Browsing Category

Ajatuksia

Ajatuksia

10 hienoa hetkeä vuodelta 2018

keskiviikko, tammikuu 2, 2019

Moi tyypit ja hyvää uutta vuotta! Kreisiä että taas on yksi vuosi paketissa. Tää oli allekirjoittaneelle poikkeuksellisen vauhdikas vuosi. Se on jännä miten tuntuu että joinain vuosina ei tapahdu hirveästi mitään ja toisina taas niin paljon, ettei itse meinaa pysyä perässä. 2018 oli sellainen, niin hyvässä kun pahassa.

Muutama iso muutos sävytti vuotta 2018: graduprojekti (joka on monelle yliopisto-opiskelijalle itsestäänselvyys, mutta enpä olisi ajatellut lukiosta päästyäni joskus tekeväni ihan oman tutkimuksen!) tuli valmiiksi toukokuussa, heti perään turvallinen viestintätoimistoduuni vaihtui startupelämään ja nyt joulukuussa 5,5 vuoden aherrus tuli päätökseen ja valmistuin Valtiotieteiden maisteriksi.

Kivoja juttuja, kuten rakkaan tanssiharrastuksen paluu arkirutiineihin salsan muodossa, eka kunnon soolomatka, Aasian reppureissu ja monta muuta mahtavaa matkaa pitkin maailmaa tapahtui tänä vuonna. Ei 2018 kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista ollut. Kaikista kivoista jutuista huolimatta kun muistelen viime vuotta, mieleen tulee ensimmäisenä uupumus. Vuonna 2018 kriiseilin iästä, ahdistuin valmistumisesta ja stressasin omista valinnoista. Erityisesti loppuvuosi oli rankka. Sitä sävytti läheisen sairastuminen ja stressi. Kävin burnoutin kynnyksellä ja mieli oli koko syksyn maassa.

Tässä kymmenen hetkeä, jotka tulivat ensimmäisenä mieleen hyviä muistoja vuodelta 2018 kaivellessa ✨:

Se hetki kun hiljaisuus täytti turistirannan 

Kaakkois-Aasian reppureissulla meihin iski tosi paha vatsatauti ja viisi päivää Phu Quocin paratiisisaarella meni lähinnä vessassa ja hotellin sängyssä maaten. Tämä kuva on otettu vikan päivän aamulta, jolloin tunsin oloni paremmaksi ekaa kertaa moneen päivään. Jätin Ronnyn nukkumaan ja hipsin hotellin viereiselle rannalle. Se oli vielä tyhjillään muutamaa hölkkääjää lukuun ottamatta ja aurinko oli vasta nousemassa. Hetken mielijohteesta istuin hiekalle ja meditoin. Yksinäinen hetki rannalla teki todella hyvää, ja se oli itse asiassa ensimmäinen (ja ainakin toistaiseksi viimeinen) kerta kun meditoiminen onnistui ilman Headspace-sovellusta!

Se hetki kun tajusin vahingossa laskeneeni mustaan mäkeen ja paluuta ei enää ollut

Kaivoin kymmenen vuoden tauon jälkeen laskettelusukset kaapista ja hieman pelokkaana suuntasin Ronnyn kanssa mäkeen maaliskuussa. Ensin Vihdin pikkukukkuloille, sitten porukalla vähän suurempiin rinteisiin Himokselle. En ole koskaan laskenut mustaa mäkeä, edes niinä talvina kun perheen kanssa käytiin Lapissa laskureissuilla ja taito oli ihan hyvin hanskassa. Sisäiselle nyhverölleni se tuntuu vaan liian pelottavalta, vaikka näkisin vieressä pienten lasten viilettävän mäkeen ja syöksyvän sen alas hirveellä vauhdilla. Noh, tällä Himoksen reissulla me mentiin vahingossa mustaan mäkeen ja hienosti kuulkaa tulin sieltäkin alas. Score!

Se hetki kun Manta lakitettiin 

Tän vuoden Vapulla oli erityinen merkitys – se oli viimeinen opiskelijavappu. Mantan lakitus on 5 vuotta putkeen ollut Vapun parhaimpia hetkiä. Mut on jostain syystä siellä aina vallannut sellanen elämän euforia, niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. Muistan tän hetken just ennen lakitusta tosi elävästi, silloin mun mielen valtasi hetkeksi haikeus ja luopumisen tuska. Tultaisiinko tänne enää ens vuonna vai hörpittäiskö silloin skumppaa vasta vappupäivänä ja syötäis kaviaaria Kaivarin puistossa piknikillä trenssit päällä? Onneksi se haikeus ei vaivannut pitkään, vaan sain otettua kaiken irti viimeisestä opiskelijavapusta.

