Lentäminen Lentoyhtiökokemus

Lentoyhtiöarvostelu: Lanmei Airlines

lauantai, helmikuu 2, 2019

Kuva Alec Wilson.

Lanmei Airlines, soittaako kelloja? Ei ihme. Tämä vuonna 2016 perustettu kiinalaisomisteinen  halpalentoyhtiö on suhteellisen uusi tulokas, eikä siitä löydy suomeksi infoa ollenkaan. Lanmei Airlinesin ensimmäinen lento lennettiin syyskuussa 2017, ja vain 4 kuukautta sen jälkeen hyppäsimme hieman ennakkoluuloisina koneen kyytiin Ho Chi Minhissä.

Muistan vieläkin, kun teimme hintavertailua välille Ho Chi Minh-Siem Reap. Halpoihin Vietnamin sisäisiin lentoihin tottuneena yli sadan euron kustannus tuntui poikkeuksellisen kalliilta. Oli yksi lentoyhtiö, joka lensi väliä huomattavasti halvemmalla kuin muut: Lanmei Airlines. Nopean googlauksen perusteella huomasimme, että yhtiön laivastoon kuuluu vain kaksi lentokonetta (sittemmin se on kasvanut ja nykyään koneita on jo 5), mutta yhtiön vaikuttaessa muuten ihan mainiolta, buukkasimme lennot. Myöhemmin selvisi, että kyseinen reitti oli avattu vain kolme viikkoa aikaisemmin, joka selitti myös halvat hinnat ja käyttöasteen.

Heti lähtöselvityksessä huomasimme, että tietyt prosessit on hukassa, mutta se uudelle lentoyhtiölle sallittakoon. Odotus oli noin puolet pidempi kuin normaalisti, henkilökunta tuntui olevan melko kuistilla, ja meitä palveli samaan aikaan neljä eri työntekijää. Portti vaihtui tunti ennen lähtöä toiselle puolelle lentokenttää ja sitten juuri ennen arvioitua lähtöaikaa taas takaisin toiseen päähän. Tästä ei voi tietenkään syyttää vain lentoyhtiötä, mutta aina se lennon myöhästyminen yli tunnilla ärsyttää.

Koneessa kaikki meni kuitenkin näppärästi. Henkilökunta oli kansainvälistä ja englanninkielitaito oli oikein hyvä. Kone oli tuliterä Airbus A319 ja penkkien verhoilut olivat erityisesti mieleeni. Muista Aasian halpislentoyhtiöistä tutut mainokset tavaralokeroissa puuttuivat, mikä teki matkustamosta heti huomattavasti viihtyisämmän. Jos jostain pitää antaa noottia niin siitä, että tunnin pituisella lennolla ei saanut edes juomia ilmaiseksi, vaan kaikki oli maksullista.


Mikä ihmeen Lanmei Airlines?

🔹 Kiinalaisomisteinen mutta kambodzalainen lentoyhtiö, joka perustettiin vuonna 2016. Ensimmäinen lento syyskuussa 2017.
🔹 Yhteensä 18 kohdetta. Lentää Kambodzan Siem Reapista, Phnom Penhistä ja Sihanoukvillestä pääasiassa Kiinan kohteisiin. Bangkok näyttäisi olevan Kambodzan kolmen kaupungin lisäksi ainut Kaakkois-Aasian kohde.
🔹 Tämänhetkisessä laivastossa viisi konetta, jotka kaikki kapearunkoisia (3 x Airbus A319 ja 2 x A321).

Lentäisinkö uudelleen? 

Lentämämme reitti Ho Chi Minhistä Siem Reapiin näyttää olleen vikatikki, sillä sitä ei enää lennetä ollenkaan. Jos kuitenkin tulisi tarve lentää uudelleen Lanmeilla, maksaisin ehkä kuitenkin mieluummin vähän enemmän ja hyppäisin toisen lentoyhtiön kyytiin. Juttua varten tekemäni taustatyön myötä kaksi asiaa vaikuttaa negatiivisiin fiiliksiin: yhtiön nettisivut ovat rehellisesti sanottuna surkeat. Sekava visuaalinen toteutus ja pudotusvalikoiden useat otsikot, jotka eivät vie millekään sivulle, eivät varsinaisesti herätä luottamusta kyseiseen yhtiöön. Lisäksi jos Tripadvisoriin on uskomista, kyseessä on poikkeuksellisen epäluotettava lentoyhtiö. Kritiikkiä on annettu erityisesti myöhästelystä ja huonosta informaation kulusta. Osa on valittanut myös lentojen perumisesta ja puuttuvasta tiedosta sen syihin liittyen sekä hyvitysten maksamatta jättämisestä.

Onko teille kokemuksia Lanmeista? Entä jostain vastaavasta teille ennalta täysin tuntemattomasta yhtiöstä? Olisi kiva kuulla kokemuksia! 

********************************************************************************************************************************************

Matkan varrella -blogin löytää myös FacebookistaInstagramistaTwitteristä ja Blogit.fi:stä!

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Sanna maanantai, helmikuu 4, 2019 at 14:34

    Eipä ollut entuudestaan tuttu tämä lentoyhtiö, mutta tämän jälkeen sen varmasti muistan, jos vertailuja tehdessä osuu kohdalle 😉

    • Reply Emilia tiistai, helmikuu 12, 2019 at 08:59

      Joo varmaan aika harvalle suomalaiselle tuttu tämä!

  • Reply Lotta-Maaria / delfiininselassa torstai, helmikuu 7, 2019 at 16:24

    Ihmettelinkin miten voi olla Aasialainen lentoyhtiö, mistä en ole kuullut! Mutta noin uusi 😊 kiitos arvostelusta! Tuolla laivaston koolla lentäminen voi kieltämättä olla hieman aikataulullisesti epävarmaa

    • Reply Emilia tiistai, helmikuu 12, 2019 at 09:00

      Joo se niiden muutaman koneen laivasto selittää varmasti myöhästelyjä aika paljon muttei se ok ole kuitenkaan..

  • Reply Merja / Merjan matkassa perjantai, helmikuu 8, 2019 at 21:19

    Enpä ole tästä ennen kuullut. Ensin sekoitin sen Chilen Latamiin. Ei siitäkään omakohtaista kokemusta mutta tutumpi nimi. Mulla eksoottisin lentoyhtiö on ollut Buddha Air, joka operoi Nepalissa 🙂

    • Reply Emilia tiistai, helmikuu 12, 2019 at 09:05

      Oho Buddha Airista en ole koskaan kuullutkaan! Näillä tuntemattomilla lentoyhtiöllä lentämisessä on oma jännityksensä. 😀

    Leave a Reply