Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Kaukomatka

Kun kotimatka piteni kahdella päivällä – tekninen ongelma koneessa ja näin sain korvaukset

Tammikuussa 2019 kotimatka Seychelleiltä Pariisin kautta Helsinkiin ei sujunut ihan ongelmitta. Alla kertomus siitä mitä tapahtuikaan, millainen oli ensikokemus La Reunionin saarella ja miten ja millaisen korvauksen sain lentoyhtiöltä.

10 päivää Seychelleillä vietettyämme on aika valmistautua kotimatkaan. Olemme pyytäneet hotellin, tai Villan henkilökuntaa tilaamaan taksin etukäteen, koska kuulemamme mukaan lentokentälle vie vain yksi tie ja perillä on oltava ennen työmatkaliikenteen alkua. Saavumme lentokentälle tarpeeksi ajoissa, että ehdimme vielä tehdä viimehetken tuliaisostokset. Löydän hienon t-paidan jonka ostosta osa menee ilmeisesti korallien suojeluun. Huomaan saarella kasvatettavaa vaniljateetä myytävän viisinkertaisella hinnalla ruokakauppaan verrattuna. Onneksi olin teetuliaiset ostanut jo aiemmin. Vaniljateelle ja kookossaippualle vahva suositus tuliaisia mietittäessä!

Nousemme Joonin eli Air Francen (nyt jo edesmenneen) tytäryhtiön koneeseen, sama yhtiö siis kuin tullessa. Joonista mainittakoon sen verran että markkinoivat itseään – ei varsinaisesti halpalentoyhtiönä, vaan milleniaaleille suunnattuna yhtiönä. Siitäkin huolimatta suuri osa kanssamatkustajista oli keski-ikäistä vanhempaa. Koko lennon henkilökunta sen sijaan oli pukeutunut nuorekkaasti valkoisiin tennareihin.

Lento nousee ajallaan yläilmoihin ja ehtii lentää noin Somalian korkeudelle, kun kapteeni tai perämies kuuluttaa ranskaksi että lentokoneessa on havaittu teknistä vikaa, ja että Pariisiin asti emme pysty lentämään. Lähin paikka missä kone pystytään ottamaan työnalle, on La Reunion saari. Sama kuulutus seuraa englanniksi mutta on pakko varmistaa vielä kaveriltani että olenko nyt varmasti ymmärtänyt oikein. Näin on. Yritän vielä tulkita ympärilläeni muita matkustajia joista valtaosa on ranskalaisia pariskuntia ja jotka ovat myös täydellisen kielitaitonsa vuoksi ymmärtäneet uutisen, että miten he reagoivat? Oliko kapteenin äänessä aistittavissa paniikkia? Ilmeisesti ei, sillä matkustajat suhtautuvat uutiseen silminnähden rauhallisesti, ilmeisesti emme ole putoamassa alas. Hetken kuluttua joku miehistön jäsenistä vaatetuksen perusteella kävelee matkustamon läpi kauemmaisella käytävällä. En saa selvää mitä hän puhuu, mutta hieman naureskelee jonkun matkustajan kanssa. Ilmeisesti lämpöiset lomapäivät ovat rauhoittaneet ranskalaiset ja minut että tällainen viivästys ei ainakaan tässä vaiheessa aiheuta suurempaa polemiikkia. Kun uutisesta on hiukkasen toivuttu, lentoemännät aloittavat aamupalatarjoilun. Vaikka kaikki ei mene suunnitelmien mukaan niin syötävä on!

