Browsing Category

Matkakertomus

Matkakertomus Praha Tsekki Viikonloppureissu

Yllätysmatka Prahaan

sunnuntai, lokakuu 28, 2018

Sain Ronnyltä kuukausi sitten syntymäpäivälahjaksi yllätysmatkan, joka toteutui toissa viikonloppuna. Minä, joka niin luulin pitäväni yllätyksistä, stressasin reissua ihmeen paljon. Parista saamastani vinkistä päättelin, että kohteen täytyy olla Barcelona. Siten vaikka Ronny ei sitä varsinaisesti myöntänytkään, seurasin Barcelonan säätä monta päivää ja pakkasin mukaan hellevaatteita. Saatoin myös pinnailla karttaan Barcelonan huippukohteita siltä varalta että matkakumppanini ei olisikaan perehtynyt kohteeseen etukäteen ollenkaan… Tämä osoittautui turhaksi, sillä vaistoni oli väärässä ja lentokentällä selvisi, että lähdemmekin Prahaan!

Onneksi Prahassakin säät oli kohdallaan – päästiin vielä lokakuussa nauttimaan +20 asteen lämmöstä kaikkina päivinä. Oli täydellistä vain istua terassilla Vltava-joen rannalla ja siemailla paikallista bisseä (when in Prague…). Innostuttiin kaljasta niin paljon, että ilmottauduttiin jopa paikalliselle beer tourille. Vähän siinä huvitti kun ei meinannut ensimmäinenkään tuoppi mennä alas, mutta kokemuksena se oli oikein hauska tapa tutustua kaupunkiin. Tavattiin myös koominen brittiperhe, joiden kanssa jäätiin viettämään loppuiltaa vielä kierroksen päätyttyäkin.

Viime visiitistä Prahaan onkin vierähtänyt jo reilu viisitoista vuotta! En rehellisesti sanottuna muistanut kaupungista juuri mitään. Keskusta on mukavan kompakti ja suosituimmat turistinähtävyydet tuli koluttua yhdessä päivässä. Emme käyttäneet julkisia kertaakaan ja ihanan sään vuoksi se ei itse asiassa edes käynyt mielessä. Köpöteltiin kaupungilla iPhonen trackerin mukaan keskimäärin 20 000 askelta päivässä aina välillä kahville, bisselle, tai herkkurullalle pysähtyen. Voi että miten hyviä ne paikalliset rullapullat muuten onkaan! Suklaatäyte oli ehdoton suosikki, ihan menee vesi kielelle nytkin kun vain ajattelen kyseisiä herkkuja.

Kivasti kaupunkiin pääsi tutustumaan myös ilmaisen kävelykierroksen muodossa. Etsin Facebookista parhaimmat arvostelut saaneen tourin, joka oli Prahassa nimeltään Good Tours. Sama firma operoi muuten Wienissä ja Krakovassa, suosittelen lämpimästi! Käyn nykyään aina kaupunkilomalla näillä kierroksilla, sillä paikallisoppaan näyttämänä kaupunki saa ihan uudet kasvot.

Hauska kokemus oli myös kommunismimuseo, jossa avautui taas tälle historian tunnilla nukkuneelle lusmulle iso pala Tšekin historiaa. Oli kiinnostavaa oppia kommunismista lisää nimenomaan Tšekkoslovakian näkökulmasta, joka kuului Neuvostoliitto-kriittisimpiin ja kommunismia eniten vastustaneisiin satelliittivaltioihin. Kiva yllätys oli myös kyseisenä viikonloppuna kaupungissa pidetty Signal Festival, jonka puitteissa pääsimme nauttimaan valoesityksistä ja street foodista pitkin kaupunkia.

Tässä tulisi ensimmäinen kuvapläjäys kaupungista, palataan varsinaisiin vinkkeihin seuraavassa postauksessa.


Onko siellä ruudun toisella puolella Prahan kävijöitä? Mistä tykkäätte kaupungissa eniten?

