Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

Mira Maria

Sober Furious Tampere

Sober Furious -konsepti rantautui Tampereen Klubille kaksi viikkoa sitten. Sober furious on Darravapaa-yhteisön lanseeraama uudenlainen muutos bilekulttuuriin. Tavoitteena on tarjota juhlijalle kokemus, jossa keskitytään musiikkiin, ihmisiin ja hyviin juomiin. Nolla prosenttia alkoholia, sataprosenttia hyvää menoa siis.

Erittäin hyvä alkoholiton olut, suosittelen!

Selvä floppi vai abosoluuttinen menestys?

Vastasiko kokemus sitten odotuksia? Keskiviikkoilta koitti ja Klubi täyttyi musiikista ja selvinpäin juhlivista ihmisistä. Illan ajan kaikki juomat olivat täysin alkoholittomia, mutta eivät toki mauttomia. Myynnissä oli värikkäitä mocktaileja ja panimotuotteita, joten pelkästään limulinjalla ei tarvinnut olla.

Dj:t soittivat erittäin monipuolisia settejä, varsinkin jos tykkää elektronisesta musiikista. Musaselektointi olikin varmaan illan eniten mielipiteitä jakava asia. Tapahtuma tavoitteli reivimäistä tunnelmaa, kun illan aikana kuultiin eri tyylejä neurofunkista forest psykeen, missä mentiin omasta mielestäni hieman metsään muutenkin kuin tyylillisesti. Itse vuosikymmenen reivejä kiertäneenä nautin seteistä, mutta tietyn skenen musiikin ei voi olettaakaan uppoavan kaikkiin. Tapahtuman ideahan oli koota erilaisia ihmisiä yhteen nauttimaan musiikista selvinpäin, ja moni paikalle tullut olikin luullut kuulevansa perus klubimusiikkia.

Klubi täynnä kemuttajia.

Nyt lopputuloksena oli jonkinlainen reivien välimuoto jossa osa fiilisteli musiikkia täysin ja loput juhlijat olivat hämmentynyttä puhelinkansaa. Vuosikymmen reivejä kiertäneenä ymmärrän, että taustalla on ollut ajatus tarjota musiikkiin ja tanssimiseen keskittyävä elämys reivien tapaan, mutta eihän musiikin tarvisi olla pelkästään elektronista. Sama kuin illan ajan olisi soinut pelkkä punkki koska monet punkkarit ovat streittareita.

Kuulin jälkikäteen, että osa ihmisistä oli poistunut paikalta pettyneenä. Myös omaa fiilistä laski muiden nurina musiikista sekä se, kun muut ottavat selän takana selfieitä kun yrität keskittyä tanssimiseen. Näin taas harvemmin käy reiveissä.

Windows95manin noustessa dekkien taakse tunnelma nousi takavuosien hittien ja meemibiisien myötä kattoon. Suomalaiset ovat kuitenkin loppujen lopuksi huumoripop-kansaa. Kuitenkin omasta mielestäni Dj Hapankorppu & Serial Kitty soittivat myös aivan huikeat ja värikkäät setit, ja olinkin aivan luomuekstaaseissa heidän musiikeistaan.

Dj Hapankorppu ja junkkasetti mikä täydensi soittolistaani <3

Tapahtumassa pyrittiin turvalliseen tilaan ja sekoilua en itse ainakaan nähnyt, toki minulla ei voi olla silmät kaikkialla. Kävijät vaikuttivat hyväntuulisilta ja kukaan ei tungeksinut jonoissa tai öykkäröinut muutenkaan. Vastuullisuus on tämän blogin perusarvoja ja se että kaikilla on hyvä ja turvallinen olo juhliessa on edellytys hauskalle illalle, harmi että se ei kaikkialla ole itsestäänselvyys.