Tilanteessa lohduttava uutinen on se, että suuntaamme kohti La Reuniota. Kartan mukaan lähin vaihtoehto olisi ollut Mogadishu. Koneen vika kuitenkin sallii sen että lennämme kolme tuntia tulosuuntaan ja Seychellejä vielä etelämmäksi, Ranskalle kuuluvalle hallintoalueelle Reunionille. Sinänsä hupaisaa, sillä matkakohdetta miettiessäni myös La Reunion oli käynyt mielessä. Nyt pääsen myös ainakin käväisemään siellä! Kun kone vihdoin laskeutuu onnistuneesti Roland-Garroksen kentälle, koneellinen matkustajia taputtaa huojentuneena. Missään vaiheessa meille ei kerrottu että mikä vika koneessa tarkalleen ottaen on, mutta paras vaihtoehto tässä tilanteessa kuitenkin on olla maan pinnalla. Melko äkkiä saamme tiedon että meidän on noustava koneesta pois. Ikävin vaihe on edessä, sillä maahantulotarkastuksiin jonottaminen vie yllättävän kauan aikaa. Olisimme todennäköisesti päässeet nopeammin läpi suoraan Ranskasta tullessa, mutta koska lentomme tulee Seychelleiltä, joka kuitenkin on oma Euroopan ulkopuolinen valtionsa, on passit käytävä läpi.

La Reunionin ilma on Seychellejä hiukan kuumempi ja ylittää 30 asteen, mutta matkustajat jaksavat jonottaa kiitettävän kärsivällisesti vaikka vielä ei ole tiedossa mitä tuleman pitää. Ranskalaiset pariskunnat juttelevat toisilleen ja kertovat mistä päin kukin on, miten loma on mennyt ja aiheutuuko myöhästyneestä kotiipaluusta kuinka haittaa. Hieman ulkopuolisena tuntuu olevan punahiuksinen britti, joka tarkkailee kysymysmerkin näköisenä ja yrittää etsiä muita englanninkielen taitoisia. Kun asioihin tulee selvyyttä, kerron hänelle miten homma etenee. Hän esittäytyy Laureniksi. (Myöhemmin tajuan että hän muistuttaa aivan Paljan jaloin Pariisissa -elokuvan päähenkilöä. Keski-iän ylittänyt yksinmatkaava, hieman höpsö mutta sydämellisen ja ennakkoluulottoman oloinen naisihminen, joka ui vastavirtaan lähtemällä sinkkuna häämatkalaisten unelmakohteeseen Seychelleille. Koska miksi ei!) Jonossa ollessamme saamme lipukkeet joilla voimme lunastaa ilmaiset lounaat lentokentän kahvila-ravintolasta, kunhan vihdoin ja viimein passitarkastuksesta pääsemme.

Kaiken kaikkiaan en usko että Air France olisi voinut suoriutua tästä kaikesta paremmin. Jonotukseen nyt ei auta oikein mikään, mutta muuten olimme epätietoisuudessa loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa. Tosiaan passijonossa jo saimme tiedon että ilmaista ruokaa on tulossa, ja kun olimme syömässä, kentällä kuulutettiin että meille jaetaan hotellivouchereita Air Francen pisteellä. Tietoon siis tuli että kone joutuu jäämään korjattavaksi pidemmäksi aikaa eikä vaihtoehtoista lentoa enää samalle päivälle saa, joten yhtiö oli järjestänyt koneelliselle matkustajia, vieläpä yllättävän nopeasti hotellimajoitukset muutamiin eri hotelleihin ja niihin toki bussikuljetukset. (Sivuhuomautuksena vielä se, kuinka näppärää onkaan matkustaa pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Päädyin ensimmäistä kertaa matkustamaan pelkän lentorepun kanssa siltä varalta että ainakaan tavarat eivät huku, ja tässäkin tapauksessa selvisi vähemmällä jonotuksella ja huolella kun reppu kulki koko ajan matkassa.)

