Browsing Tag

Unkari

Budapest Matkakertomus Soolomatka Unkari

Budapest ja soolomatkailijan tuska

sunnuntai, syyskuu 23, 2018

Tiedättekö sen tunteen kun oikein haaveilee jostain kohteesta ja sinne vihdoin päästessään paikka ei kolahda yhtään? Näin kävi minulle Budapestissa. Olin pohtinut reissua kaupunkiin jo monta vuotta, ja kesän soolomatkalla päätin jättää sen viimeiseksi kohteeksi, matkan huipennukseksi. Saavuin kaupunkiin täynnä tarmoa ja onnistuneen reissun tuomaa itsevarmuutta. Nopeasti kuitenkin huomasin, että Budapest ei ainakaan tälle soolomatkailijalle sopinut yhtään.

Asetelma ei yleisesti ottaen ollut paras mahdollinen: aikaa oli vain kaksi päivää ja kiinnostavaa nähtävää valtavasti. Pieni reissuähky painoi tiiviin Itävallan kiertämisen jälkeen, ja en ollut ehtinyt perehtyä kohteeseen juurikaan etukäteen. Tipahdin moneen turistiansaan, jotka väittäisin normaalioloissa osanneeni välttää (kylpylän ravintolassa syöminen ?, valuutan vaihtamatta jättäminen ?, vuorokauden bussilipun ostaminen ja lipun käyttäminen tasan kerran ?).

Rakastan vain rauhassa kävelemistä ja eksymistä randompaikkoihin uudessa kaupungissa. Tälle ei todellakaan ollut aikaa Budapestissa. Hostellinpitäjän merkatessa must-see-kohteita karttaan pelkkä ajatus niiden kiertämisestä nosti hikikarpaloita otsalleni. Koska hostellissa ei ollut saapuessani ketään muita, lähdin kartta kourassa kiertämään kohteita yksin. Jo tunnissa olin törmännyt kolmeen polttariporukkaan ja kymmeniin pariskuntiin, riehakkaista kaveriporukoista puhumattakaan. Ensimmäistä kertaa soolomatkan aikana minut valtasi ulkopuolisuuden tunne. Tuntui, ettei koko kaupungissa ollut ketään muuta yksin reissaavaa.

Ensimmäisen päivän kiertely jäi lyhyeen, sillä myrsky tuli ja pilasi suunnitelmani täysin. Alkuillan aurinko porotti lämpimänä kävellessäni Pestin katuja kohti Tonavaa. Kuin salamaniskusta alkoi tuuli, joka oli niin kova että tunsin lähteväni lentoon. Hetken kuluttua alkoi ukkostaa ja sitten tuli rankin vesisade naismuistiin. Siinä litimärkänä en enää jaksanut edes yrittää innostua kaupungista, vaan palasin hostellille ja toivoin seuraavan päivän olevan parempi. Koska hostellini sijaitsi bilekorttelissa, unet jäivät vähäisiksi ja heräsin seuraavaan päivään väsyneenä ja en niin valmiina 15 tunnin turistisykkimiseen kuin olisin toivonut.

Aloitin päivän maailman toiseksi suurimmasta, Dohány-kadun synagogasta. Englanniksi pidetty opaskierros synagogassa oli tosi hyvä, opin enemmän juutalaisista kun lukion uskonnontunneilla yhteensä. Kiinnostavan kierroksen aikana sain ravistettua nihkeät fiilikset ja soolomatkailijan murentunut itsetuntoni palasi pikkuhiljaa ennalleen.

Synagogalta kirmasin kaupungin toiselle puolelle Gellert-kylpylään. Tämä oli virhe. Käsittämättömän kehnosti organisoitu saapuminen kylpytiloihin ja unisex-suihkutilat hämmensivät pikkuisen. Esimerkiksi lukollista kaappia ei saanut itse kiinni, vaan sen avaamiseen ja sulkemiseen piti kutsua henkilökuntaa paikalle. Opasteet olivat vain unkariksi. Miehiä, naisia ja lapsia tuli joka suunnasta ja kukaan ei tuntunut tietävän miten päästä altaille. Hostellinpitäjä suositteli minulle tätä nimenomaista kylpylää, joten en siinä kiireessä sitten tehnyt minkäänlaista hintavertailua. Ehdin olla kylpylässä vain reilun tunnin ja maksoin siitä 18 euroa… Enkä nauttinut hetkestäkään.

