Browsing Tag

Santiago de Compostela

Random

Reissuvuosi 2016

keskiviikko, 21 joulukuun, 2016

Rantapallossa on ollut paljon vuoden reissukuvastoja ja päätin niistä inspiroituneena kantaa omankin korteni kekoon. Tämä vuosi on ollut matkustuksen puolesta erilainen. Madridiin muutto mahdollisti pienien, spontaanien kaupunkireissujen teon helposti ja edullisesti.  Kaikki matkat New Yorkia lukuun ottamatta on reissattu Euroopassa ja pieni kaipuu kaukomaille on alkanut painaa. Erityisesti Väli-Amerikka ja Kaakkois-Aasia aiheuttavat ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Tälle vuodelle kertyi 7 maata (USA, Ranska, Ruotsi, Viro, Portugali, Espanja, Saksa) ja 16 kaupunkia (New York, Pariisi, Lyon, Montpellier, Marseille, Cannes, Nizza, Tukholma, Tallinna, Lissabon, Madrid, Zaragoza, Porto, Hampuri, A Coruña & Santiago de Compostela), joista 11 kohdetta olivat minulle uusia tuttavuuksia.

1. New York

IMG_7435

Lähdimme heti joulun jälkeen New Yorkiin 10 päivän talvilomalle. Olin haaveillut Nycistä pitkään ja uuden vuoden vietto siellä tuntui täydelliseltä idealta. Aaton aattona ilman ravintolavarausta kaupungilla pyöriessämme olin kuitenkin repiä hiukset päästäni. No löytyi se viettopaikka lopulta, mutta illallisesta saatiin pulittaa sievoinen summa.

Teimme melko tiiviin matkaohjelman, mutta ensikertalaisena New Yorkista jäi myös paljon näkemättä. Päällimmäisenä mieleen jäi Broadway-musikaali, NHL-ottelu sekä Woodburyn outlet-kylä. Koko reissulla rahaa kului hirvittävästi ja kevät meni sitten matkojen puolesta kituutellessa. New Yorkiin rakastuin täysin ja sinne hinku takaisin on kova.

 

IMG_5291

 

2. Tour de France

IMG_4527

Toukokuussa teimme ystäväni kanssa pienen Tour de Francen, tutustuen järjettömällä yhdeksän päivän aikataululla Pariisiin, Lyoniin, Montpellieriin, Marseilleen, Cannesiin ja Nizzaan. Nämä olivat Pariisia ja Nizzaa lukuun ottamatta kaikki uusia tuttavuuksia minulle. Rakastuin erityisesti rosoisen kauniiseen Marseilleen. Myös Lyon vakuutti milläs muullakaan kuin ruuallaan!
IMG_4495

 

IMG_7198

Reissu sai arvoisensa päätöksen, kun saimme hankittua liput Coldplayn Head full of dreams -kiertueen Euroopan avauskeikalle. Se oli rehellisesti sanottuna elämäni paras keikka. Uskomaton kokemus!

3. Lissabon

P6250216

Kesäkuussa tuli käytyä niin Tukholmassa kuin Tallinnassakin, mutta päällimmäiseksi reissumuistoksi jäi Lissabonin reissu juhannuksena. Rakastan suomalaista juhannusta, mutta kesäkuun loppu osoittautui ainoaksi yhteisen matkan ajankohdaksi poikaystäväni kanssa. Juhlittiin siellä vuosipäivääkin.

Lissabonissa keskityimme nähtävyyksiä enemmän syömään hyvin ja nauttimaan auringosta. Lissabon oli aivan ihana kaupunki, jonne on pakko päästä takaisin.

P6250165

P6260431

4. Madrid

P9090074

Loppukesän halusin nauttia Suomesta, sille muutto ulkomaille oli edessä syyskuun alussa. Kolmen viikon kesälomaan mahtui valtavasti ajokilometrejä pitkin Suomea. Jyväskylä, Pori, Joensuu ja Hanko vain muutamia mainitakseni. Syyskuun seitsemäs lähdin haikein mutta innostunein mielin vaihtoon Madridiin.

P9180094

5. Zaragoza

P9110275

Ensimmäinen reissu osui kohdalle aiemmin kun olin odottanut, kun mahdollisuus Zaragozan viikonloppureissulle tarjoutui yllättäen. Zaragozassa näin todellista espanjalaista perhe-elämää ja nautin itse madren tekemistä ruuista. Oli ihanan tervetullut olo. Zaragozan lisäksi pääsin myös tutustumaan Monasterio de Piedran luonnonpuistoon.