Se hetki kun palautin gradun

Palautin gradun toukokuun ensimmäisenä lauantai-iltana kello puoli seitsemän. Olin päättänyt, että sinä iltana juhlitaan, ja vaikka työllä ei ollut vielä otsikkoa kun aloin täyttämään palautuslomaketta kuuden pintaan, tiesin että nyt olisi aika päästää työstä irti ja lopettaa viilailu. Vaikka se sitten lähtisi työotsikolla matkaan. Kysyin Whatsapp-chatissa tytöiltä (jotka onneksi olivat linjoilla!!) apua nimen keksimiseen, ja sieltä se kuulkaa pienen parviälysession jälkeen tuli: Laiha lohtu vai laadun tae? Asenteet natiivimainontaa kohtaan viestinnän ammattikunnan sisällä. Tämä kuva on otettu noin tunti myöhemmin, kun poksautettiin samppanja gradun palautuksen kunniaksi. Tulee kylmiä väreitä nytkin kun mietin sitä fiilistä!

Se hetki kun syötiin kesän ensimmäinen mökkiaamupala

Kesä 2018 oli mainio. Se tullaan varmasti muistamaan poikkeuksellisesta säästä – jo toukokuussa mentiin parinkympin paremmalle puolelle ja heitin talviturkinkin kesäkuun alussa! Joka kesä ensimmäinen aamu mökillä on yks mun suosikkeja. Hidas aamiainen terassilla ilman kiirettä minnekään, best! Tästä hetkestä muistan ihanan metsän ja puun tuoksun, lintujen laulun, puiden huojumisen tuulessa ja tuulikellon helinän.

Se hetki kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta yöllä

Juhannus on mun lempijuhla ja tänäkin vuonna kolmen päivän mökkireissu Jaalaan oli yksi koko vuoden kohokohdista. Tää kuva on otettu 4.01 kun aurinko oli just nousemassa. Istuttiin tossa laiturilla yli tunti vaan fiilistelemässä sitä nousevan auringon upeutta. Ei oo mitään niin kaunista kun Suomen kesä. Fun fact: ollaan vietetty Juhannus samalla poppoolla vuodesta 2012. Alussa olin ainut mimmi, mutta kun pojat on alkaneet pariutua on meidän määrä jo liki tuplaantunut ensimmäisistä vuosista. Tää porukka on kultaa.

Se hetki kun Juhannuksena sai vihdoin syödä

Tää toinen hetki on meidän juhannuspäivälliseltä, jonka eteen muuten nähtiin taas kerran paljon vaivaa! Joka vuosi meidän pääkokki Miik jakaa tehtävät ja settiä valmistetaan liukuhihnatyönä 3-4 tuntia. Se on oikeesti tosi hauskaa, vaikka ehkä vähän työleiriltä kuulostaakin. Parasta on istua alas ja nauttia yhteisen työn tuloksesta pitkään ja hartaasti.

Se hetki kun pulahdin jääkylmään alppijärveen

Rakastan vuoria. Kuvanottohetkellä oon päässyt vaeltelemaan 3 päivää putkeen Itävallan Alpeilla (huomaa rakkolaastarit!), just pulahtanut tuohon edessä olevaan järveen ja nähnyt lehmälauman vaeltavan ylös vuorille. Tähän hetkeen palaan aina kun joku nyppii.

Se hetki kun oli pilkkopimeää ja taivas täynnä tähtiä

Lähdettiin melko spontaanisti mökille vielä elokuun lopussa viikonlopun viettoon tyttöjen kanssa. Syötiin hyvin, uitiin meressä ja saunottiin. Kun tultiin saunasta, oli koko mökin piha ihan pimeä ja taivas täynnä tähtiä. En ole valehtelematta koskaan nähnyt niin upeaa tähtitaivasta! Ihanaa oli, että meillä oli espanjalainen vahvistus Lucía mukana, joka oli suomalaisesta luonnosta ja tähtitaivaasta vielä erityisen innoissaan.

Se hetki kun sain sähköpostin valmistumisesta

Sain rekisteröinti-ilmoituksen maisterin opinnoista vain kaksi päivää ennen valmistujaisjuhlaa. Vielä siihen asti epäilin, että olin kuitenkin unohtanut tehdä jonkun pakollisen kurssin tai möhlinyt jotain muuta. Vielä valmistujaisjuhlaakin unohtumattomampi hetki oli sen sähköpostiviestin vastaanottaminen, jossa kerrottiin minusta tulleen maisteri. Olin töissä ja epäuskoisena sanoin duunikavereilleni, että mä oon nyt maisteri. Todistuksen saaminen tiedekunnan valmistujaisjuhlassa oli hyvä konkreettinen päätös 5,5 vuoden opiskelulle.

Jos rehellisiä ollaan, en ole vieläkään ihan tajunnut, että olen todella valmistunut. Aina välillä tulee flashbäkkejä ranskan tehtävistä ja palauttamattomista esseistä. Pitäisi tehdä se… Hetkinen, ei pidäkään! Onneksi opiskelijastatus on voimassa vielä elokuun loppuun niin on sulatteluaikaa. Ja hetken vielä vähän halvempaa elämää.