Kylpylältä lähdin kohti Vörösmarty-aukiota, josta lähti ilmainen kävelykierros. Kaupunkikohteissa pyrin aina osallistumaan näille, sillä paikallisen oppaan kanssa kaupunkiin saa huomattavasti paremman tuntuman, ja usein myös tapaa muita samanhenkisiä matkailijoita. Budapestissa oli useita vaihtoehtoja, ja päädyin hostellinpitäjän suosituksesta kommunismikierrokseen. Kierros kesti 2,5 tuntia ja antoi varsin mittavan kuvan Budapestista ja sen historiasta. Lämmin suositus tälle!

Kävelykierroksen jälkeen vaivuin taas pieneen synkkyyteen dalsiessani Budan mäkiä ylös ja alas. Kierroksellakin toisiin tutustuminen tuntui hankalalta, koska kaikki olivat tulleet porukoissa tai pariskuntina mukaan. Jatkoin kuitenkin systemaattista nähtävyyksien suorittamista aina Budan linnalle asti, kunnes kyseenalaistin toimintani täysin. Enhän minä missään muuallakaan matkustaessani kierrä kaikkia nähtävyyksiä, vaikka aikaa olisi tuplasti enemmän. Miksi käytän viimeisen lomapäiväni pitkin kaupungin katuja juoksemiseen sen sijaan että vaan nautiskelisin kaupungin tunnelmasta? Miksi yhtäkkiä minua häiritsee niin paljon olla yksin? Eihän se ole koskaan ennenkään ollut mikään ongelma.

Toisaalta jäljellä oli enää yksi listaamistani can’t skip -kohteista, joten suoritin tehtävän kunnialla loppuun. Kapusin ylös paikalliselle vapauden patsaalle ja ylhäällä yksin auringonlaskua katsellessani minut valtasi pettymyksen tunne. Syynä ei missään nimessä ollut Budapest. Kaupunki oli juuri niin kaunis, kiinnostava ja monipuolinen kuin olin etukäteen kuvitellut. Ongelma oli siinä, että tunsin oloni yksinäiseksi. Edes kävelykierrokselta ei tarttunut mukaan uusia kavereita ja hostellissa olin jo huomannut olevani ainut soolomatkailija. Lukuisat polttarijoukot, rakastuneet pariskunnat ja iloiset perheet saivat minut tuntemaan itseni ulkopuoliseksi. Miksi kukaan tulisi tähän kaupunkiin yksin?

On selvästi kohteita, jotka kohdallani toimivat yksinmatkailulle ja kohteita, jotka eivät. Esimerkiksi Bratislavassa yksinolo ei haitannut minua yhtään. Nautin suuresti siitä, että sain rauhassa kierrellä nähtävyyksiä ja tehdä mitä ikinä haluan muista riippumatta.

Illan onneksi pelasti erinomainen illallinen Mazeltov-ravintolassa ja hostelliin saapunut saksalainen soolomatkailija, jonka kanssa löysimme yhteisen sävelen heti.

Oletteko te käyneet Budapestissa? Jakaako joku soolomatkailijan tuskan tässä kyseisessä kaupungissa?

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista, Twitteristä ja Blogit.fi:stä!

