Suomen suurin matkablogiyhteisö
Australia Melborne

Melbourne – vinkit värikkääseen ja eläväiseen kaupunkiin

24.4.2020

Ballaratista siirryttiin Melborneen, jossa vietettiin loppumatkan 3 päivää. Matka aloitettiin Sydneystä, johon ihastuin täysin. Nyt oli aika tutustua Melbourneen ja väistämättä tuli paljon verrattu, kummasta kaupungista tykkään enemmän. Täytyy sanoa, että kaupungit ovat hyvin erilaisia ja niitä on vaikea verrata keskenään. Sydney on tyylikäs ja rento, mutta taas hotellien ja ravintoloiden hintataso on korkea. Melbourne on värikäs ja boheemi kaupunki, jossa hengaillaan paljon kahviloissa/ravintoloissa ja muutenkin kaduilla liikkuu huomattavasti enemmän ihmisiä. Sydney on illalla/yöllä täysin autio, joka oli iso yllätys.

Joka tapauksessa viihdyttiin Melbournessa yhtä hyvin kuin Sydneyssä ja nautittiin sen rennosta, eläväisestä ja boheemista tunnelmasta.

Melbournen keskustan alue ja mitä siellä kannattaa tehdä?

Suosittelen aloittamaan Melbournen tutustumisen ratikan kyydistä, koska se on keskusta-alueella ilmainen. Me tehtiin kokonainen kierros vanhan ajan ratikalla (City Circle, nr 35), jossa on jopa selostus kaupungin nähtävyyksistä. Todella hyvän käsityksen saa Melbournen keskusta-alueesta ja sen nähtävyyksistä. Kun ratikkakierros on tehty, kannattaa tutustua alueeseen kävelleen.

Untitled

Federation Square on Melbournen moderni keskusaukio, joka on avattu vasta vuonna 2002.  Täällä vilkkaalla aukiolla ihmiset hengaavat, lähellä on myös paljon ravintoloita ja kahviloita. Sisätiloista löytyy myös museoita. Aukiolla järjestetään usein erilaisia tapahtumia ja ohjelmaa. Meidän vierailun aikana aukiolla ei valitettavasti ollut mitään tapahtumia.

Untitled

Untitled

Vastapäätä Federation Squarea sijaitsee Melbournen toinen tärkeä historiallinen maamerkki, Flinders Streetin rautatieasema.

Untitled

Untitled

Lähellä rautatieasemaa on Hosier Lane  ja ACDC-katu, jossa voi ihailla Melbournen katutaidetta. Tämä ei ole ainoa alue Melbournessa, jossa on katutaidetta vaan sitä löytyy usealta kujalta ja jopa yllättävistä paikoista. Kannattaa siis pitää silmät auki, jos katutaiteen bongailu kiinnostaa. Tästä löytyy hyvä listas katutaiteen metsästykseen.

Untitled

Untitled

Untitled

Southbank & South Warf on keskustan Yarra-joen eteläpuolella oleva alue, joka on täynnä ravintoloita ja kahviloita. Me käveltiin useita kilometrejä joen vartta ja ihailtiin maisemia. Välillä istahdettiin drinkille ja käytiin syömässä.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Jos kävelee Southbankista joen vartta itään päin, pääsee kuninkaalliseen kasvitieteellisen puutarhaan. Jos on aikaa, voi vuokrata vaikka kaupunkipyörän ja ajaa useita kymmeniä kilometria joenrantaa pitkin.

State Library of Victoria on keskustan suurin kirjasto. Rakennus on hieno ulkoa ja sisältä. Esillä on myös paljon vanhoja kirjoja ja muita historiallisia tavaroita. Kirjastossa kannattaa kivuta ihan ylös asti, josta näkee kirjastotilan koko komeudessa.

Untitled

Untitled

Kirjaston vieressä on Melbourne Central kauppakeskus, johon kannattaa mennä katsoman Torniaukiolla sijaitsevaa historiallista ammustornia ja jättikelloa.

Untitled

Untitled

Me jatkettiin Centralin kauppakeskuksesta matkaa Emporium kauppakeskukseen ja sieltä vielä eteenpäin Bourke St Malliin asti. Käytännössä nämä kauppakeskukset on kaikki yhdistetty. Välillä pääsee kävelemään myös vanhan ajan arkadeissa, jotka henkivät englantilaista vanhan ajan charmia. Paikat ovat täynnä pieniä liikkeitä ja suloisia kahviloita, jossa kaikki esillepano on niin kaunista. Ihastuin niihin täysin.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Ehdottomasti kannttaa poiketa Brunetti kahvilaan, josta saa maistuvaa jäätelöä, kahvia ja kakkuja.

Untitled

Untitled

Keskustan lähellä on Fitzroy Gardens, joka on yksi monista keskustaa ympäröivistä puistoista. Puisto sopii hyvin kävelyyn ja luonnosta nauttimiseen. Puistosta löytyy myös Englannista tuotu James Cookin vanhempien talo Cooks Cottage.

Untitled

Untitled

Queen Victoria Market sijaitsi meidän hotellin (Mercure Therry Street) vieressä ja ehdittiin kerran käydä katsomassa sen valtavaa valikoimaa. Torilta löytyy käytännössä kaikki ruuasta vaatteisiin. Torin alkupäässä on kojuja, josta voi ostaa pientä naposteltavaa ja street foodia. Niiden vieressä on sitten lihaa ja meren antimet. Seuraavaksi sitten hedelmä ja vihannesalue. Lisäksi torilta löytyy myös käsitöille ja taiteelle omistettu alue. Me ostettiin monta herkullista mangoa, jotka olivat torilla todella edullisia.

