Kuva: Flickr / Shark Attacks
Paratiisiranta

Aurinkomatkat

Aurinkomatkat on toteuttanut suomalaisten lomaunelmia jo puolen vuosisadan ajan. Kokonaan suomalaisen matkatoimiston kohdevalikoimaan kuuluu runsaasti vaihtoehtoja niin ranta- kuin kaupunkilomankin viettoon.

Aurinkomatkat yrityksenä

Vuonna 1963 perustettu Oy Aurinkomatkat – Suntours Ltd Ab on osa Finnair-konsernia, ja yrityksellä on tytäryhtiö Virossa. Vuonna 2014 Aurinkomatkat vei lomalle reilut 200 000 asiakasta, mikä takasi yritykselle 24,4 prosentin markkinaosuuden Suomen valmismatkoista.

Yrityksen palvelun perusteena on ratkaisun tarjoaminen asiakkaiden kaikkiin vapaa-ajan matkustustarpeisiin. Tuotevalikoimaan kuuluvat perinteisten valmismatkojen lisäksi pelkät lennot ja hotellit, teemamatkat, risteilyt ja ryhmämatkat. Aurinkomatkat järjestää myös aktiivilomia esimerkiksi hiihdosta, golfista, vaelluksesta ja sukelluksesta kiinnostuneille. Aurinkomatkat tarjoaa myös asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä lomamatkoja.

Yhteystiedot

Lomamatkan voi varata aurinkomatkojen verkkokaupasta osoitteesta www.aurinkomatkat.fi.

Aurinkomatkoilla on omat myyntitoimistot Helsingissä, Lahdessa ja Oulussa sekä puhelinpalvelu numerossa 09 818 1101. Myös noin 115 valtuutettua matkatoimistoa eri puolilla Suomea myy Aurinkomatkoja.