Ajatuksia Itävalta Matkakertomus Slovakia Soolomatka Unkari

Soolomatkan kohtaamiset tekivät reissusta ikimuistoisen

perjantai, heinäkuu 27, 2018

Kun lähdin soolomatkalle en ladannut liikaa odotuksia uusien ihmisten tapaamiseen. Minulle olisi ollut täysin ok hengata yksin reilu viikko – lukea, kirjoittaa, valokuvata, kuunnella musiikkia ja ihastella maisemia. Olen seurallinen ihminen, mutta välillä oikein tunnen että nyt on pakko olla yksin. Ehkä se, että olen ainut lapsi on opettanut minut yksinoloon jo pienestä pitäen. Kesä oli ollut niin hektinen, että lomani alussa tunsin että yksinolo olisi nyt poikaa. Jos nyt kertoisin sille stressaantuneelle reissumimmille, että etpäs muuten tule olemaan yksin seuraavaan viikkoon, en ole ihan varma olisiko hän ollut onnellinen vai kauhuissaan.

Aloitin reissuni Itävallan Salzburgista ja buukkasin ensimmäisen yön hieman ylihinnoitelluista guesthousesta. Tarvitsin omaa rauhaa, joten hostelli ei ollut hyvä vaihtoehto. The Little Guest House oli aivan ihana paikka, ja olin oikein tyytyväinen valintaani kovasta hinnasta huolimatta. Nähtävyyksille pääsi näppärästi majatalon pyörällä ja kaikki oli kävelymatkan päässä, mutta sopivan kaukana kaupungin hälinästä.

Seuran löytäminen oli heti matkan alussa tavattoman helppoa. Menin Salzburgissa ensimmäiselle nähtävyydelle Hellbruniin, ja jo ennen turistikierroksemme alkamista törmäsin keski-ikää lähestyvään amerikkalaiseen Beniin. Ben kysyi miten menee, minä vastasin että hyvin, mitä nyt aika kuuma on, ja siitä alkoi keskustelu säästä. Smoothisti kiersimme oppaan kanssa pitkin suihkulähdepuistoa samalla toisiimme tutustuen. Ensin ajattelin, ettei minulla ja entiseksi baseball-pelaajaksi itseään tituleeranneella Benillä ollut mitään yhteistä, mutta väärässä olin. Matkustelu tietysti yhdisti meitä ja siitähän riitti puhuttavaa. Kierroksen päätyttyä Ben kysyi haluaisinko kiivetä lähikukkulalle ja koska minulla ei ollut kiire mihinkään lähdin mukaan. Nälkä oli kuitekin kova eikä alueella yhtä ainutta avointa ravintolaa, joten lähdimme kiipeämisen jälkeen kohti keskustaa. Olin tullut puistoon pyörällä, joten nopeuden maksimoimiseksi Ben joutui kyysäämään minut keskustaan. Reilun neljän kilometrin matka tuntui siinä tarakalla istuessa poikkeuksellisen pitkältä ja kiviseltä, mutta hymy oli silti herkässä.

Hellbrunin palatsissa kannattaa ehdottomasti osallistua suihkulähdekierrokselle – saattaa jopa törmätä seuraavan päivän reissuseuraan.

Amerikkalaisten älytön sosiaalisuus on aina välillä tuntunut minusta hirvittävän päälleliimatulta. Benin kanssa hengatessani huomasin, että jatkuva papatus ja uusiin ihmisiin tutustuminen vain tulee niin luonnostaan, että sitä on hankala estää, vaikka vierustoveri katselisi touhua vaivaantuneena. Annan esimerkin: olimme juuri istuutuneet pöytään kun Ben huomasi kadulla Yale-lippalakkiin sonnustautuneen eläkeläismiehen kahden kuvankauniin tyttärensä kanssa. Hän huusi HEY ja heilutti kättään miehelle. Tämä tuli pöytämme viereen hymyillen, ja Ben rupesi selittämään siitä, kuinka hänkin kävi Yalen yliopiston ja halusi tietää kaiken vanhan miehen linkistä entiseen opinahjoonsa. Seurasi pitkä keskustelu miehen lapsenlapsen urasta baseball-joukkueessa, jossa ilmeisesti myös Ben oli aikoinaan pelannut. Lopulta kanadalaiseksi osoittautunut poppoo lähti ja Ben meni vessaan. Yksin pöydässä istuessani he saapuivat takaisin ja kysyivät mihin ystäväni oli mennyt. Tässä välissä oli ihan pakko tarkentaa että tapasin hänet noin kaksi tuntia sitten ja vessaan vaan. Kanukit olivat tulleet takaisin, jotta saisivat yhteiskuvan Benin kanssa!