Palataan reissuvuoden koosteeseen vielä erillisessä postauksessa, stay tuned!

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramistaTwitteristä ja Blogit.fi:stä!

Ajatuksia Itävalta Matkakertomus Slovakia Soolomatka Unkari

Soolomatkan kohtaamiset tekivät reissusta ikimuistoisen

perjantai, heinäkuu 27, 2018

Kun lähdin soolomatkalle en ladannut liikaa odotuksia uusien ihmisten tapaamiseen. Minulle olisi ollut täysin ok hengata yksin reilu viikko – lukea, kirjoittaa, valokuvata, kuunnella musiikkia ja ihastella maisemia. Olen seurallinen ihminen, mutta välillä oikein tunnen että nyt on pakko olla yksin. Ehkä se, että olen ainut lapsi on opettanut minut yksinoloon jo pienestä pitäen. Kesä oli ollut niin hektinen, että lomani alussa tunsin että yksinolo olisi nyt poikaa. Jos nyt kertoisin sille stressaantuneelle reissumimmille, että etpäs muuten tule olemaan yksin seuraavaan viikkoon, en ole ihan varma olisiko hän ollut onnellinen vai kauhuissaan.

Aloitin reissuni Itävallan Salzburgista ja buukkasin ensimmäisen yön hieman ylihinnoitelluista guesthousesta. Tarvitsin omaa rauhaa, joten hostelli ei ollut hyvä vaihtoehto. The Little Guest House oli aivan ihana paikka, ja olin oikein tyytyväinen valintaani kovasta hinnasta huolimatta. Nähtävyyksille pääsi näppärästi majatalon pyörällä ja kaikki oli kävelymatkan päässä, mutta sopivan kaukana kaupungin hälinästä.

Seuran löytäminen oli heti matkan alussa tavattoman helppoa. Menin Salzburgissa ensimmäiselle nähtävyydelle Hellbruniin, ja jo ennen turistikierroksemme alkamista törmäsin keski-ikää lähestyvään amerikkalaiseen Beniin. Ben kysyi miten menee, minä vastasin että hyvin, mitä nyt aika kuuma on, ja siitä alkoi keskustelu säästä. Smoothisti kiersimme oppaan kanssa pitkin suihkulähdepuistoa samalla toisiimme tutustuen. Ensin ajattelin, ettei minulla ja entiseksi baseball-pelaajaksi itseään tituleeranneella Benillä ollut mitään yhteistä, mutta väärässä olin. Matkustelu tietysti yhdisti meitä ja siitähän riitti puhuttavaa. Kierroksen päätyttyä Ben kysyi haluaisinko kiivetä lähikukkulalle ja koska minulla ei ollut kiire mihinkään lähdin mukaan. Nälkä oli kuitekin kova eikä alueella yhtä ainutta avointa ravintolaa, joten lähdimme kiipeämisen jälkeen kohti keskustaa. Olin tullut puistoon pyörällä, joten nopeuden maksimoimiseksi Ben joutui kyysäämään minut keskustaan. Reilun neljän kilometrin matka tuntui siinä tarakalla istuessa poikkeuksellisen pitkältä ja kiviseltä, mutta hymy oli silti herkässä.

Hellbrunin palatsissa kannattaa ehdottomasti osallistua suihkulähdekierrokselle – saattaa jopa törmätä seuraavan päivän reissuseuraan.

Amerikkalaisten älytön sosiaalisuus on aina välillä tuntunut minusta hirvittävän päälleliimatulta. Benin kanssa hengatessani huomasin, että jatkuva papatus ja uusiin ihmisiin tutustuminen vain tulee niin luonnostaan, että sitä on hankala estää, vaikka vierustoveri katselisi touhua vaivaantuneena. Annan esimerkin: olimme juuri istuutuneet pöytään kun Ben huomasi kadulla Yale-lippalakkiin sonnustautuneen eläkeläismiehen kahden kuvankauniin tyttärensä kanssa. Hän huusi HEY ja heilutti kättään miehelle. Tämä tuli pöytämme viereen hymyillen, ja Ben rupesi selittämään siitä, kuinka hänkin kävi Yalen yliopiston ja halusi tietää kaiken vanhan miehen linkistä entiseen opinahjoonsa. Seurasi pitkä keskustelu miehen lapsenlapsen urasta baseball-joukkueessa, jossa ilmeisesti myös Ben oli aikoinaan pelannut. Lopulta kanadalaiseksi osoittautunut poppoo lähti ja Ben meni vessaan. Yksin pöydässä istuessani he saapuivat takaisin ja kysyivät mihin ystäväni oli mennyt. Tässä välissä oli ihan pakko tarkentaa että tapasin hänet noin kaksi tuntia sitten ja vessaan vaan. Kanukit olivat tulleet takaisin, jotta saisivat yhteiskuvan Benin kanssa!