P9110252

P9100239

6. Porto

PB200264

Lokakuun pysyin tiukasti Madridissa ja houstailin kyläilijöitä. Innostuin kuitenkin Ryanairin halvoista lennoista ja buukkasin kolme matkaa loppuvuodelle. Ensimmäinen niistä oli illallisviinin innoittamana buukattu matka Portoon Erasmus-porukan kanssa. Porto oli kaunis ja eläminen halpaa, mutta se ei kuitenkan jäänyt mieleen erityisenä suosikkina.

PB210428

 

7. Hampuri

PB281013

Viikko Porton reissun jälkeen oli aika lähteä poikaystävän luo Hampuriin joulumarkkinoita fiilistelemään. Nautin neljästä päivästä täysin siemauksin. En ole koskaan erityisesti pitänyt Saksasta, ja asennevamman kanssa lähdettiin Hampuriinkin. Kaupunki kuitenkin yllätti täysin ja oli täydellinen viikonloppukohde joulun alla. Viisi vinkkiä Hampurin matkalle voi lukea täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

8. Galicia

PC060120

Joulukuussa matkasimme Galiciaan kolmeksi päiväksi tutustumaan ihanaan A Coruñaan ja Santiago De Compostelaan. Vihreäksi Espanjaksikin kutsuttu Galicia teki vaikutuksen ruuallaan ja upeilla maisemillaan. Lähestulkoon Suomen kesää vastaava sää lämmitti tämän auringonpalvojan mieltä.
PC070255

Seuraava, ja tämän vuoden viimeinen, matka onkin sitten ylihuomenna koti-Suomeen! Jännä nähdä, miltä Suomi tuntuu pienen paussin jälkeen.

Erasmus Espanja Galicia Ruoka Vinkki Yleinen

Ruokavinkkini Galiciaan

lauantai, 17 joulukuun, 2016

Kuten edellisestä postauksesta tuli varmasti selville, ruoka oli ykkösroolissa Galician matkallamme. Sain kämppikseltäni jo etukäteen listan kaikista Galiciassa kokeiltavista ruoka-annoksista. Ihan kaikkia emme ehtineet maistamaan, mutta etenkin näitä suosittelen:

Pulpo a la gallega

IMG_9327

Olen syönyt mustekalaa muutaman kerran Madridissa, mutta se ei ole herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia. Vähän mautonta ja vähän iljettävää. Galiciassa mustekalaa oli kuitenkin pakko maistaa ja hyvänen aika miten tämän naisen asenne muuttui. Mustekala maistui paremmalta ja pehmeä, ei niin kitkerä rakenne olivat mieleeni. Kyytipojaksi kannattaa pyytää Cachelos-nimellä kulkevat keitetyt perunat.

Mejillones

IMG_9331 (1)

Tämä ei ole Galician erikoisuus, sillä sinisimpukoita nyt saa tilattua ympäri Eurooppaa. Listapaikan kuitenkin ansaitsee A Coruñassa maistamamme, minulle uudella tavalla valmistetut sinisimpukat. Vesi kielellä mietin tätä annosta vielä viikko reissun jälkeenkin. Deliciosooo!

Tarta de Santiago

PC080332

Santiago de Compostelasta lähtöisin oleva Santiagon torttu oli must-try Santiagossa. Liköörishotin kera tarjoiltu mantelikakku oli juuri sopivan makea jälkiruoka minun makuuni. Olen kokeillut tätä myös Madridissa ja ero on todella selvä! Santiagon torttua vain Santiagossa.

Hyviksi ravintoloiksi osoittautuivat ainakin:

Pulpeira de Melide

Plaza de España, Nº16 (Boulevard Campo da Leña)
15001 – A Coruña
http://www.pulpeirademelide.com/index.php 

Yhteensä 58 euroa sisältäen:

Mustekala-annos tuplana 16 €
Lisukeperunat kolmelle 2 €
Yksi iso annos sinisimpukoita 8 €
Tonnikala 12 €
Korillinen leipää 1 €
Crème brûlée 4€
3 pulloa valkkaria 15 € (:D)

&

Petiscos do Cardeal

Calle del Franco 10
15702 – Santiago de Compostela
http://www.petiscosdocardeal.com/index.html 

Yhteensä 71,30 € sisältäen:

6 lasia viiniä 10,20 €
2 isoa pulloa vettä 3,60 €
2 sinisimpukka-annosta 11 €
Navajas-annos (Näille ei varmaan ole suomenkilistä nimitystä, eräänlaisia nilviäisiä, Razor shell enkuksi) 8,90 €
Mustekala 8,20 €
2 Patatas bravas -annosta 7,80 €
Pimientos de padron (paprikatapas) 5 €
Huevos a la casuela (Tällekään ei löydy nimeä, peruskanamunalihamättö…!) 4 €
Kori leipää 2 €
Lihatapas 3,20 €
Tarta de Santiago 3,60 €
Sitruunakakku 3,80 €

Molemmissa paikoissa hinta ja laatu kohtasi todella hyvin. ISO suositus!