Bussi ajaa noin tunnin verran saarta kohti länsirannikkoa kohti hotelliamme Dina Morgabineä. Autoissa on Ranskan kilvet ja teiden varsilla liehuvat Ranskan liput. Jollain tavalla paikka muistuttaa ehkä ranskalaisten Kanariaa. Kokonaiskuva on tyypillinen tuliperäisen saaren maisema. Keskemmältä karumpi, muuten palmuinen. Ehdimme  kokea itse saarta vain pintaraapaisun verran mutta ainakin hotelli on viihtyisä ja uima-allas (vaikka sen täällä joutuukin jakamaan useamman muun kanssa) ihana! Lisäksi Air Francen tarjoama ranskalaistyylinen illallismenu ja aamiainen erittäin maukkaita. Ylimääräinen lomailta meneekin siis hyvän ruuan ja iltauintien merkeissä, ei hullumpaa. Ja etenkin ettei tästä tarvitse maksaa itse mitään.

Aamulla bussi on aamupalan jälkeen noutamassa kotiinpalaajia ja pääsemme tällä kertaa Air Francen omalla koneella ilmaan. Alunperin kotiinpaluuni Pariisista Helsinkiin olisi pitänyt olla jo tiistai-iltana, ja jännitän nyt keskiviikkopäivänä Reunionilta Pariisiin matkallani ehdinköhän enää viimeiseen Helsingin koneeseen… Pahalta näyttää, sillä tämä Air Francen kone laskeutuukin nyt Orlyyn ja Finnairin Helsingin kone lähtee Charles De Gaullen kentältä täysin eri puolelta Pariisia. Saan lentoemännältä ohjeeksi etsiä laskeututumisen jälkeen ensimmäiseksi Air Francen pisteen ja varmistaa miten kotiinpaluu järjestyy. Loppujen lopuksi selviää että Finnair on jo suunnannut kohti pohjolaa Pariisiin laskeuduttuamme, mutta saan lipun seuraavalle päivälle ja hotellivoucherin aamupaloineen Charles De Gaullen lentokenttähotelliin, sekä bussikuljetuksen Orlyltä. Tuntuu että ei taida tosiaan olla ensimmäinen kerta kun Air France joutuu näitä järjestämään, nimittäin sen verran nopeasti kaikki järjestyy ja seuraava askel on jo heillä selvillä. Kaiken kaikkiaan pääsen Suomeen kaksi päivää alkuperäistä aikataulua myöhemmin, mutta ylimääräistä rahaa en ole joutunut käyttämään kuin yhden lentokentältä ostetun vesipullon verran (maistoin La Reunionin hanavettä mutta totesin että pullovesi taitaa olla parempi vaihtoehto).

Vain muutama päivä kotiinpaluumme jälkeen Pariisissa asuva matkakaverini kertoo jo saaneensa Air Francelta vastauksen laittamaansa korvaushakemukseensa, ja myönteisen korvauspäätöksen eli 600 euroa puhtaana tilille. En aluksi itse ajatellut vaivautua tekemään korvaushakemusta, mutta koska kyseessä on kuitenkin matkustajan oikeus ja kaverinikin on saanut vastauksen niin pian, ajattelin että jospa nyt kuitenkin. Air Francen nettisivuilta löytyy reklamaatiolomake lennon myöhästymisiin ja peruuntumisiin liittyen, ja valintavaihtoehtona joko rahallinen korvaus tai matka. Matkan arvo olisi suurempi, mutta valitsen kuitenkin rahallisen korvauksen. Saan työkaveriltani vinkiksi laittaa vapaaseen kenttään suoraan viittaukset EU:n lentomatkustajien asetukseen ja artiklaan jonka mukaan lentoyhtiö on velvoitettu antamaan korvauksia. Kirjoitin vielä varmuuden vuoksi viestin ranskaksi. Saan Air Francelta sähköpostia noin kuukauden kuluttua, jossa lähettävät syvimmät pahoittelunsa ja kertovat että 600 euron korvaus on maksettu tilille; lisäksi toivovat että annan vielä Air Francelle uuden mahdollisuuden. Korvauksen summa määrittyy myöhästymisen pituuden ja kotimatkan kilometrien mukaan, ja tuo 600 euroa on käsittääkseni suurin mahdollinen korvaus (Seychellien lento oli EUn ulkopuolelta, kotimatka vähintään 3500 km ja myöhästyminen määränpäässä yli 4 tuntia).