Kuva: Flickr / Shark Attacks

Katso parhaat äkkilähdöt

Hania, Kreikka
Porto Platanias Village Resort, Platania★★★★
7 pv
19.08.2019
Helsinki
750 €
7 vrk
VARAA 750 €
Hania, Kreikka
Porto Platanias Beach Resort, Platanias★★★★
7 pv
19.08.2019
Helsinki
799 €
7 vrk
VARAA 799 €
Rodos, Kreikka
Esperia★★
7 pv
20.08.2019
Helsinki
622 €
7 vrk
VARAA 622 €
Hania, Kreikka
Porto Platanias Village Resort, Platania★★★★
7 pv
20.08.2019
Helsinki
742 €
7 vrk
VARAA 742 €
Hania, Kreikka
Porto Platanias Beach Resort, Platanias★★★★
7 pv
20.08.2019
Helsinki
784 €
7 vrk
VARAA 784 €
Ixia, Kreikka
Akti Imperial★★★★
7 pv
20.08.2019
Helsinki
1119 €
7 vrk
VARAA 1119 €
Dubrovnik, Kroatia
Vis★★★
7 pv
21.08.2019
Helsinki
649 €
7 vrk
VARAA 649 €
Dubrovnik, Kroatia
Grand Hotel Park★★★★
7 pv
21.08.2019
Helsinki
761 €
7 vrk
VARAA 761 €
Zakinthos, Kreikka
Zante Maris Suites, Tsilivi★★★★★
7 pv
21.08.2019
Helsinki
1285 €
7 vrk
VARAA 1285 €
Malta, Malta
Plaza, Sliema★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
569 €
7 vrk
VARAA 569 €
Kalives, Kreikka
Garifalo★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
575 €
7 vrk
VARAA 575 €
Santorini, Kreikka
Sail Inn, Kamari★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
611 €
7 vrk
VARAA 611 €
Rodos, Kreikka
Esperia★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
647 €
7 vrk
VARAA 647 €
Rodos, Kreikka
Mediterranean★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
661 €
7 vrk
VARAA 661 €
Ischia, Italia
Don Pedro★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
750 €
7 vrk
VARAA 750 €
Lindos, Kreikka
Sunrise, Pefkos★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
752 €
7 vrk
VARAA 752 €
Santorini, Kreikka
Fenix Collection, Perissa★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
774 €
7 vrk
VARAA 774 €
Santorini, Kreikka
Elmarel Villas, Kamari★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
788 €
7 vrk
VARAA 788 €
Malta, Malta
Radisson Blu Resort Malta St. Julians★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
806 €
7 vrk
VARAA 806 €
Hania, Kreikka
Porto Platanias Village Resort, Platania★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
806 €
7 vrk
VARAA 806 €
Hania, Kreikka
Porto Platanias Beach Resort, Platanias★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
838 €
7 vrk
VARAA 838 €
Ixia, Kreikka
Olympic Palace★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
852 €
7 vrk
VARAA 852 €
Ixia, Kreikka
Rodos Palace★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
852 €
7 vrk
VARAA 852 €
Malta, Malta
db Seabank Resort and Spa, Mellieha★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
865 €
7 vrk
VARAA 865 €
Hania, Kreikka
Porto Platanias Beach Luxury Selection, ★★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
904 €
7 vrk
VARAA 904 €
Malta, Malta
Westin Dragonara Resort, St. Julians★★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
960 €
7 vrk
VARAA 960 €
Ixia, Kreikka
Akti Imperial★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
1144 €
7 vrk
VARAA 1144 €
Lindos, Kreikka
Mayia Exclusive Resort & Spa, Kiotari★★★★★
7 pv
22.08.2019
Helsinki
1475 €
7 vrk
VARAA 1475 €
Alanya, Turkki
Bavyera★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
547 €
7 vrk
VARAA 547 €
Alanya, Turkki
Develi★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
547 €
7 vrk
VARAA 547 €
Alanya, Turkki
Blue Heaven★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
555 €
7 vrk
VARAA 555 €
Agios Nikolaos, Kreikka
Dimare★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
560 €
7 vrk
VARAA 560 €
Alanya, Turkki
Anjeliq House★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
586 €
7 vrk
VARAA 586 €
Alanya, Turkki
Palmiye Beach Hotel★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
654 €
7 vrk
VARAA 654 €
Rodos, Kreikka
Mediterranean★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
706 €
7 vrk
VARAA 706 €
Agios Nikolaos, Kreikka
Miramare Resort & Spa★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
735 €
7 vrk
VARAA 735 €
Alanya, Turkki
Grand Zaman Garden Park★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
822 €
7 vrk
VARAA 822 €
Retimnon (Rethymnon), Kreikka
Kyma Suites Beach★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
827 €
7 vrk
VARAA 827 €
Konakli, Turkki
Royal Garden Beach★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
861 €
7 vrk
VARAA 861 €
Retimnon (Rethymnon), Kreikka
Kriti Beach★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
883 €
7 vrk
VARAA 883 €
Ixia, Kreikka
Olympic Palace★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
888 €
7 vrk
VARAA 888 €
Side, Turkki
Side Star Resort★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
919 €
7 vrk
VARAA 919 €
Hania, Kreikka
Porto Platanias Beach Luxury Selection, ★★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
936 €
7 vrk
VARAA 936 €
Ixia, Kreikka
Rodos Palace★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
1004 €
7 vrk
VARAA 1004 €
Retimnon (Rethymnon), Kreikka
Grecotel Creta Palace★★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
1043 €
7 vrk
VARAA 1043 €
Marmaris, Turkki
Bluebay Platinum★★★★
14 pv
23.08.2019
Helsinki
1044 €
14 vrk
VARAA 1044 €
Ixia, Kreikka
Akti Imperial★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
1189 €
7 vrk
VARAA 1189 €
Agios Nikolaos, Kreikka
Minos Palace hotel & suites★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
1196 €
7 vrk
VARAA 1196 €
Hersonissos, Kreikka
Star Beach Village★★★★
7 pv
23.08.2019
Helsinki
1210 €
7 vrk
VARAA 1210 €
Icmeler, Turkki
Grand Yazici Club Marmaris Palace★★★
14 pv
23.08.2019
Helsinki
1536 €
14 vrk
VARAA 1536 €

Päivitetty: 28.4.2016

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (33 votes, average: 3,09 out of 5)