Untersbergin huipulla!

Seuraavana päivänä lähdimme valloittamaan Salzburgin vieressä sijaitsevaa Untersbergin vuorta, ja Benin sosiaalisuuden vuoksi seurasi uusi hassu kohtaaminen. Vaelluksen jälkeen istahdimme paikallisen kuppilan pöytään, jossa istui kaksi möreä-äänistä kolmissakymmenissä olevaa miestä. Jos olisin ollut pöydässä yksin, olisin hyvin todennäköisesti vaan tervehtinyt ja keskittynyt sen jälkeen kirjaani (wink, Bookbeat on erinomainen ajanviete yksin matkatessa, kirjat saa ladattua offlineen ja niitä voi lukea puhelimesta e-kirjoina tai kuunnella äänikirjoina), mutta Benin sosiaalisuuden myötä kerroimme kaikki elämäntarinamme ja samalla selvisi, että istuimme siinä kahden ammattioopperalaulajan kanssa.

Lue tästä vinkkini Salzburgiin!

Ikimuistoiset päivät Fulpmesin vuorilla

Huipulla tuulee! 2611 metrin korkeudessa ei epäonneksemme näkynyt mitään muuta kuin pilviä.

Salzburgista lähdettyäni sanoin heipat Benille, joka jatkoi matkaansa Kroatiaan katsomaan jalkapallon MM-finaalia ja minä puolestaan Innsbruckiin fiilistelemään lisää vuoria. Saavuin Innsbruckiin rinkkani kanssa iltapäivästä ja lounaspaikan jonossa bongasin seuraavan tuttavuuden. Innsbruckista kotoisin oleva Mike vinkkasi että saisin opiskelija-alea jos vain näyttäisin korttini. Myöhemmin minulle tuli juttelemaan myös hänen kaverinsa Philipp. Molemmat vaikuttivat normaaleilta, joten annoin Facebookini ja sovimme Innsbruck-kierroksesta seuraavalle päivälle. En arvannut miten surkea nettiyhteys minulla olisi seuraavat päivät, ja että itse asiassa Fulpmesissa olisi niin kivaa, ettei Innsbruckiin lähtö edes kävisi mielessäni.

Saavuin hostelliini, Doug’s Mountain Getawayhin 10 minuuttia ennen MM-finaalin alkua. Hostellin kaikki vieraat olivat kerääntyneet ison screenin ääreen, ja en siinä pimeydessä oikein edes erottanut miltä tulevien päivien seurani näyttää. Bondasin heti saksalaisen Saran kanssa, jonka kanssa kommentoimme amatöörityylillämme pelin tapahtumia. Viiden hengen irkkupoikalauma toivoi meidän varmaan tukkivamme turpamme, sen verran tuimaa katsetta tuli. Pelin päätyttyä Ranskan hyväksi kirosimme kaikki Kroatian tappiota. Pelasimme Cards Against Humanityä (olin kaikkia oletuksia vastaan surkea tässä pelissä) ja joimme vähän Radlereita. Kaikki hostellin asukit vaikuttivat ihanan samanhenkisiltä kuin minä. Oli myös kiva olla ikätovereideni kanssa, vaikka päivät Benin seurassa olivatkin olleet varsin opettavaisia.

Kun Sara sitten lähti seuraavana päivänä kohti kotiaan Wieniä olin koko hostellin ainut naisvieras. Tulen kundien kanssa hyvin toimeen, joten se ei minua haitannut. Lähdimme seuraavana päivänä poikien kanssa koko päivän kestäneelle vaellukselle, mikä oli oikein antoisaa.

Lue lisää: Onnistuneet eväät aktiivilomaan Alpeilla 

Sosiaalisuutta kellon ympäri Wienissä ja tarpeellista yksinoloa Bratislavassa

Innsbruckissa jatkuva sosiaalisuus oli niin kivaa, että en enää kaivannut yksinoloa yhtään. Vähän haikein mielin jatkoin matkaani Innsbruckista Wieniin, vaikka olinkin jo sopinut Saran kanssa että punkkaisin hänen luonaan. Local guide on aina parempi kuin kartta kourassa turistinähtävyyksien tuijottelu, tosin aika paljon Wienistä saattoi myös jäädä näkemättä. Hengailimme muun muassa Saran yliopistolla, Praterin klubilla ja paikallisessa maauimalassa liki tunnin päässä keskustasta. Siinä monia Saran kavereita tavatessa unohdin täysin ensimmäisen Wien-kontaktini Vanessan, jonka olin tavannut jo Salzburgissa.

Lue lisää: 5 vinkkiä Itävaltaan

 

Wienin jälkeen tunsin kaipaavani yksinoloa. Olin ensimmäisellä soolomatkallani, enkä ollut periaatteessa viettänyt yhtäkään hetkeä junassa istumista lukuun ottamatta yksin. Niinpä varasin Bratislavasta hotellista single roomin enkä edes yrittänyt tutustua keneenkään. Syöminen yksin, nähtävyyksien kiertely yksin ja aikaisin nukkumaan meneminen tuntui oikein hyvältä. Bratislavan visiitti oli todella tehokas ja nopea, vietin kaupungissa kokonaiset 16 tuntia. Ei mitään spessua nähtävää, kaupungista tuli mieleen Tallinna.

Soolomatkailijan itsetunto koki kolhun Budapestissa

Soolomatkani viimeinen etappi oli Budapest, jossa kaikki ei mennyt ihan niin putkeen kuin muualla. Punkkasin halvassa hostellissa Pestin bailualueella, minkä olisi ehkä pitänyt soittaa kelloja jo varausvaiheessa. Kun saavuin hostelliin, siellä ei ollut ketään. Oli lauantai, joten hostellinpitäjä ehdotti, että ostaisin liput pub crawlille. Wienissä vietetty bileilta painoi vähän vieläkin, joten viisi ilmaista shottia ei houkuttanut vaan lähinnä puistatti minua. Lähdin yksin kiertämään kaupunkia illan suussa. En halunnut ottaa paineita vaan rennosti kiertää pitkin keskustaa ja vahingossa eksyä kiinnostaviin paikkoihin. Tämä suunnitelma meni täysin pieleen.

Olin juuri saapunut Tonavan rannalle kun älytön tuuli tarttui mekkooni ja paljasti pakarani muutamalle turistille. Tuuli yltyi parissa sekunnissa niin kovaksi että tunsin lähteväni lentoon. Painoin vastatuuleen alas sillalta kanavan rantaan ja seurasin ihmismassaa. Se oli suuri kaveriporukka matkalla yhteiselle illalliselle, mietin hiljaa mielessäni. Horisontissa siinsivät tummat pilvet ja kaukana salamoi. En vieläkään tiedä miksi hemmetissä päätin lähteä tuulen hieman laannuttua sillalle kohti Budaa, täysin eri suuntaan kuin missä majoitukseni oli. Olin noin puoli välissä siltaa kun tippui ensimmäinen pisara ja parin sekunnin päästä tuli rankkasade. Ihmiset säntäilivät päättömästi sateen suojaan ja minä seisoin paikallani arpoen kannattaisiko juosta Budaan vai Pestiin. Menin sillan rakenteiden alle sateensuojaan kaksi venäläisnaista seuranani, mutta kastuin tietysti silti. Kun sade hieman laantui kirmasin kohti Pestiä seuraava sateensuoja silmissäni kiiluen.

Pääsin kyllä Pestiin, mutta jalkani lotisivat vettä ja mekkoni oli litimärkä. Juoksin sisään ensimmäiseen baariin jossa oli tilaa, tilasin paikan ainoan jälkiruoan ja kirsikkabissen. Olin onneksi jo ehtinyt syödä herkullisen illallisen, sillä jälkkäri oli jotain ihan kamalaa: rommilla höystettyä keksimurua ja purkkikermavaahtoa. Siinä sitten istuin liki tunnin jälkiruokaani näykkien ja odotellen, että sade lakkaa. Salaa toivoin että joku tulisi juttelemaan kanssani.