Untersbergin huipulla!

Seuraavana päivänä lähdimme valloittamaan Salzburgin vieressä sijaitsevaa Untersbergin vuorta, ja Benin sosiaalisuuden vuoksi seurasi uusi hassu kohtaaminen. Vaelluksen jälkeen istahdimme paikallisen kuppilan pöytään, jossa istui kaksi möreä-äänistä kolmissakymmenissä olevaa miestä. Jos olisin ollut pöydässä yksin, olisin hyvin todennäköisesti vaan tervehtinyt ja keskittynyt sen jälkeen kirjaani (wink, Bookbeat on erinomainen ajanviete yksin matkatessa, kirjat saa ladattua offlineen ja niitä voi lukea puhelimesta e-kirjoina tai kuunnella äänikirjoina), mutta Benin sosiaalisuuden myötä kerroimme kaikki elämäntarinamme ja samalla selvisi, että istuimme siinä kahden ammattioopperalaulajan kanssa.

Lue tästä vinkkini Salzburgiin!

Ikimuistoiset päivät Fulpmesin vuorilla

Huipulla tuulee! 2611 metrin korkeudessa ei epäonneksemme näkynyt mitään muuta kuin pilviä.

Salzburgista lähdettyäni sanoin heipat Benille, joka jatkoi matkaansa Kroatiaan katsomaan jalkapallon MM-finaalia ja minä puolestaan Innsbruckiin fiilistelemään lisää vuoria. Saavuin Innsbruckiin rinkkani kanssa iltapäivästä ja lounaspaikan jonossa bongasin seuraavan tuttavuuden. Innsbruckista kotoisin oleva Mike vinkkasi että saisin opiskelija-alea jos vain näyttäisin korttini. Myöhemmin minulle tuli juttelemaan myös hänen kaverinsa Philipp. Molemmat vaikuttivat normaaleilta, joten annoin Facebookini ja sovimme Innsbruck-kierroksesta seuraavalle päivälle. En arvannut miten surkea nettiyhteys minulla olisi seuraavat päivät, ja että itse asiassa Fulpmesissa olisi niin kivaa, ettei Innsbruckiin lähtö edes kävisi mielessäni.

Saavuin hostelliini, Doug’s Mountain Getawayhin 10 minuuttia ennen MM-finaalin alkua. Hostellin kaikki vieraat olivat kerääntyneet ison screenin ääreen, ja en siinä pimeydessä oikein edes erottanut miltä tulevien päivien seurani näyttää. Bondasin heti saksalaisen Saran kanssa, jonka kanssa kommentoimme amatöörityylillämme pelin tapahtumia. Viiden hengen irkkupoikalauma toivoi meidän varmaan tukkivamme turpamme, sen verran tuimaa katsetta tuli. Pelin päätyttyä Ranskan hyväksi kirosimme kaikki Kroatian tappiota. Pelasimme Cards Against Humanityä (olin kaikkia oletuksia vastaan surkea tässä pelissä) ja joimme vähän Radlereita. Kaikki hostellin asukit vaikuttivat ihanan samanhenkisiltä kuin minä. Oli myös kiva olla ikätovereideni kanssa, vaikka päivät Benin seurassa olivatkin olleet varsin opettavaisia.

Kun Sara sitten lähti seuraavana päivänä kohti kotiaan Wieniä olin koko hostellin ainut naisvieras. Tulen kundien kanssa hyvin toimeen, joten se ei minua haitannut. Lähdimme seuraavana päivänä poikien kanssa koko päivän kestäneelle vaellukselle, mikä oli oikein antoisaa.

Lue lisää: Onnistuneet eväät aktiivilomaan Alpeilla 

Sosiaalisuutta kellon ympäri Wienissä ja tarpeellista yksinoloa Bratislavassa

Innsbruckissa jatkuva sosiaalisuus oli niin kivaa, että en enää kaivannut yksinoloa yhtään. Vähän haikein mielin jatkoin matkaani Innsbruckista Wieniin, vaikka olinkin jo sopinut Saran kanssa että punkkaisin hänen luonaan. Local guide on aina parempi kuin kartta kourassa turistinähtävyyksien tuijottelu, tosin aika paljon Wienistä saattoi myös jäädä näkemättä. Hengailimme muun muassa Saran yliopistolla, Praterin klubilla ja paikallisessa maauimalassa liki tunnin päässä keskustasta. Siinä monia Saran kavereita tavatessa unohdin täysin ensimmäisen Wien-kontaktini Vanessan, jonka olin tavannut jo Salzburgissa.

