Italia kaupunkiloma kesäloma Rooma

Rooman parhaat nähtävyydet

7.12.2016

Käytiin Roomassa kesällä 2016 Marchen matkamme yhteydessä. Ensimmäisen kerran oltiin Roomassa 10 vuotta sitten ja ihastuttiin siihen heti. Legendan mukaan kun heittää kolikon Fontana di Trevin suihkulähteeseen, silloin varmistaa paluun Roomaan. Tämä toteutui meidän osaltamme ja palattiin uudelleen Roomaan 10 vuoden jälkeen.

Rooma on ehdottomasti yksi mun lempikaupungeista Euroopassa. Kaupungissa riittää nähtävää vaikka kuinka paljon. Jos kaikki päänähtävyydet ovat nähty, myös päämäärättömälle kävelylle kannattaa myös jättää aikaa. Rooma on kuin ulkoilmamuseo, aina nurkan takana on joku hieno rakennus tai aukio. Joka paikassa on tunnelmallisia kahviloita, pizzapaikkoja ja sitä tärkeintä, maailman parasta jäätelöä.

Rooma on helppo kohde nähtävyyksien suhteen, käytännössä joka paikkaan pääsee kävelleen.

1. Colosseum

Colosseum oli suurin Rooman antiikin aikainen amfiteatteri ja sinne mahtui 40 000 – 50 000 katsojaa. Sen rakentaminen aloitettiin 70-luvun alussa ja se valmistui vuonna 80. Vaikka Colosseum on vaurioitunut aikojen saatossa maanjäristyksien ja kivenryövääjien takia, se on edelleen todella vaikuttava nähtävyys ja Rooman symboli.

IMG_0239

IMG_0275

2. Forum Romanum

Forum Romanum oli muinaisen Rooman ydinalue, jonka ympärille kaupunki myöhemmin laajennettiin. Raunioiden keskellä voi hyvin aistia vanhan ajan tunnelman. Alue on aika iso ja jonkun verran on myös rappuja. Suosittelen ehdottomasti kiipeämään näköalatasanteelle, josta avautuvat todella hienot näkymät koko Forum Romanumille ja myös pidemmälle Rooman kaupunkiin.

IMG_0264

IMG_0259

Me ostettiin yhdistelmäliput (Colosseun ja Forum Romanum) netistä, koska näin oli suositeltu.  Nettiliput piti kuitenkin vaihtaa oikeiksi lipuiksi Colosseumin tai Forum Romanumin kassalla. Valittiin jälkimmäinen, koska siinä on yleensä lyhyemmät jonot. Aika moni oli ostanut lipun netissä ja ns ”nettilippujono” oli huomattavasti pitempi kuin suoraan kioskista ostettu lippujono. Suosittelen kuitenkin Forum Romanumista ostamaan yhdistelmäliput, koska Colosseumin lippujonot olivat huomattavasti pidemmät. Tällä yhdistelmälipulla sitten pääsee Colosseumilla ohittamaan kaikki jonot ja pääsee suoraan sisälle.

3. Fontana di Trevi

Fontana di Trevi on Rooman suurin ja kuuluisin suihkulähde. Se on varmasti näyttävin suihkulähde, jota itse olen nähnyt. Suihkulähteen takana on massiivinen rakennelma, joka on koristeltu barokkityylisillä elementeillä. Hiljattain suihkulähde peruskorjattiin ja nyt vaaleat kivet hohtavat veden ja valojen voimasta vieläkin kirkkaammin.

IMG_0244

IMG_0232

4. Pantheon

Pantheon on tunnettu ennen kaikkea pyöreästä kupolista, jonka keskellä on reikä. Aurinkoisena päivänä auringonvalo pääsee kirkkoon sisälle muodostaen mielenkiintoisia valon heijastuksia. Reiästä tulee tietysti myös sadevettä sisälle. Pantheon on myös parhaiten säilynyt antiikinaikainen monumentti, jonka julkisivua koristavat upeat massiiviset pylväät. Rakennukseen on myös haudattu kuuluisia henkilöitä kuten Raffaello ja Italian ensimmäinen kuningas Vittorio Emanuele II.

IMG_0221

IMG_0218

5. Castel Sant’Angelo

Castel Sant’Angelo on mausoleumi, jonka rakennutti itselleen Rooman ensimmäinen keisari. Keskiajalla paikka toimii paavien asuinpaikkana ja myös linnoituksena. Castel Sant’Angelo tarkoittaa Pyhän Enkelin linnaa ja siihen johtavalla sillalla on useita upeita enkelipatsaita. Sillalta saa myös upeita kuvia, jossa taustalla näkee Pietarinkirkon kupolin.  Nykyään mausoleumi toimii museona.

IMG_0211

IMG_0215

6. Vatikaani

Vatikaani on lilliputtivaltio keskellä Roomaa.  Se on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan maailman pienin valtio. Vatikaani on siitä erikoinen paikka, että turistit pääsevät vain Pietarinkirkkoon ja museoihin, jonka yhteydessä on myös on Sikstuksen kappeli. Vatikaanivaltiota vartoi sveitsiläiskaarti, porteista pääsee siis sisälle ainoastaan Vatikaanin asukkaat ja sisäänpääsyluvan omaavan henkilöt.

IMG_0198

Tällä kertaa käytiin vain Pietarinkirkossa. Ensimmäisen Rooman matkan yhteydessä vierailtiin Vatikaanin museoissa ja Sikstuksen kappelissa sekä kiivettiin Pietarinkirkon kupoliin, jonka terassilta avautuvat käsittämättömän upeat näkymät Pietarinkirkon aukiolle ja kauas Roomaan kaupungin ylle. Vatikaanissa menee käytännössä koko päivä, jos haluaa nähdä kaikki nämä nähtävyydet.  Museoihin kannattaa ehdottomasti ostaa liput etukäteen netistä, koska paikan päällä jono on todella pitkä. Suosittelen ehdottomasti varamaan Vatikaanille koko päivän, koska nähtävää ja ihmeteltävää on todella paljon. Miinuspuolena pitää tietysti sanoa turistien paljous ainakin kesäkuukausina.

IMG_0199

IMG_0196

IMG_0179

Roomassa on tietysti näiden nähtävyyksien lisäksi lukuisia kirkkoja, aukioita, suihkulähteitä ja muita upeita rakennuksia. Espanjalaiset portaat ovat paikallisten ja turistien keskuudessa erittäin suosittu levähdyspaikka. Kesällä 2016 portaita kunnostettiin eli emme päässeet istuskelemaan portailla.

Rooma on todella helppo kohde ruuan suhteen. Lounasaikaan on helppo syödä pizzapalan tai herkullista pastaa. Illalla tunnelmallisia ravintoloita on todella helppo löytää ja ruokaan ei tarvinnut kertaakaan pettyä. Ja italialaista jäätelöä kannatta syödä monta kertaa päivässä, että ehtisi edes murto-osan erilaisista herkullisista mauista maistaa.

IMG_0290

Jos olet kiinnostunut shoppailusta, Roomassa on kaikki kansainväliset ketjuliikkeet edustettuna ja myös paljon Italialaista muotia ja kenkiä. Via Corsa on Rooman pääshoppailukatu, mutta sen ympäristössä on myös paljon pienempiä liikkeitä. Myös Terminin aseman vieressä on kauppakeskus. Jos olet kiinnostunut merkkivaatteista, sitten kannattaa suunata Rastel Romano Desinger outlet-kylään.

IMG_0171

Italia ja Rooma, palaan sinne varmasti vielä useita kertoja.

Kaikki matkakertomukset löydät tästä.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.