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramistaTwitteristä ja Blogit.fi:stä!

Budapest Matkakertomus Soolomatka Unkari

Budapest ja soolomatkailijan tuska

sunnuntai, syyskuu 23, 2018

Tiedättekö sen tunteen kun oikein haaveilee jostain kohteesta ja sinne vihdoin päästessään paikka ei kolahda yhtään? Näin kävi minulle Budapestissa. Olin pohtinut reissua kaupunkiin jo monta vuotta, ja kesän soolomatkalla päätin jättää sen viimeiseksi kohteeksi, matkan huipennukseksi. Saavuin kaupunkiin täynnä tarmoa ja onnistuneen reissun tuomaa itsevarmuutta. Nopeasti kuitenkin huomasin, että Budapest ei ainakaan tälle soolomatkailijalle sopinut yhtään.

Asetelma ei yleisesti ottaen ollut paras mahdollinen: aikaa oli vain kaksi päivää ja kiinnostavaa nähtävää valtavasti. Pieni reissuähky painoi tiiviin Itävallan kiertämisen jälkeen, ja en ollut ehtinyt perehtyä kohteeseen juurikaan etukäteen. Tipahdin moneen turistiansaan, jotka väittäisin normaalioloissa osanneeni välttää (kylpylän ravintolassa syöminen ?, valuutan vaihtamatta jättäminen ?, vuorokauden bussilipun ostaminen ja lipun käyttäminen tasan kerran ?).

Rakastan vain rauhassa kävelemistä ja eksymistä randompaikkoihin uudessa kaupungissa. Tälle ei todellakaan ollut aikaa Budapestissa. Hostellinpitäjän merkatessa must-see-kohteita karttaan pelkkä ajatus niiden kiertämisestä nosti hikikarpaloita otsalleni. Koska hostellissa ei ollut saapuessani ketään muita, lähdin kartta kourassa kiertämään kohteita yksin. Jo tunnissa olin törmännyt kolmeen polttariporukkaan ja kymmeniin pariskuntiin, riehakkaista kaveriporukoista puhumattakaan. Ensimmäistä kertaa soolomatkan aikana minut valtasi ulkopuolisuuden tunne. Tuntui, ettei koko kaupungissa ollut ketään muuta yksin reissaavaa.

Ensimmäisen päivän kiertely jäi lyhyeen, sillä myrsky tuli ja pilasi suunnitelmani täysin. Alkuillan aurinko porotti lämpimänä kävellessäni Pestin katuja kohti Tonavaa. Kuin salamaniskusta alkoi tuuli, joka oli niin kova että tunsin lähteväni lentoon. Hetken kuluttua alkoi ukkostaa ja sitten tuli rankin vesisade naismuistiin. Siinä litimärkänä en enää jaksanut edes yrittää innostua kaupungista, vaan palasin hostellille ja toivoin seuraavan päivän olevan parempi. Koska hostellini sijaitsi bilekorttelissa, unet jäivät vähäisiksi ja heräsin seuraavaan päivään väsyneenä ja en niin valmiina 15 tunnin turistisykkimiseen kuin olisin toivonut.

Aloitin päivän maailman toiseksi suurimmasta, Dohány-kadun synagogasta. Englanniksi pidetty opaskierros synagogassa oli tosi hyvä, opin enemmän juutalaisista kun lukion uskonnontunneilla yhteensä. Kiinnostavan kierroksen aikana sain ravistettua nihkeät fiilikset ja soolomatkailijan murentunut itsetuntoni palasi pikkuhiljaa ennalleen.

Synagogalta kirmasin kaupungin toiselle puolelle Gellert-kylpylään. Tämä oli virhe. Käsittämättömän kehnosti organisoitu saapuminen kylpytiloihin ja unisex-suihkutilat hämmensivät pikkuisen. Esimerkiksi lukollista kaappia ei saanut itse kiinni, vaan sen avaamiseen ja sulkemiseen piti kutsua henkilökuntaa paikalle. Opasteet olivat vain unkariksi. Miehiä, naisia ja lapsia tuli joka suunnasta ja kukaan ei tuntunut tietävän miten päästä altaille. Hostellinpitäjä suositteli minulle tätä nimenomaista kylpylää, joten en siinä kiireessä sitten tehnyt minkäänlaista hintavertailua. Ehdin olla kylpylässä vain reilun tunnin ja maksoin siitä 18 euroa… Enkä nauttinut hetkestäkään.

Kylpylältä lähdin kohti Vörösmarty-aukiota, josta lähti ilmainen kävelykierros. Kaupunkikohteissa pyrin aina osallistumaan näille, sillä paikallisen oppaan kanssa kaupunkiin saa huomattavasti paremman tuntuman, ja usein myös tapaa muita samanhenkisiä matkailijoita. Budapestissa oli useita vaihtoehtoja, ja päädyin hostellinpitäjän suosituksesta kommunismikierrokseen. Kierros kesti 2,5 tuntia ja antoi varsin mittavan kuvan Budapestista ja sen historiasta. Lämmin suositus tälle!

Kävelykierroksen jälkeen vaivuin taas pieneen synkkyyteen dalsiessani Budan mäkiä ylös ja alas. Kierroksellakin toisiin tutustuminen tuntui hankalalta, koska kaikki olivat tulleet porukoissa tai pariskuntina mukaan. Jatkoin kuitenkin systemaattista nähtävyyksien suorittamista aina Budan linnalle asti, kunnes kyseenalaistin toimintani täysin. Enhän minä missään muuallakaan matkustaessani kierrä kaikkia nähtävyyksiä, vaikka aikaa olisi tuplasti enemmän. Miksi käytän viimeisen lomapäiväni pitkin kaupungin katuja juoksemiseen sen sijaan että vaan nautiskelisin kaupungin tunnelmasta? Miksi yhtäkkiä minua häiritsee niin paljon olla yksin? Eihän se ole koskaan ennenkään ollut mikään ongelma.

Toisaalta jäljellä oli enää yksi listaamistani can’t skip -kohteista, joten suoritin tehtävän kunnialla loppuun. Kapusin ylös paikalliselle vapauden patsaalle ja ylhäällä yksin auringonlaskua katsellessani minut valtasi pettymyksen tunne. Syynä ei missään nimessä ollut Budapest. Kaupunki oli juuri niin kaunis, kiinnostava ja monipuolinen kuin olin etukäteen kuvitellut. Ongelma oli siinä, että tunsin oloni yksinäiseksi. Edes kävelykierrokselta ei tarttunut mukaan uusia kavereita ja hostellissa olin jo huomannut olevani ainut soolomatkailija. Lukuisat polttarijoukot, rakastuneet pariskunnat ja iloiset perheet saivat minut tuntemaan itseni ulkopuoliseksi. Miksi kukaan tulisi tähän kaupunkiin yksin?

On selvästi kohteita, jotka kohdallani toimivat yksinmatkailulle ja kohteita, jotka eivät. Esimerkiksi Bratislavassa yksinolo ei haitannut minua yhtään. Nautin suuresti siitä, että sain rauhassa kierrellä nähtävyyksiä ja tehdä mitä ikinä haluan muista riippumatta.

Illan onneksi pelasti erinomainen illallinen Mazeltov-ravintolassa ja hostelliin saapunut saksalainen soolomatkailija, jonka kanssa löysimme yhteisen sävelen heti.

Oletteko te käyneet Budapestissa? Jakaako joku soolomatkailijan tuskan tässä kyseisessä kaupungissa?

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista, Twitteristä ja Blogit.fi:stä!