Tapahtuma oli loppuunmyyty, mistä olisin myös toivonut parempaa tiedotusta kun Klubin oven taakse jäi joitakin toivekkaita juhlijoita. Joka tapauksessa olen iloinen, että tälläisia iltoja järjestetään ja tapahtuman ollessa vasta pioneeritasolla toivon järjestäjien ottavan palautteesta koppia tulevaisuutta varten. Tällaisia voisi järjestää vaikka eri teemoilla joko omina tapahtumina tai tapahtuman sisällä. Voi olla vaikka teknotunti tai diskotorstai tai R’n’B -ilta. Tapahtuman suosiosta päätellen lisää juhlia on taatusti ainakin tulossa tulevaisuudessa.

Manse Psych Fest

Ekaa kertaa psykerock festeillä

Eksyin viime kuussa järjestetyille Manse Psych Festeille Tullikamarille. Totta puhuakseni luulin alunperin kyseessä olevan psykereivit joissa soi suomisaundi, kunnes lippua ostaessani huomasin tapahtuman olevan psykedeeliseen rockiin keskittyvä. Tämä oli kuitenkin positiivinen yllätys, koska pidän psyke/progerockista kuten perinteisestä Pink Floydista tai Kingston Wallista.

Klubin puoli Tullikamarilla.

Tapahtumassa oli esiintymässä itselleni melko tuntemattomia, pääasiassa kotimaisia vaihtoehtobändejä. Illan nimiä olivat Oranssi Pazuzu, Richard Dawson & Circle, Seremonia, Radio Supernova, Mara Balls, Polymoon ja brittiläinen Rosalie Cunningham.

Mara Balls.

Varsinkin Mara Balls oli positiivinen ja energinen yllätys. Illan todellinen yllättäjä oli kuitenkin Oranssi Pazuzu, mikä nosti tunnelman kosmiselle tasolle ja hämmästytti lavashowllaan. Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty ja rauhanomaisa perjantaifiesta, josta ei tsaikedeelista tunnelmaa uupunut.

Juhlakansaa!

 

 

Lolita-muotia Traconissa

Muodonmuutosten Tracon

Roolipeli- ja animecon tapahtuma Tracon järjestettiin Tampereella tuttuun tapaan Tampere-talossa. Tapahtuma kutsui viikonlopun ajaksi koolle cosplay-porukkaa, animen ystäviä ja ropettajia. Tapahtuma vetää puoleensa myös lolitaharrastajia jotka esittelevät tyyliään. Tämän vuoden Traconin teema oli muodonmuutos.

Traconissa pidettiin lolitayhdistys Helloconin järjestämä lolita-muotinäytös. Sain kutsun yhdistyksessä olevalta ystävältäni osallistua muotinäytökseen hänen suunittelemassaan asukokonaisuudessa. Tapahtumassa järjestettiin myös lolita-miitti, jossa harrastajat tapasivat toisiaan. Helloconilla oli Traconissa oma piste, jossa esiteltiin yhdistyksen toimintaa.

Mitä on lolita-tyyli?

Lolita on Japanista lähtöisin oleva katutyyli, joka pohjautuu viktoriaanisen ajan pukeutumiseen. Lolita-tyylejä on erilaisia, mutta yhtenäistä niille on runsaus, feminiinisyys ja alushameen luoma nukkemainen siluetti. Tyyli jaetaan kolmeen pääkategoriaan; classic-, sweet ja gothic lolita.

Gothic lolita, kuvacredit: Hootti

Alakategorioita on useita erilaisia kuten harrastajiakin. On esimerkiksi sailor lolitaaaristocratia tai poikamaisempaa oujia. Tyyliä voi yhdistää arjessa myös kasuaalimpiin kokonaisuuksiin. Asu koostuu yleensä alushameesta, blousesta, mekosta tai hameesta, polvisukista, kengistä ja hiuskoristeesta.

