Aasia Hanoi Vietnam

Havaintoja Hanoista

perjantai, tammikuu 5, 2018

Hanoissa…

…on älyttömän kuvauksellisia ihmisiä ja katuja!

…ihmiset ovat superavuliaita ja hymyilevät ihanan paljon.

…kommunikointi englanniksi onnistui huomattavasti paremmin kuin mitä olin odottanut!

…liikenne on hullua.

…ei noudateta minkäänlaisia liikennesääntöjä. On ihan ok ajaa vastaantulevien kaistaa ja mennä punaisia päin.

…siten saa jatkuvasti pelätä jäävänsä skootterin alle.

…ei kuitenkaan kannata näyttää pelkoansa, tai ei pääse koskaan tien yli.

…julkinen liikenne on kaupungin kokoon nähden olematonta. Hyvä metroverkosto tekisi tälle kaupungille niin hyvää!

…myös autoja näkyy liikenteessä suhteellisen vähän.

…sillä vietnamilaiseen tyyliin koko perhe mahtuu saman skootterin kyytiin.

…jos kyydissä ei ole kolmea ihmistä, on siinä takuvarmasti jokin muu lasti. Kaikki kuljettavat jotain!

…kadut ovat ihmisten elintilaa. Päivätee on ok nauttia vilkkaan tien risteyksessä ja illallinen keskellä katua.

…kadut toimivat myös näppäränä liiketilana. Kuka tarvitsee kallista vuokratilaa, kun ihmisten hiukset saa helposti parturoitua myös kadulla.

…tekee koko ajan mieli pysähtyä syömään jotain.

…street food skene kukoistaa! Parilla eurolla saa kaksi nälkäistä turistia kylläiseksi.

…ainut miinus siitä, miten vaikea oli löytää pho-keittoa muilla täytteillä kuin kanalla tai lihalla.

…myös fancympi illallistaminen on todella edullista. Uudenvuodenaaton neljän ruokalajin supermaukas illallinen viineineen kustansi 30 euroa!

…on todella vähän virallisia nähtävyyksiä.

…on kuitenkin turha luulo kuvitella saavansa otteen kaupungista muutamassa päivässä.

…Hoàn Kiêm-järvi tuo tarpeellista tyyneyttä muuten kaoottiseen kaupunkiin.

…sinne niin paikalliset kuin turistitkin kerääntyivät juhlimaan myös uuttavuotta.

kukaan ei juo skumppaa vuoden vaihduttua. Paitsi eräät neljä suomalaista.

…tuli ehdottomasti fiilis, että tänne pitää palata!

***********************************************************************************************

Pssst! Aasian reissun kuulumiset päivittyvät reaaliaikaisemmin blogin Facebook-sivulla ja Instagramissa!

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA perjantai, tammikuu 5, 2018 at 16:39

    Vitsit mikä ikävä tulee Vietnamiin, kun seurailee sun reissua täällä ja instassa. Toi on kyllä niin totta, ihmiset Vietnamissa on niin yställisiä ja hymyileväisiä. <3

    • Reply Emilia lauantai, tammikuu 6, 2018 at 05:42

      No niinpä! Täällä on kyllä niiiiin ihanaa <3

  • Reply Jenni / Unelmatrippi lauantai, tammikuu 6, 2018 at 10:27

    Samanlaisia havaintoja tuli tehtyä, kun käytiin pari vuotta sitten. Hanoissa tulee ainakin fiilis, että ei ole tutuissa maisemissa Euroopassa. 🙂

    • Reply Emilia sunnuntai, tammikuu 7, 2018 at 14:17

      No niinpä! Ainoastaan ranskalaiskortteli toi mieleen Euroopan kadut. :—)

  • Reply Sisko / Hieman_vino lauantai, tammikuu 6, 2018 at 13:57

    Tuttuja maisemia ja havaintoja. 🙂 Toivottavasti tulee hyvä reissu teille! 🙂

    • Reply Emilia sunnuntai, tammikuu 7, 2018 at 14:17

      Kiitos, tähän mennessä on ainakin ollut ihanaa! 🙂

  • Reply Anna-Maria K sunnuntai, tammikuu 7, 2018 at 15:17

    Huh. Tuli hiki ja syke kohosi näitä kuvia katsoessa 😀

    • Reply Emilia torstai, tammikuu 11, 2018 at 05:53

      Heh, siellä liikenteessä syke vasta kohosikin! 😀

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, tammikuu 7, 2018 at 15:53

    Hanoi kuulostaa kyllä niin tutulta, vaikka me oltiinkin Saigonissa eikä siellä: https://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2017/01/16/valmistaudu-kaaokseen-saigon-ei-ota-avosylin-vastaan/

    Mun haaveissa on kyllä nähdä myös Pohjois-Vietnamia ja Hanoi on varmaan paljon historiallisemman oloinen kuin Saigon, joka on tätä nykyä todella moderni. Noi skootterit on ihan älyttömiä! Mut uskomatonta, että jollain tasolla sekin sekamelska toimii jollain omalla kieroutuneella logiikallaan. 😀

    • Reply Emilia torstai, tammikuu 11, 2018 at 05:55

      Meidän puolestaan piti mennä käymään Saigoniin, mutta sairastelun vuoksi päätetiin skipata se ja menä suoraan rentoutumaan Phu Quocille. Joskus pitää käydä sielläkin pidemmällä reissulla kun vain lentokentällä pyörähtämässä. 🙂

  • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, tammikuu 7, 2018 at 20:27

    Viikon päästä olen jo Hanoissa, joten kiva päästä jo etukäteen fiilistelemään mitä on luvassa. Eniten kyllä odotan juuri katuruokaa! 🙂

    • Reply Emilia torstai, tammikuu 11, 2018 at 05:56

      Noniiin, ihanaa Hanoita! Katuruoka oli hyvää ja älyttömän halpaa!

  • Reply Anna | Muuttolintu.com maanantai, tammikuu 8, 2018 at 04:14

    Ihana Hanoi! Milloinkohan sinne ehtisi takaisin, ehkä tänä vuonna <3 Verrattuna Saigoniin tykkäsin Hanoista tosi paljon. Siellä oli jotenkin hiukan rennompi fiilis. Tuo tien ylittäminen Vietnamin suurkaupungeissa on kyllä hurjaa, siinä saa olla sovussa jumalansa kanssa 🙂 Vietnamissa yksi parhaista asioista jos ei paras on ruoka, voisin lähteä sinne ihan vaan syömään. Tosin pho-keitto on parhaimmillaan naudanlihaliemessä, en itse kyllä syttyisi kasvisversioon, vaikka vegeruoasta muuten tykkäänkin 🙂

    • Reply Emilia torstai, tammikuu 11, 2018 at 05:57

      Näin minäkin olen kuullut, siksikin uskallettiin nyt skipata tällä Vietnamin reissulla Saigon kokonaan. 🙂

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas maanantai, tammikuu 8, 2018 at 20:21

    Haaveilen Aasian matkasta vuodenvaihteessa. Voisitko tarkemmin laittaa juttua uudestavuodesta. Minkälainen se olikaan? Oliko juhlintaa paljon? Missä kaupungissa sitä kannattaisi vastaanottaa? Onko jrkevää olla silloin esim Halog baylla? olitteko te siellä?

    • Reply Emilia torstai, tammikuu 11, 2018 at 06:00

      Oi ihanaa, suosittelen lämmöllä! Juttua uudesta vuodesta tulossa ihan lähiaikoina, pysy kuulolla 🙂 Yleisesti juhlintaa oli, mutta se oli rajattu melko pienelle alueelle. Halong Baylle en menisi vuoden vaihteessa, Hanoi tai vaihtoehtoisesti joku vähän pienempi (turisti)kaupunki Vietnamissa ovat otollisempia vaihtoehtoja. 🙂

  • Reply Jenna / Huge passion for life tiistai, tammikuu 9, 2018 at 12:55

    Näyttää niin Aasian suurkaupungin perusmenolta. Vietnamilaista street foodia voisin kuvitella syöväni tuolla jossain kadun kulmassa vain ihmeteleen vilkasta katuelämää. 🙂

    • Reply Emilia torstai, tammikuu 11, 2018 at 06:01

      Heh, eikö näytäkin! Ihmeen hyvin sen sai ikuistettua vaikka vaan pari päivää tosiaan oltiin.

  • Reply Johanna / Fin Nomads torstai, tammikuu 11, 2018 at 04:29

    Nää kuvat kuvastaa kyllä täydellisesti Hanoin tunnelmaa. Ikävä sitä kaikkea kaaosta ja meteliä ja maailman parasta kahvia 🙂 Onneksi päästään taas Vietnamiin toukokuussa, tosin tällä kertaa vain Saigoniin!

    • Reply Emilia torstai, tammikuu 11, 2018 at 06:03

      Kiitos, se oli tarkoitus :–) Nauttikaa Saigonista!

  • Reply Katariina perjantai, tammikuu 12, 2018 at 22:49

    Vietnam on yksi kohde loputtoman tuntuisella matkatoivelistallani, mutta sitten joskus kun Vietnamiin pääsen, niin haluaisin tutustua just noihin Pohjois-Vietnamin seutuihin. Hanoi, Sapa ja Halong Bay olisivat ainakin toiveissa nähdä. Liikenne kuulostaa kyllä ihan mahdottomalta, mutta ehkä siihenkin sitten pakon edessä sopeutuu.

    • Reply Emilia maanantai, tammikuu 15, 2018 at 20:35

      Mua vähän harmittaa, että meiltä jäi Sapa kokematta. Toisaalta muutamassa viikossa koko Vietnamin näkeminen olisi muutenkin mahdoton tehtävä, joten sinne on palattava joskus joka tapauksessa 🙂

  • Reply Anna-Katri / Adalmina's Adventures lauantai, tammikuu 13, 2018 at 08:27

    Kiinnostavia havaintoja Hanoista! Olen kuullut siitä paljon hyvää, ja ihan harmittaa että oma aikani siellä meni sängyn pohjalla sairastaen ennen kuin pitikin jo suunnata Halong Baylle. Mutta ehkäpä vielä joskus palaan tuonne tekemään omia havaintojani. 🙂

    • Reply Emilia maanantai, tammikuu 15, 2018 at 20:37

      Siinä oli kyllä oma charminsa. Meillä meni puolestaan Phu Quocin reissu sairastellessa, se on kyllä harmillista!

    Leave a Reply