Ajatuksia Itävalta Matkakertomus Slovakia Soolomatka Unkari

Soolomatkan kohtaamiset tekivät reissusta ikimuistoisen

perjantai, heinäkuu 27, 2018

Kun lähdin soolomatkalle en ladannut liikaa odotuksia uusien ihmisten tapaamiseen. Minulle olisi ollut täysin ok hengata yksin reilu viikko – lukea, kirjoittaa, valokuvata, kuunnella musiikkia ja ihastella maisemia. Olen seurallinen ihminen, mutta välillä oikein tunnen että nyt on pakko olla yksin. Ehkä se, että olen ainut lapsi on opettanut minut yksinoloon jo pienestä pitäen. Kesä oli ollut niin hektinen, että lomani alussa tunsin että yksinolo olisi nyt poikaa. Jos nyt kertoisin sille stressaantuneelle reissumimmille, että etpäs muuten tule olemaan yksin seuraavaan viikkoon, en ole ihan varma olisiko hän ollut onnellinen vai kauhuissaan.

Aloitin reissuni Itävallan Salzburgista ja buukkasin ensimmäisen yön hieman ylihinnoitelluista guesthousesta. Tarvitsin omaa rauhaa, joten hostelli ei ollut hyvä vaihtoehto. The Little Guest House oli aivan ihana paikka, ja olin oikein tyytyväinen valintaani kovasta hinnasta huolimatta. Nähtävyyksille pääsi näppärästi majatalon pyörällä ja kaikki oli kävelymatkan päässä, mutta sopivan kaukana kaupungin hälinästä.

Seuran löytäminen oli heti matkan alussa tavattoman helppoa. Menin Salzburgissa ensimmäiselle nähtävyydelle Hellbruniin, ja jo ennen turistikierroksemme alkamista törmäsin keski-ikää lähestyvään amerikkalaiseen Beniin. Ben kysyi miten menee, minä vastasin että hyvin, mitä nyt aika kuuma on, ja siitä alkoi keskustelu säästä. Smoothisti kiersimme oppaan kanssa pitkin suihkulähdepuistoa samalla toisiimme tutustuen. Ensin ajattelin, ettei minulla ja entiseksi baseball-pelaajaksi itseään tituleeranneella Benillä ollut mitään yhteistä, mutta väärässä olin. Matkustelu tietysti yhdisti meitä ja siitähän riitti puhuttavaa. Kierroksen päätyttyä Ben kysyi haluaisinko kiivetä lähikukkulalle ja koska minulla ei ollut kiire mihinkään lähdin mukaan. Nälkä oli kuitekin kova eikä alueella yhtä ainutta avointa ravintolaa, joten lähdimme kiipeämisen jälkeen kohti keskustaa. Olin tullut puistoon pyörällä, joten nopeuden maksimoimiseksi Ben joutui kyysäämään minut keskustaan. Reilun neljän kilometrin matka tuntui siinä tarakalla istuessa poikkeuksellisen pitkältä ja kiviseltä, mutta hymy oli silti herkässä.

Hellbrunin palatsissa kannattaa ehdottomasti osallistua suihkulähdekierrokselle – saattaa jopa törmätä seuraavan päivän reissuseuraan.

Amerikkalaisten älytön sosiaalisuus on aina välillä tuntunut minusta hirvittävän päälleliimatulta. Benin kanssa hengatessani huomasin, että jatkuva papatus ja uusiin ihmisiin tutustuminen vain tulee niin luonnostaan, että sitä on hankala estää, vaikka vierustoveri katselisi touhua vaivaantuneena. Annan esimerkin: olimme juuri istuutuneet pöytään kun Ben huomasi kadulla Yale-lippalakkiin sonnustautuneen eläkeläismiehen kahden kuvankauniin tyttärensä kanssa. Hän huusi HEY ja heilutti kättään miehelle. Tämä tuli pöytämme viereen hymyillen, ja Ben rupesi selittämään siitä, kuinka hänkin kävi Yalen yliopiston ja halusi tietää kaiken vanhan miehen linkistä entiseen opinahjoonsa. Seurasi pitkä keskustelu miehen lapsenlapsen urasta baseball-joukkueessa, jossa ilmeisesti myös Ben oli aikoinaan pelannut. Lopulta kanadalaiseksi osoittautunut poppoo lähti ja Ben meni vessaan. Yksin pöydässä istuessani he saapuivat takaisin ja kysyivät mihin ystäväni oli mennyt. Tässä välissä oli ihan pakko tarkentaa että tapasin hänet noin kaksi tuntia sitten ja vessaan vaan. Kanukit olivat tulleet takaisin, jotta saisivat yhteiskuvan Benin kanssa!

