Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Helvetinkolu

Helvetinjärven kansallispuisto

Matkalla Helvettiin!

Kesäloman kunniaksi lähdimme Helvetinjärven kansallispuistoon. Ruovedellä sijaitseva kansallispuisto sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Tampereelta. Alueen tunnetuin rotko on Helvetinkolu, jota kohti mekin suuntasimme.

Kiersimme 4 kilometriä pitkän Helvetistä itään-kierroksen, jonka varrella pysähdyimme Ison Helvetinjärven rannalla ja piipahdimme mökissä, jossa itse Akseli Gallen-Kallelakin on viettänyt iltoja. Rannalla on mahdollisuus tehdä tuli nuotiolla, tosin käyntimme aikaan kuivat puut olivat vähissä.

Kierroksen maasto oli (kirjaimellisesti) henkeä salpaavaa, sillä nuotiopaikka sijaitsee rotkossa. Ylhäältä avautui upeat näkymät, jotka olivat joka askeleen arvoisia. Liian rankka reitti ei kuitenkaan missään nimessä ollut ja 1,5 kiloinen koiranikin pysyi hyvin mukana. Hyvät, tukevat kengät kuitenkin kannattaa varata mukaan, sillä matkan varrella olevan suon pitkospuilla saattaa muuten sukat kastua.

Myös varoituksen sana Google Mapsin avulla paikan päälle suuntaaville: me laitoimme karttaan osoitteeksi ”Helvetinjärven kansallispuisto” ja päädyimme tunnin ajomatkan päähän kohteesta jonnekin pöpelikköön. Suunnaksi kannattaakin valita esimerkiksi ”Helvetin Portin matkaparkki”, mikä vie Helvetinkoluntielle. Alueelle voi jättää auton ja vieressä on vessat sekä Ravintola Helvetin Portti. Lisäksi lähellä sijaitsee srutsi- ja villisikafarmi, joita tiirailimme autosta.

Valitettavasti alueelle ei pääse julkisilla ja lähimmät linja-auto pysäkit sijaitsevat kymmenen kilometrin päässä.

Kerrankin myös tunsi olevansa keskellä luontoa, kun rotkossa nettiyhteys ei toiminut emmekä voineet googletella lisäinformaatiota kohteesta. Liekö tämä sitten se nykyihmisen helvetti.

Heti tämän kyltin nähtyäni koko kierroksen ajan ja yhä tätä tekstiä kirjoittaessani päässäni soi Kotiteollisuuden Helvetistä itään.

Älä vanno mitään
helvetistä itään kuljetaan
älä vanno mitään
on matka pitkä, voi käydä mitä vaan
tämä on kuin vieras paikka
voi olla, että eksyn elämään
tai voi olla, että tähän jään

Ei jääty paikalleen vaikka melkein eksyimmekin! Tämän kokemuksen myötä painun ilomielin tänne toistekin.