Nepal

Kumpikaan meistä ei ollut aiemmin matkustanut Nepalin kaltaiseen maahan, joten emme tienneet tarkalleen mitä odottaa. Tiesimme, että Nepal on vaeltajien mekka lukuisten korkeiden vuorien ja erilaisten vaellusreittien ansiosta. Toki tiesimme Nepalin olevan myös äärimmäisen köyhä valtio, mikä näkyikin heti perille saavuttuamme. Tai oikeastaan jo lentokoneessa, joka oli täynnä paikallisia matkustajia, joita ei esimerkiksi turvallisuussäännöt, kuten turvavyön käyttäminen, kiinnostanut pätkääkään edes nousun tai laskun aikana.

Saavuimme Kathmanduun myöhään illalla. Pimeässä kaupungin kaoottisuus, äänekkyys, kovaa haukkuvat kulkukoirat sekä syrjäiset sivukujat alkoivat kieltämättä hieman jännittämään. Jännitystä ei ainakaan lieventänyt epämääräisen oloinen taksikyyti, jossa meille yritettiin pakolla myydä vaikka minkälaista retkeä, eikä meinattu hyväksyä kieltävää vastausta. Jälkikäteen ajateltuna tuokaan tilanne tuskin olisi tuntunut mitenkään kummalliselta päivänvalossa, todennäköisesti myyjä oli aivan vilpitön. Hotelliin saapuessamme meidät otti vastaan ystävällisesti hymyilevä henkilökunta, joka saikin olomme heti turvallisemman tuntuiseksi.

Kathmandu oli päivänvalossakin melkoinen sekamelska; sen likaisuus, saasteisuus ja liikenteen kaoottisuus jopa hieman yllättivät. Majoituimme Thamelin alueella, joka on etenkin reppureissaajien suosiossa. Alueella onkin useita ravintoloita sekä majoituspaikkoja. Kävelimme alueella ympäriinsä ihmetellen menoa ja vilskettä sekä söimme paikallisissa katukeittiöissä aivan erinomaista (ja erittäin edullista) ruokaa. Kathmandu oli ihan kiva paikka nähdä, mutta ei ainakaan parin yön vierailun perusteella houkutellut meitä jäämään useammaksi päiväksi sinne. Olimme kuitenkin lukeneet, että aidoin Nepal löytyy maaseuduilta, minkä varmasti voimmekin nyttemmin hyvin allekirjoittaa.

Kathmandusta matkamme jatkui kohti Nepalin vierailumme kokokohtaa, Ghorepani Poonhill Trekkingia. Olimme ostaneet vaelluksen etukäteen Kilroyn kautta, koska kokemattomina vaeltajina halusimme luotettavan ja asiantuntevan matkanjärjestäjän ensimmäiselle vaelluksellemme meille täysin tuntemattomassa ympäristössä. Matkanjärjestäjän kautta saimme huikean ja kokeneen oppaan, 50-vuotiaan Bhadran, jolla oli hurjasti tietoa ja tarinoita kerrottavana meille. Hänen avullaan opittiin nepalin kielen perusteiden lisäksi paljon nepalilaisesta kulttuurista ja historiasta. Hänellä oli myös paljon erilaisia vaellustarinoita kerrottavanaan useamman kymmenen vuoden ajalta. Lisäksi mukaamme tuli tavaroiden kantaja (”porter”). Vaelluksella nähtiin useita nuoria paikallisia miehiä, jotka kantoivat 3-4 isoa rinkkaa selässään suuressa säkissä. Meidän kantaja pääsi kuitenkin melko helpolla, koska meillä ei ollut kuin päiväreput, jotka oltaisiin voitu hyvin kantaa itsekin. Mutta ajattelimme, että olisi ollut varmasti epäkohteliasta jättää kantaja ilman työtä, joten annoimme toisen repuista kantajalle, ja Pöpä kantoi toista.

Vaellusretkemme kesti yhteensä kuusi päivää, josta ensimmäisenä ajettiin bussilla Kathmandusta Pokharaan. Matka oli pituudeltaan vain noin 200 kilometriä, mutta Nepalin äärimmäisten huonokuntoisten teiden vuoksi pomppivassa matkassa kesti noin kahdeksan tuntia. Majoituimme Pokharassa yhdeksi yöksi vaatimattomaan hotelliin, ja kävimme kaupungilla vuokraamassa vaellusta varten toppatakit ja makuupussit. Olimme ostaneet Kathmandusta myös pipot ja hanskat. Jos olisimme lähteneet Suomesta vain Nepaliin vaeltamaan, olisimme varmasti varautuneet paremmilla vaatteilla ja varusteilla. Nyt lähinnä toivoimme, että ostamamme ja vuokraamamme varusteet yhdessä käsimatkatavarakokoisten reppujemme sisältöjen kanssa riittävät helpoksi luokitellulla vaelluksella. Vaelluksen aikana tuli pariin otteeseen todettua, että toinen pitkähihainen ainakin olisi ollut tarpeen, jotta hikisen olisi voinut vaihtaa kuivaan. Jos tulevaisuudessa tulee lähdettyä uudestaan vaeltamaan vuorille, panostetaan varmasti kunnollisiin ja materiaaleiltaan sopivimpiin vaatteisiin, mutta kyllä noilla perusvaatteillakin lopulta hyvin pärjäsi. ?

Vaellus oli tosiaan luokiteltu helpoksi, mutta parin ensimmäisen päivän jyrkkien, pitkien, epätasaisten ja paikoin mudasta liukkaiden kiviportaiden nousun jälkeen ”helppous” ei tullut välttämättä ensimmäisenä mieleen. Hikisten nousujen jälkeen maisemat olivat kuitenkin niin uskomattoman upeita, että nousujen hetkittäinen rankkuus väistyi kyllä saman tien mielestä. Mieleenpainuvin hetki vaellukselta oli varmasti retken kolmannen aamun aikainen herätys ja kipuaminen vaelluksen korkeimmalle kohdalle, Poon Hillille (3210m), jossa pääsimme ihastelemaan Annanpurnan takaa nousevaa aurinkoa. Meille sattui vielä loistava tuuri sään kanssa, ja näimme vuorien huiput selkeästi kirkkaalta taivaalta. Kuvankauniista maisemista ei meinannut saada tarpeekseen, ja upean auringonnousun vuorien takaa tulee varmasti muistamaan pitkään.

Majoituimme vaelluksen aikana vaatimattomiin ”tea houseihin”, jotka olivat yksinkertaisuudessaan aika sympaattisia. Majoituspaikoissa saattoi olla vain yksi työntekijä, vaikka vieraita oli kymmenkunta. Paikallisoppaat auttoivatkin esimerkiksi ruuanlaitossa, tarjoilussa ja siivoamisessa majoituspaikkojen työntekijöitä. ”Tea houseissa” ei huoneissa ollut esimerkiksi lämmityksiä, joten lämpimät vaatteet ja nukkuessa makuupussit olivat kyllä ehdottomia, etenkin korkeammalla, jossa asteet menivät pakkasen puolelle. Turismin lisääntyessä vuorillakin palvelut lisääntyvät jatkuvasti. Yllätyttiin siitä, että monessa paikassa oli jopa nettiyhteydet, vaikka oltiin oltu enemmänkin siinä kuvitelmassa, ettei vaelluksen aikana ole juurikaan edes sähköä käytettävissä. Eipä sitä tullutkaan hirveästi missään netissä roikuttua, vaan nautittiin mieluummin luonnon rauhasta ja yhdessä olosta. Iltaisin vietettiin aikaa oppaamme ja mukana olleen nuoren kantajamme kanssa.

Vaellus oli kokonaisuudessaan aivan uskomattoman upea ja ainutlaatuinen kokemus. Mahtavien maisemien lisäksi oli silmiä avaavaa tutustua paikalliseen kulttuuriin ja väestöön. Vuorilla asuvat ihmiset asuvat todella yksinkertaisissa oloissa suurimmaksi osaksi omavaraisesti. Kaikki mitä tarvitaan suuremmista kaupungeista, kuljetetaan aasien avulla vuorille. Näimme myös hurjan paljon erilaisia eläimiä vaelluksemme aikana. Aasi- ja puhvelikulkueiden väisteleminen kapeilla teillä oli välillä myös melko jännittävää. Oli mahtavaa päästä tällä tavalla tutustumaan nepalilaiseen kulttuuriin, ja samalla kokea niin paljon itselle uusia asioita. Vaelluksesta jäi siis todella hyvät fiilikset, ja voisimme hyvin kuvitella tulevaisuudessa palaavamme Nepaliin jollekin toiselle vaellukselle.

Vaelluksen jälkeen jäimme Pokharaan kauniin Fewa-järven äärelle vielä viikoksi rentoutumaan ja nauttimaan nepalilaisesta ruuasta. Pokhara on selkeästi rauhallisempi ja siistimpi kohde kuin Kathmandu, mikä sopi meille vallan mainiosti. Ei tehtykään viikon aikana oikeastaan muuta kuin syöty, lepäilty ja vietetty iltoja paikallisissa ravintoloissa muun muassa leffoja katsellen. Tultiin Pokharan jälkeen vielä yhdeksi yöksi Kathmanduun, ja löydettiin alue, joka vaikutti todella rennolta ja paljon mukavemmalta kuin ensimmäisten päiviemme alue Kathmandussa. Ei pidä siis tuomita paikkoja liian nopeasti, ehkäpä pitää joskus vielä antaa Kathmandulle uusi mahdollisuus. ? Mutta huomenna meitä odottaakin jo uudet seikkailut Malesiassa!

Previous Post Next Post

1 Comment

  • Reply Johanna | intothemystic.pallontallaajat.net maanantai, helmikuu 26, 2018 at 22:58

    Olipas kiva lukea kuulumisia Nepalista 🙂 Itse tein ton samaisen trekin vuonna 2014 ja näköjään muutosta on tapahtunut, sillä en ainakaan muista, että matkan varrella missään olisi päässyt nettiin. Vähänkö teillä kävi hyvä tuuri, että näitte Poon Hilliltä noin hienot näkymät, minä näin niistä silloin vaan pienen vilauksen pilvien takaa. No, yksi hyvä syy mennä käymään siellä vielä uudestaan 😉 Mukavaa matkanjatkoa!

  • Leave a Reply