Vastaa käyttäjälle kale Peruuta vastaus

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

19 kommenttia

Aurinkomatkat on todellinen irvikuva suomalaisesta palvelutasosta. Erehdyimme varaamaan Aurinkomatkan Rodokselle ja saimme jälleen kerran pettyä. Hotellia mainostettiin uima-altaalla, mutta sen vesi oli uimakelvottoman kylmää. Vaikka olimme ostaneet normaalihintaisen matkan, oli huone taas revitty sieltä Aurinkomatkojen jämäpakasta, eli se oli ahdas, nuhruinen ja alimmassa kerroksessa. Ilmastointilaite puski kuumaa ilmaa ja joka yö sai herätä roska-auton ääniin kello 03. Hotellin aamiainen oli muuten ok, mutta isossa aamiaishuoneessa kaikui ja siellä oli sietämätön meteli. Kuin olisi ollut jossain kesäleirin kanttiinissa! Viimeinen kerta, kun käytän tätä kotimaista ”palvelua”. Jatkossa ainoastaan ulkolaisten varaussivustojen kautta hotellit ja lennot erikseen – saa parempaa ja halvemmalla!

Hóla

Kirjoitan tämän hyvässä hengessä ja Toivoisin että Aurinkomatkojen kumppani? saisi tästä jotakin , kehityskeskusteluun… Itseäni mietityttää fin/Aur jotka eivät tiedä , ainakaan asiakkaan kuullen ???? jos on kumppani niin olettaisi että kävisitte asialliseti niin risut kuin ruusut. Finnair on osoittanut selvää asiakas lähtösyyttä, HIENOA!!! Mutta Aurinkomatkat………olen jonkin verran kiertänyt joten oletan että minulla on varaa kirjoittaa tämän. Vaimoni oli tietämättäni tilannut Superion-huon All incluusive Dominikaaniseen Tasavaltaan 28.01-11.02.2019 , varauspäivä01.01.2019 /vahvistus nro 6298377 . len.nro OCCUCE.

Matkanjärjestäjä Aurikomatkat-Suntours , vahvistus nro 6298377.

Siis Finnairin toiminta oli erittäin kiitettävää, mutta nyt on valmismatka/seuramatka/, Yle elävä arkisto…. Perillä Puerto Plaltassa oli opas vastassa niin kuin pitääkin, tuonne bussin ja hotelli kierros. Saimme laukut ja tuonne respaan kirjautumaan…no broblem, mutta hotellimme huone sijaitsi 3 krs EI hissä ,eihän se mitään mutta kun on tehty 4 sepelvaltimon leikkaus ja pakkasesta suoraan 28 c ja luonnolliseti kosteaa . Niin ihmetellessä huoneistoa kiipelyä niin, silmiini osui tallelokero………….. mutta siinä ei ollut lukkoa!!!!!!! silloin alkoi verenpaineeni nousta !!!!!!!!! Ei kun respaan ,huone alas ja lukon osto !!!!!!!! Siis Itse saimme huoneen 1 krs. All incluusive opas oli haihtunut laukkujen droppauksen jälkeen kuin se pieru Saharaan. No Siskoni oli noin toitakymmentä vuotta oppaana, niin minäkin tiedän jotakin………Aurinko opas saapuu 2x viikossa 1 h ,vailitettavasti emme ehtineet edes nähdä guidea, no olin päätänyt seuravalla käynnillä tavata oppaan. Kävelin respaan ja kirjoitin mielipiteeni paperille, respassa oleva henkilö Lupasi luovuttaa A/oppan tullessa ilmoittautuvan respaan. Ajattelin että tällä tyylillä tuskin näin käy ,niin……………….Tiesisin opasalueen ja olin varautunut ettei tulisi oharia,lähellä oli kunnes kuuulin suomea puhuvan ja katsoin veireen ja siinähän oli esitteli kirjahyllyssä mukavaa luettavaa. Mukavaa Hän näki minut mutta ei näyttänyt kiirettä olevan, no niin kirjasto oli käyty läpi jäi minullekkin hiukan aikaa. Kysyin että ilmoittautuiko Hän respassa … 3kerran jälkeen selvisi että oli tullut jostain takavasemmalta!No kun aloin kyselemään loman pikku seikoista , kuten että tallelokeroon oli ostettava lukko,ehdotin että kumppaninne Finnair voisi lähettä USA n ilmatilankäytytöstä lappu kotiin /ohjeiden kera ,kortit loppuivat osa sai täyttää kentällä. !!! No kyllä Me pärjäämme , kahdenvuoden sisällä olemme Dubaissa Aurinkomatkalla. Seuraavan Dub 2vk itse varaukset ja voitte olla varmoja että kolmatta kertaa ei ei All incluusive matkaa tule tapahtumaan. Olen surullinen niiden matkalaisten jotka ehkä eivät omaa kielitaitoa , tai ova liikuntarajoiteisia tai muuten apua tarvtsevia.Olen 57 vuotias ja nämä ”Oppaat” kävelevät lisä matka myyjät eivät minulta rahaa saa.. Kun ehdotin että kumppani Finnair eivät käy kehityskeskustelua ja oppaan mukaan eipä paljoa kiinnosta Kun ”opas” ei saanut lisä täkyjä , kehtasi asiakkaan kuullen väittelemään vastaan !!!!!!!!!!! Poltin tyhmyyttäni säären Aurinkomatkat eivät tienneet asiasta koko hotellin henkilökunta ansaitsee 10.