Fiilis ei muuttunut yhtään paremmaksi kun saavuin hostellille iltakymmenen pintaan. Italialainen hostellikämppikseni piti erittäin outona sitä, että olin matkalla yksin. But why are you alone? Niin hienosti rakentunut soolomatkailijan itsevarmuuteni mureni tämän kommentin jälkeen hieman. Fiilistä ei parantanut se, että en nähnyt hostellissani yhtä ainutta soolomatkailijaa ja että olin kaikkia muita huomattavasti vanhempi.

Lauantain fiaskon jälkeen heräsin sunnuntaiaamuun älyttömän väsyneenä. Kuten todettua, hostellini oli bilealueella, joten melu oli myös sen mukainen. 18-vuotiaat italialaiskämppikseni kävivät bailaamassa ja heräsin tietysti myös heidän saapumiseensa. Doug’s Mountain Getaway oli antanut niin ruusuisen kuvan hostellielämästä, etten muistanut miten hanurista se voikaan olla.

Juostuani läpi liki kaikki Budapestin mustsee-nähtävyydet kymmenessä tunnissa ypöyksin, halusin palkita itseni menemällä vähän fancynpään ravintolaan. Livebändi soitti romanttisia balladeita ja pöydissä paloivat kynttilät, mutta en edes tuntenut kiusaantuvani. Table for one ja paras illallinen koko reissuni aikana. Siitä tyytyväisenä marssin hostellille, jonne oli raivoturisteiluni aikana saapunut 24-vuotias saksalainen tyttö Vrani. Meillä synkkasi heti, ja päädyimmekin parantamaan maailmaa aina puoleenyöhön asti. Vrani seurusteli syyrialaisen pojan kanssa ja oli töissä keskuksessa, jossa hoidettiin seksuaalisesta väkivallasta kärsineitä naisia. Hänen kohtaamisensa tuntui jotenkin todella tärkeältä.

*******************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Itävalta Slovakia Suunnittelu Unkari Yksinmatkailu

Ensimmäinen soolomatka – Yksin kohti Keski-Eurooppaa

keskiviikko, kesäkuu 6, 2018

Olen pitkään pyöritellyt mielessäni ajatusta reissusta, jonka tekisin ypöyksin. Vaikka olen matkustanut yksin, on määränpäässä aina odottanut joitain tuttuja ja jo lähtiessä on tietänyt, että yksin ei tarvitse olla jos ei halua. Nyt kuitenkin viime aikoina ajatus soolomatkasta on tuntunut entistä kiehtovammalta. Ei kompromisseja ruokapaikasta, ei nokan koputtamista aikaisista herätyksistä ja kohteena sekä matkustusvälineenä juuri se, mitä minä valitsen. 

Miettiessäni kohdetta ensimmäiselle soolomatkalle rajasin vaihtoehdot Eurooppaan. Ajatus junalla köröttämisestä vuoristomaisemissa innostutti minua eniten. Saisi olla halvempaa kuin Suomessa ja mahdollisimman turvallista. Pari uutta kohdetta ja suht lyhyen matkan päässä toisistaan. Nämä ehdot täyttivät parhaiten Alpit ja erityisesti Itävalta. Olen haaveillut Wienin visiitistä jo useamman vuoden ja googlatellessani sopivia kohteita sen seuraksi huomasin että sekä Salzburg että Innsbruck ovat molemmat näppärän mittaisen junamatkan päässä.

