Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Seychellit

La Diguen ja Mahen saarilla – Suuntana Seychellit, osa 3

Olemme saapuneet Seychelleille sunnuntaina 13.1.2019, ja muutaman Praslinin saarella vietetyn päivän jälkeen otamme keskiviikkona lautan kohti La Digueta, jossa olisi tarkoitus viettää loppuviikko. Lauttamatka kestää tällä kertaa vain parisenkymmentä minuuttia. Eivätkä aallot keinuta tällä kertaa ollenkaan pahasti! En edes tarvitse pahoinvointilääkettä. Päivä on erittäin sateinen, ja mukaan pakattu sadeviitta oli erittäin hyvä idea, vaikka onneksi lauttarannasta ei ole kuin kymmenen minuutin kävely Orchid hotellin, josta olemme varanneet Praslinin kaltaisen huoneiston kahden asunnon komplekseista.

Vastaan pääkadulla tulee vain joitain autoja, mutta saaren pääasiallinen liikkumismuoto ovat polkupyörät. Vastaan jolkottelee myös koiria, ja pihoilta kantautuu kukkojen kieuntaa. Todella mukava kylämainen tunnelma! Hotelli on jälleen kerran erittäin siisti, erillisellä makuuhuoneella, keittiöllä ja terassilla varustettu, ja tällä kertaa edes torakoita ei näy kiusana. Suihkuvesi tosin jälleen on viileää, mutta tähän olemme jo tottuneet.

La Diguella olosta en kirjannut niinkään tarkempia päiväkirjamerkintöjä, koska saarella oloa kuvasi lähinnä hetkeen keskittyminen ja kunnon lomailu! La Digue oli Seychellien matkan lemppari, ja juuri sinne lähtisin ehdottomasti uudelleen jos kaipaisin rauhoittumista. Voisinkin tähän kirjata niitä asioita jotka La Diguelta jäivät mieleen ja jotka siitä tekivät niin mieluisan.

Ensinnäkin se, että saarella sai kulkea kävellen! Tai toki olisi siis saanut pyöräilläkin kuten suurin osa muista, mutta parasta oli se ettei ollut riippuvainen bussien aikatauluista, koska sellaisia ei taida koko saarelta löytyäkään. Kaikki oli lähellä. Tosiaan oma majoittumispaikkamme oli kävelymatkan päässä lauttarannasta, kivenheiton päästä lähimmästä uimarannasta ja vielä lähempänä pikkukaupoista joista haimme ruokatarvikkeet.

Koko saarella tuntui vallitsevan niin mukavan leppoisa ja rauhallinen tunnelma. Oman portin ulkopuolella pienen hiekkatien varrella jättiläiskilpikonna rauhalliseen tahtiin maiskutti tienvarresta repimäänsä ruohon tupsua, tien toisella puolella aidan takana märehti talon pihalla lehmä. Lapset pyöräilevät keskellä päivää kavereidensa kanssa edes takaisin. Myöhemmin ollessamme uimassa sadekuuron aikaa paikallinen poika kertoikin meille että heillä on kesäloma, joka selittääkin miksi lapsia oli vapaana keskellä päivää. Ilma on lämpimän kostea. Välillä pilvet peittävät taivaan ja sateet saavat hiekkatiet tulvimaan, jolloin kävellessä täytyy hyppiä lätäköiden yli. Sen verran lisää täytyy mainita Seychelleiden säästä, että sateita tuli kyllä lähes päivittäin, mutta säätiedotuksien vuoksi ei kannata liiaksi huolestua! Etukäteen katsoin että joka päivän kohdalla näkyi vain sadepilveä ja ukkosta, mutta tosiasiassa sää ehtii vaihtua niin moneen kertaan päivän aikana että joka päivä saimme myös onneksemme nauttia auringon paisteesta.

La Diguen lemppareista puhuttaessa täytyy myös mainita maailman kauneimpien rantojen joukkoon valittu L’anse Source d’Argent, jossa vietimme yhden päivän auringon laskuun saakka, kunnes paikalla ei lisäksemme ollut enää ketään muita.

Totta puhuen edes päivällä ranta ei ollut tupaten täynnä, joka ei varmaan ole ongelmana muuallakaan Seychelleillä, sillä rantoja kyllä riittää. Jotenkin tuolla tietyllä rannalla vesi tuntui kuitenkin olevan vielä muitakin paikkoja turkoosimpaa, tyynempää ja lämpimämpää. Uimakaverikseen saa alta aikayksikön lauman kauniin keltasinisiä lepakkokaloja, jotka käyvät maistelemassa varpaita. Rannalla tavaravahdiksi jää mitä sympaattisin koirakaksikko.

Rantaa ympäröivät upeat kalliot. Saksalainen eläkeläisturisti tulee näyttämään innoissaan käsivarrelleen kiivennyttä limenvihreää gekkoliskoa. Auringon laskiessa joku laittaa radiosta soimaan leppoisaa reggaeta. Todennäköisesti häämatkalla oleva pariskunta ihastelee kanssamme upeita pienten kalaparvien aiheuttamaa värinää veden pinnalla. Kertakaikkiaan upeaa! Tänne haluaisin ehdottomasti vielä palata. Takaisin kotiin palaamme auringon laskettua pilkkopimeässä kännyköidemme taskulamppujen valossa. Turvaton olo ei kuitenkaan ole, toisin kuin Praslinilla olisi ollut lähinnä liikenteen takia (autot kun ajavat tuhatta ja sataa).

La Diguen jälkeen vietimme vielä muutaman päivän Mahella, joka on siis Seychellien suurin saari. Saari itsessään varmaan sisältäisi eniten näkemistä ja kokemuksia, mutta meille se oli lähinnä viimeinen etappi jonne päädyimme käytännön syistä koska paluulento olisi sieltä. Hotellimme oli sympaattisen brittiläis-seychelliläisen pariskunnan pitämä Villa Cabllero (kyllä, ilman toista A:ta), jonka pihamaalta saimme oman pienen talon. Keittiö oli ulkotiloissa talon päässä, ja keittiön vieressä uima-allas.

Meillä oli yksi kokonainen päivä aikaa tutustua saareen ja saimme onneksemme oppaiksemme paikalliset tuttumme. Seychellien hintataso on tunnetusti korkea, jonka vuoksi laitoimmekin itse ruokamme. Paikalliset äiti ja tytär halusivat kuitenkin ehdottomasti viedä meidät hyvään paikkaan ulos syömään, ja päättivät kohteeksi Le jardin du Roi, kukkulan päällä oleva ravintola ja tila jolla kasvatetaan hedelmiä ja mausteita.

Minä valitsin ruuakseni papaijalla höystetyn broilerisalaatin, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan oli mielettömän hyvää! Lisäksi saimme maistella hieman makealta perunalta maistuvaa jakkihedelmää. Hotellien aamupaloilla tarjolla oli muutenkin paljon hedelmiä; papaijan lisäksi passionhedelmiä, banaania ja vesimelonia. Seychelleillä hedelmät olivat kyllä niin hyviä ja onnekseni en saanut niistä edes allergiaoireita.

Tiistaina 22. tammikuuta oli aika suunnata lentokentälle ja jättää ihanat Seychellien saaret taaksepäin ja valmistautua pohjoisen kylmyyteen. Pariisiin koneeseen noustuamme ja tunnin lennettyämme ilmaantui kuitenkin yllätyksiä matkaan, ja päädyimme loppujen lopuksi vielä etelämmäs Intianmerta toiselle saarelle. Kerron tästä lisää toisella kerralla!

Suuntana Seychellit, osa 1

Näin marraskuun ankeudessa oli ihana palata tunnelmoimaan viime talven Seychellien matkaa. Haaveena oli siis tehdä matka kohteeseen jossa olisi oikeasti lämmin, mutta ei kuitenkaan tukalan kuuma, missä olisi suht turvallista ja missä puhuttaisiin kieltä millä pärjää. Mauritiuksen, Karibian saarten ja muutaman muun Intianmeren kohteen väistyttyä taakse valikoitui Seychellit kohteeksi. Tässä ensimmäisessä osassa kirjaan ylös tunnelmia alkumatkasta ja perillepääsystä. Kuvat ovat kaikki Praslinilta.

Tammikuisena lauantaiaamuna aloitan siis matkani ja hyppään Finnairin koneeseen kohti Pariisia, josta matkakaverini kanssa jatketaan kohti Seychellejä. Onneksi olin ottanut jo aiemmin koneen, sillä vaikka koneen saapumisterminaali Helsingistä tullessa oli 2d ja koneen kohti Mahea piti lähteä 2e:stä, matka näiden välillä kesti tunnin! Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan panikoida kun oli hyvin aikaa.

AirFrancen jo edesmennyt tytäryhtiö Joon lähtee neljän aikaan iltapäivällä ja matka kestää noin yhdeksän tuntia yön yli. Kone laskeutuu Mahen saarelle auringon noustessa kuudelta. Ihana lämpö ja ihanan lämmin, erikoislaatuinen värimaailma ottaa heti vastaan kun koneesta astuu ulos.

Koneessa vieressäni istunut seychelliläinen taitaa olla ainut paikallinen koneessa matkustanut, koska hän pääsee jonon ohi ilman rajamuodollisuuksia. Me muut menemme jonon perään luovuttamaan maihinnousulappumme, jossa on raksittuna ettei matkassa ole mitään kiellettyä, kuten Seychellin armeijan pukuja muistuttavia vaatteita. Kentällä näkyvien mainoksien mukaan myös nuudelit ovat kiellettyjen listalla. Toivon ettei mukanani oleviin Elovena-puuropusseihin reagoitaisi, ja onneksi selviän ilman lisäselvityksiä.

Menemme selvitysten jälkeen vessaan ja jonottamaan rahanvaihtoon. Jo Seychellin rahat ovat niin kauniita ja värikkäitä, paikallisten lintujen kuvilla koristeltuja! Rupiat taskussa lähdemme etsimään että mistä etukäteen maksettu bussikuljetus kohti lauttarantaa lähtee. Aikaa pitäisi olla vielä hyvin, kello on vailla 7 ja ensimmäinen bussi lähtisi vasta klo 8. Neuvontapisteen täti viittoo kioskin eli kahden aurinkovarjon luo. Siellä mies  näyttää paperista kahta nimeä ja kysyy olemmeko siinä mainitut henkilöt. Kyllä, juuri me! ”Teitä ollaankin jo odotettu , bussi lähti 45 min sitten !” Whaat, paperissa sanottiin että ensimmäinen bussi lähtee vasta klo 8. Mutta ehei, kyseisellä AirFrancen koneella saapuvien bussi lähtikin heti lennon saapumisen jälkeen. Seuraava lähtee klo 10. Voitte odotella penkeillä kolme tuntia. Joku ehkä kuitenkin suostuu heittämään teidät aiemmin. Odotelkaa penkeillä, tulen sanomaan jos löydän teille kuskia.” Ja ei menekään kauaa kun hän on jo löytänyt jonkun ystävällisen hepun joka pyytää meidät minibussiin kohti lauttasatamaa.

 

Vasemmanpuoleinen liikenne tuntuu hassulta, ja päämaisema on vihreä ja palmuinen. Vasemmalla puolella kohoaa saaren keskiosan vuoristoa. Yksi syy kohteen valinnalle oli melko hyvä turvallisuustilanne ja suht pieni riski tarttuville taudeille. Omat riskinsä ja ongelmansa täälläkin kuitenkin näyttää löytyvän; ikkunasta vilistävät varoituskyltit denguekuumeesta ja avun hakemisesta heroiiniriippuvuuteen.Olimme ostaneet etukäteen netistä lauttaliput siis pääsaari Mahelta toiselle saarelle Praslinille, ja sieltä vielä La Diguelle, sekä takaisin, ja lisäksi aiemmin mainitun bussikuljetuksen.

Olen etukäteen lukenut että lauttamatka on painajaismainen, ja sille suositellaan kuulokkeita, jotta muiden matkaajien oksennusäänet eivät kuulu. Lisäksi käytäväpaikkaa kannattaa kuulemma välttää ettei vessaan juoksevia oksentajia tarvitse väistellä. Tästä viisastuneena otan satamassa hyvissä ajoin murenen pahoinvointilääkkeestä (kokonaista en uskalla sivuoireet luettuani). Vajaan tunnin merimatka alkaa lopulta. Istumme katamaraanin etuosassa, joka ei näytä eikä etenkään tunnu olevan hyvä valinta. Kaverini juoksee lähes heti vessaan. Itse yritän pysyä hereillä, sillä joka kerta silmien meinatessa mennä umpeen olo huononee. Edessä oleva mies hytkyy naurusta katsoessaan ruuduista näytettävää Mr Beania.Matka valtameren aaltojen päällä onneksi loppuu aikanaan. Mietin jälkikäteen että hyvä vaihtoehto olisi myös ollut jäädä pääsaarelle edes päiväksi lepäämään ennen Praslinille jatkoa, koska nukkumattomuus lentokoneessa ja sen seurauksena väsymys teki varmasti oman osansa pahoinvointiin lautalla.

Hyppäämme lautalta jälleen maankamaralle, Praslinin saarelle. Heti laiturilla takseja on vastassa ja päätämme hypätä kyytiin. Chez Bea, viekää meidät sinne, kiitos. Kuski on paikallinen ja tietää majatalon heti. Reitti vie läpi omakotiasutuksen, jota onkin todella mielenkiintoista nähdä. Chez Bea on keskellä naapurustoa. Suht siistin näköisiä omakotitaloja, pyöräileviä lapsia, kottikärryjä työntävä mies ilman kenkiä, uteliaina kurkkivia koiria. Tuntuu sopivan eksoottiselta, olen tullut Afrikkaan! Perillä odottaa kaksikerroksinen pieni asuinkompleksi, jossa on kokonaisuudessaan kai kuusi asuntoa. Tervetuliaishedelmäjuomat nautittuamme pääsemme katsomaan saamaamme asuntoa. Olemme hotellin ainoat vieraat.

 

Oven avatessa vastaan juoksee torakka, mutta siivooja tulee hätistelemään sen pois ja myöhemmin ei muita vieraita huoneistossamme näy. Tämä edullisin löytämämme vaihtoehto ei ole ollenkaan hullumpi! 90 neliötä, kaksi makuuhuonetta, keittiö ja olohuone. Kylpyhuoneesta tulee tosin vain jäätävää vettä, mutta jotain epämukavuutta tällaiseen Robinson Crusoe-saarielämykseen kuuluukin. Sänky tuntuu parhaalta ikinä ja nukahdankin heti pitkän matkan jälkeen.

 

Seikkailu Praslinin saarella jatkuu, mutta vasta päiväunien jälkeen.