Haluan antaa VH Ventana Beach Resort Puerto Platan henkilökunna todella sydänmellisestä,käytöksestä ja avusta .

olimme teidän matkalla marmaris ,kaksi pariskuntaa hotelli Blue Bay Platinum.21.09-2018.viikon matka.onko hotellilla vastaan otossa epäpätevä henkilökuntaa. laitoimme postikortteja varustettuna merkeillä isot määrät. yksikään ei ole tullut vastaanottajalle.minne ne hävisivät vastaanotto pisteestä.

olimme Rodoksella 6-13.10.18 ja 13.10 tullessamme sairastuimme lentokentällä ruokamyrkytykseen.
Kyselimme oliko Blu Sky hotelissamme vatsatautia vai saimmeko sen lentokoneesta.
Mitään vastausta emme ole saaneet ja meitä jotka sairastuimme oli ainakin 10 henkilöä..

Olisi ollut tärkeää tietää vähän enemmän asiasta.

Olimme kahden viikon ryhmämatkalla Rethymnonissa Kreetalla 14.- 28. syyskuuta. Matkamme onnistui kaikin puolin hyvin; hotelli (Marilyn) oli erittäin siisti, henkilökunta tehtäviensä tasalla, ystävällistä, aurinkoista palvelua.
*Aurinkomatkojen opas Aira on aivan huippu ja*. Hän kertoi Kreetan historiaa sujuvasti bussimatkoilla. Retki Spinalongan saarelle mm. hänen opastamanaan oli huikea elämys. Suuret kiitokset Airalle.

Aurinkomatkojen matkalla Maltalla. Jäimme pois Blue Grotto/Marsaxlokk matkalta kirjanpitovirheen vuoksi. Soitto Aurinkomatkojen toimistolle ja homma lähti pelittämään. Hienosti hoidettu oppailta ja eikä pikku kommellus enää harmita lainkaan. Kiitoksia vielä kerran aurinkomatkojen oppaalle joka otti homman hanskaan.

Aurinkomatkat välittää asiakkaasta vain niin kauan kun asiakas ei valita mistään.

Saimme kuukautta ennen matkalle lähtöä tiedon hotellimme remontista joka alkaisi kolmen viikon päästä.
Vaikea asteisesta astmasta kärsivä avopuolisoni ei saanut mahdollisuutta hotellin vaihtoon, vaikka sitä ensin tarjottiin ja hän sitä HETI pyysi.

Jouduimme keskelle remonttipölyn täyttämää hotellia Vietnamissa.
Älkää menkö New Wold Saigon hotelliin jos teitä haittaa remonttipölyn täyttämä huoneilma. 4 tähden hotellista tämä on yhtä kaukana kuin yö päivästä.
Paikallisoppaat Vietnamissa tekivät parhaansa, mutta avopuolisoni kärsi pölystä kovasti.

Olimme valmiit neuvottelemaan korvauksesta Aurinkomatkojen kanssa, mutta summa kuulosti lähinnä loukkaukselta varsinkin kun kyseessä oli sairaudesta kärsivä matkustaja. Aurinkomatkojen mukaan kaikki asiakkaat ovat tasavertaisia korvausten suhteen. Näinollen astmasta kärsivä matkan tilaaja ei ole heidän mielestään oikeutettu yhtään suurempaan korvaukseen, vaikka remontista aiheutuva haitta on hänelle huomattavasti tervettä ihmistä suurempi.