Lomapäiviä olisi vain kuusi, joten matka-aika oli tietysti fiksuinta saada alkamaan perjantaina ja päättymään maanantaihin. Yhtäkkiä minulla olikin viikon sijaan kymmenen päivää käytettävissä! Viikko riittäisi Itävallassa, mutta mihin sitä suuntaisi vielä loppupäiviksi? Maabongari sisälläni muistutti olemassaolostaan. Pohdin ensin visiittiä Innsbruckista Liechtensteiniin, mutta koska kulkuyhteydet ovat niin kehnot, käänsin katseeni sittenkin kohti itää. Keski-Euroopassa on ihanan monta kivaa kaupunkia lyhyen matkan päässä toisistaan. Bratislavaan pääsee Wienistä tunnissa ja bussilippu näyttäisi maksavan kokonaiset 5 euroa! Paljon alkoi kiinnostamaan myös kivenheiton päässä sijaitseva Budapest. Homman sinetöivät juuri oikeaan aikaan menevät suorat lennot Helsingistä Wieniin ja Budapestistä Helsinkiin. Tällä hetkellä heinäkuun reissun kohdelista näyttää seuraavalta:

Salzburg

Kuva täältä. © Max Dawncat.

Aloitan matkan vuorien keskeltä Salzburgista. En vielä tiedä Salzburgista muuta kuin nämä kolme perusfaktaa, jotka löytynee jokaisen kohdeoppaan ensimmäisestä kappaleesta: Salzburg on Mozartin synnyinkaupunki,  Sound of Musicin kuvauslokaatio ja Itävallan neljänneksi suurin kaupunki. Sen suuremmin en edes osaa perustella, miksi haluan Salzburgiin. Ehkä se vaan tuntui sopivan kompaktilta startilta soolomatkalle. Hienot maisemat ja historian havina vievät varmasti mukanaan. Voin jo kuvitella itseni istumaan kahvilan terassille kirja kädessä ja kahvikuppi toisessa. Ilman että on kiire yhtään mihinkään. Ah.

Innsbruck

Kuva täältä.© Philipp Medicus

Jos en vielä Salzburgista karkaa vuorille niin Innsbruckissa sitten viimeistään. Buukkasin jo hostellinkin, joka kantaa nimeä Doug’s Mountain Getaway. Mountain getaway? Kyllä kiitos! Hostelli järjestää erilaisia aktiviteetteja, kuten vuorikiipeilyä, vaelluksia ja koskenlaskua. Olisi ihana päästä myös uimaan turkoosiin veteen johonkin Innsbruckin ympäristössä sijaitsevista järvistä. Voin jo haistaa vuoristoilman sieraimissani ja tuntea sen tuoman rauhan. Kolmen päivän pako vuorille toivottavasti riittää!

Wien

Kuva täältä. © Mike Clegg

Wienistä ensimmäisenä mieleen tulee tuhdit leivonnaiset ja lukuisat linnat. Sacherkakkua palatsin portailla siis. Wienissä pääsen varmasti ihastelemaan upeaa arkkitehtuuria ja nauttimaan kaupungin monista puistoista.

Bratislava

Kuva täältä. © Miroslav Petrasko

Jos ihan rehellisiä ollaan, Bratislava ei hirveästi kiehdo minua. Mutta se osuu niin näppärästi reitille, että tuntuisi typerältä jättää visiitti tekemättä mitäänsanomattoman ensivaikutelman vuoksi. Monesti juuri nämä kaupungit ovat yllättäneet minut kaikkein positiivisimmin! Bratislavassa hintataso näyttäisi olevan halvempi, joten saatanpa suunnata hostellin sijaan ihan kunnon hotelliin, jonka valitsen puhtaasti sen mukaan, missä on kylpyamme. Vaahtokylpy ja lasi valkkaria – keski-ikäistä vai soolomatkailua parhaimmillaan?

Budapest

Kuva täältä.© Thomas D Mørkeberg.

Budapest menee samaan kategoriaan kuin Wien – ikoninen kaupunkikohde, joka on jo pitkään roikkunut listallani, mutta jonne ei kuitenkaan ole tullut lähdettyä. Budapestissä pitää tietenkin mennä johonkin kaupungin lukuisista kylpylöistä ja tuijotella kaupunkia halkovaa Tonavaa.

Siinäpä se, ensimmäisen sooloreissun alustava suunnitelma! Jos teiltä löytyy vinkkejä soolomatkailuun tai näihin kohteisiin, laittakaa toki jakoon kommenttiboksiin! 🙂

********************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!