Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Matkahaaveet

Matkahaaveet Random

Kymmenen reissuhaavetta

sunnuntai, maaliskuu 10, 2019
Näin ikuista matkakuumetta potevana tyyppinä reissuhaaveita tulee mietittyä usein. Minne haluaisin aivan ehdottomasti joskus matkustaa? Tähän liittyen sain viime aikoina matkablogeissa kiertäneen haasteen kymmenen reissu-unelman listaamisesta Project forever -blogin Sofialta. Alkuperäisen haasteen laittoi liikkeelle Kohteena maailma -blogin Rami.

Täältä pesee!

1. Paikka – Etelä-Norja

Ne, jotka ovat lukeneet tätä blogia pidemmän aikaa tietävät jo, että rakastan vuoria. Skandit kiinnostaa kovasti, erityisesti Etelä-Norjan puolella Jotunheimenin vuoristoalue ja sen lähellä sijaitsevat kansallispuistot tuovat ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Muutenkin Norjan mahtava luonto, laaksot ja vuonot vetävät kokonaisuudessaan puoleensa niin hemmetisti! Toivottavasti ei tule mutkia matkaan ja saadaan kesällä reissu sinne tehtyä!

2. Tapahtuma – Salsafestivaali

Salsafestivaalit on 2-7 päivää kestäviä intensiivisiä tapahtumia, joissa pääsee osallistumaan tanssitunneille, katsomaan tanssiesityksiä ja tutustumaan samanhenkisiin tyyppeihin. En ole vielä koskaan osallistunut yksillekään tanssifestareille, mutta tulevaisuudessa olisi mahtavaa lähteä reissuun ainoana agendana tanssiminen. Tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa, myös Suomessa!

3. Kotimaan kohde – Pyhä-Luoston kansallispuisto

Hävettää myöntää, miten vähän allekirjoittanut tuntee kotimaataan. Reissuhaaveet ja suunnitelmat suuntautuu tosi harvoin Suomeen, vaan aina pitää lähteä merta edemmäs kalaan. Tänä vuonna lupasin tehdä tähän muutoksen, ja kotimaan matkojen suunnittelu alkoikin Pyhän reissulla. Meidän piti Ronnyn kanssa lähteä sinne tänä talvena, mutta toisen puoliskon muuttuneet työkuviot vähän sotkivat suunnitelmaa. Pyhä-Luoston kansallispuiston on varmasti upea myös muina vuodenaikoina, joten en ole kuopannut tätä haavetta tältä vuodelta.

4. Kaupunki – Rio de Janeiro

Rio, Rio, Rio! Kiinnostava kulttuuri, ympäröivä kukkulat, vauhdikas elämäntyyli ja mainiot biitsit – kaipaako tämä sen enempää perusteluja? Etelä-Amerikan reppureissu on ämpärilistallani sijalla yksi, ja tuntuisi luonnolliselta yhdistää siihen visiitti Rio de Janeiroon. Toisaalta olisi siisti pysähtyä sinne pidemmäksi aikaa, kaupungissa kun tuntuu riittävän nähtävää.

5. Maa – Uusi-Seelanti

Yhden maan listaaminen oli hankalaa, mutta päädyin muutaman mutkan kautta kuitenkin Uuteen-Seelantiin. Yksi kaverini on parhaillaan kiertämässä Uutta-Seelantia pakulla, ja vaikka mukavuudenhaluisena matkailijana autossa asuminen usean kuukauden ajan ei ehkä olisi se ykkösvaihtoehto, on kuvat reissulta aiheuttaneet hullua Uusi-Seelanti -kuumetta.

6. Saari – Azorit

Tämä keskellä Atlantin valtamerta sijaitseva saariryhmä on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen, että olen tässä talven mittaan kytännyt lentoja Sao Miguelille viikottain. Azoreista on tullut miltei pakkomielle, jonka säätä ja uusia Instagram-postauksia seuraan päivittäin, vaikkei lentolippuja ole edes takataskussa. Haaveilen rauhallisesta iltapäivästä kirjan kanssa paikallisen, keskellä vehreätä luontoa sijaitsevan majatalon terassilla, riippumatossa lekotellen. Haaveilen patikoinnista koskemattomassa luonnossa, valaiden bongausretkestä merellä ja pulahtamisesta kuumaan lähteeseen.