Untitled

Royal Botanics Garden

Melbournen kuninkaallinen kasvitieteellinen puutarha sijaitsee lähellä keskustaa ja levittäytyy 36 hehtaarin alueella. Siellä on jopa 50 000 erilaista kasvilajia ja esillä ovat australialaiset sademetsät eukalyptus ja saniaispuineen, mehikasvit, kaktukset, yrttipuutarha ja kasvikokoelmia eri maiden mukaan.

Untitled

Untitled

Puutarha on todella ihastuttava ja siellä pääsee hyvin rentoutumaan ja pitämään taukoa kaupungin vilskeestä. Paljon oli myös perheitä, jotka olivat tulleet viettämään puutarhaan rentoa päivää piknikin merkeissä.

Untitled

Untitled

Puutarhassa oli myös pieni sademetsäalue, joka oli ehdottomasti mun suosikki.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Kasvitieteellisen puutarhan vieressä on Shrine of Remembrance muistomerkki, jonka huipulta on huikeat näkymät Melbournen pilvenpiirtäjille. Muistomerkki on kunnianosoitus sodassa palvelleille australialaisille.

Untitled

Untitled

Untitled

Melbourne Museum

Melbournessa on monta mielenkiintoista museota. Me ehdittiin käydä vain yhdessä museossa ja siihen valikoitui Melbournen museo. Tämä museo on yllättävän iso ja koostuu monesta alueesta: Tiede & elämä, Mieli & ruumis, Evoluutio, Tyynenmeren saaret ja Australia. Museon tilat ovat myös ulkona, jossa voi tutustua Australian luontoon.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Old Melbourne Gaol

Untitled Vankilan pihalta on mahtavat näkymät Melbournen pilvenpiirtäjiin.

Vanha Melbournen vankila on perustettu vuonna 1841. Nykyään se on avattu yleisölle ja siellä pääsee tutustumaan Melbournen vanhaan historiaan. Rakennus on yksi Melbournen vanhimmista rakennuksista. Vankilassa on toimeenpantu 135 hirttotuomiota. Kierroksella pääsee mm. tutustumaan paikkaan,  jossa kuuluisa rikollinen Ned Kelly hirtettiin.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Vankilakierrokseen sisältyy Watch House- kokemus, jossa vierailijoita kohdellaan kun oikeita vankeja aikoinaan. Ensimmäiseksi ”Vankilajohtaja” käskyttää vieraat riviin. Miehet ja naiset joutuvat seisomaan omissa riveissä. Johtaja antaa käskyjä ja niitä pitää noudattaa. Vierailijat jopa suljetaan pimeisiin selleihin. Täytyy sanoa, että tämä oli todella mielenkiintoinen kokemus. Kierroksen päätteeksi voi sitten ottaa kuvia kuten rikollisista otetaan ennen vankilaan tuloa. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan tässä paikassa, sen verran mielenkiintoinen kokemus tämä on.

Untitled

St Kilda

Untitled

St Kilda on Melbournen lähellä (noin 10 km) sijaitseva ranta, johon pääsee ratikalla. Me ei ehditty päivällä rannalle ollenkaan vaan tultiin tänne auringonlaskun aikaan katsomaan sinipingviinejä. Sinipingviinit ovat maailman pienimmät pingviinit, ne kasvavat keskimäärin 40 cm pitkiksi ja painavat noin 1 kg. Sukupuolet ovat keskenään samannäköisiä, mutta uros saattaa olla hieman painavampi ja sillä on hieman suurempi nokka. Suurin osa sinipingviinien yhdyskunnista asuvat Australian etelärannikolla ja Tasmaniassa, mutta pieni määrä myös Uudessa-Seelannissa.

Joka ilta auringonlaskun jälkeen St Kildan laiturin päässä sinipingviinit aloittavat maihinnousun. Laiturin ja meren väliin jää kivikkoa, jossa pingviinit pesivät. Paikalla on myös vapaaehtoisia, jotka huolehtivat, että turistit noudattavat ohjeita eikä lähde kiipeämään kivikkoon, jossa pingviinien pesät sijaitsevat.  Heillä on myös infrapunavalo, jonka avulla vierailijat näkevät pingviinejä pimeässä.

Untitled

Untitled

Untitled

Matkaunelmien instagramin storyjen kohokohdista voit katsoa lisää videoida, osio ”Melbourne”.

Tähän päättyvät varsinaiset postaukset meidän upeasta Australian matkastamme. Voi olla, että teen lisäksi vielä kustannuspostauksen kun saan matkan kustannukset laskettua yhteen. Tästä olisi varmasti apua monelle, joka vastaavaa matkaa on joskus suunnittelemassa.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 24.4.2020 at 21:53

    Huh, täytyy sanoa, että olette kyllä varsin kattavasti ehtineet eri paikkoja kiertää kolmen päivän aikana Melbournessa! Miten pitkä reissunne kaikkiaan oli? Paljon oli samoja kohteita kuin meilläkin.

    • Reply matkaunelmia 25.4.2020 at 15:18

      Täytyy sanoa, että ollaan kyllä tehokkaita kiertämään paikkoja 😊 Australiassa oltiin tasan 2 vk ja sen päälle vielä matkat eli koko matka kesti reilu 2 vk.

  • Reply Marissa 25.4.2020 at 05:41

    What a good blog.
    I have lived in Melbourne for very many years.
    You have written so well about this city and the places to see. Terrific photos too.
    Melbourne is a great place, never boring and constantly evolving.
    Welcome back at some other time when the city is buzzing with life, friendly people from all over the world, interesting street artists and open cafes and bars.

    • Reply matkaunelmia 25.4.2020 at 15:40

      Thank you for the comment, Marissa. I really liked Australia very much. I will definitely travel to Australia someday.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.