Lue lisää: 5 vinkkiä Itävaltaan

 

Wienin jälkeen tunsin kaipaavani yksinoloa. Olin ensimmäisellä soolomatkallani, enkä ollut periaatteessa viettänyt yhtäkään hetkeä junassa istumista lukuun ottamatta yksin. Niinpä varasin Bratislavasta hotellista single roomin enkä edes yrittänyt tutustua keneenkään. Syöminen yksin, nähtävyyksien kiertely yksin ja aikaisin nukkumaan meneminen tuntui oikein hyvältä. Bratislavan visiitti oli todella tehokas ja nopea, vietin kaupungissa kokonaiset 16 tuntia. Ei mitään spessua nähtävää, kaupungista tuli mieleen Tallinna.

Soolomatkailijan itsetunto koki kolhun Budapestissa

Soolomatkani viimeinen etappi oli Budapest, jossa kaikki ei mennyt ihan niin putkeen kuin muualla. Punkkasin halvassa hostellissa Pestin bailualueella, minkä olisi ehkä pitänyt soittaa kelloja jo varausvaiheessa. Kun saavuin hostelliin, siellä ei ollut ketään. Oli lauantai, joten hostellinpitäjä ehdotti, että ostaisin liput pub crawlille. Wienissä vietetty bileilta painoi vähän vieläkin, joten viisi ilmaista shottia ei houkuttanut vaan lähinnä puistatti minua. Lähdin yksin kiertämään kaupunkia illan suussa. En halunnut ottaa paineita vaan rennosti kiertää pitkin keskustaa ja vahingossa eksyä kiinnostaviin paikkoihin. Tämä suunnitelma meni täysin pieleen.

Olin juuri saapunut Tonavan rannalle kun älytön tuuli tarttui mekkooni ja paljasti pakarani muutamalle turistille. Tuuli yltyi parissa sekunnissa niin kovaksi että tunsin lähteväni lentoon. Painoin vastatuuleen alas sillalta kanavan rantaan ja seurasin ihmismassaa. Se oli suuri kaveriporukka matkalla yhteiselle illalliselle, mietin hiljaa mielessäni. Horisontissa siinsivät tummat pilvet ja kaukana salamoi. En vieläkään tiedä miksi hemmetissä päätin lähteä tuulen hieman laannuttua sillalle kohti Budaa, täysin eri suuntaan kuin missä majoitukseni oli. Olin noin puoli välissä siltaa kun tippui ensimmäinen pisara ja parin sekunnin päästä tuli rankkasade. Ihmiset säntäilivät päättömästi sateen suojaan ja minä seisoin paikallani arpoen kannattaisiko juosta Budaan vai Pestiin. Menin sillan rakenteiden alle sateensuojaan kaksi venäläisnaista seuranani, mutta kastuin tietysti silti. Kun sade hieman laantui kirmasin kohti Pestiä seuraava sateensuoja silmissäni kiiluen.

Pääsin kyllä Pestiin, mutta jalkani lotisivat vettä ja mekkoni oli litimärkä. Juoksin sisään ensimmäiseen baariin jossa oli tilaa, tilasin paikan ainoan jälkiruoan ja kirsikkabissen. Olin onneksi jo ehtinyt syödä herkullisen illallisen, sillä jälkkäri oli jotain ihan kamalaa: rommilla höystettyä keksimurua ja purkkikermavaahtoa. Siinä sitten istuin liki tunnin jälkiruokaani näykkien ja odotellen, että sade lakkaa. Salaa toivoin että joku tulisi juttelemaan kanssani.

Fiilis ei muuttunut yhtään paremmaksi kun saavuin hostellille iltakymmenen pintaan. Italialainen hostellikämppikseni piti erittäin outona sitä, että olin matkalla yksin. But why are you alone? Niin hienosti rakentunut soolomatkailijan itsevarmuuteni mureni tämän kommentin jälkeen hieman. Fiilistä ei parantanut se, että en nähnyt hostellissani yhtä ainutta soolomatkailijaa ja että olin kaikkia muita huomattavasti vanhempi.

Lauantain fiaskon jälkeen heräsin sunnuntaiaamuun älyttömän väsyneenä. Kuten todettua, hostellini oli bilealueella, joten melu oli myös sen mukainen. 18-vuotiaat italialaiskämppikseni kävivät bailaamassa ja heräsin tietysti myös heidän saapumiseensa. Doug’s Mountain Getaway oli antanut niin ruusuisen kuvan hostellielämästä, etten muistanut miten hanurista se voikaan olla.

Juostuani läpi liki kaikki Budapestin mustsee-nähtävyydet kymmenessä tunnissa ypöyksin, halusin palkita itseni menemällä vähän fancynpään ravintolaan. Livebändi soitti romanttisia balladeita ja pöydissä paloivat kynttilät, mutta en edes tuntenut kiusaantuvani. Table for one ja paras illallinen koko reissuni aikana. Siitä tyytyväisenä marssin hostellille, jonne oli raivoturisteiluni aikana saapunut 24-vuotias saksalainen tyttö Vrani. Meillä synkkasi heti, ja päädyimmekin parantamaan maailmaa aina puoleenyöhön asti. Vrani seurusteli syyrialaisen pojan kanssa ja oli töissä keskuksessa, jossa hoidettiin seksuaalisesta väkivallasta kärsineitä naisia. Hänen kohtaamisensa tuntui jotenkin todella tärkeältä.