Erasmus Espanja Galicia Matkakertomus

Kolmen päivän pyrähdys Galiciaan

keskiviikko, 14 joulukuun, 2016

Suuntasimme viikko sitten kolmen päivän minireissulle Espanjan luoteisosaan Galiciaan. Pohjois-Espanjan roadtrip jäi haaveeksi ja jouduimme typistämään reissun harmikseni vain kahteen kohteeseen. Päällimmäisenä reissusta jäi mieleen todella halpa ja herkullinen ruoka sekä upea sää. Galicia on Espanjan sateisinta aluetta, mutta meillä kävi järjetön tuuri säiden kanssa. +22 astetta ja mammat bikineissä ottamassa rannalla aurinkoa. Toppatakkiin kääriytyneet ystäväni eivät uskoneet kun kerroin, että lämpötilat vastasivat Suomen kesää.

Galicia sijaitsee Portugalin yläpuolella luoteis-Espanjassa. Visiitin arvoisia pieniä kyliä ja vähän suurempia kaupunkeja löytyy paljon, mutta meidän matkallamme ajan ollessa erittäin rajallinen, päädyimme tutustumaan vain A Coruñaan ja Santiago de Compostelaan.

A Coruña

PC060037

PC070172

Galician toiseksi suurin kaupunki teki minuun vaikutuksen heti juna-asemalta ulkoilmaan astuttuani. Puhdas, kevääntuoksuinen ilma ja pilvetön taivas olivat juuri sitä mitä olin kaivannut. Keskusta on juna-asemalta kävelymatkan päässä ja reitin varrella näkee mukavasti myös kaupunkia. Varsinaisia turistinähtävyyksiä kaupungissa ei yllätykseksemme juurikaan ollut. Vanha kaupunki ja Herkuleksen torni olivat ainoat paikat, jotka hostellinpitäjä ympyröi kartaltamme.

Niemen poukaman saa kierrettyä rantaviivaa pitkin reilussa tunnissa ja samalla onnistuu näkemään Herkuleksen tornin, eli 55-metrisen majakan. Aloin jo epäillä, että olimme kaupungin ainoat turistit, mutta majakan kupeesta kameroiden kanssa pyöriviä turisteja löytyi kourallinen jos toinenkin.

PC060129

PC060079

PC060050

Pakolliset turistikohteet nähtyämme keskityimme nauttimaan galicialaisesta ruuasta (joka muuten ansaitsee oman postauksensa!) sekä viinistä ja seuraavana päivänä jatkuneesta upeasta säästä.

Santiago de Compostela

PC080401

Jatkoimme matkaa A Coruñasta Galician tunnetuimpaan ja eniten turisteja vetävään kaupunkiin Santiago de Compostelaan. Kaupungin kadut ja rakennukset huokuvat historiaa. Se oli vuosisatoja yksi katolisen kirkon keskuksia ja kerää edelleen useita katolisia pyhiinvaeltajia kuuluisalle reitille ympäri vuoden. Santiago de Compostelan vanha kaupunki on myös Unescon maailmanperintökohde.

Sisämaassa syksy näkyi ja tuntui huomattavasti selvemmin kuin vain reilun 60 kilometrin päässä olevassa A Coruñassa. Ilma oli viileämpi ja puut pudottelivat lehtiään urakalla. Aurinkokaan ei lämmittänyt vaan pysytteli piilossa miltei koko aikamme Santiagossa.

PC080383  PC080420

PC080442

Santiago de Compostela on pieni kaupunki, jonka iloksemme sai koluttua vuorokaudessa. Kun päänähtävyydet on katsottu, voi päivää mennä viettämään johonkin Santiagon monista puistoista. Vanhassa kaupungissa on myös paljon ihania kahviloita ja keskustan kupeesta illallisravintolan löytäminen on helppoa. Vaikka turisteja on paljon, hinnat eivät päätä huimaa ja palvelukin oli poikkeuksellisen tasokasta.

PC080408  PC080391 PC080363 PC080353

//

We did a tiny trip to Galicia and visited Santiago de Compostela & A Coruña with my Erasmus friends. The weather was really good even though Galicia is known for its rainy weather especially now in the winter time. Still, if I had to name one best thing in Galicia, it would be food. Ah-mazing.