Untersbergin huipulla!

Seuraavana päivänä lähdimme valloittamaan Salzburgin vieressä sijaitsevaa Untersbergin vuorta, ja Benin sosiaalisuuden vuoksi seurasi uusi hassu kohtaaminen. Vaelluksen jälkeen istahdimme paikallisen kuppilan pöytään, jossa istui kaksi möreä-äänistä kolmissakymmenissä olevaa miestä. Jos olisin ollut pöydässä yksin, olisin hyvin todennäköisesti vaan tervehtinyt ja keskittynyt sen jälkeen kirjaani (wink, Bookbeat on erinomainen ajanviete yksin matkatessa, kirjat saa ladattua offlineen ja niitä voi lukea puhelimesta e-kirjoina tai kuunnella äänikirjoina), mutta Benin sosiaalisuuden myötä kerroimme kaikki elämäntarinamme ja samalla selvisi, että istuimme siinä kahden ammattioopperalaulajan kanssa.

Lue tästä vinkkini Salzburgiin!

Ikimuistoiset päivät Fulpmesin vuorilla

Huipulla tuulee! 2611 metrin korkeudessa ei epäonneksemme näkynyt mitään muuta kuin pilviä.

Salzburgista lähdettyäni sanoin heipat Benille, joka jatkoi matkaansa Kroatiaan katsomaan jalkapallon MM-finaalia ja minä puolestaan Innsbruckiin fiilistelemään lisää vuoria. Saavuin Innsbruckiin rinkkani kanssa iltapäivästä ja lounaspaikan jonossa bongasin seuraavan tuttavuuden. Innsbruckista kotoisin oleva Mike vinkkasi että saisin opiskelija-alea jos vain näyttäisin korttini. Myöhemmin minulle tuli juttelemaan myös hänen kaverinsa Philipp. Molemmat vaikuttivat normaaleilta, joten annoin Facebookini ja sovimme Innsbruck-kierroksesta seuraavalle päivälle. En arvannut miten surkea nettiyhteys minulla olisi seuraavat päivät, ja että itse asiassa Fulpmesissa olisi niin kivaa, ettei Innsbruckiin lähtö edes kävisi mielessäni.

Saavuin hostelliini, Doug’s Mountain Getawayhin 10 minuuttia ennen MM-finaalin alkua. Hostellin kaikki vieraat olivat kerääntyneet ison screenin ääreen, ja en siinä pimeydessä oikein edes erottanut miltä tulevien päivien seurani näyttää. Bondasin heti saksalaisen Saran kanssa, jonka kanssa kommentoimme amatöörityylillämme pelin tapahtumia. Viiden hengen irkkupoikalauma toivoi meidän varmaan tukkivamme turpamme, sen verran tuimaa katsetta tuli. Pelin päätyttyä Ranskan hyväksi kirosimme kaikki Kroatian tappiota. Pelasimme Cards Against Humanityä (olin kaikkia oletuksia vastaan surkea tässä pelissä) ja joimme vähän Radlereita. Kaikki hostellin asukit vaikuttivat ihanan samanhenkisiltä kuin minä. Oli myös kiva olla ikätovereideni kanssa, vaikka päivät Benin seurassa olivatkin olleet varsin opettavaisia.