7. Extreme – Etelä-Mantereen risteily

Sain päähänpiston visiitistä Antarktikselle muutama vuosi sitten, ja siitä lähtien se on keikkunut kalleimpien ehkä joskus –unelmien listalla. Voi olla, että kun sen olisin valmis toteuttamaan, reissuja Etelä-Mantereelle ei sen epäekologisuuden vuoksi enää järjestetä. Tämän haaveen listaaminen tuntuu jollain tasolla kyseenalaiselta, sillä vaikka vielä ei tarkkaan tiedetä, minkälainen vaikutus matkailulla todellisuudessa on Antarktiksen ekosysteemiin, monet tutkimukset todistavat, että hyötyä siitä ei alueelle ainakaan ole. Matka Etelä-Mantereelle olisi todellinen seikkailu, mutta vaakakupissa painaen muutakin, en tiedä onko se haaveen täyttymisen arvoinen reissu. Toinen ei-niin-extreme reissu, jota olen pyöritellyt on Trans-Siperian junamatka. Rakastan junalla matkustamista, siinä pysähtyy nauttimaan itse matkanteosta ihan eri tavalla kun muissa kulkuvälineissä.

8. Majoitusmuoto – Glamping

Telttailu tuo minulle mieleen vain hikiset aamut festareilla, kun on nukkunut ehkä tunnin kämäsellä leirintäalueella ja herää tuskaisena auringon porotukseen kuumassa teltassa. Hauskaahan se on, mutta en kovin mieluusti reissussa viettäisi öitäni teltassa. Kun siihen lisätään etuliite luksus, muuttuu ääni kellossa. Luksustelttailu eli glamping on suosiotaan turistien keskuudessa kasvattanut uniikki majoitusmuoto, josta allekirjoittanutkin haaveilee tasaisin väliajoin. Kaikkein siisteintä olisi, jos saisi yhdistettyä glampingin safariin Afrikassa.

9. Luontokohde – Krugerin kansallispuisto

Luen parhaillaan Mia Kankimäen Naiset, joita ajattelen öisin -kirjaa, jonka ensimmäiset 100 sivua veivät safareille Tansaniaan. Suurin safarikuumeeni on kuitenkin tullut Vaihda vapaalle -blogin upeista kuvauksista omatoimisafareista Krugerissa. Olisi mahtavaa lähteä matkaan omalla autolla vailla huolta yhteisistä aikatauluista ja muiden matkustajien preferensseistä.

10. Ruoka ja juoma – Ravintola Gustu La Pazissa

Kuulin Pariisissa muutama viikko sitten maailman parhaimpiin ravintoloihin kuuluvan Noman perustajan Claus Meyerin inspiroivan puheen ruuasta ja kulttuurista. Hän halusi avata Boliviaan ravintolan, joka antaisi kansalle paljon muutakin kuin vain ruokaa. Syntyi Gustu, ravintola, joka toimii koulutuskeskuksena ja työllistää maan köyhimpiä ja huonoimmassa asemassa olevia bolivialaisia. Olisi mahtavaa käydä siellä ja tietysti Bolivia monen muun Etelä-Amerikan kohteen tavoin kiehtoo muutenkin kohteena paljon!

Yhteenveto

Niin ihanaa kuin matkailu onkin, viime aikoina sitä on kyseenalaistanut omia bucket-listoja aika paljon. Mitä on ok tehdä, mitä kannattaisi ekologisuuden nimissä karsia? Minne on eettistä matkustaa? Onko jotkut haaveet liian itsekkäitä? En ehkä vielä pari vuotta sitten olisi kahta kertaa miettinyt, onko ok reippailla koskemattomassa luonnossa tai lentää maailman toiselle puolelle uutta kulttuuria opiskelemaan. Viime aikoina sitä on kuitenkin herännyt ajattelemaan paljon. Kuten monet muutkin tämän dilemman kanssa painiskelevat, en minäkään ole valmis täysin luopumaan matkailusta. Kai sen ristiriidan kanssa pitää vaan elää, että veri vetää maailmalle jatkuvasti, mutta samaan aikaan huono omatunto kalvaa tasaisin väliajoin. Onneksi omilla valinnoilla voi vaikuttaa, ja onhan turismi tietysti monelle maalle myös älyttömän tärkeä elinkeino.

Haastan mukaan Eveliinan, mitkä on sun kymmenen matkahaavetta?

Kerro omista reissu-unelmistasi ja laita postauksen linkki Kohteena maailma -blogin Kymmenen reissu-unelmaa -postauksen kommentteihin. Kopioi nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta muita bloggajia kertomaan reissu-unelmistaan.

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramistaTwitteristä ja Blogit.fi:stä!