirja on kadonnut, vaurioitunut tai varastettu, voi suurlähetystöstä tai konsulaatista saada Euroopan unionin tilapäisen matkustusasiakirjan kotimatkaa varten. Jos asiakirjan myöntää joku muu kuin oman maan konsulaatti, on siihen aina saatava etukäteen lupa kotimaan viranomaisilta.

Kuinka toimia hädän hetkellä?

Ongelmatilanteessa tulee hakeutua oman maan tai minkä tahansa EU-maan viranomaisten luo. Nämä yhteystiedot on hyvä varata mukaan matkalle lähtiessä.

Apua pyytäessä on todistettava kansalaisuus passilla tai henkilöllisyystodistuksella. Jos asiakirja on varastettu tai kadonnut, suurlähetystö voi hyväksyä jonkin muun todistuksen. Jokaisen edustajiston on kohdeltava avun pyytäjää niin kuin hän olisi edustuston edustaman maan kansalainen.

Konsulaatin tai suurlähetystön puoleen on syytä kääntyä myös silloin kun matkakohteen sisäinen tila huononee matkan aikana tai tapahtuu jokin luonnonkatastrofi. Edustustoista saa ohjeet, joita tulee noudattaa. Tällaisten tilanteiden varalta on fiksua tehdä myös matkustusilmoitus ennakkoon. Ilmoitus on oleellinen etenkin riskialueilla liikkuvien omatoimimatkailijoiden kohdalla.

Syyskuuun 2015 alusta joihinkin konsulipalveluihin tulee muutoksia. Eräitä palveluita keskitetään kysynnän ja tarpeen mukaan, eivätkä kaikki konsulaatit palvele samalla tavalla kuin ennen. Esimerkiksi Irakista, Libanonista ja Syyriasta konsulipalvelut siirretään hoidettavaksi Turkissa sijaitsevaan konsulaattiin. Hädässä olevia kuitenkin autetaan tilanteen vakavuus ja kiireellisyys huomioiden. Oman matkakohteen konsulipalvelut voi varmistaa ennakkoon Suomen edustustojen verkkosivuilta.

Nämä palvelut eivät kuulu konsuliavun piiriin

Konsuliapuun liittyy paljon vääriä mielikuvia. Usein kuvitellaan, että suurlähetystö tai konsulaatti järjestää pois pulasta, korjaa tilanteet paremmaksi ja maksaa kaiken. Näin ei kuitenkaan ole, vaan palvelut ovat keskittyneet neuvontaan ja tiedottamiseen.

Jotkin suurlähetystön ja konsulaattien palvelut ovat maksullisia ja monista peritään esimerkiksi toimistomaksu. Konsulaatit eivät maksa asianajaja-, sairaala-, hotelli-, ravintola- tai muita laskuja, vaan näistä vastaa jokainen itse. Konsulaatit eivät myöskään myönnä taloudellisia avustuksia kuin äärimmäisessä hätätapauksessa. Taloudellisiin avustuksiin on saatava ensin lupa kotimaan viranomaisilta ja ne harkitaan tarkoin tapauskohtaisesti.

Konsulaatit eivät myöskään ole matkatoimistoja. Ne eivät anna matkailuneuvontaa tai varaa ja maksa matkalippuja. Jokaisen tulee hoitaa itse matkalippunsa sekä selvittää kohdemaansa olosuhteet ja nähtävyydet.

Suurlähetystöillä ja konsulaateilla ei myöskään ole olemassa maagista ”vapaudut vankilasta” -korttia. Jos matkalla joutuu pidätetyksi tai vangituksi, voivat lähetystyöt ja edustustot vain antaa tietoa oikeuksistasi ja valvoa olosuhteita.

Suurlähetystöt tai konsulaatit eivät voi antaa oikeusapua tai puuttua oikeuskäsittelyyn. Kohdemaassa noudatetaan aina maakohtaisia lakeja ja säännöksiä.

Lue lisää:

Tietoa konsuliavusta
Ulkoasiainministeriön ajantasaiset matkustustiedotteet

Lähde: Euroopan unionin neuvosto
Kuva: iStockphoto

Päivitetty: 2.6.2015

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (124 votes, average: 3,66 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

26 kommenttia

Olin muutaman viikon Banguissa -77. Ubangissa uiskenteli liikaa hyasinttejä…

toivoisin että saisin suomennetun ruokalistan viipurin viiking hotellista vaikka sähköpostiini. olemme mieltyneet tähän hotelliin. ruoka ja kaikki palvelut erinomaista, vaan ei osaa tilata ruokaa.