*******************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Ajatuksia Arki Elämä

Kevään kuulumisia

lauantai, toukokuu 12, 2018

MOI! Ootteko te vielä siellä? Historian pisin kirjoitustauko tuli ihan puskista ja varoittamatta, joten ajattelin, että nyt voisi olla kuulumisten paikka. Gradun kirjoitus imi kaikki mehut tästä naisesta, ja olin jo maaliskuussa niin stressaantunut, että edes ajatus blogin ylläpidosta, saati aktiivisesta sisällöntuotannosta tuntui mahdottomalta. Hiljentynyt some ja kuukauden vastausviive kommentteihinkin ehkä viesti jostain.

Graduprojektin myötä kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa täyspäiväisen opiskelijan elämää. Kuukauden opintovapaa tuntui rehellisesti sanottuna todella oudolta. Vaikka oli hirveästi hommaa, samaan aikaan kaipasin sitä, että pääsisin käyttämään aivojani johonkin tuottavampaan. Kaipasin tiimiä ympärilleni ja työn mukanaan tuomaa rutiinia. Yksin yhden ja saman projektin parissa jatkuvasti työskentely oli ajoittain todella puuduttavaa. Faktahan se on, että tuskin toiste tulee elämässä tehtyä näin iso projekti täysin yksin. 12-tuntiset päivät kirjastossa ja unettomat yöt tulivat molemmat varsin tutuiksi tänä keväänä. Viime viikonloppuna sain kuin sainkin gradun palautettua, vieläpä kaksi päivää ennen deadlinea! Puurtaminen ja ”sit kun”- elämä nyppi ajoittain todella paljon, mutta nyt fiilis on katossa. Parasta on, että sai palautettua työn, johon on oikeasti tyytyväinen.

Kevät on tuonut uusia tuulia myös työrintamalle kun vaihdoin toukokuussa työpaikkaa. Samalla paloi myös kuukauden palkallinen loma, joten kesän reissusuunnitelmat piti vetää täysin uusiksi. Sähköpostissa ei ole pitkästä aikaa yksiäkään lentolippuja ja kesän suunnitelmatkin on vielä poikkeuksellisen auki. Saan (onneksi) pitää yhden viikon lomaa, joten pitää miettiä todella tarkkaan minne sitä suuntaisi! Tällä hetkellä eniten kiinnostelee wellness/joogaretriitit Kreikassa, junailu Alpeilla tai saarihyppely jossain päin Välimerta. Erityisesti aktiivilomat luonnon helmassa on aiheuttaneet ylimääräisiä sydämentykytyksiä viime aikoina. Tämä reissun tulen näillä näkymin tekemään yksin, joten erityisesti sitä silmillä pitäen kaikki vinkit on tervetulleita!

Nyt kun ei ole samalla tavalla mahdollisuutta reissailla (eli törsätä palkkaa spontaaneihin lentolippuihin) aloin virallisesti säästämään pitkäaikaisimman haaveeni eteen. Säästötili maailmanympärimatkaan aukesi tässä pari kuukautta sitten. Bank Norwegianin ilmainen talletustili 1,75 % vuosikorolla oli niin hyvä diili, ettei tarvinnut kahta kertaa miettiä minne pesämunan tallettaa. Tavoitteena olisi, että viiden vuoden sisään voisi ottaa ainakin puolen vuoden irtioton maailmanympärimatkan muodossa.

Saa nähdä, mitä tämä kesä tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin ihania viikonloppureissuja, kesäisen Helsingin fiilistelyä, lähimatkailua ja hyviä kelejä. Kiva kun on aikaa taas tällekin harrastukselle!<3

*************************************************************************************************
Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!

Ajankohtainen Ajatuksia Ravitsemus

Muuttuvat ruokatottumukset ja minun ruokafilosofiani

torstai, tammikuu 25, 2018

Eilen Valion Oddly Good -tuoteperheen lanseeraustilaisuudessa kuulimme mielenkiintoisen puheenvuoron Johanna Mäkelältä ruokatottumusten muuttumisesta. Puheenvuoro sai minut pohtimaan omaa ruokafilosofiaani. Olen aina ollut kiinnostunut ravinnosta ja innokas kokeilemaan erilaisia ruokavalioita. Olen ollut muun muassa täysin maidottomalla ruokavaliolla yhdeksän kuukautta, viljattomalla muutaman kuukauden, täydessä sokerilakossa tasaisin väliajoin, pitänyt useita detox-kuureja ja kokeillut FODMAPia. Enää en vanno minkään tietyn ruokavalion nimeen, mutta erilaisista ruokavaliosta puhuminen on todella lähellä sydäntäni ja voisin lätistä menemään tästä aiheesta useammankin postauksen verran.