Kaiken kaikkiaan omassa tapauksessani viivästymisestä ei juurikaan ollut haittaa; päinvastoin. Toki tärkeintä että päästiin lopulta ehjänä kotiin, mutta lisäksi sai nauttia vielä päivän pidempään lämpimässä, ja kokemus lentoyhtiön toiminnasta jäi sen verran positiiviseksi että taidan antaa Air Francelle tosiaan vielä tulevaisuudessa toisen mahdollisuuden.

La Diguen ja Mahen saarilla – Suuntana Seychellit, osa 3

Olemme saapuneet Seychelleille sunnuntaina 13.1.2019, ja muutaman Praslinin saarella vietetyn päivän jälkeen otamme keskiviikkona lautan kohti La Digueta, jossa olisi tarkoitus viettää loppuviikko. Lauttamatka kestää tällä kertaa vain parisenkymmentä minuuttia. Eivätkä aallot keinuta tällä kertaa ollenkaan pahasti! En edes tarvitse pahoinvointilääkettä. Päivä on erittäin sateinen, ja mukaan pakattu sadeviitta oli erittäin hyvä idea, vaikka onneksi lauttarannasta ei ole kuin kymmenen minuutin kävely Orchid hotellin, josta olemme varanneet Praslinin kaltaisen huoneiston kahden asunnon komplekseista.

Vastaan pääkadulla tulee vain joitain autoja, mutta saaren pääasiallinen liikkumismuoto ovat polkupyörät. Vastaan jolkottelee myös koiria, ja pihoilta kantautuu kukkojen kieuntaa. Todella mukava kylämainen tunnelma! Hotelli on jälleen kerran erittäin siisti, erillisellä makuuhuoneella, keittiöllä ja terassilla varustettu, ja tällä kertaa edes torakoita ei näy kiusana. Suihkuvesi tosin jälleen on viileää, mutta tähän olemme jo tottuneet.

La Diguella olosta en kirjannut niinkään tarkempia päiväkirjamerkintöjä, koska saarella oloa kuvasi lähinnä hetkeen keskittyminen ja kunnon lomailu! La Digue oli Seychellien matkan lemppari, ja juuri sinne lähtisin ehdottomasti uudelleen jos kaipaisin rauhoittumista. Voisinkin tähän kirjata niitä asioita jotka La Diguelta jäivät mieleen ja jotka siitä tekivät niin mieluisan.

Ensinnäkin se, että saarella sai kulkea kävellen! Tai toki olisi siis saanut pyöräilläkin kuten suurin osa muista, mutta parasta oli se ettei ollut riippuvainen bussien aikatauluista, koska sellaisia ei taida koko saarelta löytyäkään. Kaikki oli lähellä. Tosiaan oma majoittumispaikkamme oli kävelymatkan päässä lauttarannasta, kivenheiton päästä lähimmästä uimarannasta ja vielä lähempänä pikkukaupoista joista haimme ruokatarvikkeet.

Koko saarella tuntui vallitsevan niin mukavan leppoisa ja rauhallinen tunnelma. Oman portin ulkopuolella pienen hiekkatien varrella jättiläiskilpikonna rauhalliseen tahtiin maiskutti tienvarresta repimäänsä ruohon tupsua, tien toisella puolella aidan takana märehti talon pihalla lehmä. Lapset pyöräilevät keskellä päivää kavereidensa kanssa edes takaisin. Myöhemmin ollessamme uimassa sadekuuron aikaa paikallinen poika kertoikin meille että heillä on kesäloma, joka selittääkin miksi lapsia oli vapaana keskellä päivää. Ilma on lämpimän kostea. Välillä pilvet peittävät taivaan ja sateet saavat hiekkatiet tulvimaan, jolloin kävellessä täytyy hyppiä lätäköiden yli. Sen verran lisää täytyy mainita Seychelleiden säästä, että sateita tuli kyllä lähes päivittäin, mutta säätiedotuksien vuoksi ei kannata liiaksi huolestua! Etukäteen katsoin että joka päivän kohdalla näkyi vain sadepilveä ja ukkosta, mutta tosiasiassa sää ehtii vaihtua niin moneen kertaan päivän aikana että joka päivä saimme myös onneksemme nauttia auringon paisteesta.

La Diguen lemppareista puhuttaessa täytyy myös mainita maailman kauneimpien rantojen joukkoon valittu L’anse Source d’Argent, jossa vietimme yhden päivän auringon laskuun saakka, kunnes paikalla ei lisäksemme ollut enää ketään muita.

Totta puhuen edes päivällä ranta ei ollut tupaten täynnä, joka ei varmaan ole ongelmana muuallakaan Seychelleillä, sillä rantoja kyllä riittää. Jotenkin tuolla tietyllä rannalla vesi tuntui kuitenkin olevan vielä muitakin paikkoja turkoosimpaa, tyynempää ja lämpimämpää. Uimakaverikseen saa alta aikayksikön lauman kauniin keltasinisiä lepakkokaloja, jotka käyvät maistelemassa varpaita. Rannalla tavaravahdiksi jää mitä sympaattisin koirakaksikko.

Rantaa ympäröivät upeat kalliot. Saksalainen eläkeläisturisti tulee näyttämään innoissaan käsivarrelleen kiivennyttä limenvihreää gekkoliskoa. Auringon laskiessa joku laittaa radiosta soimaan leppoisaa reggaeta. Todennäköisesti häämatkalla oleva pariskunta ihastelee kanssamme upeita pienten kalaparvien aiheuttamaa värinää veden pinnalla. Kertakaikkiaan upeaa! Tänne haluaisin ehdottomasti vielä palata. Takaisin kotiin palaamme auringon laskettua pilkkopimeässä kännyköidemme taskulamppujen valossa. Turvaton olo ei kuitenkaan ole, toisin kuin Praslinilla olisi ollut lähinnä liikenteen takia (autot kun ajavat tuhatta ja sataa).

La Diguen jälkeen vietimme vielä muutaman päivän Mahella, joka on siis Seychellien suurin saari. Saari itsessään varmaan sisältäisi eniten näkemistä ja kokemuksia, mutta meille se oli lähinnä viimeinen etappi jonne päädyimme käytännön syistä koska paluulento olisi sieltä. Hotellimme oli sympaattisen brittiläis-seychelliläisen pariskunnan pitämä Villa Cabllero (kyllä, ilman toista A:ta), jonka pihamaalta saimme oman pienen talon. Keittiö oli ulkotiloissa talon päässä, ja keittiön vieressä uima-allas.

Meillä oli yksi kokonainen päivä aikaa tutustua saareen ja saimme onneksemme oppaiksemme paikalliset tuttumme. Seychellien hintataso on tunnetusti korkea, jonka vuoksi laitoimmekin itse ruokamme. Paikalliset äiti ja tytär halusivat kuitenkin ehdottomasti viedä meidät hyvään paikkaan ulos syömään, ja päättivät kohteeksi Le jardin du Roi, kukkulan päällä oleva ravintola ja tila jolla kasvatetaan hedelmiä ja mausteita.

Minä valitsin ruuakseni papaijalla höystetyn broilerisalaatin, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan oli mielettömän hyvää! Lisäksi saimme maistella hieman makealta perunalta maistuvaa jakkihedelmää. Hotellien aamupaloilla tarjolla oli muutenkin paljon hedelmiä; papaijan lisäksi passionhedelmiä, banaania ja vesimelonia. Seychelleillä hedelmät olivat kyllä niin hyviä ja onnekseni en saanut niistä edes allergiaoireita.

Tiistaina 22. tammikuuta oli aika suunnata lentokentälle ja jättää ihanat Seychellien saaret taaksepäin ja valmistautua pohjoisen kylmyyteen. Pariisiin koneeseen noustuamme ja tunnin lennettyämme ilmaantui kuitenkin yllätyksiä matkaan, ja päädyimme loppujen lopuksi vielä etelämmäs Intianmerta toiselle saarelle. Kerron tästä lisää toisella kerralla!

Suuntana Seychellit, osa 1

Näin marraskuun ankeudessa oli ihana palata tunnelmoimaan viime talven Seychellien matkaa. Haaveena oli siis tehdä matka kohteeseen jossa olisi oikeasti lämmin, mutta ei kuitenkaan tukalan kuuma, missä olisi suht turvallista ja missä puhuttaisiin kieltä millä pärjää. Mauritiuksen, Karibian saarten ja muutaman muun Intianmeren kohteen väistyttyä taakse valikoitui Seychellit kohteeksi. Tässä ensimmäisessä osassa kirjaan ylös tunnelmia alkumatkasta ja perillepääsystä. Kuvat ovat kaikki Praslinilta.

Tammikuisena lauantaiaamuna aloitan siis matkani ja hyppään Finnairin koneeseen kohti Pariisia, josta matkakaverini kanssa jatketaan kohti Seychellejä. Onneksi olin ottanut jo aiemmin koneen, sillä vaikka koneen saapumisterminaali Helsingistä tullessa oli 2d ja koneen kohti Mahea piti lähteä 2e:stä, matka näiden välillä kesti tunnin! Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan panikoida kun oli hyvin aikaa.

AirFrancen jo edesmennyt tytäryhtiö Joon lähtee neljän aikaan iltapäivällä ja matka kestää noin yhdeksän tuntia yön yli. Kone laskeutuu Mahen saarelle auringon noustessa kuudelta. Ihana lämpö ja ihanan lämmin, erikoislaatuinen värimaailma ottaa heti vastaan kun koneesta astuu ulos.

Koneessa vieressäni istunut seychelliläinen taitaa olla ainut paikallinen koneessa matkustanut, koska hän pääsee jonon ohi ilman rajamuodollisuuksia. Me muut menemme jonon perään luovuttamaan maihinnousulappumme, jossa on raksittuna ettei matkassa ole mitään kiellettyä, kuten Seychellin armeijan pukuja muistuttavia vaatteita. Kentällä näkyvien mainoksien mukaan myös nuudelit ovat kiellettyjen listalla. Toivon ettei mukanani oleviin Elovena-puuropusseihin reagoitaisi, ja onneksi selviän ilman lisäselvityksiä.

Menemme selvitysten jälkeen vessaan ja jonottamaan rahanvaihtoon. Jo Seychellin rahat ovat niin kauniita ja värikkäitä, paikallisten lintujen kuvilla koristeltuja! Rupiat taskussa lähdemme etsimään että mistä etukäteen maksettu bussikuljetus kohti lauttarantaa lähtee. Aikaa pitäisi olla vielä hyvin, kello on vailla 7 ja ensimmäinen bussi lähtisi vasta klo 8. Neuvontapisteen täti viittoo kioskin eli kahden aurinkovarjon luo. Siellä mies  näyttää paperista kahta nimeä ja kysyy olemmeko siinä mainitut henkilöt. Kyllä, juuri me! ”Teitä ollaankin jo odotettu , bussi lähti 45 min sitten !” Whaat, paperissa sanottiin että ensimmäinen bussi lähtee vasta klo 8. Mutta ehei, kyseisellä AirFrancen koneella saapuvien bussi lähtikin heti lennon saapumisen jälkeen. Seuraava lähtee klo 10. Voitte odotella penkeillä kolme tuntia. Joku ehkä kuitenkin suostuu heittämään teidät aiemmin. Odotelkaa penkeillä, tulen sanomaan jos löydän teille kuskia.” Ja ei menekään kauaa kun hän on jo löytänyt jonkun ystävällisen hepun joka pyytää meidät minibussiin kohti lauttasatamaa.

 

Vasemmanpuoleinen liikenne tuntuu hassulta, ja päämaisema on vihreä ja palmuinen. Vasemmalla puolella kohoaa saaren keskiosan vuoristoa. Yksi syy kohteen valinnalle oli melko hyvä turvallisuustilanne ja suht pieni riski tarttuville taudeille. Omat riskinsä ja ongelmansa täälläkin kuitenkin näyttää löytyvän; ikkunasta vilistävät varoituskyltit denguekuumeesta ja avun hakemisesta heroiiniriippuvuuteen.Olimme ostaneet etukäteen netistä lauttaliput siis pääsaari Mahelta toiselle saarelle Praslinille, ja sieltä vielä La Diguelle, sekä takaisin, ja lisäksi aiemmin mainitun bussikuljetuksen.

Olen etukäteen lukenut että lauttamatka on painajaismainen, ja sille suositellaan kuulokkeita, jotta muiden matkaajien oksennusäänet eivät kuulu. Lisäksi käytäväpaikkaa kannattaa kuulemma välttää ettei vessaan juoksevia oksentajia tarvitse väistellä. Tästä viisastuneena otan satamassa hyvissä ajoin murenen pahoinvointilääkkeestä (kokonaista en uskalla sivuoireet luettuani). Vajaan tunnin merimatka alkaa lopulta. Istumme katamaraanin etuosassa, joka ei näytä eikä etenkään tunnu olevan hyvä valinta. Kaverini juoksee lähes heti vessaan. Itse yritän pysyä hereillä, sillä joka kerta silmien meinatessa mennä umpeen olo huononee. Edessä oleva mies hytkyy naurusta katsoessaan ruuduista näytettävää Mr Beania.Matka valtameren aaltojen päällä onneksi loppuu aikanaan. Mietin jälkikäteen että hyvä vaihtoehto olisi myös ollut jäädä pääsaarelle edes päiväksi lepäämään ennen Praslinille jatkoa, koska nukkumattomuus lentokoneessa ja sen seurauksena väsymys teki varmasti oman osansa pahoinvointiin lautalla.

Hyppäämme lautalta jälleen maankamaralle, Praslinin saarelle. Heti laiturilla takseja on vastassa ja päätämme hypätä kyytiin. Chez Bea, viekää meidät sinne, kiitos. Kuski on paikallinen ja tietää majatalon heti. Reitti vie läpi omakotiasutuksen, jota onkin todella mielenkiintoista nähdä. Chez Bea on keskellä naapurustoa. Suht siistin näköisiä omakotitaloja, pyöräileviä lapsia, kottikärryjä työntävä mies ilman kenkiä, uteliaina kurkkivia koiria. Tuntuu sopivan eksoottiselta, olen tullut Afrikkaan! Perillä odottaa kaksikerroksinen pieni asuinkompleksi, jossa on kokonaisuudessaan kai kuusi asuntoa. Tervetuliaishedelmäjuomat nautittuamme pääsemme katsomaan saamaamme asuntoa. Olemme hotellin ainoat vieraat.

 

Oven avatessa vastaan juoksee torakka, mutta siivooja tulee hätistelemään sen pois ja myöhemmin ei muita vieraita huoneistossamme näy. Tämä edullisin löytämämme vaihtoehto ei ole ollenkaan hullumpi! 90 neliötä, kaksi makuuhuonetta, keittiö ja olohuone. Kylpyhuoneesta tulee tosin vain jäätävää vettä, mutta jotain epämukavuutta tällaiseen Robinson Crusoe-saarielämykseen kuuluukin. Sänky tuntuu parhaalta ikinä ja nukahdankin heti pitkän matkan jälkeen.

 

Seikkailu Praslinin saarella jatkuu, mutta vasta päiväunien jälkeen.