Tyylisuuntaukseen liittyy oleellisesti asuissa näyttäytyminen, asukokonaisuuksen miettiminen ja valokuvien ottaminen. Japanissa sijaitseva Harajukun-alue on tunnetusti paikka, jossa harrastajat esittelevät asujaan ja kohtaavat toisiaan. Tyylin on katsottu olevan myös eräänlaista kapinointia valtavirtaa vastaan. Varsinkin Japanissa nuoret koulupukuineen tahtovat erottua raameistaan joihin yhteiskunta heidät asettaa.

Café Hanami (maid cafe) Traconissa.

Moni harrastaja myös yhdistää cosplayta ja lolitaa pukeutumalla esimerkiksi joksikin animehahmoksi, jolla on lolita-asu. Lähtokohtaisesti kuitenkaan pukeutujat eivät jäljittele hahmoja, vaikka erilaisilta tyyli-ikoneilta (mm. Misako Aoki) saatetaan ottaa vaikutteita. Pääasiassa kyse on tyylistä ja pukeutumisesta.

Tyyli pyrkii olemaan söpöä ja eleganttia. Harrastus sopii kaikenlaisille ihmisille, jotka haluavat pukeutua kauniilla ja rohkealla tavalla.

Helloconin muotinäytös

Sunnuntaina osallistuin Helloconin järjestämään muotinäytökseen. Näytöstä ennen oli lolitamiitti, joka keräsi kokoon monta kymmentä harrastajaa ympäri Suomea ja ulkomailta. Tapaamisessa keskusteltiin asuista ja suunniteltiin asukokonaisuuksia. Lolitaan erikoistuneita vaatemerkkejä ovat esimerkiksi Angelic Pretty, Moi-même-Moitié ja Victorian Maiden.

Old school lolita, asu: Kaichi kuvacredit: Nyymi

Näytöksessä esiteltiin erilaisia lolita-tyylejä. Asumalleja oli yhtä paljon erilaisia kuin asujakin. Jokainen pyörähti kerran lavalla ja esitti muutaman eri poseerauksen. Lopuksi näyttäydyttiin yhdessä lavalla. Esitys juonnettiin ja taustamusiikiksi oli valittu tuttuja kappaleita animeista. Tapahtumassa oli upean kannustava ja lämmin yhteishenki yhdessä laittautumisesta loppufiilistelyn saakka. Ensi vuonna toivottavasti nähdään Hypeconissa, jonne lupauduin lähtemään! ^-^

Kuvacredit @nyymix
nyymix.net/

Kintulammi

Päivä Kintulammella

Kintulammen retkeily- ja luonnonsuojelualue sijaitsee Tampereella, noin 30 minuuttia Teiskon suuntaan autolla. Luonnonsuojelualueella on tallattavana 15 kilometrin edestä pitkospuita ja retkeilyreittejä. Alueelta löytyy viisi tulipaikkaa sekä laavuja, jos mielii viipyä päiväretkeä pidempään.

Konkari eräkoira mukana.

Luonnonsuojelualuetta on laajennettu ja kokonaisuudessaan se kattaakin yli 600 hehtaaria. Kintulammi on kolmanneksi suurin suojeltu metsäalue Pirkanmaalla.

Alueelta löytyi runsaasti mustikoita.

Luonnonsuojelualueen erityispiirre ovat ikivanhat mäntypuut, aihkit, joista vanhemmat ovat 300-400 vuotta vanhoja. Kintulammella voi tavata liito-oravia ja metsoja. Metsässä kasvaa runsaasti mustikkaa ja puolukkaa, joten kannattaa ottaa keräysastia matkaan. Mukaan kannattaa pakata myös kumisaappaat, sillä alueella on soita.

Kiersimme Kintulampea muutaman tunnin ajan ja aika kului kuin huomaamatta. Kauniin ilman ja lauantaipäivän houkuttelemana moni muukin oli retkeilemässä. Nysse ei kulje suoraan Kintulammille, mutta autolla tai pyörällä paikan päälle pääsee näppärästi. Seuraavalla kerralla pakkaan makuupussin mukaan.

Kaunis lampi houkuttelee pulahtamaan.