Kun Sara sitten lähti seuraavana päivänä kohti kotiaan Wieniä olin koko hostellin ainut naisvieras. Tulen kundien kanssa hyvin toimeen, joten se ei minua haitannut. Lähdimme seuraavana päivänä poikien kanssa koko päivän kestäneelle vaellukselle, mikä oli oikein antoisaa.

Lue lisää: Onnistuneet eväät aktiivilomaan Alpeilla 

Sosiaalisuutta kellon ympäri Wienissä ja tarpeellista yksinoloa Bratislavassa

Innsbruckissa jatkuva sosiaalisuus oli niin kivaa, että en enää kaivannut yksinoloa yhtään. Vähän haikein mielin jatkoin matkaani Innsbruckista Wieniin, vaikka olinkin jo sopinut Saran kanssa että punkkaisin hänen luonaan. Local guide on aina parempi kuin kartta kourassa turistinähtävyyksien tuijottelu, tosin aika paljon Wienistä saattoi myös jäädä näkemättä. Hengailimme muun muassa Saran yliopistolla, Praterin klubilla ja paikallisessa maauimalassa liki tunnin päässä keskustasta. Siinä monia Saran kavereita tavatessa unohdin täysin ensimmäisen Wien-kontaktini Vanessan, jonka olin tavannut jo Salzburgissa.

Lue lisää: 5 vinkkiä Itävaltaan

 

Wienin jälkeen tunsin kaipaavani yksinoloa. Olin ensimmäisellä soolomatkallani, enkä ollut periaatteessa viettänyt yhtäkään hetkeä junassa istumista lukuun ottamatta yksin. Niinpä varasin Bratislavasta hotellista single roomin enkä edes yrittänyt tutustua keneenkään. Syöminen yksin, nähtävyyksien kiertely yksin ja aikaisin nukkumaan meneminen tuntui oikein hyvältä. Bratislavan visiitti oli todella tehokas ja nopea, vietin kaupungissa kokonaiset 16 tuntia. Ei mitään spessua nähtävää, kaupungista tuli mieleen Tallinna.

Soolomatkailijan itsetunto koki kolhun Budapestissa

Soolomatkani viimeinen etappi oli Budapest, jossa kaikki ei mennyt ihan niin putkeen kuin muualla. Punkkasin halvassa hostellissa Pestin bailualueella, minkä olisi ehkä pitänyt soittaa kelloja jo varausvaiheessa. Kun saavuin hostelliin, siellä ei ollut ketään. Oli lauantai, joten hostellinpitäjä ehdotti, että ostaisin liput pub crawlille. Wienissä vietetty bileilta painoi vähän vieläkin, joten viisi ilmaista shottia ei houkuttanut vaan lähinnä puistatti minua. Lähdin yksin kiertämään kaupunkia illan suussa. En halunnut ottaa paineita vaan rennosti kiertää pitkin keskustaa ja vahingossa eksyä kiinnostaviin paikkoihin. Tämä suunnitelma meni täysin pieleen.

Olin juuri saapunut Tonavan rannalle kun älytön tuuli tarttui mekkooni ja paljasti pakarani muutamalle turistille. Tuuli yltyi parissa sekunnissa niin kovaksi että tunsin lähteväni lentoon. Painoin vastatuuleen alas sillalta kanavan rantaan ja seurasin ihmismassaa. Se oli suuri kaveriporukka matkalla yhteiselle illalliselle, mietin hiljaa mielessäni. Horisontissa siinsivät tummat pilvet ja kaukana salamoi. En vieläkään tiedä miksi hemmetissä päätin lähteä tuulen hieman laannuttua sillalle kohti Budaa, täysin eri suuntaan kuin missä majoitukseni oli. Olin noin puoli välissä siltaa kun tippui ensimmäinen pisara ja parin sekunnin päästä tuli rankkasade. Ihmiset säntäilivät päättömästi sateen suojaan ja minä seisoin paikallani arpoen kannattaisiko juosta Budaan vai Pestiin. Menin sillan rakenteiden alle sateensuojaan kaksi venäläisnaista seuranani, mutta kastuin tietysti silti. Kun sade hieman laantui kirmasin kohti Pestiä seuraava sateensuoja silmissäni kiiluen.