Kestävyys edellä semikasvissyöjäksi

Alkaa olla jo peruskauraa, että ilmastonmuutoksen ja kasvavan väestön vuoksi ihmisten ruokailutottumusten on pakko muuttua. Maidon kulutuksen väheneminen, hyönteisravinto ja yleistyvä veganismi ovat kehityskulkuja, joita oli vaikea kuvitella osaksi omaa elämää vielä kymmenen vuotta sitten. Nyt kasvisruokavalion noudattaminen on Suomessa suositumpaa kuin koskaan. Kasvavan kulutuksen myötä myös tuotanto kasvaa, tarjonta paranee ja hinnat laskevat.

Kasvisruokailua perustellaan eläinten kohtelun ja ekologisuuden lisäksi myös terveydellä. Kolme vuotta sitten pudotin maitotuotteet ruokavaliostani kokonaan vain ja ainoastaan positiivisten terveysvaikutusten toivossa. Tämä tutkimus herätti silloin paljon keskustelua maidon haitoista. Maito ei ole koskaan sopinut minulle. Tämän lisäksi ajatus siitä, että maito aiheuttaisi kehossani jatkuvaa tulehduskierrettä ja mahdollisesti lisäisi riskiä sairastua sepelvaltimotautiin, sai minut testaamaan täysin maidotonta ruokavaliota. Ja ei käy kieltäminen, voin huomattavasti paremmin kuin maitotuotteita käyttäessäni! Myöhemmin olen kuitenkin ottanut juuston takaisin ruokavaliooni, enkä ravintoloissa syödessäni pyydä annoksia maidottomana.

Pari vuotta sitten tiputin ruokavaliostani pois punaisen lihan. Aina kun söin esimerkiksi pihvin, tuntui että parinsadan gramman möykky jäisi vatsalaukkuun ja olo oli raskas vielä pitkään ruokailun jälkeen. Cowspiracy -dokumentin mukainen ajatus hormoneja täyteen pumpatusta naudasta alkoi ällöttämään ja lihasta luopuminen oli helppoa. Punaisen lihan erottelu huonoksi ja hyväksi ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin monesti näissä propagandahtavissa dokumenteissa annetaan ymmärtää. Se, onko eläin tehotuotettu vai ei, vaikuttaa radikaalisti eläimen elinympäristöön, ruokavalion ja juomaveden laatuun sekä antibioottien käyttöön. Aika moni tutkimus puoltaa sitä, että laadukas luomuliha on yksi ravitsevimmista ruuista.Pikkuhiljaa Madridissa siirtyessäni pois eläinproteiineista (kalaa & äyriäisiä lukuunottamatta) aloin miettimään yhä enemmän myös eläimien hyvinvointia. Aiemmin olin sulkeutunut vaaleanpunaiseen kuplaani ja kieltäytynyt katsomasta kauheita videoita tehotuotannosta ja eläinten hirveistä olosuhteista.  Viimeistään nähdessäni What the Health -dokkarissa (informaatioarvoltaan samalla tavalla vääristynyt, vain yhden kannan kertova dokumentti kuin edeltäjänsä Cowspiracy, mutta suosittelen kuitenkin!) kuinka elävältä linnulta vedetään pää irti, tajusin, että myös eläinten oikeudenmukainen kohtelu on yksi painava syy kasvissyöntiin. Ekologisuuden, terveyden ja eläinten hyvinvoinnin nimissä riistan syönti on kuitenkin mielestäni enemmän kuin ok.

Uudet ruokavillitykset herättävät aina kiinnostukseni. Esimerkiksi Fazerin Sirkkaleipää oli pakko päästä maistamaan heti lanseerauspäivänä. On hienoa, että suomalaiset firmat ovat nähneet vaihtoehtoisen ruoan mahdollisuudet ja että uusia vegaaneillekin sopivia ruokia tulee koka ajan lisää. Vaikka liputan uusien kasviperäisten tuotteiden puolesta, aina välillä mietin, miten elimistömme reagoivat näihin uusiin aineisiin pitkällä aikavälillä. Useinhan sitä sanotaan, että älä laita suuhusi mitään, mitä et osaisi selittää viisikymmentä vuotta sitten eläneille (iso)isovanhemmillesi. Voivatko härkiksen ja nyhtökauran kaltaiset pitkälle prosessoidut tuotteet ja kaurasta tehty jugurtti vaikuttaa meihin negatiivisesti pitkässä juoksussa? Sitä taitaa olla mahdoton vielä sanoa.

Puhtaita raaka-aineita, superfoodeja ja tarpeeksi rasvoja

Vaikka käytän kasviproteiineina edellä mainittuja tuotteita, koitan muuten valita mahdollisimman puhtaita ja vähän prosessoituja raaka-aineita. Yksinkertaisten ruoka-annosten tekeminen, runsas hyvien rasvojen käyttö, vitamiinien saanti kotimaisista vihanneksista, marjoista ja hedelmistä sekä riittävä proteiinin saanti ovat ruokavalioni kulmakiviä. Sen lisäksi otan vitamiineja purkista ja käytän useita eri superfoodeja, joista tärkeimpänä mainittakoon MSM, Maca ja Chian siemenet.