Kreetalle 2013 mennessä takana istuva pikkupoika survoi koko 4h matkan penkin välistä varpaita ahteriini. Ei uskonut kun kielsin, tuijottu tyhjällä katseella. Äiti kieltäytyi uskomasta että se on mahdollista” eihän sieltä pääse”. Ei kieltänyt lasta. Kippari sanoi että olemme 30.000 jalkaa korkeudessa, äiti opasti lapsilleen että ollaan 30 km korkeudessa, koko ajan uskomatonta läpätystä kovaan ääneen ja faktat täysin hukassa. Surrealistista, mutta selvisi miksi lapsen katse oli ”tyhjä”. Samoin kuin perheen isän.. Terkut sinne Tampereen suuntaan.

Varokaa tätä matkatoimistoa!! (Travellink)
Varasin matkan ja otin siihen peruutusturvan. Peruin matkan ja lupasivat palauttaa 500 e 10 pv kuluessa. Nyt on kulut jo 35 pv eikä rahoja kuulu.
Olen soittanut sinne 3 kertaa aiemmin ja ovat luvanneet hoitaa asian, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Tänään 23.4.2019 yritin taas soittaa sinne ja kun numero ei toiminut, tutkin nettiä ja näyttää siltä että ovat sulkeneet Suomen puhelinnumeron pysyvästi!!!
Mitään muuta numeroa sinne ei ole.
TAITAA JÄÄDÄ RAHAT SAAMATTA.
VAROKAA!!!
Timo

Tästä syystä kannattaa maksaa AINA luottokortilla. Luottoyhtiö maksaa sinulle ja ei tarvii taistella, jos maksoit käteisellä, hyvinkin meni rahat.

Älkää ikinä asioiko Travellink kanssa, huonoa asiakaspalvelua ja asiakkaan harhaanjohtamista. Ostin erikseen peruutusturvan lippuihin, ja peruin matkan 1kk ennen sen ajankohtaa. Peruutuksen jälkeen tuli viesti, että vain 80% lipun hinnasta korvataan (ei kokonaissummasta). Tätä tietoa ei ollut missään saatavissa kun peruutusturvaa osti. Nyt myös nuo 80% ovat vielä palauttmatta, eikä yhtiöön saa muuten kontaktia kuin soittamalla helpcenteriin Intiaan, jossa minua vain siirretään käsittelijältä toiselle.

Peruutusturva on siis yhtä tyhjän kanssa ja yhtiön kanssa ei kannata asioida.

Asiakaspalvelunne puhelinnumero ei vastaa, sähköposti tulee takaisin. Yksi numero vastaa, mutta eteenpäin pääsemiseksi pitäsi olla kymmennumeroinen varauskoodi. Kun asiani koskee juuri sitä, eli sitä ei ole lipussani missään, en saa asiaani hoidettua. Tämä ei ole hyvää asiakaspalvelua.

Varasin ja maksoin matkan verkkobankissa , eticket vaati korttimaksua väittäen etten ole maksanut , eivät hyväksy lähettämiä tositteita .2 päivää olen yrittänyt selvitellä asiaa ,
Menetänkö lennot ja rahat ?
Jussi .

Hei
Olin viime syyskuussa Serbiassa opiskelemassa viikon ja on kyllä kaunis kaupunki.
Suosittelen käymään Belgradissa

Jos teillä jää käyttämättä Thaimaan matka kesällä 2018 niin voin ostaa sen edullisesti kahdelle aikuiselle . Lentojen kanssa / ilman .

Hei
Olisi hyvä,että sivuillanne ei mainostettaisi elefanttiratsastusta. Elefantti, isosta koostaan huolimatta, ei ole tarkoitettu ratsastukseen.
Muutenkin eläinten käyttö turismissa on turhaa.

Elefanttisafarit eivät ole eettinen valinta!! Tämmöstä suomalaisille mainostetaan!

Me olemme käyttäneet saman oppaan palveluja jo
useammilla Thaimaan matkoilla. Hän on järjestänyt meille
taksimatkoja, retkiä saarille ja Khao Sokin luonnonpuistoon.
Retket puolta halvemmalla kuin matkatoimistot.Suosittelemme tätä
luotettavaa, englantia taitavaa opasta.
Yhteystiedot: Rainy mobile: +66843073993 tai +66887541237
email: [email protected]
Jos haluat keskustella aiheesta niin osoitteeni on : [email protected]
Kale

Phuketin suunnassa kata ja karon lapsiperheille rauhallisempia kuin patong ja rannat ihan ok. Sukellukselle tosiaan lähdetään muualle ja suosittelen sillä paikkoja siihen kyllä löytyy ja niissä nähtävää, muu perhe voi hyvin viettää rantapäivää tai snorklailla samalla kun joku perheestä sukeltaa. Raya Diversilla esim. kivoja päiväretkiä jossa kaikki voi nauttia päivästä omalla tavallaan. Hinnat suomea halvemmat joten kohtuu budjetilla pärjää hyvin.