Pääsin kyllä Pestiin, mutta jalkani lotisivat vettä ja mekkoni oli litimärkä. Juoksin sisään ensimmäiseen baariin jossa oli tilaa, tilasin paikan ainoan jälkiruoan ja kirsikkabissen. Olin onneksi jo ehtinyt syödä herkullisen illallisen, sillä jälkkäri oli jotain ihan kamalaa: rommilla höystettyä keksimurua ja purkkikermavaahtoa. Siinä sitten istuin liki tunnin jälkiruokaani näykkien ja odotellen, että sade lakkaa. Salaa toivoin että joku tulisi juttelemaan kanssani.

Fiilis ei muuttunut yhtään paremmaksi kun saavuin hostellille iltakymmenen pintaan. Italialainen hostellikämppikseni piti erittäin outona sitä, että olin matkalla yksin. But why are you alone? Niin hienosti rakentunut soolomatkailijan itsevarmuuteni mureni tämän kommentin jälkeen hieman. Fiilistä ei parantanut se, että en nähnyt hostellissani yhtä ainutta soolomatkailijaa ja että olin kaikkia muita huomattavasti vanhempi.

Lauantain fiaskon jälkeen heräsin sunnuntaiaamuun älyttömän väsyneenä. Kuten todettua, hostellini oli bilealueella, joten melu oli myös sen mukainen. 18-vuotiaat italialaiskämppikseni kävivät bailaamassa ja heräsin tietysti myös heidän saapumiseensa. Doug’s Mountain Getaway oli antanut niin ruusuisen kuvan hostellielämästä, etten muistanut miten hanurista se voikaan olla.

Juostuani läpi liki kaikki Budapestin mustsee-nähtävyydet kymmenessä tunnissa ypöyksin, halusin palkita itseni menemällä vähän fancynpään ravintolaan. Livebändi soitti romanttisia balladeita ja pöydissä paloivat kynttilät, mutta en edes tuntenut kiusaantuvani. Table for one ja paras illallinen koko reissuni aikana. Siitä tyytyväisenä marssin hostellille, jonne oli raivoturisteiluni aikana saapunut 24-vuotias saksalainen tyttö Vrani. Meillä synkkasi heti, ja päädyimmekin parantamaan maailmaa aina puoleenyöhön asti. Vrani seurusteli syyrialaisen pojan kanssa ja oli töissä keskuksessa, jossa hoidettiin seksuaalisesta väkivallasta kärsineitä naisia. Hänen kohtaamisensa tuntui jotenkin todella tärkeältä.

*******************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Aasia Colombo Matkakertomus Sri Lanka

Työreissu Colomboon toi ensikosketuksen Sri Lankaan

lauantai, heinäkuu 7, 2018

Tämän vuoden matkamessuilla Sri Lankan pisteellä iski pieni matkakuume. Maan monipuoliset aktiviteettimahdollisuudet, upea luonto, ikoninen junamatka Ellasta Nuwara Eliyan kaupunkiin, pitkät ja kauniit hiekkarannat ja turkoosina hohtava vesi vetivät puoleensa. Toisin sanottuna kaikki muu houkutteli minua paitsi maan suurin kaupunki Colombo. Kuitenkin juuri sinne päädyin ensimmäiselle messumatkalle.