Kuten kaikki terveellistä ruokavaliota seuraavat, myös minä välttelen lisättyä sokeria ja lisäaineita. Sen sijaan olen rasvan Puolestapuhuja isolla P:llä. Tuntuu, että monet eivät näe ongelmaa vähärasvaisissa tuotteissa, vaan itse rasvassa. Olen perehtynyt aiheeseen monen vuoden ajan ja uskallan nyt väittää että rasva on hyvästä. Vähärasvaisissa tuotteissa rasva on yleensä korvattu sokereilla. Ihmiskeho tarvitsee rasvaa toimiakseen oikein, sokeria sen sijaan ei ollenkaan. Moni tutkimus tukee tässä artikkelissa esitettyä  ideaa, että jos ihminen ei syö rasvaa, hän korvaa ne mitä luultavimmin prosessoiduilla hiilihydraateilla ja sokerilla, jotka ovat yhteydessä ylensyömiseen ja liikalihavuuteen. Ruokalusikallinen öljyä aamuisin, pehmeiden rasvojen nauttiminen säännöllisesti päivän aikana ja nälättäessä pähkinöiden popsiminen on pelkästään hyvästä. Myös maitotuotteissa ne rasvaisimmat tuotteet ovat elimistölle huomattavasti parempia vaihtoehtoja kuin pitkälle prosessoidut kevyttuotteet. Monet näkevät vielä tänäkin päivänä, että margariini peittoaisi voin terveellisyydessä. Tämä jakaa paljon mielipiteitä, mutta itse vannon voin nimeen.

Vaikka ruokavalio olisi muuten kunnossa, ei hyöty ole suuri jos ei pidä kiinni säännöllisyydestä. Yritän syödä viisi kertaa päivässä sisältäen perusateriat säännöllisin väliajoin (aamiainen, lounas, välipala, illallinen, iltapala). Itselläni nyt tammikuussa stressitasojen pikainen nousu aiheutti myös lipsumisen ateriaväleissä ja epäterveellisten snacksien napostelukierteen. Työpäivien venyessä illallinen saattaa jäädä kokonaan syömättä ja nälissään sitä sortuu napostelemaan kaikkea, mitä toimiston kaapeista milloinkin sattuu löytämään. Yleinen vireystaso ja vatsan hyvinvointi kärsivät tällaisesta samantien.

Ei mitään kiveen kirjoitettua

Yksi tärkeä, vasta viime aikoina oppimani kulmakivi ruokafilosofiassani on, että en ole ehdoton mistään enkä kiellä itseltäni mitään. Silloin tällöin on ihan ok syödä pizzaa ja herkutella leivoksilla. Viime syksynä pitämäni (luultavasti viimeiseksi jäänyt) sokerilakko todisti sen, että lakossa sitä himoitsee tavallisesti skippaamiaan herkkuja huomattavasti normaalia enemmän. Totaalikieltäytyminen voi toimia joillakin, mutta minulla pitkät herkkulakot johtavat lähinnä ahmimiseen ja ylilyönteihin lakon päätyttyä. Kun on vapaus valita, sitä yleensä valitsee elimistölleen parasta ruokaa.

Samasta syystä vegaaniksi ryhtyminen tuntuu ainakin toistaiseksi kaukaiselta ajatukselta. Vaikka liha ja maitotuotteet eivät kuulu ruokavaliooni, en näe niiden silloin tällöin syömisessä ongelmaa. Esimerkiksi reissussa säännöllisesti urheilevana kasvissyöjänä riittävä proteiinien saanti on aina välillä vaikeaa. Kaakkois-Aasiassa yllätyin, kuinka vähän kasvisvaihtoehtoja oli. Ajattelin, että siellä selviäisin helposti ilman kalaakin. Kun käden ulottuvilla ei ollut tuttuja proteiinin lähteitä ja ainoat vegeateriat tuntuivat koostuvan riisistä tai nuudelista ja keitetyistä kasviksista, sorruin matkalla syömään lihaa. Mikä on myös ihan ok, enhän syö kenenkään muun kuin itseni vuoksi.

Siinäpä ne, minun ajatukseni terveellisestä ravinnosta ja tasapainoisesta ruokailusta. Ravintoasiat jakavat aina mielipiteitä, joten haluan korostaa, että en pidä näitä yleisinä totuuksina vaan omaan kokemukseeni pohjaten parhaina ratkaisuina itselleni. Toivottavasti tekstistä irtosi inspiraatiota ruudun toisellekin puolelle! 🙂

********************************************************************************************************************************************
Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramista ja Blogit.fi:stä!