Päivitetty tammikuussa 2019!
Suomen syksy tuntuu tänä vuonna jotenkin extrarankalta, kun viime vuonna sen sai skipata kokonaan. Madrid-ikävä on ollut viime aikoina suuri ja olen kuvia katsellessani muistellut myös niitä kaikkia hyviä ravintoloita, joissa Madridissa asuessa oli mahdollisuus viettää iltaa monena päivänä viikossa.
Kirjoitin Madridissa taannoin näin:
”Minä olen Madridissa asuessani keskittynyt lähinnä ulkona syömiseen mikä näkyy niin vaa’alla kuin lompakossakin. Kiusausta on vaikea vastustaa kun hinnat ovat puolet pienempiä kuin Helsingissä.”
Kahlatessani kuvia läpi, muistin, etten koskaan julkaissut tätä ravintolalistaa, jolle olin niin kovin omistautunut silloin aikoinaan. Lista oli hyvä tekosyy käydä viidettä kertaa saman viikon aikana jälkkärillä kun ”teen sellasta ravintolaopasta lukijoille”. Nojoo jokatapauksessa, tässä se nyt viimein tulisi! Minun suosikkiravintolani Madridissa kategorioittain.
Heti alkuun kaksi huomiota Madridissa ulkona syömisestä:
- Sovellukset kuten Yelp tai Tripadvisor johtavat Madridissa usein harhaan. Muistan ikuisesti syntymäpäiväillalliseni. En ollut tehnyt varausta Perrachicaan, joka oli täynnä ja B-vaihtoehtoa ei ollut. Kiersimme Chamberín aluetta Tripadvisorin ohjeilla noin 45 minuuttia aina 4-5-tähden arvostelun saaneisiin ravintoloihin pysähtyen. Usein kaikki olivat joko tyhjiä, epäilyttävän näköisiä loukkuja tai suljettuja.
- Siten varaus on suurimmassa osassa hyvistä ravintoloista välttämätön, arkipäivinäkin.
Listan kaikki ravintolat ovat vähintään kerran testaamiani ja lista perustuu omaan mielipiteeseeni. Madridiin on varmasti puolen vuoden aikana putkahtanut uusia hittejä, joita tällä listalla ei ole. Kuitenkin kaikki listan ravintolat ovat edelleen toiminnassa ja hyvämaineisia. Suurimman osan ravintoloista olen bongannut paikallisilta sekä Madrid Secreto -verkkosivulta. Finediningia ei opiskelijabudjetilla ole päästy harrastamaan, mutta muuten olen pyrkinyt listaamaan ravintolat kattavasti. Kahvilat ja pelkkiä tapaksia tarjoilevat baarit on jätetty tältä listalta pois.
Ja sitten asiaan:
TOP 5 omat suosikit:
El Perro y la Galleta

Jos ravintolan nimi on Koira ja keksi, voidaanko lähtökohtaisesti mennä pieleen? Ei ainakaan minun mielestäni! Koiramaalauksilla sisustettu ravintola on ihanan tunnelmallinen ja ruoka on herkullista. Täällä on tullut vietettyä ilta jos toinenkin, eikä koskaan eteen ole tullut pahaa annosta. Juustokakku on pakollinen valinta jälkkäriksi!
Osoite: Calle de Claudio Coello, 1, 28009 Madrid, Espanja
Varaus välttämätön!
Ten con Ten

Ten con Tenillä on maine yhtenä Madridin parhaista ravintoloista. Siellä voi kuulemma törmätä niin tv:stä tuttuihin julkkiksiin kuin päättäjiin. Ravintola on hintatasoltaan korkeampi kuin muut tämän listauksen ravintoloista, mutta myös ruoka on erinomaista. Jos siis on spessumpi ilta tiedossa Madridissa, suuntaa Ten con Ten -ravintolaan. Se on todellinen 10/10.
Osoite: Calle de Ayala, 6, 28001 Madrid, Espanja
Varaus välttämätön!
Street XO

Michelin-kokki Dabiz Muñozin ravintola El Corte Inglesin yläkerrassa on älyttömän hyvä. Tarkkaan harkituista annoskokonaisuuksista löytyy suosikki jokaiseen makuun. Tänne saa jonottaa liki aina, me kävimme myöhäisellä lounaalla ja jonotimme puolitoista tuntia sisään. Jonotus oli jokaisen minuutin arvoinen, vastaavaa makujen ilotulitusta en ole päässyt kokemaan missään!
Osoite: Calle Serrano, 52, 28001 Madrid, Espanja
La Pescadería

La Pescadería on hipsterien suosima ravintola Malasañassa, joka tarjoilee maukasta ruokaa nuorekkaassa tunnelmassa. Nimestään huolimatta sieltä saa paljon muutakin kun vain kalaa. La Pesacederíassa nauttimani kvinoasalaatti on jäänyt mieleen täydellisenä annoksena! Ravintolasta saa kelporuokaa myös lounasaikaan.
Osoite: Calle de la Ballesta, 32, 28004 Madrid, Espanja
Varaus suositeltava
Pink Monkey

Tyylikäs ravintola, joka yhdistelee makumaailmassaan perulaista, meksikolaista ja välimerellistä keittiötä. Salamancan ravintolakeskittymässä sijaitseva ravintola ei välttämättä ole paras rauhallista ravintolailtaa toivovalle, sillä musiikki soi jo alkuillasta melko kovalla ja valojen himmetessä kymmenen jälkeen paikka toimii myös baarina.
Osoite: Calle del Monte Esquinza, 15, 28010 Madrid, Espanja
Varaus välttämätön.
TOP 3 Espanjalainen
El Ventorrillo
El Ventorrillo oli ensimmäinen ravintola, johon espanjalaiset ystäväni minut veivät. Ravintolalla on todella hyvä sijainti kivenheiton päässä Palacio Realista suoralla maisemalla Casa del Campoon varustettuna. Näillä spekseillä luulisi kyseessä olevan turistiravintola, mutta ainakin kaikilla kerroilla kun itse olen El Ventorrillossa vieraillut siellä on ollut vain paikallisia. Täältä saa kohtuuhintaan perinteistä espanjalaista ruokaa ilman kikkailuja.
Osoite: Calle de Bailén, 14, 28005 Madrid, Espanja
Lamiak
Lamiak sijaitsee La Latinan sydämessä ja on pullollaan paikallisia niin arkena kuin viikonloppuisinkin. Pincho-valikoima on kattava ja kalja halpaa. Ravintolan loisteputkivalot, tavernamainen sisustus ja espanjalaisten kailotus eivät luo samanlaista tunnelmaa kuin monissa muissa tämän listan ravintoloissa, mutta tämä on silti ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Osoite: Calle de Bailén, 14, 28005 Madrid, Espanja
Ochenta Grados
Ochenta Grados -ravintolassa ruuat valmistetaan ravintolan nimen mukaisesti kahdeksassakymmenessä asteessa. Jaettavaksi kannattaa tilata ainakin kroketteja sienitäytteellä sekä huevos rotos!
Osoite: Calle de Manuela Malasaña, 10, 28004 Madrid, Espanja
Viikonloppuisin varaus suositeltava, arkisin tilaa.
TOP 3 Vege

VEGA
Madridin paras vegaaniravintola on kokemukseni mukaan VEGA. Ruoka on erinomaista, eikä siitä arvaisi puuttuvan eläinperäisiä tuotteita. Erityisesti jälkiruoat ovat superhyviä!
Osoite: Calle de la Luna, 9, 28004 Madrid, Espanja
Varaus välttämätön!
Viva Burger

Viva Burger tarjoilee nimestään huolimatta paljon muutakin kuin burgereita. Ravintola on trendikäs ja kaupungin hipstereiden suosiossa. Täällä on myös turisteja jonkun verran, muttei häiritsevän paljoa. Kaikki ruoka on vegaanista.
Osoite: Costanilla de San Andrés, 16, 28005 Madrid, Espanja
Varaus suositeltava.
El Restaurante Vegetariano
Olen käynyt El Restaurante Vegetarianossa vain kerran, jolloin oma annokseni (neljän juuston pasta) floppasi, mutta kavereillani oli varsin onnistuneet annokset. Esimerkiksi linssilasagne oli todella hyvää.
El Restaurante Vegetarianon listalta löytyy sekä täysin vegaanisia annoksia että kasvisruokaa, joka sisältää maitotuotteita ja kananmunia. Ravintola poikkeaa Madridin valtavirrasta kotikutoisuudellaan: se on pieni ja annokset kuin ilmettyä kotiruokaa.
Osoite: Calle Marqués de Sta. Ana, 34, 28004 Madrid, Espanja
Viikonloppuisin kannattaa varata pöytä.
Top 3 Välimerellinen

Marieta
Marieta menee samaan luokkaan El Perro y la Galletan kanssa. Kauniisti sisustettu ravintola, jonka ruokalistalta löytyy jokaiselle jotakin. Erityisesti jälkiruoat tekivät vaikutuksen.
Osoite: Paseo de la Castellana, 44, 28046 Madrid, Espanja
Varaus suositeltava!
Makkila
Makkilassa merenelävien tarjonta on mainio ja erilaisia tapaksia löytyy laaja kirjo. Kokeile ainakin mustekalaa. Viikonloppuiltaisin Makkilasta kuoriutuu baari, jossa menevä musiikki soi ja ihmiset nauttivat cocktaileja. Makkiloita on useampia, suosittelen Calle Fernandon ravintolaa.
Osoite: Calle Fernando VI, 2, 28004 Madrid, Espanja
Lateral
Vaikka Lateral on ketjuravintola, se on laadultaan varsin hyvä sellainen. Annokset suht pieniä, mutta tosi halpoja, joten niitä on varaa tilata monta yhteiseen jakoon. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa suunnata Lateraliin. En ole pettynyt täällä kertaakaan.
Osoite: Calle de Fuencarral, 43, 28004 Madrid, Espanja
Top 3 Miljöö

Bar Galleta
Kuvailisin Bar Galletaa sanoilla lämmin, kodikas ja romanttinen. Sisustus on aivan ihana. Ruokakin on tosi hyvää ja kasvis- ja kalavaihtoehtoja on ilahduttavan paljon. Monipuolisesta menusta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
Osoite: Calle Corredera Baja de San Pablo, 31, 28004 Madrid, Espanja
Amargo
Aivan Bar Galletan vieressä sijaitseva Amargo on yksi Malasañan suosikkiravintoloistani, jossa niin ruoka, sisustus kuin palvelukin on kohdallaan. Amargon alakerrassa on myös keikkoja usein. Tilan akustiikka on ravintolaksi tosi hyvä!
Osoite: Calle del Pez, 2, 28004 Madrid, Espanja
Habanera

Habanera ei kuulu ruoan puolesta suosikkeihini, mutta sen trendikäs sisustus ja hienot puitteet ansaitsevat maininnan tässä listassa. Habanera on suosittu ravintola, jonne hakeutuu trenditietoinen porukka. Ruoan hinta ja laatu eivät kuitenkaan mielestäni ihan kohtaa.
Osoite: Calle de Génova, 28, 28004 Madrid, Espanja
Varaus suositeltava!
Uncategorized

Madridissa useamman burgeripaikan flopattua voin aidosti suositella hampurilaista halajavalle vain ravintola Naifia ja Zombie Baria. Molemmat sijaitsevat Malasañassa ja ovat tunnelmaltaan nuorekkaita. Kumpaankin olen aina mahtunut, myös viikonloppuisin, joten varaus ei välttämätön.
Zombie Bar
Osoite: Calle del Pez, 7, 28004 Madrid, Espanja
Naif
Osoite: Calle de San Joaquín, 16, 28004 Madrid, Espanja

Grosso Napoletano
Mitä pizzaan tulee, rohkenen väittää että kaupungin parasta pizzaa saa Grosso Napoletanolta. Ravintoloita on Madridissa jo kolme, itse kävin Malasañan ravintolassa.
Osoite: Calle del Pez, 11, 28004 Madrid, Espanja
AIO
Italialaisista ravintoloista puheen ollen – Aio on ennenkaikkea halpa ja viihtyisä italialainen ravintola, joka kerää aina torstaisin ison kasan nälkäisiä kaupunkilaisia aperitivolle. Kaikille juoman ostajille on tarjolla italialainen buffet. Ei spessu, mutta erityisen opiskelijaystävällinen hinta, 5 euroa, vetää sinne tuhdisti porukkaa joka viikko. A la cartea en ole koskaan kokeillut, mutta kuulopuheen mukaan myös menun annosten hinta ja laatu kohtaavat.
Osoite: Calle Corredera Baja de San Pablo, 25, 28004 Madrid, Espanja
Tuk Tuk

Madridissa supersuosiota nauttiva Tuk Tuk tarjoaa autenttista aasialaista street foodia. Listalta löytyy paljon kasvis- ja kalavaihtoehtoja niin Thaimaan, Indonesian kuin Vietnamin mauilla höystettynä. Kaikki annokset mitä olen maistanut ovat olleet älyttömän hyviä. Tuk Tuk -ravintoloita löytyy Madridista useampi, mutta suosittelen varaamaan pöydän.
Osoite: Calle del Barquillo, 26, 28004 Madrid, Espanja
Sushita

Kaupungin paras sushi löytyy ylivoimasesti Sushitasta. No doubt about that.
Osoite: Calle de Alberto Aguilera, 52, 28015 Madrid, Espanja
Siinäpä ne, 23 ravintolaa, joita pystyn käsi sydämellä suosittelemaan jokaiselle Madridin matkaajalle. Madrid on ruokamatkailijalle erinomainen kohde, sillä sinne tulee uusia kiinnostavia ravintoloita kuin sieniä sateella koko ajan. Samaan aikaan kaupungissa on kuitenkin Casa Lucion kaltaisia kansainväliseen suosioon päässeitä ravintoloita, joissa hinnat ovat maineen myötä päässeet kohoamaan, mutta laatu on laskenut vuosien varrella. Kannattaa siten aina perehtyä etukäteen minne suuntaa ja välttää nälkäisenä hortoilun tuloksena ylihintaiset turistiansat.
Löytyykö sinulta jokin suosikki, joka uupui listalta?
*************************************************************************************************
Matkan varrella -blogin löytää nykyään myös Facebookista, Instagramista ja Blogit.fi:stä!