Lähdimme kohti Colomboa maanantaina yölennolla ja palasin jo eilen perjantaina. Työmatkoilla ei yleensä olekaan tarkoituksena pällistellä nähtävyyksiä ja nauttia kohteesta, vaan keskittyä täysillä edustamiseen. Kun kyseessä kuitenkin oli minulle täysin uusi maa, oli pakko päästä torstaina messujen päätyttyä lyhyelle nähtävyyskierrokselle hirvittävästä väsymyksestä huolimatta. Niinpä vain tunti ennen auringonlaskua lähdimme kiertämään Google Mapsiin tähdittämiäni kohteita. Onneksemme Colombossa ei ole hirveästi nähtävää. Kävely pitkin Galle Facen rantaviivaa, Seema Malakan buddhalainen temppeli ja Beira Laken puisto, Jami Ul-Afarin moskeija sekä Dutch Hospitalin alue ostos- ja ruokapaikkoineen tulivat kaikki nähtyä yhdessä illassa!

Seema Malakan buddhalainen temppeli oli mieleenpainuvin kokemus. Meidän lisäksemme paikalla ei ollut kuin muutama muu kävijä, joten paikkaan sai tutustua ihanan rauhassa. Lammesta heijastuvat laskevan auringon säteet saivat temppelin hohtamaan kauniisti. Temppelissä oli myös meditointiin tarkoitettu sali, mutta sietämättömän kuumuuden vuoksi meditointi ei käynyt edes mielessä. Kolmenkymmenen asteen kuumuus yhdistettynä liki yhdeksäänkymmeneen nousseeseen koesteusprosenttiin tuntui poikkeuksellisen pahalta kun oli viettänyt pelkästään ilmastoidussa tilassa edelliset pari päivää. Jatkoimme matkaa Seema Malakalta keskustan toiselle puolelle kaupungin vanhaan osaan Fortiin tuktukilla. Liikenne oli aivan kuin muissa Kaakkois-Aasian kaupungeissa: tööttäykset raikuivat ja kukaan ei noudattanut liikennesääntöjä. Seitsemän jälkeen ruuhkat olivat onneksi hellittäneet iltapäivästä, ja matkantekoon meni vain noin vartti. Ehdimme juuri ja juuri valoisaan aikaan Jami Ul-Afarin moskeijalle, nappasimme kuvat ja jatkoimme matkaa kohti Dutch Hospitalia.

Colombon suurimmat länkkärivivahteet löytyvät Old Dutch Hospitalin ympäristöstä. Hollannin siirtomaavallan ajalta jäänyt vanha sairaala on kunnostettu ja muutettu ravintola- ja ostoskeskittymäksi. Kolonialismi näkyi Fortin arkkitehtuurissa muutenkin selvästi. Vanhoja, länsimaisia hallintorakennuksia ja palatseja on siellä täällä koristamassa muuten ajoittain karua kaupunkimaisemaa. Old Dutch Hospitalissa livebändi, paikallisten tanssiesitys ja terassit pitivät turistin tyytyväisenä. Dutch Hospitalissa sijaitsee myös kenties Colombon kuuluisin ravintola, Ministry of Crab, mutta syötyämme edellisellä viikolla Espanjassa liki pelkkää sea foodia joka päivä, ei suoranaisesti tehnyt rapuja mieli.

Trooppisesta illasta voi nauttia jollain Colombon kattoterasseista. Me valitsimme Mövenpick Hotel Colombon, josta on näkymä niin merelle kuin kaupunkiinkin. Halvat cocktailit ja 24 kerroksesta avautuva näkymä ei ollut hassumpi tapa päättää päivä.

En varmasti ehtinyt näkemään Colombosta kuin murto-osan, mutta tämän perusteella en erityisesti ihastunut kaupunkiin. Colombo vaikutti melko tylsältä paikalta, jonne en koe tarvetta palata. Sen sijaan Sri Lankan reppureissu, jolla pääsisi kiertämään luontokohteita ja nauttimaan ihanista rannoista kutkuttaa nyt entistä enemmän. Joku päivä palaan, aivan varmasti. 

Oletteko te käyneet Colombossa? Mitä fiiliksiä?

************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!