Reissaamme vuosittain joka kevät ja syksy ja matkanjärjestäjälle voi sattua kaikenlaista. Tämän ymmärrämme. Siinä missä Apollomatkat korvasivat epäonnistuneen PÄIVÄRETKEN täysimääräisesti(300 eur) kitsastelee Aurinkomatkat puolet pienemmän summan kanssa. Jouduimme kuitenkin yöpymään remonttihotellissa yhteensä KUUSI yötä.

Pelastuksemme oli ,että kyseessä oli yhdistelmämatka jossa olimme välillä poissa 8 yötä toisessa hotellissa jossa ei ollut ongelmia.Tosin astmaatikko toipuu pölyn aiheuttamasta rasituksesta hitaasti, joten haitta jatkui vielä loman loppumisen jälkeenkin kaksi viikkoa.

Hua Hin ”valmismatka”(lennot ja hotelli) maaliskuulle 2 henkeä.
Varausta tehdessä tarjoutui tilaisuus päivittää matkustusluokka bisnesluokkaan 350e/hlö/varaus, eli meiltä kahdelta 700e. Ajattelimme että päivitämme istuinpaikkamme sinne kun kyseessä pitkä lento menne tullen. Vaan kun varausvahvistus tuli, olikin varaus bisnesluokkaan vain menolennolle. Asiaa selviteltyämme pitkien puhelinjonotusaikojen(45 min) kanssa, peruimme koko päivityksen ,koska meitä on mielestämme johdettu harhaan. Uusi varausvahvistus tuli, ja siinä normaali istuinpaikat mutta hinta oli kummallakin noussut 100e. Taas todella pitkät jonotusajat sekä puhelimen että chatin kautta, ennen kuin pääsi asiaa hoitamaan. Todella hidasta palvelua.
En halua jatkossa käyttää aurinkomatkoja.

Hej. Vi är en grupp på 11 personer som tänkte åka på en weekend resa till Dublin. Vi hade tänkt åka den 12.04.2018 och hemresan 15.04.2018. Vi skulle gärna vilja ha ett komplett pris med flyg från vaasa/kronoby till Dublin med hotell och frukost. Hotellet räcker med 2-3 stjärnigt. Tacksam för svar
H Kenneth

Ihmettelen, miksi Aurinkomatkat ei lähetä kahdelle eri kaupungeissa asuville erillisille yhdessä matkustaville kummallekin omaa matkaohjelmaa ja laskua pyynnöstä huolimatta.

Rolling Stones treenejä kohta 10 vuotta. Bush kutsui Usa:hän,Medejev Venäjälle,Sarkozy Ranskaan ja Keith Richards Englantiin. T.Marko Eklund

Voi voi matkaan meikä muijan mieli tekisi tammikuussa mutta mistä sitä löytäisi rehellisen kivan ystävän jonka kanssa sinne menisi ?

Tämän kesän Aurinkomatkojen toiminta on ollut monessa mielessä luokatonta. Meitä ei näin huonon palvelun ja katteettomien lupausten jälkeen saa enää Aurinkomatkojen asiakkaaksi. Paljon saisi anteeksi jos olisi rehellinen, mutta kun ei niin ei :(

Olimme lomalla Thaimaassa 12.01-24.01 2013 .
Bangokissa hotellissa Holi dei in Silom .
Olimme pitkästä matkasta väsyneitä ,olimme odottaneet huonetta jo pitkään .
Kun kyselimme milloin saamme huoneen luvattiin klo.14.00 mutta emme saaneet kuin klo.15.jälkeen.
Olemme lomailleet Aurinkomatkoilla monet kerrat ,mutta ennen ei ole näin kauan tarvinnut odottaa huonetta.
Kwaijoen retki oli mielenkiintoinen .
Hanna opas oli hyvä ja osas kertoa retkikohteista monenlaista mielenkiintoista juttua.
Saimme myös äkäisen mahataudin.
Kävimme sairaalassa Hua Hini ssa ja saimme hyvät lääkkeet.

miksi ei koskaa huomioda hotelli huoneiden jaossa matkaajan toivomusta on oltu samassa hotellissa 4 kertaa aina on yritetty vaihtaa huonetta 1 kerran on onnistunut kasotaan kuinka käy tänä syksynynä

Antaa aiheen vähän varovaisuuteen, koska saattaa yllyttää elämään jopa yli varojen. Muuten antoi hyvän kuvauksen tarjonnasta.

Vastaa käyttäjälle kale Peruuta vastaus

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *