Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Yleinen

Kun kotimatka piteni kahdella päivällä – tekninen ongelma koneessa ja näin sain korvaukset

Tammikuussa 2019 kotimatka Seychelleiltä Pariisin kautta Helsinkiin ei sujunut ihan ongelmitta. Alla kertomus siitä mitä tapahtuikaan, millainen oli ensikokemus La Reunionin saarella ja miten ja millaisen korvauksen sain lentoyhtiöltä.

10 päivää Seychelleillä vietettyämme on aika valmistautua kotimatkaan. Olemme pyytäneet hotellin, tai Villan henkilökuntaa tilaamaan taksin etukäteen, koska kuulemamme mukaan lentokentälle vie vain yksi tie ja perillä on oltava ennen työmatkaliikenteen alkua. Saavumme lentokentälle tarpeeksi ajoissa, että ehdimme vielä tehdä viimehetken tuliaisostokset. Löydän hienon t-paidan jonka ostosta osa menee ilmeisesti korallien suojeluun. Huomaan saarella kasvatettavaa vaniljateetä myytävän viisinkertaisella hinnalla ruokakauppaan verrattuna. Onneksi olin teetuliaiset ostanut jo aiemmin. Vaniljateelle ja kookossaippualle vahva suositus tuliaisia mietittäessä!

Nousemme Joonin eli Air Francen (nyt jo edesmenneen) tytäryhtiön koneeseen, sama yhtiö siis kuin tullessa. Joonista mainittakoon sen verran että markkinoivat itseään – ei varsinaisesti halpalentoyhtiönä, vaan milleniaaleille suunnattuna yhtiönä. Siitäkin huolimatta suuri osa kanssamatkustajista oli keski-ikäistä vanhempaa. Koko lennon henkilökunta sen sijaan oli pukeutunut nuorekkaasti valkoisiin tennareihin.

Lento nousee ajallaan yläilmoihin ja ehtii lentää noin Somalian korkeudelle, kun kapteeni tai perämies kuuluttaa ranskaksi että lentokoneessa on havaittu teknistä vikaa, ja että Pariisiin asti emme pysty lentämään. Lähin paikka missä kone pystytään ottamaan työnalle, on La Reunion saari. Sama kuulutus seuraa englanniksi mutta on pakko varmistaa vielä kaveriltani että olenko nyt varmasti ymmärtänyt oikein. Näin on. Yritän vielä tulkita ympärilläeni muita matkustajia joista valtaosa on ranskalaisia pariskuntia ja jotka ovat myös täydellisen kielitaitonsa vuoksi ymmärtäneet uutisen, että miten he reagoivat? Oliko kapteenin äänessä aistittavissa paniikkia? Ilmeisesti ei, sillä matkustajat suhtautuvat uutiseen silminnähden rauhallisesti, ilmeisesti emme ole putoamassa alas. Hetken kuluttua joku miehistön jäsenistä vaatetuksen perusteella kävelee matkustamon läpi kauemmaisella käytävällä. En saa selvää mitä hän puhuu, mutta hieman naureskelee jonkun matkustajan kanssa. Ilmeisesti lämpöiset lomapäivät ovat rauhoittaneet ranskalaiset ja minut että tällainen viivästys ei ainakaan tässä vaiheessa aiheuta suurempaa polemiikkia. Kun uutisesta on hiukkasen toivuttu, lentoemännät aloittavat aamupalatarjoilun. Vaikka kaikki ei mene suunnitelmien mukaan niin syötävä on!

Tilanteessa lohduttava uutinen on se, että suuntaamme kohti La Reuniota. Kartan mukaan lähin vaihtoehto olisi ollut Mogadishu. Koneen vika kuitenkin sallii sen että lennämme kolme tuntia tulosuuntaan ja Seychellejä vielä etelämmäksi, Ranskalle kuuluvalle hallintoalueelle Reunionille. Sinänsä hupaisaa, sillä matkakohdetta miettiessäni myös La Reunion oli käynyt mielessä. Nyt pääsen myös ainakin käväisemään siellä! Kun kone vihdoin laskeutuu onnistuneesti Roland-Garroksen kentälle, koneellinen matkustajia taputtaa huojentuneena. Missään vaiheessa meille ei kerrottu että mikä vika koneessa tarkalleen ottaen on, mutta paras vaihtoehto tässä tilanteessa kuitenkin on olla maan pinnalla. Melko äkkiä saamme tiedon että meidän on noustava koneesta pois. Ikävin vaihe on edessä, sillä maahantulotarkastuksiin jonottaminen vie yllättävän kauan aikaa. Olisimme todennäköisesti päässeet nopeammin läpi suoraan Ranskasta tullessa, mutta koska lentomme tulee Seychelleiltä, joka kuitenkin on oma Euroopan ulkopuolinen valtionsa, on passit käytävä läpi.

La Reunionin ilma on Seychellejä hiukan kuumempi ja ylittää 30 asteen, mutta matkustajat jaksavat jonottaa kiitettävän kärsivällisesti vaikka vielä ei ole tiedossa mitä tuleman pitää. Ranskalaiset pariskunnat juttelevat toisilleen ja kertovat mistä päin kukin on, miten loma on mennyt ja aiheutuuko myöhästyneestä kotiipaluusta kuinka haittaa. Hieman ulkopuolisena tuntuu olevan punahiuksinen britti, joka tarkkailee kysymysmerkin näköisenä ja yrittää etsiä muita englanninkielen taitoisia. Kun asioihin tulee selvyyttä, kerron hänelle miten homma etenee. Hän esittäytyy Laureniksi. (Myöhemmin tajuan että hän muistuttaa aivan Paljan jaloin Pariisissa -elokuvan päähenkilöä. Keski-iän ylittänyt yksinmatkaava, hieman höpsö mutta sydämellisen ja ennakkoluulottoman oloinen naisihminen, joka ui vastavirtaan lähtemällä sinkkuna häämatkalaisten unelmakohteeseen Seychelleille. Koska miksi ei!) Jonossa ollessamme saamme lipukkeet joilla voimme lunastaa ilmaiset lounaat lentokentän kahvila-ravintolasta, kunhan vihdoin ja viimein passitarkastuksesta pääsemme.

Kaiken kaikkiaan en usko että Air France olisi voinut suoriutua tästä kaikesta paremmin. Jonotukseen nyt ei auta oikein mikään, mutta muuten olimme epätietoisuudessa loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa. Tosiaan passijonossa jo saimme tiedon että ilmaista ruokaa on tulossa, ja kun olimme syömässä, kentällä kuulutettiin että meille jaetaan hotellivouchereita Air Francen pisteellä. Tietoon siis tuli että kone joutuu jäämään korjattavaksi pidemmäksi aikaa eikä vaihtoehtoista lentoa enää samalle päivälle saa, joten yhtiö oli järjestänyt koneelliselle matkustajia, vieläpä yllättävän nopeasti hotellimajoitukset muutamiin eri hotelleihin ja niihin toki bussikuljetukset. (Sivuhuomautuksena vielä se, kuinka näppärää onkaan matkustaa pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Päädyin ensimmäistä kertaa matkustamaan pelkän lentorepun kanssa siltä varalta että ainakaan tavarat eivät huku, ja tässäkin tapauksessa selvisi vähemmällä jonotuksella ja huolella kun reppu kulki koko ajan matkassa.)

Bussi ajaa noin tunnin verran saarta kohti länsirannikkoa kohti hotelliamme Dina Morgabineä. Autoissa on Ranskan kilvet ja teiden varsilla liehuvat Ranskan liput. Jollain tavalla paikka muistuttaa ehkä ranskalaisten Kanariaa. Kokonaiskuva on tyypillinen tuliperäisen saaren maisema. Keskemmältä karumpi, muuten palmuinen. Ehdimme  kokea itse saarta vain pintaraapaisun verran mutta ainakin hotelli on viihtyisä ja uima-allas (vaikka sen täällä joutuukin jakamaan useamman muun kanssa) ihana! Lisäksi Air Francen tarjoama ranskalaistyylinen illallismenu ja aamiainen erittäin maukkaita. Ylimääräinen lomailta meneekin siis hyvän ruuan ja iltauintien merkeissä, ei hullumpaa. Ja etenkin ettei tästä tarvitse maksaa itse mitään.

Aamulla bussi on aamupalan jälkeen noutamassa kotiinpalaajia ja pääsemme tällä kertaa Air Francen omalla koneella ilmaan. Alunperin kotiinpaluuni Pariisista Helsinkiin olisi pitänyt olla jo tiistai-iltana, ja jännitän nyt keskiviikkopäivänä Reunionilta Pariisiin matkallani ehdinköhän enää viimeiseen Helsingin koneeseen… Pahalta näyttää, sillä tämä Air Francen kone laskeutuukin nyt Orlyyn ja Finnairin Helsingin kone lähtee Charles De Gaullen kentältä täysin eri puolelta Pariisia. Saan lentoemännältä ohjeeksi etsiä laskeututumisen jälkeen ensimmäiseksi Air Francen pisteen ja varmistaa miten kotiinpaluu järjestyy. Loppujen lopuksi selviää että Finnair on jo suunnannut kohti pohjolaa Pariisiin laskeuduttuamme, mutta saan lipun seuraavalle päivälle ja hotellivoucherin aamupaloineen Charles De Gaullen lentokenttähotelliin, sekä bussikuljetuksen Orlyltä. Tuntuu että ei taida tosiaan olla ensimmäinen kerta kun Air France joutuu näitä järjestämään, nimittäin sen verran nopeasti kaikki järjestyy ja seuraava askel on jo heillä selvillä. Kaiken kaikkiaan pääsen Suomeen kaksi päivää alkuperäistä aikataulua myöhemmin, mutta ylimääräistä rahaa en ole joutunut käyttämään kuin yhden lentokentältä ostetun vesipullon verran (maistoin La Reunionin hanavettä mutta totesin että pullovesi taitaa olla parempi vaihtoehto).

Vain muutama päivä kotiinpaluumme jälkeen Pariisissa asuva matkakaverini kertoo jo saaneensa Air Francelta vastauksen laittamaansa korvaushakemukseensa, ja myönteisen korvauspäätöksen eli 600 euroa puhtaana tilille. En aluksi itse ajatellut vaivautua tekemään korvaushakemusta, mutta koska kyseessä on kuitenkin matkustajan oikeus ja kaverinikin on saanut vastauksen niin pian, ajattelin että jospa nyt kuitenkin. Air Francen nettisivuilta löytyy reklamaatiolomake lennon myöhästymisiin ja peruuntumisiin liittyen, ja valintavaihtoehtona joko rahallinen korvaus tai matka. Matkan arvo olisi suurempi, mutta valitsen kuitenkin rahallisen korvauksen. Saan työkaveriltani vinkiksi laittaa vapaaseen kenttään suoraan viittaukset EU:n lentomatkustajien asetukseen ja artiklaan jonka mukaan lentoyhtiö on velvoitettu antamaan korvauksia. Kirjoitin vielä varmuuden vuoksi viestin ranskaksi. Saan Air Francelta sähköpostia noin kuukauden kuluttua, jossa lähettävät syvimmät pahoittelunsa ja kertovat että 600 euron korvaus on maksettu tilille; lisäksi toivovat että annan vielä Air Francelle uuden mahdollisuuden. Korvauksen summa määrittyy myöhästymisen pituuden ja kotimatkan kilometrien mukaan, ja tuo 600 euroa on käsittääkseni suurin mahdollinen korvaus (Seychellien lento oli EUn ulkopuolelta, kotimatka vähintään 3500 km ja myöhästyminen määränpäässä yli 4 tuntia).

Kaiken kaikkiaan omassa tapauksessani viivästymisestä ei juurikaan ollut haittaa; päinvastoin. Toki tärkeintä että päästiin lopulta ehjänä kotiin, mutta lisäksi sai nauttia vielä päivän pidempään lämpimässä, ja kokemus lentoyhtiön toiminnasta jäi sen verran positiiviseksi että taidan antaa Air Francelle tosiaan vielä tulevaisuudessa toisen mahdollisuuden.

Gran Canaria – odotukset vs todellisuus

En ole koskaan halunnut mennä Kanariansaarille, piste. Erinäisistä syistä johtuen päädyin kuitenkin varaamaan matkan Gran Canarian Puerto Ricoon joulukuun aluksi ja ennen reissun alkua päätin että kirjoitan ylös ne oletukset joita minulla kohteesta ennalta on, jotka ovat siis myös syitä minkä vuoksi en ole aiemmin Kanarialle päätynyt lähtemään. Reissun jälkeen olen täydentänyt että pitivätkö odotukseni ja oletukseni miten paikkaansa vai oliko Kanaria iloinen yllätys.

Rehellisesti sanottuna häpeän näitä ennakkoluulojani joita minulla on, ja ehkä juuri siksi tekeekin hyvää nyt vihdoin mennä kohteeseen avartumaan. Täytyyhän siinä jotain hyvää olla kun sinne vielä kaikkien vuosikymmenien jälkeen suomalaiset joka talvi niin sankoin joukoin lähtevät! Pakko kai se on itse nähdä ja kokea.

 

1. oletus: Turistirysä. Epäilen että rannat ovat sentin välein auringonottotuoleja täynnä ja vapaata tilaa pyyhkeelle ei löydy.

Todellisuus: Noh, olivathan rannat toki täydempiä kuin Seychelleillä, ja Amadoresin rannalla tuli vahingossa melkein huitaistua naapuripyyhkeellä makailijaa kyynerpäällä. MUTTA. Kaikenkaikkiaan Gran Canaria ja Puerto Rico olivat erittäin positiivinen yllätys ja vietin täydellisen lomaviikon. Puerto Rico on turistikohde, mutta sellaiseksi oikein mallikas! Enemmän kuin pyyhkeiden väliin jäävää tilaa mietin kuitenkin sitä, kuinka onnekas olenkaan kun saan olla lämpimän auringon alla ja maata hiekalla aaltojen kohinaa kuunnellen. Kokonaiskuva paikasta oli yllättävän rauhallinen.

Paikka josta ihan lempparia taas ei tullut oli päiväretkemme kohde Playa del Ingles. Oman mielipiteeni kiteytti rantaravintolassa viereisessä pöydässä istunut irlantilaisherra. 80-vuotiaaksi itsensä esitellyt herra istui tyylikkään Ladynsä kanssa ja kommentoi melko kovaan ääneen tatuoitua nuorta miestä, ja kuulimme hänen arvuuttelevan myös meidän kansalaisuuttamme. Esittäydyimme suomalaisiksi, joka kirvoittikin hänen mieleensä kesäisiä muistoja Temppeliaukion kirkosta ja Sibeliusmonumentista, joihin olivat risteilyetapillaan päässeet aikanaan tutustumaan. Hän kysyi meidän mielipidettämme Playa del Inglesistä. Aurinkoa ja lämpöä kehuessamme hän heilautti kättään nudistirannan suuntaan ja totesi paikan olevan heidän makuunsa aivan liian likainen ja nasty! Toisin oli 40 vuotta sitten kun hän ensimmäisen kerran oli käynyt, mutta nykyisin turisteja ja palveluita on aivan liikaa; kuin kämmenellisen hiekkaa heittäisi ja se leviäisi sikin sokin. Melko osuva kuvaus Maspalomasin hiekkadyynien lomassa.

Playa del Inglesin vieressä sijaitsevat upeat Maspalomasin hiekkadyynit. Auringonottopaikkaa ainakin riittää!

2. oletus: Suomalaisuuden tyyssija. Suomea kuulee hotellin allasalueella, kauppakeskuksissa, kujilla ja rannoilla. Ravintoloista kajahtaa Frederikin sulosävelet joiden tahtiin eläkeläispariskunnat vetävät hieman tuiterissa tanssiaskeleita. Toisaalta jos mietin että mitä vikaa tässä on? Matkustanhan mielissäni vaikka Turkuun tai Lappiin vaikka tiedän kuulevani ja jakavani maisemat ja torikahvit muiden suomalaisten kanssa. Mikä vika suomalaisissa on jos heidän kanssaan jakaakin vain lämpimämmän ilmaston ja palmumaisemat? Ehkä sitä odottaa kauemmas matkatessaan jotain muuta kuin oman kansan ihmisiä, ja tietynlaista eksotiikkaa? Tekeekö oman kielen kuuleminen Suomen ulkopuolella jotenkin lattean olon?

Todellisuus: En enää niinkään ihmettele miksi niin monet suomalaiset ovat paikkaan tykästyneet. Suomalaisia näki ja suomea kuuli, mutta ei tämä oikeastaan edes häirinnyt. Suurin osa Puerto Ricon matkailijoista ennen joulua olivat myös eläkeläisiä, joten yleisilmapiiri oli muutenkin mukavan rauhallinen. Kävimme kurkkaamassa myös Puerto Ricon suomalaispaikat ulkopuolelta; rannan tuntumassa olevan Ulvovan Myllärin, sekä ostoskeskuksessa olevan Pappatunturi-baarin. Ymmärrän nyt paljon paremmin kuinka suuri etu monille suomalaisille matkailijoille onkaan päästä nauttimaan matkailusta ilman pelkoa siitä että kielitaito ei riitä, tai alueella pitempään asuvien mukava käydä vaihtamassa kuulumiset muiden suomalaisten kanssa kahvin ja korvapuustin lomassa. Tällaisiakin matkakohteita todella tarvitaan!

3. oletus: Hieman edelliseen ennakkoluuloon viitaten: tuttujen näkeminen. Ainakin joku naapuri tai työkaveri yllättää hetkellä jona vähiten kaipaisi. Ehkä pelkään oloa että kun yritän unohtaa arjen ja tutut piirit niin ne jotenkin mokomat änkeävät väkisin lomalleni.

Todellisuus: Emme törmänneet ainoaankaan tuttuun! Tämä oli ehkä jopa hieman harmi, sillä pääsin lomatunnelmaan niin nopeasti että olisin uskonut hyvin kestäneeni jonkun arkitutun yllättävän tapaamisen!

4. oletus: Paikallisen elämän ja kulttuurin puuttuminen. Mielikuvani Kanariasta kun on turistirysä, epäilen että niin hotellin henkilökunta kuin kaduilla kävelijät ovat, jos nyt ei suomalaisia niin sitten muista Euroopan maista talveksi muuttaneita kausityöntekijöitä.

Todellisuus: Yllätyin että asiakaspalvelijat EIVÄT kaikkialla huudelleet meille suomeksi, vaan tervehdykset sanottiin aina paikallisella kielellä ja englantia puhuttiin hymyssä suin parhaan taidon mukaan. Meidän hotellin asiakaspalvelijat ainakin olivat joko paikallisia tai Espanjasta muuttaneita. Tämä jäi vähän auki että kuinkakohan paljon saarella syntyneistä jää sinne loppujen lopuksi asumaan ja työskentelemään ja kuinka moni tulee saarelle mantereelta. Joka tapauksessa oli mukava että kaduilla ja palvelujen äärellä kuuli espanjaa, mitä nyt joissain ravintoloissa olivat muutaman tervehdyksen opetelleet suomeksi.

Puerto de Mogan

5. oletus: Kieli. Epäilen että tulen kuulemaan vain suomea (tylsää) ja espanjaa (en osaa eikä motivaatiota oppia). Englannilla toki pärjää aina (tämäkin tylsää). Ruokalistat todennäköisesti ovat suomeksi.

Todellisuus: Ruokalistat monessa (mutta eivät kaikissa) paikoissa olivat suomeksi, mutta jotenkin ihastuin paikalliseen palveluasenteeseen niin kovin että aloin jopa tykätä espanjan kielestä!

Mitä reissusta jäi käteen ja mitä sanoisin Puerto Ricoon matkaavalle?

Mikäli haaveena on nähdä valoa, aurinkoa ja merta, Puerto Rico on varsin pätevä kohde! Meille ei sattunut ainoatakaan sadepäivää; yhtenä yönä oli tosin hieman ripsinyt. Kuulemma Puerto Rico on muutenkin hyvin aurinkovarma kohde muuhun Gran Canariaan verrattuna. Merivesi on viileää, mutta uimakelpoista! Itsekin kylmänarkana uskalsin uida meressä joka päivä, joten täytyi sen yli 20 asteista olla. Palvelu oli erittäin hyvää, ja ruoka halpaa! Erityismaininnan ansaitsee vakiosyömäpaikaksemme päätynyt ravintola Balcon Canario, jonne Trip Advisorin suosituksesta päädyimme ensimmisenä iltana, ja sen jälkeen neljänä muunakin iltana. Vaikka paikka itsessään on ei-niin kutsuvassa Puerto Ricon vanhassa ostarissa, ravintola itsessään on viihtyisä, palvelu erinomaista ja ruoka hyvää ja halpaa! Pahaksemme emme myös panneet ensimmäisenä iltana ilmaiseksi saatua jälkiruokaa ja laskuttamatta jääneitä viinejä, emmekä myöskään jokaisen aterian päätteeksi saatua Baileys-snapsia, joka taitaa olla saarella tapana muissakin paikoissa.

Puerto Rico ei ole ehkä maailman kuvauksellisin paikka, ja vanha ostoskeskus itsessään jopa luotaan työtävä. Balcon Canarion ollessa sunnuntaina kiinni etsimme keskuksesta toista ruokapaikkaa, ja meininki suurimman osan ravintoloista kohdalla oli ahdistava ja sisäänheittäjät epätoivoisia. Onneksi löytyi kuitenkin asiallinen  intialaisravintola Taj PalaceIII jossa sisäänheittäjä ymmärsi meidän aluksi vain haluavan rauhassa katsoa ruokalistaa. Vanhasta ostoskeskuksesta kivenheiton päässä sijaitsee ilmeisesti vasta avattu uudempi ostoskompleksi Mogan Mall, jossa sijaitsee vaateliikkeiden ja ravintoloiden lisäksi myös laajavalikoimainen isompi ruokakauppa Hyper Dino.

 

Toisen päiväretken Playa del Inglesin lisäksi teimme noin puolen tunnin bussimatkan päähän Puerto de Moganiin, joka valkoisine taloineen, sataman purjeveneineen ja upeine kukkaköynnöksineen oli Puerto Ricoa kuvauksellisempi ja idyllisempi kohde. Paikka vaikutti tosin myös pienemmältä ja ehkä hintatasoltaan kalliimmalta, joten ehkä viikko Puerto Ricossa oli kuitenkin kaiken kaikkiaan järkevämpi vaihtoehto ja tarjosi enemmän liikkumismahdollisuutta eri suuntiin? Todella suositeltava kohde kuitenkin tuo Puerto de Mogankin!

Kaiken kaikkiaan olen iloinen että ennakkoluuloistani huolimatta päädyin Kanarialle, ja ilman muuta olisin esimerkiksi edullisen äkkilähdön löytäessä valmis lähtemään jopa uudestaan.

La Diguen ja Mahen saarilla – Suuntana Seychellit, osa 3

Olemme saapuneet Seychelleille sunnuntaina 13.1.2019, ja muutaman Praslinin saarella vietetyn päivän jälkeen otamme keskiviikkona lautan kohti La Digueta, jossa olisi tarkoitus viettää loppuviikko. Lauttamatka kestää tällä kertaa vain parisenkymmentä minuuttia. Eivätkä aallot keinuta tällä kertaa ollenkaan pahasti! En edes tarvitse pahoinvointilääkettä. Päivä on erittäin sateinen, ja mukaan pakattu sadeviitta oli erittäin hyvä idea, vaikka onneksi lauttarannasta ei ole kuin kymmenen minuutin kävely Orchid hotellin, josta olemme varanneet Praslinin kaltaisen huoneiston kahden asunnon komplekseista.

Vastaan pääkadulla tulee vain joitain autoja, mutta saaren pääasiallinen liikkumismuoto ovat polkupyörät. Vastaan jolkottelee myös koiria, ja pihoilta kantautuu kukkojen kieuntaa. Todella mukava kylämainen tunnelma! Hotelli on jälleen kerran erittäin siisti, erillisellä makuuhuoneella, keittiöllä ja terassilla varustettu, ja tällä kertaa edes torakoita ei näy kiusana. Suihkuvesi tosin jälleen on viileää, mutta tähän olemme jo tottuneet.

La Diguella olosta en kirjannut niinkään tarkempia päiväkirjamerkintöjä, koska saarella oloa kuvasi lähinnä hetkeen keskittyminen ja kunnon lomailu! La Digue oli Seychellien matkan lemppari, ja juuri sinne lähtisin ehdottomasti uudelleen jos kaipaisin rauhoittumista. Voisinkin tähän kirjata niitä asioita jotka La Diguelta jäivät mieleen ja jotka siitä tekivät niin mieluisan.

Ensinnäkin se, että saarella sai kulkea kävellen! Tai toki olisi siis saanut pyöräilläkin kuten suurin osa muista, mutta parasta oli se ettei ollut riippuvainen bussien aikatauluista, koska sellaisia ei taida koko saarelta löytyäkään. Kaikki oli lähellä. Tosiaan oma majoittumispaikkamme oli kävelymatkan päässä lauttarannasta, kivenheiton päästä lähimmästä uimarannasta ja vielä lähempänä pikkukaupoista joista haimme ruokatarvikkeet.

Koko saarella tuntui vallitsevan niin mukavan leppoisa ja rauhallinen tunnelma. Oman portin ulkopuolella pienen hiekkatien varrella jättiläiskilpikonna rauhalliseen tahtiin maiskutti tienvarresta repimäänsä ruohon tupsua, tien toisella puolella aidan takana märehti talon pihalla lehmä. Lapset pyöräilevät keskellä päivää kavereidensa kanssa edes takaisin. Myöhemmin ollessamme uimassa sadekuuron aikaa paikallinen poika kertoikin meille että heillä on kesäloma, joka selittääkin miksi lapsia oli vapaana keskellä päivää. Ilma on lämpimän kostea. Välillä pilvet peittävät taivaan ja sateet saavat hiekkatiet tulvimaan, jolloin kävellessä täytyy hyppiä lätäköiden yli. Sen verran lisää täytyy mainita Seychelleiden säästä, että sateita tuli kyllä lähes päivittäin, mutta säätiedotuksien vuoksi ei kannata liiaksi huolestua! Etukäteen katsoin että joka päivän kohdalla näkyi vain sadepilveä ja ukkosta, mutta tosiasiassa sää ehtii vaihtua niin moneen kertaan päivän aikana että joka päivä saimme myös onneksemme nauttia auringon paisteesta.

La Diguen lemppareista puhuttaessa täytyy myös mainita maailman kauneimpien rantojen joukkoon valittu L’anse Source d’Argent, jossa vietimme yhden päivän auringon laskuun saakka, kunnes paikalla ei lisäksemme ollut enää ketään muita.

Totta puhuen edes päivällä ranta ei ollut tupaten täynnä, joka ei varmaan ole ongelmana muuallakaan Seychelleillä, sillä rantoja kyllä riittää. Jotenkin tuolla tietyllä rannalla vesi tuntui kuitenkin olevan vielä muitakin paikkoja turkoosimpaa, tyynempää ja lämpimämpää. Uimakaverikseen saa alta aikayksikön lauman kauniin keltasinisiä lepakkokaloja, jotka käyvät maistelemassa varpaita. Rannalla tavaravahdiksi jää mitä sympaattisin koirakaksikko.

Rantaa ympäröivät upeat kalliot. Saksalainen eläkeläisturisti tulee näyttämään innoissaan käsivarrelleen kiivennyttä limenvihreää gekkoliskoa. Auringon laskiessa joku laittaa radiosta soimaan leppoisaa reggaeta. Todennäköisesti häämatkalla oleva pariskunta ihastelee kanssamme upeita pienten kalaparvien aiheuttamaa värinää veden pinnalla. Kertakaikkiaan upeaa! Tänne haluaisin ehdottomasti vielä palata. Takaisin kotiin palaamme auringon laskettua pilkkopimeässä kännyköidemme taskulamppujen valossa. Turvaton olo ei kuitenkaan ole, toisin kuin Praslinilla olisi ollut lähinnä liikenteen takia (autot kun ajavat tuhatta ja sataa).

La Diguen jälkeen vietimme vielä muutaman päivän Mahella, joka on siis Seychellien suurin saari. Saari itsessään varmaan sisältäisi eniten näkemistä ja kokemuksia, mutta meille se oli lähinnä viimeinen etappi jonne päädyimme käytännön syistä koska paluulento olisi sieltä. Hotellimme oli sympaattisen brittiläis-seychelliläisen pariskunnan pitämä Villa Cabllero (kyllä, ilman toista A:ta), jonka pihamaalta saimme oman pienen talon. Keittiö oli ulkotiloissa talon päässä, ja keittiön vieressä uima-allas.

Meillä oli yksi kokonainen päivä aikaa tutustua saareen ja saimme onneksemme oppaiksemme paikalliset tuttumme. Seychellien hintataso on tunnetusti korkea, jonka vuoksi laitoimmekin itse ruokamme. Paikalliset äiti ja tytär halusivat kuitenkin ehdottomasti viedä meidät hyvään paikkaan ulos syömään, ja päättivät kohteeksi Le jardin du Roi, kukkulan päällä oleva ravintola ja tila jolla kasvatetaan hedelmiä ja mausteita.

Minä valitsin ruuakseni papaijalla höystetyn broilerisalaatin, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan oli mielettömän hyvää! Lisäksi saimme maistella hieman makealta perunalta maistuvaa jakkihedelmää. Hotellien aamupaloilla tarjolla oli muutenkin paljon hedelmiä; papaijan lisäksi passionhedelmiä, banaania ja vesimelonia. Seychelleillä hedelmät olivat kyllä niin hyviä ja onnekseni en saanut niistä edes allergiaoireita.

Tiistaina 22. tammikuuta oli aika suunnata lentokentälle ja jättää ihanat Seychellien saaret taaksepäin ja valmistautua pohjoisen kylmyyteen. Pariisiin koneeseen noustuamme ja tunnin lennettyämme ilmaantui kuitenkin yllätyksiä matkaan, ja päädyimme loppujen lopuksi vielä etelämmäs Intianmerta toiselle saarelle. Kerron tästä lisää toisella kerralla!

Muutama päivä Praslinin saarella – Suuntana Seychellit, osa 2

Kirjoitin viimeksi alkumatkan tunnelmista, ja nyt vuorossa on päiväkirjamerkintöjen pohjalta kirjattuja muistoja perille pääsyn jälkeen Praslinin saarelta.

13.1. Noin vuorokauden yhteensä matkustettuamme ensin Helsingistä Pariisiin, Pariisista Mahelle, ja sieltä lautalta Praslinille, olo on sen verran hutera että päiväunet maistuvat, ja herätessäni vuorokauden ajasta ei ole tietoa. Ilmastoinnin viilentämä huone ja sen pehmeä sänky on saanut tuuditettua hyvin syvään uneen. Ensimmäinen vuorokausi perillä menee kuitenkin loppuun asti melko huterissa tunnelmissa edellisyön nukkumattomuuden, laivamatkan ja uuteen ympäristöön ja ilmasto- ja aikavyöhykkeeseen tottuessa. Kävelemme kuitenkin parin kilometrin matkan Cote d’Or-rannalle, josta pöllämystyneessä mielentilassa otetut kuvat näyttävät jälkikäteen aivan uskomattomilta. Unohdin jotenkin kummassa ottaa uimapuvun ja pyyhkeen mukaan, joten istuskelen rannalla jostain kasvillisuudesta repäisemälläni isolla lehdellä ja ihmettelen seychelliläistä elämänmenoa kaverini kirmatessa aalloilla. Jossain vaiheessa joku tulee markkinoimaan sukellusretkiä ja piirtää hiekkaan erilaisia tarjouksia. Tämä on itseasiassa reissun ainoa hetki jolloin joku yrittää väen vängällä saada jotain myydyksi, mutta kyllä tämäkin aika helposti lopulta luovutti. Myyntimiehen lähdön jälkeen taivas yhtäkkiä täräyttää kunnon kaatosateen niskaan, ja menemme puun alle odottelemaan sateen lakkaamista. Tammikuu kuuluu Seychelleillä sadekauteen, mutta onneksi kuurot kestävät monesti vain hetken, kun aurinko taas tulee esille.

14.1. Päätämme lähteä Unesco-kohteeseen , Vallee de main puistoon. Majataloltamme on maksimissaan kymmenisen minuutin kävely bussipysäkille. Oikean pysäkin löytäminen tuottaa hieman päänvaivaa, kun täytyy miettiä kummalle puolelle tietä pitikään mennä kun liikenne on vasemmanpuoleista. Bussipysäkillä odottaa paikallinen nainen, joka vilkuttaa taaksemme ja kertoo käyneensä kaupoilla etsimässä jotain tiettyä juttua mutta ei ollut löytänyt. Asuu itse Saint Anne Bayessa, lähimmässä isommassa keskuksessa jossa on myös satama jonne saavuimme. Ihmettelen miksi hän kertoo tulleensa tänne asti kaupoille, koska takanamme on vain pienenpieni intialaisten pitämä putiikki hulppean kasinon vieressä. Putiikissa myytiin vain purkkitonnikalaa, sipsiä ja muita muualta tuotuja ruokatuotteita. Noh, ehkä hän on tullut hakemaan jotain vain täältä saatavaa nuudelimerkkiä.

Suurin osa Seychelleillä myytävistä tuotteista on nimenomaan säilykeruokaa, joka on tuotu Intiasta, Sri Lankasta tai Etelä-Afrikasta. Onneksi olin lukenut muiden matkakertomuksia ennen lähtöämme, joissa varoiteltiin tarkistamaan päivämäärät tuotepakkauksista, sillä jonkin verran jo vanhentuneita tuotteita silmiin osui.

 

Vihdoin pikku bussi saapuu ja hyppäämme kyytiin. Bussilla matkustaminen on halpaa, euroissa vain joitain kymmeniä senttejä. Pääsemme yhdellä bussilla suoraan puistoon. Kovin montaa eri linjaa saarella ei taida ollakaan, pari jotka kiertävät eri puolia rannikkoa molempiin suuntiin.

 

Vallee de maissa tehtiin muutaman tunnin kävely . Tuli kunnon viidakkotunnelma palmujen ja lintujen keskellä. Varjossa oli oikein mukava ilma liikkua. Näköalapaikalla puiston kahvilasta ostettuja maniokkisipsejä syödessäni paikalliset Seychellien bulbul-linnut tulevat viereen pällistelemään. Kaveri ehdottaa että laitan käteen yhden. Linnut tulevat rohkeasti kädeltä hakemaan sipsin palan! Jälkikäteen ajateltuna lintujen ruokkiminen olisi varmaan ollut kiellettyä mutta enpä sitä siinä hetkessä hoksannut.

 

Illalla kävellään naapuruston läpi lähimmälle rannalle, Anse Madgelle , joka ei kuulemma ole kovinkaan kummoinen. Millaisiakohan muut sitten ovat, kun tämäkin on meidän mielestä täydellinen! Ranta ammottaa tyhjyyttään ja saaren pohjoispuolelta paistava ilta-aurinko tulee mukavasti puiden välistä vielä valaisten tätä eteläpuolenkin rantaa. Vesi on varmasti 30 asteista ja täysin tyyntä tällä puolella. Jonkun ajan päästä todennäköisesti paikallinen seychelliläinen kävelee vastaan ranskalaisen naisen kansaa ja kysyy olemmeko nähneet yksinäistä kenkää rannalla. Hän kertoo hukanneen sellaisen. Pahoittelemme että emme. Jonkun matkan päässä muutama paikallinen istuskelee puiden siimeksessä.

Täydellinen ranta, hetki, paikka, tunnelma. Seychellien rumimmalla rannalla. (Voisinpa teleportata itseni juuri tuohon hetkeen ja paikkaan tätä koneella kirjoittaessani…)

Ti 15.1.

Otamme bussin saaren pohjoispuolelle, Anse lazion rannalle. Täytyyhän se nyt nähdä, kun kerta maailman hienoimpien rantojen joukkoon on äänestetty (ja juuri siellä muuan onneton häämatkalainen joutui hain kitaan). Bussia odottaessa itikat pistelevät ensimmäistä kertaa. Hoksasin että ainoa ero aiempiin päiviin on aurinkorasvan laittamatta jättäminen. Ilmeisesti se toimii siis myös hyttyskarkotteena, kätevää. Heti voiteen kanssa läträttyäni huomaan sen tepsineen. Bussiin noustua huomaamme kuskin olevan vielä edellisiä kahjompi. Jo tähän mennessä olemme todenneet auringon laskun jälkeen liikkumisen täysin poissuljetuksi ajatukseksi koska kuskit ajavat täysin mielivaltaisesti mutkaisia superkapeita katuja, mutta tämä bussikuski tuntuu ajavan vielä aiempiakin nopeammin.  Muut matkustajat tosin tuntuvat olevan täysin tyyninä, samalla kun itse rystyset valkoisina puristan edessä olevan istuimen selkänojaa ja näen jo silmissäni iltalehden artikkelin ”Suomalaisturisti kuoli auto-onnettomuudessa paratiisisaarella”.

 

Kaverini kysyy vieressä olevalta eläkeikäiseltä herralta josko hän tietäisi oikeaa pysäkkiä jolla jäädä Anse Lazioon mentäessä. Mies kertoo itse olevansa menossa saamaan paikkaan. Hän esittäytyy Dominiqueksi ja kertoo olevansa kotoisin Ranskan Avignonista mutta asuneensa jo 23 vuoden ajan aina puolet vuodesta Seychelleillä. Hän on jonkin sortin tutkija, ja kertoo löytäneensä elämänsä rakkauden täältä. Anse Lazio kuulemma todella on käymisen arvoinen paikka. Kun hyppäämme bussista pois, kaverini turisee Dominiquen kanssa ja kipuamme n 1,5 km matkan ensin mäen päälle ja sieltä alas rannalle. Täysin turkoosina kimalteleva meri tulee vastaan ja ennen merta pieni aitaus jossa on jättiläiskilpikonnia. Sääli että ovat aitauksessa, mutta suloisia ne ovat. Toisilla Seychellien saarilla kilpikonnia saa onneksi elää täysin vapaina. Olen lukenut että ne pitävät rapsutuksista erityisesti leuan alta ja tätä täytyy kokeilla. Ilmeisen tyytyväiseltä konna vaikuttaa.

Nautimme rantaelämästä muutamien tuntien ajan kunnes trooppinen sade taas yllättää meidät. Lähdemme sateessa kävelemään takaisin kohti pysäkkiä ja huomaamme että samainen Dominique kävelee edellämme kohti pysäkkiä! Busseja menee kerran tuntiin, joten lienemme tulleen juuri hyvään aikaan kun paikallinen aikatauluja varmasti tunteva  on suuntaamassa kohti pysäkkiä! Jatkamme pysäkillä juttua hänen kanssaan, ja hän kysyy missä päin Praslinia meidän majapaikkamme on. Kerromme asuvamme Chez Bea-nimisissä villoissa, lähellä suurta Casinoa. Näytän samalla karttaa. ”Ei siellä casinoa ole ollut aikoihin, vaan paikallinen basaari!” Jaa, no ilmankos se nainen eilen oli tullut kaupoille meidän kulmille asti! Bussista pois hypättyämme päätämme käydä kurkkaamassa basaarin tarjonnan, ja löytyyhän sieltä jos jonkinmoista tuotetta, tarviketta, vaatetta ja magneetteja joista muutama lähtee mukaan tuliaiseksi. Kaupassa huudatetaan puolen kilometrin päähän kuuluvalla 2010-luvun hittimusiikkia cover versioina, enkä voi vastustaa kiusatusta olla heilumatta niiden tahtiin casinon rappusilla.

 

Praslinin saari on upea, jotenkin arvaamaton ja henkii Afrikan tunnelmaa, mutta silti suht turvallisen oloinen ja sopivan kotoisa. Odotan kuitenkin jo innolla La Digueen menoa, sillä useampi henkilö jonka kanssa Praslinilla olemme jutelleet, on puhunut että ”Odottakaas vain, kun näette La Diguen!” Jos Praslin on enemmän Afrikkaa, niin kyllä La Diguella on ehkä enemmän karibialainen tunnelma, sanoisin (vaikken siellä koskaan ole käynytkään, niin jotenkin tunnelma tuntuu täysin erilaiselta Prasliniin verrattuna.) Kirjoitan siitä lisää ensi kerralla!