No suosittelen sukeltajille, perheille, ja shoppaajille, KOH samuita, tai laguna beachia. molemmissa kirkas vesi matalat rannat ja turvallliset hiekat, ei liikkaa porukkaa ollut ainekaan lagunalla, samuilla hiukan enemmän. Shoppaajille taas samui on hiukan hyvempi. Itse olen molemmissa käynyt Aurinkomatkojen kautta vuonna 2007, ja 2009.
Mutta Hua-hin ja Cha-amin rannat, ja vedet ovat erittäin sameita, ja siellä on paikoittain paljonkin meduusoja, vaikeammin huoamata.
Mutta kyllä kaikkein paras matka kokemus löytyi Malediiveiltä vuonna 2010 toukokuussa. Siellä on rantaa, hiekkaa, rantaa, hiekkaa, ja vettä !

Sukellus tapahtuu aina jossain muualla kuin Phuketin rannoilla. Eli jos mies meinaa oikeasti käydä sukellusretkillä niin ei ole väliä millä rannalla olette. Sukeltamaan lähdetään sitten veneellä.

Jos taas meinaa snorklata suoraan rannalta niin siihen Phuket ei ole paras vaihtoehto. Sen sijaan Phuketin lähisaarilta (joille tehdään myös päiväretkiä) löytyy huikeita snorklaus paikkoja. Esim. Phi Phi saarien ympäristö ja Racha Yai.

Racha Yai on parempi lapsiperheelle. Phi Phillä nuorta bileväkeä enemmän. Itse oltiin perheen kanssa Rachalla ja oli todella onnistunut loma. Hotelleja on 4 joista suosittelen lapsiperheelle joka Ban Rayaa tai The Racha. Ban Raya on edullisempi ja oikein viihtyisä. Rachalla on loistavat mahdollisuudet snorklata suoraan rannasta ja siellä on myös suomalainen Raya Divers sukellusfirma jos haluaa sukeltaa. Myös sukelluksille voi lähteä suoraan rannasta eli aikaa säästyy verrattuna Phuketiin.

Mutta ostoksia Rachalla ei voi tehdä… Se on todella hiljainen paikka. Ja rantakaupustelijoita ei ole ollenkaan. Eikä autoja.

Sinne kuitenkin mennään Phuketin kautta, jossa voi tehdä ostoksia helposti. Esim. me olimme loman lopussa pari päivää Phuketissa shoppailemassa.

Jos ehdottomasti haluaa pysyä Phuketissa niin Kata Noi eli pienempi Kata ranta voisi olla hyvä vaihtoehto. Rauhallinen paikka, ostokset lähellä ja ranta sopii snorklaukseen jos ei ole aallokkoista.

Osaako kukaan neuvoa meille paikkaa, jossa kirkkaat vedet (mies haluaa sukeltaa) Lapsia 2 (ranta turvallinen) Kivat shoppailumahdollisuudet (Minä tykkään)

ei enää Patongille… liikaa turisteja, liikaa skoottereita, liikaa tuk tukeja, liikaa kauppiaita, hotellissa liikaa portaita, liikaa maksullisia naisia, kallis paikka. Ruoka oli hyvää ja aurinko paistoi :)

Noh, jos ihan rauhallisesta paikasta pitää niin ei sitten Patongille. Tosin kun skootterin vuokraa niin on vallankin vapaa kulkemaan mihin osaan saarta vain.
Tuota en oikein ymmärrä, miten maksulliset naiset voivat naista häiritä sillä meitä miehiähän he ennemminkin tavoittelevat. Koko jutun jujukin on monella miehellä juuri siinä, että noita siroja ja kuvankauniita nuoria naisia on niin paljon.

itse olin pattayalla kuukauden….. enka nahnyt yhtaan suomalaista! phuketin ja krabin voisi nimeta suomalaisten kanariaksi!:)

Phuket on suomalaisten kanaria (tai ehkä Pattaya vielä enemmän) mutta onhan siellä hauskaa, ei voi kieltää!

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *