Tämän vuoden matkamessuilla Sri Lankan pisteellä iski pieni matkakuume. Maan monipuoliset aktiviteettimahdollisuudet, upea luonto, ikoninen junamatka Ellasta Nuwara Eliyan kaupunkiin, pitkät ja kauniit hiekkarannat ja turkoosina hohtava vesi vetivät puoleensa. Toisin sanottuna kaikki muu houkutteli minua paitsi maan suurin kaupunki Colombo. Kuitenkin juuri sinne päädyin ensimmäiselle messumatkalle.
Lähdimme kohti Colomboa maanantaina yölennolla ja palasin jo eilen perjantaina. Työmatkoilla ei yleensä olekaan tarkoituksena pällistellä nähtävyyksiä ja nauttia kohteesta, vaan keskittyä täysillä edustamiseen. Kun kyseessä kuitenkin oli minulle täysin uusi maa, oli pakko päästä torstaina messujen päätyttyä lyhyelle nähtävyyskierrokselle hirvittävästä väsymyksestä huolimatta. Niinpä vain tunti ennen auringonlaskua lähdimme kiertämään Google Mapsiin tähdittämiäni kohteita. Onneksemme Colombossa ei ole hirveästi nähtävää. Kävely pitkin Galle Facen rantaviivaa, Seema Malakan buddhalainen temppeli ja Beira Laken puisto, Jami Ul-Afarin moskeija sekä Dutch Hospitalin alue ostos- ja ruokapaikkoineen tulivat kaikki nähtyä yhdessä illassa!
Seema Malakan buddhalainen temppeli oli mieleenpainuvin kokemus. Meidän lisäksemme paikalla ei ollut kuin muutama muu kävijä, joten paikkaan sai tutustua ihanan rauhassa. Lammesta heijastuvat laskevan auringon säteet saivat temppelin hohtamaan kauniisti. Temppelissä oli myös meditointiin tarkoitettu sali, mutta sietämättömän kuumuuden vuoksi meditointi ei käynyt edes mielessä. Kolmenkymmenen asteen kuumuus yhdistettynä liki yhdeksäänkymmeneen nousseeseen koesteusprosenttiin tuntui poikkeuksellisen pahalta kun oli viettänyt pelkästään ilmastoidussa tilassa edelliset pari päivää.
Jatkoimme matkaa Seema Malakalta keskustan toiselle puolelle kaupungin vanhaan osaan Fortiin tuktukilla. Liikenne oli aivan kuin muissa Kaakkois-Aasian kaupungeissa: tööttäykset raikuivat ja kukaan ei noudattanut liikennesääntöjä. Seitsemän jälkeen ruuhkat olivat onneksi hellittäneet iltapäivästä, ja matkantekoon meni vain noin vartti. Ehdimme juuri ja juuri valoisaan aikaan Jami Ul-Afarin moskeijalle, nappasimme kuvat ja jatkoimme matkaa kohti Dutch Hospitalia.
Colombon suurimmat länkkärivivahteet löytyvät Old Dutch Hospitalin ympäristöstä. Hollannin siirtomaavallan ajalta jäänyt vanha sairaala on kunnostettu ja muutettu ravintola- ja ostoskeskittymäksi. Kolonialismi näkyi Fortin arkkitehtuurissa muutenkin selvästi. Vanhoja, länsimaisia hallintorakennuksia ja palatseja on siellä täällä koristamassa muuten ajoittain karua kaupunkimaisemaa. Old Dutch Hospitalissa livebändi, paikallisten tanssiesitys ja terassit pitivät turistin tyytyväisenä. Dutch Hospitalissa sijaitsee myös kenties Colombon kuuluisin ravintola, Ministry of Crab, mutta syötyämme edellisellä viikolla Espanjassa liki pelkkää sea foodia joka päivä, ei suoranaisesti tehnyt rapuja mieli.
Trooppisesta illasta voi nauttia jollain Colombon kattoterasseista. Me valitsimme Mövenpick Hotel Colombon, josta on näkymä niin merelle kuin kaupunkiinkin. Halvat cocktailit ja 24 kerroksesta avautuva näkymä ei ollut hassumpi tapa päättää päivä.
En varmasti ehtinyt näkemään Colombosta kuin murto-osan, mutta tämän perusteella en erityisesti ihastunut kaupunkiin. Colombo vaikutti melko tylsältä paikalta, jonne en koe tarvetta palata. Sen sijaan Sri Lankan reppureissu, jolla pääsisi kiertämään luontokohteita ja nauttimaan ihanista rannoista kutkuttaa nyt entistä enemmän. Joku päivä palaan, aivan varmasti. 
Oletteko te käyneet Colombossa? Mitä fiiliksiä?
************************************************************************************************************
Matkan varrella -blogin löytää myös Facebookista, Instagramista ja Blogit.fi:stä!
Varasimme tuktuk-kuskin etukäteen kuskaamaan meitä temppeliltä toiselle. Hän ei kiertänyt kanssamme ja tietämys (sekä kielitaito) rajoittui lähinnä kunkin temppelin nimeen. Se ei meitä haitannut, sillä olimme kaivaneet netistä tiedot kännykkäämme ja uuteen temppeliin saapuessamme luimme perustiedot screenshoteista. Mietimme hetken, pitäisikö palkata englanninkielinen opas, mutta 40 dollarin hinta ei tuntunut sen arvoiselta.
Siem Reap on vilkkaimmillaan auringon laskettua. Kulttuuriähkyn saaneet turistit rientävät illan bailuihin Pub Streetille tai tyytyvät rentoon istuskeluun kuten me. Night Marketin avautuessa joen ympäristö täyttyy niin kauppiaista, paikallisista kuin turisteista. Ruokaa on sillan toisella puolella ja tavaroita toisella. Luin jostain, että Siem Reapin erikoisuus on friteerattu tarantella. Sitä etsimme, mutta emme löytäneet mistään. Kysyimme paikalliselta, mistä näitä kuuluisia friteerattuja ötököitä voisi löytyä ja hän vastasi vain, että älkää syökö niitä, saatte myrkytyksen.
Mielestäni rapiat 48 tuntia Siem Reapissa oli riittävä aika kaupunkiin tutustumiseen, sillä varsinaista nähtävää temppelialueen lisäksi on varsin vähän. Jos historia kiinnostaa enemmän, kannattaa ehdottomasti varata temppelikierrokselle useampi päivä. Lisäksi kivoja päiväretkiä olisi voinut tehdä Siem Reapista käsin, mutta ajan ollessa rajallinen meidän reissumme jatkui Siem Reapista suoraan Bangkokiin.
Saapuminen Bangkokiin oli luksuksesta kaukana. Lähdimme Siem Reapista iltalennolla, joka oli reilun tunnin myöhässä. Tulimme Suwarnabhumille yhden pintaan ja jonotimme taksia liki tunnin. Olimme buukanneet ensimmäiselle yölle Lebuan lähellä sijaitsevan 
Tiesimme, että meidän halpa sviittimme oli hotellin alinta kastia. Todellista luksusta olisi ollut Tower Club sviitti, jonka hintaan kuuluu myös lounge. En silti odottanut ihan näin kulahtanutta huonetta. Siellä me hekotimme, 64-neliöisessä sviitissämme, joka näytti amerikkalaiskodilta ilman yhtä ainutta wow-elementtiä. Mielessäni solvasin itseäni surkeasta ideasta ja rahojen tuhlaamisesta. Mitä kaikkea muuta tälläkin summalla olisi saanut?
State Towerissa sijaitsee maailman parhaaksi kattoterassiksi useaan otteeseen valittu 
Löytyykö teiltä vastaavanlaisia kokemuksia? Onko joku kenties yöpynyt Lebua at State Towerissa?
Meillä oli tasan yksi agenda Hoi Anissa: teettää Ronnylle kaksi pukua. Niinpä lähdimme heti ensimmäisenä päivänä metsästämään sopivaa räätäliä. Olin etukäteen bongannut 
Illan hämärtyessä Unescon perintökohde, Hoi Anin vanha kaupunki, pääsi ihan uuteen loistoon lyhtyjen sytyttyä. Ja samalla täyttyi sadoista valokuvia räpsivistä turisteista. Ketään ei tuntunut haittaavan jatkuva vesisade, vaan ihan kaikkialla mihin meni, oli joku käsi ojossa ottamassa selfietä. Allekirjoittanut tietysti mukaan lukien! Hienojen kuvien ottaminen tosin osoittautui todella haastavaksi tehtäväksi siinä ihmispaljoudessa ja vesisateessa.
Yhtenä päivänä aamu näytti kirkastuvan eikä sadepilviä näkynyt, joten uskalsimme lähteä pyöräretkelle. Ajoimme pitkin kaupunkia puoli päivää aina paikallisten asuinalueiden läpi, keskustan liikenteessä peläten ja riisipelloille ja rannalle pysähtyen. Tuoreen vastapuristetun ananasmehun nauttiminen typötyhjällä rannalla tuulen puhaltaessa hiekkaa silmiin oli yksi koko reissun mieleenpainuvimmista hetkistä. Myös tyhjät riisipellot ja siellä vallitseva hiljaisuus olivat pysäyttäviä.
Vaikka joka päivä satoi, me todella nautimme olostamme Hoi Anissa. Hanoin syke ja Halong Bayn intensiivisyys olivat muisto vain kun lipitin katetuilla terasseilla kahviani ja seurasin kaupungin elämänmenoa. Oli mukavaa kun ei tarvinnut kiirehtiä mihinkään. Oli aikaa käydä urheilemassa hotellin omalla salilla ja palauttavassa hieronnassa sen jälkeen. Syödä tasaisin väliajoin ja mennä aikaisin nukkumaan. Ihan tunsin kuinka hyvin keho voi Hoi Anissa.